BARNABAAN EVANKELIUMI

Barnabaan evankeliumi on ainoa tiettävästi jäljelle jäänyt Jeesuksen opetuslapsen kirjoittama evankeliumi. Sen on toisin sanoen kirjoittanut henkilö, joka vietti suurimman osan ajastaan Jeesuksen seurassa niiden kolmen vuoden aikana, jolloin tämä julisti sanomaansa. Barnabaalla on, toisin kuin neljän hyväksytyn (kanonisoidun) evankeliumin kirjoittajilla, ollut välitöntä tietoa ja kokemusta Jeesuksen opetuksista. Ei kuitenkaan tiedetä, missä vaiheessa hän kirjoitti Jeesuksesta ja hänen opetuksestaan muistamansa asiat. Merkitsikö hän tapahtumat ja keskustelut muistiin sellaisina kuin ne tapahtuivat vai kirjoittiko hän ne ylös vasta sitten kun Jeesus oli lähtenyt pois tästä maailmasta peläten, että tällöin osa hänen opetuksistaan saattaisi kadota tai muuntua? On myös mahdollista, ettei hän merkinnyt mitään muistiin ennen paluutaan Kyprokselle Johannes Markuksen kanssa. Nämä kaksi tekivät tuon matkan hieman sen jälkeen, kun Jeesus oli lähtenyt tästä maailmasta ja erottuaan Paavali Tarsolaisesta. Tämä kieltäytyi tekemästä matkoja Barnabaan kanssa, mikäli Markus olisi mukana. Riippumatta evankeliumin kirjoittamisen ajankohdasta ja huolimatta siitä, että myös tämä (samoin kuin neljä hyväksyttyä evankeliumia) on väistämättä kärsinyt monille eri kielille kääntämisestä, on se ainakin silminnäkijän kertomus Jeesuksen elämästä.

Aleksandrian kirkoissa Barnabaan evankeliumi tunnustettiin kanoniseksi evankeliumiksi aina vuoteen 325 j.Kr. saakka. Tiedetään myös, että sitä levitettiin Jeesuksen syntymän jälkeisillä 1. ja 2. vuosisadalla Iranuksen (130 - 200 j.Kr.) kirjoitusten mukana. Iranus oli kirjoittanut puolustaakseen Jumalan ykseyttä. Hän asettui myös vastustamaan Paavalia, jota hän syytti roomalaisten pakanauskonnon ja platonisen filosofian sulauttamisesta Jeesuksen alkuperäisiin opetuksiin. Hän käytti lukuisia lainauksia Barnabaan evankeliumista näkemystensä tukena.

Vuonna 325 j.Kr. pidettiin kuuluisa Nikean kirkolliskokous. Kolminaisuusoppi julistettiin Paavalilaisen kirkon viralliseksi opiksi. Eräs tämän päätöksen seurauksista oli myös se, että neljä - noin 300:sta silloin olemassa olleesta evankeliumista - valittiin kirkon virallisiksi evankeliumeiksi. Muut, Barnabaan evankeliumi mukaanlukien, määrättiin kokonaan tuhottavaksi. Samalla määrättiin myös, että kaikki heprean kielellä kirjoitetut evankeliumit tuli tuhota. Lisäksi säädettiin edikti, jonka mukaan kuka tahansa, jonka hallusta löydettäisiin laiton evankeliumi, saisi kuolemanrangaistuksen. Tämä oli ensimmäinen huolellisesti organisoitu yritys tuhota kaikki Jeesuksen alkuperäisistä opetuksista jäljelle jäänyt perimätieto, olipa sitten kyse ihmisistä tai kirjoista, jos ne vain olivat ristiriidassa Kolminaisuusopin kanssa. Barnabaan evankeliumin tapauksessa nämä määräykset eivät täysin tehonneet, koska p.o. evankeliumista on olemassa mainintoja vielä nykypäivänäkin.

Paavi Damasuksen (304 - 384 j.Kr.), joka valittiin paaviksi vuonna 366 j.Kr., tiedetään määränneen asetuksella, että Barnabaan evankeliumia ei saisi lukea. Tätä asetusta kannatti myös vuonna 325 j.Kr. kuollut Korintin piispa Gelasus. Evankeliumi kuului myös ns. apokryfisten kirjojen listalle. Apocrypha merkitsee yksinkertaisesti "kansalta piilotettu". Evankeliumi ei siis tässä vaiheessa enää ollut kaikkien saatavilla, mutta kirkon johtajat kuitenkin yhä edelleen viittasivat siihen. Itse asiassa tiedetään, että paavi varasi vuonna 383 j.Kr. itselleen kopion Barnabaan evankeliumista ja säilytti sitä yksityiskirjastossaan.

Oli olemassa myös muita asetuksia, joissa viitattiin tähän evankeliumiin. Esimerkiksi läntisten kirkkojen asetuksessa se kiellettiin v. 382, samoin Paavi Innocentius kielsi sen vuonna 465 Glasialaisessa asetuksessa vuodelta 496 Evangelium Barnabe kuului kiellettyjen kirjojen listalle. Hormisdas, joka oli paavina vuosina 514 - 523, saattoi tämän asetuksen uudestaan voimaan. Kaikista näistä asetuksista on maininnat B. de Montfauconin (1655 - 1741) laatimassa kreikkalaisten käsikirjoitusten luettelossa kansleri Seguierin (1558 -1672) kirjastossa.

Barnabas mainitaan myös Niceforuksen Stichometry -teoksessa:

• Sarja no 3, Barnabaan epistola ... 1300 riviä

ja samoin ns. 60:n kirjan luettelossa (The list of 60 Books):

• Sarja no 17. Apostolien matkat ja opetukset

• Sarja no 18. Barnabaan epistola

• Sarja no 24. Evankeliumi Barnabaan mukaan.

Tämä kuuluisa lista tunnettiin myös nimellä Index (Luettelo), ja kristittyjen ei oletettu lukevan yhtäkään näistä kirjoista ikuisen rangaistuksen uhalla.

Kotelerius, joka luetteloi käsikirjoituksia Ranskan kuninkaan kirjastossa, merkitsi Barnabaan evankeliumin vuonna 1789 laatimaansa Pyhien kirjoitusten luetteloon (Index des Écritures). Evankeliumi mainitaan myös Oxfordin Bodleian kirjaston Baroccian-kokoelman 206. käsikirjoituksessa. Barnabaan evankeliumin kreikkalaisesta versiosta on myös tallella yksittäinen palanen, joka on tällä hetkellä Ateenan museossa. Jäännös on kaikki, mikä on jäänyt jäljelle aikoinaan poltetusta kopiosta:

Keisari Zenon hallituskauden neljännen vuoden aikana 478 löydettiin Barnabaan ruumiin jäännökset. Hänen rinnaltaan löydettiin kopio hänen omin käsin kirjoittamastaan evankeliumista. Tästä on merkintä Acta Sanctorumissa, Boland Junii, Osa II, sivut 422 - 450, joka on julkaistu Antwerpenissä vuonna 1698. Roomalaiskatolinen kirkko väitti kuitenkin Barnabaan haudalta löydetyn evankeliumin olleen Matteuksen. Kopion julkistamiseksi ei ole ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Vatikaanin 40 km pitkän kirjaston sisältö on yhä edelleen yleisöltä suljettuna.

Se käsikirjoitus, jonka pohjalta Barnabaan evankeliumin englantilainen käännös tehtiin, oli alunperin Paavi Sixtuksen (1589 - 1590) omaisuutta. Hänellä oli ystävä, Fra Marino niminen munkki, joka luettuaan ensin Iraneuksen kirjoituksia, (joissa Barnabaan evankeliumia oli ahkerasti siteerattu) kiinnostui suuresti p.o. evankeliumista. Eräänä päivänä hän meni tapaamaan paavia. He söivät lounasta yhdessä ja aterian jälkeen paavi nukahti. Isä Marino alkoi selailla paavin yksityiskirjastossa olevia kirjoja ja löysi italialaisen käsikirjoituksen Barnabaan evankeliumista. Piilottaen sen munkin kaapunsa hihaan hän poistui Vatikaanista käsikirjoitus mukanaan. Tämä käsikirjoitus siirtyi sittemmin henkilöltä toiselle, kunnes se joutui "erään hyvin nimekkään ja vaikutusvaltaisen henkilön" käsiin Amsterdamissa, "tämän henkilön kuultiin useaan otteeseen elämänsä aikana painottavan tämän käsikirjoituksen erittäin suurta arvoa." Hänen kuolemansa jälkeen käsikirjoituksen sai haltuunsa J.E. Cramer, Preussin kuninkaan kansleri. Vuonna 1713 Cramer esitteli käsikirjoituksen kuuluisalle bibliofiilille, Savoijin prinssi Eugenelle. Vuonna 1738 käsikirjoitus päätyi yhdessä prinssin kirjaston kanssa Wienin Hofbibliothekiin, jossa sitä nykyään säilytetään.

Toland, alkukirkon ajan huomattava historiantutkija, sai käsikirjoituksen käsiinsä ja viittaa siihen teoksessaan Miscellaneous Works, joka julkaistiin postuumina vuonna 1747. Hän toteaa Barnabaan evankeliumista, että "Se noudattaa tarkalleen pyhien kirjoitusten tyyliä," ja jatkaa:

Jeesuksen tarinaa ei siinä ole ainoastaan kerrottu monessa suhteessa hyvin eri lailla kuin muissa evankeliumeissa, vaan samalla myös paljon täydellisemmin ... ja tämä evankeliumi on erityisesti paljon lähempänä kuin muut evankeliumeistamme. Joku voisi pitää tätä sen ansiona, sillä kaikkia asioita voidaan kommentoida parhaiten välittömästi niiden tapahtumisen jälkeen. Mitä kauemmaksi alkuperäisestä tapahtumasta siirrytään, sitä epätarkemmaksi kaikki muuttuu.

Tolandin tälle käsikirjoitukselle antama julkisuus sai sen välttymään kohtalolta, joka koitui toisen, kerran olemassaolleen espanjankielisen Barnabaan evankeliumin käsikirjoituksen osaksi. Tuo käsikirjoitus esitettiin Englannissa erään Collegen kirjastolle suurin piirtein samoihin aikoihin kuin italialainen käsikirjoitus luovutettiin Hofbibliothekille. Se ei kauaakaan ehtinyt olla Englannissa, kun se yhtäkkiä mystisesti katosi.

Italialaisen käsikirjoituksen käänsivät englanniksi Canon ja rouva Ragg. Kirjan painoi ja julkaisi Oxford University Press vuonna 1907. Englanninkielisen käännöksen lähes koko painosmäärä katosi kuitenkin yhtäkkiä mystisesti markkinoilta. Vain kaksi tämän käännöksen kopiota on tiettävästi jäljellä, toinen on British Museumissa, toinen taas kongressin kirjastossa Washingtonissa. Kongressin kirjaston kappaleesta saatiin sittemmin mikrofilmikopio ja uusi englantilaisen käännöksen laitos painettiin Pakistanissa. Tämän laitoksen kopiota käytettiin myös Barnabaan evankeliumin korjatun version painamiseen.

Nykyään katsotaan yleisesti, että ne kolme jo varhain hyväksyttyä evankeliumia, jotka tunnetaan nimellä synoptiset evankeliumit, on laadittu varhaisemman, meille tuntemattoman evankeliumin pohjalta. Nykypäivän tutkijat käyttävät siitä (paremman nimen puutteessa) nimitystä "Q". Voidaan myös kysyä, olisiko Barnabaan apokryfinen evankeliumi itse asiassa tuo kadonnut evankeliumi. On syytä muistaa, että Johannes Markus, jonka evankeliumi on ensimmäinen neljästä hyväksytystä evankeliumista, oli Barnabaan sisarenpoika. Hän itse ei koskaan ollut tavannut Jeesusta. Näin ollen muiden ihmisten on täytynyt kertoa hänelle sen, mitä Jeesuksen elämästä ja opetuksista hänen evankeliumissaan kerrotaan. Uuden testamentin kirjoista tiedetään, että hän seurasi Paavalia ja Barnabasta monilla heidän lähetysmatkoillaan aina siihen saakka, kunnes heidän välilleen kehkeytyi vakava riita. Sen seurauksena Barnabas ja Markus lähtivät yhdessä Kyprokselle. Lisäksi on epätodennäköistä, että Markus olisi kovin suuressa määrin luottanut Paavaliin tietolähteenä, eihän Paavalikaan koskaan ollut tavannut Jeesusta. Ainoa järkevältä tuntuva johtopäätös lienee se, että hänen on täytynyt toistaa setänsä Barnabaan kertomukset Jeesuksesta. Joidenkin mukaan hän taas on toiminut Pietarin tulkkina ja kirjoittanut muistiin ne asiat, jotka oli kuullut Pietarilta. Tämä saattanee pitää paikkansa, sillä Markuksen on täytynyt olla tekemisissä muiden opetuslapsien kanssa, silloin kun hän ei ollut matkoilla Barnabaan tai Paavalin kanssa. E.J. Goodspeed osoittaa kuitenkin tutkimuksissaan, että mitä tahansa Markus sai tietää Pietarilta, ei se missään tapauksessa ole voinut ollut kovin perinpohjaista:

Hän oli toiminut Pietarin tulkkina ja kirjoittanut muistiin täsmällisesti, vaikkei mitenkään järjestelmällisesti, kaiken sen minkä hän tiesi Herran sanoneen tai tehneen. Tämä siksi, että Markus itse ei ollut kuullut eikä seurannut Herraa, mutta myöhemmin, kuten jo mainitsin, hän seurasi Pietaria. Tämä taas muokkasi opetuk-sensa kuulijoiden tarpeiden mukaan ilman että hänen tarkoituksenaan olisi edes ollut antaa yhtenäistä ja kattavaa selontekoa Herran sanoista ja teoista.

Myöskään Luukas, joka kirjoitti myös apostolien teot, ei koskaan ollut tavannut Jeesusta. Hän oli Paavalin henkilääkäri. Matteus, joka ei myöskään koskaan tavannut Jeesusta, oli veronkantaja.

On esitetty, että Markuksen evankeliumi saattaisi olla "Evankeliumi Q" ja että Matteus ja Luukas olisivat käyttäneet hänen evankeliumiaan kirjoittaessaan omaansa. Kuitenkin he mainitsevat yksityiskohtia, joita Markus taas ei mainitse, mikä viittaisi siihen, että Markuksen evankeliumi ei ole voinut olla heidän ainoana lähteenään. Jotkut ovat sanoneet, että asialla ei ole suurtakaan merkitystä, koska tiedetään, että Markuksen evankeliumi kirjoitettiin ensin heprean kielellä, käännettiin ensin kreikan kielelle ja sittemmin latinaksi. Kaikki heprean kuten myös varhaiset kreikankieliset versiot Markuksen evankeliumista on tuhottu. Sen vuoksi voidaan vain spekuloida sillä, kuinka paljon evankeliumi on muuttunut tai värittynyt välittyessään kieleltä toiselle.

On myös mielenkiintoista panna merkille se seikka, että evankeliumeja on pyritty yhdenmukaistamaan ja siten yritetty palata niiden alkulähteisiin, koska niiden välillä ilmenevät ristiriitaisuudet ovat ajoittain osoittautuneet hieman kiusallisiksi kirkkolaitokselle. 200-luvulla elänyt Titian yritti yhdistellä neljää Paavalin kirkon omimaa ja Pyhiksi kirjoituksikseen virallistamaa evankeliumia. Tämän evankeliuminsa Titian kokosi käyttäen 96 % Johanneksen evankeliumista, 75 % Matteuksen evankeliumista, 66 % Luukaksen evankeliumista ja 50 % Markuksen evankeliumista. Loput lähteet hän hylkäsi. Huomattakoon, että hän luotti niinkin vähän varhaisempiin evankeliumeihin ja antoi eniten painoarvoa viimeisimpänä kirjoitetulle evankeliumille. Hänen syntetisoimansa evankeliumiversio ei kuitenkaan osoittautunut menestyksekkääksi.

On näin ollen kyseenalaista, voidaanko Markuksen evankeliumia pitää kolmen synoptisen evankeliumin yhteisenä lähteenä. Sen sijaan kaikki kolmessa synoptisessa evankeliumissa mainitut tapahtumat sisältyvät myös Barnabaan evankeliumiin.

Käyttivätpä nämä kolme hyvin erilaisista taustoista lähtenyttä miestä samaa tietolähdettä tai eivät, Barnabasta koskeva käsky kuului kuitenkin:

"Jos hän tulee teidän tykönne, niin ottakaa hänet vastaan."

(Paavalin kirje kolossalaisille 4:10)

Ayman Abu Saleh

أيمن أبو صالح – معسكر دير البلح

قطاع غزة - فلسطين

Phone: +358 44 290 9535

E-Mail: absayman (at) gmail.com

Skype: absayman

Google Talk: absayman