Islamin oppi kuolemanjälkeisestä elämästä

Islamin uskon viides artikla on oppi tuonpuoleisesta elämästä. Profeetta Muhammed (rauha hänelle) yritti saada meitä uskomaan ylösnousemukseen kuoleman jälkeen ja Viimeiseen Tuomioon. Tämä uskonkappale tarkoittaa, sen mukaan, mitä profeetta Muhammed (rauha hänelle) meille opetti, pääpiirteittäin seuraavaa: Elämä ja kaikki tässä maailmassa tulee saamaan lopun ennalta määrättynä päivänä. Kaikki hävitetään. Tuota päivää kutsutaan sanalla Qiyamah, l. Viimeinen Päivä. Silloin kaikki tässä maailmassa sen luomisen jälkeen eläneet ihmiset herätetään uudelleen henkiin ja tuodaan Allahin eteen tuomittaviksi. Tätä kutsutaan sanalla Hashr: ylösnousemus. Jokaisen miehen ja naisen elämä - heidän kaikki hyvät ja pahat tekonsa - tulevat näkyviin Allahin edessä Tuomiopäivänä. Allah tulee lopulta antamaan kullekin ihmiselle ansionsa mukaan. Hän punnitsee itse kunkin hyvät ja pahat teot. Ne, joiden hyvät teot painavat enemmän, tullaan palkitsemaan ja niitä, joiden pahat teot ovat painavammat, tullaan rankaisemaan. Palkkiot ja rangaistukset jaetaan oikeudenmukaisesti. Tästä koetuksesta selviävät pääsevät Paratiisiin, jossa heille avautuvat ikuisen rauhan portit, kun taas tuomitut ja rangaistuksen ansainneet lähetetään Helvettiin - tulen ja kärsimyksen asuinsijaan. Tämä on tuonpuoleiseen elämään uskomisen keskeisin sisältö.

Miksi tällaista uskoa tarvitaan

Oppi kuolemanjälkeisestä elämästä on aina kuulunut profeettojen opetuksiin. Jokainen profeetta kehotti seuraajiaan uskomaan siihen, niin kuin viimeinen profeetta Muhammedkin (rauha hänelle). Tämä oppi on aina ollut eräs muslimien uskon pääperiaatteista. Kaikki profeetat ovat yksiselitteisesti julistaneet, että se, joka kieltää sen tai epäilee sitä, on kafir. Näin on siksi, että tuonpuoleisen elämän kieltäminen tekee kaikista muista uskonkäsityksistä tarkoituksettomia. Sen kieltäminen tuhoaa myös koko hyveellisen elämän perustan ja ihminen ajautuu elämään tietämättömyydessä ja epäuskossa. Jos asiaa pohtii hetken, se on aivan selvä. Jokapäiväisessä elämässä, kun meitä kehotetaan tekemään jotakin, emme voi olla ajattelematta: mitä hyötyä tuosta teosta meille on, ja mitä vahinkoa olisi siitä, jos jättäisin sen tekemättä? Ihmisen luonto on sellainen. Hän ei koskaan tahdo tuhlata aikaansa ja voimiaan hyödyttömiin, turhiin ja tuottamattomiin toimintoihin. Hän ei myöskään erityisen innokkaasti yritä vältellä jotakin, mikä vaikuttaa harmittomalta. Yleisesti voidaan sanoa, että mitä vakuuttuneempi ihminen on jonkin asian hyödystä tai tarkoituksesta, sitä tarkemmin hän ottaa sen huomioon, ja mitä epäilevämmin hän suhtautuu jonkin asian hyödyllisyyteen, sitä välinpitämättömämpi hänen asenteensa tuohon asiaan on. Miksi lapsi sitten esimerkiksi työntää kätensä tuleen? - Siksi, ettei hän tiedä tulen polttavan. Miksi hän lyö laimin opiskelunsa? - Siksi, ettei hän ole täysin ymmärtänyt koulutuksen tärkeyttä ja hyödyllisyyttä eikä usko aikuisten puheita.

Ajatellaan nyt ihmistä, joka ei usko Tuomiopäivään. Eikö hän silloin myös ajattele, ettei uskolla Allahiin ja Hänen lakiensa seuraamisella ole väliä? Miksi sellainen ihminen vaivautuisi etsimään Jumalan suosiota? Hänen mielestään ei Jumalan tottelemisesta olisi hänelle mitään hyötyä eikä tottelemattomuudesta liioin haittaa. Kuinka hänen sitten olisi mahdollista tarkasti seurata Allahin, Hänen Profeettansa ja Hänen Kirjansa sanomaa? Olisiko hänellä mitään motiivia asettua alttiiksi koettelemuksille, tehdä uhrauksia ja välttää maailman viettelyksiä? Eikä siinä kaikki. Jos pohdimme asiaa vielä syvemmin, tulemme siihen päätelmään, että usko kuolemanjälkeiseen elämään on ihmisen elämän ratkaisevimpia tekijöitä. Hyväksyypä tai hylkääpä hän sen uskon, hänen kantansa siihen muokkaa kuitenkin hänen elämäänsä ja käyttäytymistään. Ihminen, joka laskee vain tämän elämän menestyksen tai epäonnen varaan, ottaa huomioon vain ne edut ja haitat, joilla on vaikutusta häneen tässä elämässä. Hän ei ole valmis tekemään hyvää, jos hän ei samalla voi toivoa saavuttavansa sillä jotain maailmallista hyötyä; samaten hän tuskin omantunnontarkasti välttää kaikkea pahaa, jos se kerran ei vahingoita hänen etujaan tässä elämässä.

Mutta ihminen, joka uskoo myös tulevaan elämään ja uskoo lujasti tekojensa lopullisiin seurauksiin, näkee tämän maailman edut ja haitat vain tilapäisinä eikä koskaan vaarantaisi ikuista autuuttaan jonkin väliaikaisen maailmallisen hyödyn vuoksi. Hän näkee asiat laajemmassa perspektiivissä ja ottaa aina huomioon, mitä ikuista hyötyä tai haittaa ne voivat muassaan tuoda. Hän tekee hyvää, vaikka se tulisi hänelle kuinka kalliiksi tahansa tässä elämässä ja vaikka se haittaisi kuinka suuresti hänen välittömiä intressejään; ja hän pidättäytyy pahasta, vaikuttaisipa se kuinka houkuttelevalta hyvänsä. Hän asettaa asiat niihin mittasuhteisiin, joihin ne kuuluvat ikuisten seuraustensa perusteella eikä toimi päähänpistojen tai oikkujen viemänä.

Uskon, asenteiden ja elämäntavan suhteen nämä kaksi henkilöä eroavat siis ratkaisevalla tavalla. Ensimmäisen käsitys hyvästä teosta rajoittuu sen hyödyllisyyteen tässä lyhyessä ajallisessa elämässä, mikä arvioidaan rahana, omaisuutena, muiden arvostuksena jne. ja mikä antaa hänelle aseman, valtaa, kunniaa ja maailmallista onnea. Noista asioista tulee hänen elämänsä päämäärä. Omien toiveiden täyttämisestä ja nautinnosta tulee kaikki kaikessa, eikä tuo ihminen kaihda julmia ja vääriäkään keinoja päämääriensä saavuttamiseksi. Hänelle väärä teko on jokin sellainen, joka vaarantaa hänen omat etunsa tässä maailmassa, esimerkiksi omaisuuden tai hengen menetyksen, terveyden tuhoutumisen, maineen kärsimisen tai jonkin muun epämiellyttävän asian kautta.

Uskovan käsitys hyvästä ja pahasta on täysin toisenlainen. Hänelle kaikki, mikä miellyttää Jumalaa, on hyvää ja kaikki, mitä Hän paheksuu tai vihaa, on pahaa. Hyvä teko pysyy hänen mielestään hyvänä siltikin, vaikka se ei hyödyttäisi häntä mitenkään tässä maailmassa, tai vaikka se vaatisi jotakin hänen omaisuudestaan tai olisi hänelle henkilökohtaisesti haitaksi. Hän on varma, että Jumala tulee palkitsemaan hänet ikuisessa elämässä ja että se on todellinen onni. Hän ei myöskään tunne kiusausta tehdä pahaa jotakin aineellista etua saadakseen, sillä hän tietää, että vaikka hän onnistuisikin välttämään rangaistuksen lyhyen maanpäällisen elämänsä aikana, se odottaisi häntä vääjäämättä hänen joutuessaan Jumalan tuomioistuimen eteen. Hän ei usko moraalin suhteellisuuteen, vaan pitäytyy Jumalan ilmoittamissa absoluuttisissa säännöissä ja elää niiden mukaan, ei tämän maailman hyötyä ja haittaa ajatellen. Siis juuri usko tuonpuoleiseen elämään tai sen kieltäminen saa ihmiset elämään eri tavoin. Ihmisen, joka ei usko Viimeiseen Tuomioon, on aivan mahdoton tehdä elämästään islamin mukaista. Islam sanoo: "Jumalan tähden, antakaa zakat (almuvero) köyhille." Hänen vastauksensa kuuluu: "Ei, almujen antaminen köyhdyttää minua; nostanpa sen sijaan korkoa rahoistani." Ja korkoa kerätessän hän ei epäröi ottaa velallisilta kaikkea heidän omaisuuttaan, vaikka he olisivat köyhiä ja nälkäisiä. Islam sanoo: "Puhu aina totta ja halveksi valhetta, vaikka ansaitsisit kuinka paljon valehtelemalla ja häviäisit kuinka paljon sanomalla totuuden." Mutta hänen vastauksensa olisi: "Mitä tekisin totuudella, josta ei ole minulle mitään hyötyä ja joka sen sijaan vahingoittaa minua ja miksi en valehtelisi, jos siitä olisi minulle hyötyä eikä mitään vaaraa, ei edes maineeni puolesta." Hän löytää syrjäisestä paikasta arvokkaan metalliesineen; sellaisessa tilanteessa islam sanoo: "Se ei kuulu sinulle, älä ota sitä." Mutta hän sanoisi: "Löysin sen ilmaiseksi ja ongelmitta: miksi en siis ottaisi sitä?" Kukaan ei näe, kun poimin sen mukaani, kukaan ei voi ilmoittaa poliisille, todistaa minua vastaan oikeudessa tai pilata maineeni ihmisten keskuudessa. Miksi en hyötyisi tuosta arvoesineestä?" Joku on salaa tallettanut jotakin tuon ihmisen luo, ja sitten kuolee. Islam sanoo: "Ole rehellinen omaisuuden suhteen, jonka olet saanut haltuusi pitääksesi siitä huolta, ja luovuta se edesmenneen perillisille." Hän sanoo: "Miksi? Kukaan ei voi todistaa, että minulla on hänen omaisuuttaan hallussani, ja hänen lapsensa eivät sitä tiedä. Nyt kun voin ottaa sen helposti itselleni pelkäämättä oikeudellisia seuraamuksia tai tahroja maineeseeni, miksi en tekisi sitä?"

Lyhyesti voidaan sanoa, että jokaisessa elämäntilanteessa islam kehottaa häntä kulkemaan tiettyyn suuntaan, ottamaan tietyn asenteen ja käyttäytymään tietyllä tavalla, mutta hän valitsee vastakkaisen suunnan. Islam mittaa ja arvioi kaikkia asioita niiden ikuisten seurausten näkökulmasta, kun edellä kuvailtu ihminen ajattelee vain välitöntä, maanpäällistä tulosta.

Ayman Abu Saleh

أيمن أبو صالح – معسكر دير البلح

قطاع غزة - فلسطين

Phone: +358 44 290 9535

E-Mail: absayman (at) gmail.com

Skype: absayman

Google Talk: absayman