Junkkonen, myöh. Junko Erkki

Suunnilleen peräkkäisinä vuosina aloitti koulunkäyntinsä Kemin yhteislyseossa neljä poikaa, jotka olivat myös syntyneet peräkkäisinä vuosina ja jotka tulivat aikanaan valitsemaan sanomalehtimiehen uran. Vanhin näistä oli Johan Eerik Junkkonen ja seuraavat olivat Antti Laakso ja Antero Okkonen sekä neljäntenä Martti Qvist, joka aikaa myöten kuitenkin hylkäsi tämän kutsumuksensa.

Erkki Junkkosen isä rakennusmestari J.H. Junkkonen oli toiminut Kemin kaupungin rahatoimikamarin varaesimiehenä ja oli vastikään valittu perustetun Kemin työnvälitystoimiston ensimmäiseksi johtajaksi. Eetun koulumatka kotoa

Nahkurinkadulta uuteen lyseorakennukseen Ruiskuhuoneenkadulle (nyk. Sankarikadulle) Kirkkokatua (nyk. Koulukatua) myöten oli lyhyt. Mutta se ei ollut helppo. Eetu oli kansakouluvuosinaan pudonnut kotitontin korkealta umpiaidalta ja lonkka oli murtunut. Eikä siinä kaikki: jalan kipsaus oli tehty väärin ja se vei hänet kuukausiksi sairaalahoitoon Helsinkiin. Kun kävely oli vaikeimmillaan, auttoi Nanna-äiti ja työnsi hänet potkurilla kouluun.

Vasempaan jalkaan jäi pysyvä vika ja hän joutui käyttämään keppiä koko elämänsä.

Sotavuosina lukioluokilla lukukaudet oli typistetty tai koulua ei ollut lainkaan. Kun Eetu Junkkonen 1942 tuli ylioppilaaksi, annettiin ylioppilastodistukset poikkeuksellisesti ilman kirjoituksia. Lyseon jälkeen seurasivat opinnot Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa ja osakuntaelämä PPO:ssa. Opinnot kuitenkin jäivät ja hän palasi kotikaupunkiin Kemiin.

Erkki Junkkonen tulikin1945 toimittajaksi Pohjois-Pohjaan, jossa hänen sotasairaalasta kotiutettu luokkatoverinsa Antti Laakso oli ollut jo pari vuotta. Uutistoimittajan paikka vapautui Antin siirryttyä toimitussihteeriksi. Myös Eetu aloitti ennen pitkää toimitussihteerin tehtävissä. Kun Pohjois-Pohjan pitkäaikainen päätoimittaja Reino Oikelmus äkillisesti kuoli, tuli J.E. Junkkosesta lehden vt. päätoimittaja 21.12.1952–15.3.1953 uutta vakituista päätoimittajaa Ale Rivinojaa odoteltaessa.

Pohjois-Pohjan muututtua Pohjois-Suomeksi ennätti Eetu toimia uuden lehden toimitussihteerinä kuukauden verran, mutta kun hän oli arvioinut uudenkin yrityksen riskialttiiksi, oli hän tarttunut Hämeenlinnasta tulleeseen tarjoukseen. Antero Okkonen – koulutoveri ja Pohjois-Pohjan aikainen kollega ensimmäisiltä toimittajavuosilta – oli siirtymässä Hämeen Sanomista Kokkola-lehden päätoimittajaksi ja Eetu valittiin hänen seuraajakseen.

Seitsemän vuoden rupeama: hän toimi Hämeen Sanomien toimitussihteerinä 15.2.1955–15.4.1962. Kun avasi aamun Hämeen Sanomat, näki lukija, kuka oli ollut toimitussihteerivuorossa: Eetu Junkkosen otsikoimat ja taittamat etusivut olivat iskeviä ja moderneja, samoin kuin päivän lehden koko typografia. Hämeenlinnassa ollessaan Eetu oli myös ahkera ja menestyksekäs osallistuja Tauno Rautiaisen radiossa lähetetyissä tietokilpailuissa.

Hämeen Sanomista virta vei Satakunnan Kansaan. Martti Mylläri oli muuttanut sinne jo 1960, ja keväällä 1962 Eetu päätti siirtyä Poriin. Satakunnan Kansa oli valtakunnan suurimpia ja näkyvimpiä maakuntalehtiä. Sen toimitussihteerinä hän toimi kaksitoista vuotta, 1962–1974, sairaseläkkeelle siirtymiseensä saakka.

Porissa Eetu Junkkonen muistetaan etevänä, räiskyvänä ja nopeiden päätösten lehtimiehenä. Hän teki Satakunnan Kansassa pitkiä toimitussihteerivuoroja aamuyhdeksästä lähelle puoltayötä, kunnes lehti oli saatu valmiiksi. Koska hän asui Luvialla eikä Porissa, ei hän päässyt kunnolla edes tauolle.

Päätösten kanssa Eetu ei aikaillut. Kun kaikki materiaali kulki paperisena, rutistettiin päivän mittaan monikin postin tai kaukokirjoittimen tuoma liuska rivakasti roskikseen. Sinne meni myös Kauko Juhantalon kolumni, jota Eetu luuli kansanedustajan puhereferaatiksi. Kaiken lisäksi kolumni oli reippaasti myöhässä, ja sitä oli Kankaanpään kansanedustajalta jo pari kertaa kyselty. Nyt Juhantalo pääsi sanomaan, että lähetetty on mutta ei näköjään mene lehteen.

Kun lehden kiinnipano eli deadline läheni mutta sivuilla oli yhä aukkoja, työnsi Eetu kätensä roskikseen ja ryhtyi oikomaan hylkypapereita saadakseen lehden täyteen. Latomo nimittäin odotti kärsimättömänä ja painokone samoin. Paperikorista löytyi mutta ehkä ei aina aivan siivoa aineistoa. Eetulla oli nimittäin tapana päivän mittaa lorauttaa piippunsa tervat samaan roskikseen saatesanoilla: ”Perkele, keuhkoihin tonkin oliskuulunu mennä.”

Eetu Junkkonen oli leppoisa ja toverillinen kollega, kuivakkaan jamustan huumorin siivittämä mutta tarvittaessa äkkijyrkkäkin. Eläkkeellä ollessaan hän päätti muuttaa sekä etu- että sukunimensä, ja niin vuonna 1983 Johan Eerik Junkkosesta tuli Erkki Junko. Junko ei paljon poikkea Junkkosesta, ja nimessä voisi epäillä yhteenkuuluvuutta myös Kemin Junkoon, mutta Kielitoimiston vastaus Eetulle nimen merkityksestä oli tämä: Junko on veteen lahoava puu. ”Sehän sopii”, oli Eetu tuuminut.

Jo lapsena Kemissä Eetu viihtyi veneessä ja merellä ja purjehdusta hän seurasi myös Porissa. Yhteys Kemiin ja Kemin lyseon luokkatovereihin säilyi loppuun saakka. Vielä kuolinaamunaan Erkki Junko oli lähdössä ajamaan Porista – Luvian Tujulasta – Kemiin, odottamaansa luokkakokoukseen.

Junkkosen Eetu, Erkki Junko, on haudattu Luvian hautausmaalle.

Eero Sauri

(jolle Eetu avasi avustajasuhteen Hämeen Sanomiin syksystä 1956)