Raappana Janne Juhani

s.7.1.1977. Kemin lukion 1.lk 1993, yo 1996

Suositun Taikakuu-orkesterin laulajan Janne Raappanan tie iskelmäkanavien soittolistojen kärkeen on kulkenut useammankin sattuman kautta. Vielä lukioikäiseksi asti miestä kiinnosti enemmän urheilu kuin musiikki.

Pelasin jalkapalloa maalivahtina Kemin edustusjoukkueessa. Musiikki oli lukioon asti hauska harrastus. Silloin meillä oli kavereiden kanssa hevibändi.

Tanssimusiikin pariin Raappana päätyi, kun häntä pyydettiin tuuraamaan erään orkesterin basistia. Ensimmäinen keikka oli kotikunnassa Kemissä.

Keikat alkoivat viedä miestä ja koulu jäi vähemmälle huomiolle. Sen ikäiselle pojankoltiaiselle keikkailu merkitsi isoa rahaa. Keikkailun myötä kasvoi kiinnostus myös iskelmä- ja tanssimusiikkiin.

Toinen uran kannalta ratkaiseva hetki oli inttiaikaan. Raappana viihtyi armeijassa ja hänelle tarjottiin kesäkessun paikkaa. Samaan aikaan muusikkokaveri ehdotti kesäksi keikkoja.

Valitsin näistä vaihtoehdoista keikkailun. Ilman kaverin tarjousta saattaisin olla edelleen armeijan leivissä. Musikaalisuus on äitini peruja ja suvussa on henkilöitä, jotka ansaitsevat leipänsä musiikin parissa. Voi kuitenkin sanoa, että itse olen ajautunut alalle.

Tänä päivänä Raappana keikkailee Taikakuu-orkesterin kanssa 15 keikan kuukausitahtia. Raappana korostaa, että Taikakuu on edelleen hänen päätyönantajansa. Ensi syksynä hän aloittaa myös soolouraansa liittyvät keikat. Ensimmäinen soololevy ilmestyi vuonna 2008 ja toinen tämän vuoden helmikuussa. Uudelta levyltä lohkaistu single, Rakkaus on hulluus, oli viime vuonna Radio Suomen soitetuin kappale.

Ensimmäinen soololevy oli pieni haave. Halusin, että hyllystä löytyy levy, jossa on oma nimeni - ei sen kummempaa. Ensin siitä piti tulla puhdas cover-levy, mutta kun puhuin aikeistani, tarjolle alkoikin ilmestyä uusia biisejä.

Toinen soololevy sai alkunsa, kun Raappana tuurasi Kari Tapiota Sanat Jukka Virtanen -konserttikiertueella. Sieltä hänet bongasi levy-yhtiö EMI.

Uusimpaan levyyn on haettu monipuolisuutta. Olen joutunut menemään uusille alueille, mikä on haastavaa ja mukavaa. Onneksi levyllä oli kaksi hyvää tuottajaa, jotka osasivat vetää minua oikeista naruista. Huomasin, että on tärkeää kuunnella muita eikä vain mennä kohti omaa absoluuttista totuutta.

Laulaja, ei yleisviihdyttäjä

Raappana kertoo laulavansa mieluiten rakastamisen tuskasta. Suuret rakkauslaulut ovat hänelle sitä ominta alaa.

En tiedä, mitä tuskaa haluan purkaa. Ehkä olen vain kuunnellut liikaa Bon Jovia, Raappana naurahtaa.

Esiintymisen ja keikkailun viehätystä mies ei osaa sen tarkemmin perustella, sillä siitä on tullut ajan myötä työn lisäksi osa elämäntapaa.

Tanssipaikoilla soitetaan nykyisin hyvin monipuolista musiikkia ja yleisö on melko vaativaa. Sekin pitää mielenkiintoa yllä.

Raappana myös uskoo, että jokainen esiintyvä artisti on jollain tasolla narsisti. Itse hän sanoo olevansa esiintymislavan ulkopuolella pikemminkin ujo ja monessa suhteessa sivusta seuraaja. Hän kuitenkin pitää esiintymisestä, vaikka ei tunnustaudukaan yleisviihdyttäjäksi, vaan nimenomaan laulajaksi.

Jos yleisö innostuu, se perustuu lauluuni eikä muuhun esiintymiseen. Aplodit ovat kivoja - sitä ei voi kieltää. Omalla kohdallani ne kuitenkin onneksi loppuvat kotiovelle. On äärimmäisen tärkeää, että kotona asiat normalisoituvat. Siitä iso kiitos vaimolle ja 4-vuotiaalle tyttärelle, jotka pitävät minut maan pinnalla.

Raappana myöntää, että musiikki on joka päivä jotenkin mielessä. Työn suhteen hän elää nyt kaksoiselämää ja kolmas soololevykin on jo suunnitteilla.

Suurimmat haasteet ovat edessä, kun selviän Taikakuun kesän keikkaputkesta ja aloitan soolokeikkailun. Itselleni on uusi juttu lähteä esiintymään omalla bändillä ja odotan sitä vesi kielellä. Ammatillinen unelma olisi joskus laulaa omassa konsertissa loppuun myydyssä konserttisalissa. Myös ääninäyttelemistä olisi hauska testata, Raappana visioi tulevaisuuden haaveitaan.

Teksti: Ruut Kokki

Lue lisää Jannen kotisivuilta osoitteesta: http://www.janneraappana.fi/