Laakso Antti

Vuonna 1943 Antti tuli Pohjois-Pohjaan toimittajaksi.Syksyn 1944 haastavia töitä oli Tornion maihinnousun jälkeen marssia jalan Kemistä Väylän vartta Pelloon ja raportoida lehden lukijoille saksalaissodan eteneminen.

Antti siirtyilehden toimitussihteeriksi 1945. Pohjois-Pohjasta hän muutti sanomalehti Rovaniemen toimitussihteeriksi 1950 mutta joutui samana vuonna ottamaan myös huonokuntoisen lehtiyhtiön toimitusjohtajan tehtävät. Rovaniemen päätoimittajaksi hän tuli 1952. Kyllästyneenä köyhän lehden talousongelmiin päätoimittaja-toimitusjohtaja muutti 1954 Rovaniemeltä Joensuuhun, menestyvän sanomalehti Karjalaisen ilmoituspäälliköksi.Pestistä ei kuitenkaan tullut pitkäikäistä, sillä kokoomuksen johtomiehet Arvo Salminen ja Tuure Junnila tarvitsivat hänet takaisin pohjoiseen.

Uusi Suomi oli nimittäin perustamassa vuoden 1955 alusta Kemiin Pohjois-Suomi -nimen saanutta uutta sanomalehteä lopettamassa olleen Pohjois-Pohjan seuraajaksi. Antti kutsuttiin uuden lehden päätoimittajaksi. Hän kokosi osaavan toimituksen omista luotetuistaan ja loi sanomalehden, joka lyhyenä, vajaan kahden ja puolen vuoden elinaikanaan oli Lapin läänin valppain ja vauhdikkain.

Vaikka Rovaniemi -lehti pian yhdistettiin Pohjois-Suomeen, jäi levikki pieneksi. Vakiintuneet, suuret ja vahvat Pohjolan Sanomat ja Lapin Kansa olivat ennättäneet kerätä ilmoittajat ja tilaajat, joita Lapissa verotti myös oululainen Kansan Tahto. Uusi Suomi vetäytyi Kemistä ja Pohjois-Suomi lopetettiin jo toukokuun alusta 1957.

Kemijärvi oli muuttunut kauppalaksi vuodenvaihteessa 1957. Sieltä Antti Laakso keksi markkinaraon omalle paikallislehdelle, Koillis-Lapille, jonka näytenumerot ilmestyivät jo kesällä 1957. Yritys oli vekselivetoinen: mm. kansanedustaja, Sallan kirkkoherra Erkki Koivisto pani nimensä ns. pitkään paperiin. Kollegiaalisen ohjeen, miten selviytyä Kemijärvellä, Antti sai Pohjolan Sanomien päätoimittajalta Veli Siikalalta: ”Siellä on kaksi voimakasta sukua. Jos panet lehteesi jutun ja kuvan Lahtelan Matista, niin seuraavassa numerossa sama Särkelän Matista. Kyllä se siitä…”

Muutakin kuin tasapainoilua kemijärveläisten sukujen kesken tarvittiin. Antti oli sekä Rovaniemi-lehdessä että Kemissä Pohjois-Suomessa katkerasti kokenut, miten sanomalehti ei voi elää ilman kunnon levikkiä. Kemijärvellä uusi yrittäjä aloitti levikkityönsä polkemalla vanhalla naistenpyörällä talosta taloon ja keräämällä tilauksia uudelle lehdelle. Elokuun loppuun mennessä luottoa ja ehkä rahaakin oli kertynyt sen verran, että hän pystyi jo ostamaan, velaksi tosin, käytetyn mopedin ja ulottamaan tilausasiamiesmatkojaan aina pitemmälle, Kemijärven ja maalaiskunnan ulkopuolelle: Pelkosenniemelle, Savukoskelle, Sallaan.

Asiamiesmatkoilla päätoimittaja teki muistiinpanot lehtiöönsä ja julkaisi Koillis-Lapissa kaikki mahdolliset pikku-uutiset ja pienet tapahtumat kylistä ja kylien vieriltä – ihmisten nimiä unohtamatta. Näin Koillis-Lapista tuli maakunnan tämän kulman oma lehti, jonka tilaajapeitto kasvoi vuosien mittaan valtakunnan kärkikastiin.

Antti Laakso ja Koillis-Lappi otti voimakkaasti kantaa alueelle elintärkeisiin asioihin ja niin Rovaniemen kuin Helsingin herroja vastaan. Rovaniemi-keskeiset hankkeet olivat useasti myrkkyä nimimerkki Alapertille. Hän kävi tappelua Kemijoki-yhtiön kanssa Kemijoen säännöstelyasioissa ja Susi-Pulliaisen kanssa susien suojelua vastaan ja poromiesten puolesta. Antti ajoi lehdessään tavallisen ihmisen asiaa ja oikeuksia. Koillis-Lapista tuli asukkaille läheinen lehti, johon luotettiin.

Yksipäiväisestä pitäjänlehdestä kasvoi vuosien mittaan ensin kaksi-, sitten kolmipäiväinen. Alkuun painopaikkana oli Pohjolan Työ Oulussa, mutta vuonna 1960 käynnistyi Kemijärvellä jo oma paino, kun Antti Laakso oli onnistunut ostamaan – osittain 1800-luvun puolelta peräisin olevia – vanhoja paino- ja latomakoneita. Niinpä Koillis-Lapin kirjapainosta ja Koillis-Lappi -lehdestä, jota alkuun oli hoidettu Antti ja Heidi Laakson sähköttömästä vuokra-asunnosta, kasvoi ajan mittaan myös merkittävä työnantaja Kemijärvelle. Vuonna 1978 Kemijärven kaupunki myönsi Antti Laaksolle ensimmäisen yrittäjäpalkintonsa.

Anttia voi luonnehtia työhulluksi, joka ei paljon välittänyt lomailla. Pitkät, värikkäät alakertapakinat olivat yksi hänen leipälajinsa. Rovaniemi-lehdessä hän oli Anselmi,Pohjois-SuomessaKemissä ne signeerattiin nimimerkillä A-mi ja Kemijärvellä Koillis-Lapissa siis nimimerkillä Alapertti. Kun Antti pilliklubi suupielessä kirjoitti, hän uppoutui siihen täydellisesti unohtaen ympärillä olevan, mutta mieluusti luki kyllä mielestään parhaita otteita kirjoituksestaan lähistölle osuville.

Vuonna 1981 Antti Laakso ryhtyi luopumaan Koillis-Lappi -lehdestä, jonka uudeksi omistajaksi tuli Aamulehti-yhtymä, nykyinen Alma Media Oyj. Samalla hän luopui myös kirjapainosta. Vuonna 1983 hän jäi eläkkeelle ja sai ”ansiokkaasta toiminnasta sanomalehtimiehenä” valtion ylimääräisen sanomalehtimieseläkkeen. Samoin hänelle myönnettiin pitäjänneuvoksen arvonimi.

Luopumiseen ja eläkkeelle siirtymiseen olivat syynä myös sotavamman aiheuttamat, iän myötä koventunet vaivat, joita sitten hoidettiin niin Kaunialassa kuin muuallakin. Uskollinen jänkäjääkäri ei kuitenkaan luopunut sotainvalidien järjestötyöstä, vaan otti vielä vuonna 1985 vastaan Sotainvalidien Veljesliiton Lapin piirin puheenjohtajan tehtävät. Niihin hän ryhtyi perusteellisesti, mutta kuolema pysäytti tämän innostavan työn jo seuraavana kesänä.

Antti Laakso sai sodanaikaisista ansioistaan VM 1:n ja VM 2:n ja järjestöansioistaan mm. Sotainvalidien Veljesliiton suuren ansiomerkin. Antti ja Heidi Laakso on haudattu Kemin pohjoiselle hautausmaalle.

Eero Sauri

(joka sai ensimmäisen oppinsa Antti Laaksolta 1955 ja 1956)