Finland 

Sipilä jälleen kestävin maastossa

Vuoden 1929 Suomen mestaruuksia alettiin jahdata toukokuussa murtomaajuoksun eli nykykielellä maastojuoksun SM-kisoissa, jotka pidettiin Snellmanin päivänä Lappeenrannassa. Sää oli mitä kaunein, joskin reittiä riivasi paikka paikoin lumi- ja hyhmäpeite. Yleisöäkin lappasi paikalle lähes kolmetuhatta päätä.

Voittoon ravasi neljännen ja viimeisen kerran urallaan Väinö Sipilä Pälkäneeltä. Tiukassa loppuremellyksessä saivat vastakihlautuneen kilometrinnielijän juoksukenkien pohjakuviointeja tarkata takaapäin Elias Suoknuuti, Toivo Loukola ja Niilo Raukola muutaman sekunnin päässä.

Loukola voitti esteet – Iso-Hollo debytoi

Mestaruuskilpailut jatkuivat Helsingin Eläintarhassa heinäkuun puolivälin jälkeen, jolloin kisailtiin viesteissä, 25 000 metrin juoksussa, esteissä ja kymmenottelussa.

Maratonin olympiakolmonen Martti Marttelin jolkotteli ylivoimaiseen voittoon 25 000 kilometrillä. Hän irrottautui muista peninkulman jälkeen, ja peli oli selvä.

Olympiavoittaja Toivo Loukola askelsi estekisan ykköseksi. Se oli rutiinia. Takana sen sijaan tehtiin pientä historiaa. Toiseksi kipitti uransa ensimmäisessä estekilpailussa lajin tuleva kaksinkertainen olympiavoittaja Volmari Iso-Hollo, joka oli siirtynyt edellisenä vuotena TUL:sta SVUL:n puolelle. Viipurin hopean jälkeen hän heivasi polskuttajaiset kolmeksi vuodeksi. Estekisansa numero 2 "Vomma" juoksi vasta Los Angelesin olympiakisoissa 1932. 

Amsterdamin olympiakisojen kymmenottelun kärkikaksikon välistä uusintaottelua ei nähty. Olympiakultamitalisti Paavo Yrjölä voitti Eläintarhassa, vaikka näytti urheilutoimittaja Sulo Kolkan havaintojen mukaan “laiskalta ja haluttomalta”. Amsterdamin kakkonen Akilles Järvinen taas ei olympiakisojen jälkeisenä vuonna otellut lainkaan. Yrjölällä oli kova voittoputki päällä, sillä mestaruus oli Hämeenkyrön reimalle maajussille viides peräkkäinen kymmenen lajin rehkinnässä.

“Maailman komein juoksu”

Mestaruuskilpailujen pääkisat pidettiin elokuussa Viipurissa jo tutuksi käyneellä Papulan kentällä, pari kilometriä rautatieasemalta koilliseen. Sää oli ensimmäisenä päivänä aurinkoinen. Toisena päivänä satoi. Katsojia raahautui kentän reunoille kahtena päivänä yhteensä nelisentuhatta.

Paavo Nurmi poti jalkavaivojaan ja Ville Ritola oli lähes lopettanut. Niinpä Suomen kestävyysjuoksijoiden kuninkaaksi nousi Toivo Loukola. Hän otti esteiden mestaruuspytyn jatkoksi voitot myös vitosella ja kympillä maailmanluokan tuloksilla.

Vitosella käytiin uljas kisa. Viikko-Sanomien kolumnisti ei ehkä turhaan kuvaillut sitä “maailman komeimmaksi juoksuksi”. Kisa ratkesi vasta loppupitkällä, jolloin Loukola rykäisi mellevän kirin ja voitti kansainvälisen tason tuloksella 14.48,7. Esteiden olympiavoittajan paahtama viimeinen kilometri 2.45,7 oli ilmeisesti maailman nopein, mitä oli siihen mennessä juostu. Kalle Matilainen Iisalmesta jäi voittajasta kolme sekuntia. Loukolan tietä ykköspallille saattoi tasoittaa se, että pahin vastustaja Lauri Virtanen kilpaili liittorajan toisella puolella.

Suomalaisen kestävyysjuoksun tasosta kertoo se, että vitosen seitsemäs mies, jyväskyläläinen Lauri Leppänen, valtasi tuloksellaan 15.08,0 kauden maailmantilastosta 19. sijan.

Viipurin yleisradioaseman hoitaja Armas Wahlstedt (myöh. Valste) hallitsi omalaatuista  lajiyhdistelmäänsä (korkeus–kuula). Messinkipallon mies tööttäsi kolmannellaan Suomen ennätykseen 15,40. Pari viikkoa aikaisemmin piirikunnallisissa lataamaansa 15,66-noteerausta ei hyväksytty viralliseksi kansalliseksi ennätykseksi. Piirin rekordiksi se toki solahti sukkana. Amerikansuomalaisten lahjoittama kultakello jäi valitettavasti saamatta, sillä siihen olisi vaadittu vähintään 15,50 metrin päähän kantanut laaki.

Järvinen repäisi huippulukemat

Kaikkien aikojen parhaisiin keihäänheittäjiin kuuluva Matti Järvinen avasi mitaliputkensa kansallisissa arvokisoissa. Hän siirtyi maailmantilastossa kärjen tuntumaan tirvaisemalla kauden neljänneksi pisimmän kaaren 66,16. Entinen maailmanennätysmies Eino Penttilä sai antautua yli metrillä. Mikään junioritähti Järvinen ei ollut, sillä alle 18-vuotiaiden Suomen mestaruuskilpailuissa vuonna 1926 oli käteen jäänyt neljäs tila. Siksi Uusi Suomikin kuvaili Viipurin Urheilijoiden tulokkaan tulosta “yllättäväksi”.

Karjala-lehti puolestaan pystyi vain nipin napin peittelemään innostustaan:

Nuori, pitkänhuiskea, rillisilmäinen Matti-poika, joka tänä kesänä jo aikaisemmin on ylittänyt 60 m., heitti nyt suorastaan suuremmoisesti. Tosin hänen kuudesta heitostaan vain kolme kantoi yli 60 m. kalkkiviivan, niistä yksi yliastuttu, mutta sitten loppukilpailun toinen heitto, lennokas 66 m. kaari, tuli äkkiä korvaten kaiken.

Viipurin kisoista alkoi toinenkin merkittävä mitaliputki. Monia lajeja hallinnut mikkeliläinen historianopiskelija Martti Topelius (myöh. Tolamo) otti ensimmäiset suomenmestaruuskultansa. Ne tulivat pituudesta ja viisiottelusta. Kymppiottelun pronssimitalia hän oli jo aikaisemmin heinäkuussa käpistellyt käpälässään.

Suoranmitalla päästeltiin kovaa. Erkki Koponen kilautti voittoajan 10,8, jota ei tosin hyväksytty Suomen ennätykseksi, koska aikaraudat survaistiin käyntiin paukusta eikä pistoolin savusta. Taidemaalari otti vahingon takaisin hilpaisemalla syksyllä samat lukemat uudestaan.

Moniottelusapatille vuonna 1929 heittäytynyt Akilles Järvinen liiskasi stadioninpuolikkaalla pikajuoksujen erikoismiehen Kalervo Pitkäsen. Voittoaika 22,5 ei kylläkään luvannut kummoisia voitontoiveita Ruotsi-otteluun.

Sjöstedt pika-aidat 15,3 – hyväksyttiin viimeinkin viralliseksi SE:ksi

110 metrin aitoihin osallistui vain kaksi ukkoa: jo Amsterdamin olympiakisoissa lupaavia otteita esittänyt Bengt Sjöstedt ja 200 metrin voittopytyn pokannut Akilles Järvinen, joka pystyi ahdistelemaan Kruunuhaan IF:n kaveria kolmannelle aidalle saakka. Sen jälkeen Sjöstedt meni menojaan ja kihautti ajan 15,3, joka hyväksyttiin viimein myös viralliseksi Suomen ennätykseksi.

Suomenmestaruusmitaleita matkalaukullisen voittanut Erik Wilén jätti Kalevan ottelut väliin. Viipurissa käytiin ensimmäiset kisat 14 vuoteen, jolloin Helsingin IFK:n sälli ei voittanut yhtäkään henkilökohtaista mitalia. Wilén palasi vielä muutamaksi vuodeksi mitalikantaan 1930-luvulla, joten miehen ura ei suinkaan vielä ollut pulkassa.

1500 metriltä olivat poissa 800 metrillä voittoon kirmaissut olympiavoittaja Harri Larva, Amerikassa oleskellut olympiapronssimitalisti Eino Purje, Paavo Nurmi ja Armas Kinnunen, joten HKV:n Leo Helgakselle tarjoutui mojova tilaisuus kahmaista uran ensimmäinen Suomen mestaruus. Sen hän kuittasikin räväkällä 250 metrin kirillään.

Tuleva hovioikeudenneuvos, pitkäkoipinen Toimi Tulikoura hyppäsi vaakasuuntaan kahdella välilaskulla maailman mitassa kauden kymmenenneksi parhaan kolmiloikkaustuloksen 14,66, joten uran ainoa Kalevan kisojen voittopytty tuli kouraan. Kolminkertainen olympiamitalisti Vilho Tuulos loikki kaudella 1929 vain yhden kisan (Suomi–Ruotsi-maaottelu), joten Tulikouran tie mestaruuteen helpottui ehkä piirun verran. Mestaruudet jaetaan kuitenkin paikalle saapuneiden kesken.

Kalevan maljan kiikutti konttoriinsa lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen Helsingin Kisa-Veikot, joka katkaisi Tampereen Pyrinnön kaksi kautta (1927, 1928) kestäneen dynastianpoikasen.