KRISTINUSKON MYÖHEMMÄT UNITARISTIT

KRISTINUSKON MYÖHEMMÄT UNITARISTIT

• Mikael Servetus

• Francis David

• Lelio Francesco Maria Sozini

• Fausto Paolo Sozini (Socianus)

• John Biddle

• Milton

• John Locke

• Isaac Newton

• Thomas Emlyn

• Theophilus Lindsey

• Joseph Priestly

• William Ellery Channing

Mikael Servetus (1511 - 1553)

Mikael Servetus syntyi Villanuevassa Espanjassa vuonna 1511. Hän oli paikkakunnan tuomarin poika. Hän eli aikakautta, jolloin kirkon piirissä oli monenlaisia levottomuuksia, kautta, jolloin kaikki asettivat kristinuskon olemuksen kyseenalaiseksi. Vuonna 1517, kun Servetus oli 6-vuotias, Martin Luther aloitti kapinansa roomalaiskatolista kirkkoa vastaan. Tämän seurauksena hänet julistettiin pannaan ja hänestä tuli uuden reformoidun "protestanttisen" uskonnon johtaja. Tämä liike, joka nykyään tunnetaan nimellä Uskonpuhdistus, levisi tulipalon tavoin, ja jopa ne, jotka olivat eri mieltä Lutherin kanssa, eivät voineet välttää ottamasta häntä huomioon. Tämän konfliktin ohella sattui myös toinen kiista lähempänä Servetuksen kotikaupunkia: vaikka Espanjan muslimien ja kristittyjen väliset suhteet olivat olleet melko hyvät menneisyydessä, ristiretkien seuraukset Idässä aiheuttivat sen, että kristityt kohdistivat suuttumuksensa muslimeja vastaan Espanjassa. Espanjalaisen inkvisition nimellä tunnettu organisaatio otti tehtäväkseen käännyttää kaikki ihmiset, jotka eivät olleet kristittyjä, roomalaiskatolisiksi. Kaikenlainen huolimattomuus kirkon ulkoisten riittien noudattamisessa johti ankaraan rangaistukseen, jos ei peräti kuolemaan.

Kasvettuaan vanhemmaksi ja opittuaan lisää ympäröivästä maailmasta nuori Servetus kauhistui näin suurta verenvuodatusta. Maassa asui suuri määrä muslimeja ja juutalaisia ja he säästyivät miekalta vain jos he julkisesti tunnustivat sitä uskoa, joka oli hyväksytty roomalaiskatolisessa kirkossa ja vahvistivat Kolminaisuusopin kaavan. Voidaan kuvitella, kuinka kiihtyneeksi Servetus tuli, havaitessaan Raamattua tarkemmin tutkittuaan, että Kolminaisuuden oppia ei löytynytkään. Hän havaitsi lisäksi, että Raamattu ei aina tukenut sitä, mitä kirkko opetti. Hän oli vasta 20-vuotias, päättäessään kertoa koko maailmalle totuuden sellaisena kuin hän oli sen löytänyt. Hänen löytämistään tosiseikoista seuraisi se, että jos kristityt hyväksyisivät, että oli olemassa vain Yksi Jumala, tällöin kaikki riidat kristittyjen ja muslimien välillä voitaisiin lopettaa ja molemmat uskonyhteisöt voisivat elää yhdessä rauhan vallitessa. Tämä herkkä, mutta kokematon nuorukainen, jonka mielikuvitus lensi intoa täynnä, tunsi että tämä tavoite voitaisiin aivan helposti saavuttaa Uskonpuhdistuksen toimeenpanijoiden avustuksella, koska he olivat loppujen lopuksi jo tehneet pesäeron katoliseen kirkkoon. Uudet protestanttiset kirkot muuttuisivat Ykseyden kannattajiksi ja heidän avullaan kristityt, muslimit ja juutalaiset voisivat elää yhdessä rauhan vallitessa. Suvaitsevaisuuden maailmasta tulisi mahdollinen ja se perustuisi Yhteen Jumalaan, ihmiskunnan perheen "Isään".

Servetus oli liian nuori ymmärtääkseen, että myös Uskonpuhdistuksen johtajien mielet olivat saman virheellisen metafysiikan pauloissa. Hän joutui toteamaan, että kumpikaan, Luther tai Calvin, eivät halunneet olla missään tekemisissä Jumalan Ykseyttä koskevien oppien kanssa. He pelkäsivät, että Uskonpuhdistus menisi tällöin liian pitkälle. Joukko katolisen kirkon seremonioista kyllä poistettiin, mutta he pelkäsivät löytää jälleen Jeesuksen alkuperäiset opetukset, koska tämä olisi lisännyt heidän vaikeuksiaan ja aiheuttanut heidän oman maineensa ja valtansa menettämisen. Ehkä he olivat myös epätietoisia siitä, kuinka pitkälle roomalaiskatolisen kirkon käytäntö oli poikennut Jeesuksen noudattamista tavoista. Luonnollisesti he näkivät paljon vaivaa säilyttääkseen myös reformoidun uskonnon katolisen puhdasoppisuuden puitteissa. He eivät niinkään riidelleet Rooman teologian kuin sen organisaation kanssa ja erityisesti kysymyksestä, kenen tulisi hallita kirkkoa. Servetuksen uskomukset merkitsivät uhkaa molemmille näistä organisaatioista ja oli ironista, että Servetuksen uskonpuhdistajiin kohdistava vetoomus saikin heidät yhdistämään voimansa katolisen kirkon kanssa suojellakseen yhteisiä etujaan. Nuori Servetus ei täysin kyennyt ymmärtämään mitään näistä asioista.

Hän asetti kaikki toivonsa Uskonpuhdistuksen toteuttajiin, sillä hän oli vakuuttunut siitä, että roomalaiskatolisuus ei ollut Jeesuksen uskonto. Hänen opiskelunsa oli murskannut hänen uskonsa Kolminaisuusoppiin ja seurauksena oli usko Yhteen Jumalaan ja siihen, että Jeesus oli yksi hänen profeetoistaan. Hänen vakaumuksensa oli vain lujittanut hänen oltuaan silminnäkijänä todistamassa Espanjan Kaarle V:n kruunajaisia paavin kruunatessa hänet kuninkaaksi. Vuonna 1527 Kaarle V hyökkäsi ja ryösti Rooman. Aluksi hän otti Paavin vangiksi, mutta sitten hän havaitsi, kuinka hyödyllistä olikaan ottaa Paavi liittolaiseksi. Vangittuna oleva Paavi tuskin vaikuttaisi ihmisiin sillä tavalla kuin hän toivoi, joten hän antoi tälle jonkin verran vapautta. Osoittaakseen, kuinka hyvissä väleissä he olivat, hän päätti, että Paavi saisi kruunata hänet kuninkaaksi. Varsinaisesti tämä ei ollut lainkaan tarpeellista. Asia oli sama kuin jos olisi järjestänyt kirkkohäät siviilivihkimisen jälkeen. Kuninkaan edeltäjät olivat katkaisseet tämän perinteen, mutta hänestä tuntui, että hän oli nyt tarpeeksi vahva ja Paavi taas oli tarpeeksi heikko, voidakseen elvyttää tämän perinteen. Seremonioita ei järjestetty Roomassa, vaan Bolognassa, koska kansanomaisen uskomuksen mukaan "missä Paavi on, siellä on Rooma." Servetus oli paikalla todistamassa tätä suurenmoista spektaakkelia ja tapahtuma täytti hänet inhon tunteilla katolista kirkkoa kohtaan. Hän kuvailee tapahtumaa seuraavasti:

Näillä silmilläni näin, kun häntä (Paavia) kannettiin loisteliaasti prinssien harteilla ja hän teki samalla kädellään ristinmerkin ja kaikki ihmiset palvoivat häntä katujen varsilla ja he polvistuivat niin syvään, että ne jotka kykenivät suutelemaan hänen jalkojaan tai kenkiään, pitivät itseään onnekkaampina kuin muut ja julistivat, että he olivat saaneet haltuunsa monia aneita ja tämän johdosta helvetilliset tuskat olisi annettu anteeksi moniksi vuosiksi. Voi sinä iljettävin kaikista pedoista, häpeämättömin kaikista portoista. (The Hunted Heretic, R.H. Bainton)

Servetuksen toivo siis kohdistui Uskonpuhdistuksen johtajiin. Hän oli varma siitä, että jos hän onnistuisi saamaan heidät näkemään Kolminaisuus opin virheet, he hylkäisivät varmasti tämän dogmin uskostaan. Tämä harhaluulo tuli maksamaan hänelle hänen elämänsä. Hän lähti Espanjasta ja asettui asumaan Toulouseen, jossa hän opiskeli lääketiedettä ja suoritti tohtorintutkinnon vuonna 1534. Seuraavien vuosien aikana hän aloitti työnsä lääkärinä, mutta koko tämän ajan, hänen mielenkiintonsa oli kohdistunut puhtaan kristinuskon uudelleen vakiinnuttamiseen. Hän ei viipynyt pitkiä aikoja samassa paikassa, vaan matkusteli laajalti ja kauas etsien ihmisiä, jotka olisivat tarpeeksi avarakatseisia kuunnellakseen sitä, mikä hänen mielestään oli varmasti Jeesuksen opettamaa todellista kristinuskoa.

Hän meni Baseliin tavatakseen kuuluisan Oeclompadiuksen, joka oli yksi Uskonpuhdistuksen johtajista. Hän tapasi tämän useita kertoja ja keskustelu kohdistui pääasiassa Kristuksen kahteen eri puoleen. Servetus kieltäytyi uskomasta, että Jeesus olisi ollut olemassa ennen maailman luomista. Hän toi esille, kuinka juutalaiset profeetat olivat aina puhuneet "Jumalan Pojasta" käyttäen futuuriaikamuotoa. Hän havaitsi kuitenkin, että Sveitsin protestantit eivät hyväksyneet hänen näkemyksiään, joten hän lähti Baselista vuonna 1530. Hän koki tämän suurena järkytyksenä, koska hän oli toivonut, että toisin kuin katolinen Ranska, protestantit olisivat kuunnelleet kärsivällisesti, mitä hänellä oli sanottavana Jeesuksesta ja hänen opetuksistaan. Hän meni sen jälkeen Strasbourgiin havaitakseen kuitenkin, että hän ei pystynyt ansaitsemaan elantoaan siellä. Koska hän ei osannut saksan kieltä, hän ei voinut harjoittaa lääkärin ammattiaan ja sen vuoksi hänen oli pakko siirtyä Lyoniin. Servetus oli myös ollut pitkään kirjeenvaihdossa Calvinin kanssa Espanjasta lähtönsä jälkeen, mutta hän ei ollut saanut minkäänlaista suosiollista palautetta Calvinilta, joka ei ollut lainkaan kiinnostunut Jeesuksen opetusten henkiinherättämisestä, vaan sen sijaan halusi pysyä uskonliikkeensä johdossa.

Koska kaikki Servetuksen yritykset vaikuttaa ihmisiin henkilökohtaisten kontaktien kautta olivat epäonnistuneet, hän päätti kirjoittaa kirjan nimeltä "Kolminaisuusopin virheet" (The Errors of Trinity), jossa hän julkisti näkemyksensä. Kirja julkaistiin vuonna 1531. Samana vuonna hän julkaisi toisen kirjan nimeltä "Kaksi Keskustelua Kolminaisuusopista" (Two Dialogues On Trinity). Nämä kaksi kirjaa saivat koko Euroopan myrskyn valtaan. Kukaan ei ollut miesmuistiin kirjoittanut noin uskaliasta kirjaa. Tuloksena oli se, että kirkko ryhtyi ajamaan Servetusta takaa paikasta toiseen. Servetuksen oli pakko vaihtaa nimensä, mutta hän ei vaihtanut mielipiteitään. Vuodesta 1532 kuolemaansa saakka hän eli käyttäen väärää nimeä. Servetuksella oli ilmeisesti yhä edelleen lapsenomainen usko Calviniin, joka luettuaan hänen kirjansa, alkoi suhtautua syvää vastenmielisyyttä tuntien tähän julkeaan nuoreen mieheen, joka rohkeni opettaa hänelle teologiaa. Servetus kirjoitti yhä edelleen jatkuvasti Calvinille ja tämän viha kasvoi yhä suuremmaksi hänen havaitessaan, että Servetus kieltäytyi hyväksymästä hänen näkemyksiään. Protestanttisen uskonliikkeen johtajat pelkäsivät, että koko liike saattaisi kokea takaiskun, jos tämä nuori intoilija tulisi tunnetuksi ihmisten keskuudessa. Uskonpuhdistajat pelkäsivät myös, että katolisen kirkon harjoittama vainoaminen saattaisi kiihtyä, jos protestanttien opit poikkeaisivat liian kauas katolisten opeista. Tämän vuoksi Servetuksen toiminta pakotti protestantit hyväksymään Kolminaisuusopin vielä innokkaammin, sen sijaan että hän olisi saanut käännytettyä nämä hyväksymään omat näkemyksensä. Esimerkiksi Luther tuomitsi hänet julkisesti vuonna 1539.

Koko tämän ajan Servetus jatkoi lääkärin ammattinsa harjoittamista ja hänestä tuli hyvin suosittu lääkärinä. Huolimatta siitä, että lääkärin ammatti on hyvin aikaavievää, Servetus löysi kuitenkin aikaa valvoakseen Raamatun painamista. Se julkaistiin vuonna 1540. Servetus kirjoitti siihen esipuheen, jossa hän kysyi, voisiko Pyhien Kirjoitusten teksteillä olla enemmän kuin yksi merkitys. Calvin kirjoitti takaisin ja vastasi kysymykseen myöntävästi, mutta Servetus oli eri mieltä hänen kanssaan. Nykyään kalvinistisessa kirkossa hyväksytään tulkinnan periaate, joka Calvinin väittämän mukaan oli yksi Servetuksen suurimpia loukkauksia puhdasoppisuutta vastaan. Servetus väitti, että hän seurasi varhaisien, kristinuskon Antiokialaiseen kouluun kuuluneiden apostolien näkemyksiä.

On virkistävää huomata, että tämän katkeran kiistan ollessa pahimmillaan, Servetus löysi aina pakopaikan ja rauhan vanhan ystävänsä, Peter Palmierin luota, joka oli tuohon aikaan Wienin roomalaiskatolinen arkkipiispa. Hän eli siellä 13 vuoden ajan nauttien vapaudesta harjoittaa lääkärin ammattiaan ja hänestä tuli erittäin maineikas lääkärinä. Hän oli yksi ensimmäisistä ihmisistä Euroopassa, joka kirjoitti verenkierron periaatteesta. Hän kirjoitti myös kirjan maantieteen alalta. Huolimatta saavutuksistaan kirjallisuuden alalla, olivat kristinuskoa koskevat kysymykset aina pääsijalla hänen ajatuksissaan. Hän kirjoitti yhä edelleen Calvinille toivoen voittavansa hänet puolelleen, mutta Calvin torjui päättäväisesti hänen kirjeissään esittämänsä vakaumuksen. Servetus kieltäytyi hyväksymästä Calvinin obiter dictaa. Calvinia pidettiin tuohon aikaan protestanttisen uskonnon tärkeimpänä ajattelijana ja hän katsoi voivansa ilmaista Servetusta kohtaan tuntemansa suuttumuksen sen vuoksi, että tämä uskalsi asettaa kyseenalaiseksi hänen perustamansa säännöt uskonnon alalla. Servetus kieltäytyi hyväksymästä Calvinia kiistattomana auktoriteettina uskonkysymyksissä. Calvin kirjoitti takaisin suuttuneena ja Servetus vastasi jälleen vuorostaan sarkastisesti. Servetus kirjoitti sittemmin jälleen uuden kirjan nimeltä "Kristinuskon uudistaminen" (The Restoration of Christianity), ja lähetti Calvinille ennakkopainoksen käsikirjoituksesta. Kun kirja julkaistiin, siinä oli seitsemän lukua, joista ensimmäisessä ja viimeisessä käsiteltiin pelkästään kristinuskon oppeja. Viidennessä luvussa oli kopiot 30 Servetuksen ja Calvinin kirjoittamasta kirjeestä. Niistä kävi ilmi, että mitä tahansa etuja Calvinilla olikaan, häneltä puuttui kuitenkin kristillinen lempeys. Kirjan julkaisemisen seurauksena Servetus tuomittiin jälleen sekä katolisen kirkon että protestanttisen kirkon taholta. He yhdistivät voimansa saadakseen hävitettyä kirjan kokonaan ja he olivatkin niin perusteellisia, että kirjasta tiedetään olevan nykypäivänä jäljellä vain kaksi kappaletta. Kirjasta julkaistiin näköispainos vuonna 1791, mutta myös tämän kirjan kopioita tuhottiin. Vuonna 1546 kirjoitetussa kirjeessä Calvin uhkaili Servetusta sanoen, että jos hän koskaan vielä uskaltaisi tulla Geneveen, hän ei päästäisi tätä pakenemaan elävänä. Servetus ei ilmeisesti uskonut häntä, mutta Calvin seisoi sanojensa takana. Kun Servetus myöhemmin tuli tapaamaan häntä Geneveen ja meni hänen luokseen yhä edelleen vakuuttuneena siitä, että ajatusten kohtaaminen oli mahdollista, Calvin järjesti roomalaiskatoliset pidättämään hänet ja hänet heitettiin vankilaan syytettynä harhaoppisuudesta.

Servetuksesta oli tullut jo niin suosittu lääkärinä, että hän onnistui pakenemaan vankilasta eräiden vanhojen potilaidensa avustuksella. Hän päätti lähteä Napoliin. Hänen reittinsä kulki suoraan Geneven kaupungin lävitse. Hän luuli, että hän oli onnistunut kätkeytymään riittävän hyvin valeasuun voidakseen välttää paljastumisen, mutta hän oli väärässä. Kulkiessaan kaupungin halki, hänet tunnistettiin ja pidätettiin jälleen kerran. Tällä kertaa hän ei päässyt pakoon. Oikeudenkäynnissä hänet tuomittiin syylliseksi kerettiläisyyteen. Osa tuomitsemisesta tapahtui seuraavasti:

Servetus tunnustaa, että kirjassaan hän on kutsunut Kolminaisuusoppiin uskovia trinitaareiksi sekä ateisteiksi. Hän on nimittänyt Kolminaisuutta paholaismaiseksi hirviöksi, jolla on kolme päätä ... Hän on myös nimittänyt lapsen kastamista paholaisen ja noitien keksinnöksi ... Tämä merkitsee monien sielujen murhaa ja raunioitumista. Lisäksi hän on kirjoittanut kirjeen yhdelle papeista, jossa hän monien muiden herjausten ohella julistaa evankeliumisesta uskonnostamme puuttuvan Jumalan ja uskon ja että Jumalan sijaan meillä oli kolmipäinen Kerberos. Kääntyen Servetuksen puoleen tuomioistuin toteaa, että hän ei tunne häpeää eikä pelkoa asettuessaan vastustamaan Pyhän Kolminaisuuden Jumalaista Majesteetillisuutta ja sen vuoksi hän on itsepäisesti yrittänyt saastuttaa maailmaa löyhkäävällä pakanallisella myrkyllä ... Näiden ja muiden syiden vuoksi haluamme nyt puhdistaa Jumalan kirkon tästä saastasta ja päästä eroon sen turmeltuneesta jäsenestä ... joten me annamme kirjallisena viimeisen tuomion ja tuomitsemme sinut, Mikael Servetus, sidottavaksi ja vietäväksi kappeliin ja siellä sinut kiinnitetään paaluun ja poltetaan tuhkaksi kirjoinesi. Näin saat päättää päiväsi ja toimia esimerkkinä muille, jotka tulevaisuudessa tekevät samoin kuin sinä.

(A History of Unitarianism, E.M. Wilbur)

Lokakuun 26. päivä 1553 Servetus sidottiin maahan kiinnitettyyn puunrunkoon ja hänen jalkansa koskettivat juuri ja juuri maata. Hänen päähänsä asetettiin oljista ja lehdistä tehty tulikivellä pirskotettu kruunu. Hänen jalkojensa ympärille kasattiin puita sekä vihreitä lehväisiä tammipuisia risuja. Hänen ruumiinsa sidottiin paaluun rautaketjulla ja hänen kaulansa ympärille heitettiin vääntynyt köysi. Puu sytytettiin sen jälkeen palamaan. Tuli piinasi häntä, mutta se ei polttanut häntä pahasti. Tämän nähdessään muutamat katselijoista tunsivat myötätuntoa häntä kohtaan ja lisäsivät polttoainetta saadakseen hänen kärsimyksensä loppumaan. Erään silminnäkijän mukaan Servetus vääntelehti peräti kaksi tuntia ennen kuin hän kuoli. Kopio Kolminaisuusopin virheet-kirjasta oli sidottu hänen vyötärölleen ennen kuin puut sytytettiin tuleen. Kerrotaan, että joku pelasti kirjan ja että tämä puoliksipalanut kirja olisi yhä edelleen olemassa. Celsus kertoo, että Servetuksen kestävyys roihuavan tulen keskellä sai monet vakuuttumaan hänen uskostaan. Calvin teki nimenomaisen valituksen siitä, että paikalla oli niin monia ihmisiä, jotka arvostivat ja kunnioittivat hänen muistoaan. Castillo, Servetuksen seuraaja, kirjoitti tapahtumasta: "Miehen polttaminen ei ole todiste minkään opin puolesta." (The Challenge of a Liberal Faith, G.N. Marshall). Myöhempinä vuosina Geneven asukkaat pystyttivät patsaan, eivät Calvinin muistoksi, vaan sen miehen muistoksi, jonka elävänä polttamisesta Calvin oli vastuussa.

Cowper oli niin liikuttunut tapahtumasta, että hän kirjoitti seuraavat rivit:

He elivät tuntemattomina

Kunnes vainoaminen teki heidät kuuluisiksi

Ja ajoi heidät ylös taivaaseen. Heidän tuhkansa lensivät

Mikään marmorikivi ei kerro minne. Heidän nimiään

Yksikään runoilija ei ole pelastanut unohduksesta

eikä pyhittänyt lauluaan heidän muistoillaan.

Ja historia, joka on niin lämmin ikävämmistä asioista kertoessaan, on niin kylmä tämän suhteen.

(Anti-Trinitarian Biographies, A. Wallace)

Servetuksen kuolema ei millään muotoa ollut mikään erityistapaus. Tällaisia tapahtumia sattui kaikkialla Euroopassa tähän aikaan, kuten seuraava kappale Motleyn The Rise of the Dutch Republic (Hollannin tasavallan nousu)-nimisestä kirjasta osoittaa:

15. helmikuuta 1568 Pyhän Inkvisition antama päätös tuomitsi kaikki Alankomaiden asukkaat kuolemaan kerettiläisinä. Tästä koko maan laajuisesta tuomiosta oli vain muutama erikseen nimeltä mainittu poikkeus. Espanjan kuningas Filip II:n antamassa julistuksessa, joka annettiin noin 10 päivää myöhemmin, vahvistettiin Inkvisition määräys ja käskettiin ryhtyä välittömästi päätöksen toimeenpanoon ... Kolme miljoonaa ihmistä, miehiä, naisia ja lapsia, tuomittiin mestauslavalle kolmen rivin tuomiossa. Myöskään uudessa säädöksessä ei teloitusten määrä yhtään vähentynyt. Sekä korkeimmissa että alimmissa virka-asemissa olevia miehiä raahattiin polttoroviolle joka päivä ja joka tunti. Yhdessä ainoassa Filip II:lle osoitetussa kirjeessään Alban herttua arvioi viileästi piinaviikon jälkeisten, välittömästi suoritettavaksi aiottujen teloitusten määrän "800:ksi pääksi".

Muutamia otteita The Errors of Trinity (Kolminaisuusopin virheet)-kirjasta, joka sai aikaan näin rajuja toimenpiteitä. Servetus kirjoittaa:

Filosofit ovat keksineet kolmannen erillisen olevaisen, joka olisi todellisuudessa ja reaalisesti erillään kahdesta muusta ja jota he kutsuvat kolmanneksi Henkilöksi tai Pyhäksi Hengeksi, ja tällä tavoin he ovat keksineet kuvitteellisen Kolminaisuusopin, jonka mukaan on kolme olevaista yhdessä olemuksessa. Mutta todellisuudessa kolme Jumalaa tai yksi kolminkertainen Jumala, on vain väärin perustein tapahtuvaa huijausta ja Ykseyden nimissä ... Heidän mielestään on hyvin yksinkertaista, kun sanat ymmärretään niiden varsinaisessa merkityksessä, että on olemassa kolme olevaista, ja he sanovat niiden olevan kuitenkin tarkalleen, yksinkertaisesti ja tosiasiassa aivan erilaisia ja erillisiä, mutta kuitenkin yksi on syntynyt toisesta ja toinen on tullut henkiin muista ja kuitenkin kaikki nämä kolme on suljettu samaan astiaan. Koska en itse halua käyttää väärin sanaa Henkilöt, kutsun heitä ensimmäiseksi olevaiseksi, toiseksi olevaiseksi ja kolmanneksi olevaiseksi, sillä Pyhistä Kirjoituksista en löydä heille muuta nimitystä ...Myöntämällä sen tähden näiden kolmen olemassaolon, joita he muodikkaasti kutsuvat Henkilöiksi, he samalla vapaasti myöntävät olevaisten moninaisuuden, kokonaisuuksien moninaisuuden ja olemusten moninaisuuden sekä kun Jumalan sanaa tulkitaan kirjaimellisesti, he tunnustavat jumalien moninaisuuden.

Hän jatkaa:

Jos näin on, miksi sitten syytetään tritoriitteja, jotka väittävät, että on kolme Jumalaa, sillä he ovat myös keksineet kolme Jumalaa tai yhden kolminkertaisen Jumalan. Nämä heidän kolminkertaiset Jumalansa muodostavat yhden sekaolemuksen. Ja vaikka jotkut eivät halua käyttää tätä sanaa, joka viittaisi siihen, että nämä kolme on yhtä, he kuitenkin käyttävät sanaa, jonka mukaan he ovat rakenteellisesti yhdessä ja että Jumala on rakentunut kolmesta eri olevaisesta. On siksi selvää, että he ovat tritoriitteja ja meillä on kolminkertainen Jumala. Meistä on tullut ateisteja, ihmisiä ilman Jumalaa. Ja niin pian kuin me yritämme ajatella Jumalaa, meidät käännytetään näiden kolmen haamun puoleen, jotta minkäänlaista ykseyttä ei enää olisi ajatuksissamme. Mitä muuta on ilman Jumalaa oleminen kuin että ei kykene ajattelemaan Jumalaa, koska ymmärrystämme vaivaa jatkuvasti kolmen eri olevaisen ongelma, ja olemme ikuisesti harhautettuja luulemaan, että me ajattelemme Jumalaa... He tuntuvat elävän toisessa maailmassa unelmoidessaan tällaisista asioista, sillä Taivasten valtakunta ei tiedä mitään tästä hölynpölystä, ja he eivät ole ollenkaan tietoisia siitä, että Pyhissä Kirjoituksissa puhuttaisiin Pyhästä Hengestä.

Hän lisää vielä:

Vain Jumala tietää, kuinka paljon muhamettilaiset ovat, häpeäksemme, nauraneet Kolminaisuusopin perinteelle. Myös juutalaiset välttävät ottamasta kantaa tähän meidän kuvitelmaamme ja nauravat meidän typeryydellemme Kolminaisuusopin suhteen ja jumalanpilkkaa välttääkseen he kieltäytyvät uskomasta, että tämä olisi heidän laeissaan luvattu Messias. Ja vielä muhamettilaisten ja heprealaisten lisäksi kaikki pedotkin uskon alueella tekevät meistä pilkkaa, jos he ymmärtävät meidän mielikuvituksellisen käsityksemme, sillä kaikki Herran työntekijät ylistävät vain Yhtä Jumalaa. ... Tämä kaikkein pahin vitsaus lisättiin ja määrättiin uusien, äskettäin tulleiden esi-isillemme tuntemattomien jumalien ominaisuudeksi. Tämän filosofian kirouksen toivat kreikkalaiset luoksemme, sillä he ovat enemmän kuin muut omistautuneet filosofialle, ja me olemme heidän sanoistaan riippuvaisena muuttuneet filosofeiksi. He eivät kuitenkaan koskaan ole oikein ymmärtäneet Pyhien Kirjoitusten kappaleita, joista he kuitenkin esittivät omia näkemyksiään.

Servetus painotti myös sitä, minkä hän uskoi olevan Jeesuksen todellinen luonto:

Jotkut pitävät skandaalina sitä, että kutsun Kristusta profeetaksi, koska he eivät itse ole sattuneet antamaan hänelle tätä lisänimeä. Siksi he kuvittelevat, että kaikkia jotka tekevät näin, voidaan syyttää juutalaisuudesta tai muhamettilaisuudesta huolimatta siitä, että Pyhät Kirjoitukset sekä aiemmat kirjailijat kutsuivat häntä myös profeetaksi. (The Epic of Unitarianism, D.B. Parke, s.5-6)

Mikael Servetus oli yksi vakiintuneen kirkkolaitoksen suorapuheisimmista arvostelijoista omana aikanaan. Tällä hän hankki itselleen sen poikkeuksellisen rangaistuksen, että katoliset polttivat hänet hengiltä protestanttien avustamana. Hän yhdisti omassa persoonassaan kaiken sen, mikä oli parasta renessanssin ja uskonpuhdistuksen aikakaudessa ja oli hyvin lähellä aikansa ihanteen toteuttamista itsessään, millä tarkoitettiin "universaalin pansofisen tietämyksen omaavan henkilön" syntymistä. Hän oli erittäin taitava lääketieteen, maantieteen, raamattutieteen ja teologian aloilla. Hänen oppineisuutensa monialaisuus antoi hänelle näkemyksen laajuutta, mikä olisi ollut mahdotonta miehille, joilla oli vähemmän koulutusta. Ehkä merkittävin osa hänen elämästään oli hänen yhteentörmäyksensä Calvinin kanssa. Se oli ehdottomasti henkilökohtaisen tason konflikti, mutta se oli myös enemmän kuin pelkästään sitä. Se oli torjuntareaktio Uskonpuhdistukselle, joka oli valmis muuttamaan vain rappeutuneen kirkon muotoa, ei sisältöä. Se maksoi Servetukselle hänen elämänsä, mutta vaikka Servetus on kuollut, hänen uskonsa Jumalaiseen Ykseyteen elää silti vielä.

Monet pitävät häntä yhä edelleen "modernin unitarismin perustajana."

Kaikki, jotka uskoivat samaan kuin Servetus, eivät kuitenkaan joutuneet kokemaan samaa kohtaloa kuin hän, mikä käy ilmi seuraavasta hänen aikalaisensa Adam Neuserin kirjeestä. Se on osoitettu muslimien johtajalle keisari Selim II:lle Konstantinopoliin. Se kuuluu "Antiquities Palatinae" -kokoelmaan, jota säilytetään nykyään Heidelbergin arkistoissa.

Minä, Adam Neuser, kristitty ja syntynyt Saksassa, olen saanut papin arvon Heidelbergissä, kaupungissa, josta löytyvät nykypäivän Saksan oppineimmat miehet. Minä pyydän kuitenkin pakopaikkaa Teidän Majesteettinne luota kaikella kunnioituksella ja nöyryydellä pyytäen teitä rakastamaan Jumalaa ja Profeettaanne, Jumalan rauha olkoon hänen kanssaan, vastaanottamaan minut alamaistenne joukkoon ja niiden joukkoon kansastanne, jotka uskovat Jumalaan. Sillä Kaikkivaltiaan Jumalan armolla tiedän, näen ja uskon koko sydämestäni, että teidän oppinne ja uskontonne on puhdas, kirkas ja Jumalan hyväksymä. Olen lujasti vakuuttunut siitä, että vetäytymiseni epäjumalia palvovien kristittyjen luota saa monet ihmiset harkitsemaan teidän uskonne ja uskontonne hyväksymistä, erityisesti koska jo nyt oppineimmat sekä merkittävimmät heistä tuntevat tämän asian suhteen samoin kuin minä, ja tämän tulen kertomaan Teidän Majesteetillenne suusanallisesti. Mitä minuun tulee, olen varmasti yksi heistä, joista puhutaan Koraanin 13. luvussa (tämä ei ole Koraanin 13. suurasta suom. huom.): kristityt osoittavat meille suurempaa hyvää tahtoa kuin juutalaiset; ja kun heidän pappinsa ja piispansa, edellyttäen etteivät he ole harkitsemattomia tai itsepäisiä, ymmärtävät Jumalan Profeetan antamat käskyt ja siten vahvistavat totuuden, sanovat he kyyneleet silmissä, oi Jumala! Me toivomme sydämestämme, että koska uskomme samoihin asioihin kuin hyvät ihmiset, voitte Te myös antaa meidän tulla uskonyhteisöönne: Sillä miksi me emme uskoisi Jumalaan ja Häneen, joka on meille ilmestynyt Totuudessa?

Varmasti, oi Keisari! Minä olen yksi heistä, jotka lukevat Koraania iloiten. Olen yksi heistä, jotka halajavat olla osa Teidän kansaanne ja minä vakuutan Jumalan edessä, että Profeettanne oppi, Jumalan rauhaa hänelle, on eittämätön Totuus. Tästä syystä rukoilen nöyrimmin Teidän Majesteettianne Jumalan rakkauden sekä Profeettanne nimissä armollisesti kuulemaan minua ja tietämään millä tavoin armahtava Jumala on minulle ilmoittanut tämän Totuuden.

Mutta ennen kaikkea Teidän Majesteettinne tulee olla täysin vakuuttunut siitä, että en turvaudu suojeluunne samasta syystä kuin monilla kristityillä on tapana, jotka rikosten, varkauksien, murhien tai aviorikkomusten vuoksi eivät kykene elämään turvallisesti omaa uskontoaan edustavien ihmisten parissa. Sillä minä olen päättänyt jo yli vuosi sitten pyytää turvapaikkaa luotanne ja etenin aikeitteni vuoksi jo niin pitkälle kuin Presburgiin, mutta koska en ymmärtänyt unkarin kieltä, en voinut edetä pitemmälle ja vastoin tahtoani olin pakotettu palaamaan kotimaahani, mitä en olisi uskaltanut tehdä, jos olisin paennut jotain rikosta. Lisäksi mikään ei pakota minua hyväksymään uskontoanne, sillä kuka voisi pakottaa minua, kun kansanne ei minua tunne ja kun olen niin kaukana siitä.

Joten Teidän Majesteettinne ei tulisi asettaa minua niiden lukuisien kristittyjen asemaan, jotka alamaistenne valloittamana sekä vangitsemana tunnustaa uskontonne ilman hyvää tahtoa ja jotka pian heti tilaisuuden tullen karkaavat ja luopuvat todellisesta uskostaan. Tämän vuoksi pyydän edelleen nöyrimmin Teidän Majesteettianne kiinnittämään huomionsa siihen, mitä aion sanoa ja olemaan tietoinen niistä todellisista syistä, joiden takia etsin piilopaikkaa Teidän Valtakunnastanne.

Kun Pfalzin vaaliruhtinas, joka arvoltaan on lähinnä keisaria ja siksi mahtavin Saksan ruhtinaista, oli ylentänyt minut Saarnaajan virkaan kuuluisaan Heidelbergin yliopistoon, aloin punnita mielessäni keskittyneesti kristinuskomme lukuisia kiistoja sekä eri ryhmittymiä: sillä niin monta ihmistä kuin meidän joukossamme on, niin vastaavasti myös yhtä monta mielipidettä ja käsitystä. Aloitin tekemällä yhteenvedon kaikista Pyhien Kirjoitusten tohtoreista sekä tulkitsijoista, jotka olivat kirjoittaneet ja opettaneet profeetta Jeesus Kristuksen ajoista lähtien. Sitouduin itse uskomaan vain Mooseksen käskyjä sekä evankeliumia. Sitten vetosin sisimmässäni Jumalaan mitä suurimmalla uskonnollisella antaumuksella ja rukoilin häntä osoittamaan minulle oikean tien, jotta en olisi vaarassa johdattaa itseäni että kuulijoitani harhaan. Jumala oli suosiollinen ja ilmoitti minulle "Yhden Ainoan Jumalan avuksi huutamisen uskonkappaleet". Näiden uskonkappaleiden perusteella laadin kirjan, jossa todistin, että Jeesus Kristusta käsittelevä oppi ei sisältänyt väitettä, jonka mukaan hän itse olisi ollut Jumala, kuten kristityt virheellisesti väittävät: mutta on olemassa vain yksi Jumala, jolla ei ole hänen kanssaan samaa olemusta olevaa poikaa. Omistin tämän kirjan Teidän Majesteetillenne ja olen aivan varma, että kyvykkäimmätkään miehet kristittyjen joukossa eivät pysty sitä kumoamaan. Ja miksi ihmeessä minun pitäisikään yhdistää Jumalaan toinen Jumalan kaltainen? Jo Mooses oli kieltänyt tämän, eikä Jeesus Kristus koskaan opettanut mitään tällaista. Myöhemmin vahvistin itseäni päivittäin Jumalan armolla ja ymmärsin, että kristityt käyttivät Jeesus Kristusta täysin vääriin tarkoituksiin samalla tavalla kuin juutalaiset olivat aiemmin käyttäneet pronssikäärmettä omiin tarkoituksiinsa .. Tein sen johtopäätelmän, että kristittyjen keskuudesta ei voinut löytää mitään puhdasta ja että kaikki oli väärennettyä. Tämä siksi että he olivat vääristelleet virheellisillä tulkinnoillaan lähes kaikki Mooseksen kirjoitukset sekä evankeliumin, ja kaiken tämän olin osoittanut omin käsin kirjoittamassani kirjassa, jonka aion esittää Teidän Majesteetillenne. Kun sanon, että kristityt olivat väärentäneet ja turmelleet Mooseksen käskyt ja evankeliumin, tarkoitan vain sanoja ja merkitystä. Sillä Moosesta, Jeesusta sekä Muhammedia koskeva oppi on yhdenmukainen, eikä ole millään tavoin ristiriitainen ... Koraanissa on myös hyvin hyödyllinen todistuskappale Mooseksesta ja Jeesus Kristuksesta. Mutta kirjan perusteella voidaan yhä edelleen väittää kristittyjen turmelleen Mooseksen käskyjä sekä Jeesus Kristuksesta kertovia evankeliumeja virheellisillä tulkinnoillaan. Toden totta jos Jumalan Sanaa olisi uskollisesti tulkittu, ei olisi mitään eroa juutalaisten, kristittyjen ja muslimien välillä. Näin ollen se, mitä Koraanissa toistellaan monta kertaa on totta. Muhammedin doktriini kumoaa kaikki Pyhien Kirjoitusten vääristyneet tulkinnat ja opettaa meille oikean Jumalan Sanan merkityksen ...

Tämän jälkeen Jumalan armon avulla ymmärsin, että oli olemassa vain yksi Jumala ja että olin havainnut, että Jeesus Kristuksen oppia ei opetettu sellaisena kuin sitä olisi pitänyt opettaa, ja että kaikki kristittyjen seremoniat olivat hyvin erilaisia kuin kristittyjen ensimmäiset instituutiot olivat olleet. Aloin ajatella, että olin mahdollisesti ainoa ihminen maailmassa, joka ajatteli näin. En ollut nähnyt Koraania ja meidän kristittyjen joukossa joka taholle levitettiin mahdollisimman huolellisesti niin häpäiseviä ja suurta pahennusta herättäviä raportteja Muhammedin opista ja siitä, kuinka ihmisraukat pakotetaan uskomaan asioita, koska niin monet totuudet on pelottelemalla salattu ja he joutuvat suunniltaan Koraanin nimissä. Kuitenkin Jumalallisen Sallimuksen suotuisalla avustuksella kirja joutui käsiini, josta kiitokset Jumalalle. Jumalalle sanon, että ken tietää pyydänkö rukouksissani häntä avuksi Teidän Majesteettinne puolesta ja kaikkien niiden puolesta, jotka kuuluvat Teille. Mietin kaikkia mahdollisia tehokkaita tapoja välittää tieto näistä totuuksista kuulijoilleni, ja siinä tapauksessa että he eivät haluaisi hyväksyä tätä oppia, pyytäisin lupaa vaaliruhtinailta jättää virkani ja lähteä Teidän luoksenne. Aloin myös hyökätä väittelynhaluisena kaikkien kirkkojen ja koulukuntien kimppuun käsitelläkseni tiettyjä kohtia opissamme ja sain mitä olin halunnut: vein asian jopa siihen pisteeseen, että se alettiin tuntea kaikissa valtakunnan eri osavaltioissa ja sain myös puolelleni useita oppineita miehiä. Vaaliruhtinas, joka pelkäsi keisari Maximilianin hyökkäystä ... erotti minut virastani ...(Treatises Concerning the Mohametons, A. Reland s.215-223)

Tämä kirje joutui keisari Maximilianin käsiin. Neuser pidätettiin yhdessä kahden ystävänsä Sylvanin ja Mathias Vehen kanssa. Heidät heitettiin vankilaan. 15. heinäkuuta 1570 Neuser karkasi, mutta hänet tuotiin pian takaisin. Hän karkasi toisenkin kerran, ja jälleen hänet pidätettiin. Heidän oikeudenkäyntinsä jatkui kahden vuoden ajan. Neuserin onnistui karata jälleen ja tällä kertaa hän pääsi perille Konstantinopoliin, jossa kääntyi islamin uskoon.

Francis David (1510-1579)

Francis David syntyi Kolozsarissa, Transsylvaniassa vuonna 1510. Hän oli erittäin etevä opiskelija ja sai stipendin Wittenbergiin, jossa hän koulutti itseään katoliseksi papiksi neljän vuoden ajan. Palattuaan Kolozsariin hänet nimitettiin katolisen koulun rehtoriksi. Sen jälkeen hän kääntyikin protestanttiseen uskoon, jätti katolisen koulun ja vuonna 1555 hänestä tuli luterilaisen koulun rehtori. Kun uskonpuhdistusliike jakautui kahtia Lutherin ja Calvinin välillä, David liittyi kalvinistien ryhmään. Uskonpuhdistusliike oli vielä melko alkuvaiheissaan ja tämän vuoksi ilmapiiri oli suosiollinen tutkimukselle. Keskustelu sallittiin kaikista kristinuskon eri osa-alueista. Reformoitu kirkko ei ollut vielä omaksunut vakiintunutta oppia ja sen piirissä oli vielä tilaa vapaaseen ajatteluun. Tässä tilanteessa oli myös mahdollista puhua uskonvapauden puolesta, mikä tarkoitti että kukin yksilö oli vastuussa teoistaan vain Jumalalle.

Yleisön mielissä eniten hämmennystä aiheuttivat kaksi tiettyä dogmia, koska ne uhmasivat kaikkia rationaalisia selityksiä. Nämä kaksi dogmia olivat Jeesuksen Jumalallisuus sekä Kolminaisuusoppi. Davidin mieltä nämä selittämättömät uskonkappaleet vaivasivat kovasti. Hän ei kyennyt ymmärtämään miksi ketään, joka uskoi näihin mysteereihin yrittämättä ymmärtää niitä, voitiin pitää hyvänä kristittynä. Hän ei ollut valmis seuraamaan uskoa sokeasti. Vähitellen hän pääsi siihen johtopäätökseen, että Jeesus ei ollut Jumalallinen ja lisäksi hän vakuutti uskovansa vain Yhden Jumalan olemassaoloon.

Tällä uskomuksella oli jo vankat kannattajansa Puolassa. Tällä ryhmällä oli kaksi johtajaa: Blandrata, hovilääkäri sekä Socianuksen nimellä tunnettu mies. Kun David yhä edelleen muotoili omaa uskonideaansa, Transsylvanian kuningas Johannes sairastui ja kutsui Blandratan hoitamaan itseään. David tapasi Blandratan tämän oleskellessa Transsylvaniassa ja tapaaminen vahvisti hänen käsitystään siitä, että usko Yhteen Jumalaan oli kristinuskon todellinen perusta. Vuonna 1566 David antoi uskontunnustuksen, jossa hän asetti Kolminaisuusopin dogmin siihen valoon kuin se Raamatussa esitetään. Siinä hän myös kielsi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen skolastisen käsitteen. Blandrata taas julkaisi omasta puolestaan paperin, jossa oli muotoiltuna seitsemän väitettä, joissa nämä opit kumottiin sekä positiivisella että negatiivisella tavalla. Samana vuonna kuningas Johannes Blandratan suosituksesta nimitti Davidin hovisaarnaajakseen. Tässä virassaan Davidista tuli unitaaripuolueen puhemies kuninkaan järjestämissä kansallisissa väittelyissä, joissa pyrittiin selittämään aikakauden uskonnollisia kysymyksiä. Hän oli vertaansa vailla oleva julkinen puhuja, jolla erään aikalaisensa mukaan "vaikutti olevan Vanha ja Uusi Testamentti kielensä päässä."(Francis David, W.C. Gannet)

Tärkeimmät väittelyt Johanneksen hallituskautena käytiin Gyualafehervatissa vuosina 1566 ja 1568 sekä Nagyvaradissa vuonna 1569. Ensimmäisessä väittelytilaisuudessa ei päästy minkäänlaisiin tuloksiin. Kuninkaaseen Blandratan ja Davidin argumentit tekivät kuitenkin suuren vaikutuksen. Sen vuoksi hän vuonna 1567 julkaisi säädöksen uskonvapaudesta. Siinä julistettiin, että

saarnaajat saavat saarnata ja selittää evankeliumia kaikkialla sen mukaan kuinka he ovat sen ymmärtäneet ja jos seurakunta pitää siitä, niin kaikki on hyvin, jos ei, kukaan ei saa pakottaa muita hyväksymään niitä. Tuloksena on se, että se saarnaaja saa jäädä, jonka opin he hyväksyvät. Kukaan ei saa suututtaa tai käyttää saarnaajaa vääriin tarkoituksiin ... tai sallia ketään vangittavan tai rangaistavan ... hänen opetustensa perusteella, sillä usko on lahja Jumalalta. (Francis David, W.C. Gannett)

Toinen synodi vuonna 1568 kutsuttiin koolle, jotta voitaisiin päättää, opetettiinko Pyhissä Kirjoituksissa Kolminaisuusoppia vai Jeesuksen ikuista jumaluutta. Davidin, joka oli erittäin vahva ja vakuuttava puhuja, esittämiä väitteitä ei kukaan kyennyt kumoamaan. Kun hänen vastustajansa tajusivat, että he olivat häviämässä väittelyn, he turvautuivat herjaukseen, mikä vain sai kuninkaan vakuuttuneemmaksi siitä, että Davidin argumentit olivat oikeita. Väittelytilaisuus kesti 10 päivää. Se vakiinnutti unitarismin kansan uskoksi ja Davidin heidän sankarikseen.

Samaan aikaan Mikael Servituksen kirjoituksia, jotka lähes kokonaan oli jo hävitetty, saatiin salakuljetettua Transsylvaniaan ja ne käännettiin paikalliselle kielelle. Niitä luettiin laajalti ja ne auttoivat lujittamaan Itä-Euroopan unitaristista liikettä.

Kolmas synodi pidettiin Unkarissa vuonna 1569 ja se oli erään unkarilaisen historioitsijan mielestä "ratkaiseva väittelytilaisuus", jonka tuloksena oli "unitarismin lopullinen voitto." (A History of Unitarianism, E.M. Wilbur). Kuningas itse toimi synodin puheenjohtajana ja siihen osallistuivat kaikkein korkea-arvoisimmat siviili- ja sotilasviranomaiset koko kuningaskunnasta. Davidin argumentit olivat seuraavanlaisia:

. Paavin näkemys Kolminaisuusopista Roomassa on itse asiassa uskoa neljään tai viiteen jumalaan: yksi olemus, Jumala, kolme eri henkilöä, joita kaikkia voidaan kutsua Jumalaksi, sekä yksi ihminen, Kristus, jota myös pidetään Jumalana. Francis Davidin mukaan Jumala on vain Yksi, Isä, ja kaikki on peräisin Hänestä ja Hänen luomaansa ja Hän on kaiken yläpuolella, Hän on luonut kaiken viisailla sanoillaan ja suunsa hengityksellä. Jumalan ulkopuolella ei ole muita jumalia, ei kolmea, eikä neljää, ei olemuksena eikä henkilöinä, koska Pyhissä Kirjoituksissa ei missään vaiheessa opeteta kolminkertaisen Jumalan olemassaolosta.

. Kirkon Jumalan Poikaa, jonka on oletettu syntyneen Jumalan olemuksesta iankaikkisuuden alkuvaiheissa, ei mainita missään Pyhissä Kirjoituksissa, eikä Jumalan Poika, jota on pidetty Kolminaisuusopin toisena henkilönä, myöskään ole laskeutunut alas taivaasta ja tullut lihaksi. Tämä on vain ihmisten omaa keksintöä ja taikauskoa ja sellaisena se tulisi hylätä Jeesus ei luonut itseään - Isä lahjoitti hänelle hänen suuren etevyytensä. Isä antoi hänen syntyä Pyhän Hengen välityksellä. Isä vapautti hänet synnistä ja lähetti hänet tähän maailmaan.

. Kristuksen suhde Jumalaan on ainoastaan sellainen, jonka Jumala on hänelle antanut, Jumala, joka Jumalaisessa Herruudessaan on aina kaikkien muiden yläpuolella.

. Ajassa ei ollut mitään eroa ennen Jumalaa - sillä Jumalalle kaikki on nykyhetkeä - mutta Pyhissä Kirjoituksissa ei missään opeteta, että Jeesus olisi syntynyt iankaikkisuuden alussa.

Väittely kesti viiden päivän ajan. Se oli jälleen ratkaiseva. Loppulauseenaan kuningas määräsi, että unitaristeille tuli antaa täysi omantunnonvapaus. Meliusta, luterilaisen puolueen johtajaa, varoitettiin leikkimästä paavia, polttamasta kirjoja ja käyttämästä voimakeinoja käännyttääkseen kansaa.

Myöhemmin David teki yhteenvedon väittelystä näillä sanoilla:

Seurasin Pyhien Kirjoitusten rivejä, mutta opponenttini piilotti kirjan laukkuunsa; he toivat valoa pimeyteen tekemällä Isä Jumalasta kolme ja Kristuksesta kaksi. Heidän uskontonsa oli siinä määrin itsessään ristiriitainen, että edes he itse eivät voineet esittää sitä täydellisenä. Kuitenkin he tulevat näkemään, että jopa vasten heidän tahtoaan Jumala todistaa Totuutensa. (Francis David, W.C. Gannett)

Väittelyn tuloksena lähes koko Kolozsarin kaupunki kääntyi uskomaan Yhteen Jumalaan. Uskomus levisi myös maaseudulle ja siitä tuli kansan suuren enemmistön uskonto siellä. Unitarismista tuli yksi neljästä virallisesti "hyväksytystä uskonnosta" eli lailla suojattu. Vuoteen 1571 mennessä Transsylvaniassa oli lähes 500 unitaarista seurakuntaa. Juuri sinä vuonna kuningas Johannes kuoli. Vaikka unitarismin suosio kasvoi entisestään, uusi kuningas Stefan, ei kannattanut kuningas Johanneksen suvaitsevaisuutta ja hän kumosi edeltäjänsä alullepaneman omantunnonvapautta suosivan politiikan. Elämä tuli hankalammaksi niille, jotka uskoivat Jumalaiseen Ykseyteen, ja asiat saivat vielä huonomman käänteen kun David riitaantui sekä Blandratan että Socianuksen kanssa. David oli unitaristi, joka ei suostunut tekemään kompromisseja, eikä voinut sietää sitä, että mitään yhdistettiin Jumalaan, edes epäsuorasti. Socianus teki eron Jeesukseen kohdistetun palvonnan ja rukoilemisen välillä. Häntä ei voitu rukoilla avuksi, mutta häntä voitiin palvoa. David ei voinut sietää tällaista. Myös puolalaisten unitaristien mielestä ero oli liian vähäpätöinen. Yleisen ajattelutavan mukaan ja päivittäisen jumalanpalvonnan myötä ero oli muuttunut epäselvemmäksi ja palvontamenojen aikana ei voitu rehellisesti sanoa, oliko henkilö palvomassa vai rukoilemassa.

Roomalaiskatoliset nauttivat uuden kuninkaan tukea ja unitaristisen liikkeen johtajien erimielisyydet antoivat heille lisäpontta. Tordassa pidetyillä maapäivillä vuonna 1571 esitettiin se yleinen valitus, että tietyt papit olivat syyllistyneet uudistuksiin. Valitus toistettiin vuosien 1573, 1576 ja 1578 maapäivillä ja niistä tuli yhä täsmällisemmin määriteltyjä, kunnes ne nimenomaan osoitettiin Francis Davidille. Blandrata oli tällä välin solminut hyvin ystävälliset välit kuninkaan kanssa ja nautti tämän ystävyyden tuomasta maineesta ja varakkuudesta. Vuonna 1578 hän asettui avoimesti vastustamaan Davidia ja kehotti Davidia luopumaan uskostaan. David ei kuitenkaan ollut valmis hylkäämään vakaumustaan vain pelastaakseen nahkansa. Blandrata oli koko elämänsä ajan kamppaillut perustaakseen uskonsa Jumalaiseen Ykseyteen vakaalle pohjalle ja hän tunsi jo itsensä tässä vaiheessa vanhaksi ja heikoksi ja halusi lepoa. Hän ei halunnut ehdoin tahdoin hankkia uusia ongelmia itselleen ja ystävilleen. He ymmärsivät, että se mitä David oli tekemässä, oli vaarallista ja heistä tuntui, että asiat olisivat paljon helpompia heille kaikille, jos David olisi seurannut heidän esimerkkiään.

David pysyi kuitenkin järkähtämättömänä. Hän ei ainoastaan jatkanut saarnaamista, vaan alkoi myös kirjoittaa ja jakaa lehtisiä, joissa hän kertoi omasta uskostaan piittaamatta vastustavista asenteista. Blandrata kutsui Socianuksen Transsylvaniaan suostutellakseen Davidin muuttamaan mielipiteensä ja hyväksymään sen eron, jonka hän oli tehnyt Jeesuksen palvonnan ja rukoilemisen välillä. Socianus tuli ja viipyi Davidin vieraana. Hänen taivuttelustaan ei ollut mitään hyötyä, mutta silti sovittiin, että David tekisi kirjallisen yhteenvedon uskonopeistaan ja ne esitettäisiin Puolan unitaarisen kirkon synodille. David teki työtä käskettyä laatien seuraavat neljä kohtaa:

. Jumalan ankaran käskyn mukaan ketään muuta ei tulisi rukoilla avuksi paitsi Jumalaa, Isää, Taivaan ja Maan Luojaa

. Kristus, Totuuden opettaja, opetti, että ketään muuta ei tulisi rukoilla avuksi, paitsi taivaallista Isää

. Todellinen rukoileminen on määritelty siksi, mikä annetaan Isälle hengessä ja totuudessa

. Varsinaisia rukouskaavoja ei osoiteta Kristukselle, vaan Isälle.

Socianus kirjoitti näitä mielipiteitä vastaan ja David vastasi jälleen kirjoittamalla näkemystensä puolesta. Keskustelu alkoi käydä yhä kuumemmaksi ja vähitellen jopa katkeraksi ja henkilökohtaiseksi. Tuloksena oli se, että Blandrata ja David muuttuivat yhtäkkiä toistensa vihollisiksi. Tämä tarjosi katoliselle kuninkaalle sen tuen, jota hän tarvitsi ja hän määräsi Davidin kotiarestiin siten, että kukaan ei saisi nähdä häntä. David sai tietää määräyksestä ennen kuin se pantiin täytäntöön. Hän alkoi välittömästi saarnata niin monissa paikoissa kuin vain mahdollista, kirkoissa ja kaupungin torilla ja kertoi avoimesti ihmisille syyn lähestyvään arestiinsa. Hän julisti: "Mitä tahansa maailma yrittääkään tehdä koko maailma tulee kuitenkin ymmärtämään, että Jumala on Yksi." (Francis David, W.C. Gannett)

Arestin jälkeen David vietiin maapäivien eteen ja Blandrata toimi sekä pääsyyttäjänä että myös päätodistajana oikeudenkäynnissä. Davidin kokema paine oli niin suuri, että hän sairastui. Häntä tuli kantaa tuolissa, sillä hän tuskin kykeni liikuttamaan käsiään ja jalkojaan. Hänet tuomittiin elinikäiseen vankeuteen ja hänet heitettiin korkean vuoren huipulle rakennetun linnan vankityrmään. Kukaan ei tiedä, kuinka paljon hän kärsi niiden viiden kuukauden ajan, jotka hän siellä vietti. Hän kuoli marraskuussa 1579 ja hänet haudattiin rikollisena tuntemattomaan hautaan.

Hänen kuolemansa jälkeen hänen sellistään löydettiin seinään kirjoitettu runo. Osa siitä kuuluu seuraavasti:

Kaksi kertaa kymmenen vuotta olen vilpittömästi palvellut maatani

Ja olen todistanut uskollisuuttani ruhtinaalle.

Mikä on se rikos, jota isänmaani niin vihaa?

Se on yksin tämä: Olen palvonut "Yhtä Jumalaa, en kolmea"

Runon viimeiset rivit kuuluvat:

Ei valoa, ei ristiä, ei Paavin miekkaa, ei kuoleman näkyviä kasvoja,

Ei mitä tahansa voimaa voi Totuuden eteneminen sietää.

Mitä olen tuntenut, sen olen kirjoittanut, olen puhunut rehellisin sydämin

Kuolemani jälkeen valheen opinkappaleet häviävät.

(Francis David, W.C. Gannett)

Vaikka David kuoli, hänen uskonliikkeensä jatkoi etenemistä, ja Transsylvanian unitaristeihin viitattiin todellakin monien vuosien ajan "Francis Davidin uskontona". Nykypäivänä hänen argumenttinsa hyväksytään "selkeinä, suorapuheisina ja raamatullisina. Kaikkien järkevien miesten mielipide puhuu Davidin puolesta." (A History of Unitarianism, E.M. Wilbur, s.78). Blandratasta, joka oli vaikuttanut niin paljon Davidin kuolemaan, tuli hyvin suosittu katolisten ja heidän kuninkaansa keskuudessa. Hänestä tuli niin rikas, että hänen perillisensä ei jaksanut odottaa hänen luonnollista kuolemaansa vaan murhasi hänet. Vaikka unitaristien vainoaminen jatkui, se ei tuottanut yleensä sitä tulosta, jota vainoajat olisivat odottaneet. David pyhitettiin pian marttyyriksi ja hänen esimerkkinsä antoi unitaristeille lisää voimaa ja innoitusta ja he kestivät sukupolvien ajan järjestelmällistä vainoamista.

Transsylvaniassa elävien unitaristien lukumäärä väheni huomattavasti, mutta alkoi kasvaa Unkarin eteläosissa, joka oli Turkin hallintovallan alainen, sillä muslimihallitsijat olivat Koraanin sääntöjen mukaan sallineet muita uskontoa tunnustavien elää rauhassa edellyttäen, että he eivät puuttuneet islamin uskonharjoituksiin. Turkkilaisen hallintokauden aikana kaikki kristityt siis nauttivat vapaudesta, jonka vertaista ei missään kristityissä maissa ollut. Heidän jopa sallittiin noudattaa omia henkilökohtaisia lakejaan. Tätä vapautta hyväksikäyttäen esimerkiksi eräs kalvinistinen piispa oli määrännyt erään unitaristin hirtettäväksi kerettiläisyydestä. Toinen unitaristi vei tämän asian Turkin kuvernöörin tutkittavaksi Budaan. Hän määräsi kalvinistisen piispan tulemaan luokseen ja oikeudenkäynnin jälkeen piispa ja hänen kaksi apulaistaan määrättiin kuolemanrangaistukseen murhasta. Unitaarinen ministeri puhui tuomitun piispan puolesta sanoen, että tarkoitus ei ollut kostaa, mutta että vastaavia tapahtumia ei saisi enää sattua jatkossa. Syyllisiä siis ei hirtetty, mutta heille annettiin kuitenkin suuret sakot.

Unitaristit saivat elää rauhassa Turkin hallintokauden, lähes vuosisadan, ajan. Maassa oli noin 60 turkkilaisten hallinnassa olevaa kirkkoa. Turkkilaisten hallinnon rappeuduttua, heidän nauttimansa uskonvapaus myös heikkeni ja ihmisiä pakotettiin edelleen kääntymään roomalaiskatolisiksi. Niitä, jotka kieltäytyivät, vainottiin väkivaltaisesti. 1800-luvun loppuun mennessä ei kuitenkaan enää ollut sallittua vainota ihmisiä avoimesti ja unitaristien lukumäärä alkoi jälleen kasvaa. Unitaarinen uskonliike on edelleen olemassa nykyajan Itä-Euroopassa ja Davidin vaikutus on edelleen havaittavissa tämän lukumäärältään kasvavan veljeskunnan sydämissä.

On myös spekuloitu sitä asiaa, kuinka paljon Francis David oli tekemisissä muslimien kanssa. Hänen uskonsa oli epäilemättä hyvin lähellä muslimien uskontoa ja ainakin eräässä kohdassa hän kirjoituksissaan avoimesti viittaa Koraaniin uskonsa tukena:

Koraanissa ei sanota syyttä, että Jeesus ei voi auttaa niitä, jotka palvovat häntä ja pitävät häntä Jumalana, mikä taas on vastoin hänen opetuksiaan ... he jotka opettavat, että meidän tulisi palvoa ja rukoilla Jeesusta, ovat siis ansainneet moitteensa; koska Jeesus itsekin opetti, että meidän tulee rukoilla Isää ... Jumala ei ole kolminkertainen, vaan Yksi.

(Treatises Concerning the Mohametons, A. Reland, s.190)

Davidia oli herjattu monella lailla, mutta muslimiksi häntä ei oltu koskaan kutsuttu, mahdollisesti koska sekä kalvinistit että katoliset pelkäsivät, että tämä syytös olisi voinut saada silloiset mahtavat turkkilaiset hallitsijat avustamaan unitaristeja. Turkkilaisten hallitsijoiden näennäinen välinpitä-mättömyys unitaariliikettä kohtaan vaikka unitaristien uskonto oli hyvin lähellä heidän omaansa, voidaan ehkä laskea johtuvan heidän oman islamin uskonsa rappeutumisesta. Yksi suurimmista Davidiin kohdistuvista kritiikin aiheista oli se, että mikäli hänen näkemyksensä hyväksyttäisiin, se olisi merkinnyt juutalaisuuden ja kristinuskon välisen eron katoamista, jolloin jälkimmäinen olisi sulautunut edelliseen. Jopa Blandrata pilkkasi Davidia avoimesti siitä, että hänen uskonsa merkitsi paluuta juutalaisuuteen. Hän ei koskaan kumonnut yhtäkään Davidin argumenttia, mutta yritti kuitenkin häpäistä häntä käyttämällä aseenaan kansan juutalaisuuden vastaisia tunteita, ja mitä ilmeisimmin unohti, että jokainen uusi profeetta antoi lisävahvistusta häntä edeltävien profeettojen opetuksille ja laajensi niitä. Francis Davidin merkitys onkin nimenomaan siinä, että vahvistamalla Jumalaisen Ykseyden, hän vahvisti myös Jeesuksen aseman profeettojen historiassa millään lailla kieltämättä häntä edeltävien tai häntä seuraavien profeettojen merkitystä. Lisäksi hän muistutti ihmisiä siitä, että todellinen usko ja luottamus Jumalaan yhdessä Jeesuksen esimerkkiä ja opetuksia noudattaen eletyn elämän kanssa riittivät tässä elämässä ja tätä seuraavassa elämässä. (Francis David, W.C. Gannett)

Lelio Francesco Maria Sozini (1525 - 1562)

Lelio Sozini syntyi vuonna 1525 ja hänestä tuli juristi, jonka lain opinnot johdattivat hänet heprean kielen sekä Raamatun opiskeluun. Ollessaan nuori mies hän lähti Bolognasta ja muutti Venetsiaa ympäröivälle seudulle, jossa oli vielä olemassa jonkinasteinen uskonvapaus toisin kuin Italian muissa osissa. Servetuksen kirjoitukset olivat löytäneet tiensä tälle seudulle ja ne tekivät moniin suuren vaikutuksen. Wallace kirjoittaa Anti-trinitarian Biography (Trinitarismin vastainen elämäkerta)-teoksessaan, että Servetuksen uskon hyväksyvien joukossa oli "monia Venetsian kaupungin korkea-arvoisia sekä loistaviin saavutuksiin pystyneitä henkilöitä." Koska Senaatti ei avoimesti suvainnut tällaisia mielipiteitä esitettävän, niiden kannattajien tuli tavata vastedes salaisesti. Heidän aikomuksenaan oli opiskella kristinuskon totuutta ja vakiinnuttaa uudelleen Jeesuksen opetukset puhtaimmillaan. Lubinietski kirjoittaa kirjassaan Uskonpuhdistuksen historia Puolassa:

He päätyivät siihen johtopäätelmään, että on olemassa vain yksi Jumala. Jeesus oli toden totta vain ihminen. Hän sai alkunsa Pyhän Hengen voimasta neitsyen koskemattomassa kohdussa. Kolminaisuusoppi sekä Jeesuksen jumalallisuus ovat pakanafilosofien esittämiä näkemyksiä.

Lelio tapasi näitä ihmisiä ja Wallacen kirjoittaman mukaan "pian ihastui näihin ajatuksiin ja hyväksyi ne omikseen nuoren mielen koko tulisuudella ja viattomuudella, joka keskittyi uskonnollisen totuuden etsimiseen ja hankkimiseen." Camilloksi kutsuttu agnostikko vaikutti häneen erityisen paljon. Uudenlaiset näkymät avautuivat hänen eteensä. Siihen saakka hänen ajatuksensa olivat olleet vakiintuneen kirkkolaitoksen jäykkien dogmien rajoittamia. Nyt hän tunsi uudenlaisen, ennen kokemattoman vapauden. Hänen elämänsä oli saanut uuden merkityksen ja hän toivoi voivansa omistautua totuuden etsimiselle. Tiedetään, että nykyään Vinecenzan Salaseuran nimellä tunnetun seuran jäsenmäärä oli yli 40. Kun tämän seuran olemassaolo vihdoin viimein keksittiin, osa sen jäsenistä pidätettiin ja määrättiin kuolemaan, kun taas toiset olivat riittävän onnekkaita ja pääsivät pakenemaan ja löysivät turvapaikan muista maista. Muita seuran tunnettuja jäseniä Lelio Sozinin lisäksi olivat Ochinus, Darius Sozini (Lelion serkku), Alciati sekä Bucalis. Perimätiedon mukaan kaksi viimeksi mainittua miestä olisivat loppujen lopuksi kääntyneet islamilaisiksi. Tri White kutsui Bromptonin luennoissaan Sozinin oppilaita "arabialaisen profeetan seuraajiksi." (Anti-trinitarian Biography, A. Wallace)

Kun seuran olemassaolo yhä edelleen oli vielä salaisuus, Leila Solinin huomio kiinnittyi kahteen seuran ulkopuoliseen henkilöön. Toinen oli Servetus ja toinen Calvin. Servetuksella oli rohkeutta julistaa avoimesti uskonsa Jumalaiseen Ykseyteen, kun taas Calvin oli tehnyt itsensä tunnetuksi uskonpuhdistajien piireissä vaikuttavana voimakkaana henkilönä.

Sozini päätti mennä ensin tapaamaan Calvinia. Kun Sozini tapasi hänet, hän oli erittäin pettynyt havaitessaan, että Calvin oli yhtä ahdasmielinen kuin kuka tahansa roomalaiskatolinen pappi. Tämä tunne muuttui myöhemmin inhon tunteiksi, kun hän kuuli, että Calvin oli itse myötävaikuttanut Servetuksen pidätykseen. Jatkossa Sozini luotti Servetuksen esimerkkiin ja Camillon innoitukseen tutkiessaan laajasti vakiintuneen kirkkolaitoksen hyväksyttyjä oppeja.

Vuonna 1559 Sozini meni Zürichiin ja vietti elämänsä kolme viimeistä vuotta pohdiskellen ja opiskellen keskittyneesti. Hän kuoli vuonna 1562 ollessaan 37-vuotias.

Fausto Paolo Sozini (Socianus) (1539 - 1604)

Fausto Paolo Sozini, Lelio Sozinin veljenpoika, syntyi vuonna 1539. Hänen setänsä jätti hänelle perintönä kaiken sen, mitä hän oli saavuttanut lyhyen, mutta hyödyllisen elämänsä aikana. 23-vuotiaana nuoresta Fausto Sozinista tai Socianuksesta, jolla nimellä hänet alettiin tuntea, tuli ei ainoastaan Lelion manttelinperijä vaan myös Camillon tietämyksen ja Servetuksen oppineisuuden jatkaja. Hänen arvokkain perintönsä oli kuitenkin hänen setänsä jättämät lukuisat käsikirjoitukset sekä eksegeettiset muistiinpanot.

Socianus sai varhaisen kasvatuksensa syntymäkaupungissaan Sienassa. Iän karttuessa hän matkusti Lyoniin ja Geneveen. Hän palasi Italiaan vuonna 1565. Hän siirtyi Firenzeen ja meni Isabella de Medicin palvelukseen, jossa hän sai hyvän, kunnianarvoisan aseman. Isabella de Medicin kuoltua hän lähti pois Italiasta ja asettui Baseliin. Siellä nuori tutkija herätti pian kaikkien niiden huomion, jotka olivat kiinnostuneita teologian tutkimuksesta. Hän julkaisi nimettömänä yksityiseen jakeluun tarkoitetun kirjan, sillä oli hyvin vaarallista avoimesti olla eri mieltä kirkon opetuksien kanssa.

Hänen kirjansa sattui Blandratan käsiin hänen ollessaan hovilääkärinä Puolassa. Tässä vaiheessa Blandratalla oli vielä riittävästi rohkeutta, näkemystä, kykyjä sekä kunnianhimoa yrittääkseen vapauttaa tavallisen kansan mielet vakiintuneen kirkon kuristusotteesta. Puolan hallitsijoiden uskonnollinen suvaitsevaisuus oli tehnyt maasta houkuttelevan kaikille niille, jotka halusivat vapaasti keskustella uskonnosta ja jotka eivät halunneet seurata kirkon tukahtuneita opinkappaleita. Blandrata kutsui Socianuksen Puolaan ja hänen tarjouksensa hyväksyttiin mielihyvin. Socianus havaitsi paikan ilmapiirin olevan hyvin vapautunut sekä samanhenkinen hänen mielipiteidensä kanssa, ja siellä hänellä oli vapaus kirjoittaa oma nimensä ilman minkäänlaista pelkoa kirkon taholta. Vaikka hänen oma persoonansa oli turvassa, hänen omaisuutensa Italiassa takavarikoitiin. Socianus meni naimisiin puolalaisen naisen kanssa ja katkaisi kaikki suhteet synnyinmaahansa.

Puolan hallitsijat eivät uskoneet Kolminaisuusoppiin, mutta he hapuilivat silti vielä pimeydessä. He eivät tienneet, mihin toimenpiteisiin ryhtyä luodakseen vakuuttavan opinkappaleen. Socianuksen läsnäolo poisti tämän puutteen ja se tuotti selvää tyydytystä sekä hallitsijoille että kansalle. Socianuksen sedän hänelle välittämä tieto yhdessä hänen omien opintojensa kanssa sulautui yhteen Socianuksen päässä ja hänen kirjoituksillaan oli voimakas vaikutus vakiintuneeseen kirkkoon.

Suuttuneena kirkko antoi määräyksen pidättää hänet ja hänet tuomittiin poltettavaksi elävältä. Socianuksen kansan taholta saama tuki oli kuitenkin niin suuri, että tuomioistuin päätti määrätä hänet ns. vesikokeeseen antaakseen tuomiolleen enemmän painoarvoa. Kirkko oli ottanut käyttöönsä sekä vesikokeen että tulikokeen ja niille oli annettu nimi judicum dei, Jumalan tuomio, vaikka ne eivät koskaan olleet sisältyneet Jeesuksen tai edes Paavalin opetuksiin. Kokeen tuloksen sanottiin olevan Jumalan välitön tuomio. Vesikokeessa syytetty heitettiin syvään veteen ja jos hän hukkui, hän oli syyllinen. Koska tiedettiin hyvin, että Socianus ei osannut uida, virassa oleva pappi heitti hänet mereen. Hän kuitenkin pelastui hukkumiselta ja eli vuoteen 1604 saakka.

Vuonna 1605 hänen kirjoituksensa koottiin yhteen kirjaksi. Koska se julkaistiin Krakovassa, sitä alettiin kansan suussa kutsua nimellä Krakovalainen katekismus. Alunperin se julkaistiin puolan kielellä, mutta käännettiin myöhemmin lähes kaikille Euroopan kielille. Samaan aikaan hänen opetuksensa levisivät kaikkialle ja hänen teologinen koulunsa alettiin tuntea nimellä socianismi. Harnack lukee socianismin teoksessaan Outlines of the History of Dogma (Yleiskatsaus dogmien historiaan) roomalaiskatolisuuden ja protestanttisuuden rinnalle kristinuskon dogmien viimeisenä vaiheena. On paljolti Socianuksen ansiota, että unitaareista tuli erillinen oma yhteisönsä nykyajan kristinuskossa. Harnack selitti, että socianismilla oli seuraavat ominaisuudet:

. Siinä uskallettiin yksinkertaistaa todellisuutta ja uskonnon sisältöä koskevia kysymyksiä ja poistaa kirkollisen menneisyyden taakka.

. Se rikkoi uskonnon ja tieteen sekä kristinuskon ja platonismin välisen sopimuskahleen.

. Se auttoi levittämään ideaa, jonka mukaan uskonnollisen totuutta käsittelevän väittämän tuli olla selkeä ja ymmärrettävä, jotta se olisi myös luja.

. Se yritti vapauttaa Pyhien Kirjoitusten tutkimisen vanhojen opinkappaleiden asettamista siteistä, koska niitä ei mainittu Pyhissä Kirjoituksissa. Joku on sanonut, että "Maallikkojen tietämättömyys on pappien tulonlähde." Socianuksen opetukset pyrkivät pienentämään molempia.

Socianuksen uskonto levisi kautta koko Euroopan Englantiin saakka. Norwichilaisen piispa Hallin on kerrottu valittaneen sitä seikkaa, että "kristittyjen mielet oli johdettu harhaan ... ja syypäänä tähän oli paholaismainen Kolminaisuusopin vastustajien sekä uusareiolaisten pakanaliike socianismi, joten kristinuskon lopullinen tuhoutuminen oli pelättävissä." (Anti- trinitarian Biographies, A. Wallace, Introduction s.79). Vuonna 1638 socianisteja alettiin vainota rajusti ja järjestelmällisesti. Heidän Krakovaan perustettu koulunsa kiellettiin ja Socianuksen kannattajilta riistettiin kaikki kansalaisoikeudet, ja monet Jumalan Ykseyteen uskovat ihmiset poltettiin elävältä. Esimerkiksi vuonna 1639 Catherine Vogal, erään jalokivikauppiaan vaimo Puolasta, poltettiin roviolla 80-vuotiaana. Hänen rikoksensa oli se, että hän uskoi, että Jumala oli Yksi ja että Jumala oli sekä näkyvän että näkymättömän maailman Luoja ja että ihmisen älykkyys ei riittänyt Jumalan käsittämiseen. Tämä oli tietysti puhdasta islamilaista metafysiikkaa. Fuller on kirjoittanut, että "pakanoiden polttaminen hämmästytti tavallista kansaa ... koska rangaistukset olivat niin hirvittäviä ... ja he olivat valmiita löytämään myös hyviä ajatuksia kerettiläisten mielipiteistä, koska he sinetöivät ne niin urheasti verellään." Tämän vuoksi Wallacen mukaan "oli syytä pyrkiä tyydyttämään viehtymys tuhopolttoihin harmittomammalla käytännöllä eli polttamalla heidän kirjansa."

Vuonna 1658 ihmisille annettiin mahdollisuus joko hyväksyä roomalaiskatolisuus tai lähteä maanpakoon. Unitaristit hajaantuivat kaikkialle Eurooppaan. He levittivät samalla myös opetuksiaan ja muodostivat vielä pitkään oman erillisen yhteisönsä.

Krakovalaisen katekismuksen sisältämissä kirjoituksissa Socianus iski suoraan puhdasoppisen kristinuskon juurille kieltämällä sovitusopin. Vaikka hän ei tiennyt sitä tosiseikkaa, että Jeesusta ei ristiinnaulittu eikä hän noussut ylös taivaisiin ja siksi koko oppi oli täysin vailla perusteita, Socianus kykeni kuitenkin osoittamaan opin mahdottomuuden muilla perusteilla. Lyhyesti esitettynä sovitusopissa saarnataan, että ihminen on syntynyt synnissä Adamin ensimmäisen väärän teon vuoksi ja että Jeesus (oletetulla) ristiinnaulitsemisellaan sovitti tämän alkusynnin ja kaikkien kasteen saaneiden ja häntä seuraavien synninteot. Puhdasoppisen kristinuskon mukaan kirkko on uskonnollinen veljeskunta, jumalaista alkuperää oleva yhteisö, jonka Kristus perusti ihmisille tekemällään sovitustyöllä. Sanotaan, että vain tämän uskonyhteyden avulla syntiset ihmiset voivat löytää tien Jumalan luokse. Kirkkoa pidettiin sen vuoksi tärkeämpänä ja ensisijaisempana yksilön uskoon verrattuna. Sozini kielsi tämän kaiken. Hän oli varma, että ihmisellä saattoi olla suora yhteys Jumalaan ilman että tarvittiin välittäjiä. Pelastuksen saavuttamiseksi kasteen sijaan tarvittiin "Oikea syy", eikä ollut lainkaan tarpeellista seurata sokeasti kirkkoa. Kieltämällä tämän opin Socianus asetti kirkon koko auktoriteetin ja sen olemassaolon tarkoituksen kyseenalaiseksi. Tästä johtui paljolti se, että sekä katoliset että protestantit yhdistivät voimansa niinkin suurella innolla taistellakseen socianismia vastaan. Socianus todisti sovitusopin vääräksi seuraavin perustein:

. Kristus ei ollut voinut tarjota ikuista synnin uhria, koska evankeliumien kertojien mukaan hän kärsi vain lyhyen aikaa.

. Erittäin suuri kärsimys lyhyessä ajassa ei ollut mitään verrattuna ihmisen ikuiseen kärsimykseen.

. Jos sanotaan, että kärsiminen on suurempaa mikäli kärsijä on ääretön, niin tällöin myös voima kärsimyksen sietämiseksi on suurempi. Mutta jopa rajallisen olennon kärsimys ei voi asettua ikuisen kärsimyksen sijaan.

Jos myönnetään, että Kristus todellakin tarjosi ikuisen sovituksen mahdollisuuden, on mahdotonta puhua Jumalan anteeksiannosta tai ihmisen kiitollisuudesta Hänelle Hänen anteeksiantonsa vuoksi, koska Kristuksen nimessä kastettu ihminen sai automaattisesti sovituksen syntiensä vuoksi ennen kuin Jumala saattoi antaa anteeksi rangaistusta synneistä.

Opin noudattaminen tarkoittaa, että Jumalan Laki ei enää sitonut Hänen palvelijoitaan, koska rangaistus kaikista hänen synneistään oli jo maksettu täysimääräisenä. Siksi ihminen on täysin vapaa tekemään mitä haluaa. Koska Kristuksen uhrilahja oli absoluuttinen ja ääretön, se sisälsi kaiken. Siksi siitä oli pakko seurata maailmanlaajuinen pelastus.

Toisin sanoen Jumalalla ei ole oikeutta lisätä mitään lisäehtoja siihen, mitä hän vaatii ihmiseltä. Koko hinta on jo maksettu, menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden edestä, ja siksi kaikki velalliset ovat nyt vapaita. Sillä jos oletetaan, että joukko miehiä on velkaa suuren summan maanpäälliselle velkojalle ja joku on maksanut kaiken pois; mikä oikeus velkojalla silloin olisi vaatia lisää tai asettaa ehtoja näille miehille, jotka eivät enää ole velkasuhteessa häneen?

Socianus asetti sovitusopin kyseenalaiseksi myös epäsuorasti todistamalla, että Jeesus ei ollut Jumala vaan ihminen. Tämä siksi, että ei ole mitään tapaa, jolla ihminen voisi sovittaa kaikki ihmiskunnan väärät teot. Tämä tosiseikka itsessään on riittävä kumoamaan tämän myyttisen opin.

Socianus väitti, että Jeesus oli toden totta tavallinen kuolevainen ja neitsyt oli synnyttänyt hänet. Hän oli erilainen kuin muut ihmiset, koska hänen elämänsä oli pyhä. Hän ei ollut Jumala, mutta hän sai innoituksen Jumalalta. Hänellä oli näin ollen jumalallinen näkemys sekä voima vaikka hän ei ollut itse niiden alkuperä. Jumala oli lähettänyt hänet ylimmän käskyvaltansa voimasta suorittamaan tehtävää ihmiskunnassa. Socianus puolsi näitä uskonkappaleita pitkillä Pyhistä Kirjoituksista ottamillaan lainauksilla sekä tärkeiden kappaleiden luotettavilla tekstiselityksillä. Hänen hienovarainen ja pätevä argumentointinsa antoi Kristuksen sanoille rationaalisen merkityksen. Jeesus ei ollut lihaksi tullut Sana. Hän oli mies, joka saavutti voiton lihallisessa elämässä tehdyistä vääristä teoista. Hän ei ollut olemassa, ennen kuin maailma sai alkunsa. Oli sallittua pyytää Jeesuksen apua rukouksessa kunhan häntä ei palvottu samalla tavalla kuin Jumalaa.

Socianus myönsi, että Jumala on kaiken ylin Herra. Kaikkivaltius ei ollut Hänen ainoa ominaisuutensa, mutta se hallitsi kaikkia muita ominaisuuksia. Jumalaa vastaan ei voitu esittää mitään kysymyksiä. Ääretöntä ei voinut mitata äärellisellä. Sen vuoksi kaikkia Jumalan olemusta koskettelevia ihmisten käsityksiä tulee pitää riittämättöminä perusteina, joiden mukaan Häntä yritetään arvioida kriittisesti. Jumalan tahto on vapaa, eikä se ole sidottu mihinkään lakeihin, joita ihmismieli voisi muotoilla. Hänen tarkoitusperänsä ja tahtonsa ovat ihmismieleltä kätkettyjä. Jumalan ylivalta koostuu oikeasta ja ylimmästä vallasta päättää mitä tahansa. Hän saa valita kaikesta, mikä koskettaa meitä ja kaikkia muita asioita. Hän voi lukea ajatuksemme, vaikka ne olisi kätketty sydämemme sisimpiin sopukoihin. Hän voi mielensä mukaan säätää lakeja ja päättää sekä puhtauden palkitsemisesta että ihmisen tekemien rikkomusten rankaisemisesta. Ihminen on siis olento, jolle on annettu valinnan vapaus, mutta joka itse asiassa on voimaton.

Koska ei voi olla enempää kuin yksi olevainen, jolla on Socianuksen mukaan ylin valta kaikkeen nähden, kolmesta ylimmästä henkilöstä puhuminen on järjetöntä. Jumalan olemus on yksi, ei vain ainoa lajissaan vaan myös lukumääräisesti ainoa. Se ei millään tavoin voi sisältää henkilöiden moninaisuutta, koska yksittäinen henkilö ei ole mitään muuta kuin yksittäinen älykäs olento. Missä tahansa on olemassa lukumäärältään kolme henkilöä, täytyy välttämättä olla myös kolme erillistä olemusta. Jos osoitetaan, että lukumääräisesti on vain yksi olemus, täytyy olla niin, että on myös vain yksi henkilö.

Socianus todisti myös Kolminaisuusopin vääräksi sillä perusteella, että ei ollut mahdollista, että Jeesuksella olisi samanaikaisesti kaksi olemusta. Hän sanoi, että yhdessä henkilössä ei voisi yhdistyä kaksi olemusta, joilla olisi vastakkaisia ominaisuuksia ja tällaisia ominaisuuksia olivat mm. kuolevaisuus ja kuolemattomuus: alku ja alun puuttuminen, muuttuvaisuus ja muuttumattomuus. Myöskään kahta olemusta, joista kumpikin on taipuvainen muodostamaan erillisen persoonansa, ei voi ahtaa yhteen persoonaan. Tämä siksi, että välttämättömyyden pakosta syntyy kaksi henkilöä ja vastaavasti niistä tulee kaksi Kristusta, yksi jumalallinen ja yksi inhimillinen. Kirkko sanoo, että Kristus koostuu jumalaisesta ja ihmisen luonteesta samoin kuin ihminen on koostunut ruumiista ja sielusta. Socianus vastasi, että siinä tapauksessa se eroaa selvästi siitä uskosta, että kaksi luonnetta olisi Kristuksessa yhdistynyt siten, että Kristus koostuisi jumalaisesta ja inhimillisestä ruumiista. Ihmisessä ruumis ja sielu ovat liittyneet sillä tavoin yhteen, että ihminen ei ole sielu eikä ruumis. Sillä sielu tai ruumis eivät kumpikaan voi erillisenä muodostaa henkilöä, kun taas jumalainen olento jo itsessään muodostaa henkilön ja siitä seuraa, että pakostakin inhimillinen olento jo itsessään muodostaa oman erillisen persoonan.

Lisäksi Socianus sanoi, että on myös Pyhien Kirjoitusten mukaan ristiriitaista, että Kristuksella olisi jumalainen olemus: ensinnäkin Jumala loi Jeesuksen. Toiseksi Pyhissä Kirjoituksissa sanotaan, että Jeesus oli ihminen. Kolmanneksi, Pyhissä Kirjoituksissa todistetaan, että Jeesuksen kaikki erinomaiset ominaisuudet olivat Jumalan lahja. Neljänneksi Pyhät Kirjoitukset osoittavat selvästi, että Jeesus laski jatkuvasti kaikki tekemänsä ihmeet ei itsensä tai oman jumalaisen olemuksensa vaan Isän ansioiksi. Jeesus todisti itse Jumalaisen Tahdon puolesta.

Seuraava ote Krakovalaisesta katekismuksesta löytyy Relandin kirjasta Historical and Critical Reflections upon Mohametonism and Socianism (Historiallisia ja kriittisiä pohdintoja muhamettilaisuudesta ja socianismista):

"Niiden mielipide, jotka pitävät jumalallisuutta Jeesuksen Kristuksen ominaisuutena, ei ole ainoastaan ristiriidassa terveen järjen kanssa, vaan lisäksi myös Pyhien Kirjoitusten kanssa ja ne, jotka uskovat, että ei ainoastaan Isä vaan myös Poika ja Pyhä Henki ovat kolme henkilöä yhdessä jumaluudessa, tekevät suuren virheen ... Jumalan olemus on mitä yksinkertaisin ja ehdottomasti vain yksi ja siksi on täysin ristiriitaista, että yksi tuo mukanaan toisen, jos he ovat kolme itsenäistä henkilöä. Meidän vastustajiemme surkea yritys todistaa, että Isä loi omasta olemuksestaan pojan on naurettava ja hävytön ... Aina Nikeian kirkolliskokoukseen saakka ja sitä myöhempiin aikoihin, mikä käy ilmi aikalaisten kirjoituksista, Isä ... yksin tunnustettiin todelliseksi Jumalaksi ja niitä, jotka olivat vastakkaista mieltä, kuten esim. sabelliaaneja ja muita heidän kaltaisiaan, pidettiin kerettiläisinä ... Anti-Kristuksen henki ei ole tuonut vaarallisempaa erhettä Kristuksen kirkkoon kuin tämä oppi, joka opettaa, että Jumalan yksinkertaisimmassa olemuksessa on kolme eri henkilöä, joista kukin on itse Jumala, ja että Isä ... ei ole ainoa tosi Jumala vaan että Poika ja Pyhä Henki täytyy yhdistää häneen. Ei ole mitään absurdimpaa tai mahdottomampaa ja vastenmielisempää terveelle järjelle.... Myös kristityt uskovat, että Jeesus Kristus kuoli ansaitakseen pelastuksen meidän tähtemme ja hyvittääkseen velat, joita me synneillämme olemme tehneet, kuitenkin tämä mielipide on väärä, virheellinen ja erittäin turmiollinen."

Socianus sanoi, että yksi syy siihen miksi Kolminaisuusoppi hyväksyttiin oli pakanafilosofian vaikutus, mikä käy ilmi seuraavasta Tolandin The Nazarenes (Nasarealaiset)-teoksen kappaleesta:

Socialaiset ja muut unitaristit vakuuttavat yhtä uskottavalla tavalla, että vastaavasti myös harhauskoiset toivat kristinuskoon aiemman uskontonsa monijumalaisuuden sekä kuolleiden ihmisten jumalaksi korottamisen: tällä tavoin he säilyttivät kristinuskon nimen, mutta muuttivat sen sisältöä sovittaen sen vastaamaan siihen aikaan muodissa olevia mielipiteitä ja tapoja omien etujensa tai asioiden tilan vaatimalla tavalla.

On ymmärrettävää, miksi Socianuksen kirjoitukset saavuttivat niinkin laajan hyväksynnän. Niissä ei ainoastaan annettu tarkempaa kuvaa Jeesuksen todellisesta olemuksesta ja hänen tehtävästään täällä, vaan ne myös osaltaan vähensivät kirkon liian suurta vaikutusvaltaa ihmisiin. Socianuksen työ oli myös siinä mielessä merkittävä, että hän muotoili selkeästi loogisen ja kuitenkin Raamattuun perustuvan teologisen oppisuunnan. Siksi hänen vastustajiensa oli hyvin vaikeaa kumota hänen kirjoituksiaan. Esimerkiksi kun vuonna 1680 pastori George Ashwell havaitsi, että Socianuksen kirjat olivat tulossa yhä suositummaksi hänen opiskelijoidensa joukossa, hän päätti kirjoittaa kirjan Socianuksen uskonnosta. Hänen Socianusta koskeva arviointinsa on mielenkiintoinen, sillä se on lähtöisin hänen vihollisensa kynästä:

Tämän uskonlahkon johtaja ja perustaja oli erittäin suuri persoona, hänessä yhdistyivät kaikki ne ominaisuudet, jotka herättävät ihailua ja vetävät ihmisten huomion puoleensa; hän oli niin suuri, että hurmasi eräänlaisella lumouksella kaikki, joiden kanssa hän oli tekemisissä ja kaikkien mieleen jäi vahvasti ihailun ja rakkauden sävyttämä vaikutelma hänestä. Hän voitti kaikki muut älynsä ylevyydellä sekä luonnollisella kohteliaisuudellaan, niin vastaansanomaton oli hänen järkeilynsä ja kaunopuheisuudensa voima, niin loistavia olivat hänen hyveensä, jotka eivät jääneet keneltäkään huomaamatta, kaikkea tätä hänellä oli hyvin suuressa määrin; myös hänen luonnonlahjakkuutensa oli niin mittava ja hänen elämäntapansa niin esimerkillinen, että hän vaikutti voittavan puolelleen koko ihmiskunnan kiintymyksen.

Sanottuaan tämän Ashwell päätteli, että Socianus oli "paholaisen hirvittävin ansa ja paula." (Anti-trinitarian Biographies, III, A. Wallace). Nykypäivänä kristityt eivät yleensä ole niin ristiriitaista mieltä Socianuksesta kuin pastori Ashwell. Socianismia ja liikkeen brutaalia lakkauttamistapaa kohtaan tunnetaan pääasiassa sympatiaa, kun taas kolminaisuusoppeja kohtaan tunnetaan selvemmin vastustusta. Monet ajattelevat kristityt vahvistavat Socianuksen uskon ja kieltävät Jeesuksen jumalaisuuden ja kaiken mikä viittaa siihen.

John Biddle (1615 - 1662)

John Biddle, joka oli unitarismin isä Englannissa, syntyi vuonna 1615. Hän eteni loistavasti opinnoissaan ja häntä kuvaillaan mieheksi, joka "ylitti opettajansa ja josta tuli oman itsensä ohjaaja." Hän aloitti opinnot Oxfordin yliopistossa vuonna 1634 ja suoritti B.A.-tutkinnon vuonna 1638 ja M.A.-tutkinnon vuonna 1641. Oxfordista lähdettyään hänet nimitettiin opettajaksi Gloucesterin St. Mary de Cryptin vapaaseen kouluun. Siellä hän alkoi tutkia uudelleen uskonnollisia näkemyksiään ja alkoi epäillä Kolminaisuusopin pätevyyttä. Häneen vaikuttivat suuresti Euroopan muiden unitaristien ajatukset, sillä Socianuksen opetukset olivat tässä vaiheessa jo löytäneet tiensä Englantiin. Latinalainen versio Krakovalaisesta katekismuksesta oli lähetetty Englantiin James-kuninkaalle osoitetulla omistuskirjoituksella varustettuna. Pyöveli sai tehtäväkseen polttaa se julkisesti vuonna 1614. Vaikka kirja poltettiinkin, sen sisältö alkoi kiinnostaa suurta yleisöä. Ryhdyttiin toimenpiteisiin sen maineen häpäisemiseksi. John Owenin, joka oli saanut Cromwellin alaisen valtioneuvoston valtuutuksen kumota Socianuksen opetukset, kerrotaan sanoneen: "Älkää suhtautuko näihin asioihin ikään kuin ne vaikuttaisivat jossain kaukana, eivätkä koskettaisi teitä ollenkaan, paha on jo ovella; Englannissa ei ole yhtäkään kaupunkia, kuntaa, tuskin edes kylää, jonne tätä myrkkyä ei olisi jo kaadettu." (Kappaleen lainaukset: Anti-trinitarian Biographies, III, A. Wallace)

Nämä yritykset pitää voimassa kirkon hyväksymät dogmit kohtasivat vastustusta. William Chillingworth (1602 -1644) tuomitsi "uskon ilkityöt, jotka johtivat vainoihin, ihmisten polttamiseen, kirkonkiroukseen, panetteluun, koska he eivät hyväksy muiden ihmisten sanoja Jumalan sanana." Jeremy Taylor ja Milton vakuuttivat kumpikin, että "todellinen älyllinen etsintä ei tee kerettiläistä." Ilkityö on niissä vaikutuksissa, jotka johtivat tahdon harhaan. Väittely levisi laajemmalle ja vallanpitäjät ryhtyivät uusiin toimenpiteisiin suojellakseen uskoa Kolminais-uusoppiin. Kesäkuussa vuonna 1640 Canterburyssa ja Yorkissa pidetyissä kokouksissa päätettiin kieltää Socianuksen kirjojen maahantuonti, painaminen ja levittäminen. Pappeja määrättiin olemaan saarnaamatta Socianuksen oppeja ja kaikkia varoitettiin siitä, että kaikki jotka uskoivat näihin oppeihin, julistettaisiin kirkonkiroukseen. Eräät kirjailijat ja ajattelijat arvostelivat ankarasti tätä päätöstä, mutta ilman minkäänlaista vaikutusta.

Tässä uudelleenarvioinnin ja uudenlaisen tutkimuksen ilmapiirissä myös Biddlen omat mielipiteet kokivat muutoksen, erityisesti Kolminaisuusopin suhteen. Hän puhui vapaasti uusista näkemyksistään ja tämän tuloksena tuomarit pyysivät häntä antamaan kirjallisen uskontunnustuksen vuonna 1644. Tämän hän teki käyttäen yksinkertaista kieltä:

"Uskon, että on vain yksi Kaikkivaltias Olevainen, jota kutsutaan Jumalaksi. Joten on vain Yksi olevainen, jolla on tämä Olemus."

Hän julkaisi myös pamfletin, jonka otsikkona oli tuohon aikaan Twelve Arguments Refuting the Deity of the Holy Spirit (12 argumenttia Pyhän Hengen Jumalallisuuden kumoamiseksi). Pamfletti oli osoitettu "Kristityille lukijoille." Vuonna 1645 "12 argumentin" käsikirjoitus takavarikoitiin ja Biddle vangittiin. Hänet käskettiin Parlamentin eteen, mutta hän yhä edelleen kieltäytyi hyväksymästä Pyhän Hengen Jumalallisuutta. Hän painatti pamfletin uudestaan vuonna 1647. 6. syyskuuta samana vuonna Parlamentti määräsi, että pyövelin on poltettava pamfletti ja tämä pantiin toimeen. Toukokuun 2. päivä 1648 julkaistiin Severe Ordinance (Ankara käsky). Siinä määrättiin, että kuka tahansa, joka kielsi Kolminaisuusopin tai Jeesuksen tai Pyhän Hengen jumalallisuuden, tuomittaisiin kuolemaan. Papeille ei suotu erioikeuksia tästä käskystä.

Seuraavassa on yhteenveto "12 argumentista", joka aiheutti nämä radikaalit toimenpiteet:

1) Hän, joka on erotettu Jumalasta, ei ole Jumala

Pyhä Henki on erotettu Jumalasta

Sen vuoksi Pyhä Henki ei ole Jumala.

Biddle selitti edelleen tätä päätelmää näillä sanoilla:

Ensimmäinen ja tärkein peruste on melko selvä sikäli kun sanomme, että Pyhä Henki on Jumala ja kuitenkin erotettu Jumalasta, tässä on siis ristiriita. Toinen peruste, jonka mukaan Pyhä Henki on erotettu Jumalasta, voidaan vahvistaa yleisesti tunnettujen Pyhien Kirjoitusten avulla. Argumentti, jonka mukaan Pyhä Henki on erotettu Jumalasta, jos asiaa ei käsitetä persoonaan vaan olemukseen viittaavana, on järjenvastainen:

Ensinnäkin kaikkien ihmisten on mahdotonta erottaa Henkilöä Jumalan olemuksesta ja olla muodostamatta kahta Olevaista tai Asiaa mielessään. Tämän johdosta hänen on pakko tehdä se johtopäätös, että on olemassa kaksi Jumalaa.

Toiseksi, jos Henkilö erotetaan Jumalan Olemuksesta, Henkilö olisi jokin Itsenäinen Olento. Siksi se olisi joko äärellinen tai ääretön. Jos se olisi äärellinen, Jumala olisi tällöin äärellinen, koska Kirkon mukaan kaikki Jumalassa on Itse Jumala. Joten johtopäätelmä on täysin absurdi. Jo se taas on ääretön, silloin Jumalassa olisi kaksi äärettömyyttä ja vastaavasti kaksi Jumalaa, mikä on argumenttina vielä absurdimpi kuin edellinen.

Kolmanneksi jos Jumalasta puhutaan persoonattomana, on tämä myös naurettavaa, koska kaikki myöntävät, että Jumala on sen Henkilön Nimi, joka absoluuttisella suvereenisuudella hallitsee kaikkea ... Kukaan muu kuin persoona ei voi hallita muita, siksi Jumalan ymmärtäminen muutoin kuin persoonana, on sama kuin että Hänet ymmärrettäisiin jonain muuna kuin Hän on.

2) Hän, joka antoi Pyhän Hengen israelilaisille, on Yksin Jehova

Tällöin Pyhä Henki ei ole Jehova tai Jumala.

3) Hän, joka ei puhu itsensä puolesta, ei ole Jumala.

Pyhä Henki ei puhu itsensä puolesta.

Siksi Pyhä Henki ei ole Jumala.

4) Hän, jota opetetaan, ei ole Jumala.

Häntä, joka kuulee muilta mitä hänen tulee puhua, opetetaan.

Kristus puhui, mitä hänen käskettiin sanoa.

Siksi Kristus ei ole Jumala.

Tässä kohtaa Biddle lainaa Raamattua (Johannes 8:26), jossa Jeesus sanoo:

"Minä vain ilmoitan maailmalle, minkä olen Häneltä kuullut."

5) Johannes 16:14 Jeesus sanoo:

"Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä Hän teille ilmoittaa, minä saan häneltä."

Hän joka saa muilta, ei ole Jumala.

6) Hän, joka on jonkun muun lähettämä, ei ole Jumala.

Pyhä Henki on Jumalan lähettämä.

Sen vuoksi Pyhä Henki ei ole Jumala.

7) Hän, joka ei voi antaa kaikkia asioita, ei ole Jumala.

Hän, joka on Jumalan lahja, ei ole kaiken antaja.

Hän, joka on Jumalan lahja, on itse annettu.

Lahja on antajan vallassa ja hänen määrättävissä.

Siksi on järjetöntä kuvitella, että Jumala voisi olla toisten vallassa ja toisten määrättävissä.

Tässä kohtaa Biddle siteeraa Apostolien teoista 17 jae 25:

"Itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun."

8) Hän, joka vaihtaa paikkaa ei ole Jumala.

Pyhä Henki vaihtaa paikkaa.

Siksi Pyhä Henki ei ole Jumala.

Biddle selittää edelleen tätä päätelmää seuraavilla sanoilla:

"Jos Jumala vaihtaisi paikkaa, silloin hän ei enää olisi siinä, missä hän on ennen ollut ja hän alkaisi olla siellä, missä hän ei ollut ennen, mikä taas on vastoin hänen läsnäoloaan kaikkialla ja vastoin hänen Jumalallisuuttaan. Sen vuoksi Jumala ei tullut Jeesuksen luokse vaan Enkeli, joka edusti Henkilöä Jumalan nimissä."

9) Hän, joka rukoilee Kristusta tuomitsemaan, ei ole Jumala.

Pyhä Henki tekee näin.

Siksi Pyhä Henki ei ole Jumala.

10) Roomalaiskirjeissä 10:14 lukee näin:

"Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista?"

Hän, johon ei uskota, ei ole Jumala.

Ihmiset eivät uskoneet Pyhään Henkeen, kuitenkin he seurasivat sitä.

Siksi Pyhä Henki ei ole Jumala.

11) Hän, joka kuulee Jumalasta toisen käden eli Jeesus Kristuksen kautta, niin hänen puheensa merkitys on erillään Jumalasta.

Hän, joka kuulee Jumalalta mitä hänen tulee sanoa on Jumalan opettama.

Pyhä Henki tekee niin. Siksi Pyhä Henki ei ole Jumala.

12) Hän, jonka tahto on määrällisesti erillään Jumalasta ei ole Jumala.

Pyhän Hengen tahto on määrällisesti erillään Jumalasta.

Siksi Pyhä Henki ei ole Jumala.

Tässä Biddle lainaa Roomalaiskirjeitä 8:26-27, jossa sanotaan:

"Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanomattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta."

Biddle käsitteli myös Uuden Testamentin erästä jaetta, jonka kirkkolaitos oli esittänyt Kolminai-suusopin näkemysten tueksi. Tämä jae on 1.Joh.5:7-8, jossa sanotaan:

"Todistajia on näin kolme: Henki, vesi ja veri, ja nämä kolme todistavat yhtäpitävästi."

Biddle sanoi, että jae oli terveen järjen vastainen. Se oli ristiriidassa Pyhien Kirjoitusten muiden jakeiden kanssa ja se merkitsi vain sopimusta ja liittoa, mutta sillä ei ollut sisältöä. Lisäksi jae ei ollut esiintynyt vanhoissa kreikankielisissä evankeliumien kopioissa, eikä syyrialaisissa käännöksissä, eikä myöskään kaikista vanhimmissa latinankielisissä käännöksissä. Siksi vaikutti siltä, että jae oli väärennetty ja siksi sekä vanhan että nykyajan tulkitsijat jättävät sen huomiotta. (True Opinion Concerning the Holy Trinity, J. Biddle)

Huolimatta vuoden 1648 säädöksestä Biddle julkaisi kaksi muuta pamflettia ja hänet olisi todennäköisesti hirtetty tämän vuoksi, jolleivät eräät riippumattomat Parlamentin jäsenet olisi auttaneet häntä. Toinen hänen kirjoituksistaan oli nimeltään "Uskontunnustus Pyhästä Kolminaisuudesta Pyhien Kirjoitusten mukaan." Siinä oli kuusi artikkelia, joista kussakin oli lisänä otteita Raamatusta ja niissä tuettiin hänen omia argumenttejaan. Esipuheessa hän puhui rohkeasti Kolminaisuusopin uskon pahuudesta. Hänen mielestään kolminaisuusopin kannattajien käyttämät argumentit "sopivat paremmin noidille kuin kristityille." Seuraavassa on ote Biddlen "Uskontunnustuksesta":

Uskon, että on yksi Korkein Jumala, Taivaan ja Maan Luoja ja kaiken olevaisen alkusyy ja sen vuoksi Uskomme ja Palvontamme ylin kohde. Uskon Jeesukseen siinä mielessä, että hän voisi olla veljemme ja hän voisi tuntea myötätuntoa luonteen heikkoutemme vuoksi ja siksi hän voisi olla valmiimpi auttamaan meitä. Hänellä on vain ihmisen luonne.

Hän on Jumalan alamainen. Hän ei ole toinen Jumala. Ei ole olemassa kahta Jumalaa. Pyhä Henki on Enkeli, joka etevänä ja Jumalalle läheisenä, valittiin välittämään Hänen sanomaansa.

(The Epic of Unitarianism, D.B. Parke, s.31-32)

Toinen Biddlen tuohon aikaan julkaistu teos oli "The Testimonies of Ireneus, Justin Martyr, etc. Concerning One God and the Persons of the Holy Trinity" (Iraneuksen, Justin Marttyyrin jne. todistuksia mitä yhteen Jumalaan ja Pyhän Kolminaisuuden Henkilöihin tulee."

Odotettuaan pitkään vankilassa eräs tuomari vihdoin asettui takuuseen Biddlen puolesta, ja hänet vapautettiin. Tuomarin nimi pidettiin salassa, koska hän pelkäsi turvallisuutensa puolesta. Biddle ei saanut kovin pitkään nauttia vapaudestaan, kun hänet jälleen heitettiin vankilaan. Tuomari kuoli pian tämän jälkeen ja jätti pienen testamenttilahjoituksen Biddlelle. Vankilassa olon suuret kustannukset kuluttivat pian tämän lahjoituksen ja joksikin aikaa Biddlen ruoka vähennettiin pieneksi määräksi maitoa, jota tarjottiin aamuisin ja iltaisin. Hänen tilanteensa helpottui, kun eräs lontoolainen kustantaja otti hänet palvelukseensa uuden Septuagintan, Raamatun kreikankielisen käännöksen, oikolukijaksi hänen ollessaan vielä vankilassa . 16. helmikuuta 1652 annettiin amnestiamääräys ja Biddle vapautettiin. Englantilainen versio Krakovalaisesta katekismuksesta painettiin Amsterdamissa samana vuonna ja siitä tuli välittömästi hyvin suosittu Englannissa. Biddle painatti kirjansa unitarismista vuonna 1654, jälleen Amsterdamissa, ja sitä luettiin laajalti Englannissa. Tämän vapauden jakson aikana Biddle alkoi tavata muita unitaristeja sunnuntaisin palvoakseen Jumalaa heidän noudattamallaan tavalla. Näihin tilaisuuksiin osallistuvat eivät uskoneet Perisynnin käsitteeseen tai Sovitusoppiin. 13. joulukuuta 1654 Biddle, joka oli juuri julkaissut kaksi katekismustaan, pidätettiin jälleen ja lähetettiin vankilaan. Häntä kiellettiin käyttämästä kynää, mustetta tai paperia, eikä hänen luonaan saanut käydä vierailijoita. Kaikki kopiot hänen kirjoistaan määrättiin poltettavaksi. Hän teki valituksen tuomiostaan ja hänet vapautettiin 28. toukokuuta 1655.

Ei kestänyt kovin kauaa ennen kuin Biddle taas jälleen kerran riitautui virkavallan kanssa. Tämä tapahtui julkisessa keskustelutilaisuudessa. Puhuja aloitti väittelyn kysymällä, oliko paikalla ketään, joka kielsi, että Kristus oli Ylin Jumala. Biddle julisti viivyttelemättä ja lujasti: "Minä kiellän sen." Hänen tukiessaan tätä väitöstään sellaisilla argumenteilla, joita hänen vastustajansa eivät kyenneet kumoamaan, päätettiin keskeyttää asioiden käsittely ja jatkaa jonain muuna päivänä. Biddlestä tehtiin samalla ilmoitus virkavallalle, ja väittelyn jatkoa edeltävänä päivänä hänet pidätettiin taas ja pantiin vankilaan. Aluksi Biddleä kiellettiin käyttämästä lakimiestä, mahdollisesti siksi, että oli epäselvää oliko tuolloin sellaista lakia voimassa, jonka perusteella hänet olisi voitu tuomita. Hänen ystävänsä olivat hyvin tietoisia tästä ja päättivät kääntyä suoraan Cromwellin puoleen. He laativat anomuksen ja lähettivät sen Cromwellille. Ennen kuin anomus annettiin Cromwellin käsiin, sitä muutettiin ja sen sisältö pilattiin siten, että sen kirjoittajien oli avoimesti myönnettävä se väärennökseksi.

Cromwell, joka oli aivan ymmällä, keksi ratkaisun vaikeaan tilanteeseen karkottamalla Biddle Scilly-saarille 5. lokakuuta 1655. Hänen oli määrä pysyä vankeudessa St. Maryn linnassa koko loppuelämänsä ja hänelle maksettaisiin vuotuinen 100 kruunun määräraha. Vankeutensa aikana Biddle kirjoitti runon, josta seuraavassa on muutama rivi:

Konklaavi kokoontui, tuomari asetettiin tehtäväänsä,

Mies nousi Jumalan valtaistuimelle;

Ja he tuomitsivat siellä asian,

Joka kuuluu vain Jumalalle;

Veljensä uskosta he tekivät rikoksen,

Ja murskasivat ajatuksen synnynnäisen oikean ylevyyden.

(Anti-trinitarian Biographies, III, A. Wallace)

Mitä enemmän hän kärsi, sitä vakuuttuneemmaksi hän tuli vakiintuneen kirkon vallitsevan uskonnon tekemistä virheistä. Thomas Firmin, joka oli aikaisemmin auttanut Biddleä, jatkoi hänen tukemistaan lähettämällä rahaa, jotta hänen elämänsä vankilassa olisi tullut mahdollisimman mukavaksi. Samaan aikaan Biddleä kohtaan tunnettu myötätunto kasvoi laajalti. Hallitus pyysi tri John Owenia todistamaan Biddlen opetukset vääriksi. Selvitettyään tilannetta hän havaitsi, että suuri osa englantilaisista oli unitaristeja ja hän julkaisi vastineen Biddlelle vuonna 1655. Tavallaan Cromwellin toimenpiteet auttoivat Biddlea: avustuksen turvin Biddle saattoi olla turvassa vihollisiltaan ja hän saattoi viettää aikansa rukoillen ja mietiskellen. Hän pysyi vankina St. Maryn linnassa vuoteen 1658 saakka. Paineiden hänen vapauttamisensa puolesta kasvaessa koko ajan, hänet vihdoin vapautettiin.

Päästyään vankilasta hän alkoi välittömästi järjestää julkisia kokouksia, joissa hän tutki Pyhiä Kirjoituksia osoittaakseen Jumalan Ykseyden ja osoittaakseen Kolminaisuuden opin olevan väärässä. Nämä kokoukset kehittyivät säännöllisiksi unitaristien uskon mukaisiksi palvontatilaisuuksiksi. Tällaista ei ollut koskaan ennen tapahtunut Englannissa.

Biddle pidätettiin jälleen 1. kesäkuuta 1662 yhdessä eräiden ystäviensä kanssa kesken heidän kokoustaan. Heidät kaikki pantiin vankilaan ja takaussumma kiellettiin. Ei löytynyt lakia, jonka mukaan heitä olisi voitu rangaista, joten heitä syytettiin yleisen siviililain perusteella. Biddle sai sakkoja 100 puntaa ja hänet tuomittiin pysymään vankilassa, kunnes ne oli maksettu. Hänen uskonveljensä saivat 20 puntaa sakkoja kukin. Biddlea kohdeltiin hyvin huonosti vankilassa ja häntä pidettiin eristyssellissä. Tämä sekä vankilan pilaantunut ilma saivat aikaan sen, että hän sairastui ja kuoli alle 5 viikon sisällä. Hän kuoli 22. syyskuuta 1662.

Biddlen kuolema sekä Yhtenäisyysjulistuksen voimaantulo tapahtui samana vuonna ja se tarkoitti sitä, että julkinen, Biddlen ohjeita noudattava jumalanpalvonta ei enää ollut mahdollista. Julistuksen vuoksi 2257 pappia erotettiin virastaan ja heidän myöhempi kohtalonsa on tuntematon. Tiedetään kuitenkin, että noin 8000 ihmistä kuoli vankilassa, koska he kieltäytyivät hyväksymästä Kolminaisuusoppia tällä aikakaudella Englannissa. Biddlen muistelmien (20 vuotta Biddlen kuoleman jälkeen) kirjoittaja pysyi turvallisuussyistä ja omasta tahdostaan nimettömänä. Unitarismi oli kuitenkin edelleen olemassa filosofisena liikkeenä ja sen kannattajien lukumäärä kasvoi yhä. Kirkon turvautuminen voimakeinoihin auttoi usein vain saamaan ihmiset Socianuksen ja Biddlen oppien kannattajiksi ja monet sen ajan johtavista intellektuelleista, Milton, Sir Isaac Newton ja Locke mukaanluettuna, tunnustivat Jumalaisen Ykseyden.

Virkavallan tarmokkuutta unitarismin hävittämiseksi kuvaa heidän säätämiensä lakien määrä: vuonna 1664 annettu asetus tuomitsi maas karkotettaviksi ja mahdollisesti palatessaan hirtettäväksi kaikki ne, jotka kieltäytyivät menemästä valtion kirkkoon. Rangaistuksia oli myös kaikille, jotka osallistuivat uskonnollisiin kokouksiin, joissa oli 5 tai sitä enemmän osanottajaa, ja jotka eivät olleet kirkon laillistamia. Mikäli joku syyllistyi tällaiseen rikokseen useammin kuin kerran, hänet karkotettiin Amerikkaan. Mikäli karkotetut palaisivat tai yrittäisivät paeta rangaistusta, he saisivat kuolemanrangaistuksen. Tämä koski myös pappeja. Vuoden 1673 koeasetuksessa määrättiin lisäksi, että vuoden 1664 asetuksessa mainitun rangaistuksen lisäksi kuka tahansa henkilö, joka ei vastaanottanut sakramenttia Englannin kirkon tapojen mukaisesti, ei rangaistuksena saisi haastaa ketään oikeuteen tai viedä mitään asioita oikeuteen. Hän ei myöskään saisi enää olla lapsen huoltaja tai testamentin, lahjan tai luovutuskirjan jaon toimeenpanija tai vastaanottaja. Mikäli joku tämän lain syyttämä henkilö yrittäisi tällaista tehdä, hän olisi velvollinen maksamaan 500 punnan sakot. Vuonna 1689 julkaistiin vihdoin uskonvapauslaki. Uskonvapaus kiellettiin kuitenkin niiltä, jotka eivät hyväksyneet Kolminaisuusoppeja. Unitaristit tuomitsivat uskonvapauslain suvaitsemattomuuden. Parlamentti vastasi tuomitsemalla unitarismin "vastenmielisenä kerettiläisyytenä". Rangaistus tästä rikoksesta oli kaikkien kansalaisoikeuksien menettäminen sekä kolmen vuoden vankeusrangaistus. Kuitenkaan sitä, minkä takana Biddle oli seissyt, ei voitu poistaa ihmisten sydämistä yhdellä asetuksella, vaikka lait estivät monia harjoittamasta avoimesti uskoaan. Ne, jotka eivät katsoneet voivansa uhmata lakia ja avoimesti kieltää Kolminaisuusoppia, turvautuivat moniin keinoihin voidakseen tyynnyttää omatuntonsa moittivat äänet. Jotkut jättivät hiljaa lausumatta ne osat Athanasiuksen uskontunnustuksesta, joita he eivät voineet hyväksyä. Jotkut antoivat seurakunnan apupapin lukea sen. Erään papin kerrotaan osoittaneen uskontunnustuksen halveksuntaa, koska hän oli antanut seurakunnan laulaa sitä suositun metsästyslaulun sävelin. Toinen pappi oli sanonut ennen kuin ryhtyi lukemaan lain määräämää Athanasiuksen uskontunnustusta: "Veljet, tämä on Athanasiuksen uskontunnustus, mutta Jumala on kieltänyt sen sanoen, ettei se saisi olla kenenkään muun ihmisen uskontunnustus." (Anti-trinitarian Biographies, III, A. Wallace) Kuitenkin yleensä ne, jotka uskoivat Jumalaiseen Ykseyteen, eivät uskaltaneet avoimesti julistaa uskoaan.

Biddle oli hyvin työteliäs oppinut ja hänen kirjoituksensa olivat tuloksia syvällisistä tutkimuksista. Hän oli vakuuttunut siitä, että voisi parhaiten palvella ihmiskuntaa todistaen pelottomasti totuuden puolesta, vaikka se merkitsi vainoamista ja arvostelua. Hän oli valmis hyväksymään köyhyyden, vankityrmän ja maastakarkoituksen. Hän halusi ihmisten jättävän kirkon, jota hän piti turmeltuneena ja luopuvan kaikesta ulkoisesta mukautumisesta väärään uskonjulistukseen. Hänellä oli marttyyrin rohkeus.

Milton (1608 - 1674)

Milton, joka eli samoihin aikoihin kuin Biddle ja oli samaa mieltä monista asioista hänen kanssaan, ei ollut yhtä avopuheinen kuin Biddle vaan halusi mieluummin viettää elämänsä vankilan ulkopuolella. Teoksessaan "The Treatise of True Religion" (Tutkielma todellisesta uskosta) hän sanoo;:

"Areiolaisia ja socianisteja syytetään Kolminaisuusoppeja vastaan taistelemisesta. He vakuuttivat uskovansa Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen Pyhien Kirjoitusten sekä apostolisen uskontunnustuksen mukaisesti. Termit kolminaisuus, kolmiyhteisyys, yhteisolemus, kolmipersoonaisuus he torjuivat skolastisina käsitteinä, joita ei voinut löytää Pyhistä Kirjoituksista, jotka yleisen protestanttisen elämänohjeen mukaan olivat siinä määrin pelkistettyjä ja selkeitä, että ne pystyivät tuomaan esille merkityksensä totuudenmukaisemmilla sanoilla, koska ne samalla liittyivät hyvin ylevään ja kaikille tärkeään aiheeseen eli sofistisen syvälliseen mysteeriin, mutta Pyhinä Kirjoituksina ne edustivat selkeää oppia."

(The Christian Doctrine, J. Milton)

Toisessa kirjassaan hän oli suorempi. Hän sanoi, että paavien, kirkolliskokousten, piispojen ja presbyteerien käyttämä valta voitiin lukea tyrannioista inhottavimpiin ja vastenmielisimpiin. Hän jatkoi:

"Kaikkien säädösten, seremonioiden ja oppien määrääminen on vastuutonta hyökkäystä Vapautta vastaan."

(The Christian Doctrine, J. Milton)

Runoilija ei avoimesti uhmannut maan siviilivirkavaltaa, vaan pysytteli omissa oloissaan protestina laitoskirkon kiihkoilulle ja suvaitsemattomuudelle. Kuten eräät johtavista intellektuelleista myös hän lakkasi käymästä kirkossa. Tri Johnson on sanonut Miltonista:

"Hän ei millään lailla osallistunut protestanttien nimityksiin. Tiedämme paremmin, mitä hän ei ollut kuin mitä hän oli. Hän ei ollut Rooman kirkon puolella. Hän ei ollut Englannin kirkon puolella. Milton ikääntyi harjoittamatta mitään näkyvää jumalanpalvontaa. Hänen päiväjärjestyksessään ei ollut sijaa rukouksille -hänen työnsä ja hänen mietiskelynsä toimivat hänen tavanomaisena rukouksenaan."

On selvää, ettei tri Johnson voinut ollut tietoinen Milton kirjoittamasta kirjasta, joka löydettiin lähes 150 vuotta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1823. Käsikirjoitus löydettiin vanhasta Valtion Paperivirastosta Whitehallista, ja sen otsikkona oli "Jumalaan liittyvä tutkielma." Kirja oli kirjoitettu Miltonin ollessa Cromwellin latinan kielen sihteeri ja oli selvää, ettei hän ollut aikonut julkaista sitä elinaikanaan.

I kirjan 2. kappaleessa Milton kirjoittaa Jumalan ominaisuuksista ja erityisesti Jumalaisesta Ykseydestä:

Vaikka niitä, jotka kieltävät Jumalan olemassaolon ei ole vain muutamia: "Mieletön se, joka ajattelee `Ei Jumalaa ole'.", Psalmi 14:1, on Jumalallisuus kuitenkin jättänyt ihmismieleen niin monia kiistämättömiä merkkejä itsestään ja Hänen kättensä jäljet ovat niin selvästi havaittavissa koko luonnossa, että kukaan järjissään oleva henkilö ei voi sulkea silmiään totuudelta. Ei ole epäilystäkään siitä, että kaikki maailma järjestelmällisyyden kauneudellaan tai siinä vallitsevan määritellyn ja hyödyllisen tarkoitusperänsä ilmeisyydellä, todistaa sen puolesta, että jonkinlainen ylin, tehokas Voima on täytynyt olla olemassa, ja tämän avulla kaikella on ennalta määrätty erityinen tarkoituksensa.

Kukaan ei kuitenkaan voi käsittää Jumalaa vain luonnon tai järjen yksinään toimiessa osviittana välittämättä Jumalan sanomasta tai viestistä ... Jumala on siksi ilmestynyt meille ja ilmoittanut sellaista, jota mielemme kykenee käsittämään tai luontomme heikkous pystyy sietämään ... Tätä Jumaluutta koskevaa tietoa Hän on Itse omaa hyvyyttään ilmoittanut runsaasti, koska se on tärkeää ihmisen pelastuksen kannalta ... Jumalan nimet ja ominaisuudet tuovat julki joko Hänen luontoaan tai Hänen jumalaista voimaansa ja erinomaisuuttaan.

Milton luettelee sen jälkeen Jumalan eri ominaisuuksia: Totuus, Henki (Olen se mikä olen), Äärettömyys ja Rajattomuus, Ikuisuus, Muuttumattomuus (en muutu), Lahjomattomuus, Kuolemattomuus, Ainainen Läsnäolo, Kaikkivaltius ja lopulta Ykseys, jonka hän sanoo "seuraavan väistämättä edellä luetelluista ominaisuuksista." Milton luettelee sitten seuraavat Raamatusta otetut todistuskappaleet:

Herra on Jumala ja ettei Hänen lisäkseen ole ketään toista.

(Viides Mooseksen kirja 4:35)

Herra on Jumala niin taivaassa kuin maan päällä, eikä toista jumalaa ole.

(Viides Mooseksen kirja 4:39)

Minä olen aina, ei ole muuta jumalaa minun rinnallani.

(Viides Mooseksen kirja 32:39)

Silloin kaikki maailman kansat oppivat tietämään, että vain Herra on Jumala, ei kukaan muu

(I. Kuningasten Kirja 8:60)

... Herra, Israelin Jumala, sinä, yksin sinä olet maailman kaikkien valtakuntien Jumala.

(II. Kuningasten Kirja 19:15)

Onko muuta Jumalaa, muuta turvakalliota kuin minä? Minä en toista tunne!

(Jesaja 44:8)

Minä olen Herra. Ei ole ketään toista, ei ole muuta Jumalaa kuin minä.

(Jesaja 45:5)

Ei ole muuta jumalaa kuin minä. Minä olen vanhurskas pelastaja, ei ole ketään muuta.

(Jesaja 45:21)

Sillä minä olen Jumala, eikä muuta jumalaa ole.

(Jesaja 45:22)

Ylläolevia jakeita kommentoidessaan Milton toteaa:

"Tämä tarkoittaa, että yksikään henki, yksikään henkilö, yksikään olento paitsi Hän ei ole Jumala "kenellekään", ja tämä kielto kattaa koko maailman."

Minä olen Jumala, eikä muuta jumalaa ole. Minä olen Jumala, ei kukaan ole minun vertaiseni.

(Jesaja 46:9)

Milton jatkaa:

... mikä voisi ollakaan selkeämpää tai ilmeistä tai soveliaampaa tavallisten ihmisten ymmärtää ja yleisten sanontatapojen kannalta, kuin tähdentää Jumalan kansalle, että määrällisesti on olemassa vain Yksi Jumala ja Yksi Henki kun puhutaan ykseyden määrällisesti yleisessä merkityksessä? Oli totuuden kannalta soveliasta ja hyvin järkeenkäypää, että ensimmäinen ja vastaavasti suurin käsky, jota myös alhaisimpien ihmisten tuli omantunnontarkasti totella, annettiin niin selkeällä tavalla, että mitkään moniselitteiset tai epäselvät ilmaisut eivät johtaisi Hänen palvojiaan harhaan tai pitäisi heitä epäilyksen tai epätietoisuuden vallassa. Vastaavasti israelilaiset ja heidän profeettansa totellessaan lakia ymmärsivät sen aina merkitsevän sitä, että Jumala oli lukumääräisesti yksi Jumala, ja hänen rinnallaan ei ollut ketään muuta, vielä vähemmän ketään samanarvoista. Tässä vaiheessa ei vielä tunnettu niitä skolastikkoja, jotka luottamalla omaan viisauteensa tai pikemminkin puhtaasti ristiriitaisiin argumentteihinsa kiistivät Jumalan Ykseyttä koskevan opin kuitenkin samalla teeskennellen hyväksyvänsä sen. Mutta samoin kuin mikä koskee Jumalaisuuden kaikkialle ulottuvaa läsnäoloa, on myös yleismaailmallisesti hyväksytty, kuten aiemminkin on todistettu, että Jumala ei voi tehdä mitään sellaista, johon liittyy ristiriitaisuutta. On siis aina muistettava, että Yhdestä Jumalasta ei voida sanoa mitään sellaista, joka olisi ristiriidassa Hänen Ykseytensä kanssa ja joka antaisi hänelle samanaikaisesti ykseyden ja moninaisuuden ominaisuuksia. Markus 12:29-32: "Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra." Niin kirjanoppinut sanoi hänelle: "Oikein opettaja! totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muuta kuin hän."

Milton jatkaa sitten käsittelemällä Pyhän Hengen olemusta. Pyhissä Kirjoituksissa ei juuri ole mainintaa sen luonteesta, sen olemassaolosta tai siitä, mistä se on tullut. Hän jatkaa:

On äärimmäisen järjenvastaista, jollei jopa vaarallista, että näin suurien vaikeuksien keskellä uskovia tulisi vaatia hyväksymään oppi, jota sen puoltajat pitävät ensiarvoisen tärkeänä ja kiistämättömän varmana ja peräti Pyhien Kirjoitusten selkeimpänä todisteena ja tämä asia, joka käsitetään järjenvastaisena, tulisi kuitenkin pystyä ymmärtämään pelkän ihmisjärjen esittämien todisteiden tai oikeammin sanottuna epäilyttävien ja epäselvien väitösten perusteella.

(The Christian Doctrine, J. Milton)

Milton tekee sitten seuraavat johtopäätökset Raamatun tuntemuksensa perusteella:

Pyhä Henki ei ole kaikkitietävä. Pyhä Henki ei ole kaikkialla läsnäoleva. Ei voida sanoa, että koska Pyhä Henki suorittaa Jumalan antamia tehtäviä, sitä kutsuttaisiin sen vuoksi Jumalan osaksi. Jos asia olisi näin, miksi Pyhää Henkeä kutsuttaisiin Puolustajaksi, joka tulee Jeesuksen jälkeen, joka ei puhu itsensä puolesta eikä omissa nimissään, ja jonka voima on siksi saatu muualta. (Johannes 16:7 - 14). On siksi selvää, että sen sijaan että hyväksyisimme termin "Puolustaja" sen ilmeisimmässä merkityksessä profeettana, joka tulee Jeesuksen jälkeen, hänen nimittämisensä Pyhäksi Hengeksi puhumattakaan Jumalaksi, saa aikaan loppumattoman sekaannuksen tilan.

(The Christian Doctrine, J. Milton)

Milton on samaa mieltä Ariuksen kanssa siitä, että Jeesus ei ollut ikuinen. Hän sanoo, että Jumalan vallassa oli luoda tai olla luomatta Jeesus. Hän päättelee, että Jeesus syntyi "ajan asettamissa rajoissa." Hän ei kykene löytämään Pyhistä kirjoituksista yhtäkään kappaletta, jossa tuettaisiin "Jeesuksen ikuisen olemisen" periaatetta. Hypoteesi, jonka mukaan Jeesus olisi olennaisesti yhtä Jumalan kanssa, vaikka hän on persoonana ja lukumääräisesti toinen, on omituinen ja järjen-vastainen. Dogmi ei ainoastaan ole ristiriidassa järjen kanssa vaan myös Pyhien Kirjoitusten antamien todisteiden kanssa. Milton on samaa mieltä "Israelin kansan" kanssa siitä, että Jumala on Yksi ja ainoa Jumala. On niin ilmeistä, että Jumala on yksin itsestään olemassaoleva Jumala, että se ei vaadi selityksiä; vastaavasti olento, joka ei ole itsestään olemassa, ei voi olla Jumala. Hän päättelee,

On ihmeellistä, kuinka turhanpäiväisellä syvällisyydellä tai pikemminkin kuinka hämäävillä tempuilla jotkut yksilöt ovat pyrkineet kiertämään tai sumentamaan Pyhien Kirjoitusten kappaleiden selkeän merkityksen.

(The Christian Doctrine, J. Milton)

Miltonin mukaan Pyhä Henki oli sekä Jumalan että Jeesuksen alapuolella, koska hänen tehtävänään oli välittää viestejä toiselta toiselle. Yksin hän ei olisi pystynyt tekemään mitään. Hän oli Jumalan palvelija ja totteli Häntä kaikessa. Hän oli Jumalan lähettämä, eikä hänelle ollut annettu mitään puhuakseen itsensä puolesta.

Miltonista tuntui, ettei hän voinut ilmaista näitä näkemyksiään avoimesti, sillä jos hän olisi niin tehnyt, hän olisi samalla vaarantanut oman henkilökohtaisen turvallisuutensa ja asettanut itsensä alttiiksi samalle kohtelulle kuin mitä Biddle ja monet muut olivat joutuneet kärsimään. Vuonna 1611 eli Miltonin elinaikana, kaksi miestä nimeltä Legatt ja Wightman poltettiin elävältä kuninkaan luvalla, koska he uskoivat, ettei jumaluuden Ykseydessä ollut olemassa henkilöiden, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen Kolminaisuutta ja että Jeesus Kristus ei ollut Jumalan luonnollinen oikea poika, eikä samaa olemusta, ikuisuutta ja mahtavuutta Isänsä kanssa mitä tulee hänen jumaluuteensa; ja että Jeesus Kristus oli pelkästään ihminen ja luotu, eikä Jumala ja ihminen samassa ja yhdessä olennossa. Miltonin vaiteliaisuus hänen elinaikanaan on siksi ymmärrettävää.

John Locke (1632 - 1704)

John Locke, joka parhaiten tunnetaan yhteiskunnallista sopimusta koskevista tutkielmistaan, kannatti myös unitaristien näkemyksiä, mutta pelkäsi julistaa sitä avoimesti. Eräässä vaiheessa hänet pakotettiin lähtemään Englannista poliittisten mielipiteidensä vuoksi. Palattuaan vuoden 1688 vallankumouksen jälkeen, hän varoi loukkaamasta suoraan kirkon valtaa, koska hän pelkäsi tulevansa jälleen vainotuksi. Kirkko ei myöskään pitänyt hänen järkeä ylistävästä erikoistut-kielmastaan. Erään toisen kirjoittamansa pamfletin hän joutui julkaisemaan nimettömänä. Tiedetään kuitenkin, että Locke opiskeli Kristuksen varhaisten seuraajien opetuksia, eikä kyennyt löytämään mitään perusteita Kolminaisuusopin puolesta. Hän oli Newtonin läheinen ystävä ja ilmeisesti keskusteli tästä silloin hyvin kiistellystä aiheesta Newtonin kanssa. Le Clere, joka oli Locken ja Newtonin ystävä, huomauttaa, että koskaan aiemmin ei ole lausuttu niin ristiriitaisia mielipiteitä asiasta, johon liittyi toisaalta niin paljon asiantuntemusta ja toisaalta niin paljon väärin-ymmärryksiä, sekaannuksia ja tietämättömyyttä. Perimätiedon mukaan Locke oli mukana neuvot-telemassa vuoden 1689 uskonvapausasetuksen sisällöstä.

Isaac Newton (1642 - 1727)

Pope, kuuluisa englantilainen runoilija, on kirjoittanut yleiskatsauksen Newtonin maineikkaasta elämästä näillä sanoilla:

Luonto ja luonnon lait lepäävät yön kätköissä

Jumala sanoi, "Tulkoon Newton." - ja valoa tuli kaikkialle.

(Anti-trinitarian Biographies, III, A. Wallace)

Newton oli myös yksi niistä, joiden mielestä ei ollut kovin viisasta tunnustaa uskoaan avoimesti: vuonna 1690 hän lähetti John Lockelle pienen paketin, joka sisälsi hänen huomioitaan Uuden Testamentin tekstissä olevista virheistä viitaten Johanneksen I kirjeeseen 5:7-8 sekä Paavalin I kirjeeseen Timoteukselle 3:16. Hän toivoi Locken voivan auttaa häntä kääntämään käsikirjoituksen ranskan kielelle ja saamaan sen julkaistua Ranskassa, koska hänestä tuntui, että olisi ollut liian vaarallista painattaa sitä Englannissa. Kirjan nimenä oli "An Historical Account of Two Notable Corruptions of Scripture" (Historiallinen selonteko kahdesta merkittävästä virheestä

Pyhissä Kirjoituksissa). Vuonna 1692 kirjan latinankielinen käännös yritettiin julkaista nimettömänä. Newtonin mielestä aika ei ollut kypsä tähän ja hän pyysi Lockea ryhtymään toimenpiteisiin estääkseen sen julkaisun.

"Historiallisessa selonteossaan" Newton sanoo viitaten Johanneksen I kirjeeseen 5:7-8

Kolminaisuusopista käydyssä kiihkeässä, maailmanlaajuisessa ja pitkällisessä kiistelyssä Pyhän Hieronymuksen aikana, ennen häntä ja hänen jälkeensä, ei kertaakaan ajateltu tätä tekstiä jossa puhutaan "kolmesta taivaassa". Nyt se on kuitenkin kaikkien huulilla ja se on selitetty tärkeimmäksi tekstiksi, johon viitataan ja mikäli se olisi ollut myös heidän kirjoissaan asia olisi varmasti ollut samoin.

Hän jatkaa:

Annetaan niiden, jotka siihen kykenevät ottaa asiasta selkoa. Mitä minuun tulee, en siihen pysty. Mikäli meidän tulisi oman henkilökohtaisen arviomme perusteella määrätä, mikä on osa Pyhiä Kirjoituksia ja mikä ei, myöntäisin sen paikoitellen virheelliseksi, mutta kiisteltyjen kohtien suhteen tyytyisin mielelläni siihen, miten asiat itse parhaiten tulkitsen. Ihmiskunnan kiivaiden ja taikauskoisten yksilöiden luonteenlaadulle on ominaista, että he ovat uskonkysymysten suhteen aina tunteneet mielenkiintoa mysteereja kohtaan, ja tästä syystä he ovat pitäneet eniten siitä, jota ovat vähiten ymmärtäneet. Tällaiset ihmiset voivat hyvin käyttää apostoli Johannesta hyväkseen siten kuin parhaaksi näkevät, mutta minä itse kunnioitan häntä siinä mielessä, että uskon hänen kirjoittaneen järkevää tekstiä ja siksi pidän hänen omana tekstinään parhaita osia hänen tekstissään.

(Anti-trinitarian Biographies, III, A. Wallace)

Newtonin mielestä tämä jae esiintyi ensimmäistä kertaa Erasmuksen Uuden Testamentin kolmannessa painoksessa. Hän uskoi, että ennen tämän painoksen julkaisemista, Uudesta Testamentista ei löytynyt kyseistä "väärennettyä tekstiä" : "Kun he saivat Kolminaisuusopin painokseensa, heittivät he käsikirjoituksensa pois, sikäli kuin sellaista oli olemassa, kuin vanhentuneen almanakan. Voivatko näin petolliset menettelyt olla tyydyttäviä omaa harkintakykyään käyttävien ihmisten mielestä?" Hän jatkaa: "On pikemminkin uhka kuin etu uskonnon kannalta antaa sen nojata katkenneeseen tukipilariin."

Viitaten Paavalin ensimmäiseen kirjeeseen Timoteukselle 3:16, Newton sanoo: "Kaikkina areiolaisen kiistan kiivaimpina ja pitkällisimpinä aikoinakaan ei koskaan tullut ilmi ... että olisi

siteerattu kohtaa `Jumala, joka on ilmestynyt lihassa', vaikka sen olisi pitänyt olla mitä olennaisin ja ilmeisin tekstinkohta tähän aiheeseen liittyen."

Newton vastusti myös Vanhan Testamentin allegorista tai kaksinkertaista tulkintaa. Hän ei pitänyt Pyhien Kirjoitusten kaikkia kirjoja arvovallaltaan samanarvoisina. Whistonin mukaan Newton kirjoitti myös tutkielman kahdesta muusta Athanasiuksen väärentämästä tekstistä, mutta näistä ei ole enää jälkeäkään nykypäivänä.

Newton totesi lopuksi myös seuraavaa:

Jumaluuden sana tuo mukanaan herruuden ylivallan alamaisiin nähden ja sana Jumala merkitsee useimmiten Herraa. Jokainen herra ei kuitenkaan ole Jumala. Herruuden ylivalta muodostaa hengellisessä olevaisuudessa Jumalan. Jos tämä ylivalta on todellista, olevainen on todellinen Jumala; jos se on kuviteltua, on kyseessä epäjumala; jos se on kaikkein ylin, on kyseessä kaikkein ylin Jumala.

(Anti-trinitarian Biographies, III, A. Wallace)

Thomas Emlyn (1663 - 1741)

Thomas Emlyn syntyi 27. toukokuuta 1663. Hän aloitti opinnot Cambridgessa vuonna 1678 ja päätettyään opintonsa palasi Dubliniin, jossa hänestä pian tuli hyvin suosittu saarnaaja. Hän piti ensimmäisen saarnansa presbyteeripappina vuonna 1682 ja seuraavien kymmenen vuoden aikana hänen hyvän saarnaajan maineensa kasvoi koko ajan. Noin vuonna 1702 eräs hänen seurakuntansa jäsenistä havaitsi, että Emlyn vältteli eräitä tunnettuja sanontoja saarnoissaan, samoin kuin tiettyjä yleisesti Kolminaisuusopin puolesta esitettyjä argumentteja. Tämän seurauksena häneltä alettiin tiedustella, mitä mieltä hän oli Kolminaisuusopin käsitteestä. Koska häneltä kysyttiin asiaa näinkin suoraan, Emlyn katsoi, että hänen oli pakko ilmaista mielipiteensä avoimesti ja varauksettomasti:

Hän myönsi uskovansa Yhteen Jumalaan. Hän julisti, että Jumala oli Yksin Ylin Olevaisuus ja että Jeesus oli saanut kaiken arvovaltansa ja voimansa yksin Häneltä. Hän lisäsi, että jos hänen seurakuntalaisensa pitäisivät hänen mielipiteitään vastenmielisinä, hän olisi täysin valmis jättämään eroanomuksensa, jotta he voisivat valita tilalle sellaisen papin, joka tukisi heidän mielipiteitään. Seurakuntalaisten enemmistö ei halunnut näin käyvän, mutta tilanne oli sellainen, että hän kuitenkin seurakuntalaisten murheeksi jätti eroanomuksensa. Häntä neuvottiin lähtemään Englantiin joksikin aikaa, jotta tilanne olisi rauhoittunut. Näin hän myös teki.

Oltuaan Englannissa 10 viikkoa, hän palasi Dubliniin noutamaan perhettään. Ennen kuin he ehtivät matkustaa Englantiin, Emlyn pidätettiin vuonna 1703 ja häntä syytettiin kerettiläisyydestä. Oli saatu selville, että hän oli vastuussa unitarismia koskevan kirjan julkaisusta. Kirjan nimenä oli "An Humble Inquiry into the Scripture Account of Jesus Christ" (Vaatimaton tutkimus Pyhien Kirjoitusten kertomasta Jeesus Kristuksesta). Kirjasta saatiin riittävästi todistusaineistoa oikeudenkäyntiin. Koko kirja perustui pääasiallisesti Johanneksen evankeliumin jakeeseen 14:28, jossa Jeesus sanoo: "Isä on minua suurempi." Emlyn pyrki osoittamaan, että Jeesus toimi välittäjänä ihmisen ja Jumalan välillä. Samalla hän hienovaraisesti erotti Jeesuksen Jumalasta ja näin tehdessään kumosi samalla Kolminaisuusopin idean.

Koska hänen vastustajiensa mielestä oli vaikeaa muotoilla häntä vastaan esitetty syyte, oikeudenkäyntiä lykättiin muutamalla kuukaudella. Hän vietti tämän ajan vankilassa. Kun oikeudenkäynti vihdoin alkoi, "pitkään kaapuun pukeutunut mieshenkilö" ilmoitti hänelle, että hänen ei ollut sallittua puolustautua vaan oli päätetty "saada hänet rautoihin kuin susi ilman lakeja tai muita metkuja." Ei siis ollut mitenkään hämmästyttävää, että hänet tuomittiin ja häntä pidettiin syyllisenä siitä syystä, että hän oli "kirjoittanut ja julkaissut häpeällisen ja herjaavan raamatun, jossa hän julistaa, että Jeesus Kristus ei ollut Ylin Jumala." Hänelle annettiin mahdollisuus valita vuoden vankeusrangaistuksen ta 1000 punnan sakkojen välillä. Hänen oli kuitenkin määrä olla vankilassa, kunnes sakot oli maksettu. Tuomiota seuranneiden valitusten vuoksi häntä raahattiin tuomioistuimesta toiseen ja häntä esiteltiin yleisön edessä kerettiläisenä. Tämän epämiellyttävän kohtelun kuvailtiin kuitenkin olevan armeliasta, koska jos hän olisi ollut Espanjassa, hänet olisi varmuudella poltettu elävänä. Johtuen hallituksen taholta tulleesta painostuksesta, sakko alennettiin 70 puntaan. Sakko maksettiin ja Emlyn vapautettiin. Hän jätti Irlannin välittömästi. Etevillä papin taidoillaan hän kommentoi kerettiläisten kohtelua seuraavasti: "vankityrmän ja sakkojen valaiseva voima on hyvin vakuuttava." (Anti-trinitarian Biographies, A. Wallace)

Emlyn liittyi siis niiden huomattavien teologien joukkoon, jotka uskalsivat kieltää Kolminaisuusopin ja tukea uskoa Yhteen ja ainoaan Jumalaan. Koraanin Jumalaisissa ilmoituksissa koko asia esitetään selkeästi. Hän on ylin, eikä ole ketään Hänen kaltaistaan. Ketään muuta ei mainita Jumalana. Valitettavasti asiaa ei esitetty yhtä selkeästi Raamatussa. Sen vuoksi Emlyn yritti selvittää tätä sekavaa kohtaa kirjassaan: Emlynin mukaan Jumala "merkitsi toisinaan Ylintä, Täydellisintä ja Ääretöntä Olevaista, joka on Yksin oma itsensä, eikä mikään Hänen Olevaisuudessaan tai Arvovallassaan tai missään muussa kuulu kenellekään muulle; tähän viitataan yleisimmin, kun tavallisessa puheessa, saarnassa tai kiitoksessa puhutaan Jumalasta; me viittaamme Jumalaan sanan ylevimmässä merkityksessä.

Emlyn jatkaa osoittamalla, että vaikka Raamatussa käytetään sanaa "Jumala", sitä käytetään usein merkitsemään henkilöitä, joille on myönnetty jonkinlainen alempi arvovalta ja voima verrattuna Ylimpään Olevaisuuteen:

"Enkeleitä kutsutaan jumaliksi ...."Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon ..." (Psalmi 8:6); tuomarit ovat jumalia (Toinen Mooseksen kirja 22:8, Psalmi 82:1, Johannes 10:34-35; joskus myös tiettyä henkilöä kutsutaan Jumalaksi, kuten esim. Moosesta kutsutaan kaksi kertaa Aaronin Jumalaksi ja myöhemmin myös faaraon Jumalaksi; Paholaista kutsutaan myös tämän maailman Jumalaksi eli maailman Ruhtinaaksi ja kaikkivaltiaaksi hallitsijaksi, joka epäoikeudenmukaisen vallananastuksen ja Jumalan luvalla pitää hallussaan tätä asemaa. Koska Hän, joka yksin on Jumala sanan varsinaisessa merkityksessä, on ehdottomasti kaiken tämän yläpuolella, pidämme me myös Häntä merkittävämpänä kuin kaikkia muita, joita kutsutaan Jumaliksi.

Selventääkseen edelleen tätä eroa Emlyn siteeraa Philoa, joka kuvailee Ylintä Olevaista "ei ainoastaan ihmisten Jumalana, vaan myös Jumalien Jumalana." Tämä on Jumalalle Vanhassa Testamentissa annettua ylin ja kunniakkain lisänimitys tarkoituksena mainita Hänen Suuruutensa ja Kunniansa suurenmoisimpana olevaisuutena.

Koska Raamatussa käytetään termiä "Jumala" sekä viittamaan Jumalaan että myös Jumalan alapuolella oleviin olentoihin, Emlyn pyrki edelleen ratkaisemaan tämän ongelman: "Kummassa sanan kahdesta merkityksestä sanotaan Kristuksen olevan Jumala Pyhissä Kirjoituksissa?" Hän päätteli, että Kristus on alempi olento verrattuna Jumalien Jumalaan, (ks. I korinttilaiskirje 8:5-6). Hän pääsi tähän johtopäätökseen kysymällä itseltään seuraavan ratkaisevan kysymyksen: "Onko Jeesus Kristuksella minkäänlaista sellaista Jumalaa yläpuolellaan, jolla on suurempi arvovalta ja joka kykenee suurempiin saavutuksiin kuin hän itse vai ei?" Vastaus tähän kysymykseen ratkaisisi Jeesuksen aseman suuntaan tai toiseen. Jos hänen yläpuolellaan oli Jumala, hän ei olisi Ehdottomasti Ylin Jumala. Emlynin vastauksena oli "Kyllä" ja hän kykeni esittämään kolme eri argumenttia vastauksensa tueksi:

· Jeesus puhuu nimenomaan hänen yläpuolellaan olevasta Jumalasta.

· Hän myös hyväksyy Jumalan olevan hänen yläpuolellaan.

· Hän pyytää itselleen täydellisyyttä, sillä hänelle ei ole suotu sitä ylivoimaista ja rajatonta täydellisyyttä, joka kuuluu vain Jumalalle, Ylimmälle Olevaisuudelle.

Emlynistä tuntui, että näitä kolmea seikkaa tuli käsitellä yksityiskohtaisemmin sillä tavalla, että myös tavalliset ihmiset ymmärtäisivät ne. Hän arvosteli terävästi niitä, jotka kirjoittivat Pyhistä Kirjoituksista siten, että kansa ei voinut sitä ymmärtää ja kuitenkin he odottivat kansan uskovan kirjoituksissaan kuvailemiin dogmeihinsa. Emlyn kirjoitti lisää näihin asioihin liittyen:

Ensinnäkin Jeesus puhuu toisesta Jumalasta, joka on erillään hänestä itsestään. Voimme havaita hänen sanovan useita kertoja, "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?" (Matt. 27:46). Varmastikaan hän ei tarkoittanut sanoa "Minä itse, Minä itse, miksi hylkäsit minut?" Hänen Jumalansa oli siis eri asia kuin hän itse, kuten hän selittää muissa jakeissa, mm. Johannes 8:42, jossa selvitetään, että hän ei erota itseään Hänestä Isän vaan Jumalan ominaisuudessa ja siksi kaiken tämän perusteella hänen ei voida olettaa olevan samainen Jumala, josta hän itsensä erottaa ...

Toiseksi Jeesus tunnustaa ei ainoastaan jonkun muun olevan Jumala kuin hänen itsevaan myös sen, että Jumala on hänen itsensä yläpuolella, minkä myös hänen opetuslapsensa selkeästi antavat ymmärtää. Hän julistaa myös itse selkeästi monissa tilanteissa alamaisuuttaan Isälleen. Yleensä hän julistaa Isän olevan suurempi kuin hän itse on. Hän sanoo, ettei hän ole tullut tekemään itse mitään, vaan ainoastaan Isän nimissä ja hänen arvovaltansa avulla. Hän ei tavoittele omaa, vaan Jumalan ylistystä, eikä tee oman tahtonsa mukaan, vaan Jumala on hänen lakinsa. Noudattaen tätä alamaista asennoitumista hän tuli alas taivaista tähän maailmaan. Jälleen kerran hän tunnustaa riippuvuutensa Jumalasta, jopa niiden asioiden suhteen, joiden väitetään kuuluvan hänelle Jumalan ominaisuudessa, joita ovat esim. kyky tehdä ihmeitä, herättää kuolleita henkiin, maailmanlaajuisen tuomion toimeenpaneminen: kaikki ne asiat, joista hän sanoo, "omasta puolestani en pysty tekemään mitään."

Kolmanneksi Jeesus kiistää sen äärettömän täydellisyyden, joka kuuluu vain Jumalista Ylimmälle Jumalalle (rajaton voima, absoluuttinen hyvyys, ääretön tietämys). On myös aivan varmaa, että jos häneltä puuttuu yksikin näistä täydellisyyden ominaisuuksista, jotka kuuluvat olennaisena osana Jumaluuteen, hän ei ole Jumala sanan varsinaisessa merkityksessä. Jos me havaitsemme hänen kiistävän yhdenkin näistä ominaisuuksista, hän ei voi asettaa itselleen haasteeksi toista, sillä se, että hän myöntää, ettei hänellä ole kaikkia Jumaluuden ominaisuuksia tai kieltää olevansa Ääretön Jumala, on sama asia.

Emlyn jatkoi esittämällä muutamia esimerkkejä viimeksi mainitsemansa asian todisteeksi:

Eräs suuri ja erikoinen Jumaluuden ominaisuus on absoluuttinen ja rajaton kaikkivaltius. Hän, joka ei kykene tekemään kaikkia ihmeitä tai mitä tahansa haluamaansa, ei koskaan voi olla Ylin Olevaisuus jos hän ei kykene tähän ilman jonkun muun apua. Hän on mitä ilmeisimmin epätäydellinen ja puutteellinen olento suhteellisessa mielessä, koska hän tarvitsee apua, ja pyytää lisävoimia joltain muulta kuin itseltään.

On siis mitä ilmeisintä, että Jeesus (olipa hänellä mitä voimia tahansa) tunnustaa yhä uudelleen, että hänellä ei itsellään ei ole rajatonta voimaa: "Omin neuvoin minä en voi tehdä mitään." (Joh. 5:30). Hän on juuri puhunut suurista ihmeteoista, mm. kuolleiden henkiin herättämisestä ja maailmanlaajuisen tuomion toimeenpanemisesta ja hän tekee hyvin selväksi sen, että ihmisten tulisi tietää hänen kykyjensä tällaisiin tekoihin johtuvan Jumalasta. Alussa hän sanoo, "Ei poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän." (Joh.5:19). Puolivälissä hän sanoo uudestaan saman asian ja ikään kuin hän ei koskaan voisi liikaa teroittaa tätä suurta totuutta, hän lisää vielä uudestaan loppusanoissaan, "Omin neuvoin en voi tehdä mitään ..." Varmastikaan tämä ei ole Jumalan, vaan ihmisen ääni! Suurin ja Korkein ei voi saada mitään keneltäkään. Häntä ei voi enää saattaa sen mahtavammaksi tai viisaammaksi kuin hän on, koska absoluuttisessa täydellisyydessä ei voi olla mitään lisättävää. Koska valta Jumalassa on ehdotonta Täydellisyyttä, siitä seuraa, että jos sitä voitaisiin johtaa muualle, olevaisuus olisi Häntä itseään, mikä taas on Suurimman ja Korkeimman pilkkaamista. Se, että hänet luetaan epäitsenäisten ja johdettujen olentojen joukkoon, merkitsisi käytännössä samaa kuin, jos Hänet todistettaisiin "ei-jumalaksi". Ylin Jumala on toden totta vain Hän, joka on ensimmäinen Alkusyy ja ehdottomasti kaiken alkuperä.

Emlyn tutki myös Markuksen evankeliumin jakeessa 13:32 olevaa Jeesuksen sanomaksi väitettyä lausuntoa. Hän puhuu Tuomiopäivästä ja toteaa: "Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä edes Poika, ei kukaan muu kuin Isä." Emlyn huomauttaa, ettei kukaan, joka uskoi Jeesuksen Jumalallisuuteen voisi väittää tämän lausunnon tarkoittavan, että Jumalalla olisi kaksi luontoa tai kaksi erillistä tietoisuuden tilaa samanaikaisesti. Se asettaisi Hänet naurettavaan asemaan, jossa hän sekä tietäisi että ei tietäisi jotain samanaikaisesti. Jos Jeesus olisi Jumalainen ja Jumalalla olisi tämä tietous, silloin Jeesus ei olisi lausunut tätä väitettä, koska jos myös hänellä olisi tämä ominaisuus, hänellä tulisi olla myös tämä tietous.

Thomas Emlyn oli hyvin tietoinen siitä, että lukuisat kristityt eivät tulisi ymmärtämään häntä. Puolustaessaan uskoaan hän selvensi "Kristinuskon uskontunnustustaan" sanomalla, että hän piti Jeesusta opettajanaan, jota hän ihaili ja rakasti enemmän kuin isäänsä, äitiään ja ystäviään. Hän jatkoi "Tiedän, että Jeesus ei rakasta mitään muuta kuin Totuutta, eikä kukaan joka seisoo hänen sanojensa takana, voi häntä koskaan loukata, sillä "Isä on minua suurempi" (Johannes 14:28). Tämän lausunnon perusteella, Emlyn totesi, olisi vaarallista sanoa "Jumala ei ole suurempi kuin Jeesus." (Anti-trinitarian Biographies, III, A. Wallace)

Thomas Emlyn oli Jumalasta oppinut mies, joka oli kuuluisa oppineisuudestaan ja vilpittömyy-destään sekä lujuudestaan, jonka avulla hän kesti vainoamista sen sijaan että olisi tehnyt myönny-tyksiä uskonsa suhteen. Hän kuuluu niiden teologien loistavaan joukkoon, jotka uskalsivat uhmata vastustajiaan. He joutuivat kärsimään vankeutta, kidutusta, jopa menettivät henkensä, mutta he eivät horjuneet Kirkon ja Valtion mahdin edessä, jotka niin usein yhdistyivät voidakseen saada heidät syrjäytettyä. Kaiken kaikkiaan kukin esimerkki vainoista vain lisäsi heidän viestinsä suosiota kansan piirissä. Tämä sanoma oli yksinkertaisesti,

Ei ole olemassa kolmea, vaan vain Yksi Jumala.

Emlyn oli yksi ensimmäisistä protestanttisista toisinajattelijoista, jolla oli rohkeutta julkisesti julistaa epäuskoaan Kolminaisuusoppiin. Lukuisat presbyteeripapit liittyivät hänen joukkoonsa ja he tunnustivat Ariuksen sekä muiden unitaristien uskon 1700-luvun alkupuolella. 10 vuotta Emlynin oikeudenkäynnin jälkeen Englannin kirkon piirissä havaittu vaimea levottomuus, joka oli seurausta Jeesuksen oletetun jumalallisuuden kyseenalaistamisesta, räjähti valloilleen Samuel Clarken "Scripture Doctrine of the Trinity" (Pyhien Kirjoitusten Kolminaisuusoppi) julkaisemisen myötä vuonna 1712. Tässä kirjassaan hän siteerasi 1251 kohtaa Pyhistä Kirjoituksista osoittaak-seen, että Isä Jumala oli ylin, Kristus ja Pyhä Henki olivat Häntä alempia. Clarke julkaisi myöhemmin uuden painoksen anglikaanisen kirkon Rukous- ja rituaalikirjasta poistaen Athanasiuksen uskontunnustuksen ja muut Kolminaisuusoppiin liittyvät kohdat.

Thomas Emlyn kuoli heinäkuussa 1741.

Theophilus Lindsey (1723 - 1808)

Theophilus Lindsey syntyi vuonna 1723. Hän oli ensimmäisen unitaarisen seurakunnan perustaja Englannissa. Hän otti käyttöön uudistetun jumalanpalvelusjärjestyksen, joka perustui Samuel Clarken 60 vuotta aiemmin esittämään korjattuun laitokseen. Hän ei mm. käyttänyt perinteistä valkoista messupaitaa. Hän piti ensimmäisen jumalanpalveluksen huutokauppasalissa Essex Streetillä Lontoossa. Oli huhtikuun 17. päivä vuonna 1774. Jumalanpalvelukseen osallistui suuri joukko seurakuntalaisia, heidän joukossaan mm. Benjamin Franklin ja Joseph Priestly. Tässä on Lindseyn kertomus tästä tilaisuudesta, mikä sisältyy hänen seuraavana päivänä eräälle ystävälleen kirjoittamaansa kirjeeseen:

Olet varmaankin hyvilläsi kuullessasi, että kaikki meni erittäin hyvin eilen; yleisö oli paljon laajempi ja kunnianarvoisampi, kuin mitä olisin osannut odottaa, ja kaikki käyttäytyivät hyvin säädyllisesti. Kaiken kaikkiaan sain sen vaikutelman, minkä eräät ilmaisivat suoraankin, että he olivat hyvin tyytyväisiä koko jumalanpalvelukseen. Muutamia keskeytyksiä sattui, mutta ei mitään varsinaista häiriötä. Ainoa vika oli se, että jumalanpalvelus oli liian lyhyt. Tilaisuuden perusteella tekemäni päätelmien, sekä yleisen hartauden ja tyytyväisyyden perusteella olen vakuuttunut siitä, että tämä kokeilu tulee Jumalan siunaamana olemaan ainutlaatuisen hyödyllinen. Tämän jumalanpalveluksen ja kirkon jumalanpalveluksen välinen vastakohtaisuus on silmiinpistävää. Suo anteeksi, jos sanon, että olisin punastunut joutuessani pukeutumaan valkoiseen paitaan. Kukaan ei näytä vähimmässäkään määrin kaipaa-van sitä. Olen tyytyväinen myös siitä, ettei minulla ollut mitään varsinaisia esteitä tielläni - lisäksi olen täysin tyytyväinen koko jumalanpalvelukseen; tällaista tyytyväisyyttä en aiemmin ole kokenut -minun täytyy sanoa vielä kerran, ja siunattu olkoon Jumala siitä syystä, että me onnistuimme erittäin hyvin. Ja lisäksi toivomme vain voivamme jatkaa samalla tavalla Hänen siunaamanaan ...

(The Epic of Unitarianism, D.B. Parke, s.46)

Essex Streetin seurakunnan muodostuminen innoitti pian myös muiden unitaaristen "kappelien" perustamiseen Birminghamissa, Manchesterissa ja muissa Englannin kaupungeissa. Kirkollinen riippumattomuus edisti opillista vapautta siinä määrin, että vuonna 1790 Lindsey esitti Oxfordin ja Cambridgen opiskelijoille osoittamassaan kirjelmässä seuraavat "kaikkien ymmärrykselle selkeät ja helppotajuiset tosiasiat ... jotka kaikki Pyhiin Kirjoituksiin uskovat ihmiset ennemmin tai myöhemmin joutuvat hyväksymään ja tunnustamaan todeksi:

On olemassa vain Yksi Jumala, yksi ainoa persoona, joka on Jumala ja kaikkien asioiden yksinomainen Luoja ja täysivaltias Herra;

Pyhä Jeesus oli juutalaisten sukuun kuuluva mies, Jumalan palvelija ja Hänen korkeasti arvostama ja kunnioittama henkilö;

Henki tai Pyhä Henki ei ollut henkilö tai älyllinen olento vaan ainoastaan Jumalan ainutlaatuinen voima tai lahja, joka suotiin Jeesukselle Kristukselle itselleen hänen elinaikanaan; ja myöhemmin opetuslapsille ja monille ensimmäisistä kristityistä. Tämän avulla he pystyivät saarnaamaan ja levittämään menestyksekkäästi evankeliumia (Apostolien teot 1:2) ja

Tämä oli Jumalaa, Kristusta ja Pyhää Henkeä koskeva oppi, jota apostolit opettivat ja saarnasivat juutalaisille ja pakanoille.

(The Epic of Unitarianism, D.B. Parke, s.47)

Näiden lähes nykyaikaisten vakaumustensa avulla englantilainen unitarismi saavutti suurimman huippunsa. Kirjoituksissaan Lindsey mainitsi seuraavat kohdat tehdäkseen selväksi sen tosiseikan, että Jeesus Kristus ei ollut Jumala:

Jeesus ei koskaan nimittänyt itseään Jumalaksi; eikä hän antanut pienintäkään vihjettä siihen suuntaan, että hän olisi ollut se henkilö jonka kautta kaikki olevainen olisi tehty.

Vanhan Testamentin kirjoituksissa puhutaan kautta linjan vain yhdestä Persoonasta, yhdestä Herrasta, itse Jumalana, ja yksin kaiken Luojana. Viitaten Johanneksen evankeliumin ensimmäiseen kirjeeseen (5:7) ei ole uskottavaa, että Johannes, hurskas heprealainen, olisi yhtäkkiä tuonut esille toisen Luojan, uuden Jumalan, ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Ei tiedetä, milloin hän olisi esittänyt tämän oudon opin tai minkä arvovallan valtuuttamana hän olisi näin tehnyt; etenkin, kun otamme huomioon, että Mooseksen lain mukaan, jonka jumalaisen arvovallan Johannes myönsi, oli epäjumalien palvontaa ja jumalanpilkkaa osoittava rikos palvoa tai myöntää joku muu Jumalaksi kuin Jehova. Johanneksen herra ja opettaja, Jeesus, ei maininnut ketään muuta Jumalaa kuin Jehovan ja piti velvollisuutenaan olla puhu-matta mitään vain omasta puolestaan. Hänen Isänsä, jonka sanansaattaja hän oli, antoi hänelle käskyn siitä, mitä hänen tuli sanoa ja mistä hänen tuli puhua.

(Johannes 12:49)

Evankeliumien kirjoittajien historiassa puhutaan vain yhdestä jumalallisesta persoonasta, Isästä, todellisena Jumalana. (Johannes 17:3)

Markus, Matteus ja Luukas kirjoittivat kysymättä neuvoa toinen toisiltaan. He eivät koskaan edes vihjaisseet siihen suuntaan, että Jeesus olisi ollut Jumala. Ei voida siis uskoa tai kuvitella, että nämä miehet, jos he olisivat tienneet Jeesuksen olevan Jumala tai maailman Luoja, olisivat olleet hiljaa tämän tärkeän asian suhteen.

Johannes, joka aloittaa evankeliuminsa sanomalla, että Sana oli Jumalan tykönä ja että Jeesus oli lihaksi tullut Sana, ei nimitä Jeesusta tällä nimellä kertaakaan evankeliuminsa loppuosassa.

Luukaksen evankeliumin tutkiminen osoittaa hänen uskoneen ettei Jeesus ollut olemassa ennen kuin hänen äitinsä Maria hänet synnytti, koska

Jakeissa 3:23-38 kerrotaan hänen sukunsa suoraan alenevassa polvessa.

Jakeissa 4:24 ja 8:33 Jeesuksen tunnustetaan olevan Jumalan profeetta

Jakeissa 7:16 ja 24:19 Jeesusta kutsutaan profeetaksi

Jakeissa 3:13, 26 ja 4:27 ja 30 Pietari ja eräät muut opetuslapset kutsuvat Jeesusta Jumalan palvelijaksi

Jakeissa 17:24 ja 30 Luukas kuvailee Jeesusta "ihmisen poikana", joka on saanut tärkeän tehtävän Jumalalta, joka loi tämän maailman

Lindsey kysyi heiltä, jotka palvoivat Jeesusta, kuinka he reagoisivat, jos Jeesus tulisi heidän luokseen ja kysyisi seuraavat kysymykset:

Miksi osoitat hartaudenharjoituksesi minulle? Olenko minä joskus neuvonut sinua tekemään niin tai ehdottanut itseäni uskonnollisen palvonnan kohteeksi?

Enkö minä yhdenmukaisesti lopuksi antanut esimerkin itsestäni rukoilemassa Isää, minun Isääni ja sinun Isääsi, minun Jumalaani ja sinun Jumalaasi? (Johannes 20:17)

Kun opetuslapseni pyysivät minua opettamaan heitä rukoilemaan (Luukas 11:1-2) opetinko heitä rukoilemaan itseäni tai jotain muuta henkilöä vai Isääni?

Olenko koskaan kutsunut itseäni Jumalaksi tai kertonut sinulle, että olin maailman Luoja ja minua siksi olisi palvottava?

Rakennettuaan temppelinsä Salomon sanoi, "Mutta asuisiko todella Jumala maan päällä? Taivasten taivaatkaan eivät ole sinulle kyllin avarat - mitenkä sitten tämä temppeli, jonka olen rakentanut!" (I Kuninkaiden Kirja 8:27)

(A List of False Reading of the Scripture, T. Lindsey)

Lindseyn usko Jumalaiseen Ykseyteen käy ilmi hänen seuraavista sanoistaan:

Ääretöntä Luojaa tulisi palvoa kaikkialla, sillä Hän on kaikkialla .... yksikään paikka ei ole sen pyhempi kuin toinen, mutta jokainen paikka on pyhä rukoilijalle. Jumalan-palvoja tekee paikan pyhäksi. Aina kun on olemassa hurskas ja nöyrä mieli, joka katsoo Jumalan puoleen, Jumala on siellä. Synnistä vapaa mieli on Jumalan todellinen temppeli. (Two Dissertations, T. Lindsey)

Joseph Priestly (1733 - 1804)

Joseph Priestly syntyi pienessä Fieldheadin kylässä kuusi mailia Leedsistä lounaaseen vuonna 1733. Hän oli puuvillakankaiden valmistajan vanhin poika. Hänen äitinsä kuoli pojan ollessa 6-vuotias. Kotona hän sai ankaran kalvinistisen kasvatuksen, mutta koulussa hänen opettajansa vastustivat niitä pappeja, jotka eivät olleet samaa mieltä kaikista Anglikaanisen valtionkirkon opeista. Joseph halusi tulla papiksi ja opiskeli perusteellisesti latinan, kreikan ja heprean kielet. Kveekarien seurakunnan vanhimmat eivät hyväksyneet häntä joukkoonsa, koska hän ei osoittanut riittävää katumusta Adamin syntien vuoksi. Myös yliopistot alkoivat kieltäytyä hyväksymästä henkilöitä, jotka eivät tunnustaneet kaikkia puhdasoppisen kirkon oppeja oikeiksi. Sen sijaan hänet lähetettiin tunnettuun akatemiaan, jossa opettajat ja opiskelijat jakautuivat valtionkirkon puhdas-oppisuuden kannattajiksi sekä Yhteen Jumalaan uskoviksi "harhaoppisiksi". Siellä Joseph alkoi vakavissaan epäillä kristityn kirkon perusdogmien totuutta, erityisesti Kolminaisuusoppia. Mitä enemmän hän tutki Raamattua sitä vakuuttuneempi hän oli omien näkemystensä totuudesta. Ariuksen, Servetuksen ja Sozinin kirjoitukset tekivät häneen syvällisen vaikutuksen. Heidän tavoin myös hän tuli siihen tulokseen, että Pyhistä Kirjoituksista löytyi vain vähän ja niukasti tukea Kolminaisuus- ja Sovitusoppien puolesta. Tuloksena oli, että saatuaan opintonsa akatemiassa päätökseen, hän lähti sieltä vannoutuneena areiolaisena.

Hänet nimitettiin papin apulaiseksi 30 punnan vuosipalkalla. Kun kuitenkin havaittiin, että hän oli areiolainen, hänet erotettiin. Vuonna 1758 hän onnistui saamaan toisen työpaikan Nantwichin pappina Cheshiressa. Hän työskenteli siellä kolme vuotta. Hänen tulonsa olivat vaatimattomat, mutta hän sai lisätuloja antamalla yksityisopetusta. Hän sai pian maineen hyvänä opettajana. Areiolaiset olivat perustaneet Akatemian Warringtoniin vuonna 1757 ja lähdettyään Nantwichistä Priestly aloitti siellä opettajana. Hänellä oli tapana käydä Lontoossa lomiensa aikana ja erään tällaisen matkan aikana hän tapasi Benjamin Franklinin ensimmäistä kertaa. Vuonna 1767 hän siirtyi lähemmäksi vanhaa kotiaan ja hänestä tuli Mill Hillin pappi Leedsissä. Hän asui siellä 6 vuotta. Leedsissä Priestly painatti lukuisia pamfletteja ja pian hänestä tuli tunnettu avomielisenä ja arvovaltaisena unitarismin puolestapuhujana. Vapaa-aikanaan hän alkoi opiskella kemiaa merkit-tävällä menestyksellä. Hän voitti Royal Societyn tunnustuspalkinnon ja vuonna 1774 hän onnistui ensimmäisenä löytämään hapen, mikä teki hänet kuuluisaksi. Löytöä seuraavan tutkimusjakson aikana hän löysi muitakin uusia, ennen tuntemattomia kaasuja. Hän oli kuitenkin edelleen kiinnos-tuneempi uskonnosta kuin näkyvää maailmaa tutkivista luonnontieteistä ja piti näitä löytöjään teologin ajanvietteenä. Henkilökohtaisissa muistelmissaan hän sivuaa näitä saavutuksiaan vain sivun mittaisella maininnalla. Kerran hän kirjoitti, "Olen tehnyt löytöjä tietyillä kemian tieteen aloilla. En koskaan kiinnittänyt kovin paljon huomiota tieteenalan yleisiin rutiineihin ja tiedän myös kovin vähän alan yleisistä prosesseista." (Memoirs of Dr. Priestly, J. Priestly)

Seuraavaksi hän siirtyi Shellburnen jaarlin palvelukseen tämän kirjastonhoitajaksi sekä seuralai-seksi kirjallisuuden alalla. Hänelle annettiin erittäin avokätinen palkka sekä elinikäinen vuotuis-maksu ja lisäksi hän sai vapauden tehdä, mitä hän halusi. Hän pysyi tässä toimessa 7 vuoden ajan viettäen kesät jaarlin maaseutukartanossa ja talvet Lontoossa. Hän myös seurasi jaarlia hänen matkoillaan Pariisiin, Hollantiin, Belgiaan ja Saksaan. Jaarli piti Priestlyn ystävyyttä Benjamin Frankliniin hämmentävänä, koska viimeksimainittu kannatti tuohon aikaan Ranskassa käynnissä ollutta vallankumousta. Priestly lopetti virallisesti ystävyyden Franklinin kanssa ja siirtyi pian sen jälkeen asumaan Birminghamiin. Hänen oleskelunsa tässä kaupungissa kesti 11 vuotta ja vaikka se päätyi musertavaan tragediaan, oli se kuitenkin ehkä onnellisin ajanjakso hänen elämässään. Hänen papinvelvollisuutensa siellä rajoittuivat sunnuntaihin, joten lopun ajan viikosta hän oli vapaa työskentelemään laboratoriossaan ja kirjoittamaan.

Birminghamissa Priestly sai valmiiksi tärkeimmän ja merkittävimmän teoksensa "History of the Corruptions of Christianity" (Kristinuskon turmelluksen historian), joka sai kirkkolaitoksen hyvin suuttuneeksi. Teoksessaan hän ei ainoastaan kieltänyt Kolminaisuusopin oikeellisuutta, vaan myös tunnusti Jeesuksen inhimillisyyden. Hän sanoi, että Jeesuksen syntymää koskevat kertomukset eivät olleet keskenään yhtäpitäviä. Hän uskoi, että Jeesus oli ihminen, joka kaikissa suhteissa oli muiden ihmisten kaltainen, hänellä oli samat heikkoudet, hän oli samalla tavalla tietämätön, ennakkoluuloinen ja heikko. Jumala valitsi kuitenkin hänet luomaan moraalista järjestystä maailmaan. Hän sai opastusta tehtävänsä luonteen suhteen ja hänelle annettiin ihmeellisiä voimia. Jeesus lähetettiin ilmoittamaan tärkeitä tietoja kuolemanjälkeisestä elämästä, jolla ihmisiä palkittaisiin sen mukaan, miten he olivat toimineet tässä elämässä eikä suinkaan pelkästään sen perusteella, olivatko he saaneet kasteen vai eivät. Näistä mielipiteistä ei pitänyt hallitus eikä kirkko.

Priestly ei ainoastaan myöntänyt Jeesuksen inhimillisyyttä, vaan hän myös kielsi Jeesuksen neitseestä sikiämisen. Hän loi tällä tavoin perustan uudelle ajattelutavalle, minkä seurauksena unitarismista tuli eräänlainen laivamatka ilman peräsintä keskellä myrskyisää merta. Unitaarisen maailmankaikkeuden nimellä tunnetusta liikkeestä puuttui täysin suuntavaisto. Neitseestä sikiämisen kieltäminen johti täysin tarpeettomaan ja katkeraan kiistaan, josta oli seurauksena enemmän haittaa kuin hyötyä niille, jotka uskoivat Jumalaiseen Ykseyteen. Samanlainen uskon-liike edesauttoi myös Ranskan Vallankumouksen sekä sen hirmuhallituksen syntymistä. Tapahtu-mat Kanaalin toisella puolella saivat monet ihmiset levottomiksi Englannissa. Puhdasoppinen kirkko antoi ymmärtää, että Priestlyn opetukset voisivat johtaa samanlaiseen tragediaan Englan-nissa. Tämän vuoksi hänen ulko-ovelleen alkoi ilmestyä lukematon määrä loukkaavia ja uhkailevia kirjeitä ja hänen kuviaan poltettiin eri puolilla maata.

Kesäkuun 14. päivä 1791 joukko ihmisiä oli juhlimassa Bastillen valloittamisen vuosipäivää Birminghamin hotellissa. Meluava väkijoukko, jonka johtajina olivat kaupungin tuomarit, kokoon-tui hotellin ulkopuolelle. He löivät hotellin ikkunat rikki, koska luulivat, että myös Priestly osallistui juhlintaan,. Tri Priestly ei kuitenkaan ollut mukana. Väkijoukko siirtyi sitten hänen talonsa luokse, joka "ryöstettiin ja poltettiin ilman minkäänlaista armoa", kuten Priestly itse kirjoittaa muistelmissaan. Hänen kirjastonsa, hänen laboratorionsa ja kaikki hänen paperinsa ja käsikirjoituksensa tuhoutuivat tulipalossa. Eräs Priestlyn ystävä oli varoittanut tätä ennakolta ja siksi hän onnistui juuri ja juuri pelastamaan henkensä. Seuraavana päivänä poltettiin kaikkien merkittävien unitaristien talot ja seuraavien kahden päivän aikana väkijoukko alkoi polttaa niiden ihmisten taloja, jotka eivät tunnustaneet unitaristien uskontoa, mutta olivat suojelleet ja antaneet turvapaikan niille unitaristeille, jotka olivat nyt kodittomia. Koko tämän ajan Birminghamin asukkaat olivat täysin paniikin vallassa. Kaikki kaupat olivat kiinni, ihmiset huusivat ja kirjoittivat talojensa seiniin "Kirkko ja kuningas" paetakseen väkijoukon raivoa. Mellakoitsijat saatiin vaimen-nettua vasta kun armeija kutsuttiin paikalle.

Priestlyn mielestä hänen oli nyt liian vaarallista jäädä Birminghamiin ja siirtyi siksi Lontooseen pukeuduttuaan ensin valeasuun. Kirjoittaessaan kokemuksistaan Birminghamissa hän kertoo, "Sen sijaan, että olisin paennut laitonta väkivaltaa, pakeninkin julkista oikeuslaitosta. Minua ei olisi voitu jahdata suuremmalla katkeruudella." (Memoirs of Dr. Priestly, J. Priestly). Lontoossa hän ei kyennyt kävelemään avoimesti kaduilla, koska hänet olisi mahdollisesti tunnistettu ja hänen isäntänsä taloon hyökätty ja poltettu. Jonkin ajan kuluttua hän vuokrasi talon, mutta ei tuntenut oloaan turvalliseksi.

Vuonna 1794 Priestly purjehti Amerikkaan Benjamin Franklinin kanssa. Siellä he avasivat yleisölle eräitä ensimmäisiä unitaristien kirkkoja Philadelphiassa sekä sen ympäristössä. Seuraavien vuosien aikana tilanne Englannissa helpottui hieman. Vuonna 1802 Priestlyn vanha seurakunta avasi kappelin ja Bilsham, johtava unitaristi, kutsuttiin saarnaamaan kaikille avoimeen saarnatilaisuuteen. Priestly jäi kuitenkin mielellään Amerikkaan, jossa hän kuoli vuonna 1804.

Joseph Priestlyn suurin merkitys Englannin unitaristien kannalta oli hänen Jumalan Ykseyden puolesta esittämänsä sekä historiallisesti että filosofisesti kattava argumentointi. Se perustui Pyhiin Kirjoituksiin sekä vanhojen kristittyjen esi-isien kirjoituksiin, jotka oli tulkittu järjen avulla ja huolellisesti sovellettu sen ajan uskonnollisia ja poliittisia ongelmia vastaavaksi. "Vallan keinoin tuettu järjettömyys ei koskaan kykene puolustautumaan järjen käyttöä vastaan", hän kirjoitti (The Epic of Unitarianism, D.B. Parke, s.48). Kaikista hänen uskonnollisista töistään suurimman vaikutuksen teki kaksiosainen "History of the Corruption of Christianity" (Kristinuskon turmelluksen historia), jossa hän pyrki tuomaan esille todellisen kristinuskon, joka ilmeni varhaisen kirkon uskossa ja joka oli unitaristinen ja että kaikki poikkeamat tästä uskosta olivat turmeltuneisuutta. Kirja raivostutti puhdasoppisia ja ilahdutti liberaaleja sekä Englannissa että Amerikassa. Se poltettiin julkisesti Hollannissa. Seuraavassa on Priestlyn oma yhteenveto kirjassa:

Kun tutkitaan kristinuskon järjestelmää, voisi kuvitella sen hyvinkin alttiiksi turmellukselle tai väärinkäytölle. Sen suurin idea on, että ihmiskunnan koko maailman kattava Isä antoi Jeesus Kristukselle tehtäväksi saada ihmiset noudattamaan hyvyyttä vakuuttamalla armoaan katuvaisille ja tällä oli tarkoitus antaa kaikille hyveellisille ja hurskaille ihmisille lahjana ikuinen elämä ja onnellisuus. Tässä asiassa ei pitäisi olla mitään sellaista, jonka voisi kuvitella johtavan niinkin suureen ja syvälliseen spekulointiin tai ainakaan mitään sellaista, joka voisi herättää katkeruutta. Oppi itsessään on niin selkeä, että voisi kuvitella, että oppineet ja kouluja käymättömät olisivat samalla tasolla siihen nähden. Asioiden oikeaan tilaan perehtymätön henkilö ei kykenisi opin julistamisen yhteydessä löytämään millään siitä mitään mahdollisia hirvittävän turmelluksen tai väärinkäytön alkulähteitä, mutta näitä on kuitenkin sittemmin hiipinyt tähän järjestelmään. Jeesus ja hänen opetuslapsensa ilmoittivat kuitenkin jo etukäteen, että oppi tulisi selkeästi poikkeamaan totuudesta ja että kirkon sisällä tulisi syntymään jotain sellaista, joka olisi täysin erilaista kuin heidän opetuksensa ja jopa hyvin tuhoisia niiden kannalta.

Kuitenkin todellisuudessa oli jo olemassa perusteet tulossa olevalle turmellukselle ja vastaavasti vaikka kristityt vain tekivät luonnollista työtään, väärinkäytökset kohosi-vat täyteen mittaansa; ja mikä vielä ihmeellisempää, luonnollisten syiden vuoksi saimme nähdä väärinkäytöksiä vähitellen korjattavan ja kristinuskon toipuvan alkuperäiseen kauneuteensa ja suuruuteensa.

Rappeutumisen syyt sisältyivät lähes täydellisesti pakanallisen maailman vakiintuneisiin mielipiteisiin ja erityisesti niiden filosofisiin osiin. Sen vuoksi kun nämä pakanat ottivat kristinuskon vastaan, he sekoittivat siihen aiemmat opinkappa-leensa ja ennakkoluulonsa. Sekä juutalaiset että pakanat pitivät myös niin järkyttävä-nä sitä ajatusta, että he joutuisivat tavallisena pahantekijänä ristiinnaulitun miehen opetuslapsiksi, että kristityt olivat yleensä riittävän valmiita omaksumaan minkä tahansa mielipiteen, joka tehokkaasti mitätöisi tämän heidän uskoaan koskevan syytöksen.

Mielipide, jonka mukaan ihmisen sielulliset kyvyt kuuluivat erottamattomasti hänen ruumiistaan tai aivoistaan erilliseen olemukseen ja jonka mukaan tämä näkymätön hengellinen osa tai sielu kykeni olemaan olemassa ennen ja jälkeen ruumiin kanssa tekemäänsä liittoa, oli kaikkien filosofian koulukuntien syvällisimpänä periaatteena. Tämä mielipide soveltui myös loistavasti ratkaisemaan edellä esitetyn ongelman. Tällä tavoin nimittäin kristityt kykenivät nyt antamaan Kristuksen sielulle minkä tahansa arvoaseman he vain halusivat hänen ollessaan vielä taivaan valtakunnassa ennen syntymäänsä. Gnostikot kehittivät edelleen tätä periaatetta ja he muokkasivat oppinsa saatuaan vaikutteita idän filosofiasta. Myöhemmin filosofikristityt omaksui-vat toisen periaatteen, jonka mukaan he ruumiillistivat Isä Jumalan viisauden tai sanan, joka oli heidän mukaansa tasaveroinen itse Isä Jumalan kanssa ...

Kristinuskon ehdottomien instituutioiden harjoittamat hirvittävät väärinkäytökset juonsivat juurensa näkemyksistä, joiden mukaan riittien ja seremonioiden hyveellisyys tuli puhdistaa ja pyhittää. Tämä oli toisaalta kaikkien pakanoiden palvontamenojen perustana! Samanlaisia olivat juutalaisten uskonnon väärinkäytökset. Vastaavasti voimme nähdä pakanoiden mielipiteissä ja heidän noudattamissaan tavoissa munkkiyhteisöjen ankaran pidättyvyyden esiasteen, koska he halusivat puhdistaa ja ylentää sielun kiduttamalla ja kiusaamalla ruumistaan.

Mitä tulee kirkon hallinnon väärinkäytöksiin, ne on aivan yhtä helposti selitetty kuin siviilihallinnon väärinkäytöksetkin; ajatuksiltaan maalliset ihmiset ovat aina olleet valmiita käyttämään hyväkseen mitä tahansa tilaisuutta oman valtansa lisäämiseksi. Lisäksi keskiajan pimeinä aikoina kristityille papeille osui liiankin monia tilaisuuksia, joiden avulla he kykenivät hyötymään maallikoiden kustannuksella tässä suhteessa.

Kaiken kaikkiaan olen imarreltu siitä, että tämän teoksen tarkkaavaiselle lukijalle lienee selvinnyt, että kristinuskon turmeltuneisuus oli sen jokaisen uskonkappaleen ja uskonharjoituksen suhteen vain olosuhteista johtuva luonnollinen seuraus, jollaisena sitä myös julistettiin ja vastaavasti myös kristinuskon elpyminen tällaisesta turmelluksesta oli eri olosuhteista johtuva luonnollinen seuraamus.

Esitän koko (vääristyneen kristinuskon tilan) tiiviinä yhteenvetona:

1) Yleisneuvosto antoi Pojalle saman olemuksen kuin Isälle.

2) Pyhän Hengen sallittiin tulevan mukaan Kolminaisuusoppiin

3) Kristukselle annettiin ihmisen sielu, joka oli yhteydessä Jumalan Sanaan

4) Perustettiin oletettu Kristuksen jumaluuden ja ihmisluonteen välinen liitto

5) Julistettiin, että tämän liiton seurauksena, kaksi olentoa muodostivat vain yhden persoonan

Vaatii melko hyvää muistia, jotta voisi pitää mielessään nämä erottavat tekijät, koska ne tehtiin vain sanojen tasolla ilman että ideat olisivat mitenkään liittyneet niihin.

(A History of the Corruptions of Christianity, J. Priestly)

Priestly kirjoitti myös toisen kirjan, jonka nimenä oli " The History of Jesus Christ" (Jeesus Kristuksen historia), josta seuraavassa osa:

Tutkiessamme minkä tahansa kirjan tai kirjasarjan doktriinia, olipa aihe sitten mikä tahansa, havaitsemme että tietyt kappaleet puolustavat erilaisia näkemyksiä. Meidän tulisi kuitenkin pääasiallisesti pohtia, mikä on koko kirjan yleinen kannanotto tämän asian suhteen tai minkä vaikutelman kirjan huolellinen lukeminen ensimmäisen kerran jättäisi puolueettomaan lukijaan ...

Jos tutkimme Mooseksen luomiskertomusta, huomaamme, että hän ei mainitse kuin yhden Jumalan, joka loi maan ja taivaan, joka loi kasvit ja eläimet ja joka loi myös ihmisen. Monikkoa käytetään myös Jumalasta puhuttaessa, kuten esim. I Mooseksen kirjassa 1:26 "Tehkäämme ihminen kuvaksemme.", mutta tämä on selvästikin pelkkää fraseologiaa, koska välittömästi tämän jälkeen sanotaan yksikössä I Mooseksen kirja 1:27, "Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen.", joten Luoja oli edelleen vain Yksi Olevaisuus. Myös kertomuksessa Baabelin tornin rakentamisesta, voimme lukea I Mooseksen kirjasta 11:7, että "Herra sanoi: "Menkäämme sekoittamaan heidän kielensä, niin etteivät he ymmärrä toistensa puhetta."; mutta jo heti seuraavassa jakeessa huomaamme, että itse asiassa vain yksi olevaisuus suoritti tämän.

Kun Jumala oli tekemisissä Adamin, Nooan ja muiden esi-isien kanssa, ei koskaan mainittu muita kuin yksi olevaisuus, joka olisi tässä ominaisuudessa kääntynyt heidän puoleensa. Häntä kutsutaan välillä nimellä "Herra" (Jehova) ja välillä "Aabrahamin Jumala" jne. mutta epäilemättä voidaan ajatella, että tämä oli sama olevaisuus, joka ensimmäiseksi mainittiin käyttäen yleisnimitystä Jumala, ja jonka ansiona pidetään taivaan ja maan luomista.

Pyhissä Kirjoituksissa mainitaan myös usein "enkelit", jotka toisinaan puhuvat Jumalan nimissä, mutta heidät esitetään aina luotuina sekä Jumalan palvelijoina ... Missään tapauksessa näitä enkeleitä ei voida pitää "Jumalina", ylimmän herran kilpakumppaneina tai millään lailla hänen kanssaan samanarvoisina.

Vanhassa Testamentissa on useita selkeitä julistuksia Jumalan ykseyden puolesta ja niissä myös korostetaan, kuinka tärkeää siihen on uskoa. Ensimmäinen käsky 2. Mooseksen kirjassa 20:3 on "Sinulla ei saa olla muita jumalia." Tämä toistetaan hyvin painokkaasti 5. Mooseksen kirjassa 5:7 "Sinulla ei saa olla muita jumalia." Minulla ei ole tilaisuutta toistaa, mitä aiheesta sanotaan Vanhan Testamentin profeettojen kirjoissa. Tämä on kuitenkin ilmiselvästi ollut juutalaisten keskuudessa hyvin tärkeä uskonkappale. He erottivat itsensä muista kansakunnista Jumalan korkeimman läsnäolon ja johdatuksen avulla ja he halusivat säilyttää keskuudessaan tiedon Jumalaisesta Ykseydestä, kun muu maailma palvoi samanaikaisesti epäjumalia. Tämän kansakunnan ansiosta ja sen kokeman rangaistuksen lopputuloksena oli, että tämä suuri oppi säilyi voimakkaana ihmisten keskuudessa ja on yhä edelleen nykypäivänä olemassa.

Mikäli jumalainen luonne olisi voitu jakaa osiin, kuten Kolminaisuusopissa ehdotetaan, olisi tämä ollut vähintäänkin suuri loukkaus juutalaisen uskonnon perustana olevaa oppia vastaan ja tällaisena se olisi ainakin pitänyt tarkasti selittää ja oppia olisi pitänyt suojella sen seuraamuksilta. Mikäli iankaikkisella Isällä olisi ollut Poika ja myös Henki, joista kukin olisi ollut Hänen veroisensa voimiensa ja suuruu-tensa puolesta, heidän kaikkien olisi pitänyt olla jossain mielessä todellinen Jumala. Kuitenkin sanan varsinaisessa merkityksessä oli olemassa vain yksi Jumala. Ilmeisin johtopäätös tämän kaiken perusteella olisi ollut ainakin se, että jos jokainen näistä kolmesta persoonasta oli todellakin Jumala, he muodostaisivat tällöin yhdessä kolme Jumalaa. Koska kuitenkaan Vanhassa Testamentissa ei sanota mitään tämänkaltaista, eikä asiaa millään lailla kyseenalaisteta, eikä kerrota vastauksia, on ilmeistä, että idea ei koskaan ole edes ollut esillä. Mikään ei tuohon aikaan viitannut siihen, että asiaan olisi liittynyt varsinaisia vaikeuksia.

Jos otamme ohjenuoraksi juutalaisten omissa pyhissä kirjoissaan hyväksymän merkityksen, voimme havaita, että niihin ei sisälly sellaista oppia kuin kristittyjen Kolminaisuusoppi. Missään ei viitata siihen, että yksikään juutalainen, menneinä tai nykyisinä aikoina olisi päätynyt tällaiseen johtopäätökseen. Juutalaiset ovat aina tulkinneet pyhät kirjoituksensa opetuksina Jumalan Ykseyden puolesta, ilman jaottelua eri persooniin. Myös heidän mukaansa sama olevaisuus, joka loi maail-man, puhui patriarkoille sekä profeetoille ilman että muut kuin enkelit olisivat puuttuneet asiaan.

Kristityt ovat kuvitelleet, että Messiaan oli tarkoitus olla Pyhän Kolminaisuuden toinen persoona, mutta juutalaiset eivät koskaan olettaneet mitään tällaista, vaikka heillä olikin suuret odotukset Messiaan suhteen. Jos mietimme tätä suurta ja merkittävää henkilöä koskevia ennustuksia, voimme havaita, että ne eivät missään tapauksessa ole voineet johdattaa heitä odottamaan ketään muuta kuin ihmistä tähän tehtävään. Messiaaseen oletetaan viitatun ensimmäisen kerran jo I Mooseksen kirjassa 3:15 (syntiinlankeemus) ...

Jumala lupasi Aabrahamille I Mooseksen kirjassa 12:3, että "sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."(v.1938 Raamatun käännös). Jos tämä millään lailla liittyy Messiaaseen, siitä voidaan tehdä ainoastaan se johtopäätös, että jokin hänen jälkeläisistään tai siemenestään on antava suuria siunauksia koko ihmiskunnalle. Mitä muuta voisimmekaan siis odottaa Mooseksen Messiaasta antamasta kuvauksesta, kun hän sanoi V Mooseksen kirjassa 18:18: "Siksi minä annan heidän omien jälkeläisten joukosta nousta profeetan, joka on sinun kaltaisesi; ja profeetta puhuu kaiken, minkä minä hänen puhuttavakseen annan." Tässä ei millään lailla viitata Kolminaisuuden toiseen persoonaan, joka olisi tasavertainen Isän kanssa, vaan puhutaan pelkästään profeetasta, joka Jumalan nimissä tekee sen, mitä hänen on käsketty ...

Uudesta Testamentista löydämme saman Jumalaa koskevan opin kuin Vanhasta Testamentista. Vapahtajamme vastasi lainopettajalle, joka tiedusteli, mikä on ensimmäinen ja tärkein käsky, seuraavasti (Markuksen evankeliumi 12:28-32): "Tärkein on tämä: `Kuule Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra," jne. ja lainopettaja vastasi hänelle, "Oikein, opettaja, totta puhut, kun sanoit, että Herra on ainoa, ei ole muuta kuin hän," jne.

Kristus itse osoitti rukouksensa aina yhdelle Jumalalle, joka oli hänen Jumalansa ja Isänsä. Hän sanoi aina itse saavansa opetuksensa ja voiman Häneltä ja jälleen kerran kielsi omaavansa minkäänlaista omaa voimaa (Joh 5:19): "Jeesus vastasi juutalaisille näin: `Totisesti, totisesti ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin." Joh 14:10 "Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat Hänen tekojaan,", Joh 20:17, "Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo." Ei ole mitenkään mahdollista, että Jumala olisi käyttänyt tällaista kieltä puhuessaan.

Apostolit puhuivat samaa kieltä käyttäen kirjoitustensa viimeisessä vaiheessa; he esittivät Isän ainoana todellisena Jumalana ja Kristuksen ihmisenä, Jumalan palvelijana, ja Jumala nosti Jeesuksen ylös kuolleista ja antoi hänelle kaikki hänen voimansa palkintona hänen tottelevaisuudestaan, Apostolien teot 2:22: "Israelilaiset, kuulkaa mitä teille sanon! Jeesus Nasaretilainen oli Jumalan töitä varten valitsema mies. Sen Jumala osoitti niillä voimateoilla, merkeillä ja ihmeillä, joita Jeesus hänen lähettämänään teki teidän keskuudessanne niin kuin tiedätte. Mutta Jumala herätti hänet, päästi hänet kuoleman kidasta." Paavali mainitsee myös I kirjeessään Timoteukselle 2:5: "Jumala on yksi ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, ..."

Historian kirjoituksista käy ilmi, että tavalliset ihmiset, joille Uuden Testamentin kirjat kirjoitettiin, eivät havainneet niissä mitään sellaista, joka olisi viitannut Kristuksen Jumalallisuuden tai hänen syntymäänsä edeltävän olemassaolon oppiin, josta kuitenkin niin monet ihmiset nykyään ovat aivan vakuuttuneita... Miksei Kolminaisuusoppia opetettu yhtä selkeällä ja määrätietoisella tavalla edes Uudessa Testamentissa kuin Jumalaisen Ykseyden oppia opetetaan sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa, jos se kerran olisi totuus? Miksi ykseyden opista puhutaan aina enempiä ajattelematta, sortumatta poikkeuksiin Kolminaisuuden opin suuntaan, ja estetään tällä tavoin kaikki mahdolliset virhepäätelmät siihen suuntaan? Samoin tehdään nykyään puhdasoppisessa katekismuksessa, uskontunnustuksissa sekä aiheeseen liittyvissä saarnoissa. .. Jumaluusoppineet tyytyvät rakentamaan Kolminai-suuden oudon ja selittämättömän opin pelkkien satunnaisten sanontojen perusteella tehtyjen päätelmien varaan, eivätkä he voi lähteissään viitata yhteenkään selkeään, täsmälliseen ja yksiselitteiseen tekstiin.

Pyhissä Kirjoituksissa on hyvin monia kappaleita, joissa Jumalaisen Ykseyden oppia korostetaan erittäin selkeällä ja painavalla tavalla. Onko Kolminaisuusopin tueksi kirjoitettu yhtäkään kappaletta? Miksi meidän tulisi uskoa näin salamyhkäisiin asioihin, joiden puolesta meillä ei ole selkeitä ja täsmällisiä todisteita?

Niiden, jotka väittävät, että Kristus on joko Jumala tai maailman luoja Jumalan johdolla, olisi suositeltavaa pohtia myös erästä toista asiaa: se tapa, jolla Jeesus puhuu itsestään sekä siitä voimasta, jolla hän tekee ihmetekoja, on kielellisen ilmaisunsa puolesta ristiriitainen sen ajatuksen kanssa, että hänellä voisi olla varsinaista omaa voimaa sen enempää kuin tavallisilla ihmisillä.

Jos Kristus olisi ollut maailman luoja, hän ei olisi voinut sanoa, että hän itse ei olisi voinut tehdä mitään, että hänen puhumansa sanat eivät olleet hänen omiaan ja että hänen Isänsä teki nämä ihmeteot hänen kauttaan. Jos joku muu tavallinen ihminen, joka käyttäytyy muiden ihmisten tavoin, olisi alkanut käyttää samaa kieltä sanoen, että hän ei itse puhunut tai tehnyt tekoja, vaan Jumala puhui ja teki ihmetekoja hänen kauttaan, ja että muutoin hän ei olisi kyennyt puhumaan tai toimimaan ollenkaan, emme olisi epäröineet sanoa, että hänen kielenkäyttönsä oli joko valheellista tai ainakin jumalanpilkkaa ...

Olisi myös kielellisesti virheellistä ajatella, että Kristus sanoessaan, että Isä oli suurempi kuin hän, olisi salaisesti tarkoittanut vain ihmisluonnettaan, ja että hänen Jumalallinen luontonsa olisi samanaikaisesti täysin tasaveroinen Isän kanssa. Matteuksen, Markuksen tai Luukkaan evankeliumeissa ei ole mitään sellaista, jonka voisi sanoa puhuvan Kristuksen Jumallisuuden tai edes enkeleitä suuremman voiman puolesta. Vaikka Johanneksen evankeliumin johdannossa voidaan mahdollisesti havaita viitteitä tähän suuntaan, on kuitenkin huomattava, että hänen evanke-liumissaan on monia kohtia, joissa puhutaan selvästi Kristuksen ihmisyyden puolesta.

Evankelistat eivät voineet kuvitella, että joko juutalaiset tai pakanat, joille evankeli-umit nimenomaan kirjoitettiin, eivät olisi näin tärkeää asiaa koskevan tiedon tar-peessa, vaikka se kuitenkin oli niin kaukana molempien käsityksistä. Tämä olisi myös tehokkaasti suojannut heitä ristin häpeältä, joka luettiin kristittyjen syyksi tuona aikana. Jos jumalallisuutta koskevat opit tai Kristuksen syntymää edeltävä olemassaolo olisivat totta, ne olisivat epäilemättä ensiarvoisen tärkeitä ja mielen-kiintoa herättäviä. Koska evankelistat eivät kuitenkaan anna niiden puolesta minkäänlaisia varmoja tai nimenomaisia selityksiä, eivätkä mainitse mitään niiden tärkeydestä, voidaan melkoisella varmuudella päätellä, että he eivät tienneet näistä asioista mitään.

Tulee myös kysyä, kuinka apostolit pystyivät edelleen kutsumaan Kristusta ihmiseksi, kuten he jatkuvasti tekivät sekä Apostolien teoissa että kirjeissään, sen jälkeen kun he olisivat ymmärtäneet hänen olevan joko Jumala tai enkelien yläpuolella oleva olento sekä Maailman luoja Jumalan johdolla. Sen jälkeenhän tämä olisi ollut erittäin halventavaa, luonnotonta ja sopimatonta huolimatta Jeesuksen ihmisenkaltaisesta olemuksesta... Yrittäkäämme asettua apostolien ja Kristuksen ensimmäisten seuraajien asemaan. He suhtautuivat häneen ja kohtelivat häntä ensisijaisesti sen oletuksen mukaan, että hän oli heidän kaltaisensa ihminen. Tästä ei voi olla minkäänlaista epäilystä. Heidän hämmästyksensä oli siksi yhtä suuri kuin meidänkin, jos heille olisi kerrottu, ettei hän ollutkaan ihminen, vaan oikeastaan Jumala tai jopa maailman luoja Jumalan johdolla. Miettikäämme sitten, miten meidän tulisi suhtautua ja käyttäytyä tällaisen henkilön suhteen ja millä tavoin meidän tulisi puhutella häntä. Olen varma siitä, että kukaan ei koskaan kutsuisi ketään henkilöä ihmiseksi tultuaan vakuuttuneeksi siitä, että hän oli joko Jumala tai enkeli. Hän puhuisi tästä henkilöstä aina vain hänen oikeaan arvoasemaansa sopivalla tavalla.

Olettakaamme sitten, että kaksi meidän tuntemaamme miestä paljastuisi enkeli Mikaeliksi ja Gabrieliksi, kutsuisimmeko me heitä sen jälkeen enää ihmisiksi? Emme varmastikaan. Sanoisimme luonnollisesti ystävillemme, "nuo kaksi henkilöä, joiden me luulimme olevan ihmisiä, eivät olekaan ihmisiä vaan valeasuisia enkeleitä." Olisi luonnollista ilmaista asia sanallisesti näin. Jos Kristus näin ollen olisi ollut joitain muuta kuin ihminen ennen maan päälle tuloaan ja erityisesti jos hän olisi ollut Jumala tai maailman luoja, häntä ei koskaan olisi voitu pitää ihmisenä hänen ollessaan täällä; tämä siksi että hän ei olisi voinut riisua yltään oikeaa, muita korkeampaa olemustaan. Vaikka hän olisikin ollut valepuvussa, hän olisi aina ollut todellisuudessa se, mikä hän oli ollut aiemmin ja ne, jotka tunsivat hänet todella, olisivat nimittäneet häntä sen mukaisesti.

Kaikkein vähiten olisi Kristusta voitu tällöin pitää ihmisenä hänestä puhuttaessa ja keskusteltaessa, vaikka hänen ulkoinen olemuksensa olisikin harhauttanut ihmisiä ja he olisivat sen vuoksi virheellisesti antaneet hänelle tämän nimityksen ...

Jokaista joka vähänkään perusteellisemmin tarkastelee Uuden Testamentin käyttämää fraseologiaa, hämmästyttää varmasti se, että termejä "Kristus" ja "Jumala" käytetään jatkuvasti vastakohtina toisilleen, samalla tavalla kuin "Jumalaa" ja "ihmistä". Jos pohdimme sanojen luonnollista merkitystä, voimme olla varmoja, että näin ei olisi tehty, jos edellinen olisi pitänyt sisällään jälkimmäisen, eli jos Kristus olisikin ollut Jumala.

Sanomme "prinssi ja kuningas", koska prinssi ei ole kuningas. Jos hän olisi, meidän tulisi turvautua johonkin muuhun erottavaan tekijään, kuten esim. "suurempi ja pienempi", "vanhempi ja nuorempi", "isä ja poika" jne. Kun apostoli Paavali sanoi, että Korintin kirkko oli Kristuksen ja että Kristus oli Jumalan, ja kun tämä tapa puhua heistä toistuu useasti Uudessa Testamentissa, on ilmeistä, että hänellä ei voinut olla mielessäkään, että Kristus olisi ollut Jumala sanan missään merkityksessä.

Kun Klemens Romanus vastaavasti kutsuu Kristusta "Jumalan Majesteettisuuden valtikaksi", myös tämä osoittaa meille riittävän selkeästi, että hänen ideansa valtikasta on yksi asia ja Jumala, jonka valtikka Kristus oli, on toinen asia. Sen vuoksi on ilmeistä, että asian myös näin ymmärsivät tämän sanamuodon käyttäjät.

Olemme siis tässä pyrkineet osoittamaan, että Pyhien Kirjoitusten kattava pääajatus ja sen perusteella tehdyt päätelmät eivät missään suhteessa tue Kolminaisuusoppia tai Kristuksen Jumalallisuutta tai hänen syntymäänsä edeltävää olemassaoloa. Tästä seuraa myös toinen johtopäätös, johon on kiinnitetty vain vähän huomiota, mutta joka myös on selvästi näiden oppien vastainen ja tunnettiin jo apostolien aikana: Pyhissä Kirjoituksissa paljastettiin hyvin varovaisesti sekä apostoleille että juutalaisille todisteita sen puolesta, oliko Jeesus edes Messias. Pitkiin aikoihin Herra ei sanonut mitään selkeätä tämän asian suhteen, vaan sen sijaan antoi opetuslasten sekä juutalaisten koko kansan tehdä omat päätelmänsä näkemänsä perusteella. Näin ollen vain hän itse vastasi Johannes Kastajan hänen luokseen lähettämille sanansaattajille.

Ylipappi ilmaisi kauhunsa repimällä vaatteensa, kun Jeesus tunnusti hänelle olevansa Messias. Mitä hän olisi tehnyt, jos hän olisi kuullut tai epäillyt Jeesuksen esittäneen myös suurempia vaatimuksia kuin mitä hän nyt esitti? Jos hän olisi niitä esittänyt, hän olisi varmasti saanut kuulla niistä. Kun ihmiset nyt näkivät Jeesuksen tekevän ihmetekoja, he ihmettelivät ainoastaan kuinka Jumala saattoi antaa tuollaisia voimia ihmiselle. Matteuksen evankeliumissa 9:8 sanotaan: "Tämän nähdessään kansa pelästyi ja ylisti Jumalaa, joka oli antanut ihmisille sellaisen vallan." Kun Herodes kuuli hänestä, jotkut arvelivat, että hän oli Elias, toiset taas pitivät häntä profeettana ja jotkut luulivat, että hän oli kuolleista herännyt Johannes. Kukaan ei kuitenkaan kuvitellut, että olisi joko itse korkein ja suurin Jumala tai maailman luoja Jumalan johdolla. Kukaan ei myöskään ehdottanut, että Jeesus olisi suorittanut ihmetekojaan omia voimiaan käyttäen. Jos apostolit olisivat varsinaisesti saarnanneet Kristuksen Jumalallisuuden oppia ja kristityt juutalaiset olisivat yleisesti hyväksyneet tämän opin, ei-kristityt juutalaiset olisivat varmasti olleet asiasta hyvin perillä. Eivätkö he, jotka tuohon aikaan ja sen jälkeenkin niin äärimmäisen kiihkeästi puolustivat Jumalaisen Ykseyden oppia, olisi aavistaneet pahaa ja esittäneet vastaväitteitä kristinuskoa vastaan sen vuoksi, että se opetti uskomaan useampiin Jumaliin kuin yhteen apostolien aikana? Tämä siitä huolimatta, että Apostolien tekojen kertomuksissa tai missään muuallakaan Uudessa Testamentissa ei ole mitään tähän viittaavaakaan. Monien kristittyjen esi-isien kirjoituksissa on hyvin tärkeällä sijalla vastineen antaminen kahdelle tai kolmelle jumalalalle. Miksi emme apostolien ajalta kuitenkaan löydä mitään vastaavaa? Ainoa vastaus on se, että tällöin siihen ei ollut tarvetta, koska Kristuksen Jumalaisuuden oppia ei edes esitetty.

Mikä muu olisi voinut olla Stefanosta (Apt.6:13) vastaan esitetty syytös kuin se, että hän puhui pilkkasanoja temppeliä ja lakia vastaan? Jos seuraamme apostoli Paavalia kaikilla hänen matkoillaan ja kuuntelemme hänen juutalaisille osoittamia puheitaan heidän synagoogissaan sekä otamme huomioon heidän Paavaliin kohdistamansa loputtoman ja itsepintaisen vainoamisen, emme kuitenkaan löydä mitään muita merkkejä siitä, että he olisivat epäilleet Paavalin saarnaavan uuden jumalallisuuden puolesta kuin juuri Kristuksen jumalallisuutta koskevassa asiassa, johon heillä oli aina ollut selkeä kanta.

Onko siis mahdollista antaa näille pohdinnoille niiden ansaitsema huomio ja jättää huomioimatta sitä, että apostoleille ei koskaan oltu opetettu oppeja, joiden mukaan Kristus olisi ollut osa Jumaluutta tai että hän olisi ollut olemassa jo ennen hänen syntymäänsä? Jos heille olisi näin opetettu, meidän pitäisi varmastikin pystyä määrittämään se ajankohta, jolloin heille näistä kerrottiin, koska opit olivat melko uusia ja niiden on täytynyt vaikuttaa erikoislaatuisilta. Olisi ollut hämmästyttävää, jos he olisivat ottaneet vastaan tiedon ilman minkäänlaista epäilystä sen totuudesta. Samoin jos he olisivat ottaneet opin vastaan uskoen siihen järkähtämättä, he olisivat varmaankin opettaneet sitä muille, jotka taas eivät olisi olleet niin valmiita hyväksymään oppia sellaisenaan. He olisivat joutuneet kohtamaan epäilyä toisten taholta ja vastaväitteitä taas toisten taholta. Kuitenkaan koko heidän historiansa aikana emme kykene havaisemaan heidän lukuisissa kirjoituksissaan merkkiäkään siitä, että he olisivat itse olleet hämmästyneitä tai epäileviä tai että muut ihmiset olisivat epäilleet tai hämmästelleet asiaa.

Kaikkien on myös tunnustettava, että rukousten varsinainen kohde on Jumala, meidän Isämme, jota kutsutaan Kolminaisuusopin ensimmäiseksi henkilöksi. Pyhistä Kirjoituksista emme löydä mitään sellaista sääntöä tai esimerkkiä, joka antaisi meille oikeudet kääntyä jonkun muun henkilön puoleen. Sellaiset kohdat, joiden voidaan väittää puhuvan tämän asian puolesta, kuten esim. Stefanoksen lyhyt puhe Kristukselle hänen nähtyään tämän näyssä, ovat hyvin merkityksettömiä. Jeesus itse oli aina osoittanut rukouksensa Isälleen sellaisella nöyryydellä ja alistuvaisuudella, jota vain toisesta henkilöstä erittäin riippuvainen ihminen tekisi maan päällä. Jeesus puhutteli Jumalaa aina Isäksi tai Luojaksi ja hän ohjasi opetuslapsiaan rukoilemaan samaa olevaisuutta, Yhtä Jumalaa, jota meidän hänen mukaansa tulee palvella.

Käytäntö, jonka mukaan osoitamme rukouksemme vain Herralle, on hyvin laajalle levinnyt kristittyjen kirkossa. Lyhyet Kristukselle osoitetut puhuttelut, kuten esim. liturgisessa rukouksessa kohta "Herra olkoon meille armollinen, Kristus olkoon meille armollinen,", ovat peräisin melko myöhäiseltä ajalta. Klemensin liturgisessa rukouksessa, joka on vanhin apostoliseen liturgiaan kuuluva vielä jäljellä oleva rukous, joka on kirjoitettu todennäköisesti 300-luvulla, ei ole merkkiäkään edellä mainitusta. Origenes korostaa laajassa rukousaihetta käsittelevässä tutkielmassaan hyvin vakavasti vain Isä Jumalalle, ei Kristukselle osoitettujen rukousten merkitystä. Koska hän ei millään lailla vihjaise siihen suuntaan, että julkisissa rukouksissa olisi jotain moitittavaa tässä suhteessa, voimme luonnollisesti päätellä, että tuohon aikaan Kristukselle osoitetut rukoukset olivat täysin tuntemattomia kristittyjen julkisissa kokouksissa.

Voisimme nyt kiinnittää hieman enemmän huomiota tiettyihin yksityiskohtiin apostolien historiassa. Kun Herodes oli mestauttanut Jaakobin, Johanneksen veljen sekä vangituttanut Pietarin voimme lukea Apostolien teoista 12:5, että: "mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen puolestaan.", eli he eivät rukoilleet Kristusta, ei "häntä". Kun Paavali ja Silas olivat vankeina Filippissä, voimme lukea Apostolien teoista 16:25, että "he veisasivat ylistystä Jumalalle," ei Kristukselle. Kun Paavalia varoitettiin siitä, mikä häntä kohtaisi, jos hän menisi Jerusalemiin (Apostolien teot 21:14), hän sanoo "Toteutukoon Herran tahto." Tämän voidaan olettaa tarkoittaneen Isä Jumalaa, koska Kristus itse käytti samaa kieltä tässä merkityksessä rukoillessaan Isää sanoen "Tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun ..."

On siis voitu osoittaa, että Pyhissä Kirjoituksissa ei ole mitään Kolminaisuusoppia vastaavaa. On myös osoitettu selvästi, että järkevän ihmisen on mahdotonta hyväksyä tai edes ymmärtää itse oppia, koska se sisältää niin paljon ristiriitaisuuksia, että siitä tulee sen vuoksi merkityksetön.

Athanasiuksen Kolminaisuusoppia käsittelevissä opetuksissa väitetään, että mikään Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä ei anna aihetta olettaa heistä kenenkään olevan todellinen ja oikea Jumala, koska he ovat kaikki tasavertaisia iankaikkisuudessa ja kaikki he ovat Jumalallisen täydellisiä. Kuitenkin nämä kolme persoonaa eivät ole kolme eri Jumalaa, vaan ainoastaan yksi Jumala. He ovat sen vuoksi kaikki sekä yksi että monta - kussakin heistä on täydellinen Jumala. Tämä väittämä on kuitenkin eittämättä yhtä lailla ristiriitainen, kuin jos väitettäisiin, että Pietari, Jaakob ja Johannes, joissa kussakin on kaikki se, mitä vaaditaan olevan yhdessä miehessä, eivät olisikaan kolme eri henkilöä vaan vain yksi. Sanoihin "Jumala" ja "ihminen" liitetyt ideat eivät näissä kahdessa väitteessä eroaisi mitenkään toisistaan. Nikean kirkolliskokouksen jälkeen on ollut tapauksia, joissa Kolminaisuusoppia on pyritty selittämään tällä tavoin. Kirkkoisät puolustivat tuohon aikaan erityisen innokkaasti näiden kolmen persoonan ehdotonta tasavertaisuutta ja samalla he kadottivat kyvyn hahmottaa heidän ykseytensä. Opin eri selittämistavoilla ei siis ole niin suurta merkitystä, sillä yksi niistä täytyy aina uhrata toisen hyväksi. Koska ihmiset myös helposti sekoittavat sanojen "persoona" ja "olevaisuus" käyttöerot, nämä tulisi ensin voida määritellä tarkkaan.

Termi "olevaisuus" voidaan liittää kaikkeen ja siksi myös jokaiseen Kolminaisuus-opin kolmesta persoonasta. Jos sanotaan, että Kristus on esimerkiksi Jumala, mutta että ei ole olemassa sellaista olentoa tai olemusta, johon voitaisiin liittää Hänen ominaisuutensa, tämä olisi ilmeisen järjetön väite; sen vuoksi kun sanotaan, että kukin näistä persoonista on itsessään Jumala, tämä tarkoittaisi, että Isä olisi erillinen olevaisuus ja Poika erillinen olevaisuus ja vastaavasti myös Pyhä Henki olisi erillinen olevaisuus. Näin ollen olisi olemassa kolme olentoa samoin kuin kolme henkilöä ja mitä nämä kolme olentoa voisivat muuta olla kuin kolme Jumalaa, jos ei oletettaisi, että olisi olemassa "kolme tasavertaista persoonaa tai kolme Isää, kolme Poikaa ja kolme Pyhää Henkeä?"

Lisäksi jos kerran tämä salaperäinen luomisen voima on ominaista Isä Jumalalle, miksi Hän ei yhä edelleen käyttäisi sitä? Eikö Hän ole muuttumaton olevaisuus, sama nyt kuin mitä Hän on ollut alusta alkaen, Hänen täydellisyytensä edelleen sama ja ajattelunsa voima edelleen sama? Miksei siis ole olemassa enemmänkin poikia? Eikö Hän enää ole kykenevä luomaan heitä lisää, jota myös puhdasoppiset kirkkoisät ovat kysyneet, vai onko Hänen tahdostaan ja mielihalustaan riippuvaista, käyttääkö hän tätä luomisen voimaansa vai ei? Jos asia on näin, eikö Poika ole yhtä lailla samanlainen luontokappale, joka on riippuvainen Luojan tahdosta kuin mikä tahansa muukin Hänen luomansa, vaikkakin toisella tavalla; ja eikö näin ole riippumatta siitä, onko hän sama olento kuin Jumala vai ei?

Tulee myös kysyä, millä tavoin Kolminaisuusopin kolmas henkilö luotiin? Tapahtuiko se kahden ensimmäisen yhteisen ponnistelun tuloksena, heidän täydellisyytensä harkinnan tuloksena? Jos näin olisi, miksei saman toimenpiteen avulla luoda neljättä, jne.

Joudutaan kuitenkin myöntämään, että tämä omituinen selonteko Kolminaisuusopin luomisesta, jonka mukaan Pojan olemassaolo henkilönä välttämättä juontuu Isän voiman ja ymmärryksen käyttämisestä, viittaa väistämättä siihen, että Isä Jumala on Poikaansa korkeampi ja tärkeämpi. Tämän vuoksi voidaan sanoa, että mikään olento ei voi olla Jumala sanan varsinaisessa merkityksessä, jonka yläpuolella ei ole ketään. Sanalla sanoen tämä näkemys itse asiassa kumoaa täysin varsinaisen tasavertaisuuden opin, samoin kuin kolmen persoonan ykseyden Kolminaisuusopissa.

Tärkein Kolminaisuusoppia vastaan esitetty väite on se, että se loukkaa Jumalan ykseyttä koskevaa oppia, jossa Hän on ainoana palvonnan kohteena, mikä kuitenkin oli Jumalaisen Ilmoituksen ensimmäinen ja tärkein sisältö. Mihin tahansa tämän opin tai muun järjestelmän muuttamista koskevaan suunnitelmaan tulee siksi suhtautua epäillen siinä mielessä, että se tuo palvonnan kohteiksi suuren joukon eri kohteita, sillä tätä voidaan silloin pitää epäjumalien palvontana.

(The History of Jesus Christ, J. Priestly)

Englannin unitaarisella liikkeellä oli suuri vaikutus Amerikassa. Se alkoi kalvinismin sivuhaarana, mutta 1600-luvulle mennessä se muuttui vähitellen perustaltaan uskonnollisiksi liitoiksi ja eri uskonkappaleita alettiin painottaa vähemmän. Oli siis avattu väylä asteittaisille teologisille muutoksille. Bostonilainen Charles Chauncy (1705-1757) antoi Jumalaisen Ykseyden uskon vakiinnuttamiselle lopullisen suunnan. James Freemanin 1759-1835) aikana Kuninkaan kappelin seurakunta puhdisti anglikaanisen kirkon liturgian kaikista viittauksista Kolminaisuusoppiin. Tämä tapahtui vuonna 1785. Tämä tarkoitti sitä, että ensimmäinen unitaarinen kirkko aloitti toimintansa Uudessa Maailmassa. Priestlyn opetuksia alettiin painaa ja levittää avoimesti. Suurin osa ihmisistä kääntyi tähän uskoon. Tuloksena oli se, että kaikki Bostonissa toimivat papit yhtä lukuunottamatta hyväksyivät unitarismin.

William Ellery Channing (1780-1842)

William Channing syntyi vuonna 1780. 23-vuotiaana hän saapui Bostoniin ja aloitti papin uransa. Hänellä tuli olemaan hyvin suuri vaikutus unitaristien ajattelutapaan. Channing ei koskaan hyväksynyt Kolminaisuusoppia, mutta tuohon aikaan ei vielä ollut turvallista julistaa sitä avoimesti. Yhdessä muiden unitaristipappien kanssa häntä syytettiin siitä, että hän levitti salaa Kolminaisuusoppia vastustavia näkemyksiään. Channing vastasi, että he eivät yrittäneet salata näkemyksiään Kolminaisuusopista, vaan he saarnasivat ikään kuin tätä oppia ei olisi koskaan tunnetukaan. Channingin mukaan he olivat omaksuneet tämän lähestymistavan, jotta he eivät olisi asettaneet kristittyjä toisiaan vastaan. Näin ollen tässä vaiheessa unitaristinen liike ei vielä ollut kovin avoimesti esillä.

Vuonna 1819 Channing piti puheen pastori Jared Sparksin pappisvihkimystilaisuudessa. Jäljittelemättömällä tyylillään hän hahmotteli unitaristisen uskon huomattavimmat ominaispiirteet. Channing sanoi, että Uusi Testamentti perustui Vanhaan Testamenttiin. Kristityille ilmoitetut opetukset olivat jatkoa juutalaisten uskonnolle. Se oli myös Sallimuksen suurisuuntaisten suunnitelmien täyttymys, mikä taas edellytti laajojen näkemysten ymmärtämistä.

Kun nämä asiat pidetään mielessä, hän vakuutti, että Jumala ei koskaan voisi sanoa yhdessä osassa Pyhiä Kirjoituksia jotain sellaista, joka olisi ristiriidassa Hänen opetuksiensa kanssa toisessa kohdassa. "Hän ei koskaan kiistä ilmoituksiaan sitä, mitä hän opettaa tekojensa sekä kaitselmuksensa kautta. Sen vuoksi me suhtaudumme epäillen kaikkiin sellaisiin tulkintoihin, jotka huolellisen tarkastelun jälkeen näyttävät olevan ristiriidassa vakiintuneen totuuden kanssa." Channing vaati itsepintaisesti, että ihmisten tulee käyttää omaa järkeään:

"Jumala on antanut meille järjellisen luonteen ja Hän käskee meitä myös käyttämään sitä. Me voimme antaa järkemme nukkua, mutta me teemme sen omalla vastuullamme. Ilmoitukset on osoitettu meille järjellisinä olentoina. Saatamme laiskuuttamme toivoa, että Jumala olisi antanut meille järjestelmän, joka ei vaatisi vertailua, rajoituksia tai päättelyä. Tällainen järjestelmä olisi kuitenkin ristiriidassa koko nykyisen olemassaolomme luonteen kanssa. Se, että hyväksymme ilmoitukset sellaisina kuin ne meille on annettu ja tulkitsemme niitä kykyjemme rajoissa on osa viisauttamme. "

Hän jatkaa sanomalla, että

"jos Jumala on rajattoman viisas, Hän ei voi laskea leikkiä luotujensa ymmärryksellä. Viisas opettaja tuo esille viisautensa mukautumalla itse oppilaitten kykyjen mukaan, eikä saata heitä ymmälle sillä, mikä ei ole järjellä ymmärrettävissä, eikä hän vaivaa heitä ilmeisillä ristiriitaisuuksilla ... Viisauden merkki ei suinkaan ole käsittämättömän termistön käyttäminen kerrottaessa siitä, mikä on kykyjemme yläpuolella tai ilmiselviin ristiriitaisuuksiin turvautuminen, mikä vain saa järkemme hämmentyneeksi ja epätietoiseksi... Ilmoitus on valon lahja. Se ei voi tehdä pimeyttämme sankemmaksi eikä lisätä epätietoisuuttamme."

Näiden periaatteiden mukaisesti Channing jatkaa:

... ensisijaisesti uskomme Jumalan Ykseyden oppiin tai siihen, että on olemassa vain Yksi ainoa Jumala. Tätä totuutta pidämme äärettömän tärkeänä ja meistä tuntuu, että meidän tulee varoa, ettei kukaan ihminen pilaa uskoamme väärille filosofioilla. Väite, jonka mukaan on vain Yksi Jumala vaikuttaa meistä äärimmäisen selkeältä. Ymmärrämme tällä, että on vain Yksi Olemus, Yksi Mieli, Yksi Persoona, Yksi Älyllinen Vaikuttava Voima ja vain Yksi, jonka alaisia me olemme ja jolle kuuluu ääretön täydellisyys ja herruus. Me uskomme, että nämä sanat eivät ole voineet välittää mitään muuta merkitystä niille yksinkertaisille jasivistymättömille ihmisille, jotka erotettiin muista ottaakseen vastaan ja säilyttääkseen tämän suuren totuuden, ja jotka olivat täysin kyvyttömiä ymmärtämään niitä hiuksenhienoja eroja olemisen ja henkilön välillä, joita myöhempien aikojen viisaus on keksinyt. Emme löydä mitään sellaista vihjettä, jonka mukaan Jumalan ykseys ei olisi aivan eri asia kuin muiden älyllisten olentojen ykseys.

Me vastustamme Kolminaisuusoppia, joka samalla kun se hyväksyy Jumalan ykseyden sanallisesti, se tosiasiallisesti kuitenkin kumoaa sen. Tämän opin mukaisesti on olemassa kolme ääretöntä ja tasavertaista persoonaa, joilla kaikilla on ylimmän Jumalaisuuden ominaisuus ja joita kutsutaan Isäksi, Pojaksi ja Pyhäksi Hengeksi. Kullakin näistä persoonista on teologien mukaan oma yksilöllinen tietoisuus, tahto ja havainnointikyky. He rakastavat toisiaan, keskustelevat toistensa kanssa ja viihtyvät toistensa seurassa. Heillä on oma erityinen roolinsa ihmisen Pelastuksessa, kullakin heistä on oma tehtävänsä, eivätkä he tee toisille kuuluvia töitä. Poika toimii välittäjänä, ei Isä Jumala. Isä on lähettänyt Pojan maan päälle, häntä ei itseään ole lähetetty; hän ei myöskään Pojan tavoin tietoisesti ole muuttunut lihalliseen muotoon. Meillä on siis tässä suhteessa kolme älyllistä vaikuttavaa voimaa, joilla kaikilla on eri tietoisuus, eri tahto ja eri havainnot, ja he suorittavat erilaisia tekoja ja ovat eri suhteissa toisiinsa nähden. Mikäli nämä eivät kuitenkaan muodosta tai sisällä kolmea eri sielua tai olevaista, olemme täysin hukassa yrittäessämme ratkaista, kuinka nämä kolme sielua tai olevaista tulisi muodostaa. Ominaisuuksien, tekojen ja tietoisuuden erot saavat meidät uskomaan erilaisiin älyllisiin olentoihin, ja jos tämä olettamus ei pidä paikkaansa, koko tietämykseltämme on pohja poissa, meillä ei ole minkäänlaisia todisteita sen puolesta, etteivätkö kaikki henkilöt ja voimat maailmankaikkeudessa olisi vain yksi ja sama sielu. Yrittäessämme kuvitella kolmea eri Jumalaa, emme voi olla hahmottamatta mielessämme kolmea eri olentoa, jotka eroavat toisistaan samojen ominaispiirteiden ja tuntomerkkien perusteella kuin Kolminaisuusopin eri persoonat. Kun tavalliset kristityt näin ollen kuulevat näiden henkilöiden keskustelevan toistensa kanssa, rakastavan toisiaan ja suorittavan eri tekoja, kuinka he voisivat tehdä muuta kuin mieltää heidät erillisinä olentoina ja erillisinä sieluina?

Me protestoimme siis kaikella vakavuudella kuitenkaan veljiämme moittimatta, Kolminaisuusopin irrationaalisia ja Raamatun vastaisia kohtia vastaan. "Meille" samoin kuin apostoleille sekä ensimmäisille kristityille, "on olemassa vain yksi Jumala ja yksi Isä." Jeesuksen kanssa yhdessä me palvomme Isää, joka on ainoa todellinen, elävä Jumala. Meitä hämmästyttää se, että kukaan ei voi lukea Uutta Testamenttia ja välttyä tulemasta vakuuttuneeksi siitä, että Isä yksin on Jumala. Voimme jatkuvasti kuulla Vapahtajamme erotettavan Jeesuksesta jo hänen puhuttelumuotonsa keinoin. "Jumala lähetti Poikansa." "Jeesus on Jumalan voideltu." Kuinka omituisia ja selittämättömiä nämä Uudessa Testamentissa tiuhaan esiintyvät sanonnat olisivatkaan, jos tämä puhuttelumuoto kuuluisi yhtä lailla myös Jeesukselle ja jos Uuden Testamentin pääasiallinen tarkoitus olisikin paljastaa hänen olevan Jumala, joka jakaisi tasaveroisesti Korkeimman Jumaluuden Isä Jumalan kanssa! Annamme vastustajillemme haasteeksi esittää yksikin kappale Uudessa Testamentissa, jossa sana Jumala tarkoittaisi kolmea persoonaa, eikä ole rajoitettu vain yhteen ja jossa ei tarkoitettaisi Isä Jumalaa, mikäli sanaa ei käytetä muussa kuin sen tavallisessa merkityksessä. Voidaanko vielä selvemmin todistaa, että kolmea Jumalaista persoonaa puoltava oppi ei ole kristinuskon pohjana oleva oppi?

Mikäli tämä oppi olisi totta, se olisi täytynyt mainita erittäin selkeästi ja sitä tulisi suojella huolellisesti ja julistaa mahdollisimman suurella tarkkuudella opin vaikeaselkoisuuden, omituisuuden sekä tärkeyden vuoksi. Mutta missä tämä väittämä esiintyy? Niiden lukuisien Jumalaa käsittelevien raamatunkohtien joukosta pyydämme mainitsemaan yhdenkin sellaisen, jossa meille kerrotaan, että Jumala on kolminkertainen olevaisuus tai että Hän olisi kolme eri persoonaa, tai että Hän olisi Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tilanne on kuitenkin aivan päinvastainen: Uudessa Testamentissa, jossa odottaisimme olevan useita selkeitä lausuntoja asian puolesta, Jumalan julistetaankin olevan yksi, ilman että vähimmässäkään määrin yritettäisiin selittää sanat muuten kuin niiden tavallisimmassa merkityksessä. Jumalasta puhutaan aina ja häntä puhutellaan aina yksikössä eli käyttäen sellaisia termejä, joiden voidaan universaalisti ymmärtää tarkoittavan yhtä ja joihin ei millään muotoa voida liittää mitään muuta merkitystä ilman nimenomaista käskyä tehdä näin. Pyhissä Kirjoituksissa pidättäydytään niin selvästi todistamasta Kolminaisuusopin puolesta, että kun vastustajamme pyrkivät lisäämään sen uskontunnustuksiinsa ja ylistyslauluihinsa, heidän täytyy jättää Raamattu syrjään ja keksiä omia sellaisia sanontoja, joita Pyhien Kirjoitusten termistöön ei ole hyväksytty. Vaikeutena on siis se, että näinkin vieras, väärinkäsityksille altis ja kuitenkin tärkeä oppi kuin sen väitetään olevan, joka vaatii hyvin huolellista tulkintaa, on jätetty niin hatarasti määritellyksi ja sen puolesta löytyy vain kovin vähäisiä todisteita ja niitäkin tulee etsiä erillisistä ja hajanaisista osista Pyhiä Kirjoituksia tekemällä pitkälle meneviä päätelmiä. Tätä ongelmaa ei mikään järki kykene selittämään On myös toinen hankala asia. On muistettava, että kristinusko luotiin ja se kehittyi tarkkanäköisten vihollisten keskuudessa. Heiltä ei jäänyt huomaamatta yksikään kyseenalainen tai arveluttava osa uskonjärjestelmää ja he takertuivat epäilemättä erityisen innokkaasti oppiin, joka sisälsi niinkin suuria ristiriitoja kuin Kolminaisuusoppi. Emme voi hyväksyä mielipidettä, jota Jumalan ykseydestä kiinnipitävät ja siitä ylpeitä olevat juutalaiset, olisivat nousseet yksimielisesti ja äänekkäästi vastustamaan. Miten sitten on mahdollista, että apostolien kirjoituksissa, jotka pitkälti liittyvät kristinuskoa vastaan tehtyihin vastaväitteisiin ja uskonnossa esiintyviin ristiriitaisuuksiin, ei sanallakaan mainita, että Kolminaisuusopista olisi esitetty vastaväitteitä Evankeliumeissa. Myöskään ei sanallakaan puolusteta tai selitetä tätä oppia tai sanallakaan yritetä suojella sitä moitteilta tai virhepäätelmiltä? Tällä väittämällä on jo melkoinen todistusvoima. Meille uskotellaan, että kristinuskon ensimmäiset saarnaajat olisivat ilmoittaneet meille kolme jumalallista persoonaa, jotka kaikki olisivat tasaveroisia ja äärettömiä, ja yksi heistä olisi Jeesus, joka sittemmin kuoli ristillä. Tämä kristinuskoon liitetty merkillinen uskomus olisi lähes tulkoon syrjäyttänyt kaiken muun ja apostolien suurena tehtävänä olisi ollut lähes pelkästään torjua opin herättämiä alituisia hyökkäyksiä. Tosiasia on kuitenkin se, että tietojemme mukaan apostolien aikana ei kristinuskoa vastaan esitetty mitään tähän viittaaviakaan vastaväitteitä. Paavalin kirjeissä emme myöskään ole voineet havaita jälkeäkään Kolminaisuusoppia vastaan esitetyistä väitteistä.

Oppia vastaan voidaan esittää myös muita vastaväitteitä, jotka johtuvat sen vaikutuksista käytännössä. Meidän mielestämme se ei edistä hartauden harjoittamista, koska se jakaa ja hajoittaa sielumme mitä tulee uskonyhteyteen Jumalan kanssa. Opin Jumalan Ykseydestä suurena ansiona on, että se antaa meille vain yhden korkeimman kunnioituksen, palvonnan ja rakkauden kohteen, Yhden Iankaikkisen Jumalan, Yhden Olevaisten Olevaisen, Yhden Alkuperäisen Alkulähteen, jonka ansioksi voimme lukea kaiken hyvän, ja johon kaikki meidän voimamme ja kiintymyksemme on keskittynyt ja jonka kunnianarvoisa ja jumaloitava olemus täyttää kaikki ajatuksemme. Todellisessa hurskaudessa on puhtautta, rehellisyyttä vain jos se osoitetaan jakamattomalle Jumaluudelle ja vain tällöin voi toteutua uskonnollinen kunnioitus ja rakkaus. Kolminaisuusoppi tuo nyt yhtäkkiä eteemme kolme erillistä ylimmän palvonnan kohdetta: kolme ääretöntä henkilöä, jotka yhtä lailla vaativat sijaa sydämessämme; kolme jumalallista toimijaa, joilla on eri tehtävät ja jotka tulee tunnustaa ja joita tulee palvoa eri yhteyksissä. Onko siis mahdollista, kuten voimme kysyä, että ihmisen heikko ja rajoittunut sielu pystyisi uskomaan heihin samalla voimalla ja ilolla kuin Yhteen Iankaikkiseen Isään tai Alkulähteeseen, jossa kaikki ylistykset ja ihmisen pelastus kohtaa keskipisteensä ja lähtökohtansa? Eikö hurskauden harjoittamista hankaloita kolmen tasavertaisen persoonan kilpailevat ja yhtä voimakkaat vaatimukset ja kristityn tunnollista, jatkuvaa palvontaa häiritse epävarmuus siitä, osoittaako hän kunnioitustaan oikeassa suhteessa vai jääkö joku näistä kolmesta vähemmälle?

Meidän mielestämme Kolminaisuusoppi myös vahingoittaa hurskauden harjoittamista, ei ainoastaan siten, että Isän ohella on myös muita palvonnan kohteita vaan myös sitä kautta, että Isä Jumalalle kuuluvasta ja Hänelle osoitetusta korkeimmasta rakkaudesta osa siirretään Pojalle. Tämä on erittäin tärkeä näkökulma. Ihmisen luonteen periaatteiden mukaisesti saattaisi historian esimerkkien perusteella odottaa, että jos Jeesus Kristus korotetaan iankaikkisen Jumaluuden paikalla, herättäisi hän tällöin ihmisissä enemmän kiinnostusta kuin Isä Jumala. Ihmiset haluavat itsensä kaltaisen palvonnan kohteen ja epäjumalanpalvonnan suuri salaisuus piilee nimenomaan tässä ihmisluonteen taipumuksessa. Jumala, joka on puettu meidän näköiseksemme ja joka pystyy meidän tavoin tuntemaan surua ja mieltymyksiä, puhuttelee heikkoa luontoamme vahvemmin kuin Isä Jumala taivaassa, henki, joka on näkymätön ja muun kuin asiaan syventyvän ja puhdistuneen sielun saavuttamattomissa. Myös meidän mielestämme kansanomaisen teologian mukaan Jeesuksen ansioksi katsottavien ihmetekojen vuoksi häntä voitaisiin hyvin pitää hyvinkin sopivana henkilönä Jumalan paikalle. Isä Jumala vastaa oikeudenmukaisuuden toteutumisesta, puolustaa oikeuksia ja kostaa Jumaluuden lakien mukaisesti. Toisaalta Poika, jumalallisen armon kirkkaus, seisoo Jumalan suuttumuksen ja syyllisen ihmisyyden välissä ja pyrkii nöyryydellään vastustamaan vihan myrskyä ja asettaa itsensä myötätuntoisena alttiiksi jumalaisen oikeuden toteutumiselle, ottaa kannettavakseen koko rangaistuksen taakan ja sovittaa verellään jokaisen siunauksen, joka tulee taivaasta maan päälle. Tarvitseeko meidän enää todistaa hänen näiden tekojensa vaikutusta tavallisten ihmisten mieliin, joita varten kristinusko ensisijaisesti luotiin ja joiden toivotaan pitävän Isä Jumalaa ihanimpana olevaisena?

Olen tässä pyrkinyt siis esittämään näkemyksiäni Jumalan ykseyden puolesta ja siirryn nyt seuraavaan vaiheeseen pohtiakseni, uskommeko Jeesus Kristuksen ykseyteen. Uskomme, että Jeesus on yksi mieli, yksi sielu, yksi olento, yhtä varmasti kuin mekin olemme, ja yhtä lailla hän on erillinen yhdestä Jumalasta. Kolminaisuusopin suhteen valitamme sitä, että se ei tyydy vain tekemään Jumalasta kolmea eri olevaista, vaan myös Jeesus Kristuksesta tehdään kaksi eri henkilöä ja saa tällä tavoin ajatuksemme täysin sekaisin mitä tulee Jeesuksen olemukseen. Kristinuskon rappeutuneisuus on yhtä lailla ristiriidassa terveen järjen kuin Pyhien Kirjoitusten pääajatuksen kanssa ja se on myös merkittävä todistuskappale väärien filosofioiden voimasta niiden vääristellessä yksinkertaista totuutta Jeesuksesta.

Tämän opin mukaisesti Jeesus Kristus rakentuisi kahdesta sielusta ja kahdesta mielestä, joista toinen olisi jumalainen, toinen kaikkitietävä, sen sijaan että hän olisi yksi mieli ja yksi älyllinen ja tietoinen voima, ja olisi meidän ymmärryksemme rajoissa. Väitämme siis, että Kristuksesta tehdään näin kaksi eri olentoa. Se, että häntä nimitetään yhdeksi persoonaksi ja yhdeksi olennoksi ja kuitenkin samalla oletetaan hänessä olevan kaksi eri mieltä, jotka ovat täysin erilaisia, on kielellistä vääristelyä ja häpäisemistä. Se merkitsee samaa kuin, jos kaikki käsityksemme älyllisyydestä heitettäisiin menemään. Yleisen opin mukaan kullakin näistä Kristuksen mielistä on oma tietoisuutensa, oma tahtonsa ja oma havaintokykynsä. Niillä ei itse asiassa olisi mitään yhteisiä ominaisuuksia. Jumalainen mieli ei tunne mitään ihmisten mielihaluja tai suruja vastaavaa, ja ihmisyys taas on täysin erillään jumalaisuuden täydellisyydestä ja onnellisuudesta. Voiko kahta olentoa pitää enää enempää erillisinä maailmankaikkeudessa? Olemme aina luulleet, että yhdessä henkilössä on vain yksi tietoisuus, joka on hänelle ominainen. Oppi, jonka mukaan yhdellä ja samalla henkilöllä olisi kaksi toisistaan täysin erillistä tietoisuutta, tahtoa ja sielua, on liian vaikeatajuinen ihmisen ymmärrykselle ja uskolle.

Voimme sanoa, että jos oppi, joka on näinkin omituinen, vaikea ja kaukana ihmisten aiemmista käsityksistä, on kuitenkin erittäin olennainen osa Jumalan antamia ilmoituksia, tulisi sitä opettaa hyvin selkeästi ja pyydämmekin veljiämme mainitsemaan muutamia selkeitä, suorasanaisia kappaleita, joissa Kristuksen sanotaan koostuvan kahdesta täysin erillisestä mielestä, mutta kuitenkin muodostavan vain yhden henkilön. Emme löydä yhtään tällaista. Toiset kristityt ovat kuitenkin kertoneet meille, että oppi on tärkeä Pyhien Kirjoitusten sopusuhtaisuuden kannalta ja että joissain teksteissä Jeesuksella Kristuksella katsotaan olevan inhimillisiä ominaisuuksia, toisissa taas jumalallisia ominaisuuksia. Sovitettaessa nämä yhteen, voidaan olettaa, että on olemassa kaksi eri mieltä, joihin nämä ominaisuudet viittaavat. Toisin sanoen jotta voisimme saada tietyt vaikeat tekstinkohdat sovitettua yhteen ... meidän tulee luoda tämä vaikeatajuinen hypoteesi, mikä pitää sisällään suuren järjettömyyden. Meidän tulee kuitenkin löytää tiemme ulos labyrintistä sellaisen johtolangan avulla, joka vie meidät vielä sekavampaan labyrinttiin.

Jos Jeesuksesta Kristuksesta tuntui, että hän koostui kahdesta sielusta ja että hän oli uskontonsa johtohahmo, olisi tämä seikka varmaankin heijastunut hänen sanoissaan hänen kertoessaan itsestään. Ihmisten väliseen universaaliin kieleen sisältyy idea, jonka mukaan yksi henkilö on yksi henkilö, yksi mieli ja yksi sielu; kun väkijoukko kuuli Jeesuksen käyttävän tätä kielellistä ilmaisua, he mitä ilmeisimmin ymmärsivät asian sen tavallisessa merkityksessään ja käsittivät hänen kaikkien sanojensa viittaavan yhteen yksittäiseen sieluun ellei heitä nimenomaisesti kehotettu tulkitsemaan asia toisella tavalla. Mistä sitten löydämme tällaisia ohjeita? Mistä kohtaa Uudesta Testamentista voi löytää sanontoja, joita on niin runsaasti Kolminaisuusopista kertovissa kirjoissa ja jotka ovat väistämätön seuraus Jeesuksen kahden olemuksen opista? Missä kohtaa tämä jumalainen opettaja sanoo, "Tämän sanon Jumalana ja tämän ihmisenä; tämä on totta vain minun mielessäni ihmisenä ja tämä taas Jumalan ominaisuudessa"? Mistä kohtaa Paavalin kirjeistä voimme löytää jälkiä tästä erikoislaatuisesta ilmaisutavasta? Emme mistään.

Tällaisia sanontoja ei tarvittu tuohon aikaan, vaan vasta myöhempinä aikoina tehdyt virheet tekivät ne tarpeellisiksi.

Uskomme siis, että Kristus on yksi mieli, yksi olento ja lisään vielä, olento, joka on eri asia kuin yksi Jumala ... Me toivomme, että ne jotka ovat eri mieltä kanssamme, punnitsisivat mielessään erästä silmiinpistävää tosiasiaa. Jeesus puhui saarnoissaan jatkuvasti Jumalasta. Tuo sana oli alituisesti hänen huulillaan. Voimme siis kysyä, tarkoittiko hän tällä sanalla koskaan itseään? Vastaamme, ei koskaan. Päinvastoin, hän teki erittäin selväksi eron Jumalan ja hänen itsensä välillä ja samoin tekivät hänen opetuslapsensa. Vastustajiemme tulisi siis päättää, kuinka he voivat sovittaa tämän yhteen sen ajatuksen kanssa, että Kristuksen ilmenemismuoto Jumalana olisi kristinuskon ensisijainen ja tärkein opinkappale.

Jos tutkimme Raamatun niitä kohtia, joissa Jeesus erotetaan Jumalasta, voimme havaita, että he eivät ainoastaan puhuneet Jeesuksesta toisena olentona, vaan niissä pyritään tuomaan esille myös hänen asemansa Jumalan alapuolella. Häneen viitataan jatkuvasti Jumalan Poikana, jonka Jumala on lähettänyt ja joka saa kaikki voimansa Jumalalta, joka tekee ihmetekoja vain, koska Jumala on hänen kanssaan, tekee oikeita tuomioita, koska Jumala on opettanut häntä, esittää vaatimuksia meidän uskomme suhteen, koska hän on Jumalan voideltu ja merkitsemä, mutta joka ei yksin kyennyt tekemään mitään. Uudessa Testamentissa on hyvin runsaasti tämäntyyppisiä viittauksia. Voimme siis nyt kysyä, mitä tarkoitusta varten nämä sanonnat on valittu ja mihin niillä pyritään? Voiko kukaan, joka kuulee nämä sanat, kuvitella, että Jeesus olikin itse Jumala, kun samalla niin tarmokkaasti julistetaan hänen olevan Jumalan alamainen, Jumalan, joka hänet lähetti maan päälle ja jolta hän ilmoitti saavansa sanomansa ja voimansa.

Kolminaisuusopin kannattajat väittävät, että heidän tavastaan hahmottaa Kristus, koituu heille myös tärkeitä etuja. Tämän ansiosta heidän osalleen koituu rajaton sovitus, kun iankaikkinen olento kärsii heidän syntiensä puolesta. On hyvin hämmästyttävää, kuinka suurella varmuudella tämä harhakuva otetaan yhä uudelleen esille. Heitä ahdistettaessa kysymyksellä uskovatko he todellakin, että iankaikkinen ja muuttumaton Jumala olisi kärsinyt ja kuollut ristillä, he myöntävät, että se ei sentään ole totta, vaan että yksinomaan Kristuksen ihmismieli kärsi nämä kuoleman tuskat. Miten meillä näin ollen voisi olla iankaikkinen kärsijä? Mielestämme nämä sanonnat ovat kielellisesti todellinen rasite tavallisten ihmisten ymmärrykselle ja hyvin halventavia Jumalan oikeudenmukaisuuden kannalta, aivan kuin viisastelun tai mielikuvituksen keinoin kykenisimme selittämään nämä Jumalan ominaisuudet ...

(Anti-trinitarian Biographies, A. Wallace)

Vaikka Channing siis uskoi, että Jeesus ristiinnaulittiin ja nousi ylös kuolleista, hän yhä edelleen kykeni havainnollistamaan sovitusopin järjettömyyttä vaikkei hän ollut ollenkaan tietoinen siitä tosiseikasta, että opin perustana olevat tapahtumat eivät todellisuudessa koskaan tapahtuneet. Channing todisti sovitusopin väitteet vääriksi seuraavin perustein:

Raamatusta ei löydy sellaista kohtaa, jossa meille kerrottaisiin, että ihmisen poika olisi iankaikkinen ja tarvitsisi iankaikkisen sovituksen. Oppi opettaa meille, että Jumala loi ihmisen heikoksi, syntiseksi ja epätäydelliseksi olennoksi, ja Luoja pitää ihmistä iankaikkisena lainrikkojana. Channingin mukaan ykseyden opin kannattajat uskoivat, että Jumala voi antaa synnit anteeksi myös ilman näitä ankaria ehtoja. Oppi, jonka mukaan Jumalasta tulisi hänen omien kapinallisten alamaisensa uhri, on yhtä lailla järjetön ja Raamatun vastainen. Sovitus tulisi suorittaa Jumalalle, eikä niin että Jumala suorittaa sen. Jos iankaikkinen sovitus ylipäänsä olisi tarpeellinen ja ainoastaan Jumala olisi siihen kykenevä, Hänestä tulisi pakostakin kärsijä, joka ottaisi tuskamme ja surumme itselleen, mikä taas on ajatus, jota me emme kykene käsittämään. Jotta tämä vaikeus voitaisiin välttää, meille kerrotaan, että Kristus kärsikin ihmisenä, eikä Jumalana. Mutta jos ihminen kärsi vain lyhyen, rajallisen ajan, mikä tarkoitus iankaikkisella sovituksella sitten olisi? Jos meillä on taivaan Jumala, joka on äärettömän hyvä ja voimakas, emme tarvitse ketään muuta iankaikkista henkilöä pelastamaan meitä. Lisäksi opissa häpäistään Jumalaa, koska siinä väitetään, että ilman toisen ja kolmannen jumalallisuuden apua, Jumala ei kykenisi pelastamaan ihmistä. Jos ihmisen pelastukseen tarvittaisiin välttämättä iankaikkinen oikeudenmukaisuuden toteutuminen, tämä olisi varmasti ilmaistu selkeästi ja yksiselitteisesti ainakin yhdessä Raamatun kohdassa. Tämä oppi on ikään kuin tuomari, joka tuomitsisi itsensä rikoksesta, jonka joku hänen oikeussalissaan oleva syntinen on tehnyt.

Raamatussa sanotaan, "Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä ajallisessa elämässään on tehnyt, hyvää tai pahaa." (Paavalin II kirje korinttilaisille 5:10). Samoin Paavalin kirjeessä roomalaisille 14:10: "Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen." Jos Jeesuksen ristiinnau-litseminen merkitsisi sitä, että Jumalan oikeuden edessä menneet, nykyiset ja tulevat synnit oli sovitettu, Jumala menettäisi kaiken sen vallan, jolla hän käskee viettämään jumalaapelkävää ja hyveellistä elämää sekä rankaisee tottelemattomuudesta. Jos Jumala rankaisee syntistä Viimeisen Tuomion päivänä, se tarkoittaa siis selkeästi sitä, että joko Jumala pettää luottamuksemme tai sitten sovitusoppi ei pidä paikkaansa.

Vuoteen 1819 saakka unitaristien kokoukset pidettiin joko yksityisissä kodeissa tai sitten lääketieteellisen tiedekunnan aulassa Barclay Streetillä Bostonissa. Vuonna 1820 unitaristien jumalanpalveluksia varten ryhdyttiin rakentamaan omaa rakennusta. Se saatiin valmiiksi vuonna 1821. Vaikka tämä oli selvä todiste siitä, että heidän asemansa alkoi tulla yhä vakiintuneemmaksi, heitä kutsuttiin yhä edelleen "pakanajoukoksi, vääräuskoisiksi tai ateisteiksi." (Anti-trinitarian Biographies, A. Wallace). Samana vuonna unitaristit kuitenkin muuttivat tähänastista varovaisen saarnaamisen toimintapolitiikkaansa. Channing oli tähän saakka hiljaa kärsinyt katkerista ja suvaitsemattomista hyökkäyksistä puhdasoppisen kirkon pappien taholta kostamatta niitä, mutta nyt hänestä tuntui, että aika oli kypsä suorittaa vastaisku kaikin käytettävissä olevin voimin ja puhua rohkeasti uskonsa puolesta puhdasoppisen kirkon ennakkoluuloja vastaan. Kirjassaan "A History of Unitarianism" (Unitarismin historia) E.M. Wilber kirjoittaa Channingista, että

"Hänen pääteemanaan oli se, että jos Pyhiä Kirjoituksia tulkitaan järkevästi, niissä opetetaan unitaristien opin mukaisesti. Hän toi esille tärkeimmät opit, joista unitaristit ovat eri mieltä kuin puhdasoppiset ja otti ne yksitellen esille tutkiakseen niitä tarkoin ... tuloksena oli kaunopuheinen ja ylevä vetoomus kalvinismin järjetöntä, epäinhimillistä ja synkkää oppia vastaan ... hän syytti sen ajan puhdasoppisuutta siitä, että se oli kansan järjen ja omantunnon vastaista."

Unitarismin asema parani entisestään Amerikassa Massachusettsissa vuonna 1823 pidetyn kokouksen ansiosta. Puhdasoppinen kirkko yritti huonolla menestyksellä määrätä opillisen testin niille papeille, jotka halusivat saarnata unitaristien seurakunnissa. Tämä epäonnistuminen aiheutti kuitenkin sen, että unitaristiliike sai lisää julkisuutta ja lisäksi liikkeen jäsenet saatiin yhdistettyä puolustamaan heille yhteistä asiaa.

Vuonna 1827 avattiin toinen kirkko ja Channing piti kuuluisan puheensa avajaistilaisuudessa. E.M. Wilber kirjoittaa, että Channingin ansioksi voidaan lukea ja hän oli ensisijassa vastuussa siitä, että "vaikkei Kolminaisuusoppia ollut selitetty täsmällisesti, ja vaikka siihen edelleen uskottiin muodollisesti, se ei enää ollut puhdasoppisen uskon ydin, eikä sille enää annettu samaa painoarvoa kuin ennen; kalvinismin merkittävät opit olivat saaneet uuden tulkinnan, jonka vanhat kirkkoisät olisivat torjuneet kauhulla." Tällainen kehitys ei kuitenkaan tapahtunut ilman vastustusta. Vuonna 1833 unitaristien kimppuun hyökättiin ja heitä kutsuttiin "kylmäverisiksi vääräuskoisiksi", huudettiin myös sellaisia herjauksia "joiden vertaista ei ollut kuultu edes teologisen suvaitsemattomuuden ja kiihkohartauden aikoina." (Anti-trinitarian Biographies. A. Wallace). Lähteiden mukaan niinkin myöhään kuin vuonna 1924 30-40 unitaristia tapasi toisensa Bostonissa ja he muodostivat Nimettömän Yhdistyksen. Tämä osoittaa selkeästi sen, että vaikka ei ole todennäköistä, että heidän kohtalonsa olisi muistuttanut missään määrin aikaisempien unitaristien kohtaloa, yhä edelleen kristitty, joka uskoi Jumalaiseen Ykseyteen, joutui kohtaamaan tiettyjä riskejä ja vaaroja.

Channing pysyi uskollisena unitaristina elämänsä loppuun saakka. Hänen mielestään Jeesus oli vain ihminen, mutta myös Jumalalta innoituksen saanut profeetta. Toisin kuin Calvin, joka saarnasi ihmisen turmeltuneisuuden, Jumalan vihan ja Kristuksen sovitusuhrin oppien puolesta, Channing julisti "yhden ylevän aatteen" puolesta, jota hän määritteli "sielun suuruudeksi, sen Jumalan kanssa tekemäksi henkiseksi liitoksi, sielun kyvyksi vastaanottaa Jumalan henki, itseäänmuokkaavaksi voimaksi ja sen kuolemattomaksi määränpääksi, jota ei voi sanoin kuvailla." (The Epic of Unitarianism, D.B. Parke). Tämä kannanotto oli tuore ja raikas muutos verrattuna Priestlyn kylmän loogiseen ja elämystenvaraista maailmankuvaa liikaa painottavaan näkemyk-seen." Se puhalsi uutta henkeä unitaristiliikkeeseen, ei ainoastaan Amerikassa, vaan myös Englannissa. Priestly oli kuitenkin loppujen lopuksi tiedemies fysiikan alalla. Hänen argumen-toinnissaan ei ollut mitään virheitä, mutta hänen elämänkatsomuksensa oli materialistinen. Channing kohotti näkemyksensä yleviin, hengellisiin korkeuksiin. Hänen seuraavat sanansa tekivät syvän vaikutuksen ihmisiin molemmin puolin Atlantin valtamerta; "Ihmisen rationaalinen luonne on alunperin Jumalalta." (Challenge of a Liberal Faith, G.N. Marshall). Hän protestoi eri lahkojen ahdasmielisiä muotoja vastaan. Kuitenkin eri lahkoihin kohdistuva aggressio oli vierasta hänen luonteelleen ja myös muut liikkeen johtohenkilöt omaksuivat tämän asenteen. Liike saavutti huipentumansa, kun Harvardin yliopistoon perustettiin vuonna 1861 Ykseyden jumaluusopin koulu.

Koulun perustamiskirjassa lukee mm.

"Kaikki ovat ymmärtäneet, että kristinuskon totuuden vakavaluonteista, puolueetonta ja vääristymätöntä tutkimista tulee rohkaista mahdollisuuksien mukaan. Opiskelijoita, professoreita tai opettajia ei vaadita hyväksymään minkään uskonlahkon erikoispiirteitä."

(A History of Unitarianism, E.M. Wilbur).

Vuonna 1825 perustettiin yhdistykset Amerikassa ja Englannissa. Ralph Waldo Emerson (1803 - 1882) luopui pappeudestaan Bostonissa, jolloin välirikko vanhan ja uuden ajattelutavan välillä tuli lopulliseksi. Jeesuksen uskonnon julistettiin olevan Jumalan rakkautta ja ihmisen palvontaa ja tämän tuli olla "absoluuttinen uskonto."

Unitarismiliike on jatkanut olemassaoloaan kristinuskon piirissä nykypäivään saakka. Monet kristittyjen lahkoista uskovat Yhteen Jumalaan ja yrittävät elää Raamatun ohjeiden mukaisesti, huolimatta siinä ilmenevistä ristiriitaisuuksista, ja vaikka he eivät kykenekään ymmärtämään Jeesuksen eksistentiaalista todellisuutta - sitä, kuinka hän käyttäytyi ihmisiä kohtaan ja suoritti ihmetekojaan heidän keskuudessaan, kuinka hän ylipäänsä teki eri asioita ja eli elämäänsä. Kuitenkin sovituksen, pelastuksen ja Kolminaisuusopit sekä varsinaisen todellisen johdatuksen puuttuminen sen suhteen, miten tulisi elää siten kuin Jeesus eli, on aiheuttanut nykyisin lähes täydellisen kristinuskon torjumisen. Nykypäivänä kirkot ovat entistä tyhjempiä.

Ayman Abu Saleh

أيمن أبو صالح – معسكر دير البلح

قطاع غزة - فلسطين

Phone: +358 44 290 9535

E-Mail: absayman (at) gmail.com

Skype: absayman

Google Talk: absayman