Hannu Veli Matti ”Puntti” Valtonen

” Olin vain viisi- tai kuusivuotias, kun muistan ensimmäistä kertaa ajatelleeni, että olen ulkopuolinen, näyttelijä Puntti Valtonen kertoo siniset silmät tiukasti kuuntelijassa. Tukka sojottaa kattoon, ja kultaiset renkaat venyttävät korvalehtiä alaspäin. Iholla risteilevät, paksut verisuonet pumppaavat verta vahvoihin käsivarsiin. Koko olemus huokuu voimaa ja lämpöä. Eihän kukaan voi olla yhtä aikaa ulkopuolella ja niin läsnä. Silmän rypyt venyvät ohimoita kohti, ja vatsasta kumisee matala nauru. Ei pidä ymmärtää väärin. Ulkopuolisuuden tunne ja kaipaus ei tarkoita, että Puntti Valtonen olisi alakuloinen.

Se on sellaista käsittämätöntä johonkin kuulumisen kaipuuta. Kaipaus on ollut niin pitkään läsnä, että josko sen kanssa oppisi jo olemaan, Valtonen hymyilee ja vakuuttaa nauttivansa elämästään suunnattomasti.”

” Kemiläisessä levykaupassa palvelee 1970-luvun lopulla ujo nuorukainen nimeltä Hannu. Kemissä on tylsää, ja nuori mies purkaa energiaa kuntosalilla. Hartiat levenevät, ja muskelit pullistuvat.

Vääräleukainen kaveri seuraa Hannun huhkimista, kunnes höröttää suustaan lauseen: "Puntti, kävelevä tunkki". Lausahdus tarttuu, lempinimi syrjäyttää ristimänimen.

Jos haluan tehdä töitä salanimellä, käytän Hannu Valtosta. Eikä kukaan tunnista, yhä painonnostajan näköinen Puntti Valtonen nauraa.

Levykaupan myyjä unelmoi rock-tähteydestä. Hän venyttelee kitaran kieliä kemiläisissä bändeissä, kuten Mika ja pullasormet, Turo ja torakat sekä Juha Kaunis ja pelkää nollaa. Kaipuu jonnekin, pois ahdistavasta Kemistä kasvaa.

Sitten puhelin soi. Isoveljen tuttu, Ila Loueranta käskee parikymppisen Puntin Ylivieskan junaan. Perillä odottaa Juice Leskinen Grand Slam -bändin kitaristin paikka. Kaikki tapahtuu hirveän nopeasti, ja äiti itkee katkerasti. Muusikon ura tuntuu lehtorista samalta kuin lasta vietäisiin teloitettavaksi.

Grand Slamin ensimmäinen levy Sivilisaatio äänitetään Lontoon Abbey Roadilla vuonna 1982. Se on ensimmäinen studio, missä Puntti on koskaan käynyt.

Vajaan vuoden elin ihan kipsissä. Jännitti niin paljon, etten pystynyt olemaan, enkä oikeastaan edes puhumaan kenellekään.

Yhtye koluaa yli kaksisataa keikkapaikkaa vuoden aikana, ja pikkuhiljaa kipsi rapisee. Nuoresta miehestä tuntuu ensimmäistä kertaa siltä kuin hän kuuluisi johonkin.

Kiertäminen on jatkuvaa odottamista. Viinanjuonnin oheen pitää keksiä muutakin virikettä. Puntti, Anssi Tikanmäki ja Antti Tammilehto perustavat bändin sisälle Ensyklopedia-kerhon. He askartelevat, ostavat huoltoasemilta muovailuvahaa ja kirjoittavat päiväkirjoja. He herättävät toisensa keskellä yötä ja luovat keikoille tajunnanvirrasta ammentavia teatteripätkiä.

Nautin siitä suunnattomasti. Juicekin yritti kerran tulla mukaan, mutta me vaan puistelimme päätä, liikaa järkeä, Valtonen nauraa.

Muovailuvahasta on lyhyt matka teatterikouluun. Esiintymisvietti kasvaa niin suureksi, että Grand Slam jää. Keikkalavat ovat luoneet arkajalasta esiintyjän ja Puntti Valtonen kävelee helposti sisään Tampereen yliopistoon, vaikka on koko elämänsä aikana käynyt vain kaksi kertaa teatterissa.”

”Ystävien mukaan Puntti on kuin valtava äänekäs dinosaurus, jonka sisällä lymyää pieni harmaa virkamieshiiri. Organisoija, joka muiden lusmuillessa ottaa asiat hoitaakseen.

Taito on edellytys vapaalle taiteilijalle. Puntti Valtonen on työskennellyt kymmenen vuotta tyytyväisenä freelancerina, omien sanojensa mukaan vapauden harhan voimalla.

Kaipaus ujuttautuu taas puheeseen. Valtonen kertoo kokeneensa elämässään yhteenkuuluvuuden tunnetta vain Grand Slamissa, teatterikoulussa ja Mustassa rakkaudessa. Kotikaupunkia hänellä ei edelleenkään ole.

Pohjoisessa tuntuu aina siltä kuin olisi tullut kotiin. Samalla tuntuu kuitenkin siltä, että siellä on ahdasta hengittää.”

Ura: Soitti kitaraa Juice Leskinen Grand Slam -yhtyeessä vuosina 1981-1985. Liittyi Tampereen teatterin sisällä virinneeseen teatteriryhmään Musta rakkaus vuosiksi 1989-1992. Siirtyi Helsingin kaupunginteatteriin vuonna 1993. Freelancer vuodesta 2000.

Roolit: Ensimmäinen elokuvarooli Aki Kaurismäen Calamari Unionissa vuonna 1985, esiintynyt sen jälkeen kymmenissä televisiosarjoissa, kuten Raidissa (2000) ja Harvoin tarjolla (2008). Antanut jo kymmenen vuoden ajan äänensä animaatiohahmoille (Niko - lentäjän poika, Madagascar, Mulan). Pääosa Markku Pölösen ohjaamassa elokuvassa Emmauksen tiellä (2001).

Harrastukset: Himopyöräilijä, musiikin harrastaja.

Kirjoitus on lyhennelmä Puntti Valtosen haastattelusta, jonka Annina Huhtala on tehnyt Aamulehteen 12.6.2009