Ayman Abu Saleh: Yleislääketieteen Erikoislääkäri, Auktorisoitu Kääntäjä ja Asioimistulkki

INTIFADA – PALESTIINA ELÄÄ

INTIFADA – PALESTIINA ELÄÄ !

Intifadan 4. vuosipäivä 28. syyskuuta 2004

Palestiinalaisten toinen intifada 2000

Israel on syyllistynyt jo yli 50 vuotta palestiinalaisten karkotuksiin, terroriin ja teurastukseen.

Palestiinalaiset ovat hyökkäyksen kohteena. Nuoret kamppailevat kaduilla Israelin raskaasti varustautuneita miehitys voimia vastaan.

Vuonna 2000 oli kulunut jo kuusi vuotta lupauksista, joita palestiinalaisille annettiin Oslon sopimuksissa. Neuvottelut junnasivat, luvassa ollutta uutta elämää ei ollut saavutettu ja unelma omasta valtiosta oli edelleen pelkkä unelma. Palestiinalaiset alkoivat turhautua.

Al-Aksan Intifada alkoi tuolloin Israelin oppositiojohtajan, nykyisen pääministerin, Ariel Sharonin tunnetusta vierailusta Jerusalemin pyhillä paikoilla 28. syyskuuta v. 2000. "Uskon, että juutalaiset ja arabit voivat elää yhdessä", hän julisti tuhannen hampaisiin asti aseistetun poliisin ympäröimänä.

Tällä Vanhan kaupungin alueella, jonka muslimit tuntevat nimellä Haram al Sharif, sijaitsevat islamin pyhät paikat Kalliomoskeija ja Al-Aksan moskeija.

Sharonin provokaatio jolla islamin pyhiä paikkoja oli räikeästi loukattu, johti tavoiteltuun tulokseen. Mielenosoitukset levisivät nopeasti Itä-Jerusalemin kaduille ja muihin miehitettyjen alueiden kaupunkeihin. Israelin armeija vastasi niihin tavalla, jota YK on luonnehtinut "ylettömäksi voimankäytöksi".

Israelin arabiväestö – noin puolitoista miljoonaa palestiinalaista, joista Israelin valtion syntyessä 1948 tuli maan kansalaisia – liittyi veljiinsä. Jo vuosia he olivat kampanjoineet tunnuksella "Al-Aksa on vaarassa", ja Sharonin vallattua symbolisesti pyhättöjen alueen tilanne räjähti Israelin arabien keskuudessa.

Taustalla oli myös syvä katkeruus: arabivähemmistö on kokenut olevansa juutalaisvaltiossa monin tavoin syrjitty ja nöyryytetty. Yhteenotoissa poliisi käytti rajuja otteita omia kansalaisiaan vastaan, ja muutamassa päivässä kymmenen arabia sai surmansa. Tapahtuneella tulee epäilemättä olemaan pitkäaikaisia vaikutuksia.

Palestiinalaisten toinen kansannousu eli intifada on kestänyt jo neljä vuotta

Palestiinalaisten enemmistölle viimeiset kymmenen vuotta eivät ole merkinneet rauhaa vaan uutta, kehittyneempää miehityksen muotoa.

Intifada kertoo palestiinalaisten vihasta ja pettymyksestä siihen ettei rauhanprosessi muuttanut heidän elinolojaan paremmaksi. Samalla se on myös protesti Israelin valtion jokapäiväistä terroria kohtaan. Kyseessä on uusi jakso kamppailussa, joka on herättänyt opiskelijoiden ja työläisten solidaarisuusprotesteja myös muissa arabimaissa. "Al-Aksan intifada" sähköisti laajemminkin koko islamilaisen maailman. Miljoonat ihmiset Indonesiasta Marokkoon ovat osoittaneet kaduilla mieltään Israelin miehityspolitiikkaa vastaan, palestiinalaisten puolesta. Kiista Jerusalemin herruudesta on aivan uudella tavalla kansainvälistynyt ja herättänyt siihen liittyvät uskonnolliset intohimot.

Kenraali Sharonin aikaisempia rauhankampanjoita olivat muun muassa Israelin vuoden 1982 hyökkäys Libanoniin, joka kulminoitui n. 3500 viattoman palestiinalaisen siviilin joukkomurhaan Sabran ja Shatilan leireissä Beirutissa. Operaation nimi oli "Rauha Galileaan". Tätä tapahtumaa tuskin noteerataan lännessä, vaikka viattomien siviiliuhrien määrä on lähes sama kuin Syyskuun 11 tragedian.

Selvästi ja selkeästi palestiinalaiset haluavat:

· Miehityksen lopettamista, miehitys on rikos kansainvälisestikin

· Ansaitsemansa itsenäisyyden kotimaassaan

· Oikeuden ratkaista asioistaan Israelin niihin puuttumatta

· Kansainvälisen yhteisön apua toteuttamaan oikeutettu unelmansa. Kansainvälisen yhteisön velvollisuus on painostaa Israelia kunnioittamaan kansainvälisiä lakeja ja noudattamaan YKn päätöslauselmia jotta saavutettaisiin rauha.

Mitä 4 kansannousun vuotta on palestiinalaisille merkinnyt:

Haavoittuneiden määrä yhteensä on 42 022 henkeä.

Surmansa on saanut yhteensä 3530, joista lapsia 780

Pidätettyjä lapsia yhteensä 2500, joista yhä vankiloissa 475

Haavoittuneista on 15 400 lapsia, joista 3010 pysyvästi vammautuneita

Israelin vankiloissa on yhteensä 8000 palestiinalaista, joista suurin osa on pidätetty ilman mitään oikeudenkäyntejä

Israel pitää vankiloissaan aivan pieniä lapsiakin, joista nuorimmat ovat yksi- ja puolitoista vuotiaita: Noora on yksivuotias, Manal Ghanamin tytär ja Wail vuoden ja kuuden kuukauden ikäinen, Merwat Tahan poika.

Israelin siirtokuntia miehitetyn Gazan ja Länsirannan alueilla on 205, niissä asuu yhteensä 227 000 asukasta.

Israel on kiskonut juurineen miljoona oliivi- ja hedelmäpuuta 54 500 taloa on tuhottu

Pikkupojan kuolemasta tuli symboli

12-vuotiaan palestiinalaispojan kuolemasta, joka on tallennettu videofilmille, on tullut palestiinalaisalueiden levottomuuksien vaikuttavin ja järkyttävin symboli. Siinä näytetään kuinka poika kuolee tulituksessa.

Videon kuvasi ranskalaisen France 2-tvn kuvaaja Gazassa. 12-vuotias Rami al-Durra ja hänen isänsä jäivät loukkuun, kun Israelin turvallisuusjoukot tulittivat heidän ympärillään. 45 minuutin ajan he istuivat kyyristyneinä tynnyrin viereen ja isä yritti suojella itkevää poikaansa luodeilta. Lopulta jokin luodeista osui. Poika kuoli ja isä loukkaantui vakavasti.

Kameramies oli vain neljän metrin päässä heistä, mutta ei pystynyt tulituksen vuoksi auttamaan heitä. Luotisateesta välittämättä ambulanssikuski yritti pelastaa isän ja pojan, mutta hänkin sai surmansa.

Israelin toiminta miehitetyssä Palestiinassa:

"Turvamuuri", joka eristää palestiinalaiset jopa omista viljelymaistaan
Siirtokuntien laajentaminen ja uusien rakentaminen
Salamurhat
Tarkistus asemat
Maan pakkolunastus
Hyökkäykset kyliin ja kaupunkeihin
Talojen ja kotien jatkuva tuhoaminen

22 vuotta myöhemmin, Sabra ja Shatila edelleen vailla oikeutta

16. syyskuuta 2004, tuli kuluneeksi 22 vuotta tuhansien viattomien palestiinalaisten joukkomurhasta Sabran ja Shatilan pakolaisleireissä Beirutissa, Libanonissa.

Al-Awda, Ryhmä, joka puolustaa palestiinalaisten oikeutta palata, muistuttaa palestiinalaisia kaikkialla maailmassa hiljentymään ja muistamaan yhtä nyky-historian verisimmistä joukkomurhista.

Kesäkuun 6. 1982, Israelin armeija hyökkäsi Libanoniin USAn täydellä tuella. Muutama päivä sen jälkeen armeija piiritti Länsi Beirutia kahden kuukauden ajan, kunnes USA, Ranska ja Italia tulivat väliin suunnitelmalla, jolla oli määrä evakuoida palestiinalaisten vastarinta taistelijat Libanonista. Tämän piti tapahtua elokuun 21. sinne lähetettyjen monikansallisten joukkojen turvin. Joukkojen oli määrä huolehtia lähdöstä ja turvata palestiinalais- pakolaisten asema. Odottamaton käänne kuitenkin tapahtui, ja monikansalliset joukot vetäytyivät yhtäkkiä syyskuun alussa, väittäen, että tehtävä oli loppuun suoritettu.

Syyskuun 15. Israelin asevoimat valtasivat väkivalloin Beirutin välittämättä Palestiinalaisten vastarinta taistelijoiden ja USAn evakuointisopimuksesta.

Päivää myöhemmin Ariel Sharon määräsi koko Libanonin asevoimat, oikean siiven falangistit, joilla on pitkä ja läheinen suhde Israelin armeijaan ja Etelä Libanonin armeijan, Israelin edustaja Etelä Libanonissa, Sabran ja Shatilan pakolaisleireille, jotka Israelin hyökkäysvaunut olivat täydellisesti saartaneet. Kun asevoimat puskivat sisään leireihin, ainoa vastustus olivat nuoret pojat Ashbaal (Leijonanpennut).

Seuraavien 38 tunnin ajan Israelin armeijan aseellisesti tukemat joukot raiskasivat, kiduttivat, silpoivat ja tappoivat kylmäverisesti tuhansia palestiinalaisia Sabran ja Sahtilan pakolaisleireillä. Jo syyskuun 17. päivä joukkomurhan jälkeen levitettiin silminnäkijöiden raportteja tapahtumista.

Siitä huolimatta Israeliin armeija päästi yhä lisää falangisti joukkoja leireille, ja varusti ne puskutraktorein raivaamaan ja hautaamaan ruumiit. Israelin armeijan komentajat mukaan lukien kenraali Amos Yaron, Israelin armeijan komentaja Beirutissa, olivat asemissa talojen katoilla, josta heillä oli selvä näköyhteys leireille.

Falangistien tiedustelupalvelulla oli myös suora radioyhteys nostoväkeen.

Aamunkoitteessa syyskuun 17. Israelin armeijan johtajalle kenraaliluutnantti Raphael Eitanille oli selvää, että joukkomurha oli toteutettu. Hän hyväksyi kuitenkin anomuksen, jolla falangistien oli pysyttävä leireillä seuraavaan aamuun kello viiteen saakka.

Kansainvälisen Punaisen Ristin raporttien mukaan 2 750 palestiinalaista miestä, naista ja lasta oli tapettu Beirutin leireillä sinä aikana kun Israelin armeija miehitti niitä. Asiasta vastuussa oleva henkilö on siis silloinen Israelin puolustusministeri kenraali Ariel Sharon. Israelin virallinen Kahane Komitea teki päätöksen, että Ariel Sharon oli "henkilökohtaisesti vastuussa" Sabran ja Sahtilan joukkomurhasta.

Vaikka YK määritteli joukkomurhan sotarikokseksi, ei Ariel Sharon ole tähän päivään mennessä joutunut vastuuseen tästä hirvittävästä sotarikoksesta palestiinalaisia kohtaan.

Sabra ja Shatila tulevat kummittelemaan yhtälailla palestiinalaisten kuin kansainvälisen yhteisön mielissä kunnes joukkomurhan tekijät on saatettu vastuuseen teoistaan, kunnes miljoonien palestiinalaisten jatkuva maanpako loppuu ja palestiinalaiset saavat luvan palata kotimaahansa Palestiinaan, josta heidät on karkotettu.

Miksi Palestiinalaiset Kamppailevat?

Israel vastaa rauhanaloitteeseen julistamalla täyden sodan ja hyökkäämällä Yasser Arafatin virka-asuntoon. Yli 200 palestiinalaisen ja yli 30 israelilaisen kuolema viimeisen parin viikon aikana on järkyttänyt ihmisiä ympäri maailmaa.

Keitä ovat palestiinalaiset?

Palestiinalaiset ovat asuneet tuhansia vuosia historiallisessa Palestiinassa. Monet heistä pakotettiin muuttamaan kodeistaan kun Israelin valtio perustettiin 1948. He muuttivat Länsirannalle, Gazan kaistaleelle ja muihin arabimaihin. He ovat olleet pakolaisia siitä lähtien. Palestiinalaisia on noin kahdeksan miljoonaa.

Viisi miljoonaa heistä on pakolaisina.

Miljoona palestiinalaista asuu Gazan kaistaleella - kolme neljäsosaa heistä on pakolaisia. Noin 1,6 miljoonaa palestiinalaista asuu Länsirannalla. Heistä 650 000 on pakolaisia.

Miksi palestiinalaiset vastustavat Israelin valtiota?

Israel perustettiin etnisellä puhdistuksella ajamalla 750 000 pakolaista kodeistaan.

Yhdysvallat ajoi YK:ssa läpi Palestiinan jakoa kannattavan lain 1947. Siinä israelilaisille siirtokuntalaisille oltiin antamassa 55 prosenttia Palestiinasta, vaikka heitä oli vain 30 prosenttia asukasluvusta. Tämä ei ollut riittävästi Israelille.

Israelin joukot murhasivat 300 palestiinalaista Deir Yassinin kylässä huhtikuussa 1948. Aseistetut joukot käyttivät tätä teurastusta mallina ajaen satoja tuhansia palestiinalaisia kodeistaan.

Israelin valtio perustettiin kuukautta myöhemmin.

Israelin väitettiin olevan sodassa arabimaita vastaan. Maan johtajat tekivät kuitenkin salaisia sopimuksia arabijohtajien kanssa. Israel sai 77 prosenttia maasta. Jordania otti Länsirannan ja Egyptille annettiin Gazan kaistale.

Israel valtasi Länsirannan ja Gazan kaistaleen takaisin seitsemän päivän sodassa 1967.

Israel riistää palestiinalaisilta vettä. Se ottaa 75 prosenttia Länsirannan ja Gazan vedestä. Yksi israelilainen käyttää vettä saman verran kuin neljä palestiinalaista.

Vallatuilla alueilla asuu yli 400 000 siirtokuntalaista. He asuvat aseistetuissa siirtokunnissa, joita suojaa Israelin armeija.

Israelin joukot sulkevat säännöllisesti teitä palestiinalaisten kylien väliltä ja estävät näin ihmisten, ruuan ja muiden tarpeiden liikkumisen. Katusulut estävät ihmisten pääsyn sairaalaan saamaan tarvitsemaansa hoitoa. Yli 60 ihmistä on kuollut tämän takia syyskuun 2000 jälkeen.

Köyhyys ja epätoivo saavat jotkut palestiinalaiset tekemään itsemurhaiskuja yrityksenään vastata Israelin sortoon.

Eivätkö sekä israelilaiset että palestiinalaiset ole yhtä syyllisiä rauhan rikkomiseen?

Oslon rauhansopimusprosessi alkoi 1993. Moni näki sen tuovan rauhan Lähi-itään. Prosessi alkoi ensimmäisen palestiinalaisten intifadan (kansannousun) jälkeen 1987.

Sen jälkeen kun rauhanprosessi romahti vuonna 2000 ja uusi intifada alkoi, yli 1200 palestiinalaista on tapettu. Se on viisi kertaa enemmän kuin kuolleiden israelilaisten määrä.

Yhdysvallat ja Israel syyttävät Yasser Arafatia, palestiinalaisten johtajaa, siitä, että hän kieltäytyi "parhaasta sopimuksesta" minkä hän voi saada.

Rauhanprosessi oli kuitenkin teeskentelyä. Kyse oli Israelin kontrollin vakauttamisesta Palestiinassa, ei sen lopettamisesta.

Oslon sopimuksessa Palestiinan viranomaisille annettaisiin kontrolli vain 17 prosenttiin Länsirannalla ja 60 prosenttiin Gazan kaistaleella. Palestiinan viranomaisilla olisi näin ollen vain vähän valtaa.

Sopimuksessa alue jaettiin useisiin erillisiin osiin. Tiet näiden alueiden ympärillä jäisivät Israelin kontrolliin.

Israelilaiset siirtokuntalaiset säilyisivät kuvassa. Yksikään viidestä miljoonasta pakolaisesta ei saisi palata koteihinsa Israeliin.

Camp Davidin tapaamisessa vuonna 2000 palestiinalaisille tarjottiin yli 50 prosentin kontrollia Länsirannasta, kun kaksi aavikkoaluetta lisättiin palestiinalaisten viranomaisten valvontaan.

Palestiinalaisten elämä jatkui kurjana koko rauhanprosessin ajan.

Ariel Sharon, nyt Israelin pääministeri, vieraili Al Aqsan moskeijassa Jerusalemissa syyskuussa 2000.

Sharon on syyllinen 2000 palestiinalaisen pakolaisen teurastukseen libanolilaisilla pakolaisleireillä Sabrassa ja Shatillassa vuonna 1982. Hänen vierailunsa tavoitteena oli nöyryyttää palestiinalaisia.

Palestiinalaisten jatkuvaan kurjuuteen yhdistettynä se oli teko, joka nosti vihan pintaan ja käynnisti uuden intifadan.

Mikä on Yasser Arafatin rooli?

Yasser Arafat tuli julkisuuteen haastamalla urhollisesti Israelin vallan. Mutta nyt hän edustaa sitä osaa palestiinalaisista, jotka haluavat kompromisseja Israelin kanssa huomioimatta sitä mitä se tarkoittaa tavallisille palestiinalaisille.

Hän on jäänyt taktiikassaan jumiin ja joutuu toimimaan omia ihmisiään vastaan. Tämän vuoksi uusi intifada ei ole pelkästään Israelin hallinnon vastainen, vaan se on myös protesti Yasser Arafatin politiikkaa vastaan.

Onko sionismi rasismia?

Sionismi on poliittinen liike juutalaisten luvatun maan puolesta.

Se oli vastaus kasvavaa antisemitismiä ja juutalaisiin kohdistuvaa vainoa vastaan, Itä-Euroopassa 1800-luvun lopulla.

Pääajatuksena oli siirtää osa juutalaisväestöstä alueelle, joka olisi vapaa antisemitismistä. Tämä tarkoitti useimpien palestiinalaisten ajamista pois mailtaan ja kaikkien poliittisten oikeuksien kieltämistä niiltä, jotka alueelle jäivät.

Juutalaiset, jotka olivat olleet alistettuja Euroopassa, alkoivat alistaa Lähi-idässä. Israel on "juutalaisvaltio juutalaisille", vaikka siellä asuu miljoona palestiinalaista, jotka ovat viidesosa maan väestöstä.

Kun Israel perustettiin, 85 prosenttia palestiinalaisten maista otettiin heiltä pois. Valtio käyttää 50 prosenttia vähemmän arabien koulutukseen kuin juutalaisten.

Normaali palkka juutalaisilla on 33 prosenttia korkeampi kuin arabeilla.

Yhtään arabikaupunkia ei ole perustettu sitten 1940-luvun. Noin 22 000 arabiasuntohakemusta hylättiin pelkästään vuonna 2000. Monilla palestiinalaiskylillä ei ole vettä tai sähköä, ja palestiinalaiset on suljettu pois monilta aloilta.

Iso osa sionisteista näkee palestiinalaiset ja arabit ala-arvoisina ihmisinä. Menechem Begin, Israelin pääministeri 1980-luvulla, kuvasi palestiinalaisia "kaksijalkaisiksi eläimiksi."

Monet juutalaiset eri puolilla maailmaa inhoavat Israelin politiikkaa.

Mikä on oikeus palata?

Tällä hetkellä Israelin laki oikeuttaa jokaisen juutalaisen mistäpäin tahansa maailmaa muuttamaan Israeliin.

Yhdelläkään viidestä miljoonasta pakolaisesta, joista 88 prosenttia asuu Lähi-idässä lähellä entisiä kotejaan, ei ole tätä oikeutta.

Väitteiden mukaan Israelissa ei ole tilaa pakolaisille. Yli 90 prosenttia pakolaisista voisi kuitenkin palata tyhjille alueille, joilla he ja heidän sukulaisensa ovat asuneet. Tämä kuitenkin uhkaisi Israelin valtion rasistista luonnetta. Palestiinalaiset olisivat enemmistö ja äänestäisivät sionismia vastaan. Israelin johtajat eivät voi antaa näin tapahtua.

Voiko YK:n aloite "kahdesta valtiosta, Israelista ja Palestiinasta, rauhallisessa rinnakkaiselossa" tuoda rauhan?

Yhdysvaltojen suunnitelmat ovat kyynisiä, ja niillä haetaan vain arabimaiden tukea Yhdysvaltojen johtamaan iskuun Irakiin.

Bush puhui "visiostaan", palestiinalaisvaltiosta, kun hän haki arabimaiden tukea Afganistanin pommittamiseen viime syksynä. Sen jälkeen hänen "visionsa" katosi.

YK:n lausuma ei viittaa Israelin laittomaan Palestiinan miehitykseen. Se ei vaadi juutalaissiirtolaisia pois palestiinalaisalueilta. Israel ilmoitti suhtautuvan kriittisen myönteisesti YK:n aloitteeseen.

Yhdysvaltojen ajatukset ovat taka-askelia YK:n lukuisiin aikaisempiin aloitteisiin viimeisen 53 vuoden aikana. Niissä on vaadittu Israelin vetäytymistä miehitetyiltä alueilta ja palestiinalaisten pakolaisten mahdollisuutta palata kotiin.

Yhdysvallat ja Israel eivät ole huomioineet näitä vaatimuksia.

Nytkin Israel suhtautui kriittisesti arabimaiden rauhanehdotukseen, jossa vaaditaan Israelin vetäytymistä miehitetyiltä alueilta ja pakolaisten kotiinpaluuoikeutta.

Yhdysvaltojen johtajat näkevät Israelin vahtikoiranaan vartioimassa maan etuja mahdollisia tavallisten ihmisten kansannousuja korruptoituneita arabijohtajia vastaan, jotka uhkaisivat USA:n öljykontrollia.

Yhdysvallat on antanut Israelille tukea 128 miljardia euroa taloudellista ja sotilaallista apua vuoden 1967 jälkeen.

Yhdysvaltojen vaikutusvalta Lähi-idässä ei ole ratkaisu vaan ongelma.

Mitä sosialistit sanovat?

Sosialistit tukevat palestiinalaisten kamppailua.

Heillä on täysi oikeus puolustautua ja taistella Israelin sortoa vastaan.

Israelin joukot ovat aseistetut Yhdysvaltojen huippuunsa kehitetyillä aseilla, helikoptereilla, tankeilla ja hävittäjillä. He ovat valmiit tappamaan näillä kivin varustautuneita lapsia.

Kaksi erillistä valtiota ei ole todellinen ratkaisu. Se tarkoittaisi, että taloudellisesti ja sotilaallisesti vahva Israel jatkaisi heikon Palestiinan kontrolloimista.

Ainoa mahdollisuus todelliseen rauhaan ja oikeuteen Lähi-idässä on demokraattinen maallinen Palestiinan valtio, jossa juutalaiset ja arabit voisivat elää yhdessä rauhassa.

Kaikilla palestiinalaisilla pitää olla mahdollisuus palata kotiinsa täysin oikeuksin.

Ayman Abu Saleh

Lauttasaarentie 5 A 1

00200 Helsinki

Finland

Phone +358 44 2909535

Sähköposti: absayman@gmail.com

Skype: absayman

Google Talk: absayman