Uurtimo Seppo

Garnegie Hall, New York. Helsingin kaupunginorkesterin konsertin päättää Sibeliuksen viides sinfonia. On soitettava ylimääräinen. Finlandia! Salissa kohahtaa. Soiton loputtua yleisö nousee ja lähes 2000 käsiparin pauhu täyttää salin. Kontrabasistien rivissä Seppo silmät sokeina kyynelistä. Miten tähän on tultu? Sattumaa vai johdatusta?

Kotoa meri, musiikki ja asenne elämään. Äiti lauloi ja soitti harmoonia, isä viulua. Isä soitti myös Kemin Soitannollisen Seuran orkesterissa. Konsertteja oltiin aina kuuntelemassa.

Kesäisin retkeiltiin lähisaariston rannoilla.

Kontrabassonsoiton opiskelu alkoi -54. Kesät musiikkileireillä, talvet Oulun konservatoriossa. Viikonloput tanssikeikoilla, olihan perhe kasvanut jo seitsenhenkiseksi. Orkesterimuusikon ura huipentui, kun Seppoa pyydettiin avustajaksi Helsingin kaupunginorkesterin konserttimatkalle Yhdysvaltoihin. Kahdessa kuukaudessa 49 konserttia, rannikolta rannikolle, 20000 km. Kotiutumisen jälkeen basistikaveri pyysi sijaisekseen keikalle vanhaintansseihin. – Garnegie Hallista työväentalon vintille!

Jokakesäinen veneily synnytti haaveen veneestä, jolla voisi purjehtia vaikka Välimerelle. Seppo aloitti rakentamisen kesällä -73. Elokuussa -82 s/y Laurenza laskettiin vesille ja purjehdus Välimerelle toteutui vuosina -89 – -90. Sittemmin vene on vaihtunut, mutta purjehdusharrastus jatkuu.

Aivoinfarkti maaliskuussa 1992 pisti elämän uusiksi. Työ ja bassonsoitto jäivät. Tilalle tuli aikido, jota Seppo opiskeli ja opetti Kemissä vuoteen 2009 saakka. Hän teki useita opiskelumatkoja Japaniin, jossa vietti kaikkiaan 14 kk. Musta vyö (1.dan) hänelle myönnettiin -97 ja 2. danin arvo 2004.

Sattumaa ja johdatusta. Lapsuuskodin hyvät eväät: Isän soittama sävelmä Oi katsohan lintua oksalla puun, se laulaa niin kauniisti aina. Se korkeimman kiitokseen aukaisee suun, sen mieltä ei huolet ne paina, vaan laulaen luojaansa kiittää ja äidiltä lause Joka aamu on armo uus, ovat kantaneet Seppoa läpi elämän.