Lääkärin etiikka
Lääkärit ja sota
■ Lääkäri on sotatilanteessa puolueeton lääketieteellinen ammattilainen,
jonka tulee noudattaa samoja eettisiä periaatteita kuin rauhan aikanakin.
■ Lääkärin velvollisuus on antaa vahingoittuneille tarpeellinen hoito riippumatta
siitä, kumpaan osapuoleen he kuuluvat. Hoitojärjestyksen tulee määräytyä
yksinomaan lääketieteellisen kiireellisyyden perusteella.
huoltohenkilöstöön verrattavalla tavalla salassapitovelvollisia,
mitä heille on syytä korostaa.
Salassapitoon liittyvää koulutusta on
jatkuvasti pidettävä yllä, jotta toiminnan
luottamuksellisuus ei kärsi. Tällöin on myös
muistettava, että sotilaslääkärin apulaisina
toimii koulutuksellisista syistä varsin lyhyen
lääkintäkoulutuksen saaneita asevelvollisia,
joilla ei vielä ole luottamuksellisuudessa
tärkeää ammatti-identiteettiä.
Erityisesti rauhanaikaisissa oloissa lääkärin
tulee huolehtia vastaanottotilanteiden
järjestämisestä sellaisiksi, ettei potilas-lääkärisuhteen
luottamuksellisuus vaarannu.
Potilaan asema varusmiehenä tai sotilaana ei
myöskään oikeuta luopumaan potilaan tiedonsaantioikeutta
sekä hänelle tehtäviä tutkimus-
ja hoitotoimenpiteitä koskevan yhteisymmärryksen
periaatteista. Poikkeusoloissa
näistä periaatteista voidaan joutua
tinkimään.
Varusmiehistä saatava terveystieto on
luonteeltaan pääosin epidemiologista ja kliinisenä
kokeellisena tutkimuskohteena heitä
käytetään harvoin. Mikäli näin tapahtuu,
vaaditun tutkimussuunnitelman eettisyys
arvioidaan HUS-piirin eettisessä toimikunnassa,
mutta lisäksi otetaan huomioon, ettei
tutkimus saa aiheuttaa minkäänlaista häiriötä
palvelukselle ja että siihen osallistuminen
on ehdottoman vapaaehtoista.
L i s ä t i e t o j a :
Koskenvuo K. Sotilasterveydenhuolto. 3. painos.
Pääesikunnan terveydenhuolto-osasto. Karisto Oy
1996.
otien oikeutusta pohtiessaan lääkäri on
saman eettisen ongelman edessä kuin
kuka tahansa kansalainen miettiessään ihmishenkien
menetystä suhteessa sodasta mahdollisesti
saatavaan hyötyyn. Lääkärin valassa
(Ks. s. 9) luvataan toimia ihmisen terveyden
ja hengen puolesta. Osa lääkäreistä katsoo,
ettei ole olemassa mitään hyväksyttävää
perustelua toisen ihmisen tappamiselle. Suurin
osa lääkärikuntaa lienee kuitenkin sitä
mieltä, että on tiettyjä tilanteita, joissa väkivallan
käyttö on parempi vaihtoehto kuin
esimerkiksi antautua vieraan maan armeijan
valloitettavaksi tai katsoa vierestä kansanmurhaa.
Sodankäynnistä aiheutuvan epäinhimillisyyden
ehkäisemiseksi ja sodan uhrien oikeusturvan
parantamiseksi on laadittu useita
kansainvälisiä sopimuksia:
■ Keskeisiä ovat vuonna 1949
Genevessä hyväksytyt neljä yleissopimusta,
jotka koskevat maasodassa
ja merisodassa haavoittuneita
sekä sotavankeja ja siviiliväestöä.
Sopimukset takaavat lääkintähenkilökunnalle
puolueettomuuden ja
suojelun. Heitä ei saa ottaa sotavangiksi
eikä vastapuolen valtaan enempää
kuin sotavankien hoito vaatii.
■ Tarkempia lääkärin toimintaa
koskevia ohjeita sisältyy Maailman
lääkäriliiton aseellisen konfliktin
aikaa koskeviin säännöksiin.
■ Punaisen Ristin kansainvälinen
komitea sekä Maailman terveysjärjestö
WHO ovat myös vahvistaneet
nämä säännökset.
■ Keskeisiä ovat vuonna 1949
Genevessä hyväksytyt neljä yleissopimusta,
jotka koskevat maasodassa
ja merisodassa haavoittuneita
sekä sotavankeja ja siviiliväestöä.
Sopimukset takaavat lääkintähenkilökunnalle
puolueettomuuden ja
suojelun. Heitä ei saa ottaa sotavangiksi
eikä vastapuolen valtaan enempää
kuin sotavankien hoito vaatii.
■ Tarkempia lääkärin toimintaa
koskevia ohjeita sisältyy Maailman
lääkäriliiton aseellisen konfliktin
aikaa koskeviin säännöksiin.
■ Punaisen Ristin kansainvälinen
komitea sekä Maailman terveysjärjestö
WHO ovat myös vahvistaneet
nämä säännökset.
Lääkärit ja sota
■ Lääkäri on sotatilanteessa puolueeton lääketieteellinen ammattilainen,
jonka tulee noudattaa samoja eettisiä periaatteita kuin rauhan aikanakin.
■ Lääkärin velvollisuus on antaa vahingoittuneille tarpeellinen hoito riippumatta
siitä, kumpaan osapuoleen he kuuluvat. Hoitojärjestyksen tulee määräytyä
yksinomaan lääketieteellisen kiireellisyyden perusteella.
LÄÄKÄRI, POT I L A S J A KOLMAS OSAPUOLI
157
Keskeinen periaate edellä mainituissa
säännöksissä on, että aseellisissa selkkauksissa
palvelevan lääkintähenkilöstön on toimittava
saman lääkärinetiikan hengessä kuin
rauhankin aikana. Riippumatta siitä, kuuluuko
lääkäri puolustusvoimien organisaatioon
vai toimiiko hän kansainvälisen Punaisen
Ristin taikka muun humanitäärisen organisaation
palveluksessa, hän on taistelualueellakin
ensisijaisesti puolueeton lääketieteellinen
ammattilainen. Lääkärin tulee noudattaa
samoja eettisiä periaatteita kuin rauhan
aikanakin. Lääkärin velvollisuus on antaa
vahingoittuneille tarpeellinen hoito riippumatta
siitä, kumpaan osapuoleen he kuuluvat.
Suomalaiset lääkärit sodissa
Suomalaisia sota on suoranaisesti koskettanut
viimeksi runsaat 60 vuotta sitten. Sodankäynti
on toisen maailmansodan jälkeen asteittain
muuttunut. Joukkotuhoaseiden kehittäminen
on uhannut koko ihmislajin tulevaisuutta.
Valtioiden väliset konfliktit ovat
kuitenkin vain harvoin yltyneet sodan asteelle.
Samalla terrorismi ja muut aggressiiviset
liikkeet ovat yleistyneet. Yhteistä erilaisille
konflikteille nykyään on se, että uhreista
vähemmistö on sotilaita ja enemmistö siviilejä,
joukossa usein myös lapsia.
Suomalaiset lääkärit ovat Kongon ja Biafran
selkkauksista lähtien palanneet sotiin
vapaaehtoisina auttajina. Useimmiten työnantajana
on ollut ICRC eli Punaisen Ristin
kansainvälinen komitea. Suomen Punainen
Risti on 1970-luvun alusta lähtien kurssittanut
ja varustanut valmiusryhmiä näihin
tehtäviin. Koulutuksen aikana perehdytään
sodankäyntiä koskeviin kansainvälisiin sopimuksiin
ja niihin liittyviin eettisiin periaatteisiin,
mutta käytännön eettiset ratkaisut
on tehtävä tilanteeseen soveltaen, kuten
muussakin lääkärintyössä.
Tärkeä eettistä pohdintaa vaativa ratkaisu
rauhallisen maan lääkärille on jo sota-alueelle
lähteminen sinänsä. Toisaalta on otettava
huomioon läheiset ihmiset, työpaikka
ja omat potilaat, kotimaan lääkäripula sekä
sota-alueelle lähtöön liittyvä vammautumisja
tautiriski, ja toisaalta kollektiivinen hätä
sodan tai konfliktin kohteena olevan maan
ihmisillä. Vaikuttimena voi olla myös oman
ammatillisen kokemuksen ja osaamisen lisääminen.
On punnittava osaamisensa ja
motivaationsa eli onko tarpeeksi hyödyllinen
vaativissa olosuhteissa sekä pohdittava, onko
valmis kohtaamaan uudenlaiset ammatilliset
ja eettiset haasteet.
Sota-alueilla saadut kokemukset vahvistavat
yleensä lääkärien vastuuntuntoa ja laajentavat
eettistä näkökulmaa myös siviilityön
tarpeisiin. Sotatilanteissa toimineiden
lääkärien asiantuntemusta tarvitaan esimerkiksi
uusien lähtijöiden koulutukseen sekä
suuronnettomuusvalmiuden suunnitteluun
ja johtamiseen kotimaassa.
Eettisiä ongelmatilanteita
Lääkärin tehtävänä sotaoloissa on toimivan
terveydenhuoltojärjestelmän pystyttäminen
ja ylläpitäminen sekä haavoittuneiden hoito.
Yleisohjeena työskentelylle sodan tai kriisitilanteen
olosuhteissa on potilaan hengen
ja raajan pelastaminen. Tämänkin yksinkertaisen
ohjeen noudattaminen voi olla käytännössä
lääkärin eettisen ratkaisun varassa.
Useissa kahakoivissa maissa on vallalla
sääntö, että lasta ei pidä leikata ilman vanhempien
lupaa. Lääkäri saattaa joutua tilanteeseen,
jossa haavoittunut lapsi on kuolemassa
ja ainoa mahdollisuus on tehdä leikkaus,
mutta lapsi saattaa siitä huolimatta
menehtyä. Päätös on tehtävä nopeasti eikä
vanhempiin saada yhteyttä. Yrittäessään pelastaa
lapsen hengen lääkäri ottaa samalla
suuren henkilökohtaisen riskin. Eettisenä
ohjenuorana voi usein pitää kultaisen säännön
sovellusta eli miettiä, miten haluaisi omaa
lastaan hoidettavan.
Potilaiden tahtoa ja kulttuurisia näkemyksiä
tulee pyrkiä kunnioittamaan. Esimerkiksi
muslimimaissa amputaation tekeminen
on ongelmallista, sillä koraani suhtautuu toimenpiteeseen
kielteisesti. Eettinen ratkaisu
on potilaan oma päätös neuvottelun jälkeen
ja hoidon toteuttaminen siten, että haitat
ovat mahdollisimman pienet. Yksipuolisia
tai omavaltaisia päätöksiä pitää välttää, mutta
lääkärin ei pidä taipua myöskään painostukseen.
Hoitoratkaisuista neuvoteltaessa ko-
LÄÄKÄRI, POT I L A S J A KOLMAS OSAPUOLI
158
rostuvat lääkärin ammattitaito, vastuu ja
diplomatia. (Ks. Potilas vieraasta kulttuurista)
Kansainvälisten sopimusten suojelumääräysten
piiriin kuuluvien henkilöiden inhimillinen
ja tasapuolinen kohtelu ei tarkoita,
että kaikkia olisi kohdeltava täsmälleen
samoin, vaan on oikeutettua kiinnittää erityistä
huomiota heikkoihin, kuten lapsiin,
vanhuksiin ja raskaana oleviin naisiin. Taistelutoiminnan
jalkoihin jääneet siviilit tulisi
evakuoida turvaan mahdollisimman nopeasti.
Suojeltavien henkilöiden ihmisarvon
loukkaamista, alentavaa kohtelua ja heihin
suunnattuja kostotoimia tulee päättäväisesti
vastustaa vetoamalla kansainvälisiin sopimuksiin.
Ongelmia voi syntyä sodassa, kun vihollispuoli
valtaa aluetta, jossa kenttäsairaala
potilaineen sijaitsee. Kokemus on osoittanut,
että sikseen jätetyt potilaat usein surmataan.
Eettinen ratkaisu on, että hoidon kannalta
välttämätön osa lääkäreistä ja hoitajista jää
huolehtimaan potilaista. Henkilökuntaa suojelee
Punainen Risti (tai Punainen Puolikuu)
ja samalla säästyvät potilaat.
Sodassa ja suuronnettomuudessa voi syntyä
tilanne, jossa potilastulva ylittää hoitokapasiteetin
rajat. Pelastettavissa olevien po-
LÄÄKÄRI, POT I L A S J A KOLMAS OSAPUOLI
tilaiden määrän maksimoimiseksi on välttämätöntä
soveltaa joukkolääkinnän potilaslajitteluperiaatteita,
ns. triage-menettelyä.
Organisaation on oltava tällaisten tilanteiden
varalta hiottu ja vastuun ratkaisuista keskitetty.
Maailman lääkäriliitto ja useat muut lääkärijärjestöt
sekä Maailman terveysjärjestö
ovat ottaneet selkeän kielteisen kannan joukkotuhoaseita
vastaan. Ydinaseiden samoin
kuin biologisten ja kemiallisten aseiden aiheuttamat
terveys- ja ympäristövaikutukset
ovat hallitsemattomia ja voisivat koitua kaikkien
osapuolten tuhoksi. Lääkärien osallistuminen
tällaisten aseiden kehittelyyn on eettisesti
tuomittavaa.
L i s ä t i e t o j a :
Geneven sopimukset, ks. www.redcross.fi
Maailman lääkäriliitto: www.wma.net:
- Regulations in Time of Armed Conflict. WMA
1983.
- Declaration on Nuclear Weapons. WMA 1998.
ROSÉN G. Sodan lait. Käsikirja. Suomen
Punainen Risti 1988.
TAIPALE ET al.toim: War or Health? Physicians for
Social Responsibility (Finland): Zed Books Ltd
(ym), London 2002.
Lääkärin työ vaatii laajoja tiedollisia, taidollisia ja asenteellisia
valmiuksia. Nämä on opittava lääketieteen perusopetuksessa,
mutta se ei vielä riitä: lääketieteen jatkuva kehittyminen edellyttää
lääkäreiltä jatkuvaa ammatillista kehittymistä ja elinikäistä
oppimista. Lääkäriksi oppimisessa kollegojen ohjaus on
ensiarvoisen tärkeää, mutta myös potilaiden osallistuminen
opetukseen on välttämätöntä. Potilaiden oikeudet ja hyvä
hoito eivät kuitenkaan saa kärsiä opetuksesta. Oppimiselle on
rakennettava kannustava ja palkitseva ympäristö. Lääkärien
jatkuva täydennyskoulutus on paitsi lääkärin, myös työnantajan
velvollisuus.
Lääketieteellinen tutkimus on potilaiden hoidon parantamisen
kivijalka. Lääketieteellinen tutkimus on eettisesti herkkää, koska
se edellyttää aina jossakin vaiheessa myös ihmisillä tehtävää
tutkimusta. Tutkimukseen osallistumisessa voi aina olla riskejä,
minkä vuoksi sen on perustuttava vapaaehtoiseen, tietoon
perustuvaan suostumukseen. Kliinisen tutkimuksen eettinen ja
juridinen sääntely on vakiintunutta ja jakautunut monille
viranomaisille. Tutkijan on tunnettava tutkimustyötä ohjaavat
julistukset, sopimukset ja säädökset. Tutkimustulosten julkaisu
on niiden soveltamisen kannalta keskeistä, ja sen tulee täyttää
tiukat tieteelliset kriteerit. Eettisesti korkeatasoinen tiede ei
hukkaa tutkimusresursseja, sen tulokset ovat luotettavia ja
ne julkaistaan kaikkien saataville.
Tässä luvussa käsitellään lääketieteen oppimisen ja opetuksen
luonnetta sekä perusopetuksessa että täydennyskoulutuksessa.
Tutkimuksen osalta käsitellään kliiniseen tutkimukseen liittyviä
eettisiä ja juridisia näkökohtia, eettisten toimikuntien
toimintaa ja hyvää lääketieteellistä julkaisukäytäntöä.
159
Koulutus ja
tutkimus
160
Lääkärin ammattietiikkaan kuuluu kaksi
tärkeätä opetusta ja oppimista koskevaa
periaatetta. Lääkärin velvollisuus on opettaa
lääkäriksi opiskelevaa ja nuorempaa kollegaansa
ja olla hänen tukenaan. Jokaisen
lääkärin velvollisuus on hyvän ammattitaidon
ylläpitäminen ja kehittäminen. Eettinen
ongelma syntyy, jos näiden velvollisuuksien
toteutuminen tavalla taikka toisella estyy.
Toimintaympäristö ja työpaikan henki voivat
olla oppimisympäristöksi soveltumattomia.
Perusopetuksen painottuminen pitkälle
erikoistuneisiin yliopistosairaaloihin
voi estää realistisen kuvan syntymistä käytännön
lääketieteestä. Rahoituksen riittämättömyys
voi olla esteenä täydennyskoulutukseen
osallistumiselle. Ongelmana voi
myös olla lääkärin oma tai työnantajan haluttomuus
tunnistaa täydennyskoulutuksen
tarve.
Tieto ja asenne
Lääkäriksi opiskelevan tavoitteena on saavuttaa
hyvä tiedon taso, tulla hyväksi lääkäriksi
ja toteuttaa työssään korkealle asetetut eettiset
tavoitteet. Jo opiskelijan tulisi ymmärtää,
ettei hänelle riitä tenteissä suoriutuminen
ja lisensiaattitutkinnon suorittaminen,
vaan päämääränä on hankkia sellaiset valmiudet,
joiden turvin voi aikanaan työskennellä
potilaansa parhaaksi. Opettajalääkäreillä on
tässä suhteessa keskeinen vastuullinen asema.
Heidän tulee välittää opiskelijoille tieteelliseen
näyttöön tai vankkaan kokemukseen
perustuvan tiedon merkitys.
Yhtä tärkeätä on, että opiskelijoille välittyy
opettajalääkäreiden kautta se hiljainen
tieto, joka heijastuu hyvänä, eettisesti arvokkaana
lääkärinä toimimisena. Opettajien esimerkin
kautta tulisi käydä ilmeiseksi, mikä
Opetus, oppiminen ja etiikka
■ Opettajalääkärin tulee välittää opiskelijoille tieteelliseen kokemukseen
perustuvat tiedot ja eettisesti arvokkaan toiminnan sisältö ja merkitys.
■ Jokaisen lääkärin velvollisuus on opastaa ja tukea lääkäriksi opiskelevia
sekä nuorempia kollegoitaan.
■ Erikoistuvalla lääkärillä on oikeus saada ohjausta ja opetusta. Hänellä
on omakohtainen vastuu siitä, että ei tee asioita joita ei osaa.
merkitys on oman rajallisuuden tunnustamisella
ja nöyrällä asenteella potilas-lääkärisuhteessa.
Etiikan opetuksessa teoreettinen
tieto muodostaa pohjan, jonka varaan eettisiä
kysymyksiä tulee nostaa pohdittavaksi
opintojen alkuvaiheista alkaen toistuvasti
koko tutkinnon ajan.
”Sankaritekojaan”, omaa erikoisalaansa ja
oikeassa olemistaan korostavan autoritaarisen
opettajan rooli voi herättää opiskelijassa ihailun
sijasta kielteisiä tuntemuksia. Opettajan
on suhtauduttava tasapuolisesti ja kunnioittavasti
kaikkiin lääketieteen erikoisaloihin,
perusterveydenhuoltoon samoin kuin
erikoissairaanhoitoon. Terveydenhuollon moniammatillisen
luonteen vuoksi lääkärien
peruskoulutuksessa on lisäksi korostettava
yhteistyötä muiden terveydenhuollon ammattihenkilöiden
kanssa. Opettajan suhtautuminen
opiskelijaan kuten tasaveroiseen
kollegaan luo parhaat edellytykset sekä asiallisen
tiedon että hiljaisen tiedon välittymiselle.
Monet lääkärit ovat aidosti kiinnostuneita
opetuksesta ja saavat siitä sisältöä työhönsä.
Toiset tuntuvat olevan luonnostaan hyviä
opettajia. Vaikka opettajalääkäreitä valittaessa
opetusansioita korostetaan nykyään
entistä enemmän, on tieteellisillä ansioilla
monesti vielä valinnoissa suurin painoarvo.
Hyvä tieteentekijä ei välttämättä ole hyvä
opettaja, mutta hänestä voi tulla sellainen –
täydellisiä opettajia ei ole, mutta kaikki halukkaat
voivat kehittyä.
Opettajalääkäri tarvitsee tietoa ja ymmärrystä
aikuisoppimisen teoriasta ja korkeakoulupedagogisesta
käytännöstä. Hänen on
hallittava erilaisten oppimismenetelmien toteuttaminen
ja ennen kaikkea opiskelijoiden
suoritusten asiallinen arviointi ja rakentavan
palautteen antaminen. Myös opiskelijoiden
taholta tulevan palautteen vastaanottaminen
KOULUTUS J A TUTKIMUS
161
ja käsittely kuuluu opetuslääkärin ammattitaitoon
ja velvollisuuksiin.
Totuuksina pidetyt tiedot ja niihin perustuvat
tutkimus- ja hoitomenetelmät vanhenevat
lääketieteen kehityksen takia nopeasti.
Tämän vuoksi on koulutuksessa korostettava
elinikäisen oppimisen välttämättömyyttä.
Uuden tiedon ja käytäntöjen kriittiseen
arviointiin on perusopintojen aikana
saatava riittävät valmiudet.
Tähän liittyy läheisesti myös tietoisuus
inhimillisen erehtymisen mahdollisuudesta
ja jatkuvan epävarmuuden sietäminen. Virheiden
ja erehdysten tunnistamiseen, tunnustamiseen
ja avoimeen käsittelyyn olisi
panostettava, syyllisyyden taakkaa lisäämättä.
Tavoitteeksi on asetettava virheistä oppiminen
ja ammattikuntaa koskevan luottamuksen
lujittaminen.
Perusopetuksen tavoitteita
Lääketieteen perusopetuksen on ohjattava
tieteelliseen ajatteluun, korostettava tieteellisen
näytön merkitystä ja samalla luotava
käytännön valmiudet potilaiden hyvälle
hoidolle. Biotieteellisen tiedon nopea kasvu
luo erityisiä paineita opetukseen. Asiatietoa
on niin paljon, ettei sitä kaikkea voida opettaa
opiskeluun käytettävissä olevan ajan puitteissa.
Siksi on pakko määrittää opetusohjelman
ydin, joka sisältää sen, mitä jokaisen
tulevan lääkärin on osattava. Samasta syystä
on luotava pohja tiedon itseohjautuvalle,
jatkuvalle kartuttamiselle.
Kliinisten taitojen opiskelu on hyvä
aloittaa perusopetuksen ensimmäisistä vaiheista.
Lääketieteen opiskelijoiden tulisi
oppia ymmärtämään, miten ihmiset sosiaalisen
taustansa, elämäntilanteensa ja aikaisemman
elämänkokemuksensa mukaan voivat
sairastaa samoja tauteja eri tavoin ja viestiä
oireistaan vaihtelevasti. Opintojen on
tuotettava lääkäreitä, joiden ammatilliseen
identiteettiin kuuluvat ystävällisyys, yhteistyökyky,
auttamisen halu ja humaanisuus.
Opetuksen tavoitteiden tulisi heijastua
myös käytäntöön. On vaikea vakuuttaa opiskelijoita
humanismin merkityksestä, jos
oppimisympäristö huokuu kiirettä, kireyttä
ja persoonatonta suhtautumista. Lääketieteen
opiskelijat professionalisoituvat hyvin
varhaisessa opintojensa vaiheessa, samaistuvat
varttuneempiin kollegoihin ja omaksuvat
mallinsa mukaisen roolin.
Erikoistuminen ja ammatillinen
kehittyminen
Erikoislääkärikoulutuksen suurena ongelmana
on erikoistuvan lääkärin puutteellinen
ohjaus. Koulutuspaikan jokaisella varttuneemmalla
kollegalla on ohjaamisvelvollisuus.
Erikoistuvalla lääkärillä on oikeus
saada ohjausta ja opetusta, ja hänellä on
omakohtainen vastuu siitä, että ei tee asioita
joita ei osaa. Erikoistuvalla lääkärillä tulee
siksi olla riittävästi aikaa paneutua työtehtäviinsä,
opiskella ja mahdollisuus kysyä
neuvoa kokeneemmalta.
Kouluttajien on suunniteltava työtehtävät
niin, että ne kattavat erikoisalan keskeiset
toiminnat. Koulutukselle asetettujen tavoitteiden
toteutumista erikoistuva lääkäri
ja kouluttaja seuraavat lokikirjan tai oppimiskansion
avulla.
Lääkärin ammattieettisiin velvoitteisiin
kuuluu ammattitaidon ylläpitäminen, jonka
keskeisenä osana on osallistuminen täydennyskoulutukseen.
Nykyään puhutaan
mieluimmin henkilökohtaisesta ammatillisesta
kehittymisestä, joka on perinteistä täydennyskoulutuksen
käsitettä laajempi.
Lääkärien ammatillisen kehittämisen vastuu
koetaan profession tärkeäksi tehtäväksi.
Lääkäriliitto on antanut suosituksensa lääkärien
täydennyskoulutuksen suuntaviivoista
ja määrästä. Lääkärijärjestöjen perustama
Lääkärien ammatillisen kehittämisen arviointineuvosto
on laatinut suositukset ja oppaan
täydennyskoulutuksen järjestämisestä. Myös
lainsäädännössä korostetaan terveydenhuollon
ammattihenkilöiden oikeutta ja velvollisuutta
osallistua säännöllisesti täydennyskoulutukseen
sekä työnantajan velvollisuutta vastata
koulutuksen kustannuksista ja henkilöstön
mahdollisuuksista osallistua koulutukseen.
(Ks. Jatkuva ammatillinen kehittyminen).
Esimiehen ja alaisen välinen kehityskeskustelu
on tärkein väline täydennyskoulutuksen
tarvetta arvioitaessa ja sen pohjalta
nousevaa henkilökohtaista koulutussuunni-
KOULUTUS J A TUTKIMUS
162
L
telmaa laadittaessa. Työnohjaus on tehokas
tapa kehittää ammattitaitoa ja ylläpitää työssä
jaksamista.
L i s ä t i e t o j a :
PASTERNACK A: Ratkaiseeko ongelmalähtöinen
oppiminen lääketieteen opetuksen ongelmat?
Pääkirjoitus. Duodecim 2003;119(21):2017-2019
PASTERNACK A: Lääkäriksi oppimisen pohja:
tiede, kliiniset taidot ja humanismi.
Duodecim1998;114(23):2387
SHOKAR GS, SHOKAR NK, ROMERO CM, BULIK RJ.
Self-directed learning: looking at outcomes with
medical students. FAM MED 2002;34:197 - 200.
VASS A. What´s a good doctor, and how can you
make one? BMJ 2002;325:667 - 668.
ääketieteen nopean kehittymisen vuoksi
lääkärin ammatin luonteeseen kuuluu
tarve osallistua täydennyskoulutukseen ja kehittää
ammattitaitoa. Lääkärin eettisiin ohjeisiin
sisältyy toteamus, jonka mukaan
”Lääkärin tulee pitää yllä ja kartuttaa tietojaan
ja taitojaan, ja hänen tulee suositella vain
lääketieteellisen tiedon ja kokemuksen perusteella
tehokkaina ja tarkoituksenmukaisina pidettyjä
tutkimuksia ja hoitoja.” Samoin nykyisen
lääkärinvalan antaja lupaa: ”Pidän jatkuvasti
yllä korkeaa ammattitaitoani ja
arvioin työni laatua.” Monet kansainväliset
julkilausumat korostavat lääkärin eettistä
velvollisuutta ammattitaidon ylläpitämiseen.
Täydennyskoulutuksen sijaan on kansainvälisesti
ja Suomessakin alettu entistä enemmän
käyttää jatkuvan ammatillisen kehittymisen
käsitettä (CME, Continuing Medical
Education ja CPD, Continuous Professional
Development). Jatkuva ammatillinen kehittyminen
viittaa laajemmin ammatilliseen oppimiseen
sekä ammattitaidon kasvuun ja kehittymiseen
tiettyjen käytännön standardien
saavuttamiseksi. Se kattaa täydennyskoulutukseen
osallistumisen lisäksi muita tapoja osaamisen
kehittämiseksi, kuten konsultaatiotoiminnan,
vertaisarvioinnin ja etäoppimisen.
Lääkärikunta on perinteisesti osallistunut
hyvin ammatilliseen täydennyskoulutukseen.
Viime aikoina esille tuotu elinikäisen
oppimisen periaate on lääkärikunnassa ollut
itsestään selvä kautta aikojen.
Jatkuva ammatillinen kehittyminen
■ Jatkuva ammatillinen kehittyminen on lääkärin eettinen velvollisuus.
Työnantajan tehtävä on huolehtia täydennyskoulutuksen kustannuksista ja
muista edellytyksistä koulutukseen osallistumiselle.
■ Täydennyskoulutuksen tulee olla osa terveydenhuollon normaalia toimintaa.
Lääkärien ammattitaidon kehittyminen koituu potilaiden ja koko yhteiskunnan
hyväksi.
L a i n v e l v o i t t e e t
Laissa terveydenhuollon ammattihenkilöistä
(559/1994) todetaan, että terveydenhuollon
ammattihenkilöiden on ammattitoiminnassaan
sovellettava yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä
perusteltuja menettelytapoja
koulutuksensa mukaisesti, jota on pyrittävä
jatkuvasti täydentämään. He ovat velvollisia
ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoaan
sekä perehtymään ammattitoimintaansa
koskeviin säännöksiin ja määräyksiin.
Samassa laissa todetaan, että työnantajan
velvollisuus on luoda edellytykset henkilöstön
osallistumiselle tarvittavaan ammatilliseen
täydennyskoulutukseen.
Näin ollen täydennyskoulutus on säädetty
niin lääkärin kuin hänen työnantajansakin
velvollisuudeksi. STM:n terveydenhuollon
täydennyskoulutussuosituksessa vuodelta
2004 tuodaan esille hyviä täydennyskoulutuksen
järjestämiseen liittyviä käytäntöjä.
Kansanterveyslakiin (992/2003) ja erikoissairaanhoitolakiin
(993/2003) vuoden
2004 alusta voimaan tulleiden muutosten
mukaan julkisen terveydenhuollon toimintayksiköt
velvoitetaan huolehtimaan siitä, että
terveydenhuollon henkilöstö osallistuu riittävästi
heille järjestettyyn täydennyskoulutukseen.
Laissa ei aseteta ammattiryhmäkohtaisia
minimikoulutusaikoja, mutta terveydenhuollon
pisimmälle koulutettuna ammat-
KOULUTUS J A TUTKIMUS
163
tiryhmänä lääkärien täydennyskoulutustarpeet
ovat kiistatta suurimmat.
Lääkärijärjestöjen suositukset
Suomen Lääkäriliiton hallitus hyväksyi vuonna
1999 suosituksen lääkärien täydennyskoulutuksen
suuntaviivoiksi. Suositus sisältää 14
teesin muodossa liiton näkemyksen täydennyskoulutuksen
lähtökohdista, tavoitteista ja
järjestämisestä sekä työnantajan ja työntekijän
velvollisuuksista.
Lääkäriliiton suosituksen
mukaan
■ Jokaisella lääkärillä tulee olla mahdollisuus
työnantajan kustannuksella
työpaikan ulkopuoliseen täydennyskoulutukseen
vähintään 10
päivää vuodessa.
■ Jokaisen lääkärin työaikaan tulee sisältyä
vähintään 5 tuntia viikossa työpaikan
sisäistä täydennyskoulutusta,
kuten meeting-toimintaa ja mahdollisuutta
omatoimiseen opiskeluun.
Lääkäriliiton tekemien selvitysten mukaan
nämä suositusten minimimäärät eivät
vielä täyty.
Kolme valtakunnallista lääkärijärjestöä,
Lääkäriliitto, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
ja Finska Läkaresällskapet, perustivat
helmikuussa 2002 Lääkärien ammatillisen kehittämisen
arviointineuvoston, jossa ovat mukana
myös erikoislääkäriyhdistysten ja tiedekuntien
edustajat. Arviointineuvosto antoi vuonna
2003 oman suosituksensa lääkärien täydennyskoulutuksen
järjestämisestä. Suosituksessa
on ohjeita täydennyskoulutukseen osallistumisesta,
koulutuksen tavoitteista ja suunnittelusta,
arvioinnista ja rahoituksesta sekä
yhteistyöstä lääketeollisuuden kanssa.
Lääketeollisuudella ja muulla lääketieteeseen
liittyvällä teollisuudella on merkittävä
rooli lääkärin täydennyskoulutuksen tukemisessa.
Tällöin on kiinnitettävä erityistä huomiota
siihen, että lääkärien riippumattomuus
ja ammatillinen autonomia säilyvät. Täydennyskoulutuksen
tavoitteena tulee olla terveydenhuollon
edistäminen, ammatillisten valmiuksien
kehittäminen ja tieteellisen tiedon
välittäminen. (Ks. Lääkäri ja teollisuus)
Täydennyskoulutus
eettisenä velvoitteena
Vapaaehtoisuutta korostavista kansainvälisistä
suosituksista huolimatta useissa maissa on
kehitetty tai ollaan kehittämässä täydennyskoulutuksen
pakollisuuteen perustuvia järjestelmiä,
joissa lääkärin toimiluvan uusimisen
eli ns. resertifikaation edellytyksenä on
osallistuminen täydennyskoulutukseen.
Eri maista saadut kokemukset osoittavat,
että pakollinen täydennyskoulutus ei paranna
lääkärien ammattitaitoa eikä vähennä kanteluiden
määrää. Ne lääkärit, joista potilaat
tekevät valituksia, eivät yleensä ole huonoimmin
täydennyskoulutukseen osallistuneita. Kanteluissa
on useimmiten kysymys pikemminkin
lääkärin ja potilaan välisestä kommunikaatiovaikeudesta
tai lääkärin henkilökohtaisista
ongelmista kuin puutteellisesta ammattitaidosta.
Kansainvälisesti ei myöskään ole näyttöä
täydennyskoulutuksen pakollisuuden korrelaatiosta
lääkärin hyvään ammattitaitoon. Näistä
syistä Lääkäriliitto katsoo, että täydennyskoulutukseen
osallistumisen tulee olla vapaaehtoisuuteen
perustuva eettinen velvoite.
Ammattitaidon ylläpitäminen ja täydennyskoulutus
tulee nähdä osana terveydenhuollon
yksiköiden normaalia toimintaa.
Viime kädessä siitä hyötyvät potilaat ja koko
yhteiskunta. Ammattitaidon ylläpitämisellä
on tärkeä merkitys myös lääkärien työhyvinvoinnille
ja jaksamiselle.
L i s ä t i e t o j a :
Lääkärien ammatillisen kehittämisen arviointineuvoston
suositus täydennyskoulutuksen
järjestämiseksi. www.arviointineuvosto.fi
Suomen Lääkäriliitto: www.laakariliitto.fi
- Lääkärin eettiset ohjeet. SLL 1988
- Lääkärinvala. SLL 2004
- Suositus täydennyskoulutuksen järjestämisestä –
Lääkärien täydennyskoulutuksen suuntaviivat.
SLL1999.
Terveydenhuollon täydennyskoulutussuositus.
Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2004:3.
UEMS (Euroopan erikoislääkäriliitto): Basel
Declaration on Continuous Professional
Development 2001. www.uems.net/
KOULUTUS J A TUTKIMUS
164
Terveydenhuollon laadun ylläpitämiseksi
on välttämätöntä, että potilaat osallistuvat
terveydenhuoltohenkilökunnan käytännön
koulutukseen. Tästä tiedottaminen on
tärkeää sekä yleisölle että potilaille. Lääkäreiden
koulutuksessa sekä terveyskeskuksissa
että sairaaloissa tarvitaan yhteistyötä potilaiden
kanssa. Potilaan oikeudet ovat samat
siitä riippumatta, onko hän ns. opetuspotilas
vai ei. Potilaslaki (785/1992) velvoittaa lääkäriä
hoitamaan potilasta yhteisymmärryksessä
hänen kanssaan, ja tämä koskee myös
opetustilanteita. Tilanteessa huomioon otettavia
eettisiä kysymyksiä ovat tietoon perustuva
suostumus, tutkimuksen ja hoidon laadun
varmistaminen sekä vastuukysymykset.
Suostumus opetuspotilaaksi
Potilaalle (tai jos kyseessä on vajaavaltainen
potilas, hänen vanhemmilleen tai huoltajilleen)
tulee riittävän ajoissa selvittää, että tutkimukseen
tai hoitotoimenpiteeseen osallistuu
opiskelijoita, jos potilas itse siihen suostuu.
Potilaan tulee kokea, että hän voi vapaasti
päättää suostumuksestaan ja että hän
saa samantasoisen hoidon riippumatta siitä,
salliiko hän opiskelijoiden osallistuvan vai ei.
Mikäli kyseessä on ajanvarauspoliklinikalla
annettu opetus, potilaille lähetetään
sairaalaan kutsun yhteydessä etukäteen tiedustelu
suostumuksesta opetuspotilaaksi.
Tällöin heillä on mahdollisuus ilmoittaa, sallivatko
he opiskelijoiden mukanaolon. Osa
potilaista kieltäytyy opetuksesta. Ymmärrettävästi
opetukseen osallistumisen kynnys on
suurempi arkaluonteisilla aloilla, kuten esimerkiksi
naistentaudeilla, verrattuna vaikkapa
korvatauteihin. Potilaiden on myös va-
Opetuspotilaan asema
■ Kunkin opettavan yksikön tulee luoda järjestelmä, jossa potilaille selvitetään
opetustilanteen luonne ja kysytään heidän suostumustaan opetuspotilaiksi.
Potilaan tulee kokea, että hän voi vapaasti päättää suostumuksestaan ja saa
samantasoisen hoidon siitä riippumatta, salliiko hän opiskelijoiden mukanaolon.
■ Opetuspotilaan kohtelun tulee olla kaikin puolin asiallista ja heidän panostaan
arvostavaa. Myönteiset kokemukset varmistavat opetuspotilaiden saannin myös
jatkossa.
rauduttava siihen, että opetusvastaanotto
kestää usein tavallista vastaanottoa pidempään.
Sairaaloiden osastoilla ja terveyskeskuksissa
potilaille ei aina ole mahdollista etukäteen
kertoa opiskelijoiden läsnäolosta. Potilaille
tulisi tällöinkin suoda mahdollisuus ilmaista
mielipiteensä opetukseen suostumisesta
rauhallisessa tilanteessa ilman, että opiskelijat
ovat kuuntelemassa. Käytännössä kunkin
opettavan yksikön tulee luoda järjestelmä,
joka varmistaa potilaan riittävän informoinnin
opetustilanteen luonteesta ja suostumuksen
kysymisen jokaiselta uudelta potilaalta.
Potilaalle opetustilanteessa tehtyjen tutkimusten
ja annetun hoidon laadusta vastaa
se lääkäri, joka muutenkin vastaa potilaasta
ko. tilanteessa. Yleensä opettajana toimii
alan professori tai kokenut erikoislääkäri ja
usein opetustilanteessa on mahdollisuus paneutua
potilaan ongelmaan tavallista vastaanottoa
perusteellisemmin. Näiden asioiden
esille tuominen potilaalle on tärkeää. Jos
kysymyksessä on esimerkiksi opiskelijan tekemä
potilaan haastattelu, tilanne on useimmiten
ongelmaton. Itse asiassa potilaat kokevat
opiskelijoiden perusteellisuuden useimmiten
myönteisesti.
Toimenpideopetuksen osalta tilanne voi
olla vaikeampi. Potilaalle tulee ennen toimenpidettä
tehdä selkoa opetustilanteessa
suoritettavan toimenpiteen merkityksestä ja
vaikutuksista, opetuksen ja opiskelijoiden
osuudesta ja tapahtuminen kulusta opetuksen
aikana sekä siitä, että mukana on kokenut
opetuksesta ja hoidosta vastaava lääkäri.
Tämä koskee myös anestesiassa suoritettavia
toimenpiteitä.
Erityistä huolellisuutta tietoon perustuvan
suostumuksen pyytämisessä on nouda-
KOULUTUS J A TUTKIMUS
165
L
tettava, jos opetus voi merkitä ylimääräistä
rasitusta potilaalle, hänen on vaikea kieltäytyä
(nukutettuna, tiedottomana, päihteiden vaikutuksena
alaisena oleva) tai hänellä on vaikeuksia
ymmärtää opetuksen merkitystä (kuten dementian
tai psykiatrisen sairauden vuoksi).
Opetuspotilaan kohtelu
Opettajien on kiinnitettävä erityistä huomiota
lääkärin etiikkaan ja kollegiaaliseen
käytökseen. Kouluttajana toimivan lääkärin
tulee käsitellä potilasta hienotunteisesti ja
ystävällisesti, sillä hän toimii potilas-lääkärisuhteen
mallina opiskelijoille. Opiskelijoiden
velvollisuus on kunnioittaa potilasta ja
käyttäytyä opetustilanteessa asiallisesti. Potilaan
tietosuoja ei saa opetuksen vuoksi vaarantua.
Viime aikoina kliinisessä pienryhmäopetuksessa
on syntynyt huomattavia ongelmia
kasvaneiden ryhmäkokojen ja potilaspulan
vuoksi. Potilaan mukavuuden takia
opetusryhmät tulisi pitää suhteellisen pieninä
ja tarkkaan harkita sitä, kuinka monen
opiskelijan voidaan kohtuudella sallia tutkivan
samaa potilasta.
Jotta opetuspotilaiden saanti jatkossakin
olisi turvattu, tulee erityistä huomiota kiinnittää
potilaiden informoimiseen sekä siihen,
että heille jää opetustilanteesta myönteinen
kuva. Opettajien ja opiskelijoiden tulee osoittaa
opetuspotilaille arvostavansa heidän panostaan
lääketieteellisen ammattitaidon kehittämisessä.
ääketieteen perusta on ihmiseen kohdistuva
kliininen tutkimus, joka on välttämätöntä
lääketieteen edistämiseksi. Uuden
tiedon etsimiseen liittyy aina myös tuntemattomia
riskejä ja odottamattomia haittoja,
jopa vaaroja. Siksi on tärkeää määritellä
yleisesti hyväksyttävät tutkimuksen tavat, tavoitteet,
menetelmät ja ne rajat, joilla suojellaan
tutkimukseen osallistuvien koskemattomuutta,
oikeuksia ja terveyttä. Näin pyritään
varmistamaan, että kliininen tutkimus
on menetelmiltään pätevää, tuloksiltaan luotettavaa
ja eettisesti hyväksyttävää.
Tutkimuksen ohjauksen kehitys
Nürnbergin oikeudenkäynnissä vuonna 1947
syytteessä olleesta 23 lääkäristä ja tutkijasta
Eettiset periaatteet kliinisessä tutkimustyössä
■ Tärkein kliinistä tutkimustyötä koskeva kansainvälinen eettinen ohje
on Maailman lääkäriliiton Helsingin julistus. Sillä ja muilla lääkärijärjestöjen
suosituksilla sekä kansallisilla ja kansainvälisillä ohjeilla ja laeilla
pyritään suojelemaan tutkimukseen osallistuvien oikeuksia ja terveyttä.
■ Tutkimuksen etiikka on muutakin kuin säännösten täyttämistä. Tutkittavan
hyvinvointi ja oikeudet tulee pitää aina etusijalla tieteen ja yhteiskunnan
etuun nähden. Tutkittavalla on oikeus päättää osallistumisestaan
vapaaehtoisesti, saatuaan ymmärrettävän selostuksen tutkimuksesta.
Lääkärillä on keskeinen asema tiedon välittämisessä ja tutkittavan oikeuksien
kunnioittamisessa.
seitsemän tuomittiin kuolemaan ja yhdeksän
elinkautiseen vankeuteen heidän keskitysleireillä
suorittamiensa epäinhimillisten
kokeilujen ja tutkimuksien vuoksi. Oikeudenkäynnin
päätöksessä vahvistettiin myös
nk. Nürnbergin säännöstö, joka asetti ensimmäisen
kerran kansainvälisesti tutkimushenkilön
tietoon perustuvan suostumuksen
(informed consent) ehdoksi tutkimukseen
osallistumiselle. Yhdistyneet Kansakunnat
vahvisti vuonna 1966 ihmisen vapaasta tahdostaan
antaman suostumuksen lääketieteellisen
ja muun tieteellisen kokeen ehdoksi.
Nürnbergin oikeudenkäynnin jälkeen
perustetun Maailman lääkäriliiton yhdeksi
tärkeimmistä tehtävistä muodostui ihmiseen
kohdistuvaa tutkimustyötä ohjaavien eettisten
periaatteiden laatiminen. Nämä periaatteet
hyväksyttiin Maailman lääkäriliiton
KOULUTUS J A TUTKIMUS
166
kokouksessa Helsingissä vuonna 1964. Tätä
Helsingin julistusta (ks. s. 190) on sittemmin
tarkistettu useita kertoja ja siitä on tullut
kliinisen tutkimuksen eettinen ohjenuora
kaikkialla maailmassa.
Helsingin julistus on kokoelma eettisiä
periaatteita. Se on perustana monissa kansainvälisissä,
maita sitovissa yleissopimuksissa,
kuten Euroopan neuvoston v. 1997 laatimassa
ihmisoikeuksia ja biolääketiedettä
koskevassa yleissopimuksessa (ETS 164, biolääketiedesopimus)
sekä sen biolääketieteellistä
tutkimusta koskevassa lisäpöytäkirjassa.
Euroopan neuvoston yleissopimukset ovat allekirjoittajamaita
poliittisesti sitovia, vaikka
varsinainen sitovuus syntyy vasta ratifioinnin
myötä. Mm. Suomen laki lääketieteellisestä
tutkimuksesta (tutkimuslaki 488/
1999) perustuu tähän Suomen allekirjoittamaan
biolääketiedesopimukseen.
Lääkäritutkijaa Suomessa
sitovat säädökset
Ihmiseen kohdistuvan lääketieteellisen tutkimuksen
johtajan tulee olla kliinisesti pätevä
lääkäri. Suomessa toimivaa lääkäritutkijaa
velvoittavat monet kansalliset lait, asetukset
ja muut säännökset, jotka uudistettiin
vuonna 2004 Euroopan parlamentin ja
neuvoston lääketutkimusdirektiivin 2001/
20/EY voimaantulon vuoksi. Tutkimustyön
ajankohtaisista säännöksistä löytyy ajankohtaista
tietoa lääkelaitoksen, ETENEn ja sairaanhoitopiirien
eettisten toimikuntien internet-
sivuilta. (Ks. Eettiset toimikunnat)
Kliinisessä tutkimuksessa noudatettavia
lakeja ovat laki lääketieteellisestä tutkimuksesta
(488/1999, muutos 295/ 2004), laki
potilaan asemasta ja oikeuksista (785/92),
lääkelaki (395/1987, muutos 296/2004),
potilasvahinkolaki (585/86), henkilötietolaki
(523/99), geenitekniikkalaki (377/95 ja -asetus
821/95) sekä laki ihmiselinten ja kudosten
lääketieteellisestä käytöstä (kudoslaki
101/2001).
Kansainvälistä lääkäritutkijaa sitovia säännöksiä
ovat Euroopan neuvoston biolääketiedesopimus
sekä EU:n lääketutkimusdirektiivi,
jotka molemmat ovat myös osa kansallista
lainsäädäntöämme. Helsingin julistus
on suositus lääkäreille, samoin kuin muut
kansainväliset suositukset ja ohjeet, kuten
CIOMSin (Council for International Organizations
of Medical Sciences) ohjeet.
Kliinisen tutkimuksen eettisyys
Tutkimustyössä lääkärin on varjeltava tutkittavan
elämää, terveyttä, yksityisyyttä ja ihmisarvoa.
Tutkimuksessa on noudatettava
yleisesti hyväksyttyjä tieteellisiä periaatteita
ja sen on perustuttava tieteelliseen kirjallisuuteen
tai muihin asianmukaisiin tietolähteisiin,
riittäviin laboratoriokokeisiin ja
tarvittaessa myös eläinkokeisiin.
Ihmiseen kohdistuva lääketieteellinen
tutkimus voidaan toteuttaa vain, kun sen
tavoite ja odotettavissa oleva hyöty ovat tärkeämpiä
kuin siitä tutkittavalle mahdollisesti
koituvat riskit ja rasitus. Ihmiseen kohdistuva
biolääketieteellinen tutkimus on eettisesti
oikeutettu vain, jos sen odotetaan edistävän
ihmisen terveyttä. Tieteellisesti huono
tutkimus ei ole eettisesti perusteltua, koska
se altistaa tutkittavat tarpeettomille riskeille
ja tuhlaa rajallisia tutkimusresursseja.
Tutkimustyössä on kiinnitettävä erityistä
huomiota sellaisiin tutkittaviin, jotka eivät
pysty itse antamaan suostumustaan osallistumisesta
tutkimukseen tai ovat erityisen
alttiita ulkoisille vaikutuksille. Mm. Suomen
tutkimuslaissa mainitaan erityisryhminä lapset,
vajaavaltaiset, raskaana olevat naiset sekä
vangit, ja tutkimuslaissa on myös erityissäännöksiä
sikiöiden ja alkioiden tutkimuksesta.
Riippuvaisuus- ja kykenevyyskysymykset
ovat kuitenkin yksilöllisiä, ja on tärkeää
pohtia niitä jo tutkimuksen suunnitteluvaiheessa.
Eettisen toimikunnan lausunto
Kaikissa sairaanhoitopiireissä toimii lakisääteisiä
eettisiä toimikuntia, jotka tarkastelevat
tutkimussuunnitelmia tutkittavan oikeuksien
lähtökohdista. Toimikunnissa on lakisääteisesti
myös muiden alojen edustajia
ja maallikkojäseniä edustamassa tutkittavia.
Usein tutkijan ja eettisten toimikuntien
välillä syntyy pitkiäkin keskusteluita siitä,
KOULUTUS J A TUTKIMUS
167
onko tutkittavalle annettava informaatio ymmärrettävää
ja toteutuvatko tutkittavan oikeudet
juuri siinä potilasryhmässä, jossa tutkimusta
tehdään. Tällaisessa arvioinnissa nimenomaan
eettisten toimikuntien maallikkojäsenet
tekevät arvokasta työtä. Hyvä ennakkosuunnittelu
ja tarvittaessa eettisen toimikunnan
konsultointi ennakkoon helpottavat
työtä molemmin puolin.
Vaikka eettisen toimikunnan yksi tärkeä
tehtävä on tarkistaa, että tutkimus täyttää
lain vaatimukset, tutkimuksen eettisyyden
vaatimus nousee lainsäädännön yläpuolelle.
Eettinen toimikunta arvioi tutkimussuunnitelman
ennalta asiakirjojen perusteella,
tutkijan vastuulla on tutkimuksen kulku
eettisten periaatteiden mukaisesti.
Ennen tutkimuksen alkua ihmiseen kohdistuvasta
lääketieteellisestä tutkimuksesta
on saatava eettisen toimikunnan myönteinen
lausunto. Mikäli tutkimus on kansainvälinen
kliininen lääketutkimus, lausunnosta
vastaa Valtakunnallisen terveydenhuollon
eettisen neuvottelukunnan ETENEn lääketieteellinen
tutkimuseettinen jaosto TUKIJA.
Lausuntopyyntöön on liitettävä tutkimussuunnitelma,
sen tiivistelmä (erityisesti
jos tutkimussuunnitelma on kirjoitettu muulla
kuin suomen kielellä), tutkittaville jaettava
tiedote sekä suostumusasiakirja. Eettiset
toimikunnat arvioivat myös potilaiden rekrytointimenettelyä
sekä tutkimukseen käytettävien
resurssien ja otettujen vakuutusten riittävyyttä.
(Ks. Eettiset toimikunnat)
Kliinisistä lääketutkimuksista täytyy ilmoittaa
myös Lääkelaitokselle ennen tutkimuksen
aloittamista. Sekä eettisillä toimikunnilla
että Lääkelaitoksella on yksityiskohtaisia
ohjeita kliinisten lääketutkimusten suorittamisesta.
Tutkimusta ei saa käynnistää,
ennen kuin siihen on saatu asiamukainen lupa
tutkimusyksikön johtajalta tai kliinisten lääketutkimusten
kohdalla Lääkelaitokselta.
Eettisen toimikunnan myönteinen lausunto
on edellytys tutkimusluvan myöntämiselle.
Jos tutkimussuunnitelmaan tulee olennaisia
muutoksia, myös niistä on saatava eettisen
toimikunnan myönteinen lausunto. Vakavista
kliinisissä lääketutkimuksissa esiintyvistä
haittavaikutuksista on ilmoitettava
sekä eettisille toimikunnille että Lääkelaitokselle.
Tietoon perustuva suostumus
Ihmiseen kohdistuvaa lääketieteellistä tutkimusta
ei saa suorittaa ilman tutkittavan
kirjallista, tietoon perustuvaa suostumusta.
Jos tutkittava ei kykene itse antamaan suostumustaan,
suostumuksen tutkimukseen voi
antaa lähiomainen, muu läheinen tai laillinen
edustaja.
Tutkittavalle on annettava ymmärret-tävässä
muodossa riittävä selvitys hänen oikeuksistaan,
tutkimuksen tarkoituksesta,
luonteesta ja siinä käytettävistä menetelmistä,
mahdollisista riskeistä ja haitoista sekä
muista mahdollisista hoitovaihtoehdoista.
Tutkittava voi peruuttaa suostumuksensa
milloin tahansa ilman kielteisiä seurauksia.
Potilaat luottavat lääkäreihinsä joskus
niin paljon, etteivät itse juuri paneudu tutkimukseen
liittyviin ongelmakysymyksiin.
Lääkärin on syytä painottaa suostumusta
pyytäessään, että tutkittava itse on oman elämänsä
paras asiantuntija, ja hän itse pystyy
parhaiten arvioimaan mitä vaikutusta tutkimuksella
itselleen on. Suostumusta pyydettäessä
on tärkeää painottaa tutkittavalle myös
sitä, että tutkimuksessa on aina näkökohtia,
joita ei voi tietää ennakolta ja joihin tutkimuksella
yritetään saada vastaus. Jos tutkittava
on lääkärin oma potilas, on tärkeää olla
erityisen herkkä pyydettäessä potilasta tutkimukseen.
Mahdollisuuksien mukaan on
harkittava, voisiko suostumuksen tällöin pyytää
toinen lääkäri.
Uusia eettisesti ongelmallisia ja keskustelua
herättäviä kysymyksiä on noussut tutkimuksissa,
joissa käytetään erilaisten tutkimusten
yhteydessä otettuja kudosnäytteitä.
Mikäli näytteitä käytetään uusiin tutkimustarkoituksiin,
pitää kudoslain (101/2001)
mukaan tutkittavalta pyytää uusi suostumus.
Tällä säännöksellä korostetaan yksilön oikeutta
hallita hänestä otettuja tutkimusnäytteitä.
Tutkimusprojektia suunniteltaessa
onkin tärkeää miettiä jo etukäteen, mitä asioita
tutkimusnäytteistä halutaan tutkia nyt
ja mitä myöhemmin tutkimuksen mahdollisissa
jatkoprojekteissa. Uuden suostumuksen
pyytäminen vuosia näytteen oton jälkeen
voi olla hyvin hankalaa ja jopa kiusallista sekä
tutkijalle että tutkittavalle. Toisaalta kysy-
KOULUTUS J A TUTKIMUS
168
J
mys siitä, miten laajan suostumuksen tutkittavan
voidaan katsoa kykenevän antamaan,
on askarruttanut sekä eettisiä toimikuntia
että viranomaisia.
Tutkimustuloksien julkaiseminen
Tieteellinen tutkimus pyrkii uuden luotettavan
tiedon löytämiseen. Kun tutkimus päättyy,
on tärkeää, että sen tulokset julkaistaan
riippumatta siitä, ovatko ne toivottuja vai
ei. Ennen tutkimuksen alkamista tutkijan on
hyvä sopia toimeksiantajan kanssa siitä, miten
tutkimus julkaistaan, jotta pettymyksiltä
ja ristiriidoilta vältytään mahdollisimman
pitkälle. (Ks. Lääketieteellinen julkaisutoiminta)
On ongelma, että tutkimuksia joissa tutkittavalla
hoidolla ei todeta merkittävää eroa
vertailuryhmään (ns. nollatutkimus), ei aina
saada julkaistuksi yhtä arvostetuissa lehdissä
kuin samantasoisia tutkimuksia, joissa
todetaan merkittäviä eroja. Tämä vaikeuttaa
lääkkeiden vaikuttavuusarviointia ja voi
myös aiheuttaa turhien tutkimusten toistoa.
Tutkimustuloksien vääristely ei ole sallittua.
Jos eettisiä periaatteita ei ole noudatettu
tai tutkimustuloksia vääristellään, ei
tutkimuksia pidä hyväksyä julkaistavaksi.
Usein kuitenkin tällaisen havaitseminen ennakolta
on mahdotonta, jolloin tutkijan etiikan
ja jälkikäteisten sanktioiden merkitys
korostuvat.
L i s ä t i e t o j a :
Valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen
neuvottelukunta ETENE: www.etene.org
- Tutkimustyötä koskevia säännöksiä, mm.
Euroopan komission ohjeet suomeksi
- Sairaanhoitopiirien eettisten toimikuntien
yhteystiedot
Lääkelaitos: www.nam.fi
- Ohjeet kliinisten lääketutkimusten suorittamisesta
(www.nam.fi/uploads/maaraykset/
M2_2004.pdf)
Tutkimuseettinen neuvottelukunta: http://
pro.tsv.fi/tenk/
Maailman lääkäriliitto: www.wma.net
- Declaration of Helsinki. Ethical Principles for
Medical Research Involving Human Subjects.
WMA 1964, korjattu mm. 2000 ja 2004.
- Helsingin julistus suomeksi: www.laakariliitto.fi
Council for International Organizations of
Medical Sciences (CIOMS): www.cioms.ch
- International Ethical Guidelines for Biomedical
Research Involving Human Subjects. CIOMS 2002.
Euroopan neuvosto: http://conventions.coe.int/ :
- Convention for the Protection of Human Rights
and Dignity of the Human Being With Regard to
the Application of Biology And Medicine:
Convention On Human Rights and Biomedicine
(Ihmisoikeuksia ja biolääketiedettä koskeva
yleissopimus (ETS164)
- Additional Protocol to the Convention of
Human Rights and Biomedicine Concerning
Biomedical Research, 2004.
Euroopan komissio: http://eudract.emea.eu.int
- Euroopan komission ohjeet ja direktiivit
Maailman terveysjärjestö: www.who.int
- Guidelines for Good Clinical Practice for Trials
on Pharmaceutical Products. WHO1995.
UNESCO: www.unesco.org/ibc
- Declaration on Universal Norms on Bioethics.
UNESCO 2004.
ulkaisut ovat keskeisiä esitettäessä uutta
ja tärkeää lääketieteellistä tietoa. Siksi
kaiken julkaisutyön tulee täyttää eettiset vaatimukset.
Uuden tiedon omaksuminen ja sen
hyödyntäminen potilaiden hoidossa on vält-
Lääketieteellinen julkaisutoiminta
■ Lääketieteellisten julkaisujen ja yksittäisten artikkelien tulee olla tieteellisesti
päteviä, objektiivisia ja rehellisiä. Tutkimustulokset tulee esittää siten, että
lukijalla on mahdollisuus arvioida tutkimuksen pätevyys, siitä tehtyjen päätelmien
oikeellisuus ja tulosten todellinen merkitys.
■ Kirjoittajan on ilmoitettava päätoimittajalle kaikista sellaisista taloudellisista ja
muista sidonnaisuuksista, joilla voisi olla merkitystä kirjoitukselle.
tämätöntä lääkärien ammattitaidon jatkuvalle
kehittymiselle.
Lääketieteellisten julkaisujen ja yksittäisten
artikkelien tulee olla tieteellisesti päteviä,
objektiivisia ja rehellisiä. Tutkimustu-
KOULUTUS J A TUTKIMUS
169
lokset tulee esittää siten, että lukijalla on
mahdollisuus arvioida tutkimuksen pätevyys,
siitä tehtyjen päätelmien oikeellisuus
ja tulosten todellinen merkitys. Tarvittaessa
lukijan tulee myös voida esittää poikkeavat
näkemyksensä tutkimuksesta ja sen päätelmistä
lehdessä. Tutkimuksen tulee siis olla
dokumentoitu siten, että se kestää tieteellisen
kritiikin. Kirjallisuusluettelo on tärkeä
osa oikeaa raportointimenettelyä.
Hyvä tutkimus on objektiivista, ennakko-
odotuksista tai -toivomuksista riippumatonta.
Kotimaisissa lääketieteellisissä lehdissä
suurin osa julkaisuista koostuu katsausartikkeleista.
Niissäkin on tärkeää esittää
olemassa oleva tieto tasapainoisesti, kattavasti
ja taloudellisista tai muista intresseistä
riippumattomasti.
Lääketieteellisten artikkeleiden laadun
takaamiseksi tulee käyttää ns. referee-menetelmää,
jossa sitoutumattomat asiantuntijat
ottavat kantaa julkaistavaksi tarjottuun kirjoitukseen
ennen kuin se hyväksytään julkaistavaksi.
Ulkopuolisen asiantuntijan ei
pidä arvioida käsikirjoitusta, jonka käsittelyssä
hän ei tunne olevansa puolueeton ja
riippumaton.
Aiemmin julkaistuja kirjoituksia tulee
lainata hyvän tavan mukaisesti. Siteerauksen
tulee olla apuna joko perustelemassa omaa
tieteellistä näkemystä tai tieteellisen kritiikin
kohteena. Pelkistä tai suurelta osalta sitaateista
koostuvaa tai yksipuolisesti lainauksia
sisältävää kirjoitusta ei pidetä hyvän
tavan mukaisena. Lainat on myös aina selkeästi
erotettava kirjoittajan omasta tekstistä.
Lainauksen laajuus ja se, missä tarkoituksessa
lainaus on tapahtunut, ratkaisevat arvioitaessa
onko kysymys lainaamisesta vai plagioinnista.
Kaksoisjulkaiseminen eli saman tai suurelta
osin samansisältöisen artikkelin yhtäaikaista
tarjoamista eri lehtiin ei myöskään pidetä
hyvän tavan mukaisena. Suositeltavaa sen
sijaan on, että alun perin kansainvälisessä lehdessä
julkaistu merkittävä kotimainen tutkimus
julkaistaan myös kansallisessa lehdessä.
Usein artikkeleissa on useampia kuin yksi
kirjoittaja. Kirjoittajien järjestyksen päättävät
kirjoittajat yhdessä. Kuka tahansa tutkimustyöhön
ja raportointiin osallistunut
henkilö ei kuitenkaan täytä kirjoittajalle asetettavia
kriteereitä, jotka on kirjattu kansainvälisesti
käytössä olevaan Vancouver-suositukseen.
Kirjoittajan tulee osallistua merkittävällä
panoksella tutkimuksen suunnitteluun
tai ainakin aineiston analyysiin ja tulosten
tulkintaan sekä julkaisun kirjoittamisprosessiin.
Tutkimusryhmän johtajuus
tai esimiesasema ilman merkittävää työpanosta
ei ole riittävä syy tulla mainituksi kirjoittajana.
Kirjoittajien tulee myös pystyä
ottamaan julkinen vastuu kirjoituksen sisällöstä.
Oman ongelmansa muodostaa tieteellinen
petos, jossa kirjoittaja on vääristellyt
tietoja ja tuloksia. Tästä voi seurata hyvinkin
vakavia seuraamuksia tiedon leviämiselle
ja hoitokäytännöille. Vastuu tällaisissa tilanteissa
kuuluu kirjoittajalle itselleen ja
lehdelle, joka kirjoituksen on julkaissut, sekä
taustajärjestöille, joiden tuella työ on tehty.
Lehden tulee saada välittömästi tieto vilpistä
ja julkaista mahdollisimman pian ns. retraktio
eli peruutus.
Julkaistuilla artikkeleilla saattaa olla vaikutusta
hoitokäytäntöihin ja siten taloudellista
merkitystä. Yleisen kansainvälisen käytännön
mukaisesti kirjoittajan on artikkelia
lähettäessään ilmoitettava päätoimittajalle
kaikista sellaisista sidonnaisuuksista, joilla
voisi olla merkitystä kirjoitukselle. Tällaisia
ovat esimerkiksi työsuhde tai osakkuus
organisaatiossa, joka saattaisi taloudellisesti
hyötyä tai kärsiä kirjoituksista. Käytännön
ohjeena voi noudattaa British Medical Journalin
suositusta: kannattaa ilmoittaa sellaiset
sidonnaisuudet, joiden julkitulo artikkelin
julkaisemisen jälkeen tuntuisi kiusalliselta.
L i s ä t i e t o j a :
Suomen Lääkärilehden kirjoitusohjeet.
www.laakarilehti.fi
Uniform requirements for manuscripts submitted
to biomedical journals, 2001: www.icmje.org.
KOULUTUS J A TUTKIMUS
170
Suomessa on useita valtakunnallisia terveydenhuollon
ja tieteen eettisiin kysymyksiin
perehtyneitä neuvottelukuntia,
joiden tehtävänä on seurata alansa tutkimusta
ja toimintaa sekä ottaa kantaa niihin liittyviin
eettisiin kysymyksiin. Ne toimivat
yhteistyössä sekä keskenään että alueellisten
ja kansainvälisten toimielinten kanssa.
Valtakunnallinen
terveydenhuollon eettinen
neuvottelukunta (ETENE)
Valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen
neuvottelukunta (ETENE) perustettiin vuonna
1998. Neuvottelukunnan perustaminen
kirjattiin lakiin potilaan oikeuksista (785/
1992). Neuvottelukunnan tehtävänä on käsitellä
terveydenhuoltoon ja potilaan asemaan
liittyviä eettisiä kysymyksiä periaatteelliselta
kannalta ja antaa niistä suosituksia.
Se voi myös tehdä aloitteita sekä antaa
lausuntoja ja suosituksia terveydenhuollon
eettisistä kysymyksistä ja herättää niitä koskevaa
keskustelua yhteiskunnassa.
Neuvottelukunta toimii asiantuntija-apuna
terveydenhuoltoa ja sitä koskevaa lainsäädäntöä
kehitettäessä, kerää ja välittää tietoa
terveydenhuollon eettisistä kysymyksistä ja
kansainvälisestä terveydenhuoltoa koskevasta
eettisestä keskustelusta, terveydenhuollon ja
terveydenhuollon teknologian kehityksestä
ja sen liittymisestä eettisiin kysymyksiin.
Neuvottelukunta on nimensä mukaan neuvoa
antava, se voi antaa ohjeita ja suosituksia,
mutta sen päätökset eivät ole sitovia.
Neuvottelukunnan jäsenet, jotka valtioneuvosto
nimittää nelivuotiskaudeksi, edus-
Eettiset toimikunnat ja neuvottelukunnat
■ Keskeiset eettiset toimikunnat ovat Valtakunnallinen terveydenhuollon
eettinen neuvottelukunta (ETENE) ja sen lääketieteellinen tutkimuseettinen
jaos (TUKIJA) sekä sairaanhoitopiireihin lääketieteellistä tutkimusta varten
perustetut eettiset toimikunnat, jotka kaikki ovat lakisääteisiä.
■ Joihinkin sairaanhoitopiireihin on lisäksi perustettu alueellisia hoitoeettisiä
neuvottelukuntia, jotka eivät ole lain vaatimia. On tärkeää, että terveydenhuoltoon
ja lääketieteelliseen tutkimukseen liittyvistä kysymyksistä käydään
laajaa keskustelua yhteiskunnassa.
tavat mm. potilaita, terveyspalvelujen järjestäjiä,
terveydenhuollon ammattihenkilöitä,
oikeustieteitä, terveydenhuollon eri alojen
tutkijoita ja kansanedustuslaitosta, ja heidän
tulee olla perehtyneitä terveydenhuollon
eettisiin kysymyksiin.
Vuonna 1999 nimitettiin ETENEn lääketieteellinen
tutkimuseettinen jaosto
(TUKIJA) jonka tehtävistä on säädetty
tutkimuslaissa (488/1999). Se tukee alueellisia
eettisiä toimikuntia tutkimusta koskevissa
periaatteellisissa eettisissä kysymyksissä
ja niitä koskevan koulutuksen järjestämisessä.
Jaosto antaa kansallisen lausunnon kansainvälisistä
monikeskustutkimuksista, minkä
tehtävän jaosto voi antaa myös jonkin
sairaanhoitopiirin eettiselle toimikunnalle.
Jos tutkimussuunnitelma on saanut kielteisen
lausunnon sairaanhoitopiirin eettisessä
toimikunnassa, se voidaan lähettää jaoston
arvioitavaksi.
ETENEn ja TUKIJAn toiminta on julkista.
Lausunnot, kokouspöytäkirjat, julkaisut
yms. löytyvät neuvottelukunnan internetsivuilta
www.etene.org.
Tutkimuseettinen
neuvottelukunta
Vuonna 1991 perustettu tutkimuseettinen
neuvottelukunta on asiantuntijaelin, joka
käsittelee kaikkeen tieteelliseen tutkimukseen
liittyviä eettisiä kysymyksiä. Opetusministeriön
kolmivuotiskausiksi nimeämä
neuvottelukunta kokoontuu kahdeksan kertaa
vuodessa. Sen tehtävänä on tehdä esityksiä
ja antaa lausuntoja viranomaisille tutkimuseettisistä
lainsäädäntö- ja muista kysy-
KOULUTUS J A TUTKIMUS
171
myksistä, toimia asiantuntijaelimenä tutkimuseettisiä
ongelmia selvitettäessä, tehdä
aloitteita tutkimusetiikan edistämiseksi sekä
edistää tutkimusetiikkaa koskevaa keskustelua
Suomessa, seurata alansa kansainvälistä
kehitystä sekä osallistua aktiivisesti kansainväliseen
yhteistyöhön sekä harjoittaa tutkimuseettisiin
kysymyksiin liittyvää tiedotustoimintaa.
Tutkimuseettinen neuvottelukunta on
mm. julkaissut ohjeiston hyvästä tieteellisestä
käytännöstä ja sen loukkausten käsittelemisestä.
Neuvottelukunta järjestää
seminaareja ja tekee aloitteita akateemisen
ja yhteiskunnallisen keskustelun edistämiseksi.
Neuvottelukunnan tekemät päätökset
ovat suosituksen luonteisia eivätkä sen antamat
lausunnot ole oikeudellisesti sitovia.
Biotekniikan neuvottelukunta
ja geenitekniikan lautakunta
Biotekniikan neuvottelukunta perustettiin
vuonna 1992 edistämään yhteistyötä geenitekniikkaa
käyttävien tahojen välillä, seuraamaan
biotekniikan terveys- ja ympäristövaikutuksia
sekä kehittämään bio- ja geenitekniikan
tutkimusta, tiedotusta ja koulutustoimintaa.
Suomessa toimii myös geenitekniikan
lautakunta, joka mm. käsittelee tutkimussuunnitelmia
ja antaa tutkimuslupia geeniteknologiaa
käyttävissä tutkimuksissa. Tavoitteena
on ihmiselle, eläimille ja ympäristölle
turvallinen ja eettisesti hyväksyttävä
geeniteknologian käyttö. Lautakunta toimii
myös yhteistyöelimenä Euroopan unioniin,
jonka biotekniikkaa käsittelevät direktiivit
säätelevät bioteknologian käyttöä EU:n jäsenvaltioissa.
A l u e e l l i s e t e e t t i s e t
toimikunnat
Tutkimuslaki edellyttää, että lääketieteellisten
tutkimusten eettisyys arvioidaan ennakolta
ja että riippumaton sairaanhoitopiirin
eettinen toimikunta antaa niistä puoltavan
lausuntonsa ennen tutkimuksen aloittamista.
Sairaanhoitopiirissä on oltava vähintään
yksi eettinen toimikunta. Jos tutkimus saa
eettiseltä toimikunnalta kielteisen lausunnon,
se voidaan siirtää ETENEn lääketieteellisen
tutkimuseettisen jaoston arvioitavaksi.
(Ks. Eettiset periaatteet kliinisessä tutkimustyössä).
Tutkimuslaki määrittelee eettisten toimikuntien
koon, kokoonpanon sekä tehtävät.
Sairaanhoitopiirit nimittävät omat eettiset
toimikuntansa, ja lääninhallitukset rekisteröivät
ne. Suomessa on 21 sairaanhoitopiirissä
30 eettistä toimikuntaa.
Eettiset toimikunnat arvioivat tutkimuksia
tutkimuslain(488/1999), henkilötietolain
(523/99) sekä kansainvälisten säännösten
pohjalta. Näistä tärkeimpiä ovat Euroopan
neuvoston biolääketiedettä ja ihmisoikeuksia
koskeva yleissopimus (ETS 164) sekä EY:n
direktiivi 2001/20/EY, joka koskee kliinisten
lääketutkimusten hyvää kliinistä toimintatapaa.
Eettisten toimikuntien jäsenet toimivat
virkavastuulla ja heillä on tutkimuksista
salassapitovelvollisuus.
Sairaanhoitopiirien eettiset toimikunnat
arvioivat voimavarojensa rajoissa myös tutkimuslain
piiriin kuulumattomia tutkimussuunnitelmia,
mm. hoitotieteellisiä tutkimuksia.
Myöskään mm. psykologiset tutkimukset,
rekisteritutkimukset tai haastattelututkimukset
eivät kuulu tutkimuslain piiriin.
Niitä varten on perustettu mm. yliopistoihin
ja tutkimuslaitoksiin eettisiä toimikuntia,
jotka noudattavat tutkimuslain
periaatteita kokoonpanossaan ja toiminnassaan.
Joihinkin sairaanhoitopiireihin on perustettu
alueellisia hoitoeettisiä neuvottelukuntia,
joiden tehtävänä on keskustella alueellisesti
terveydenhuollon eettisistä kysymyksistä.
Ne voivat myös laatia suosituksia
ja ohjeita potilaiden hoitoon, ja miettiä myös
tapauskohtaisia kysymyksiä. Joillain paikkakunnilla,
mm. Helsingissä sekä Joensuussa,
on perustettu eettisiä keskusteluryhmiä, jotka
säännöllisin väliajoin keskustelevat terveydenhuollon
eettisistä kysymyksistä.
Nämä keskusteluryhmät perustuvat vapaaehtoisuuteen
eikä niillä ole virallista asemaa
terveydenhuollon kentässä.
KOULUTUS J A TUTKIMUS
172
Kansainvälisiä
organisaatioita
Moniin maihin on viime vuosina perustettu
kansallisia terveydenhuollon ja bioetiikan
kysymyksiä käsitteleviä toimikuntia. Euroopan
neuvoston kansallisten eettisten toimikuntien
komitea (COMETH) kokoontuu vuoden
– kahden välein päämääränään lisätä keskustelua
ja yhteistyötä kansallisten eettisten
toimikuntien välillä. Pyrkimyksenä on myös
lisätä julkista keskustelua mm. terveydenhuollon
eettisistä kysymyksistä. Myös Euroopan
komissio järjestää kokouksia jäsenmaidensa
kansallisten eettisten toimikuntien
edustajille.
Kansainvälisistä järjestöistä mm. WHO
järjestää kansallisten eettisten toimikuntien
kokouksia. Myös UNESCOlla on bioeettinen
komitea.
KOULUTUS J A TUTKIMUS
Yhteystiedot:
Valtakunnallinen terveydenhuollon
eettinen neuvottelukunta (ETENE)
Sosiaali- ja terveysministeriö
PL 33 (Kirkkokatu 14, Helsinki)
00023 Valtioneuvosto
puh. (09) 160 74357
faksi (09) 160 74312
etene@stm.fi
www.etene.org
Tutkimuseettinen
neuvottelukunta (TENK)
Mariankatu 5
00170 Helsinki
puh. (09) 2286 9234
faksi (09) 2286 9244
tenk@tsv.fi
pro.tsv.fi/tenk
Biotekniikan neuvottelukunta
(BTNK)
Kansanterveyslaitos (KTL)
Mannerheimintie 166, 00300 Helsinki
puh. (09) 47441
faksi (09) 4744 8408
sihteeri@biotekniikanneuvottelukunta.fi
www.biotekniikanneuvottelukunta.fi
Geenitekniikan lautakunta
(GTLK)
Sosiaali- ja terveysministeriö
PL 33, 00023 Valtioneuvosto
puh. (09) 16001
faksi (09) 160 73876
palaute@geenitekniikanlautakunta.fi
www.geenitekniikanlautakunta.fi
Seuraaville sivuille on koottu viralliset muotoilut lääkärin etiikan perusperiaatteista.
Lääkärinvala ja lääkärin eettiset ohjeet löytyvät kirjan alusta. Täällä kirjan loppuosassa
ovat muut Suomen Lääkäriliiton jäsenilleen antamat etiikkaan liittyvät ohjeet.
Tänne on koottu myös kaikkein keskeisimmät Maailman lääkäriliiton WMA:n eettisistä
julistuksista ja ohjeista. Suomennettuina julkaistavat WMA:n ohjeet on hyväksytty
suomalaisia lääkäreitä koskeviksi ohjeiksi. Maailman lääkäriliitto on antanut useita
kymmeniä eettisiä julkilausumia ja ohjeita. Täydelliset ja ajan tasalla olevat tiedot
niistä löytyvät järjestön verkkosivuilta www.wma.net.
Hippokrateen vala julkaistaan kirjassa lähinnä historiallisen merkityksensä takia.
HIPPOKRATEEN VALA ....................................................................................... 174
SUOMEN LÄÄKÄRILIITON OHJEET JÄSENILLE
Lääkärin kollegiaalisuusohjeet ............................................................................ 175
Ohjeisto lääkärintodistusten kirjoittamisesta ....................................................... 176
Suomen Lääkäriliiton ohje asiantuntijana ja lausunnonantajana toimivalle lääkärille .. 179
Lääkäreitä ja lääkärinpalveluja koskevat markkinointiohjeet.................................. 180
Ohjeet oppiarvojen ja virkanimien käytöstä ......................................................... 182
Lääkärit ja lääketeollisuus – ohjeet lääkäreille ...................................................... 182
Terveydenhuollon laadunarvioinnin eettiset ohjeet ............................................... 183
Telelääketieteen eettiset ohjeet ............................................................................ 185
Syntymättömän oikeudet.................................................................................... 186
Suomen Lääkäriliiton ohje urheilulääkäreille ........................................................ 187
MAAILMAN LÄÄKÄRILIITON (WMA) KESKEISIMMÄT SUOSITUKSET JA OHJEET
Declaration of Geneva ........................................................................................ 189
International Code of Medical Ethics .................................................................. 189
Maailman lääkäriliiton Helsingin julistus: Ihmiseen kohdistuvan lääketieteellisen
tutkimustyön eettiset periaatteet ........................................................................ 190
Lissabonin julistus potilaan oikeuksista ............................................................... 194
Pakolaisten terveydenhuollon periaatteet ............................................................. 196
Maailman lääkäriliiton julistus terveydenhuollon periaatteista urheilulääketieteen
alalla. ............................................................................................................... 196
World Medical Association Declaration of Tokyo: Guidelines for Medical
Doctors Concerning Torture and Other Cruel, Inhuman or Degrading Treatment or
Punishment in Relation to Detention and Imprisonment ..................................... 198
Declaration of Oslo: Therapeutic Abortion .......................................................... 199
World Medical Association Declaration on Euthanasia ......................................... 200
World Medical Association Resolution on Euthanasia .......................................... 200
173
Keskeiset eettiset ohjeistot
174
Minä vannon Apollonin, lääkärin, kautta ja Asklepioksen,
Hygieian ja Panakeian ja kaikkien jumalien ja jumalattarien kautta,
kutsumalla heidät todistajiksi, että tulen kykyni ja harkintani mukaan
täyttämään tämän valan ja kirjallisen sitoumuksen.
􀁈􀁉
Tulen pitämään vanhempieni arvoisena sitä, joka on opettanut
minulle tämän taidon, ja jakamaan hänen kanssaan elatukseni, ja
hänen tarvitessaan apua tulen sitä antamaan. Hänen poikiaan olen pitävä
veljinäni ja opettava heille, mikäli he niin haluavat, tämän taidon ilman
palkkaa ja sopimusta. Opastusta ja luentoja sekä kaikkea muuta opetusta
olen antava pojilleni ja opettajani pojille sekä niille oppilaille, jotka
ovat sitoutuneet kirjallisesti ja valallisesti lääkärilakiin, mutta
en kenellekään muulle.
􀁈􀁉
Elintapoja koskevia ohjeita tulen käyttämään sairaiden
hyväksi kykyni ja harkintani mukaan: tulen torjumaan kaiken,
mikä voi olla vahingoksi ja vääryydeksi. En tule antamaan kenellekään
kuolettavaa myrkkyä, vaikka minulta sellaista pyydettäisiin, enkä
neuvoa sellaisen valmistamiseen. Enkä tule antamaan naiselle
sikiötä tuhoavia aineita.
􀁈􀁉
Puhtaasti ja hurskaasti olen viettävä elämääni ja harjoittava tointani.
􀁈􀁉
Niihin taloihin, joissa käyn, menen auttaakseni sairaita
tekemättä tahallisesti mitään vääryyttä ja vahinkoa sekä pidättyen rakkaudesta
naisten ja miesten, vapaiden ja orjien kanssa.
􀁈􀁉
Mikäli parannustyössäni tai sen ulkopuolella ihmisten
parissa näen tai kuulen sellaista, mitä ei pidä levitettämän, vaikenen ja
pidän sen salaisuutena.
􀁈􀁉
Jos täytän tämän valan enkä riko sitä, sallittakoon
minun nauttia sekä elämästä että taidostani kaikkien ihmisten ikuisesti
arvostamana. Mutta jollen sitä pidä, vaan teen väärän valan,
tapahtukoon päinvastoin.
Hippokrateen vala *)
*) Hippokrateen valaa, joka on peräisin neljänneltä vuosisadalta ennen Kristusta, pidetään
lääkärin etiikkaa käsittelevien ohjeistojen perusmallina. Sitä on tarkasteltava oman aikakautensa
valossa eikä sen tulkitsemisella nykyajan lääkäreitä yksityiskohtiaan myöten
velvoittavaksi ohjeistoksi ole mitään asiallisia perusteita. Se julkaistaan tässä historiallisen
merkityksensä vuoksi katsoen sen sisällön tuntemisen kuuluvan lääkärin perustietoihin.
Suomentanut Heikki Solin
175
Hyväksytty Lääkäriliiton valtuuskunnassa
6.5.1988, uudistettu 11.12.1999
Suomen Lääkäriliiton kollegiaalisuusohjeiden
tarkoituksena on pitää yllä arvonmukaista
henkeä ja hyvää toveruutta maan lääkärikunnan
keskuudessa. Ohjeet opastavat
lääkäreitä käyttäytymään kollegiaalisesti työhön
liittyvissä ja muissa keskinäisissä suhteissaan.
Ohjeiden tarkoituksena ei ole suojella
lääkäriä puutteellisen ammattitaidon,
virheellisen menettelyn tai väärinkäytöksien
selvittämiseltä ja seurauksilta.
I Lääkärin on käyttäydyttävä kollegoitaan
kohtaan suvaitsevasti ja osoittaen hyvää tahtoa.
Erimielisyydet voidaan yleensä sopia perehtymällä
toisen näkökohtiin. Jos ammattiasioissa
syntyy ristiriita, lääkärin tulee pyrkiä
selvittämään erimielisyys suoraan kollegansa
kanssa.
II Lääkäri ei saa loukata muita ammattikuntansa
ryhmiä ja niiden oikeuksia.
III Lääkärin tulee toimillaan, ratkaisuillaan
ja esimerkillään ylläpitää ja edistää ammattietiikkaa
ja kollegiaalisuutta. Erityisesti esimiehenä
ja opettajana hänen on kiinnitettävä
huomiota lääkärin etiikkaan ja kollegiaaliseen
käytökseen. Tämä ei saa estää häntä
valvomasta alaistensa ja oppilaidensa toimintaa
eikä tutkimasta sattuneita virheitä tai
rikkomuksia tai ryhtymästä toimenpiteisiin
niiden johdosta.
IV Jos lääkäri sairauden, päihteiden käytön
tai muun syyn vuoksi tulee kykenemättömäksi
hoitamaan potilaitaan ja mahdollisesti
heille vaaralliseksi, on jokaisen kollegan velvollisuutena
puuttua asiaan keskustelemalla
asianomaisen kanssa ja tarjoamalla apua hoidon
järjestämiseen. Jos tämä ei johda tulokseen,
on lääkärin ilmoitettava havainnoistaan
kollegan esimiehelle tai Lääkäriliittoon.
Samoin tulee menetellä, jos kollega tieten
tai tietämättään syyllistyy ammattiaan
harjoittaessaan tai lääkärin virka-asemassaan
ilmeisen virheelliseen menettelyyn.
V Lääkäri ei saa levittää tai ylläpitää väärää
käsitystä omasta tai kollegojen pätevyydestä,
tutkimus- ja hoitomahdollisuuksista tai
muista seikoista, jotka voisivat vaikuttaa potilaan
tai virkaan valitsijoiden lääkärinvalintaan.
VI Lääkärin on sopimatonta moittia potilaalle
kollegansa toimintaa. Jos lääkäri havaitsee,
että toisen lääkärin diagnoosi, hoito
tai muu menettely on ollut virheellinen, on
hänen ilmoitettava havainnoistaan asiallisesti
sekä potilaalle että kyseiselle kollegalle. Lääkärin
on aina muistettava myös oman erehtymisen
mahdollisuus.
VII Suositellessaan potilasta toiselle lääkärille
lääkärin on annettava potilaasta lähetteellä
asianmukaiset tiedot. Lähettäneelle ja
jatkohoidosta vastaavalle lääkärille tulee potilaan
luvalla toimittaa asianmukaiset potilasta
koskevat tiedot ja ohjeet jatkohoitoa varten.
Lääkärin aikoessa lopettaa yksityisen lääkärintoimen
on suotavaa, että hän luovuttaa
potilasasiakirjat potilaan suostumuksella
hoitoa jatkavan lääkärin käyttöön.
VIII Kun potilas tai hänen omaisensa toivovat,
että toisenkin lääkärin mielipidettä
kuultaisiin, tulee lääkärin suhtautua ehdotukseen
myönteisesti, ja hänen velvollisuutensa
on ilmoittaa kyseiselle lääkärille potilasta
koskevat asianmukaiset tiedot. Havai-
Lääkärin
kollegiaalisuusohjeet
SUOMEN LÄÄKÄRILIITON
OHJEET JÄSENILLE
SUOMEN L Ä Ä K Ä R I L I I TON O H J E E T J Ä S E N I L L E
176
tessaan tilanteen niin vaativan on lääkärin
hankittava oma-aloitteisesti toisen lääkärin
asiantuntija-apua.
Mikäli toinen lääkäri arviotaan antaessaan
havaitsee, että hänen ja kollegan näkemysten
välillä on potilaan kannalta merkittävä
ristiriita, on hänen pyrittävä selvittämään
asia potilaan luvalla suoraan kollegansa kanssa.
IX Lääketieteelliseen tutkimustyöhön ryhdyttäessä
on suositeltavaa, että ryhmän jäsenet
sopivat etukäteen keskinäisistä vastuualueistaan,
velvollisuuksistaan ja tulosten
julkaisuperiaatteista.
Lääkäri ei saa toiminnassaan tai julkaisuissaan
esittää yksinomaan omana ansionaan
sellaista tutkimustulosta, jonka saavuttaminen
on ratkaisevasti riippunut hänen
yhden tai useamman työtoverinsa suorittamasta
työstä tai asiantuntemuksesta.
X Kollegiaalisuutta koskevat erimielisyydet,
joista ei muuten päästä sovintoon, on saatettava
Suomen Lääkäriliiton soviteltaviksi tai
ratkaistaviksi eikä niistä saa antaa tietoja
asiaankuulumattomille.
Hyväksytty Lääkäriliiton hallituksessa
25.11.1977, täydennetty 13.9.1990 ja
1.4.1993
1. Todistuksen yleiset perusteet
Lääkärintodistuksen tulee perustua sellaisiin
tietoihin, joiden paikkansa pitävyydestä lääkäri
itse on vakuuttunut. Näin ollen todistus
ei saa nojata yksinomaan sen pyytäjän
kertomukseen, vaan pääasiassa lääkärin omiin
tietoihin kuten:
– omakohtaisiin havaintoihin, jotka perustuvat
kliiniseen tutkimukseen, laboratoriotai
röntgenlöydöksiin,
– omiin aikaisempiin muistiinpanoihin,
Ohjeisto
lääkärintodistusten
kirjoittamisesta
– sairaaloiden, laitoksien tai toisten lääkärien
asiakirjoista ym. hankittuihin tietoihin.
Omaisten tai sivullisten kertoma ei yksin
oikeuta kirjoittamaan todistusta, joskin
se voi olla merkittävää taustatietoa.
Todistukseen on sisällytettävä kaikki johtopäätösten
kannalta olennainen.
2. S a i rauteen, v i k a a n t a i
vammaan liittyvät todistukset
Suppeat todistukset
Suppeissa todistuksissa kuten lääkärintodistus
A lyhytaikaisesta työkyvyttömyydestä,
esteellisyydestä yms. riittää diagnoosi ja
mahdollisesti muutama selittävä sana.
Pelkän diagnoosin mainitseminen riittää
varsinkin tapauksissa, joissa todistus koskee
sairaalahoidon aikaa tai joissa täsmällisesti
määriteltävän sairauden (esim. infarctus cordis,
tonsillitis acuta, fractura colli femoris)
perusteella ehdotetaan tavanomaista työkyvyttömyysaikaa.
Milloin työkyvyttömyysaika
on tavanomaista pitempi, se on perusteltava.
Työkyvyttömyyttä todistettaessa on vaadittaessa
voitava esittää perustelut sille, mitkä
seikat vaikeuttavat tai estävät työntekoa
yleensä ja erityisesti omassa ammatissa tai
millä tavalla työnteko saattaa aiheuttaa potilaalle
terveydellisiä haittoja.
Laajat todistukset
Laajoissa todistuksissa kuten lääkärinlausunto
B pitkäaikaisesta työkyvyttömyydestä, invaliditeetista,
oikeudesta erilaisiin etuuksiin
jne. anamneesi ja objektiiviset havainnot on
esitettävä niin täydellisesti, että toinen lääkäri
voi niistä päätellä, yhtyykö hän esitettyihin
johtopäätöksiin.
Työkyvyttömyyttä arvioitaessa on tärkeää
tietojen korreloiminen potilaan tekemän
työn laatuun. Jos lääkäri ei sitä riittävästi
tunne, on käytettävä työn rasittavuutta ja
laatua yleisesti kuvaavia termejä. Näin on
tehtävä myös potilaan jäljellä olevaa työkykyä
arvioitaessa.
Pysyvän työkyvyttömyyden tai haitan
arviointi tulee suorittaa vasta silloin, kun
hoidolla on saavutettu maksimaalinen pysyvä
vaste.
SUOMEN L Ä Ä K Ä R I L I I TON O H J E E T J Ä S E N I L L E
177
Kansaneläkelain ja työeläkelakien mukaista
työkyvyttömyyttä määriteltäessä ei
“invaliditeettiprosentti” - taikka “haitta-aste”
- ajattelulla ole merkitystä. Viimeksi
mainitut on käsitettävä vain erääksi sairautta,
vikaa tai vammaa luonnehtivaksi lisämäärittelyksi.
Merkittävää sen sijaan on, mikä on jäljellä
oleva toiminta- ja ansiokyky. Korkeankaan
haitta-asteen ei sinänsä tarvitse merkitä
työkyvyn oleellista laskua. Ratkaisevaa on,
onko sairaudesta, viasta tai vammasta toiminnallista
haittaa työssä. Todistusten keskeisen
sisällön muodostavat näin ollen ne
tiedot, joiden perusteella on pääteltävissä,
kykeneekö eläkkeen hakija suorituskyvyn
toiminnallisen laskun takia selviytymään
sellaisista tilanteista, joita häneltä voidaan
kohtuudella edellyttää ottaen huomioon koulutus,
aikaisempi toiminta, ikä ja asuinpaikka
sekä näihin verrattavat muut seikat.
Oleellisina tietoina työkyvyttömyyseläkettä
varten tarvittavaa lääkärintodistusta kirjoitettaessa
tulevat siten kysymykseen kuvatut
toiminnalliset vajavuudet täydennettynä asiaan
merkittävästi vaikuttavilla laboratorioja
röntgenlöydöksillä. Korostettakoon, että
todistus on vain yksi eläkkeen myöntämisen
perusteista, eikä kirjoittava lääkäri sinänsä
“määrää eläkkeelle”.
Haitta-asteen määrällä on merkitystä
edelleen mm. tapaturma- ja ammattitautivakuutuksessa,
liikennevakuutuksessa, yksityistapaturmavakuutuksesta,
verovähennyksissä
ja autoveron palautuksessa. Tällöin
ei ole kysymyksessä ammatillinen työkyvyttömyys,
vaan yleinen haitta, jolloin arvion
perusteena ovat vain vamman, vian tai sairauden
laatu ja aste. Iän, ammatin ja muut
yksilölliset olosuhteet korvauksen tai muun
etuuden myöntävä viranomainen tai laitos
ottaa huomioon toisella tavoin siinä tapauksessa,
että kyseinen korvausjärjestelmä sitä
edellyttää. Todistuksessa voidaan tietysti
nämäkin seikat tuoda esiin. Haitta-astearvio
ei perustu vaikutelmiin, vaan tutkimuksessa
ja anamneesissa esiin tulleisiin tosiseikkoihin,
joita verrataan haitta-asteen määrittämiseksi
kulloinkin voimassa oleviin säädöksiin
kyseessä olevaa etuutta koskevin
osin. Potilaan toiminnallista tilaa koskevat
havainnot on todistuksessa esitettävä niin
täydellisenä, että myös toinen lääkäri voi
todistuksen perusteella arvioida haitta asteen.
Ellei näin tehdä, voi todistus olla potilaan
edun vastainen tai käyttökelvoton. Yleensä
todistuksen kirjoittajan ei ole syytä merkitä
haitta-astetta, ellei sitä nimenomaan kysytä.
Syy-yhteyden käsite
lääkärinlausunnossa
Annettaessa lausuntoa syy-yhteydestä lääkäri
voi harvoin lausua mitään täysin varmaa.
Yleensä hän toimii todennäköisyyksien pohjalta,
jolloin lääkärintodistuksessa on lausuttava,
minkä asteinen syy-yhteyden todennäköisyys
on. Oikeus- tai hallintoviranomaisen,
joka käyttää lääkärintodistusta ratkaisunsa
eräänä perusteena, tulee voida tutkia esitetyn
todennäköisyyspäätelmän painavuutta
todisteena. Tätä varten syy-yhteyden varmuus
on käytännöllistä ilmaista viitenä asteena.
a) “Erittäin todennäköinen” on yleensä suurin
varmuus, minkä lääkäri voi esittää. Tällöin
voi oikeudellisen tms. ratkaisun tekijä
pitää syy-yhteyttä käytännössä todistettuna.
b) “Jokseenkin todennäköinen” merkitsee,
että syy-yhteys katsotaan todistetuksi, mikäli
muita todisteita ei ole. Kuitenkin mieluiten
tulisi olla käytettävissä muitakin samansuuntaisia
todisteita, ja jos painavia vastakkaisia
todisteita tulee esiin, voi syy-yhteys
jäädä todistamattomaksi.
c) “Mahdollinen” on mitäänsanomaton todennäköisyyden
aste. Mahdollinen merkitsee
vain, että syy-yhteyttä ei ole suljettu pois,
vaan se voi yhtä hyvin olla olemassa kuin
olemattakin eikä asiaa voida ratkaista tämän
lääkärintodistuksen perusteella.
d) “Jokseenkin epätodennäköinen” on ymmärrettävä
kuten jokseenkin todennäköinen
käännettynä. Syy-yhteys siis voidaan tällä perusteella
kieltää, mutta lisätodisteet olisivat
suotavia.
e) “Erittäin epätodennäköinen” merkitsee,
että syy-yhteyttä ei ole olemassa.
SUOMEN L Ä Ä K Ä R I L I I TON O H J E E T J Ä S E N I L L E
178
3. Terveyttä ja työkykyisyyttä
koskevat todistukset
Näissä todistuksissa luetellaan yleensä lomakkeessa
tai muutoin seikat, joihin on kiinnitetty
huomiota. Ne koskevat suppeasti
tiettyä elintä, toimintaa tai sairautta taikka
laajasti yleistä terveydentilaa.
Lääkäri voi arvioida tai havaita vain, onko
tutkittavalla sellaisia oireita, jotka saattavat
haitata tiettyä työtä. Mahdollisuudet arvioida
henkilön todellista työkykyä ja sopivuutta
ovat varsin niukat. Työnantajan tai
valinnan suorittajan olisi esitettävä vaatimuksensa
ja lääkärin arvioitava niiden täyttämisedellytyksiä
vain siltä osalta, johon hän
voi tutkimuksensa ja havaintojensa perusteella
objektiivisesti vastata.
4. Taannehtiva todistus
Lääkärin ei tulisi kirjoittaa mitään takautuvaa
todistusta, ellei hänellä itsellään ole
tarpeellisia potilasta koskevia tietoja tai ellei
hän voi niitä jostakin hankkia.
Poikkeuksen muodostavat tilanteet, joissa
todistuksen pyytäjästä voidaan pyyntöhetkellä
havaita oireita vammasta tai sairaudesta,
joka on aiheuttanut työkyvyttömyyden.
Tällöin on todistuksesta käytävä ilmi,
milloin potilas kääntyi lääkärin puoleen ensimmäisen
kerran, potilaan kertoma sairauden
alkamisajankohta sekä tutkimushetken
diagnoosi.
5. L ä ä k ä r i n t o d i s t u k s e n muoto
a) Todistus kirjoitetaan A 4 tai A 5 -kokoiselle
paperille. Jos tarkoitusta varten on
lomake, sitä on ensisijaisesti käytettävä.
b) Todistuksen kirjoitustekstin tulee olla
kaikin kohdin niin selvää, että jokainen kirjain
ja numero voidaan vaikeuksitta lukea
asianomaisessa yhteydessä. Käytännössä tämä
saavutetaan parhaiten käyttämällä kirjoituskonetta.
Todistuksen terminologian tulee
noudattaa virallista käytäntöä. Esimerkiksi
paikallisia tai erikoisalakohtaisia lyhennyksiä
ei tule käyttää.
c) Todistuksesta tulee käydä ilmi potilaan
henkilötiedot, kuten nimi ja syntymäaika
sekä mikäli mahdollista sosiaaliturvatunnus
ja ammattinimike riittävän yksilöidysti (ei
työmies, vaan betonikärräri jne.). Ellei lääkäri
tunne ennestään todistuksen pyytäjää,
tulee hänen pyrkiä varmistumaan tämän henkilöllisyydestä.
d) Lääkärin on aina selvennettävä allekirjoituksensa
leimasimella tai tekstaamalla ja
mainittava mahdollinen erikoisalansa.
e) Jos lääkäri ei itse ole todennut työkyvyttömyyttä,
on työkyvyttömyysaikaa koskevassa
todistuksessa selvästi mainittava, mihin seikkoihin
(potilaan tila tutkimushetkellä, asiakirjat,
todistuksen pyytäjän selostus, omaisen
selostus, muun henkilön selostus ym.)
hänen arvionsa perustuu.
f) Todistuksen on oltava asiallinen eikä siinä
tule tuoda esiin sellaisia seikkoja, joilla ei ole
asian ratkaisemisen kanssa mitään tekemistä.
g) Jos todistus on niin puutteellinen, ettei
sitä voi asiallisin perustein käyttää tarkoitukseensa
tai se on muuten epäselvä, on lääkärin
annettava tarpeelliset selvitykset salassapitovelvollisuuden
rajoissa tai laadittava
uusi todistus perimättä lisäpalkkiota. Epäoleellisiin
virheisiin on todistuksen vastaanottajan
tai käsittelijän kuitenkin syytä suhtautua
joustavasti.
6. Todistuksen lähettäminen
Milloin lääkärin on lähetettävä todistus suoraan
vakuutuslaitokselle, viranomaiselle tai
työnantajalle jne., on lähettämisen tapahduttava
viivyttelemättä. Elleivät todistuksen
laatu ja perustellut syyt muuta vaadi, on todistus
lähetettävä viikon kuluessa sen laatimista
varten tarpeellisten tietojen ja tutkimustulosten
saamisesta.
7. L ä ä k ä r i n e s t e e l l i s y y s
lääkärintodistuksen antajana
Yleisiä säännöksiä lääkärin esteellisyydestä
kirjoittaa lääkärintodistuksia ei ole annettu.
Lainsäädännössä on kuitenkin eräin kohdin
(esim. mielisairaslaki, steriloimisasetus)
nimenomaan edellytetty lausunnonantajan
esteettömyyttä. Sen sijaan hallintomenettelylaki
esteellisyyssäännöksineen koskee lääkä-
SUOMEN L Ä Ä K Ä R I L I I TON O H J E E T J Ä S E N I L L E
179
reitä vain heidän toimiessaan hallinnollisissa
tehtävissä.
Käytännössä lääkärin on lääkärintodistuksia
kirjoittaessaan syytä pyrkiä noudattamaan
hallintomenettelylain periaatteita varsinkin
silloin, kun todistus liittyy merkittävien
etujen hakemiseen. Esteellisyyden perusteena
ovat lähinnä lähisukulaisuus sekä
tilanteet, joissa lääkärin puolueettomuus muuten
saattaa vaarantua.
Näyttöarvoltaan selvissä asioissa sekä kiireellisissä
tilanteissa tai kun muista syistä
esteetöntä lääkäriä ei ole saatavissa, jää esteellisen
lääkärin kirjoittaman todistuksen hyväksyminen
sitä käsittelevän viranomaisen
harkinnan varaan.
Jos lääkäri esteellisenä ei katso voivansa
antaa lääkärintodistusta, hänen tulee opastaa
potilas esteettömän lääkärin tutkittavaksi.
8. K i e l t ä y t y m i n e n antamasta
todistusta
Lainsäädännöstä ei löydy selviä säännöksiä
todistuksen kirjoittamisvelvollisuuteen liittyvistä
seikoista esim. kuolintodistuksia ja
eräitä virkatehtäviin liittyviä tilanteita lukuun
ottamatta.
Perusperiaatteena voidaan kuitenkin pitää
sitä, että todistus liittyy oleellisena osana
potilaan ja lääkärin väliseen hoitosuhteeseen
samalla tavoin kuin reseptien ja muiden
hoito-ohjeiden antaminen.
Kun potilas hoitosuhteeseen perustuen
pyytää todistusta, tulee lääkärin tämä säännönmukaisesti
hänelle antaa. Tilanne on ongelmallinen
silloin, kun lääkäri katsoo, ettei
pyydetty todistus ole tarpeellinen tai se
on jopa vahingollinen. Jos potilas asiaa koskevan
selvityksenkin jälkeen katsoo todistusta
tarvitsevansa, olisi tarpeetonkin todistus
syytä kirjoittaa.
On kuitenkin muistettava, että lääkäri on
myös oikeutettu, jos häneltä välttämättä po.
tilanteessa pyydetään lausuntoa, ilmaisemaan
mielipiteenään senkin, että hän ei havaintojensa
tai saatujen tietojen perusteella voi ottaa
asiassa kantaa.
Hyväksytty Lääkäriliiton hallituksessa
20.3.2003
1. Lääkäriltä pyydetään usein asiantuntijatehtäviä,
lausuntoja tai mielipiteitä. Toimeksiantaja,
joka tarvitsee asiantuntija-apua,
määrittelee itse tarvitsemansa asiantuntemuksen
tason ja laadun. Toimeksiantaja voi
olla viranomainen, vakuutuslaitos, yliopisto
tai sen yksikkö, potilas tai muu taho.
2. Asiantuntijuus ei ole tutkinto tai arvo, eikä
sillä ole varsinaisia opillisia kriteereitä. Yleisesti
ottaen lääkäri on asiantuntija lääketiedettä
ja terveydenhuoltoa koskevissa asioissa,
ja erikoislääkäri ja erityispätevyyden
omaava lääkäri ovat asiantuntijoita omilla
erikoisaloillaan. Tiedettä tai tieteellisiä meriittejä
arvioitaessa on asiantuntijalta edellytettävä
akateemista pätevyyttä tai oppiarvoja.
3. Kun lääkäriltä pyydetään asiantuntijaapua,
tulee hänen itse arvioida pätevyytensä
tehtävään, mahdollinen jääviytensä ja tehtävään
vaikuttavat henkilökohtaiset esteet.
Mikäli lääkäri katsoo olevansa jäävi tai ettei
hänen asiantuntemuksensa riitä, hänen tulee
kieltäytyä annetusta tehtävästä, tai julkituoda
toimeksiantajalle ne rajoitukset, joiden
puitteissa hän voi ottaa tehtävän vastaan.
4. Lääkäriliitto on antanut erillisen ohjeiston
lääkärintodistusten laatimisesta. Lääkärin
antamaan lausuntoon tulee kirjata, kenen
pyynnöstä ja mihin tarkoitukseen lausunto
on laadittu. Lausunnon tulee olla objektiivinen
ja ymmärrettävä. Potilasta koskevan
lausunnon tulee perustua havaittuihin
ja kirjattuihin kliinisiin löydöksiin sekä esitietoihin.
Lausuntoa voidaan täydentää viitteillä
asiasta julkaistuun kirjallisuuteen.
5. Lausunnoissaan ja asiantuntijatehtäviä suorittaessaan
lääkärin tulee noudattaa eettisiä,
Ohje asiantuntijana
ja lausunnonantajana
toimivalle lääkärille
SUOMEN L Ä Ä K Ä R I L I I TON O H J E E T J Ä S E N I L L E
180
kollegiaalisuus- ja muita asiaan liittyviä ohjeita.
6. Mikäli potilasta hoitava lääkäri on asiassa
kannastaan epävarma tai katsoo, ettei hänen
asiantuntemuksensa riitä lausunnon antamiseen,
lääkärin on rohkaistava potilasta pyytämään
myös toisen asiantuntijan mielipide.
Mikäli lausunnon antamiseksi tarvittavat
tiedot ja havainnot eivät ole riittäviä, tulee
lääkärin kirjata tämä lausuntoonsa. Mikäli
hoitava lääkäri lausunnonantajana arvioi
potilaan sairaudesta tai vammasta johtuvan
työkyvyttömyyden olevan pysyvän tai
jatkuvan pitkään, tulee hänen kirjata havaintonsa
ja yksilöidä ratkaisunsa perustelut erityisen
tarkasti.
7. Mikäli hoitava lääkäri havaitsee, että hänen
lausuntonsa on ristiriidassa potilaan kannalta
tärkeässä asiassa toisen lääkärin lausunnon
kanssa, voi hän potilaan luvalla ottaa yhteyttä
kyseiseen kollegaansa, ja selvittää erilainen
arvionsa suoraan tämän kanssa.
8. Asiantuntijana lääkäri voi arvioida myös
ammattitovereitaan, terveydenhuoltoyksiköitä
ja näiden toimintaa, mikäli toimeksiantajalla
on ollut perusteltu syy tällaista arviointia
pyytää. Tällöinkin on noudatettava
hyviä tapoja ja kollegiaalisuusohjeita ja pidettävä
mielessä, että arviointi on eri asia
kuin arvostelu.
Hyväksytty Lääkäriliiton hallituksessa
13.6.2002.
Ohjeiden tarkoitus
Ohjeiden tarkoituksena on ohjata lääkärinpalvelujen
markkinointia siten, että lääkärinammatista,
lääkäristä ja hänen antamistaan
palveluista annetaan asiallinen kuva. Ilmoi-
Lääkäreitä ja
lääkärinpalveluja
koskevat
markkinointohjeet
ks. uusi ohje
tuksen sisällön perusteella tulee palvelujen
hakijan voida päättää, vastaavatko tarjotut
palvelut hänen tarpeitaan. Ohjeiden tarkoituksena
on myös ylläpitää kollegiaalista henkeä
ja painottaa ammattitoverien huomioon
ottamista markkinoinnin yhteydessä.
Markkinointiohjeiden
soveltaminen
Markkinointiohjeet koskevat kaikkia niitä
lääkäreitä, jotka harjoittavat lääkärinammattia
elinkeinona, sekä laitoksia ja yrityksiä,
joissa lääkärinpalveluja annetaan. Ohjeet
koskevat myös sellaisten perinteisestä vastaanottotoiminnasta
poikkeavien etäpalvelujen
markkinointia, joissa käytetään hyväksi
sähköistä tiedonsiirtoa (virtuaalisairaalat, verkkolääkärit).
Markkinointiohjeita sovelletaan riippumatta
siitä, mitä tiedotusvälinettä markkinoinnissa
kulloinkin käytetään.
Ohjeita sovelletaan myös silloin kun lääkäri
käyttää tai antaa käyttää ammattiaan,
oppiarvoaan tai asemaansa muussa kuin lääkärintoimintaa
koskevassa markkinoinnissa.
Palvelun tuottaja
Palvelun tuottajan tulee olla selkeästi tunnistettavissa
kaikessa markkinoinnissa. Ilmoituksen
tulee sisältää tiedot vastaanottavasta
lääkäristä tai vastaavasta lääkäristä ja
hänen yhteystietonsa.
Kansainvälisessä markkinoinnissa tulee
ilmoituksen sisältää myös tieto tahosta, joka
on myöntänyt lääkärille oikeuden harjoittaa
lääkärinammattia ja/tai ylläpitää lääkärinpalveluja
tuottavaa laitosta. Internet-ilmoitukseen
on liitettävä linkki lääkärin ammatinharjoittamista
koskevaan kansalliseen säännöstöön
ja muussa markkinoinnissa tieto siitä,
mistä kyseinen säännöstö on saatavissa
Markkinoinnin
s i s ä l t ö
Markkinoinnin on oltava asiallista, luotettavaa
ja hyvän tavan mukaista. Ylisanoja tai
vertailumuotoja ei saa käyttää. Markkinoinnilla
ei tule luoda tarpeetonta terveydenhuoltopalvelujen
kysyntää.
SUOMEN L Ä Ä K Ä R I L I I TON O H J E E T J Ä S E N I L L E
181
Ilmoituksen tulee sisältää tiedot vastaanottopaikasta,
-ajasta tai ajanvarausmahdollisuudesta.
Telelääketieteellisiä palveluita
markkinoitaessa on ilmoitukseen liitettävä
tieto myös sähköpostiosoitteista ja arvioiduista
vastausajoista.
Ilmoitus voi sisältää myös tietoja käytettävissä
olevista hoitomuodoista, jos ne ovat
yleisesti hyväksyttyjä ja perustuvat tutkimukseen
ja lääketieteelliseen kokemukseen.
Markkinoinnissa ei tule käyttää sellaisia käsitteitä
tai nimikkeitä, joita ei kohtuudella
voida edellyttää ymmärrettävän. Tutkimusja
hoitomenetelmiä on kuvattava niin, että
asiakkaalle jää valinnanvaraa. Sellaisten hoitomuotojen
tai laitteiden mainostamista on
vältettävä, joiden käytön arviointi edellyttää
lääkärin ammattitaitoa.
Avoin tai peitelty vertailu toisiin palvelun
tuottajiin on kiellettyä. Mitään viittauksia
hoidon tuloksiin ei tule esittää eikä
antaa takuita hoitojen onnistumisesta. Ilmoitus
voi kuitenkin sisältää tietoa käytetyistä
laadunvarmennusmenetelmistä.
Hinnoista ilmoittamisen tulee tapahtua
vertailukelpoisella tavalla siten, että palvelujen
hakija voi vaivatta päätellä palvelun kokonaishinnan
ja sen osuuden, joka jää hänen
maksettavakseen.
Erilaisten kylkiäisten tai muiden lisäetujen
liittäminen tarjottuihin lääkärinpalveluihin
on kiellettyä.
Markkinoinnissa
käytettävät nimitykset
Lääkäri voi ilmoituksissaan käyttää vain sellaisia
hänelle kuuluvia yleisesti hyväksyttyjä
oppiarvoja, oikeuksia tai pätevyyksiä ja virka-
asemaan liittyviä nimityksiä, jotka liittyvät
siihen toimintaan, jota ilmoittaminen
koskee. Sellaisten nimikkeiden käyttäminen,
jotka eivät liity ilmoituksessa tarkoitetun
ammatin harjoittamiseen, ei ole sallittua.
E r i k o i s t u v a l ä ä k ä r i
Kun erikoistuva lääkäri ryhtyy pitämään erikoisalan
vastaanottoa, on ilmoituksesta käytävä
ilmi, että hän on vasta erikoistumassa.
Ehtona on, että hänet on rekisteröity yliopistossa
alan erikoistumiskoulutusohjelmaan.
Lisäksi hänellä tulee olla vähintään kahden
vuoden koulutus kyseisellä erikoisalalla.
Ilmoittaminen lääkärinammattiin
kuulumattomasta toiminnasta
Leimallisesti lääkärintoimintaa harjoittavan
laitoksen ei tule mainostaa lääkärinammatin
harjoittamiseen kuulumattomia palveluja
eikä tuotteita. Lääkärinammatin harjoittamiseen
kuulumatonta toimintaa koskevan ilmoittamisen
tulee tapahtua erillään lääkärintoimintaa
koskevasta markkinoinnista.
Lääkärin ammatin, oppiarvojen ja aseman
esiintuomisen esim. vaali-ilmoittelussa tulee
tapahtua asiallisesti ja ammattikunnan arvon
mukaisella tavalla.
Lääkärinammattia, oppiarvoja tai asemaa
voidaan käyttää markkinoitaessa lääkärin omaa
kirjallista tai taiteellista tuotetta. Muussa lääkärinammattiin
liittymättömässä markkinoinnissa
niitä voi käyttää vain siinä tapauksessa,
että kyseessä on keksintö, jonka syntyyn
kyseinen lääkäri on oleellisesti vaikuttanut.
Tällöin keksinnön merkityksen tulee
olla luotettavasti toteen näytetty.
Nimetön ilmoittelu
Koska potilaan luottamus lääkäriin perustuu
tämän henkilöön, ei nimetön markkinointi
ole sallittua. Lääkärien yhteisvastaanottoa
koskevassa ilmoittamisessa lääkärien nimien
luetteleminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä.
Lääkäriliittoon kuuluminen
Suomen Lääkäriliiton jäsenet ovat sitoutuneet
noudattamaan eettisiä, kollegiaalisuus-,
markkinointi- ja muita liiton ohjeita. Tällä
tiedolla voi olla yleisölle merkitystä, ja on
suositeltavaa, että lääkäri ilmi tuo jäsenyytensä
myös markkinoinnin yhteydessä ilmaisulla:
“Suomen Lääkäriliiton jäsen”.
Liiton jäsenillä on myös oikeus käyttää
markkinoinnissaan Lääkäriliiton logoa.
Markkinointitoiminnan valvonta
Lääkärien markkinointia valvovat Lääkäriliiton
paikallis- ja alaosastot, liiton toimisto ja
SUOMEN L Ä Ä K Ä R I L I I TON O H J E E T J Ä S E N I L L E
182
Lääkäriliiton luottamusneuvosto. Valvonta
perustuu edellä mainituille tahoille tehtyihin
ilmoituksiin sekä niiden omiin selvityksiin.
Luottamusneuvoston tehtävänä on ottaa
tarvittaessa kantaa ja antaa ohjeita markkinointia
koskeviin epäselviin tai tulkinnanvaraisiin
kysymyksiin.
Lääkäriliiton luottamusneuvosto voi harkintansa
mukaan antaa markkinointiohjeita
koskevista rikkomuksista huomautuksen.
Ohjeiden vastainen toiminta voidaan myös
saattaa Lääkäriliiton hallituksen käsittelyyn.
Hallituksella on rankaisukeinoinaan yksityisen
tai julkisen varoituksen antaminen ja
jäsenen erottaminen liitosta.
Hyväksytty Lääkäriliiton hallituksessa
2.11.1995
Yleisperiaatteet oppiarvojen, oikeuksien tai
pätevyyksien sekä virka asemaan liittyvien
nimityksien käyttämisestä ilmoittelutoiminnassa
on esitetty lääkäreitä ja lääkärinpalveluja
koskevissa ilmoittelu- ohjeissa.
Niiden mukaan lääkäri voi ilmoittelussaan
käyttää vain sellaisia hänelle kuuluvia, yleisesti
hyväksyttyjä oppiarvoja, oikeuksia tai
pätevyyksiä ja virka-asemaan liittyviä nimityksiä,
jotka liittyvät siihen toimintaan, jota
ilmoittelu koskee. Sellaisten nimikkeiden
käyttäminen, jotka eivät liity ilmoittelun
tarkoittamaan ammatinharjoittamiseen, ei
ole sallittua.
Seuraavat ohjeet koskevat sekä ilmoittelutoimintaa
että muita tilanteita, joissa nimikkeitä
halutaan käyttää.
Akateemisiin ja muihin tutkintoihin ja
opinnäytteisiin kuuluvia arvoja ja erityispätevyyksiä,
kuten LK, LL, LT, LKT, erikoislääkäri
ja dosentti, lääkäri voi käyttää yliopiston,
Suomen Lääkäriliiton tai muun tahon
myönnettyä kyseisen pätevyyden tai arvon.
Yliopistollisiin virkoihin liittyviä virkanimikkeitä,
kuten professori ja apulaispro-
Ohjeet oppiarvojen ja
virkanimien käytöstä
fessori lääkäri voi käyttää tultuaan nimitetyksi
kyseiseen virkaan ja otettuaan sen vastaan.
Lääkäri voi käyttää arvoa myös lopetettuaan
viranhoidon. Siirtyessään toiseen virkaan
lääkärin on kuitenkin asianmukaisempaa
käyttää uuteen virkaan liittyvää virkanimikettä.
Pelkkä tiedekunnan toteama professorin
pätevyys ei oikeuta kyseisen akateemisen arvon
käyttämiseen. Hoitaessaan muuta kuin
yliopistollista virkaa, tai yliopistollista virkaa
sijaisena, lääkäri on oikeutettu käyttämään
virkaan liittyvää nimikettä vain niin
kauan kuin viranhoito kestää. Poikkeuksen
muodostaa lääkintöneuvoksen virkanimike,
jota voi käyttää myös viranhoidon loppumisen
jälkeen.
Tasavallan presidentin myöntämät arvonimet
ovat elinikäisiä, ja lääkäri on oikeutettu
käyttämään niitä viranhoidosta riippumatta.
Hyväksytty Lääkäriliiton hallituksessa
18.2.1993
Lääkäreiden ja lääketeollisuuden yhteistyön
päämäärä on terveydenhuollon edistäminen.
Yhteistyö on välttämätöntä lääkkeitä kehitettäessä.
Lääketeollisuudella on myös merkittävä
rooli lääkäreiden täydennyskoulutuksen
tukemisessa. Lääkäreiden ja lääketeollisuuden
välisissä suhteissa on kuitenkin huolehdittava
siitä, että lääkärin riippumattomuus
ja ammatillinen autonomia säilyvät.
Lääkäreiden ja lääketeollisuuden kanssakäymisessä
tulee noudattaa tavanomaisia esteellisyyteen
ja vieraanvaraisuuteen liittyviä
suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöjä.
Lääketeollisuuden tukemassa koulutuksessa
ohjelman on vastattava lääkäreiden ammatillisia
tarpeita. Koulutusohjelma laaditaan
yhdessä koulutukseen osallistuvien lääkäreiden
kanssa ja sille hankitaan teollisuu-
Lääkärit ja lääketeollisuus
– ohjeet
lääkäreille
ks. uusi ohje
SUOMEN L Ä Ä K Ä R I L I I TON O H J E E T J Ä S E N I L L E
183
Hyväksytty Lääkäriliiton hallituksessa
28.3.1996.
Terveydenhuollon tehtävänä on hoitaa sairauksia
sekä ylläpitää ja edistää väestön terveyttä.
Terveydenhuollon laadunarvioinnin tavoitteena
on potilaille ja väestölle tarjottavien
palvelujen laadun ja niiden tuottamisvälineiden
ja tapojen jatkuva parantaminen.
Velvoite ammattitaidon jatkuvasta parantamisesta
ja käytettyjen menetelmien arvioinnista
sisältyy lääkärin eettisiin ohjeisiin.
Niiden mukaan lääkärin tulee ylläpitää ja
kartuttaa tietojaan ja taitoaan. Hänen tulee
suositella vain lääketieteellisen tiedon ja kokemuksen
perusteella tehokkaina ja tarkoituksenmukaisina
pidettyjä tutkimuksia ja
hoitoja. Laatunäkökohta esiintyy myös laissa
potilaan asemasta ja oikeuksista. Laki edel-
Terveydenhuollon
laadunarvioinnin
eettiset ohjeet
den ulkopuolisen tahon hyväksyntä esimerkiksi
lääketieteelliseltä tiedekunnalta, Lääkäriliiton
alaosastolta tai erikoislääkäriyhdistykseltä.
Koulutustilaisuudesta laaditaan
kirjallinen ohjelma. Kongressi- ja koulutusmatkoilla
tieteellinen ohjelma/koulutus käsittää
ohjelma-ajasta suurimman osan. Ohjelman
tulee edistää osallistujien ammatillisia
valmiuksia.
Lääketeollisuus ja lääkärit tekevät yhdessä
tutkimus- ja tuotekehittelytoimintaa, jonka
tavoitteena on saada entistä parempia
lääkkeitä potilaiden käyttöön. Tähän toimintaan
liittyvien tutkimusten on oltava lääketieteellisesti
perusteltuja ja tutkimussuunnitelmat
on hyväksyttävä eettisissä toimikunnissa.
Informaatiotilaisuuksissa vieraanvaraisuuden
on oltava kohtuullista ja toissijaista
tuotteen esittelyyn nähden. Lääketeollisuuden
antamien mainoslahjojen on ensisijaisesti
liityttävä lääkärin työhön ja oltava saajalle
arvoltaan vähäisiä.
lyttää potilaalle oikeuden laadultaan hyvään
terveyden- ja sairaanhoitoon.
Lakiin terveydenhuollon ammattihenkilöistä
sisältyy täydennyskoulutusvelvollisuutta
koskeva määräys, jonka mukaan terveydenhuollon
ammattihenkilö on velvollinen
ylläpitämään ja kehittämään ammattitoiminnan
edellyttämää ammattitaitoa. Terveydenhuollon
ammattihenkilöiden työnantajan
on saman lain mukaan luotava edellytykset
sille, että työntekijä voi osallistua tarvittavaan
ammatilliseen täydennyskoulutukseen.
Näiden edellytysten toteutumista tulee
seurata arvioinnin kautta.
Ohjeiden tarkoitus
Lääkäreiden ja terveydenhuollon toimintayksiköiden
tulee pyrkiä palvelujen jatkuvaan
parantamiseen. Näiden ohjeiden tarkoituksena
on vahvistaa tätä pyrkimystä
laadunarviointikäytäntöjen avulla ja luoda
laadunarvioinnille eettinen pohja.
Ohjeiden soveltaminen
Laadunarvioinnin eettiset ohjeet koskevat
kaikkia lääkäreitä, potilaille terveydenhuoltopalveluita
tarjoavia toimintayksiköitä sekä
arviointipalvelujen tuottajia.
Laadunarviointivelvollisuus
Jokainen potilastyötä tekevä lääkäri, muut
terveydenhuollon ammattihenkilöt ja
toimintayksiköt sekä koko palvelujärjestelmä
ovat velvollisia pyrkimään työnsä jatkuvaan
kehittämiseen. Lääkärin ja toimintayksikön
tulee arvioida työnsä laatua, yksikkönsä toimivuutta
ja henkilökuntansa osaamisen tasoa
ja olla valmis asettamaan ne riippumattoman
ulkopuolisen arvioinnin kohteeksi.
Laadukkaan työn ja sen
arvioinnin edellytykset
Kaikkien potilastyötä tekevien on huolehdittava
siitä, että laadukkaalle työlle ja työn
laadun arvioinnille on riittävät edellytykset.
Toimintayksikön varustelutason ja henkilökunnan
mitoituksen on vastattava laadukkaan
toiminnan vaatimuksia.
SUOMEN L Ä Ä K Ä R I L I I TON O H J E E T J Ä S E N I L L E
184
neen arvioinnin keskeinen edellytys. On
suositeltavaa hankkia arvioinnin kohteena
olevilta tietoon perustuva, vapaasta tahdosta
an-nettu suostumus.
Arvioinnin tulokset kuuluvat arvioinnin
tilaajalle. Niitä voidaan käyttää
vertailuihin tai muihin yleisiin tarkoituksiin
vain tilaajan ja arvioinnin piiriin kuuluneiden
asianosaisten luvalla.
Palvelujen tuottaja voi informoida asiakkaitaan
laadunarvioinnin tuloksista ja käyttää
niitä palvelujen markkinoinnissa.
Yksittäisen lääkärin työn arviointi on lääkärin
itsensä ja hänen esimiehensä velvollisuus.
Lääkärikohtaisia tietoja ei pidä julkaista
ilman asianomaisen lääkärin suostumusta.
Ulkopuolinen arvioitsija ei saa ilman arvioinnin
tilaajan lupaa luovuttaa arviointituloksiaan
tai muuta arvioinnin yhteydessä
paljastunutta tietoa muille.
Eettiset toimikunnat
Laadunarvioinnissa on noudatettava hyväksyttyjä
terveydenhuollon etiikan periaatteita
ja Suomen Lääkäriliiton eettisiä ohjeita ja
kollegiaalisuusohjeita.
Jos arviointiprojektin eettisyys herättää
epäilyä, voidaan arviointiprojektista pyytää
eettisen toimikunnan lausunto. Arviointiprojektien
alistaminen eettisten toimikuntien
hyväksyttäväksi ei kuitenkaan pääsääntöisesti
ole aiheellista.
Arvioijan pätevyys
Arvioijan tulee olla pätevä ja kokenut sillä toimialalla,
jota hänen arviointitehtävänsä koskee.
Hänen tulee mahdollisuuksien mukaan olla
myös arvioinnin kohteena olevien hyväksymä.
Arvioinnin puolueettomuus
Valitun arvioijan tulee olla riippumaton ja
puolueeton. Hänen on perehdyttävä arvioitavana
olevaan toimintaan huolellisesti. Lausunnossaan
arvioijan pitää olla objektiivinen,
hänen johtopäätöstensä tulee perustua havaintoihin
ja niiden kriittiseen arviointiin
sekä muihin tosiasioihin, jotka hän on saanut
tietoonsa. Arvioija ei saa antaa esim. kaupallisten
tai kilpailullisten seikkojen vaikuttaa
lausuntonsa sisältöön.
Potilastiedot on kirjattava ja säilytettävä
huolellisesti tietojen salassapitovelvoitteet
huomioiden. Toimenpiteistä,
päätöksistä ja muista potilaaseen liittyvistä
seikoista on teh-tävä asianmukaiset merkinnät
niin että tiedot ja tapahtumat ovat
jäljitettävissä.
Toimintayksikön henkilökunnalla on oltava
riittävät mahdollisuudet ylläpitää ja kehittää
tietojaan ja taitojaan. Suositusten ja
ohjeiden on oltava niitä tarvitsevien saatavilla.
On suositeltavaa, että toimintayksiköt
laatisivat käyttöönsä laatukäsikirjan ja valvoisivat
sen ohjeiden noudattamista.
Arvioinnin toteutus
Jokaisen lääkärin on jatkuvasti arvioitava
työnsä laatua ja osaamisensa tasoa itsearviointimenetelmien
avulla.
Terveydenhuollon laatua tulee arvioida
sekä sisäisin että ulkoisin menetelmin. Menetelmien
on oltava yleisesti hyväksyttyjä ja
niiden tulee perustua tutkimukseen tai riittävään
kokemukseen.
Sisäisen arvioinnin, kuten käytettyjen
tutkimus- ja hoitomenetelmien tarkkailun
ja vertailun muihin, organisaation toimivuuden
tarkastelun ja potilaiden palautteen
huomioinnin tulee olla jatkuvaa, jokaiselle
palveluntuottajalle kuuluvaa toimintaa.
Ulkoisen arvioinnin, kuten ulkopuolisten
suorittaman vertaisarvioiden ja auditoinnin,
tulee tapahtua alan kehitystä vastaavalla
tiheydellä ja aina kun siihen on erityistä
syytä.
Po t i l a s t i e t o j e n s a l a s s a p i t o
Laadunarvioinnissa voidaan käyttää potilasasiakirjoja.
Tällöin on varmistuttava siitä,
ettei salassa pidettävä potilastieto joudu
asiaankuulumattomien käsiin. Kaikki raportit
ja vertailutiedot on esitettävä sellaisessa
muodossa, etteivät arvioinnin piiriin kuuluvat
potilaat ole tunnistettavissa.
Arvioinnin luottamuksellisuus
Arvioitavan toimintayksikön tai arvioinnin
kohteena olevan lääkärin vapaaehtoisuus ja
sitoutuminen laadunarviointiin on onnistu-
SUOMEN L Ä Ä K Ä R I L I I TON O H J E E T J Ä S E N I L L E
185
Arviointi ja viranomaisvalvonta
Terveydenhuollon laadunarviointi ja palvelujen
laadun jatkuva parantaminen on jokaisen
lääkärin ja toimintayksikön omaa toimintaa.
Terveydenhuollon viranomaisten suorittama
ammatinharjoittamisen valvonta on
oma erillinen toimintonsa ja se tulee pitää
erillään terveydenhuollon laadunarvioinnista.
Arvioinnin tuloksia voidaan käyttää valvontaviranomaisten
tarkoituksiin vain erillisen
keskinäisen sopimuksen perusteella.
Laadunarvioinnin eettisten
ohjeiden valvonta
Terveydenhuollon laadunarvioinnin eettisten
ohjeiden noudattamista valvoo Suomen Lääkäriliitto.
Lääkäriliiton laatuneuvosto kehittää
ohjeita sekä tulkitsee niitä tarvittaessa ja
antaa ohjeiden noudattamisesta lausuntoja.
Mikäli lääkäri havaitsee kollegansa tai
toimintayksikön palvelujen laadussa tai laadunarvioinnissa
puutteita, on hänen velvollisuutensa
puuttua asiaan keskustelemalla
kyseisen lääkärin, hänen esimiehensä tai yksikön
edustajien kanssa. Mikäli tämä ei johda
tulokseen, on lääkärin syytä ilmoittaa asiasta
Suomen Lääkäriliittoon.
ks. uusi ohje
Hyväksytty Lääkäriliiton hallituksessa
11.9.1997
Määritelmä
Telelääketieteellä tarkoitetaan sellaista lääkärinammatin
harjoittamista, jossa toimenpiteet,
diagnostiikkaan ja hoitoon liittyvät
päätökset ja suositukset perustuvat televiestintäjärjestelmillä
välitettyyn tietoon ja dokumentteihin.
Telelääketieteen
eettiset ohjeet
Oikeus telelääketieteen
harjoittamiseen - pätevyys
Teletekniikka voi lisätä mahdollisuuksia harjoittaa
lääkärinammattia ja tehostaa työvoiman
ja laitteiden käyttöä. Telelääketieteen
tarjoamien mahdollisuuksien tulee olla kaikkien
lääkärien käytettävissä maantieteellisistä
rajoista riippumatta.
Telelääketieteen keinoja käyttävillä lääkäreillä
täytyy olla lupa harjoittaa lääkärinammattia
siinä maassa tai valtiossa, jossa he
toimivat ja heidän tulee olla päteviä sillä lääketieteen
alalla, jonka palveluja he tarjoavat.
Kun telelääketieteen keinoja käytetään suorassa
yhteydessä potilaaseen, lääkärillä täytyy
olla lupa harjoittaa lääkärinammattia siinä
maassa, jossa potilas virallisesti asuu, tai
telelääketieteen palvelujen täytyy olla kansainvälisellä
tasolla hyväksyttyjä.
Potilas-lääkärisuhde
Telelääketieteessä on pyrittävä tavanomaiseen
yksilölliseen potilas-läääkärisuhteeseen, jonka
tulee kaikilla lääketieteen aloilla perustua
luottamuksellisuuteen, molemminpuoliseen
kunnioitukseen, lääkärin riippumattomuuteen
ja potilaan autonomiaan. On tärkeää,
että telelääketieteen keinoja käytettäessä
lääkäri ja potilas voivat luotettavasti
tunnistaa toisensa.
On suositeltavaa, että kaikki lääkärin
apua haluavat potilaat tapaavat lääkärin normaalilla
vastaanotolla. Telelääketieteen keinojen
käyttö tulisi rajoittaa tilanteisiin, joissa
lääkäri ei voi olla itse paikalla sopivaan
aikaan. Telelääketiede sopii parhaiten tilanteisiin,
joissa potilasta hoitava lääkäri haluaa
toisen lääkärin mielipiteen tai neuvoja
potilaan luvalla tai pyynnöstä.
Potilaan tulisi hakea telelääketieteen palveluja
vain sellaiselta lääkäriltä, joka on jo
aikaisemmin tavannut hänet tai jolla on hänestä
ennakolta riittävästi tietoa ja näin ollen
edellytykset oikeisiin ja perusteltuihin
lääketieteellisiin ratkaisuihin.
Hätätilanteissa lääkäri voi joutua tekemään
ratkaisunsa epätäydellisen tiedon pohjalta.
Näissä tilanteissa potilaan terveyteen
kohdistuva uhka ratkaisee neuvojen tai hoitosuositusten
antamisen.
SUOMEN L Ä Ä K Ä R I L I I TON O H J E E T J Ä S E N I L L E
186
Va s t u u l l i n e n l ä ä k ä r i
Lääkäri, joka kysyy toisen lääkärin mielipidettä,
on kuitenkin itse vastuussa hoito- ja
muista päätöksistään ja potilaalle antamistaan
suosituksista.
Jos lääkäri käyttää telelääketieteen keinoja
suorassa yhteydessä potilaaseen, hän
ottaa potilaasta ammatillisen vastuun.
Tehdessään toimenpiteitä telelääketieteen
keinoin lääkäri vastaa näistä toimenpiteistä.
Telelääketieteen palvelujen
l a a t u , t i e t o s u o j a j a t u r v a l l i s u u s
Telelääketieteen keinoja käyttävä lääkäri vastaa
tarjoamiensa palvelujen laadusta. Lääkäri
ei saa käyttää telelääketieteen keinoja ammatinharjoittamisessaan
varmistamatta, että
välineistö, jota hän tarvitsee telelääketieteen
palvelujen tuottamiseen, on riittävän laadukas
ja toimintakunnossa.
Lääkärin tulee huolellisesti arvioida potilaasta
saamansa tieto. Lääkäri voi tehdä
potilasta koskevia ratkaisuja, esittää mielipiteitään
ja antaa suosituksiaan vain, jos hän
on arvioinut saamansa tiedot määrältään ja
laadultaan riittäviksi ja ratkaistavana olevaa
ongelmaa koskeviksi.
Kun lääkäri tekee toimenpiteitä telelääketieteen
keinoin, hänen tulee varmistua, että potilaan
apuna on riittävästi koulutettua henkilökuntaa
ja että potilaan jatkohoito on turvattu.
Po t i l a s a s i a k i r j a t
Telelääketieteen keinoja käyttävien lääkärien
tulee huolehtia potilasasiakirjojen asianmukaisesta
täyttämisestä ja kaikki tapaukset
tulee dokumentoida huolellisesti. Tapa,
jolla potilas on tunnistettu, tulee kirjata,
samoin kuin vastaanotetun tiedon määrä ja
laatu. Havannoista, suosituksista ja telelääketieteen
keinoin annetuista palveluista on
tehtävä asianmukaisesti merkinnät.
L ä ä k ä r i n e t i i k k a , p o t i l a a n
suostumus ja salassapito
Lääkärin etiikan periaatteet sitovat lääkäriä
myös hänen harjoittaessaan ammattiaan telelääketieteen
keinoin.
Tavanomaisia salassapitomääräyksiä ja
tietosuojaa koskevia säännöksiä on noudatettava
myös telelääketieteessä. Vain sellaisia
tiedonvälitys- ja tallentamistapoja voidaan
käyttää, joiden salassapito- ja tietosuoja voidaan
taata.
Potilaan tietoja ja häntä koskevia asiakirjoja
voidaan välittää toiselle lääkärille tai
muille terveydenhuollon ammattihenkilöille
vain potilaan pyynnöstä tai hänen
suostumuksellaan, siinä laajuudessa, jonka
potilas hyväksyy. Välitettyjen tietojen täytyy
liittyä ratkaistavana olevaan ongelmaan.
Hyväksytty Suomen Lääkäriliiton
hallituksessa 11.6.1996
Elämän alku
Elämän alkamisen ajankohtaa maapallolla ei
ole voitu tarkasti määritellä. Elämä on alkanut
ammoisia aikoja sitten ja kehittynyt miljooniksi
eri eliölajeiksi.
Ihmisyksilön elämä alkaa munasolun
hedelmöittyessä ja päättyy ihmisen kuolemaan.
Yhteiskunnalliset oikeudet
Viime vuosisatoina on laadittu monia kansallisia
yksilön oikeuksia takaavia lakeja ja
julistuksia. Kansallisista oikeuksien tunnustamisista
on edetty yleismaailmallisiin julistuksiin;
YK:n ihmisoikeuksien julistus on
vuodelta 1948. YK:n lapsen oikeuksien julistuksessa
(1959) todetaan: “Lapsen on saatava
erityistä hoitoa ja huolenpitoa siihen
luettuna asianmukainen hoito ennen ja jälkeen
synnytyksen”.
Oikeudet, joita koko yhteiskunta on sitoutunut
puolustamaan kaikkien jäsentensä
osalta kertyvät vähitellen yksilön varttuessa.
Täydet yhteiskunnalliset oikeudet yhteiskunnan
jäsen saa tavallisesti tullessaan täysi-
ikäiseksi.
Syntymättömän
oikeudet
SUOMEN L Ä Ä K Ä R I L I I TON O H J E E T J Ä S E N I L L E
187
Ohjeet on laadittu yhdessä Suomen
Urheilulääkäriyhdistyksen kanssa.
Hyväksytty Lääkäriliiton hallituksessa
12.-13.6.2002.
Ohjeet urheilulääkäreille opastavat urheilun
piirissä toimivaa lääkäriä yleisellä tasolla ja
suuntaviivoja antavasti. Niiden tarkoituksena
on kiinnittää huomiota siihen, mitä lääkärin
tulee ottaa huomioon aloittaessaan urheilulääkäritoiminnan
seurassa, joukkueessa
tai yksityislääkärinä.
Urheilulääkärin on toiminnassaan noudatettava
lääkärin eettisiä ohjeita. Niihin
Suomen Lääkäriliiton
ohjeet urheilulääkäreille
Oikeus elämään
Tärkein oikeuksista on oikeus elämään ja se
on myös äitinsä kohtuun kiinnittyneen alkion
perusoikeus. Mikäli tähän oikeuteen
kajotaan, yhteiskunnan on säädettävä siitä
lailla.
Lääkäri suhtautuu kunnioittavasti kaikkeen
elämään, myös ihmisalkioon. Eri yhteiskunnissa
on lainsäädännöllä tai muutoin
pyritty säätelemään, missä vaiheessa yhteiskunta
ryhtyy pitämään alkion ja sikiön oikeutta
elämään yhdenvertaisena vastasyntyneen
vastaavan oikeuden kanssa. Lääketieteelliseltä
kannalta tämä aika koittaa viimeistään
silloin, kun sikiö pystyisi jatkamaan elämäänsä
kohdun ulkopuolellakin.
Oikeus syntyä toivottuna
Jokaisella lapsella on oikeus syntyä sosiaalisesti
turvalliseen ympäristöön. Jokaisella lapsella
on oikeus äitiin ja isään.
Ei-toivottujen raskauksien välttämiseksi
on nuoria riittävän varhain opastettava vastuulliseen
asenteeseen perheen perustamisessa
ja lasten hankkimisessa. Heille on opetettava
lisääntymiseen liittyvät tosiasiat ja annettava
opastusta perhesuunnittelusta ja
ehkäisyvälineiden käytöstä. Perheneuvontaa
tulisi olla kaikkien ulottuvilla.
On suotavaa, että sikiön terveydentilaan
liittyvää oleellista tietoa on sitä haluavien
vanhempien saatavilla. Syntymättömän perimää
ja sairautta koskevan tiedon välittämiseen
on aina liityttävä asiantuntevaa neuvontaa.
Oikeus terveeseen
kehittymiseen
Raskaana olevaa ei saa altistaa sellaisille työtai
ympäristöolosuhteille, jotka voisivat aiheuttaa
vaaraa syntymättömän normaalille
kehittymiselle. Äidille on tarjottava terveysneuvontaa,
jotta hän osaisi toimia syntymättömän
parhaaksi ja välttää tätä uhkaavat
vaarat.
Raskauden aikana naiselle on taattava
mahdollisuus säännöllisiin tarkastuksiin sairauksien
ja muiden riskitekijöiden havaitsemiseksi
ja ehkäisemiseksi.
Äitiä ja sikiötä uhkaavat sairaudet on
hoidettava asianmukaisesti. Syntymättömän
hyväksi tarkoitettuja tutkimuksia ja hoitoja
on oltava helposti saatavilla.
Oikeus turvalliseen
syntymiseen
Raskauden säännöllisellä seurannalla on pyrittävä
ennakoimaan ja ehkäisemään synnytyksen
turvallisuutta uhkaavat tekijät. On
suotavaa antaa sekä äidille että isälle synnytykseen
ja syntyvän lapsen hoitoon opastavaa
valmennusta.
Synnytysaikaa, -paikkaa ja -tapaa valittaessa
on ensisijaisena pidettävä synnyttäjän
ja syntyvän lapsen turvallisuutta. Synnyttäjän
käyttöön on varattava hygieeninen ja
hyvin varustettu synnytyspaikka ja taattava
synnytystä avustamaan pätevä henkilökunta.
Lääkäri syntymättömän
s u o j e l i j a n a
Lääkärin tulee pyrkiä kaikin tavoin vaikuttamaan
siihen, että tässä julistuksessa esitetyt
syntymättömän oikeudet toteutuvat parhaalla
mahdollisella tavalla.
SUOMEN L Ä Ä K Ä R I L I I TON O H J E E T J Ä S E N I L L E
188
kuuluvat Maailman Lääkäriliiton urheilulääkäritoimintaa
varten laatimat eettiset ohjeet,
jotka Suomen Urheilulääkäriyhdistys ja
Suomen Lääkäriliitto ovat hyväksyneet kaikkia
jäseniään sitoviksi.
Ryhtyessään urheiluliiton, seuran, joukkueen
tai muun tahon urheilulääkäriksi lääkärin
on tehtävä itselleen, mahdolliselle
työnantajalleen ja urheilijalle selväksi, mitkä
ovat kysymyksessä olevan urheilulääkäritoiminnan
muodot, lääkärin velvollisuudet
ja oikeudet. Tätä tarkoitusta varten tulee laatia
kirjallinen sopimus.
Toiminnan tärkein ohje on työskennellä
yksilön terveyden hyväksi parhaalla mahdollisella
tavalla. Lääkäri on velvollinen hankkimaan
jatkuvasti ajan tasalla olevaa tietoa
ao. urheilulajista ja kaikista toimialaansa
kuuluvista asioista, ja toimimaan tieteellisesti
päteväksi osoitetun tai muutoin pätevimmän
tiedon mukaisesti. Lääkärin on tunnettava
ao. järjestön tai lajiliiton säännöt ja
ohjeet ja hänen on myös oltava selvillä antidopingtoimikunnan
antamista säännöistä ja
määräyksistä. Lääkärin on aina muistettava,
että hän on vastuussa urheilijan terveydestä
ja lääketieteellisestä hoidosta ja hänen tulee
niistä myös itsenäisesti päättää yhdessä urheilijan
kanssa. Päätökseen eivät saa vaikuttaa
muut ammattiryhmät toiminnallaan tai
auktoriteetillaan. Heitä voidaan asiassa kuitenkin
kuulla.
Urheilulääkäri päättää urheilijan sairauksien
ja vammojen hoidosta ja siihen liittyvästä
urheilutauosta. Lääkärillä on oikeus ja
myös velvollisuus asiantuntemuksellaan
puuttua asioihin ja toimenpiteisiin, jotka
voivat vaarantaa urheilijan terveyttä.
Urheilulääkärin tulee huolehtia käytettävistä
lääkkeistä, tarvikkeista ja lääkemääräyksistä.
Ne tulee säilyttää säädösten mukaisesti
lukituissa tiloissa. Lääkkeitten
käytön tulee tapahtua lääkärin valvonnassa
ja asianmukaisten ohjeitten kera. Yksittäisen
urheilijan tutkimuksesta ja hoidosta tulee
tehdä normaalit sairaskertomusmerkinnät.
Osallistuessaan urheilijoihin kohdistuvaan
tutkimukseen lääkärin on noudatettava
lääketieteellisen tutkimustyön eettisiä
ohjeita. Tutkimussuunnitelmat tulee saattaa
eettisen toimikunnan arvioitavaksi ja hyväksyttäväksi.
Urheilulääkäri joutuu tiedottamaan urheilijan
terveyteen liittyvistä asioista julkiselle
sanalle, muille ammattiryhmille ja urheilijoille.
Lääkärin tulee muistaa, että urheilija
on yksityishenkilö ja hänen yksityisyyttään
on suojattava. Tiedottamisen on tapahduttava
yhteistyössä urheilijan kanssa ja
hänen luvallaan. Lääkäriä sitoo tällöinkin
hänen vaitiolovelvollisuutensa.
Näitten ohjeitten noudattamista valvovat
Suomen Urheilulääkäriyhdistys ja Suomen
Lääkäriliitto.
Sopimuksessa huomioon
otettavia seikkoja
Lääkärin tehdessä sopimuksen tulee seuraaviin
seikkoihin kiinnittää huomiota:
1. Lääkäri ei osallistu mihinkään urheilijan
terveyttä vaarantavaan toimintaan. Hän kieltäytyy
käyttämästä kaikkia niitä keinotekoisia
menetelmiä urheilijan suorituskyvyn parantamiseksi,
jotka ovat kiellettyjä tai joiden
vaikutuksia ei ole tutkittu.
2. Lääkärillä on oltava asianmukaiset puitteet
työskentelyä varten (tilat, tarvikkeet,
laitteet jne.)
3. Lääkärille on maksettava korvaus/palkkio
tehdystä työstä.
4. Erikseen on määriteltävä milloin ja missä
lääkäri on tavattavissa joukkueen käyttöön.
L i i t t e e t :
Sopimus urheilulääkärin tehtävistä ja urheilulääkärin
työsopimus löytyvät www.laakariliitto.fisivuilta.
SUOMEN L Ä Ä K Ä R I L I I TON O H J E E T J Ä S E N I L L E
189
MAAILMAN LÄÄKÄRILIITON WMA:N
KESKEISIMMÄT OHJEET
Declaration of Geneva
Adopted by the 2nd WMA General
Assembly, Geneva, Switzerland,
September 1948 and amended by the
22nd World Medical Assembly, Sydney,
Australia, August 1968 and the 35th
World Medical Assembly, Venice, Italy,
October 1983 and the 46th WMA
General Assembly, Stockholm, Sweden,
September 1994
AT THE TIME OF BEING ADMITTED
AS A MEMBER OF THE MEDICAL
PROFESSION:
I SOLEMNLY PLEDGE myself to
consecrate my life to the service of humanity;
I WILL GIVE to my teachers the respect
and gratitude which is their due;
I WILL PRACTICE my profession with
conscience and dignity;
THE HEALTH OF MY PATIENT will
be my first consideration;
I WILL RESPECT the secrets which are
confided in me, even after the patient has
died;
I WILL MAINTAIN by all the means in
my power, the honour and the noble
traditions of the medical profession;
MY COLLEAGUES will be my sisters
and brothers;
I WILL NOT PERMIT considerations of
age, disease or disability, creed, ethnic origin,
gender, nationality, political affiliation,
race, sexual orientation, or social standing
Adopted by the 3rd General Assembly
of the World Medical Association,
London England, October 1949,
amended by the 22nd World Medical
Assembly, Sydney, Australia, August
1968, and the 35th World Medical
Assembly, Venice, Italy, October 1983
D u t i e s o f p h y s i c i a n s i n g e n e ra l
A physician shall always maintain the
highest standards of professional conduct.
A physician shall not permit motives of
profit to influence the free and independent
exercise of professional judgement on behalf
of patients.
A physician shall, in all types of medical
practice, be dedicated to providing
competent medical service in full technical
and moral independence, with compassion
and respect for human dignity.
A physician shall deal honestly with
patients and colleagues, and strive to expose
those physicians deficient in character or
competence, or who engage in fraud or
deception.
to intervene between my duty and my
patient;
I WILL MAINTAIN the utmost respect
for human life from its beginning even under
threat and I will not use my medical
knowledge contrary to the laws of humanity;
I MAKE THESE PROMISES solemnly,
freely and upon my honour.
International Code
of Medical Ethics
MAAILMAN L Ä Ä K Ä R I L I I TON WMA: N KESKEISIMMÄT O H J E E T
190
Maailman lääkäriliiton
Helsingin julistus:
Ihmiseen kohdistuvan
lääketieteellisen tutkimustyön
eettiset periaatteet
Suomen Lääkäriliiton hallitus on
10.5.2001 vahvistanut tämän suomennoksen
Maailman lääkäriliiton Helsingin
julistuksen suositukseksi.
Hyväksytty Maailman lääkäriliiton 18.
yleiskokouksessa Helsingissä, Suomessa,
kesäkuussa 1964 ja tarkistettu
vuosina 1975, 1983, 1989, 1996 sekä
Maailman lääkäriliiton 52. yleiskokouksessa
Edinburghissa, Skotlannissa,
lokakuussa 2000.
Maailman lääkäriliitto on Washingtonin
yleiskokouksessa vuonna 2002 hyväksynyt
artiklaan 29 ja Tokion yleiskokouksessa
vuonna 2004 artiklaan 30
selventävät alaviitteet.
A. Johdanto
1. Maailman lääkäriliitto on laatinut Helsingin
julistuksen tuodakseen julki ne eettiset
periaatteet, joiden tarkoituksena on
ohjata lääkäreitä ja muita ihmiseen kohdistuvaan
lääketieteelliseen tutkimustyöhön
osallistuvia. Ihmiseen kohdistuvaksi lääketieteelliseksi
tutkimukseksi katsotaan myös
tunnistettavaa ihmisperäistä ainesta tai yksilöön
henkilöitävissä olevia tietoja koskeva
tutkimus.
2. Lääkärin velvollisuutena on edistää ja varjella
ihmisten terveyttä. Tämän velvollisuuden
toteuttamiseen lääkärin on käytettävä
tunnontarkasti tietojaan ja taitojaan.
3. Lääkäriä velvoittavat Maailman lääkäriliiton
Geneven julistuksen sanat tärkeintä mi-
The following practices are deemed to be
unethical conduct:
a) Self-advertising by physicians, unless
permitted by the laws of the country and the Code
of Ethics of the National Medical Association.
b) Paying or receiving any fee or any other
consideration solely to procure the referral
of a patient or for prescribing or referring a
patient to any source.
A physician shall respect the rights of
patients, of colleagues, and of other health
professionals, and shall safeguard patient
confidences.
A physician shall act only in the patient’s
interest when providing medical care which
might have the effect of weakening the
physical and mental condition of the patient.
A physician shall use great caution in
divulging discoveries or new techniques or
treatment through non-professional channels.
A physician shall certify only that which
he has personally verified.
D u t i e s o f p h y s i c i a n s t o t h e s i c k
A physician shall always bear in mind the
obligation of preserving human life. A
physician shall owe his patients complete
loyalty and all the resources of his science.
Whenever an examination or treatment is
beyond the physician’s capacity he should
summon another physician who has the
necessary ability.
A physician shall preserve absolute
confidentiality on all he knows about his
patient even after the patient has died.
A physician shall give emergency care as
a humanitarian duty unless he is assured that
others are willing and able to give such care.
D u t i e s o f p h y s i c i a n s
to each other
A physician shall behave towards his
colleagues as he would have them behave
towards him.
A physician shall not entice patients from
his colleagues.
A physician shall observe the principles
of the “Declaration of Geneva” approved by
the World Medical Association.
MAAILMAN L Ä Ä K Ä R I L I I TON WMA: N KESKEISIMMÄT O H J E E T
191
nulle olkoon potilaani terveys ja kansainväliset
lääkärin eettiset ohjeet, joiden mukaan
lääkärin on toimittava potilaansa parhaaksi
silloinkin, kun hän tekee toimenpiteen tai
antaa neuvon, joka saattaa heikentää potilaan
ruumiillista tai henkistä tilaa.
4. Lääketieteen edistymiselle on välttämätöntä,
että myös ihmiseen kohdistetaan tutkimusta.
5. Ihmiseen kohdistuvassa lääketieteellisessä
tutkimuksessa tutkittavan hyvinvointi on aina
tärkeämpi kuin tieteen ja yhteiskunnan etu.
6. Ihmiseen kohdistuvan lääketieteellisen
tutkimustyön ensisijaisena tarkoituksena on
kehittää sairauksien ehkäisyä, toteamista ja
hoitoa sekä lisätä tietoa sairauksien syistä ja
synnystä. Sairauksien parhaidenkin ehkäisy-,
toteamis- ja hoitomenetelmien tehokkuutta,
vaikuttavuutta, saatavuutta ja laatua on
arvioitava yhä uudelleen tieteellisin menetelmin.
7. Useimmat käytännön työssä ja tutkimuksessa
käytettävät sairauksien ehkäisy-, toteamis-
ja hoitomenetelmät rasittavat potilaita
ja niihin liittyy riskejä.
8. Lääketieteellistä tutkimusta säätelevät eettiset
normit edistävät yksilön kunnioittamista
ja varjelevat hänen terveyttään ja oikeuksiaan.
Jotkut tutkittavat ryhmät ovat haavoittuvia
ja tarvitsevat erityistä suojaa. Taloudellisesti
ja terveydellisesti heikossa asemassa
olevien henkilöiden erityistarpeet on
huomioitava. Erityistä huomiota on kiinnitettävä
myös niihin, jotka eivät itse kykene
päättämään suostumuksestaan, jotka saattavat
antaa suostumuksensa painostuksesta,
jotka eivät henkilökohtaisesti hyödy tutkimuksesta,
sekä niihin, jotka osallistuvat tutkimukseen
hoidon yhteydessä.
9. Tutkijoiden on tunnettava eettiset ja lainsäädännölliset
vaatimukset sekä viranomaisvaatimukset,
joita ihmiseen kohdistuvaan
tutkimustyöhön heidän omassa maassaan
liittyy, sekä soveltuvilta osin myös kansainväliset
vaatimukset. Kansallisten eettisten ja
lainsäädännöllisten vaatimusten ja viranomaisvaatimusten
ei pidä heikentää eikä mitätöidä
tutkittavalle tässä julistuksessa esitettyä
suojaa.
B. L ä ä k e t i e t e e l l i s e n tutkimustyön
perusperiaatteet
10. Lääketieteellisessä tutkimustyössä lääkärin
velvollisuutena on varjella tutkittavan elämää,
terveyttä, yksityisyyttä ja ihmisarvoa.
11. Ihmiseen kohdistuvassa lääketieteellisessä
tutkimuksessa tulee noudattaa yleisesti
hyväksyttyjä tieteellisiä periaatteita ja tutkimuksen
tulee perustua tieteellisen kirjallisuuden
perusteelliseen tuntemukseen, muihin
asianmukaisiin tietolähteisiin, riittäviin
laboratoriokokeisiin ja tarvittaessa myös
eläinkokeisiin.
12. Riittävää huolellisuutta on noudatettava
suoritettaessa sellaista tutkimusta, jolla
saattaa olla ympäristövaikutuksia. Koe-eläinten
hyvinvoinnista on huolehdittava.
13. Jokaisen ihmiseen kohdistuvan kokeellisen
toimenpiteen ennakkosuunnitelma ja
suoritustapa on selkeästi ilmoitettava tutkimussuunnitelmassa.
Tutkimussuunnitelma
on toimitettava arviointia, lausuntoa, ohjausta
ja tarvittaessa hyväksymistä varten erityisesti
asetetulle eettiselle toimikunnalle,
jonka tulee olla riippumaton tutkijasta, tutkimuksen
rahoittajasta ja muista sidosryhmistä.
Riippumattoman toimikunnan on oltava
tutkimusmaassa voimassa olevien lakien
ja säännösten mukainen. Toimikunnalla
on oikeus seurata meneillään olevia tutkimuksia.
Tutkijalla on velvollisuus antaa toimikunnalle
seurantatietoja erityisesti vakavista
haittatapahtumista. Lisäksi tutkijan on annettava
toimikunnalle tiedot tutkimuksen rahoituksesta,
tukijoista, yhteyksistä laitoksiin,
muista mahdollisista eturistiriidoista sekä tutkittaville
tarjottavista kannustimista.
14. Tutkimussuunnitelmassa on aina todettava
tutkimukseen liittyvät eettiset näkökohdat
ja siitä on käytävä ilmi, että tämän
julistuksen periaatteita on noudatettu.
15. Ihmiseen kohdistuvan lääketieteellisen
tutkimuksen suorittajien tulee olla tieteellisesti
päteviä ja sen johtajan kliinisesti pätevä
lääkäri. Vastuu tutkittavasta kuuluu
aina lääkärille, eikä sitä saa jättää tutkittavalle
itselleen, vaikka hän olisi antanut suostumuksensa
tutkimukseen.
MAAILMAN L Ä Ä K Ä R I L I I TON WMA: N KESKEISIMMÄT O H J E E T
192
16. Ennen kuin ihmiseen kohdistuvaan lääketieteelliseen
tutkimustyöhön ryhdytään,
on huolellisesti arvioitava siitä tutkittavalle
tai muille koituvat, ennakoitavissa olevat riskit
ja rasitus suhteessa odotettavissa olevaan
hyötyyn. Tämä ei estä terveiden vapaaehtoisten
osallistumista lääketieteelliseen tutkimukseen.
Kaikkien tutkimusten tutkimusasetelman
tulee olla julkisesti saatavilla.
17. Lääkärin ei pidä osallistua tutkimushankkeeseen,
ellei hän ole varma siitä, että
tutkimukseen liittyvät riskit on arvioitu riittävän
hyvin ja että ne voidaan hallita tyydyttävästi.
Lääkärin tulee keskeyttää tutkimus,
jos sen riskit havaitaan suuremmiksi
kuin mahdollinen hyöty tai jos suotuisista
tuloksista on varma näyttö.
18. Ihmiseen kohdistuva lääketieteellinen
tutkimus voidaan tehdä vain, kun sen tavoite
on tärkeämpi kuin siitä tutkittavalle mahdollisesti
koituvat riskit ja rasitus. Tämä on
erityisen tärkeää, kun tutkittavina on terveitä
vapaaehtoisia.
19. Lääketieteellinen tutkimus on oikeutettua
vain, jos on kohtuullisen todennäköistä,
että väestö, jonka piirissä tutkimus tehdään,
hyötyy siitä.
20. Tutkittavien tulee olla vapaaehtoisia, jotka
ovat antaneet tietoon perustuvan suostumuksensa
tutkimukseen.
21. Tutkittavan oikeutta varjella loukkaamattomuuttaan
on aina kunnioitettava. Tutkittavan
yksityisyyden ja potilastietojen
luottamuksellisuuden suojaamiseksi sekä tutkittavan
fyysiseen tai psyykkiseen koskemattomuuteen
tai hänen persoonallisuuteensa
kohdistuvien haittojen ehkäisemiseksi on ryhdyttävä
kaikkiin mahdollisiin varotoimiin.
22. Kaikessa ihmiseen kohdistuvassa tutkimustyössä
tulee jokaiselle tutkittavalle riittävän
tarkoin selostaa tutkimuksen tavoite,
menetelmät, rahoituslähteet, mahdolliset
eturistiriidat, tutkijan yhteydet laitoksiin,
tutkimuksesta odotettavissa oleva hyöty ja
siitä mahdollisesti koituvat riskit ja rasitus.
Tutkittavalle on kerrottava, että hän voi kieltäytyä
osallistumasta tutkimukseen tai perua
suostumuksensa milloin tahansa ilman
seuraamuksia. Varmistettuaan, että tutkittava
on ymmärtänyt tiedot, lääkärin tulee
saada tutkittavan vapaasta tahdostaan antama,
tietoon perustuva suostumus, mieluiten
kirjallisena. Jos suostumusta ei voida saada
kirjallisena, muulla tavoin ilmaistu suostumus
on dokumentoitava täsmällisesti ja kirjattava
todistettuna.
23. Hankkiessaan tietoon perustuvaa suostumusta
lääkärin tulee olla erityisen varovainen,
jos tutkittava on häneen riippuvuussuhteessa
tai tutkittava voi tuntea olevansa
velvollinen suostumaan. Tällaisessa tapauksessa
on tietoon perustuvan suostumuksen
hankkiminen uskottava asiaan perehtyneelle
lääkärille, joka ei osallistu tutkimukseen ja
on täysin riippumaton tästä suhteesta.
24. Jos tutkittava ei ole oikeustoimikelpoinen,
jos hän ei fyysisen tai henkisen vajavuuden
vuoksi kykene antamaan suostumustaan
tai jos hän on lain mukaan alaikäinen,
tutkijan on saatava tietoon perustuva suostumus
hänen laillisesti valtuutetulta edustajaltaan
asiaa koskevien lakien mukaisesti.
Vajaavaltaisia henkilöitä voidaan ottaa mukaan
tutkimukseen vain, jos se on välttämätöntä
näiden henkilöryhmien terveyden edistämiseksi
eikä tutkimusta voida suorittaa
oikeustoimikelpoisilla henkilöillä.
25. Jos vajaavaltainen henkilö, kuten alaikäinen,
pystyy antamaan suostumuksensa
tutkimukseen osallistumisesta, tutkijan on
saatava myös hänen suostumuksensa huoltajan
tai edunvalvojan suostumuksen lisäksi.
26. Mikäli henkilö ei pysty antamaan suostumustaan
eikä hänellä ole tutkimuksen sallivaa
ennalta annettua suostumusta tai valtuutusta,
hänet voidaan ottaa tutkimukseen vain
silloin, kun tietoon perustuvan suostumuksen
saamisen esteenä oleva fyysinen tai henkinen
tila on tutkimuksessa välttämätön
ominaisuus. Syyt siihen, että tutkimukseen
otetaan henkilöitä, jotka eivät tilansa vuoksi
pysty antamaan tietoon perustuvaa suostumusta,
on eriteltävä tutkimussuunnitelmassa
eettisen toimikunnan arviointia ja hyväksyntää
varten. Tutkimussuunnitelmassa
on todettava, että tutkittavalta tai hänen laillisesti
valtuutetulta edustajaltaan on saatava
mahdollisimman pian suostumus osallistumisen
jatkamiseen.
MAAILMAN L Ä Ä K Ä R I L I I TON WMA: N KESKEISIMMÄT O H J E E T
193
27. Sekä kirjoittajilla että julkaisijoilla on
eettisiä velvollisuuksia. Tutkijat ovat velvollisia
julkaisemaan tulokset täsmällisesti.
Niin kielteiset kuin myönteisetkin tulokset
tulee julkaista tai saattaa muulla tavoin julkisesti
saataville. Rahoituslähteet, yhteydet
laitoksiin ja mahdolliset eturistiriidat on ilmoitettava
julkaisussa. Selostusta tutkimuksesta,
jossa ei ole noudatettu tämän julistuksen
periaatteita, ei pitäisi hyväksyä julkaistavaksi.
C. Hoitoon liityvään lääketieteelliseen
tutkimukseen
s o v e l l e t t a v a t e r i t y i s p e r i a a t t e e t
28. Potilaan hoitoon voi yhdistää lääketieteellisen
tutkimuksen vain silloin, kun siihen
oikeuttaa tutkimuksen mahdollinen sairauksien
ehkäisyyn liittyvä, diagnostinen tai
hoidollinen arvo. Hoidon yhteydessä tehtävään
lääketieteelliseen tutkimukseen on sovellettava
erityisperiaatteita suojelemaan tutkittavina
olevia potilaita.
29. Uuden menetelmän etuja, tehoa, riskejä
ja siitä aiheutuvaa rasitusta punnittaessa vertailukohteina
tulee olla parhaat ennestään
käytössä olevat sairauden ehkäisy-, toteamisja
-hoitomenetelmät. Tämä ei estä lumelääkkeen
käyttöä eikä hoitamatta jättämistä
tutkimuksissa silloin, kun sairauteen ei ole
näyttöön perustuvaa ehkäisy-, toteamis- tai
hoitomenetelmää.
Alaviite:
Maailman Lääkäriliitto vahvistaa kantansa
siitä, että lääketutkimuksessa, jossa käytetään
lumelääkettä, on toimittava äärimmäisen
huolellisesti. Yleensä tätä tutkimusmenetelmää
voidaan käyttää vain silloin, kun
näyttöön perustuvaa hoitoa ei ole. Lumelääkkeen
käyttö tutkimuksessa voi kuitenkin
olla eettisesti hyväksyttävää seuraavissa
tilanteissa silloinkin kun näyttöön perustuva
hoitomenetelmä olisi käytettävissä:
- Kun painavat ja tieteellisesti perustellut
menetelmiin liittyvät syyt edellyttävät lumelääkkeen
käyttöä ennaltaehkäisyyn, taudinmääritykseen
tai hoitoon liittyvän menetelmän
tehokkuuden tai turvallisuuden toteamiseksi
- Lievän sairauden ehkäisy-, toteamis- tai
hoitomenetelmää tutkittaessa, jos lumelääke
ei lisää potilaan vaaraa saada vakava tai pysyvä
haitta.
Kaikkia muita, etenkin tutkimuksen eettiseen
ja tieteelliseen arviointiin liittyviä Helsingin
julistuksen kohtia on noudatettava.
30. Tutkimuksen päättyessä on huolehdittava
siitä, että tutkimuksessa parhaiksi todetut
sairauden ehkäisy-, toteamis- ja hoitomenetelmät
ovat kaikkien tutkimukseen
osallistuneiden potilaiden saatavilla.
Alaviite:
Maailman lääkäriliitto vahvistaa täten kantansa
siihen, että tutkimuksen suunnitteluvaiheessa
on tarpeen määritellä tutkimuksessa
mukana olleiden henkilöiden mahdollisuudet
osallistua kokeen jälkeisiin ennaltaehkäiseviin,
diagnostisiin ja terapeuttisiin
toimenpiteisiin, jotka on tutkimuksessa todettu
hyödyllisiksi, tai saada muuta asianmukaista
hoitoa. Kokeen jälkeiset hoitojärjestelyt
tulee kuvata tutkimussuunnitelmassa
siten, että eettinen arviointitoimikunta
pystyy ottamaan nämä järjestelyt huomioon
arviointityössään.
31. Lääkärin on kerrottava potilaalle, mikä
osuus hoidosta on tutkimukseen liittyvää.
Potilaan kieltäytyminen ei saa vaikuttaa potilas-
lääkärisuhteeseen.
32. Kun näyttöön perustuvaa menetelmää
taudin ehkäisyyn, toteamiseen tai hoitoon ei
ole tai hoidot eivät ole tehonneet, lääkärin
on voitava käyttää potilaan hoidossa tämän
tietoon perustuvalla suostumuksella kokeellista
tai uutta sairauden ehkäisy-, toteamistai
hoitomenetelmää, mikäli se hänen perustellun
käsityksensä mukaan saattaa pelastaa
potilaan, parantaa hänet tai lievittää hänen
kärsimyksiään. Näiden menetelmien turvallisuus
ja tehokkuus on mahdollisuuksien
mukaan pyrittävä arvioimaan tieteellisin tutkimuksin.
Kaikissa tapauksissa uudet tiedot
on tallennettava ja jos mahdollista, julkaistava.
Muita tämän julistuksen periaatteita
tulee tällöin myös noudattaa.
MAAILMAN L Ä Ä K Ä R I L I I TON WMA: N KESKEISIMMÄT O H J E E T
194
Lissabonin julistus
potilaan oikeuksista
Hyväksytty Maailman lääkäriliiton 34.
yleiskokouksessa Lissabonissa, Portugalissa
syys-lokakuussa 1981 ja muutettu
47. yleiskokouksessa Balilla, Indonesiassa
syyskuussa 1995.
Johdanto
Lääkärien, potilaiden ja yhteiskunnan suhteessa
on viime aikoina tapahtunut merkittäviä
muutoksia. Lääkärin tulee aina toimia
omantuntonsa mukaan ja potilaan edun mukaisesti.
Yhtä tärkeää on myös potilaan itsemääräämisoikeuden
ja oikeudenmukaisuuden
varmistaminen. Tässä julistuksessa esitetään
joitakin niistä potilaan keskeisistä oikeuksista,
joita lääkärikunta puolustaa ja edistää.
Lääkärit ja muut terveydenhuoltoalalla toimivat
tahot ovat yhteisesti vastuussa näiden
oikeuksien tunnustamisesta ja ylläpidosta.
Mikäli kun potilailta evätään nämä oikeudet
lainsäädännöllisin tai hallinnollisin toimenpitein,
lääkärien tulee ryhtyä asianmukaisiin
toimiin niiden varmistamiseksi tai
palauttamiseksi.
Ihmiseen kohdistuvassa biolääketieteellisessä
tutkimustyössä - mukaan lukien myös
sellainen tutkimus, jolla ei ole hoidollista
merkitystä - tutkittavalle kuuluvat samat oikeudet
ja samanlainen kohtelu kuin kenelle
tahansa hoidossa olevalle potilaallekin.
Periaatteet
1. Oikeus laadukkaaseen
terveydenhuoltoon
a. Jokaisella on oikeus asianmukaiseen terveydenhuoltoon
ilman syrjintää.
b. Jokaisella potilaalla on oikeus sellaisen lääkärin
antamaan hoitoon, jonka hän tietää
voivan tehdä kliinisiä ja eettisiä ratkaisuja
ilman ulkoista painostusta.
c. Potilasta on aina hoidettava hänen parastaan
ajatellen. Hoitotoimenpiteiden on oltava
yleisesti hyväksyttyjen lääketieteellisten
periaatteiden mukaisia.
d. Laadunvalvonnan pitäisi aina olla osa terveydenhuoltoa.
Erityisesti lääkärien tulisi ottaa
vastuu terveydenhuollon laadun valvonnasta.
e. Silloin kun on tehtävä valinta, rajoitetusti
tarjolla olevaa hoitoa tarvitsevien potilaiden
kesken, on valintamenettelyn oltava oikeudenmukainen.
Valinnan on perustuttava
lääketieteellisiin näkökohtiin ja sen on tapahduttava
ilman syrjintää.
f. Potilaalla on oikeus jatkuvaan terveydenhuoltoon.
Lääkärillä on velvollisuus toimia
yhteistyössä muiden potilasta hoitavien tahojen
kanssa lääketieteellisesti aiheellisten
hoitotoimien koordinoimiseksi. Lääkäri ei
saa lopettaa potilaan hoitoa niin kauan kuin
hoitoon on vielä aihetta antamatta potilaalle
riittävästi apua ja mahdollisuuksia hankkia
vastaava hoito muualta.
2. Oikeus valinnanvapauteen
a. Potilaalla on oikeus vapaasti valita lääkärinsä
ja hoitopaikkansa sekä vaihtaa näitä
riippumatta siitä, ovatko palvelut yksityisiä
vai julkisia.
b. Potilaalla on oikeus pyytää toisen lääkärin
mielipide milloin tahansa.
3. Itsemääräämisoikeus
a. Potilaalla on itsemääräämisoikeus, oikeus
tehdä vapaasti itseään koskevia päätöksiä.
Lääkärin on kerrottava potilaalle tämän päätösten
seurauksista.
b. Henkisesti toimintakykyisellä aikuisella
potilaalla on oikeus suostua tutkimustoimenpiteisiin
tai hoitomuotoihin tai kieltäytyä
niistä. Potilaalla on oikeus tietoihin, joita
hän tarvitsee päätöksensä tekemiseen. Potilaan
tulisi pystyä ymmärtämään selvästi kunkin
tutkimuksen tai hoidon tarkoitus, tulosten
merkitys ja mitä tutkimuksesta tai
hoidosta kieltäytymisestä seuraisi.
c. Potilaalla on oikeus kieltäytyä osallistumasta
lääketieteelliseen tutkimukseen tai
lääketieteen opetukseen.
MAAILMAN L Ä Ä K Ä R I L I I TON WMA: N KESKEISIMMÄT O H J E E T
195
4. Tajuton potilas
a. Jos potilas on tajuton tai muuten kykenemätön
ilmaisemaan tahtoaan, tulee oikeudellisesti
merkittävissä tilanteissa tietoon perustuva
suostumus hoitoon hankkia hänen
toimivaltaiselta edustajaltaan aina kun se on
mahdollista.
b. Jos toimivaltaista edustajaa ei ole saatavilla
mutta potilas tarvitsee kiireellistä hoitoa,
potilaan voidaan olettaa suostuvan hoitoon,
ellei hänen aikaisemman tahdonilmaisunsa
tai vakaumuksensa perusteella ole
ilmeistä, että hän kieltäytyisi hoidosta tuossa
tilanteessa.
c. Lääkärien tulisi kuitenkin aina yrittää pelastaa
itsemurhaa yrittäneen tajuttoman potilaan
henki.
5. Vajaavaltainen potilas
a. Jos potilas on alaikäinen tai muuten vajaavaltainen,
oikeudellisesti merkittävissä tilanteissa
hoitoon tarvitaan hänen toimivaltaisen
edustajansa suostumus. Potilaan on kuitenkin
saatava osallistua päätöksentekoon kykyjensä
mukaisesti.
b. Jos vajaavaltainen potilas pystyy tekemään
järkeviä päätöksiä, hänen päätöksiään on
kunnioitettava ja hänellä on oikeus kieltää
itseään koskevien tietojen luovuttaminen
toimivaltaiselle edustajalleen.
c. Jos potilaan toimivaltainen edustaja tai
potilaan valtuuttama henkilö kieltää hoidon,
joka lääkärin mielestä on potilaan etujen mukaista,
lääkärin on haettava päätöksen kumoamista
tuomioistuimelta tai muulta asianmukaiselta
viranomaiselta. Hätätilanteessa
lääkärin on toimittava potilaan parhaaksi.
6. Potilaan tahdon vastaiset
toimenpiteet
Potilaan tahdon vastaisiin tutkimus- tai hoitotoimenpiteisiin
voidaan ryhtyä vain poikkeuksellisesti,
jos se on laissa nimenomaisesti
sallittu ja lääkärin etiikan mukaista.
7. Tietojensaantioikeus
a. Potilaalla on oikeus saada itseään koskevat
tiedot sairauskertomuksestaan. Potilaalle
on avoimesti kerrottava hänen terveydentilastaan
ja siihen liittyvistä lääketieteellisistä
seikoista. Potilaan sairauskertomuksessa
olevia toista henkilöä koskevia luottamuksellisia
tietoja ei kuitenkaan saa antaa
potilaalle ilman tuon henkilön suostumusta.
b. Tietojen saanti voidaan poikkeuksellisesti
evätä potilaalta silloin, kun on syytä epäillä,
että tiedot voisivat vakavasti vaarantaa potilaan
hengen tai terveyden.
c. Tiedot on annettava paikalliseen kulttuuriperinteeseen
sopivalla tavalla ja siten,
että potilas ymmärtää ne.
d. Potilaalla on oikeus kieltäytyä tietojen
saannista, ellei tiedon antamiseen ole tarvetta
toisen henkilön elämän suojelemiseksi.
e. Potilaalla on oikeus päättää, kenelle tiedot
annetaan hänen sijastaan, tai kieltää tietojen
antamisen.
8. Oikeus luottamuksellisuuteen
a. Kaikki tunnistettavissa olevat tiedot potilaan
terveydentilasta, sairaudesta, diagnoosista,
ennusteesta ja hoidosta ja kaikki muut
henkilökohtaiset tiedot ovat luottamuksellisia
myös potilaan kuoleman jälkeen.
Jälkeläisillä voi poikkeuksellisesti olla oikeus
saada tietoja, jotka koskevat heidän terveyteensä
kohdistuvia riskejä.
b. Luottamuksellisia tietoja voidaan luovuttaa
vain potilaan nimenomaisen suostumuksen
mukaisesti tai jos laissa on tätä koskeva
nimenomainen säännös. Muille terveyspalvelujen
tuottajille voidaan antaa vain sellaisia
tietoja, jotka ovat niiden toiminnan
kannalta tarpeellisia, ellei potilas ole antanut
nimenomaista suostumustaan muunkinlaisen
tiedon luovuttamiseen.
c. Kaikki tunnistettavissa olevat potilastiedot
on suojattava. Suojaustavan on oltava tietojen
tallennustapaan sopiva. Ihmiskudos,
josta voidaan saada tunnistettavissa olevaa
tietoa, on niin ikään säilytettävä suojattuna.
9. Oikeus terveyskasvatukseen
Jokaisella on oikeus terveyskasvatukseen,
joka auttaa häntä tekemään tietopohjaisia
MAAILMAN L Ä Ä K Ä R I L I I TON WMA: N KESKEISIMMÄT O H J E E T
196
ratkaisuja omaa terveyttään ja saatavilla olevia
terveydenhuoltopalveluja koskevissa kysymyksissä.
Terveyskasvatukseen tulee kuulua
tietoja terveistä elämäntavoista sekä sairauksien
ehkäisystä ja varhaisesta toteamisesta.
Yksilön vastuuta omasta terveydestään
tulee painottaa. Lääkäreillä on velvollisuus
levittää terveystietoa aktiivisesti.
10. Oikeus ihmisarvoiseen kohteluun
a. Potilaan oikeutta säilyttää arvokkuutensa
ja yksityisyytensä sekä hänen kulttuuritaustaansa
ja arvojaan on aina kunnioitettava terveydenhuollossa
ja lääketieteen opetuksessa.
b. Potilaalla on oikeus nykyaikaiseen lääketieteelliseen
tietämyksen mukaiseen kivun
lievitykseen.
c. Kuolevalla potilaalla on oikeus humaaniin
saattohoitoon ja kaikkeen apuun, jotta kuolema
olisi mahdollisimman ihmisarvoinen ja
tuskaton.
11. Oikeus uskonnolliseen tukeen
Potilaalla on oikeus saada hengellistä ja moraalista
lohtua, mukaan lukien oman uskontokuntansa
papin tuki, tai kieltäytyä siitä.
Pakolaisten
terveydenhuollon
periaatteet
Suomen Lääkäriliiton hallitus hyväksyi
28.5.1999 WMA:n periaatteet
pakolaisten terveydenhuollosta, jotka
Maailman Lääkäriliitto oli antanut
päätöslauselmassaan Ottawan yleiskokouksessa
lokakuussa 1998.
Maailman Lääkäriliiton päätöslauselman mukaan:
1. Lääkäreillä on velvollisuus antaa asianmukaista
hoitoa potilaan kansalaisuusasemasta
riippumatta. Hallitukset eivät saa evätä potilailta
oikeutta saada riittävää hoitoa, eivätkä
ne saa puuttua lääkäreiden velvollisuuteen
hoitaa potilaita.
2. Lääkäreitä ei saa pakottaa osallistumaan
pakolaisten rankaisemiseen tai oikeudenkäyntitoimiin
eikä tekemään heille sellaisia
tutkimus- tai hoitotoimenpiteitä, jotka eivät
perustu lääketieteellisiin syihin, kuten
rauhoittavan lääkityksen antamiseen maasta
karkottamisen helpottamiseksi.
3. Lääkäreille pitää antaa asianmukaisesti
aikaa ja riittävästi voimavaroja, kun he arvioivat
turvapaikkaa hakevien pakolaisten fyysistä
ja henkistä tilaa.
Maailman
lääkäriliiton julistus
periaatteista urheilulääketieteen
alalla
Hyväksytty Maailman Lääkäriliiton
34. yleiskokouksessa Lissabonissa,
Portugalissa syys-lokakuussa 1981.
Muutettu Maailman Lääkäriliiton 39.
yleiskokouksessa Madridissa, Espanjassa
lokakuussa 1987 sekä 45. yleiskokouksessa
Budapestissa, Unkarissa lokakuussa
1993 ja 51. yleiskokouksessa
Tel Avivissa, Israelissa lokakuussa 1999.
Koska lääkärit osallistuvat kiinteästi urheilulääketieteelliseen
toimintaan, WMA suosittelee
heille seuraavia eettisiä ohjeita. Niitä
noudattaen lääkärit voivat parhaiten täyttää
urheilijoiden tarpeet niin, että he ottavat
samalla huomioon urheilijoiden terveydenhuollon
ja terveysneuvonnan vaatimat erityisolosuhteet.
1. Urheilijoita hoitavalla lääkärillä on eettinen
velvollisuus ottaa huomioon urheilijoille
asetetut poikkeukselliset fyysiset ja psyykkiset
vaatimukset.
MAAILMAN L Ä Ä K Ä R I L I I TON WMA: N KESKEISIMMÄT O H J E E T
197
2. Jos urheilija on lapsi tai nuori, tulee lääkärin
ensisijaisesti ottaa huomioon urheilijan
kasvu ja kehitysvaihe.
2.1. Lääkärin on varmistuttava siitä, että lapsen
tai nuoren senhetkinen kasvu ja kehitys
sekä yleinen terveydentila kestävät valmennuksen
ja kilpailun rasitukset normaalin fyysisen
tai psyykkisen kehityksen vaarantumatta.
2.2. Lääkärin on vastustettava sellaisen urheilulajin
harrastamista, joka ei ole tarkoituksenmukaista
lapsen kasvu- ja kehitysvaiheen
tai yleisen terveydentilan kannalta. Lääkärin
on toimittava ensisijaisesti lapsen terveyttä
ajatellen, eikä hän saa ottaa huomioon
kenenkään muun etua tai ulkopuolista
painostusta.
3. Jos urheilija on ammattilainen ja saa toimeentulonsa
kyseisestä lajista, on lääkärin
otettava huomioon asiaankuuluvat työlääketieteelliset
näkökohdat.
4. Lääkärin tulee olla tietoinen siitä, että dopingin
käyttäminen on vastoin sekä lääkärinvalaa
että WMA:n Geneven julistusta,
jossa todetaan, että “potilaan terveys on aina
tärkein näkökohta”. WMA katsoo, että doping
on uhka niin urheilijoiden kuin yleensä
nuorten ihmisten terveydelle. Lisäksi dopingin
käyttö on vastoin lääketieteen eettisiä
periaatteita. Näin ollen lääkärin tulee
vastustaa kaikkia sellaisia keinoja ja menettelytapoja,
jotka ovat lääketieteen etiikan
vastaisia tai jotka saattavat vaarantaa urheilijan
terveyden. Erityisesti on vastustettava
4.1. menettelytapoja, jotka keinotekoisesti
muuttavat veren koostumusta tai biokemiaa.
4.2. huumeiden tai vastaavien aineiden käyttöä,
riippumatta niiden koostumuksesta ja
annostelutavasta. Mukaan kuuluvat myös keskushermostoon
piristävästi tai rauhoittavasti
vaikuttavat aineet sekä toimenpiteet, jotka
keinotekoisesti muuttavat refleksejä.
4.3. farmakologisia keinoja, jotka saattavat
aiheuttaa tahdon tai yleisen mielentilan
muutoksia.
4.4. kivun tuntemuksen estäviä toimenpiteitä,
jotta urheilija voi osallistua kilpailuun,
vaikka vamma tai vaurio muutoin estäisi
osallistumisen.
4.5. toimenpiteitä, jotka keinotekoisesti
muuttavat urheilijan ikään tai sukupuoleen
kuuluvia piirteitä.
4.6. osallistumista valmennukseen tai kilpailuun,
kun sen voidaan todeta olevan haitallista
yksilön kunnolle, terveydelle tai turvallisuudelle.
4.7. keinoja, joilla suorituskyky saadaan paranemaan
tai joilla se pidetään epäluonnollisella
tasolla kilpailun aikana. Dopingin
käyttäminen urheilijan suorituskyvyn parantamiseksi
on epäeettistä.
5. Lääkärin tulee kertoa urheilijalle, hänen
huoltajilleen ja muille asianosaisille vastustamiensa
toimenpiteiden seurauksista.
Hänen tulee valvoa, ettei sellaisia käytetä.
Hänen on myös saatava muiden lääkäreiden
ja samanlaisia tavoitteita ajavien tahojen kannatus.
Lääkärin tulee suojata urheilijaa ulkopuoliselta
painostukselta ja ohjata tätä olemaan
osallistumatta tällaiseen toimintaan.
6. Urheilulääkärin velvollisuus on kertoa objektiivinen
mielipiteensä potilaan kunnosta
tarkasti ja selkeästi niin, ettei hän jätä mitään
arviostaan tulkinnanvaraiseksi.
7. Kilpa- tai ammattiurheilutapahtumassa
lääkärillä on vastuu päättää siitä, voiko urheilija
terveydentilansa puolesta jatkaa peliä
tai palata kentälle. Päätöksenteon vastuuta
ei saa siirtää kenellekään toiselle ammattilaiselle
tai muulle henkilölle. Lääkärin
poissa ollessa on noudatettava tarkoin lääkärin
antamia ohjeita ja toimittava aina ensisijaisesti
urheilijan terveyttä ja turvallisuutta
eikä kilpailun lopputulosta silmälläpitäen.
8. Pystyäkseen toteuttamaan eettisiä velvoitteitaan
on urheilulääkärin varmistuttava
siitä, että hänen auktoriteettiaan kunnioitetaan
ja ylläpidetään, etenkin kun on kyse
urheilijan terveydestä, turvallisuudesta ja oikeudellisesta
edusta. Näistä ei tule tinkiä
minkään kolmannen osapuolen etujen nimessä.
Edellä mainittujen periaatteiden ja velvollisuuksien
vahvistamiseksi tulee urheilulääkärin
ja kyseisen urheilujärjestön kesken
tehdä sopimus, jossa todetaan, että lääkärin
velvollisuus on puolustaa kansallisten
ja kansainvälisten julistusten määräämiä eet-
MAAILMAN L Ä Ä K Ä R I L I I TON WMA: N KESKEISIMMÄT O H J E E T
198
World Medical
Association Declaration
of Tokyo. Guidelines
for Medical Doctors
Concerning Torture and
Other Cruel, Inhuman or
Degrading Treatment or
Punishment in Relation
to Detention and
Imprisonment
Adopted by the 29th World Medical
Assembly Tokyo, Japan, October 1975
Preamble
It is the privilege of the medical doctor to
practise medicine in the service of humanity,
to preserve and restore bodily and mental
health without distinction as to persons, to
comfort and to ease the suffering of his or
her patients. The utmost respect for human
life is to be maintained even under threat,
and no use made of any medical knowledge
contrary to the laws of humanity.
For the purpose of this Declaration,
torture is defined as the deliberate,
systematic or wanton infliction of physical
or mental suffering by one or more persons
acting alone or on the orders of any authority,
to force another person to yield information,
to make a confession, or for any other reason.
Declaration
1. The doctor shall not countenance, condone
or participate in the practice of torture or
other forms of cruel, inhuman or degrading
procedures, whatever the offense of which the
victim of such procedures is suspected,
accused or guilty, and whatever the victim’s
beliefs or motives, and in all situations,
including armed conflict and civil strife.
tisiä periaatteita, jotka lääketiede on hyväksynyt
ja joihin se on sitoutunut.
9. Urheilulääkärin tulee huolehtia siitä, että
urheilijan oma lääkäri saa tiedon urheilijan
hoitoon liittyvistä asioista. Tarpeen mukaan
on urheilulääkärin tehtävä yhteistyötä muiden
kanssa, jotta hän voi olla varma siitä,
ettei urheilija harjoittele tavalla, joka saattaa
olla terveydelle vahingollista, tai ettei hän
käytä mahdollisesti haitallisia harjoitusmenetelmiä
suorituksensa parantamiseksi.
10. Urheilulääketieteessä, kuten muutenkin
lääketieteessä, tulee noudattaa ammatillista
luottamuksellisuutta. Urheilijan oikeutta
saada lääketieteellistä hoitoa yksityishenkilönä
on suojeltava, etenkin jos kyseessä on
ammattiurheilija.
11. Urheilulääkäri ei saa osallistua mihinkään
sellaiseen sopimukseen, joka velvoittaa
hänet rajaamaan tietyt hoitomuodot koskemaan
vain yhtä urheilijaa tai urheilijaryhmää.
12. On toivottavaa, että joukkueen mukana
ulkomaille matkustavalle lääkärille annettaisiin
kohdemaassa oikeudet vapaasti hoitaa
erityistehtäväänsä.
13. Urheilusäädöksiä laadittaessa on urheilulääkärin
läsnäolo toivottavaa
MAAILMAN L Ä Ä K Ä R I L I I TON WMA: N KESKEISIMMÄT O H J E E T
199
2. The doctor shall not provide any premises,
instruments, substances or knowledge to
facilitate the practice of torture or other
forms of cruel, inhuman or degrading
treatment or to diminish the ability of the
victim to resist such treatment.
3. The doctor shall not be present during
any procedure during which torture or other
forms of cruel, inhuman or degrading
treatment is used or threatened.
4. A doctor must have complete clinical
independence in deciding upon the care of a
person for whom he or she is medically
responsible. The doctor’s fundamental role
is to alleviate the distress of his or her fellow
men, and no motive whether personal,
collective or political shall prevail against
this higher purpose.
5. Where a prisoner refuses nourishment and
is considered by the doctor as capable of
forming an unimpaired and rational
judgment concerning the consequences of
such a voluntary refusal of nourishment, he
or she shall not be fed artificially. The
decision as to the capacity of the prisoner to
form such a judgment as to the capacity of
the prisoner to form such a judgment should
be confirmed by at least one other
independent doctor. The consequences of the
refusal of nourishment shall be explained by
the doctor to the prisoner.
The World Medical Association will
support, and should encourage the
international community, the national medical
associations and fellow doctors to
support the doctor and his or her family in
the face of threats or reprisals resulting from
a refusal to condone the use of torture or
other forms of cruel, inhuman or degrading
treatment.
Declaration of Oslo:
Therapeutic Abortion
Adopted by the 24th World Medical
Assembly, Oslo, Norway, August 1970
and amended by the 35th World
Medical Assembly Venice, Italy,
October 1983
1. The first moral principle imposed upon
the physician is respect for human life from
its beginning.
2. Circumstances which bring the vital
interests of a mother into conflict with the
vital interests of her unborn child create a
dilemma and raise the question as to whether
or not the pregnancy should be deliberately
terminated.
3. Diversity of response to this situation
results from the diversity of attitudes
towards the life of the unborn child. This is
a matter of individual conviction and
conscience which must be respected.
4. It is not the role of the medical profession
to determine the attitudes and rules of any
particular state or community in this matter,
but it is our duty to attempt both to ensure
the protection of our patients and to
safeguard the rights of the physician within
society.
5. Therefore, where the law allows
therapeutic abortion to be performed, the
procedure should be performed by a
physician competent to do so in premises
approved by the appropriate authority.
6. If the physician considers that his
convictions do not allow him to advise or
perform an abortion, he may withdraw while
ensuring the continuity of medical care by a
qualified colleague.
7. This statement, while it is endorsed by
the General Assembly of the World Medical
Association, is not to be regarded as binding
on any individual member association unless
it is adopted by that member association.
MAAILMAN L Ä Ä K Ä R I L I I TON WMA: N KESKEISIMMÄT O H J E E T
200
World Medical
Association Declaration
on Euthanasia
Adopted by the 39th World Medical
Assembly Madrid, Spain, October 1987
Euthanasia, that is the act of deliberately
ending the life of a patient, even at the
patient’s own request or at the request of
close relatives, is unethical. This does not
prevent the physician from respecting the
desire of a patient to allow the natural process
of death to follow its course in the terminal
phase of sickness.
World Medical
Association Resolution
on Euthanasia
Adopted by the WMA General
Assembly, Washington 2002 May 2001
1. The World Medical Association’s
Declaration on Euthanasia, adopted by the
38th World Medical Assembly, Madrid,
Spain, October 1987, states:
“Euthanasia, that is the act of deliberately
ending the life of a patient, even at the
patient’s own request or at the request of
close relatives, is unethical. This does not
prevent the physician from respecting the
desire of a patient to allow the natural process
of death to follow its course in the terminal
phase of sickness.”
2. The WMA Statement on Physician-
Assisted Suicide, adopted by the 44th World
Medical Assembly, Marbella, Spain,
September 1992 likewise states:
“Physicians-assisted suicide, like
euthanasia, is unethical and must be
condemned by the medical profession. Where
the assistance of the physician is
intentionally and deliberately directed at
enabling an individual to end his or her own
life, the physician acts unethically. However
the right to decline medical treatment is a
basic right of the patient and the physician
does not act unethically even if respecting
such a wish results in the death of the
patient.”
3. The World Medical Association has noted
that the practice of active euthanasia with
physician assistance, has been adopted into
law in some countries.
4. BE IT RESOLVED that:
1. The World Medical Association reaffirms
its strong belief that euthanasia is in conflict
with basic ethical principles of medical
practice, and
2. The World Medical Association strongly
encourages all National Medical Associations
and physicians to refrain from participating
in euthanasia, even if national law allows it
or decriminalizes it under certain conditions.
MAAILMAN L Ä Ä K Ä R I L I I TON WMA: N KESKEISIMMÄT O H J E E T
201
Abortti, ks. myös Raskauden keskeyttäminen
35, 44, 60, 68, 74, 199
Alaikäinen 39, 49, 62, 63, 74, 85, 98,
101, 192, 195
Alkio 60, 61, 65, 67, 70, 100, 166, 187
Alkiodiagnostiikka 67
Altruismi 17, 136
Alzheimerin tauti 100
Ammattietiikka 9, 19, 43, 92, 95, 99,
122, 129, 136, 160, 175
Ammattikunta 12, 13, 19, 122, 136,
161, 175
Ammattirooli 19, 20, 41, 86, 132, 139
Antroposofia 58
Argumentaatio 28
Aristoteles 23, 29
Arvot, ks. myös Perusarvot 18, 19, 29,
32, 35, 40, 42, 57, 105, 116, 124, 140
Autonomia, ks. Kliininen autonomia
t. Yksilön autonomia
Biolääketiede 33, 166, 171, 191
CIOMSin (Council for International
Organizations of Medical Sciences)
ohjeet 33, 166
CME (continuing medical education)
162
CPD (continous professional
development) 162
Collegium Medicum 13
Declaration of Geneva ks. myös
Geneven julistus, 60, 189, 191
Dementia 109, 165
Direktiivit 33, 98, 166, 171
DNR (do not resuscitate) 112
Doping 97, 98, 188, 197
EBM (evidance based medicine) 56
Eettinen neuvottelukunta 167, 170
Eettinen toimikunta 156, 166, 170,
171
Ehkäisy, ks. Raskauden ehkäisy
Elinsiirrot 95
Elintestamentti 95, 97
Elvytys 72, 112, 114
Elämän kunnioittaminen 9, 14, 24, 25,
63, 91, 107, 117
Empatia 21, 136
Epämuodostumat 72, 73
Esitutkinta 49, 94, 142
Esteellisyys 144, 146, 147, 153, 154,
178, 182
Euroopan neuvosto 33, 151, 166, 172
Euroopan unioni 33, 171
Eutanasia 14, 107, 113, 115, 200
Geenihoito 69, 70
Geenitestit 99, 103
Geenitutkimus 66, 69, 100, 101, 103
Geneettinen koskemattomuus 70
Geneven julistus 13, 124, 137, 189,
197
Hallintolaki 144, 153, 154
Hammurab 12
Hedelmöityshoidot 64, 67, 69
Heikentynyt työkyky 138
Helsingin julistus 152, 165, 166, 190
Henkilötietolaki 51, 52, 166, 171
Hippokrates 12
Hippokrateen vala 14, 60, 137, 174
HIV-infektio 85, 94, 151
Hoidosta kieltäytyminen 39, 88, 89, 194
Hoitamisen periaate 24, 26
Hoitokuolema 117, 118
Aakkosellinen asiahakemisto
HAKEMISTO
202
Hoitosuositukset 15, 53, 54, 56, 72, 129,
185
Hoitotahto 39, 109, 111, 114
Hoitovirhe 53, 140
Humanismi 15, 17, 136, 161
Huumetestit 49, 149
Hyve-etiikka 23
Hyötyetiikka 23
Ihmisarvo 19, 22, 24, 25, 27, 38, 60,
76, 105, 108, 110, 124, 158, 166, 191,
196
Ihmisoikeudet 15, 25, 33, 35, 38, 48,
55, 80, 81, 90, 166, 186
Ilmoitusvelvollisuus 49, 140
Inseminaatio 65
Itsemurha 29, 91, 150, 195
Itsemurhan avustaminen 115, 116
Itsemääräämisen periaate 24
Itsemääräämisoikeus 25, 81, 89, 107,
109, 116, 120, 126, 131, 151, 155, 194
Itsetuhokäyttäytyminen 91, 138
Iturata 70
Jatkuva ammatillinen kehittyminen 162
Johtaminen 120, 125, 166
Julkaisutoiminta 137, 168
Kant, Immanuel 24
Kantasolut 96
Kantelu 43, 50, 51, 54, 55, 118, 140,
163
Kehitysvammaisuus 40, 68, 81
Keskonen, ks. myös Vastasyntynyt 72, 75
Kidutus 10, 45, 198
Kilpailu 127, 128, 137
Kliininen autonomia 12, 14, 120, 122,
125
Koeputkihedelmöitys 65
Kollegiaalisuus 14, 127, 128, 136, 137,
140, 141
Kollegiaalisuusohjeet 136, 137, 138, 141,
175, 181, 184
Ksenotransplantaatio 96
Kultainen sääntö 21, 108
Kulttuuri-identiteetti 44
Kuolema 15, 42, 73, 76, 91, 105, 106,
108, 109, 110, 111, 115, 196
Kustannusvaikuttavuus 57, 124
Käypä hoito 56
Laatu 9, 43, 125, 128, 183, 186
Laatuneuvosto 127, 185
Lahjoitetut sukusolut 64, 65
Laki ihmiselinten ja kudosten
lääketieteellisestä käytöstä 95, 166
Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta 61,
166
Laki potilaan asemasta ja oikeuksista, ks.
myös Potilaslaki 38, 166
Lapsen kaltoinkohtelu 76, 78
Lapsi, ks. Alaikäinen
Lastensuojeluilmoitus 78, 79
Lastensuojelulaki 49, 78, 85
Luottamuslääkäriverkosto 138, 139
Lääkelaki 98, 166
Lääketeollisuus 146, 147, 163, 182
Lääketieteellinen tutkimus 11, 19, 75,
92, 166, 170, 190, 192
Lääkärin eettiset ohjeet 10, 121
Lääkärinvala, 9, 13, 14, 56, 58, 122, 124.
137, 162, 197
Maailman lääkäriliitto (WMA) 13, 34,
38, 62, 76, 97, 115, 116, 137, 165, 173,
189, 190
Markkinointiohjeet 127, 128, 131, 140,
141, 142, 180
Markkinointitutkimukset 147
Medikalisaatio 119, 123, 126, 129, 146
Moraali 12, 15, 16, 18, 21, 23, 25, 27,
28, 29, 31, 32, 117, 136, 141
Moralismi 22
Muistutus 50, 51, 55
Nürnbergin oikeudenkäynti 13, 165
Näyttöön perustuva hoito 56, 193
HAKEMISTO
203
Ohjeisto lääkärintodistusten
kirjoittamisesta 176
Oikeudenkäynti 49, 150, 196
Oikeudenmukaisuus 19, 23, 24, 26, 27,
83, 107, 125, 128, 136, 194
Oker-Blom, Max 15
Opetuspotilas 164
Pakkotila 47, 94, 100
Pakkotoimet 82, 89
Pakolaiset 45, 79, 196
Palliatiivinen hoito 107, 112, 113, 116
Passiivinen eutanasia 115
Paternalismi 26, 34, 35
Perinnöllisyysneuvonta 66
Perusarvot 12, 14, 128
Potilaan oikeudet 38, 39, 72, 122, 150,
164, 194
Potilasasiakirjat 50, 52, 133, 175, 186
Potilasasiamies 54, 55
Potilaslaki, ks. myös Laki potilaan
oikeuksista 38, 39, 47, 49, 62, 81, 109,
114, 164
Potilas-lääkärisuhde 17, 37, 38, 44, 86,
89, 120, 122, 128, 133, 156, 165, 185
Potilasvahinko 51, 53, 54
Potilasvahinkolaki 40, 53, 118, 166
Priorisointi 75, 80, 106, 108, 122, 128
Professio 12, 117, 122, 136, 141, 161
Professionalismi 136
Päihdehuoltolaki 90, 91
Raskauden ehkäisy 62
Raskauden keskeyttäminen, ks.
myös Abortti 14, 61, 63, 103
Resurssit 16, 27, 108, 120, 121, 122,
124, 129
Romanikulttuuri 46
Saattohoito 107, 111, 113, 196
Saattohoitopäätös 112
Salassapitovelvollisuus 46, 85, 100, 140,
149, 156, 171
Sedatointi 113
Seulontatutkimukset 68, 102
Sijaissynnyttäjä 65
Sikiön kudosten käyttö 95
Sikiödiagnostiikka 66, 67, 72
Sokrates 12
Suomen Lääkäriliitto 34, 38, 115, 141,
175, 185
Syntymättömän oikeudet 60, 64, 186
Sähköposti 133, 181
Tahdosta riippumaton hoito 85, 89, 90,
92, 151
Tartuntataudit 49, 92
Tartuntatautilaki 89, 90, 91, 93
Tasa-arvo 10, 56, 70, 81, 128, 136
Tehohoito 72, 73, 110
Telelääketiede 133, 181, 185
Terveydenhuollon oikeusturvakeskus
TEO 48, 54, 63, 68, 87, 122, 140
Terminaalihoito 83
Terveyden edistäminen 14, 121, 131
Terveysneuvonta 131, 187
Tiedonsaantioikeus 39, 43, 48, 195
Tietoon perustuva suostumus 15, 39, 82,
102, 164, 165, 167, 192
Tietosuoja 66, 85, 103, 133, 139, 165,
186
Triage-menettely 158
Työkyvyn arviointi 136, 140, 148
Työterveyshuolto 139, 148
Täydennyskoulutus, ks. myös
Jatkuva ammatillinen kehittyminen 147,
160, 161, 162, 182, 183
Uskonto 31, 44, 80, 130, 196
Vaihtoehtoiset hoitomuodot 57
Vaitiolovelvollisuus 11, 47, 50, 76, 94,
136
Vajaavaltainen potilas 15, 58, 164, 166,
192, 195
Vakuutukset 54, 101, 103, 120, 129,
140, 152, 154, 178, 179
Valitus 53, 55, 91, 154
HAKEMISTO
204
Valvonta 15, 19, 90, 122, 140, 141, 181
Vancouver-suositus 169
Vastasyntynyt 72
Velvollisuusetiikka 23, 24, 25, 34
WMA, ks. Maailman lääkäriliitto
Vuorovaikutus 40, 86, 106, 131
Yhteiskunnan etu 165, 191
Yksilön/potilaan autonomia 15, 35, 88,
108, 116
Yksityinen terveydenhuolto 52, 64, 127,
144, 145, 175, 194
Ympärileikkaus 30, 79