Finland 

Murtomaata Helsingissä

Yleisurheilun Suomen mestaruuskilpailut  vuonna 1926 alkoivat maastojuoksulla, jonka voitosta kamppailtiin toukokuussa Helsingissä. Vanhoina aikoina murtomaajuoksukisat olivat kunnollisia: Töölön Pallokentän lähimaastossa eli nykyisen olympiastadionin kulmilla urhot puskivat mäkeä ylös ja laskettelivat rinnettä alas metrin paksuisten kivenlohkareiden seassa. Paavo Nurmi otti rutiinilla neljännen voittonsa ja siirtyi maastovoittojen maratontaulukossa johtoon.  

Yrjölä otteli maailmanennätyksen

Mestaruuskilpailut jatkuivat heinäkuussa 3000 metrin esteillä, 25 000 metrin juoksulla, kymmenottelulla ja viesteillä. Näyttämönä toimi Papulan kenttä Viipurissa. Yleisöä lehtereille tunki hyvällä säällä nelisentuhatta päätä.

Hämeenkyrön Paavo Yrjölä takoi vuoden 1920 pistetaulukolla kymmenottelun maailmanennätyslukemat 7820,93. Tuleva olympiavoittaja kiskoi tapansa mukaan kovia pisteitä etenkin heittolajeista: messinkipallo 13,97, limppu 37,31 ja keppi 56,70. Korkeudessakin sujahti 185, joten ei ihme, että reima hämäläinen maajussi kävi joskus SM-kisoissakin koettamassa onneaan ylöspäin ilman apuvälinettä hyppämisessä.

Toinen päivä alkoi ennätysottelussa mainiosti. Yrjölä pomppi (helposti kaatuvat aidat otettiin käyttöön vasta 1930-luvulla) 110 metrin aidat 16,9 (ennätys 16,6 syntyi Amsterdamin kultaottelussa). Järjestäjät vetivät hieman kotiinpäin ja laskivat Yrjölän yhteispisteet pyöristämättömien tulosten mukaan; esimerkiksi aidoissa tapitettiin taulukosta, mitä 16,9:lla lohkeaa. Niinpä yhteistulokseksi saatiin aluksi 7831,03. Vasta virallisessa ennätysluettelossa aika on pyöristetty 1920-luvun sääntöjen mukaan 17,0:ksi ja yhteispisteet pudotettu 7820,93:ksi. Myös Yrjölän 1500 metrin aika pyöristettiin alun perin “väärin”.

Kaiken lisäksi virallisiakin pisteitä olisi pitänyt myöntää Yrjölälle yksi enemmän, sillä haukankatseiset tilastojehut ovat löytäneet lyöntivirheen vuoden 1920 taulukosta.

Joka tapauksessa amerikkalaisen Harold Osbornin maailmanrekordi kellahti nurin yli 100 pisteellä, vaikka pisteitä laskisi miten päin. Se ei Yrjölälle riittänyt. “Kyllä ennätys muuten vielä paranee”, ilmoitti tuore maailmanrekordin haltija kisan jälkeen Helsingin Sanomille.

Härmäläistä estevoimaa

Esteissä käytiin vuoden 1926 kovin kisa maailmassa. Olympiahopeamitalisti Elias Katz pisteli 9.34,5 eli lähelle epävirallista maailmanennätystä. Perässä puuskuttivat himmeämmille medaljongeille Eero Berg ja Erkki Peltonen. Kolmikko miehitti vuoden 1926 maailmantilastossa sijat 1-2-3, joten estejuoksun valtikka lepäsi tukevasti härmässä.

Mestaruuskilpailujen pääosa pidettiin  elokuun puolivälissä Tampereella Pyynikin kentällä, joka vastoin yleistä luuloa ei sijaitse Pyynikissä vaan sen naapurikaupunginosassa Pyynikinrinteessä. 

Nimi Kalevan kisat alkoi vähitellen tunkeutua kielenkäyttöön. Tamperelainen Aamulehti käytti sitä jo kisaraporteissaan. Sen sijaan esimerkiksi Helsingin Sanomat suosi edelleen perinteikästä termiä rata- ja kenttäurheilumestaruuskisat. Aamulehti eli muutenkin täysin rinnoin mukana kotikisoissa ja repäisi otsikon:

Kalevan kisat komeammat kuin koskaan ennen

Vuoden 1926 mestaruuskisojen mitalirohmuksi nousi kymmenottelun tuore ME-mies Paavo Yrjölä, joka voitti kummankin ottelun lisäksi kuulan ja tuli toiseksi korkeudessa. Myös pikajuoksuissa urakoitiin huolella: Erik Åström kuittasi voittopytyn 200 ja 400 metriltä. Suoranmitalta tuli kolmas sija.

Kaksi ratavoittoa Nurmelle

Itse juoksijakuningas Paavo Nurmi suvaitsi kahden vuoden tauon jälkeen osallistua SM-kisoihin. Ylikunnosta kärsinyt Turun mies voitti 5000 metriä maailmanluokan ajalla 14.48,3. Nurmi aloitti virenmäisen 1000 metrin kirinsä kisan viimeisellä viidenneksellä, jolloin kuiviin itsensä rääkännyt yllättäjä Armas Kinnunen iski kantaan. Mieshän on hullu, kommentoitiin katsomossa keskisuomalaisen kilometrinnielijän peliliikettä. Kinnunen rimpuili imussa aina loppupitkän alkuun saakka ja hävisi vain muutaman kymmenyksen. Aivan tosimielellä ei Nurmi ehkä kuitenkaan päästellyt.

Kinnunen sijottui vuoden 1926 maailmantilastossa lopulta kolmannelle sijalle heti Nurmen ja Ville Ritolan jälkeen. Kolmikko kohtasi Amsterdamin kisojen vitosella kaksi vuotta myöhemmin. Silloin Kinnunen sai tyytyä kuudenteen sijaan, kun kärjessä Ritola ja Nurmi korjasivat medaljongit.

Yksi Suomen mestaruus Tampereelta ei riittänyt Nurmelle, joka pelmahti seuraavana päivänä myös kympin lähtöviivalle. Turun Urheiluliiton mustakaapu korjasi voiton yli 31 minuutin ajalla. Harvemmin on höntsäillen vallattu kauden maailmantilastosta ykkössija, 

800 metrillä sai haminalainen kanta-aliupseeri Bruno Alajääski pölhöyskohtauksen. Hän sovelsi Rudishan taktiikkaa: paukusta kärkeen ja ykkösenä maaliin. Voittoaika 1.56,5 jäi vain 0,2 sekuntia Nurmen virallisesta Suomen ennätyksestä. Tosin Työväen Urheiluliiton mies Eino Borg (myöh. Purje) oli rykäissyt edellisenä vuonna 1.55.6, mutta sitä ei hyväksytty viralliseksi maan ennätykseksi sisällissodan jälkeisessä Suomessa.

Alajääski jäi tähdenlennoksi, sillä muita yleisen sarjan SM-mitaleita hän ei pystynyt urallaan hankkimaan.

Nurmi osallistui viimeisen kerran SM-kisojen 800 metrille (juoksi erät), mutta jäi loppukilpailusta pois aikatauluongelmien vuoksi (5000 metriä kisattiin samana iltana). 

Muutamat Pariisin olympiakisoissa loistaneet urheilijat viettivät välivuotta. Esimerkiksi pronssimitalisti Vilho Tuulos ylsi kolmiloikassa vasta toiseksi ja pituudessa kolmanneksi. Loikkanoteeraus 14,49 jäi metrin Tampereen miehen parhaista pompuista. Tuuloksen kylvetti suksitehtailija Esko Järvisen veli Erkki, joka napsi uransa ainoan Suomen mestaruuden maailmantilaston kuutostuloksella 14,59.  

Uutta verta keppiosastolle

Keihäässä alkoi sukupolvi vaihtua. Antwerpenin kisoissa 1920 nelosvoiton ottaneista jermuista oli mukana enää Paavo Johansson (myöh. Jaale), joka tirvaisi kakkospalkintoon oikeuttavan kaaren. Tulevista Los Angelesin kolmoisvoittajista alkoi ensimmäisenä nostaa päätään 19-vuotias Eino Penttilä, joka lämpimikseen kilautti voiton ja vieläpä heti ensimmäisessä 800-grammaisella käymässään mittelössä.

SM-kisoissa pitkän uransa aikana matkalaukullisen mitaleja voittanut Erik Wilén vei neljännen kerran peräkkäin tuplan eli kummankin aitamatkan. Junnut tosin alkoivat vähitellen hyppiä pöydälle, sillä Wilén onnistui liiskaamaan pika-aitojen tulevan ME-miehen Bengt Sjöstedtin, 19, vain vaivaisella 20 sentillä. Toimitsijat kellottivat voittoajaksi 15,5, jota ei raapustettu Suomen ennätysten luetteloon liiallisen myötäpuhurin vuoksi. Pituudessa nassahti Helsingin IFK:n sällille kuudes sija.

Myöhemmin radion urheiluselostajana kunnostautunut ja vuonna 1926 parasta kauttaan urheillut Martti Jukola otti neljännen kerran peräkkäin roinalla täytetyn ratakierroksen SM-hopean. Ajaksi kilahti oma ennätys 56,0. Myöhemmin syksyllä se aleni vielä 55,4:ään.

Kalevan maljan retuutti konttoriinsa ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran seuran vuonna 1902 alkaneessa historiassa Porvoon Akilles.