Embedded Files
Mitä enemmän ihmiset ovat yrittäneet etsiä tietoja siitä, kuka Jeesus todella oli, sitä selvemmin on havaittu, kuinka vähän hänestä oikeastaan tiedetään. Hänen opetuksistaan sekä joistain hänen teoistaan on jäljellä niukkoja muistiinmerkintöjä, mutta hyvin vähän tiedetään siitä, kuinka hän todellisuudessa eli elämäänsä sen eri kausina sekä millä tavoin hän suoritti päivittäiset askareensa muiden ihmisten keskuudessa.
On varmaa, että monien ihmisten Jeesuksesta antamat kuvaukset - koskien hänen persoonaansa sekä tekojaan - ovat vääristyneitä. Vaikka niissä on jonkin verran totuutta, on todistettu, että neljää hyväksyttyä evankeliumia ei ole ainoastaan muutettu ja sensuroitu aikojen kuluessa, vaan lisäksi ne eivät ole silminnäkijöiden tekemiä raportteja. Varhaisin evankeliumi on Markuksen evankeliumi, joka kirjoitettiin noin v. 60 -75 j.Kr. Hän oli Pyhän Barnabaan sisaren poika. Matteus oli veronkantaja, alempi virkamies, joka ei matkustanut ympäriinsä Jeesuksen kanssa. Luukkaan evankeliumi kirjoitettiin paljon myöhemmin ja se on itse asiassa johdettu samasta lähteestä kuin Markuksen ja Matteuksen evankeliumit. Luukas oli Paavalin lääkäri ja samoin kuin Paavali hänkään ei ollut koskaan tavannut Jeesusta. Johanneksen evankeliumi pohjautuu aivan eri lähteisiin ja kirjoitettiin vielä myöhemmin, noin v. 100 j.Kr. Häntä ei tulisi sekoittaa opetuslapsi Johannekseen, joka on aivan eri henkilö. Kahden vuosisadan ajan väiteltiin kiivaasti siitä, tulisiko tämä evankeliumi hyväksyä todenmukaisena raporttina Jeesuksen elämästä ja tulisiko se sisällyttää Pyhiin Kirjoituksiin.
Kuuluisien Kuolleenmeren kääröjen löytyminen kertoi lisää siitä yhteiskunnasta, johon Jeesus oli syntynyt. Barnabaan evankeliumi kattaa Jeesuksen elämän perusteellisemmin kuin muut evankeliumit, ja Koraani ja Hadith selventävät vielä tarkemmin kuvaa Jeesuksen todellisesta persoonasta.
Havaitsemme, että hän ei ollut "Jumalan poika" sanan kirjaimellisessa merkityksessä vaan kuten Aabraham ja Mooses ennen häntä ja Muhammed hänen jälkeensä, lähettiläs, joka muiden ihmisten tavoin söi ruokaa ja kävi torilla ostoksilla.
Käy myös ilmi, että hän väistämättä löysi itsensä kiistelemästä niiden ihmisten kanssa, joiden edut olivat ristiriidassa hänen opetustensa kanssa. He eivät joko hyväksyneet saamaansa johdatusta tai vaikka he tiesivät sen olevan totta kuitenkin päättivät olla piittaamatta siitä jatkaen vaikutusvallan, rikkauksien sekä oman maineen himoamista.
Lisäksi havaitsemme, että Jeesuksen elämä maan päällä oli olennainen osa juutalaisten historiaa, ja jotta voisi ymmärtää hänen tarinaansa on tätä historiaa syytä tutkia. Koko elämänsä ajan Jeesus oli puhdasoppinen, harras juutalainen. Hän ryhtyi uudestaan julistamaan sekä herättämään henkiin Mooseksen alkuperäisiä opetuksia, joita oli muutettu vuosien aikana.
Lopuksi saamme selville, ettei Jeesusta itseään ristiinnaulittu, vaan se oli joku muu häntä muistuttanut.
Lentulus, roomalainen virkailija, kuvailee Jeesusta seuraavasti:
"Hänellä oli pähkinänruskeat hiukset, jotka olivat tasaiset korvien kohdalla muodostaen pehmeitä kiharoita ja ulottuen olkapäille saakka runsaine suortuvineen. Hänellä oli jakaus keskellä päätä, mikä oli muodissa Nasaretilaisten keskuudessa. Hänellä oli sileä, tasainen otsa sekä punertavat kasvot ilman ryppyjä tai läikkiä. Nenä ja suu olivat virheettömät. Hänellä oli täyteläinen, runsaskasvuinen parta, joka oli samaa sävyä kuin hänen hiuksensa ja siinä oli jakaus keskellä päätä. Hänellä oli siniharmaat silmät, jotka olivat epätavallisen ilmeikkäät. Hän oli pituudeltaan keskitasoa, 15,5 nyrkkiä pitkä. Hän oli iloinen omalla vakavalla tavallaan. Joskus hän nyyhkytti, mutta kukaan ei ollut koskaan nähnyt hänen nauravan."
Muslimiperinteen mukainen kuvaus on kuitenkin hieman erilainen. Tämän lähteen mukaan Jeesus oli seuraavanlainen:
"Hän oli punertavaihoinen, lähes kalpea. Hänellä ei ollut pitkiä hiuksia. Hän ei koskaan voidellut päätään. Jeesuksella oli tapana kävellä paljain jaloin, eikä hän ottanut vastaan majoitusta, koristeita, esineitä, vaatteita, elintarvikkeita jne., ainoastaan päivän ateriansa. Hänen hiuksensa olivat hajallaan ja hänen kasvonsa olivat pienet. Hän eli hyvin askeettisesti tässä maailmassa, kaivaten tulevaan ja palvoi innokkaasti Allahia."
Jeesuksen tarkkaa syntymäpäivää ei tunneta. Luukaksen mukaan se on liitetty väestönlaskentaan, joka järjestettiin 6 j.Kr. On myös väitetty, että hän olisi syntynyt Herodeksen hallitusaikana. Herodes kuoli vuonna 4 e.Kr. Vincent Taylor on kuitenkin päätellyt, että hänen syntymäaikansa olisi voinut olla niinkin aikaisin kuin 8 e.Kr., jolloin pantiin täytäntöön Herodeksen määräys, jonka mukaan kaikki vastasyntyneet lapset Beetlehemissä tulisi surmata. Tapahtuman liikkeellepanevana voimana olivat uutiset Jeesuksen jo tapahtuneesta tai lähestyvästä syntymästä. Päivänselvästi tämän on siis täytynyt edeltää Herodeksen kuolemaa. Vaikka seuraisimme Luukkaan kertomusta, ero kahden samassa evankeliumissa olevan jakeen välillä on 10 vuotta. Useimmat aiheeseen kantaa ottaneista uskovat jälkimmäiseen jakeeseen, josta on päätelty Jeesuksen syntyneen 4 e.Kr eli neljä vuotta "ennen Kristusta".
Ihmeen kautta tapahtunut hedelmöittyminen sekä Jeesuksen syntymä on herättänyt paljon keskustelua. Jotkut ihmiset uskovat, että Jeesus oli pelkästään Joosefin poika ja verisukulainen. Toiset taas uskovat neitseelliseen hedelmöittymiseen ja päättelevät siksi, että Jeesus oli "Jumalan poika", mutta ovat edelleen eri mieltä siitä, tuleeko tämä termi ymmärtää kirjaimellisesti vai kuvaannollisesti.
Luukas kirjoittaa:
Jumala lähetti enkeli Gabrielin Nasaretin kaupunkiin Galileaan neitsyen luo, jonka nimi oli Maria. Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: "Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!". Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin, ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä. Mutta enkeli jatkoi: "Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus..." Maria kysyi enkeliltä: "Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon." Enkeli vastasi... "Jumalalle ei mikään ole mahdotonta." Silloin Maria sanoi: "Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit." Niin enkeli lähti hänen luotaan."
(Luuk. 1:26-39)
Samaa tapausta kuvaillaan Koraanissa seuraavasti:
Enkelit sanoivat: "Maria, Jumala on valinnut sinut ja puhdistanut sinut. Hän on valinnut sinut kaikkien naisten joukosta. Maria ole nöyrä Herrasi edessä, polvistu ja kumarra muiden joukossa." ... Enkelit sanoivat: "Maria, Jumala lähettää sinulle ilosanoman sanastaan, jonka nimi on Messias, Jeesus, Marian poika. Hän on kunnioitettu tässä ja tuonpuoleisessa elämässä ja hän pääsee Jumalan lähelle... " Maria vastasi: "Herrani, kuinka minä voisin saada lapsen? Eihän yksikään mies ole koskenut minuun." Enkeli vastasi: "Herrasi luo, mitä tahtoo, kun hän päättää asian, hän sanoo sille: "Ole! ja se on.
(Koraani 3:42-47).
Neljästä evankeliumista Markus ja Johannes eivät käsittele Jeesuksen syntymää ja Matteuskin mainitsee sen vain ohimennen. Luukas taas on ristiriitainen selvittäessään Jeesuksen inhimillisiä sukujuuria, Markus ja Johannes eivät mainitse tästä mitään. Matteus mainitsee nimeltä 26 henkilöä Aadamin ja Jeesuksen välillä, kun taas Luukkaalla on 42 nimeä listallaan. Heidän luetteloissaan on siis 16 henkilön ero. Jos henkilön keskimääräinen elinikä tuohon aikaan oli noin 40 vuotta, Matteuksen ja Luukkaan Jeesusta koskevien oletettujen sukutaulujen välillä on 640 vuoden ero!
Koraanin opinkappaleissa ei ole näin suuria ristiriitaisuuksia neitseellisestä hedelmöittymisestä tai Jeesuksen ihmesyntymästä. Kuitenkin Koraani kieltää vahvasti Jeesuksen jumalallisuuden, mikä käy ilmi seuraavasta Jeesuksen syntymää seuraavien tapahtumien kuvauksesta:
Hän palasi kansansa luo kantaen lasta sylissään ja he sanoivat: "Maria, olet tehnyt ennen-kuulumattoman teon. Aaronin sisar, ei isäsi ollut paha mies eikä äitisi tehnyt huorin." Maria viittasi lapseen, mutta he sanoivat: "Kuinka voisimme puhua kehdossa makaavan lapsen kanssa." Lapsi puhkesi puhumaan: "Minä olen Jumalan palvelija, ja Hän on antanut minulle Kirjan, tehnyt minusta profeetan ja siunannut minut, missä kuljenkin. Hän on määrännyt minut rukoilemaan ja antamaan almuja niin kauan kuin elän ja olemaan kuuliainen äitiäni kohtaan; ei Hän ole tehnyt minusta niskuroivaa eikä väkivaltaista. Rauha minulle päivänä, jona synnyin, ja päivänä, jona kuolen, ja päivänä, jona minut herätetään henkiin." Tällainen oli todellakin Jeesus, Marian poika, jota he epäilevät. Ei Jumalan sovi hankkia itselleen lasta. Ylistetty olkoon Hän! Kun Hän päättää asian, Hän sanoo sille: "Ole!" ja se on.
(Koraani 19:27-35).
Adamin syntymä oli suurin ihme, koska hän syntyi ilman äitiä tai isää. Eevan syntymä oli myös suurempi ihme kuin Jeesuksen syntymä, koska hän syntyi ilman äitiä. Koraanissa sanotaan:
Jeesus on Jumalan edessä samanveroinen kuin Adam, jonka Hän loi tomusta ja sanoi: "Ole!", ja Adam oli.
(Koraani 3:59).
On hyvin tärkeää tarkastella Jeesuksen elämää hänen aikansa yhteiskunnan poliittisten ja sosiaalisten tapahtumien valossa. Aikakaudelle oli leimaavaa suuret levottomuudet koko juutalaisessa maailmassa.
Juutalaiset olivat koko historiansa aikana joutuneet poljetuksi eri valloittajien saappaiden alle lukuisten eri hyökkäysten aalloissa. Asiaan syvennytään jatkossa tarkemmin. Heidän avuttomuudestaan johtuvien jatkuvien tappioiden vuoksi vihan liekki paloi taukoamatta heidän sydämissään. Mutta jopa synkimmän epätoivon hetkillä suurin osa juutalaisista kykeni säilyttämään henkisen tasapainonsa ja jaksoi uskoa uuden Mooseksen tulemiseen, joka apujoukkoineen kykenisi ajamaan valloittajat pois ja jolloin Jehovan lait astuisivat voimaan. Tämä henkilö olisi Messias, voideltu.
Juutalaisten kansan keskuudessa oli aina myös joukko, joka palvoi jokaista nousevaa aurinkoa ja kohensi purjeitaan kestämään kaikenlaisia tuulia vastaan saadakseen eniten voittoa huonoistakin kaupoista. He hankkivat itselleen varallisuutta ja sekä maallista että uskonnollista asemaa, mutta suurin osa juutalaisista vihasi heitä ja piti heitä pettureina.
Näiden kahden ryhmän lisäksi oli myös kolmas ryhmä juutalaisia, joka erosi selvästi edellisistä ryhmistä. He vetäytyivät turvapaikkaan erämaahan, jossa he saattoivat harjoittaa Tooran mukaista uskontoa ja valmistautua taistelemaan valloittajia vastaan, milloin vain tilanne sitä vaatisi. Tämän ajanjakson aikana roomalaiset tekivät useita epäonnistuneita yrityksiä löytää heidän piilopaikkansa. Näiden patrioottien määrä kasvoi kasvamistaan. Näistä saimme ensimmäisenä tietoa Josefukselta. Hän kutsui näitä kolmea juutalaisten ryhmää nimillä farisealaiset, saddukealaiset sekä essealaiset.
Essealaisten olemassaolosta tiedettiin, mutta ei yksityiskohtaisesti. Tätä ryhmää ei myöskään mainita kertaakaan evankeliumeissa. Sittemmin löydettiin yllättäen Jordanian vuoristosta Kuolleenmeren (Qumranin) kääröjen nimellä tunnetut asiakirjat. Tämä löytö saattoi koko älymystön sekä kirkollisen maailman sekasorron valtaan. Se, miten nämä asiakirjat löydettiin, vaatinee hieman selvennystä.
Vuonna 1947 eräs arabipoika, joka oli paimentamassa laumaansa Qumranin lähellä, huomasi, että yksi lampaista puuttui. Hän päätti kiivetä läheiselle vuorelle löytääkseen kadoksissa olevan eläimen. Etsiessään lammasta hän tuli luolan suulle ja ajatteli, että lammas oli ehkä mennyt sinne. Hän heitti luolaan kiven ja odotti kuulevansa äänen, joka syntyy kun kivi iskeytyy toiseen kiveen. Sen sijaan kivestä syntyikin kilahtava ääni, ikään kuin se olisi osunut saviastiaan. Hänen mielikuvituksensa alkoi laukata. Hänen mieleensä juolahti, että hän oli ehkä törmännyt aarrelöytöön. Seuraavana aamuna hän palasi paikalle ystävänsä kanssa ja he menivät luolaan sisään. Aarteen sijaan he löysivät useita saviruukkuja rikkinäisten keramiikkapalasten keskeltä. He ottivat yhden niistä ja veivät leiriin, jossa he asuivat, ja olivat katkerasti pettyneitä huomatessaan, että se mitä he olivat löytäneet, oli vain tunkkaiselta haiseva nahkainen käärö. He käärivät sen auki kunnes se ulottui teltan yhdeltä sivulta toiselle. Tämä oli yksi niistä kääröistä, joita myöhemmin myytiin 250 000 dollarin hintaan. He myivät käärön parista shillingistä syyrialaiselle kristitylle, jonka nimi oli Kando. Kando oli suutari ja hän oli kiinnostunut kääröstä koska siitä saattaisi olla käyttöä vanhojen kenkien pohjien paikkaamisessa. Kando huomasi kuitenkin, että nahkapalaan oli kirjoitettu joitain hänelle tuntemattomia kirjaimia. Katsottuaan sitä lähemmin hän päätti näyttää sitä Jerusalemin Pyhän Markuksen luostarin Syyrian metropoliitalle. Nämä kaksi henkilöä kuljettivat sitten kääröä maasta toiseen toivoen tekevänsä sillä rahaa.
Jordanian American Oriental Institutissa käärön todettiin olevan vanhin tunnettu kopio Vanhan testamentin Iisakin kirjasta. Seitsemän vuotta myöhemmin Israelin hallitus sijoitti kääröt Kirjan temppeliin Jerusalemiin.
Jordan-joen rinteessä on karkeasti arvioiden noin 600 luolaa. Näissä luolissa asuivat essealaiset, ihmisyhteisö, joka oli kääntänyt selkänsä maailmalle, koska oikea juutalainen voi heidän mukaansa elää vain Jehovan vallan alaisena, eikä ollut sallittua totella mitään muuta auktoriteettia kuin Häntä. Näin ollen heidän uskonsa mukaisesti juutalainen, joka eli Rooman keisarin vallan alaisena pitäen häntä hallitsijanaan, teki syntiä.
Kyllästyneinä maailman turhuuteen ja prameuteen, lannistuneena sen hallitsemattomissa olevasta vallankäytöstä, joka aina väistämättä johti konflikteihin ja itsetuhoon, he etsivät pakopaikan Kuolleen Meren rantojen yllä nousevien rantakallioiden hiljaisuudesta. He vetäytyivät yksinäisyyteen kallion luoliin, jotta he voisivat keskittyä elämään puhtaudessa ja näin saisivat pelastuksen. Toisin kuin monet Jerusalemin temppelissä rukoilevat juutalaiset, he eivät käyttäneet Vanhaa testamenttia rahan ansaitsemiseen, vaan yrittivät elää sen opetusten mukaisesti. Tällä elämäntyylillään he toivoivat saavuttavansa täydellisyyden ja pyhyyden. Heidän tavoitteenaan oli myös toimia esimerkkinä muille juutalaisille ja osoittaa, kuinka he kykenisivät pakenemaan tuhoon johtavalta tieltä, joka heidän tietämänsä mukaan oli nopeasti lähestymässä, elleivät juutalaiset alkaisi noudattaa Jumalan sanaa.
He kirjoittivat gnostilaisia lauluja, joiden sanat liikuttivat kansan sydämiä syvästi. Gnostikon elämä on kuin laiva myrskyssä, sanotaan yhdessä laulussa. Toisessa taas gnostikkoa kuvaillaan ikään kuin matkustajaksi leijonia täynnä olevassa metsässä, ja jokaisen leijonan kieli on kuin miekka. Tiensä alussa gnostikko kokee ahdistusta ikään kuin nainen, joka on synnyttämässä ensimmäistä lastaan. Jos hän onnistuu kestämään tämän ahdingon, Jumalan täydellinen valo saavuttaa hänet. Hän tajuaa silloin, että ihminen on turha ja tyhjä luontokappale, joka on muovattu tomusta ja vedestä. Kun hän on päässyt ohi kärsimyksen tulikokeen ja sietänyt epäilyksen ja ahdistuksen rajat, hän saavuttaa rauhan myrskyn keskellä, ilon surussa ja uuden onnellisen elämän tuskan keskellä. Hän havaitsee myös olevansa kiedottu Jumalan rakkauteen. Tässä vaiheessa hän tajuaa nöyrästi kiittäen, kuinka hänet on tempaistu pois kuopasta ja asetettu korkealle tasangolle. Kävellessään Jumalan valossa, hän seisoo suorana taipumatta maailman raakuuden edessä.
Ennen kuin Kuolleen meren kääröt löydettiin essealaisista tiedettiin vain hyvin vähän. Plinius ja Josefus mainitsevat heidät, mutta myöhemmät historioitsijat jättävät heidät lähes kokonaan huomiotta. Plinius kuvailee heitä heimona, joka on omasta mielestään merkittävämpi kuin mikään muu ryhmä maailmassa:
Heillä ei ole vaimoja, he ovat luopuneet seksuaalisesta rakkaudesta, heillä ei ole rahaa ... Heidän lukumääränsä kasvaa jatkuvasti, koska yhä useammat ihmiset ovat alkaneet kiinnostua heidän elämäntavastaan ... tämän vuoksi heidän yhteisönsä on ollut olemassa jo tuhansia vuosia, vaikka he eivät ole synnyttäneet yhtäkään ihmistä.
Josefus, joka aloitti elämän essealaisena on kirjoittanut, että essealaiset "uskovat, että sielu on kuolematon. Tämä on Jumalan lahja. Jumala puhdistaa itse jotkut ihmiset poistaen kaikki lihan heikkoudet. Tällä tavoin täydelliseksi tehty ihminen saavuttaa pyhyyden vapaana kaikista epäpuhtauksista."
Nämä luolanasukkaat elivät elämäänsä välittämättä niistä hyökkäysaalloista, joissa juutalaisten temppelit tuhottiin ja heidän maansa tuli useita kertoja valloitetuksi. Heidän elämänsä erämaassa ei ollut pakoa jokaisen juutalaisen velvollisuudesta taistella uskontonsa puhtauden puolesta ja vapauttaa Juudaan maa vieraiden kansojen vihamielisistä hyökkäyksistä. Päivittäisten rukoustensa ja Pyhien kirjoitusten tutkimisen ohella osa heistä muodosti tehokkaat voimajoukot, jotka eivät ainoastaan saarnanneet Mooseksen johdatusta, vaan olivat myös valmiita taistelemaan vapauden puolesta voidakseen elää opetusten osoittamalla tavalla. Tämän vuoksi he saattoivat taistella vain Jumalan palvelemiseksi, ei saavuttaakseen valtaa tai muita henkilökohtaisia etuja. Näiden taistelujoukkojen jäseniä vihollinen kutsui nimellä selootit. He olivat järjestäytyneet oman lipun alle, mutta kullakin heimolla oli oma sotalippunsa. Selootit olivat jakaantuneet neljään divisioonaan ja kullakin divisioonalla oli oma päällikkönsä. Kuhunkin divisioonaan kuului miehiä kolmesta Israelin heimosta. Tällä tavoin kaikki 12 juutalaisten heimoa oli järjestetty yhden lipun alle. Johtajan tuli olla leviitta. Hän ei ollut ainoastaan sotilaskomentaja, vaan myös lainopettaja. Kullakin divisioonalla oli oma midrash (koulu), ja leviitan tuli paitsi suorittaa sotilaskomentajan velvollisuudet, myös antaa säännöllisesti oppitunteja (darsh) koulussa.
Eläessään luolissaan erämaassa essealaiset siis pyrkivät karttamaan nautintojen etsimistä, halveksivat avioliittoa, eivätkä piitanneet varallisuudesta. He muodostivat salaisen liiton ja heidän salaisuuksiaan ei koskaan paljastettu muille kuin jäsenille. Roomalaiset tiesivät heidän olemassaolostaan, mutta eivät kyenneet tunkeutumaan heitä ympäröivän salaisen ilmapiirin lävitse. Jokaisen seikkailunhaluisen juutalaisen haaveena oli päästä tämän salaliiton jäseneksi, koska tämä oli ainoa konkreettinen keino, jonka avulla ulkomaisia valloittajia vastaan olisi voinut taistella.
Essealaiset, kuten jo tiedämme Pliniuksen kirjoituksista, halveksuivat avioliittoa, mutta he adoptoivat kuitenkin muiden lapsia näiden ollessa vielä oppimisille ja kasvattamiselle alttiissa iässä, hyväksyen heidät sukulaisikseen ja kasvattaen heitä oman elämäntapansa mukaan. Tällä tavoin, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, essealainen yhteiskunta oli kyennyt pysymään hengissä vuosisatojen ajan, vaikkei kukaan ollut koskaan syntynyt yhteisön sisällä. Näin ollen esimerkiksi Zakarias, Salomon temppelin ylipappi, saadessaan pojan vielä vanhoilla päivillään lähetti tämän essealaisten luokse erämaahan, jossa lapsi sitten kasvatettiin. Historiasta tunnemme hänet Johannes Kastajan nimellä.
Tietäessämme nyt essealaisen yhteisön olemassaolosta erämaassa, on Zakariaan teko täysin ymmärrettävä. Hän ei lähettänyt rakasta poikaansa yksin autiomaahan, vaan sen sijaan uskoi hänet mitä luotettavimman yhteisön huostaan, yhteisön, joka pyrki elämään Jehovaa miellyttävällä tavalla. Zakariaalla oli sen sijaan kasvattina Maria, Zakariaan vaimon Elisabetin serkku, koska hänet tuotiin temppeliin hänen äitinsä tekemän juhlallisen valan vuoksi. Tämä oli se ympäristö ja puitteet, joiden vallitessa Jeesus syntyi.
Juutalaisten joukossa odotettiin Messiaan tulemista, uuden johtajan, joka olisi heidän kastettu ja voideltu kuninkaansa. Juutalaisten keskuudessa liikkuva huhu hänen neitseellisestä syntymästään johti Herodeksen käskyyn tappaa kaikki Beetlehemissä syntyneet lapset, jonne perimätiedon mukaan Messiaan oli määrä syntyä. Zakarias laittoi essealaisten vahvan salaliiton asialle ja Marian onnistui paeta roomalaisten sotilaiden kynsistä. Hän lähti Jeesuksen kanssa Egyptiin, jossa essealaisilla oli toinen yhdyskunta.
Jeesuksen ja Marian yhtäkkinen katoaminen ja heidän turvassa tapahtunut pakenemisensa roomalaisten viranomaisten keskeltä, oli Kuolleen meren kääröjen löytöön saakka mysteeri ja kiistelyjen kohde. Yhdessäkään evankeliumeista ei selvitetä tätä välikohtausta. Essealaisen yhteisön olemassaolo selittää, miten heidän oli mahdollista väistää takaa-ajajiaan niinkin onnistuneesti huolimatta Jeesuksen syntymää ympäröineestä kohusta ja julkisuudesta. Muunlaisissa olosuhteissa lapsi, joka puhui johdonmukaisesti ja arvovaltaisesti kehdosta, ja jota paimenet ja tietäjät kävivät katsomassa, ei olisi voinut kadota niin helposti.
Herodes kuoli vuonna 4 e.Kr Jeesuksen ollessa kolmen tai neljän vuoden ikäinen. Tämän seurauksena Jeesuksen elämää uhannut välitön vaara poistui ja hän saattoi liikkua vapaasti. Hänet kasvatettiin mitä ilmeisimmin essealaisten opettajien kovan kurin alaisena, ja koska hän oli hyvin älykäs oppilas, hän oppi Tooran hyvin nopeasti. 12-vuotiaana hänet lähetettiin temppeliin ja havaittiin, että opiskelijoille tyypillisen läksyjen toistamisen sijasta hän puhui jo hyvin itsevarmasti ja arvokkaasti. Monien muslimien perimätietojen perusteella tiedetään, että Jeesukselle oli jo hänen elämänsä alkuvaiheessa annettu erinomaisia kykyjä ja lahjoja. Seuraavassa kertomus Thalabin Stories of the Prophets teoksesta:
Wahb sanoi: Ensimmäinen merkki, jonka ihmiset näkivät Jeesuksesta, oli että hänen äitinsä asui kylän päämiehen talossa Egyptin maalla, jonne puuseppä Joosef oli hänet vienyt hänen menneessään Marian kanssa Egyptiin. Köyhänä miehenä Joosef maksoi korjaamalla kylän päämiehen taloa. Sattui niin, että kylän päämieheltä varastettiin jonkin verran rahaa hänen lippaastaan, mutta hän ei epäillyt näitä köyhiä. Maria suri kylän päämiehen onnettomuutta. Kun Jeesus näki äitinsä surun hänen isäntänsä onnettomuuden vuoksi, hän sanoi äidilleen, "Äiti, haluatko minun antavan hänelle neuvon, missä hänen rahansa saattavat olla? " Hänen äitinsä vastasi: "Kyllä poikani." Jeesus sanoi: " Pyydä häntä kutsumaan koolle kaikki köyhät tässä kylässä." Maria sanoi tämän päämiehelle, joka kutsui köyhät koolle. Näiden ollessa paikalla, Jeesus meni kahden luokse heidän joukossaan, toinen heistä oli sokea ja toinen rampa. Hän nosti ramman miehen sokean hartioille ja sanoi tälle: "Nouse ylös tämä mies hartioillasi." Sokea mies vastasi: "Olen liian heikko siihen." Jeesus sanoin hänelle, "Miten sitten saatoit eilen olla tarpeeksi vahva tehdäksesi niin?" Ihmisten kuultua Jeesuksen sanovan näin, he löivät sokeaa miestä, kunnes tämä nousi ylös. Sokean seistessä, rampa mies hänen hartioillaan saattoi ulottua ikkunaan kassan ulottuville. Silloin Jeesus sanoi päämiehelle, "Tällä tavoin he juonittelivat anastaakseen omaisuuttanne eilen, sokea mies käytti apunaan voimiaan ja rampa mies silmiään." Silloin sokea ja rampa sanoivat, "Hän puhuu totta Jumalan nimessä!", ja he palauttivat kaikki ottamansa rahat päämiehelle. Hän otti ne ja laittoi takaisin lippaaseensa ja sanoi, "Maria, ota puolet rahasta." Maria vastasi: "Minun ei ole tarkoitus ottaa siitä." Päämies sanoi, "Anna se sitten pojallesi." Maria sanoi: "Hän on arvossa korkeammalla kuin minä." Siihen aikaan Jeesus oli 12-vuotias.
Toinen kertomus:
Kuten Sadi kertoo: Jeesuksen, rauha hänelle, ollessa koulussa hänellä oli tapana kertoa pojille, mitä heidän isänsä olivat parhaillaan tekemässä. Hän saattoi sanoa yhdelle pojista tällä tavoin: "Mene kotiin, sillä vanhempasi ovat syöneet sitä ja sitä ja he ovat valmistaneet sinulle sitä ja sitä ja he syövät nyt sitä ja sitä." Pojan sitten mentyä kotiin vanhempiensa luokse, tämä itki ja huusi, kunnes he antoivat hänelle, mitä hän pyysi. Hänen vanhempansa kysyivät silloin, "Kuka kertoi sinulle tämän?" ja poika sanoi, "Jeesus." Niin he sitten kokoontuivat pojan talossa, ja Jeesuksen tullessa etsimään heitä, he sanoivat: "Pojat eivät ole täällä." Jeesus sanoi heille, "Mitä tässä talossa sitten on?" He vastasivat: "Sikoja." Hän sanoi, "Olkoon he sitten sikoja." Kun he sitten avasivat oven pojille, niin katso kummaa! he olivat sikoja. Israelin lapset alkoivat tulla levottomiksi Jeesuksen vuoksi. Huolestuttuaan tarpeeksi hänen äitinsä pakkasi Jeesuksen aasinsa selkään ja pakeni Egyptiin ...
Ata' kertoo: Kun Maria oli ottanut Jeesuksen pois koulusta, hän ehdotti tälle useita eri ammatteja, ja viimeinen, jota hän Jeesukselle tarjosi, oli värjärin ammatti; hän vei Jeesuksen päällikön luokse, jotta tämä voisi ottaa oppia häneltä. Miehellä oli yllään monenlaisia vaatteita, ja hän joutui lähtemään matkalle, joten hän sanoi Jeesukselle: "Sinä olet oppinut nyt tämän ammatin. Minä lähden matkalle, jolta en palaa ennen kuin 10 päivän päästä. Näiden vaatteiden tulee kaikkien olla eri värisiä, joten olen merkinnyt jokaisen niistä sillä värillä, jolla se tulisi värjätä. Haluan, että teet nämä valmiiksi ennen kuin palaan." Sitten hän lähti. Jeesus, olkoon rauha hänelle, täytti yhden värjäysastian yhdellä värillä ja laittoi kaikki vaatteet siihen ja sanoi vaatteille: "Olkaa, Jumalan sallimuksella, sen värisiä kuin teidän tulee olla." Värjäri tuli takaisin ja näki kaikki vaatteet samassa värjäysastiassa, jolloin hän sanoi, "Voi Jeesus, mitä olet mennyt tekemään?" Jeesus vastasi: "Vaatteet ovat jo valmiita." Mies kysyi: "Missä ne ovat?" Hän vastasi: "Värjäysastiassa." Mies sanoi: "Kaikkiko?" Jeesus vastasi: "Kyllä." Värjäri sanoi: "Miten ne voivat olla kaikki samassa värjäysastiassa? Sinähän olet pilannut nuo vaatteet." Jeesus vastasi: "Nosta ne ylös ja katso." Joten hän nousi ja Jeesus otti ylös keltaisen vaatekappaleen, vihreän vaatekappaleen, punaisen vaatekappaleen, kunnes hän oli ottanut ylös kaikki vaatteet, jotka olivat juuri sen värisiä kuin niiden pitikin olla. Silloin värjäri alkoi ihmetellä tapahtumaa ja tajusi, että tämä oli Jumalan, Kaikkivaltiaan ja Mahtavan, tekoja. Silloin värjäri sanoi ihmisille: "Tulkaa katsomaan, mitä Jeesus, rauha hänelle, on tehnyt." Silloin hän ja hänen seuraajansa, jotka olivat hänen opetuslapsiaan, uskoivat häneen, ja siihen, että Jumala, Kaikkivaltias ja Mahtava, tietää parhaiten.
Jeesuksen ollessa nuorukainen alkoi liikkua huhu siitä, että Johannes olisi jättänyt essealaisen yhteisön ja ryhtynyt elämään yksin erämaassa.
"Johanneksella oli yllään kamelin karvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja."
(Matt. 3:4).
Hän oli alkanut saarnata ihmisjoukoille suoraan, eikä halunnut vaatia pitkää kokelasaikaa henkilöiltä, jotka halusivat täysvaltaisiksi jäseniksi essealaisten veljeskuntaan. Hänen liikkeensä oli siis kansanliike. Hän kehotti kaikkia kääntymään Jehovan puoleen ja vakuutti heille, että Jumalan Kuningaskunta perustettaisiin kohta.
Tähän liittyen on mielenkiintoista lukea Josefuksen kirjoittamaa historiikkia erakosta, jonka opetuslapsi tämä historioitsija oli. Josefus oli viettänyt kolme vuotta autiomaassa askeetikkona. Tänä aikana häntä opasti Bannus-niminen erakko, joka puki hänet puista löytämiinsä lehviin, söi ainoastaan villinä kasvavaa ruokaa ja harjoitti itseään puhtauteen toistuvien kylmien kylpyjen avulla. Oli siis ilmeistä, että Johannes noudatti erakkojen omaksumia perinnetapoja.
Erämaa oli ollut pakopaikka myös Daavidille ja muillekin profeetoille ennen häntä. Se oli paikka, jossa juutalaiset saattoivat vapautua vieraiden valloittajiensa säännöistä ja epäjumalien vaikutukselta. Erämaassa ei tarvinnut miellyttää pakanajohtajia. Tässä ympäristössä oltiin riippuvaisia vain Luojasta ja palvottiin yksinään Häntä. Se oli monoteismin kehto. Autiomaan villeys ei jättänyt myöskään tilaa väärälle turvallisuuden tunteelle ja ihminen oppi luottamaan yksin totuuteen:
"Erämaan karuudessa kaikki turva katoaa ja ihminen on alastomana Yhden Jumalan, Voiman ja koko elämän Jatkuvan Lähteen sekä kaiken turvallisuuden Alkulähteen edessä."
Kamppailulla erämaassa oli näin ollen kaksi tehtävää. Ensinnäkin se tapahtuu sellaisten ihmisten sydämissä, joiden on täytynyt taistella itsensä kanssa, jos he haluavat elää tavalla, joka miellyttäisi heidän Herraansa. Toiseksi, kuten olemme jo havainneet, tämän toimintatavan valinta johti väistämättä konfliktiin niiden kanssa, jotka halusivat elää muulla tavoin. Ensimmäisessä kamppailussa oli kysymys uskosta Jehovaan, ja se johti henkiseen kasvuun riippumatta siitä voitettiinko toinen kamppailu vai hävittiinkö se.
Johanneksen taistelukutsu alkoi kiinnostaa yhä suurempaa väkijoukkoa. Hän oli lakannut noudattamasta yhtä tärkeää säännöstä essealaisten käyttäytymiskoodistossa: "Älä paljasta yhtäkään lahkon salaisuutta muille vaikka sinut kidutettaisiin hengiltä." Tämän säännön noudattamatta jättäminen antoi roomalaisille tilaisuuden soluttaa lahkoon vakoojia. Profeetan kyvyillään Johannes kykeni kuitenkin näkemään heidän valeasunsa lävitse ja kutsui heitä "käärmeen sikiöiksi". (Matteus 3:7). Jeesus, hänen nuorempi serkkunsa, liittyi lahkoon ja oli todennäköisesti ensimmäinen, joka kastettiin. On myös todennäköistä, että Barnabas, joka oli hänen alituinen seuralaisensa, kastettiin yhdessä Jeesuksen kanssa. Samoin kuin hänen toinen seuralaisensa, Matias.
Johannes tiesi, että "käärmeen sikiöt" tulisivat onnistumaan aikeissaan, ennen kuin hän edes kykenisi aloittamaan taistelua. Tästä syystä Jeesuksen kastaminen antoi hänelle suuren tyydytyksen tunteen, sillä nyt hän oli varma, ettei lahkon toiminta päättyisi hänen kuolemansa jälkeen. Johannes kykeni näkemään ennakolta, että kuningas Herodes tulisi mestaamaan hänet ja Jeesuksesta tulisi hänen manttelinperijänsä.
Jeesus oli nyt 30-vuotias. Hänen tehtävänsä suorittaminen ei kestänyt kuin kolme vuotta. Hän ymmärsi, että hänen valmistautumisaikansa oli ohitse. Hänen elämänsä merkittävin vaihe oli alkanut. Jotta osaisimme täysin arvostaa tämän ajanjakson täyttä merkitystä, meidän tulee tarkastella Jeesusta hänen historiallista taustaansa vasten ja erityisesti juutalaisten historiallista taustaa vasten. Tämä selventää edelleen jo hahmottumisvaiheessa olevaa kuvaa siitä, kuinka essealaisen yhteisön olemassaolo, Johanneksen teot ja lopulta Jeesuksen ja roomalaisten välinen konflikti olivat kaikki osia siinä kuviossa, joka toistuisi yhä uudelleen juutalaisten koko historian aikana. Joka tapauksessa, se mikä loppujen lopuksi ajoi juutalaiset kapinoimaan vieraita valloittajia vastaan oli näiden hallitsijoiden pyrkimys saada juutalaiset palvomaan omaa Herraansa. Heidän ehdottomana sääntönään oli usko Jumalalliseen Ykseyteen ja siihen, ettei ollut muuta palvonnan kohdetta kuin Herra.
Johtajina juutalaiset osoittivat selvää valtiomiestaidon puutetta, vaikka he muuten tulivatkin hyvin toimeen poliittisessa orjuudessaan. Historiansa sarastuksen aikana juutalaiset juonittelivat omaa kuningastaan vastaan, koska hän teki kaikkea sellaista, mikä "on väärää Herran silmissä." (Toinen Kuninkaiden kirja 13:11). Babylonian Nebukadnessar otti Jerusalemin haltuunsa. Temppeli jätettiin rauhaan, mutta uusi hallitsija anasti aarteet sekä temppelistä että kuninkaanpalatsista. Juutalaiset eivät juurikaan uhranneet aikaansa kapinointiin Babylonian päämiestä vastaan. Tämä yllytti babylonialaisia myös toiseen hyökkäykseen, jonka kuluessa sekä temppeli että kaupunki tuhottiin.
Kohtalonpyörä sai uuden käänteen, kun persialaiset valloittivat Kyyroksen johdolla Babylonian. Juutalaiset juonittelivat jälleen kerran hyökkääjien eduksi. Kyyros ymmärsi heti, kuinka vaarallista oli, että Babylonian valtakunnassa oli niinkin suuri muukalaisten joukko ja käski juutalaisia lähtemään ja palaamaan Jerusalemiin. Heille annettiin myös lupa jälleenrakentaa temppelinsä.
Tässä Jerusalemiin lähteneessä kulkueessa oli 42 360 juutalaista. Lisäksi he toivat mukanaan 7 337 orjaa ja orjatarta. Joukkoon kuului myös 200 mies- ja naislaulajaa. Koko karavaania kuljetti 736 hevosta, 245 muulia, 435 kamelia ja 6 720 aasia (Esra 2: 64-69). Lisäksi oli eläimiä, jotka kantoivat heidän keräämäänsä omaisuutta.
Saapuessaan Jerusalemiin he alkoivat suunnitella temppelin jälleenrakentamista. Tätä varten he keräsivät 61 000 kultadrakmaa ja 5000 hopeamiinaa. Nämä olivat heidän Babylonista tuomansa omaisuuden eli 30 kultaisella uhrimaljalla ja tuhannella hopeisella uhrimaljalla lastatun hevosen lisänä. Lisänä oli vielä yhteensä 5400 kulta-ja hopeaesinettä, jotka oli tarkoitus sijoittaa temppeliin. (Esra 1:9 - 11). Pakkosiirtolaiset, jotka palasivat Jerusalemiin olivat kasvaneet niin lukumääräisesti kuin rikkauksillakin mitattuna.
Jerusalemin hallitsijoina juutalaiset eivät saaneet kauaa nauttia rauhan ajoista. Aleksanteri Suuren valloitusretki oli ulottunut Intiaan ennen kuin hän kuoli 323 e.Kr. Hänen kenraalinsa jakoivat keisarikunnan keskenään hänen kuolemansa jälkeen. Ptolemaios otti Egyptin hallittavakseen pääkaupungin sijaitessa Aleksandriassa. Seleukidien kuningaskunta jaettiin kahteen osaan - Antiokiasta tuli pohjoisen kuningaskunnan pääkaupunki ja Aleksanterin keisarikunnan loppuosan keskukseksi tuli Babylonia. Ptolemaioksen ja Seleukuksen hallitsijat kävivät jatkuvia heimosotia ja yhdessä heidän varhaisemmista yhteenotoistaan Jerusalem joutui Egyptin kreikkalaisten käsiin. Uudet hallitsijat eivät katselleet kovin suopeina juutalaisten suurta määrää Israelissa, minkä vuoksi heitä pakkosiirrettiin suurin joukoin Egyptiin. Tuloksena syntyi suurin juutalaisten siirtokunta Israelin ulkopuolella. Egyptissä juutalaiset myös joutuivat kosketuksiin Kreikan kulttuurin kanssa ja heprealaisia kirjoituksia alettiin kääntää kreikan kielelle. Ptolemaiolaiset hallitsijat pitivät Israelia vain kaukaisena siirtokuntana ja juutalaiset jätettiin pitkälti omiin oloihinsa, sen jälkeen kun he olivat maksaneet vuotuisen pakkoveronsa.
Vuonna 198 e.Kr. seleukialaiset hallitsijat valloittivat Jerusalemin ptolemaiolaisilta. Heidän näkökulmastaan Jerusalem oli paljon lähempänä ja siksi he olivat myös kiinnostuneempia Jerusalemin asukkaitten asioista kuin edelliset hallitsijat. Kun hellenismi oli vallannut vähitellen alaa omalla luonnollisella tahdillaan Ptolemaioksen hallituskauden aikana, uudet hallitsijat puolestaan alkoivat kiihdyttää sen leviämistä tietoisena tavoitteenaan saada juutalaiset omaksumaan omat elintapansa. Tämä pakkokeinoin toteutettu kulttuurinen yhdenmukaistaminen saavutti huippunsa Antiokius Epeplianuksen hallituskaudella. Hän teki kuitenkin sen virheen, että hän asetti Zeuksen patsaan Salomon temppeliin. Tämä sai juutalaiset raivon valtaan ja he alkoivat kapinan Juuda Makkabealaisen aikana. Heidän kapinansa tunnuksena oli vasara. Kreikkalaiset työnnettiin pois Jerusalemista. Voittoisat juutalaiset löysivät kuitenkin temppelinsä raunioina, pyhäkkö tuhottuna, alttari häväistynä ja temppelin portti poltettuna. He rakensivat temppelin uudelleen noudattaen Tooran sääntöjä. Uudet hallitsijat olivat niin suosittuja, että heistä tuli sekä temppelin ylipappeja että Israelin kuninkaita. Kun valta keskittyi näin samoihin käsiin, alkoivat hallitsijat olla hyvin tiukkoja lain sovelluksessaan ja kansa alkoi kaivata vierailta hallitsijoilta hyväntahtoisempaa hallitsemista. Havaitessaan, että kansa ei ollut tyytyväinen heidän hallintoonsa, makkabealaiset muuttuivat yhä röyhkeämmiksi ja ylimielisemmiksi. Juutalaiset alkoivat jälleen kerran juonitella hallitsijoitaan vastaan, millä oli merkittävä roolinsa roomalaisten vallan tullessa Jerusalemiin.
Niihin aikoihin kun Jeesus syntyi roomalaiset toistivat edeltävien hallitsijoiden tekemät virheet. He pystyttivät suuren kultaisen kotkan temppelin pääportin yläpuolelle. Tämä raivostutti suuresti juutalaisia ja seurauksena oli joukko kapinoita roomalaisia vastaan. Kaksi makkabealaisten jälkeläistä oli ensimmäisenä käärimässä kapinalippuja auki laskoksistaan. Heidän päämääränään oli tuhota kotka. Roomalaisille tämä ei merkinnyt ainoastaan kapinamielialan lietsomista vaan he kokivat sen myös loukkauksena uskontoaan kohtaan. Kapina saatiin tukahdutettua vasta suuren verenvuodatuksen jälkeen. Kaksi kapinajohtajaa vangittiin ja poltettiin hengiltä. Pian tämän jälkeen roomalaiset joutuivat kohtaamaan jälleen uusia kapinaliikkeitä. Tällä kertaa taisteltiin juutalaisia vastaan ja 2000 kapinallista ristiinnaulittiin.
Vaikka kansa oli kärsinyt tappion, mielialat olivat vielä korkealla kun keisari Augustus määräsi vuonna 6 e.Kr juutalaisten väestönlaskennan veronkantoa helpottaakseen. Verojen maksaminen jumalaksi korotetulle keisarille oli vastoin Tooran opetuksia, koska juutalaiset tunnustivat vain yhden kuninkaan, Jehovan. Seurauksena oli levottomuuksia. Maltillisemmat osapuolet ymmärsivät, että konflikti johtaisi todennäköisesti koko juutalaisen kansan verilöylyyn ja ehdottivat siksi kompromissia ja suostuivat maksamaan veroja säästääkseen kansansa tekemästä järjetöntä itsemurhaa. Rauhan tällä hinnalla ostaneet johtajat eivät olleet enää kovin suosittuja ja juutalaisten kansakunta alkoi pitää heitä pettureina.
Jeesuksen syntymän aikakauden yhteiskunnallista ja arkipäivän tilannetta samoin kuin Johanneksen kuolemaan johtaneita tapahtumia on jo kuvattu ja olemme nyt siinä vaiheessa, jossa koko vastustusliike oli keskittynyt Jeesuksen Jumalalta voimaa saaneen persoonan ympärille.
Ennen kuin Jeesus ryhtyi tekemään yhtään mitään, hänen tuli kestää 40 päivän ajanjakso eläen ja rukoillen erämaassa. Hän oli nyt 30-vuotias. Juutalaisten lakien mukaan tässä iässä mies vapautui isänsä määräysvallasta. Toisin kuin Johannes, hän ei puhuessaan väkijoukoille neuvonut avoimesti, että kansan tulisi ryhtyä vastustamaan roomalaisia hallitsijoita. Sen sijaan hän turvautui hienovaraisempiin toimenpiteisiin. Edelliset yritykset olivat nimittäin osoittautuneet tuhoon tuomituiksi ja äskettäinen Johanneksen kuolema oli vielä tuoreena Jeesuksen mielessä. Kaukokatseisesti ja varovaisesti hän ryhtyi valmistamaan ja organisoimaan juutalaisten toimenpiteitä. Hän ei antanut yhdellekään kastetta. Tämä olisi turhaan herättänyt liikaa roomalaisten huomiota ja olisi ollut myös vaarallista, koska hän ei ollut kyennyt estämään "käärmeen sikiöiden" soluttautumista vastarintaliikkeeseen. Hän nimitti 12 opetuslasta, joka oli perinteinen lukumäärä edustaen Israelin 12 heimoa. Lisäksi he kutsuivat palvelukseen 70 isänmaanystävää, joiden oli määrä palvella heidän käskynalaisinaan. Farisealaiset olivat aina pitäneet Am Al Arezit, kylissä asuvat voimakasrakenteiset juutalaiset loitolla. Jeesus otti heidät tukijoikseen. Näistä maalaisista, joista monet kuuluivat essealaisten yhteisöön, tuli Jeesuksen innokkaita seuraajia ja he olivat aina valmiita asettamaan henkensä alttiiksi Jeesuksen puolesta. Heitä kutsuttiin selooteiksi. Raamatun mukaan ainakin kuusi 12 opetuslapsesta on tunnetusti ollut selootteja. Jeesus, joka oli tullut vahvistamaan, ei kieltämään Mooseksen opetuksia, toisti Vanhan testamentin kehotuksen:
"Jokainen, joka kiivailee lain puolesta ja tahtoo pitää liiton voimassa, lähteköön ja seuratkoon minua."
(Ensimmäinen Makkabealaiskirja 2:27).
Suuri joukko alkoi pestautua, mutta heidät pidettiin maan alla ja valmennus suoritettiin erämaassa. Heitä kutsuttiin myös nimellä Bar Yonim, joka tarkoittaa "erämaan pojat". Niitä jotka olivat oppineet käyttämään tikaria kutsuttiin nimellä Sicarii (tikarimiehet). Seuraava valikoitu miesjoukko muodosti eräänlaisen henkivartioston ja heidät tunnettiin nimellä Bar Jesus eli "Jeesuksen pojat". Historiallisissa lähteissä mainitaan suuri joukko henkilöitä, jotka on tunnettu nimellä Bar Jesus, mutta eräänlainen mysteerinomainen verho ympäröi kuitenkin näitä miehiä, eikä heistä tiedetty kovin paljoa. Tämä oli aivan ymmärrettävää - hehän kuuluivat Jeesuksen seuraajien lähimpään piiriin ja heidän henkilöllisyytensä tuli olla visusti salattu roomalaisilta vakoojilta.
Jeesus antoi käskyn seuraajilleen:
"Mutta nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan."
(Luukas 22:36)
Samalla hänen opetuksistaan ja ihmeteoistaan innostunut seuraajien joukko kasvoi. Lopputuloksena kaikista näistä valmisteluista oli Pilatuksen seuraajan Sossianus Hierokleen täysin spontaani lausahdus, jonka mukaan Jeesus oli noin 900 maantierosvon liigan johtaja. Keskiaikainen hepreankielinen kopio Josefuksen teoksen hävinneestä versiosta mainitsee myös, kuinka Jeesuksella oli noin 2000 - 4000 aseistettua seuraajaa.
Jeesus oli hyvin huolellinen välttääkseen poikkeamasta essealaisten opetuksista, mikä tiedetään siitä tosiseikasta, että "evankeliumien ja kirjeiden määräämät rituaalit ja säännöt löytyivät lahkon kirjojen jokaiselta sivulta."(The Dead Sea Scrolls: Edmund Wilson s.94). Tehtävänsä aikana Jeesus ei kuitenkaan paljastanut kaikkia opetuksiaan suurimmalle osalle seuraajistaan. Koko totuuden hän kertoi vain harvoille ja valituille:
Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan hän puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva.
(Joh. 16:12-13)
Hän ei etsinyt maallista valtaa maan hallitsijana tai Pyhien Kirjoitusten ja farisealaisten suljetun hierarkian sisällä.
Kuitenkin hänen suosionsa tavallisen kansan parissa sekä hänen kannattajiensa suuri lukumäärä sai roomalaiset ja häntä kannattavat papit pelkäämään, että hänellä olisi ehkä saattanut olla tällaisia aikomuksia. Juuri tämä heidän valta-asemiinsa kohdistuva ilmeinen uhka sai heidät yrittämään hänen syrjäyttämistään.
Jeesuksen tarkoituksena oli yksinomaan vakiinnuttaa Herran palvonta sitä tapaa noudattaen, jonka Herra oli itse säätänyt ja määrännyt. Hän ja hänen seuraajansa olivat valmiita taistelemaan ketä tahansa vastaan, joka yritti estää heitä elämästä siten kuin Herra toivoi heidän elävän.
Ensimmäisessä taistelussa oli mukana myös roomalaisille uskollisia juutalaisia. Sitä johti Bar Jeesus Barabbas ja tuloksena oli juutalaisten ryhmässä kurin höltyminen, kun heidän johtajansa tapettiin välikohtauksessa. Bar Jeesus Barabbas pidätettiin.
Seuraavana kohteena oli itse temppeli. Roomalaisilla oli vahva ase käytettävissään jo heti alkuun, koska oli vuosittaisen juhlan ajankohta ja pääsiäisjuhla oli lähestymässä. Roomalaiset, jotka olivat tuohon vuodenaikaan aina valmiita pienehköihin välikohtauksiin, olivat tällä kertaa tavallistakin valppaampia. Lisäksi temppelin vartijat vartioivat jatkuvasti pyhäkköä. Jeesuksen tekemä sisääntuloaukko oli kuitenkin niin hyvin suunniteltu, että se yllätti täysin roomalaiset sotilaat ja Jeesus sai temppelin haltuunsa. Tätä välikohtausta kutsutaan myös "temppelin puhdistuksen" nimellä. Johanneksen evankeliumi kuvailee tapahtumaa seuraavin sanoin:
Hän näki temppelissä kauppiaita, jotka myivät härkiä, lampaita ja kyyhkysiä. Siellä istui myös rahanvaihtajia. Jeesus teki nuoranpätkistä ruoskan ja ajoi heidät kaikki temppelistä lampaineen ja härkineen. Hän paiskasi vaihtajien rahat maahan ja kaatoi heidän pöytänsä.
(Joh. 2: 14-15)
Joel Carmichael kommentoi (kirjassaan The Death of Jesus s.139) sanoja "teki nuoranpätkistä ruoskan" sanoen että:
Sanat viittaavat kiistatta väkivaltaan ja samoin yhtä kiistatta ne edustavat eräänlaista kuvauksen minimiastetta tapahtumasta, jonka todellisuudessa on täytynyt olla hyvinkin kiivas episodi. Jos kuvittelemme pelkästään temppelin kokoa ja kymmeniä tuhansia pyhiinvaeltajia tungeksimassa sisään ja kulkemassa sen läpi, lukuisia palvelijoita, vartijoita, roomalaisia sotilaita samoin kuin jo härkäajureiden normaalia reaktiota, puhumattakaan rahanvaih-tajista, ymmärrämme, että kaiken tämän suorittaminen on täytynyt herättää paljon muutakin kuin pelkkää hämmästystä. Tapahtumakentän tämän neljännen evankeliumin hajanaisen kuvauksen taustalla on täytynyt olla täysin erilainen. Kronikoitsija on siloitellut kuvaa "hengellistämällä" sen kauaksi todellisuudesta.
Eräs jokaisen vapaustaistelijan oppima tosiseikka on, että paikalliset poliisit tuntevat sympatiaa isänmaanystäviä kohtaan, ei suinkaan valloittajien armeijaa kohtaan. Tämä on saattanut olla yksi myötävaikuttava tekijä Jerusalemin temppelin puolustuksen täydelliseen romahdukseen.
Roomalaiset kärsivät tilapäisen takaiskun, mutta heidän mahtiaan ei vielä suinkaan oltu murskattu. He kutsuivat koolle lisäjoukkoja ja uudet joukot alkoivat siirtyä kohti Jerusalemia. Jerusalemin portin puolustus kesti muutamia päiviä, mutta lopulta kuitenkin roomalaisten armeija osoittautui liian vahvaksi patriooteille ja Jeesuksen seuraajat lähtivät pakoon. Jopa opetuslapsetkin pakenivat ja jättivät Jeesuksen yksin vain muutamien miesten ympäröimäksi. Jeesus piiloutui maan alle ja roomalaiset aloittivat hyvin intensiiviset etsinnät löytääkseen hänet.
Termien "pidätys", "oikeudenkäynti" ja "ristiinnaulitseminen" ympärillä on sellainen ristiriitaisuuksien ja erilaisten tulkintojen vyyhti, jota on äärimmäisen vaikea setviä voidaksemme päätellä mitä todella tapahtui. Tiedämme, että Rooman valta käytti hyväkseen sen pienen juutalais vähemmistön palveluksia, jolla oli omat syynsä tukea roomalaisvallan jatkuvuutta Jerusalemissa.
Jeesuksen opetuslapsi Juudas Iskariot saatiin ylipuhuttua avustamaan Jeesuksen pidättämisessä lupaamalla palkkioksi 30 hopearahaa. Jotta vältettäisiin muut mahdolliset ongelmat, toimeen oli päätetty ryhtyä yöllä. Kun saavuttiin siihen paikkaan, jonne Jeesus oli joidenkin seuraajiensa kanssa mennyt, Juudasta oli pyydetty suutelemaan Jeesusta, jotta vieraat roomalaiset sotilaat olisivat voineet tunnistaa hänet. Suunnitelma kuitenkin epäonnistui. Kun sotilaat tulivat näkyville pimeydestä, seurauksena oli mellakka. Kaksi juutalaista ei enää erottunut pimeydessä ja sotilaat pidättivät epähuomiossa Juudaan Jeesuksen sijasta ja Jeesus pääsi pakenemaan. Koraanissa sanotaan:
... mutta eivät he ristiinnaulinnet häntä. Heistä vain näytti siltä.
(Koraani 4:157).
Kun vanki tuotiin Rooman maaherran Pilatuksen eteen, tapahtumien saama dramaattinen käänne tyydytti kaikkia läsnäolijoita. Suurin osa juutalaisista oli tyytyväisiä, koska kuin ihmeen kautta kavaltaja seisoi syytetyn paikalla Jeesuksen sijaan. Roomalaisia kannattavat juutalaiset olivat myös iloisia, koska Juudaan kuoleman myötä todiste heidän syyllisyydestään tuhoutuisi. Lisäksi, kun Jeesus olisi nyt laillisesti kuollut, hän ei kykenisi toimimaan enää vapaasti ja aiheuttamaan heille ongelmia.
Pontius Pilatuksen, Rooman maaherran, esittämää roolia on vaikea määritellä tarkkaan. Hänen päättämättömyytensä, sellaisena kuin sitä on kuvattu Raamatussa, hänen puolueellisuutensa juutalaisia johtajia kohtaan ja samalla kuitenkin hänen Jeesusta kohtaan tuntemansa myötätunto, kaikki nämä saavat tarinan tuntumaan epäuskottavalta. Tämä saattaa myös olla tulosta evankeliumien kirjoittajien pyrkimyksestä vääristää tosiseikkoja siirtääkseen vastuun "ristiinnaulitsemisesta" koko juutalais kansakunnan ylle ja siten vapauttaa roomalaiset kokonaan osallisuudesta Jeesuksen oletettuun kuolemaan. Ainoa keino, jolla Jeesuksen elämää koskeva virallinen selonteko voisi kestää ja jäädä henkiin, olisi kuvailla sitä tavalla, joka ei halventaisi vieraan vallan hallitsijoita tai sitten jättämällä mainitsematta, vääristelemällä tai jopa muuttamalla niitä yksityiskohtia, jotka määräysvallan omaavat saattaisivat kokea epämiellyttävinä.
Vankka perimätieto tarjoaa myös toisen selityksen. Sen mukaan Pilatus oli lahjottu suurella lahjuksella, jonka arvo vastaa 30 000 puntaa. Jos se, mitä evankeliumeissa kuvataan on totta, on ilmeistä, että Pilatuksella ei ollut kovin hyviä perusteita näytellä rooliaan sinä päivänä Jerusalemissa esitetyssä draamassa.
Lopuksi voidaan ottaa esille vielä yksi merkittävä tosiseikka. Kopti kirkon pyhimysten kalenterissa Pilatus ja hänen vaimonsa ovat "pyhimyksiä" sekä Egyptissä että Etiopiassa. Tämä voisi olla mahdollista ainoastaan, jos me hyväksymme, että Pilatus oli tietoinen, että hänen sotilaansa pidättivät väärän miehen ja tietoisesti tuomitsi Juudaan Jeesuksen sijaan ja sallivat Jeesuksen siis paeta.
Barnabaan antamassa selonteossa meille kerrotaan, että pidätyksen hetkellä Luoja muutti Juudaksen ulkonäköä siten, että jopa hänen äitinsä ja hänen lähimmät seuraajansa luulivat hänen olevan Jeesus. Vasta kun Jeesus ilmestyi heille hänen oletetun kuolemansa jälkeen, heille kerrottiin, mitä todella oli tapahtunut. Tämä selittäisi myös, minkä vuoksi senhetkisiä tapahtumia ympäröi niinkin suuri sekasorto ja miksi eräissä selonteoissa, jotka ovat sellaisten henkilöiden kirjoittamia, jotka eivät edes olleet läsnä tapahtumien sattuessa, tuetaan sitä virheellistä oletusta, jonka mukaan nimenomaan Jeesus olisi ristiinnaulittu.
Kaikki eivät kuitenkaan ole samaa mieltä siitä, oliko ristiinnaulittu henkilö Jeesuksen oletettu kavaltaja. Korinttilaiset ja myöhemmin basilidianit, jotka olivat ensimmäisten kristittyjen joukossa, kieltäytyivät uskomasta siihen, että Jeesus ristiinnaulittiin, mutta uskoivat kuitenkin siihen, että hänen sijaansa ristiinnaulittiin Simon Kyrenialainen. Kerintus, Pietarin, Paavalin ja Johanneksen aikalainen, kieltää myös Jeesuksen ylösnousemuksen. Karpokraatit, jotka olivat toinen varhainen kristittyjen lahko, uskoivat, että Jeesusta ei ristiinnaulittu, vaan sen sijaan yksi hänen seuraajistaan, joka paljolti muistutti häntä. Plotinus, joka eli neljännellä vuosisadalla, on kertonut lukeneensa kirjan nimeltä The Journies of the Apostles (kirjan apostolien matkoista), jossa oli kerrottu Pietarin, Johanneksen, Andreaksen, Tuomaksen ja Paavalin teoista. Muun muassa siinä väitetään, että Jeesusta ei ristiinnaulittu, vaan sen sijaan joku toinen hänen tilallaan, ja tämän vuoksi he nauroivat niille, jotka uskoivat että hänet oli ristiinnaulittu. Vaikka näin ollen tiedetään, ettei Jeesusta ristiinnaulittu, lähteiden tiedot ovat joko ristiriitaisia tai sitten niissä ei kerrota tarkkaan kuka ristiinnaulittiin hänen tilallaan. Joidenkin mielestä on vaikea uskoa mihinkään:
Kun pohtii sitä, että roomalaisten sotilaiden syyksi luettu ilkitöiden luettelo toistuu lähes sanasta sanaan tietyissä Vanhan testamentin kappaleissa ... alkaa epäillä, että koko kohtaus on silkkaa mielikuvitusta.
Siitä mitä Jeesukselle tapahtui "ristiinnaulitsemisen" jälkeen, ei ole muita tunnettuja historiallisia raportteja kuin kertomukset Barnabaan evankeliumissa sekä Koraanissa. Näissä molemmissa kuvaillaan tapahtumaa, joka tunnetaan neljässä hyväksytyssä evankeliumissa taivaaseenastumisen nimellä, jolloin Jeesus otettiin pois tästä maailmasta.
Ayman Abu Saleh
أيمن أبو صالح – معسكر دير البلح
قطاع غزة - فلسطين
Phone: +358 44 290 9535
E-Mail: absayman (at) gmail.com
Skype: absayman
Google Talk: absayman
Page updated
Google Sites
Report abuse