Kemin lyseon seniorit ry:n säännöt
1 NIMI JA KOTIPAIKKA
Yhdistyksen nimi on Kemin lyseon seniorit ry ja kotipaikka Kemin kaupunki.
2 TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT
Yhdistyksen tarkoituksena on pitää vireillä Kemin lyseon henkeä ja vaalia sen perinteitä sekä toimia sen oppilaiden ja opettajien yhteistyö- ja yhteyselimenä sekä tukea eri tavoin Kemin lyseon jatkajan Kemin lyseon lukion kehittämistä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys pitää kokouksia, järjestää erilaisia tilaisuuksia ja harjoittaa julkaisutoimintaa.
Yhdistys voi perustaa ja hallinnoida stipendi- ja muita rahastoja sekä vastaanottaa lahjoituksia.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi toimeenpanna rahankeräyksiä hankittuaan niiden järjestämiseen tarvittavat luvat.
Yhdistys voi myöntää joko hakemuksesta taikka hakemuksetta koulun nykyisille ja entisille oppilaille ja opettajille stipendejä, tunnustuspalkintoja ja -merkkejä. Stipendien, tunnustuspalkintojen ja -merkkien myöntämisestä päättää hallitus.
3 JÄSENET
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen Kemin lyseon lukiossa ja kaikissa sitä edeltäneissä ja siihen liitetyissä oppilaitoksissa opiskellut taikka opettajana toiminut henkilö.
Yhdistyksellä voi olla myös kunnia-, tuki- tai yhteisöjäseniä.
Kaikki jäsenet ovat samanarvoisia.
Yhdistyksen jäsenet hyväksyy ja erottaa hallitus.
Kunniajäsenet kutsuu kuitenkin hallituksen esityksestä yhdistyksen vuosikokous.
Hallitus pitää luetteloa yhdistyksen jäsenistä.
Jäseniltä perittävän liittymis- ja mahdollisen tukimaksun sekä vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää yhdistyksen vuosikokous.
4 HALLITUS
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja vähintään 2 - enintään 8 varsinaista sekä vähintään 1 - enintään 4 varajäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa sihteerin, varainhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Kemin lyseon lukion rehtorilla tai hänen määräämällään on läsnäolo- ja puheoikeus hallituksen kokouksissa.
Hallitus voi muodostaa työryhmiä.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen aihetta olevan tai kun vähintään 3 hallituksen jäsentä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna, on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan kanta, vaaleissa arpa.
5 YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yksin tai varapuheenjohtaja yhdessä sihteerin tai varainhoitajan kanssa.
6 TOIMINNANTARKASTAJAT
Yhdistyksellä on vuosikokouksen valitsemat kaksi varsinaista toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa.
7 TILIKAUSI JA TILINTARKASTUS
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille viimeistään kuukautta ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään 2 viikkoa ennen vuosikokousta.
8 YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN
Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta joko lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle tai julkaisemalla se yhdistyksen kotipaikkakunnalla ilmestyvässä lehdessä.
Kokouskutsu voidaan toimittaa jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen myös sähköisen välineen, kuten sähköpostin välityksellä.
Jos kokoukseen voidaan osallistua myös etänä, tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla, tästä on mainittava kokouskutsussa.
9 YHDISTYKSEN KOKOUKSET
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä ennen huhtikuun loppua.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai hallitus katsoo siihen aihetta olevan taikka vähintään yksi kymmenesosa yhdistyksen jäsenistä sitä hallitukselle ilmoittamansa asian käsittelyä varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä 30 päivän kuluessa vaatimuksen esittämisestä.
Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella jäsenellä yksi ääni.
Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla, muissa asioissa tulee päätökseksi kokouksen puheenjohtajan kanta.
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä.
Päätöstä sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta ei kokouksessa saa tehdä, ellei asiaa ole mainittu kokouskutsussa.
10 VUOSIKOKOUS
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. avataan kokous;
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa;
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys;
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto;
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille;
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun ynnä mahdollisen tukimaksun suuruus;
8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet sekä varajäsenet;
9. valitaan kaksi varsinaista ja kaksi varatoiminnantarkastajaa;
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat;
11. päätetään kokous.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
11 YHDISTYKSEN PURKAUTUMINEN
Yhdistyksen purkautuessa tai jos se lakkautetaan, yhdistyksen kokous määrää tavan, jolla yhdistyksen varat käytetään sen toimintaan liittyvän tarkoituksen edistämiseen.