Finland 

Nurmi uusi maastomestaruutensa

Kamppailut vapaaurheilun eli nykykielellä yleisurheilun Suomen mestaruuksista alkoivat vuonna 1921 toukokuun puolivälissä, jolloin Porvoossa selvitettiin välit maastojuoksussa. Pallokentän maastossa luikerteleva reitti oli suunniteltu hyvällä maulla;  juoksijoiden piti loikkia huonokuntoiselta kylänraitilta poikettaessa aitojen, kiviröykkiöiden ja maassa leppoisasti märehtivin nautojen yli. 

Ensimmäinen kierros passailtiin. Toisella ringillä mestaruuden puolustaja Paavo Nurmi hyökkäsi koko poppoon ohi ja jätti muille vain savuiset jäljet. Ero hopealle rypistäneeseen Helsingin Kisa-Veikkojen Hannes Miettiseen repesi lähes 50 sekuntiin. 

Suomen Urheilulehden toimittaja ihaili Nurmen kevyttä menoa ja vaivatonta askelta:

“Nurmi esiintyi johtajana paljon ennen muita ja hänen kevyt astuntansa teki ehdottoman ylivoimaisen vaikutuksen.”

Kolehmainen kestävin

Mestaruuskilpailut jatkuivat heinäkuun alussa Helsingin eläintarhan kentällä. Silloin kisailtiin maamme paremmuudesta 25 000 metrin juoksussa, kymmenottelussa, viesteissä ja naisten satasella. Antwerpenin maratonvoittaja Hannes Kolehmainen ei tohtinut asettua mestaruuskilpailujen kympillä elokuussa vaan kävi lämpimikseen voittamassa 25 kilometrin Suomen mestaruuden Eläintarhassa.

Kymmenotteluun lähti vain kaksi urhoollista Helsingin IFK:n sälliä. Kun pisteet oli kirjattu taulukkoon ja laskettu yhteen, saatettiin huomata, että Oskar Hakulin oli liiskannut seurakaverinsa Gustaf Strandbergin. 1910-luvulla parhaisiin monen lajin vääntäjiin kuulunut Valdemar Wickholm ei osallistunut. 

Pikajuoksuennätyksiä Kotkassa

Mestaruuskisojen pääkilpailut järjestettiin Suomen parhaaksikin yleisurheilukentäksi mainitulla Puistolan hiekkakentällä, Kotkassa, 20.-21. elokuuta 1921. Ottelut kuuluivat todennäköisesti vuoden kymmenen tasokkaimman yleisurheilukilpailun joukkoon maailmassa, vaikka esimerkiksi keihään olympiavoittaja Jonni Myyrä ei suvainnut osallistua. Tosin samaan aikaan pidetyissä Ruotsin mestaruuskisoissa tehtiin parempia voittotuloksia.

Kisojoissa äityi urakoimaan Turun mies Paavo Nurmi, joka voitti 5000 ja 10 000 metriä. Hopeaa lyötiin kouraan 800 metriltä. Stadin kundi Erik Wilén raatoi 400 metriä (SE 49,8) ja 800 metriä (SE 1.57,0) sekä 110 metrin aidat (moraalinen SE 15,9, jota ei hyväksytty viralliseksi aitojen kaatamisen vuoksi). Vilho Tuulos vei kummatkin pituussuuntaiset hyppylajit. 

200 metrin kisasta riitti murinaa, vaikka voittoaika 22,1w oli kaikkien aikojen paras suomalaisen kipaisema. Lähettäjä nimittäin päästi pumpulilangan katkaisijan, Erik Åströmin, matkaan ennen aikojaan. Kakkoseksi puksutti Lauri Härö (22,2w) ja kolmanneksi Hirsch Drisin (22,3w). Härönkään noteerausta ei hyväksytty viralliseksi Suomen ennätyksiksi liiallisen myötäpuhurin vuoksi.  

Nurmen rujo taktiikka kostautui 800 metrillä – Wilénille arvokas päänahka 

Kisojen ehkä kiinnostavin kaksinkamppailu käytiin 800 metrillä, joka oli Wilénille yli- ja Nurmelle alimatka. Laskukuntoisen Nurmen häijy ensimmäisen kierroksen kiihdytys (54,8) osui omaan nilkkaan; mies oli loppusuoran alkaessa nakit ja muusi. Juoksijain kuningas suti tyhjää ja Wilén rymisteli voittoon.  

Suomen rekordeja paukuteltiin tohjoksi muissakin lajeissa: Seipäässä Armas Rauhamaa vempautti 370. Moraalisen SE:n iski tauluun myös Härö pyyhkäisemällä kotikentällään sileän suoranmitan voittoon ajalla 10,9 (Uuno Railon vuonna 1907 kirmaisemaan 10,8-tulokseen kohdistuu epäilyjä). 

Ehkä jossain määrin sivulauseessa mainitsemisen arvoinen on myös Bengt Bengtströmin voittotulos 57,7 pitkissä aidoissa. Vuoden 1921 maailmantilastossa sillä lohkesi kahdeksas sija. Tosin 400 metrin aitojen maailmantaso ei vielä 20-luvun alussa ollut kummoinen. Etenkin Yhdysvaltain ja Britannian yliopistoissa tätä miehentappolajia katsottiin kuin spitaalista. Bengtströmillekin mestaruus tupsahti syliin ehkä hieman halvalla, koska Wilén jäi kisasta pois.

Kalevan maljan kiikutti toimistolleen Helsingin IFK.