Suomen mestaruuskilpailut 1908

Suomen mestaruusjuhlat rata- ja kenttäurheilussa eli nykykielellä yleisurheilun Kalevan kisat pidettiin vuonna 1908 uudenkarhealla Väinölänniemen voimistelu- ja juhlakentällä Kuopiossa. Perimätiedon mukaan vuonna 1906 raivatun näyttämön alkuperäinen juoksurata olisi ollut vain 130 metriä pitkä ja puolitoista metriä leveä.  Nykymuotoinen kenttä valmistui Kuopion toisiin Suomen mestaruuskilpailuihin vuonna 1923. 

Useat lehdet kutsuivat Kuopion kisoja vanhasta muistista “Suomen urheilukuninkuuskilpailuiksi” ja viittasivat yleisurheilun mestaruuskisoja vuosina 1902–1906 edeltäneeseen tapahtumaan. Sekaannusta ei ainakaan loiventanut se, että kisaohjelmassa oli edelleen urheilukuninkuuskilpailujen aikaisia urheilumuotoja kuten voimistelua ja painia yleisurheilun kyytipoikana. 

Kahden urheilumuodon palvelijoita

Elokuun lopussa pidettyjen kisojen hahmoksi nousi 18-vuotias outokumpulainen Mikko Holm, joka hallitsi etenkin heittolajeja. Kaivospaikkakunnalle rahdattiin kuulantyönnön yhteistuloskisan ja kymmenottelun voittopytyt. Erityinen heittomestaruuskin kilahti tilille.

Holmin yleisurheilu-ura jäi verrattain lyhyeksi, sillä vuoden 1910 mestaruustaistoissa ei Joensuun Katajan kaveria enää näkynyt. Sen sijaan hän vaihtoi urheilumuotoa ja kävi vääntämässä lajitovereidensa niskoja Tukholman olympiakisojen painiturnauksessa.

Toinen kahden urheilumuodon palvelija, Einar Sahlstein, keräsi tukun kakkossijoja hyppylajeissa: hopeat iskettiin kouraan molemminpuolisen korkeuden ja seipään sekä oikean ja vasemman jalan pituushypyn  yhteistuloskisassa. Kun lajien pisteet ynnättiin, voitiin Sahlstein julistaa niin sanotuksi hyppymestariksi. Tietä ykköspallille tasoitti se, että kummatkin molemminpuoliset hypyt voittanut iisalmelainen opettaja ja myöhemmin jääkäriliikkeen avustajana toiminut Santeri Sahlström jäi tylysti mitalisijojen ulkopuolelle pituuden yhteiskisassa. Sahlstein jatkoi urakointiaan vielä napsimalla keihään yhteistuloskilpailun voiton. Kisojen jälkeen mestari pystyi syystäkin tallustelemaan rinta rottingilla kotikonnuillaan Kuopiossa, sillä Lontoon ensimmäisistä olympiakisoista oli aikaisemmin suvella lohjennut lisäksi pronssi voimistelun joukkuekisassa. 

Kolehmaisten kiritaisto 

Kolehmaisen juoksevat veljekset osallistuivat ensimmäisen kerran mestaruuskilpailuihin – kotikentällä kun oteltiin. Tuleva ammattijuoksija Viljam vei eurooppalaisen mailin selvällä, yli 10 sekunnin erolla muihin.    

Kympillä radalle hyppäsi lisää Kolehmaisen sällejä. Ingebrigtsenin perheen  tapaan pesueen nuorin poika eli Hannes kylvetti isoveljet Tatun ja Viljamin raivokkaassa kiritaistelussa.   Viljam heitti loppukahinoissa’ pyyhkeen kehään ensimmäisenä. Hannes ja Tatu sen sijaan rypistivät rinta rinnan kohti pumpulilankaa. Armoa ei annettu eikä sen puoleen myöskään pyydetty. Lopulta Hannes voitti vain 0,2 sekunnin erolla.  

Kuopion kymppi oli ainoa radalla käyty Suomen mestaruuskisa, jossa Kolehmaisten koko veljeskolmikko asettui samalle lähtöviivalle. Vuotta myöhemmin Kuopion miehet osallistuivat yhdessä vielä maratonin SM-kisaan. Sen jälkeen veljesten keskinäiset väännöt juoksuradalla kävivät teoriassakin mahdottomiksi, koska Viljam muutti Amerikkaan ja ryhtyi ammattilaiseksi. 

Kuopion kisoissa, joita senaikainen lehdistö kutsui juhliksi,  ratkottiin alueellisia mestaruuksia eikä niinkään koko Suomen. Suurin osa kilpailijoista oli Pohjois-Savosta ja lähipitäjistä. Maan parhaat yleisurheilijat Etelä-Suomen kaupungeista eivät juurikaan vaivautuneet matkustamaan kalakukkokaupunkiin, mitä myös Suomen Urheilulehti voivotteli raportissaan. Kotonaan lymyilivät muun muassa olympiakävijät “Isä” Verner Järvinen, Elmer Niklander, Juho Halme ja edellisenä vuonna haamuajan satasella paukutellut Uuno Railo. Etäisyydet selittivät vaisua mielenkiintoa osittain; junamatka Helsingistä Kuopioon kesti 1900-luvun alussa yhdeksisen tuntia.