Syksyllä 2014 tuli kuluneeksi 100 vuotta jääkäriliikkeen synnystä. Juhlavuoteen liittyen saimme Suomen kouluille osoitetun Jääkäriviestin, jossa kehotettiin huomioimaan jääkäriliikkeen synnyn satavuotismuisto. Yksi viestin allekirjoittajista on koulumme entinen oppilas, Oulun lyseon lukion emeritus rehtori Teuvo Laurinolli.Jääkäriliikkeen juhlavuosi on huomioitu Suomen kouluissa eri tavoin. Joissakin kouluissa on paljastettu muistolaattoja, joihin on kaiverrettu koulun jääkäreiden nimet.
Kemin lyseon senioreitten hallitus päätti huomioida merkkivuoden siten, että selvitämme ensin ketkä koulumme oppilaista lähtivät kouluttautumaan jääkäreiksi, ja kerromme heistä kotisuvuillamme. Näin asiasta kiinnostuneet voivat asuinpaikasta riippumatta tutustua heihin. Nimet on meille selvittänyt entisen Lapin läänin kouluneuvos, tohtori Juhani Lassila. Koulumme oppilaista jääkärikoulutukseen lähti on kaikkiaan 14 nuorta miestä. Jokaisen jääkärin kohdalla olemme pyrkineet kertomaan lyhyesti myös hänen elämänvaiheistaan sikäli kuin tietoja on ollut saatavissa.
Kun Kemi ja Tornio olivat keskeisiä paikkoja etenkin jääkäreiden etappi- mutta myös värväystoiminnan kannalta, olemme kirjoittaneet nimiluettelon jälkeen jääkäriliikkeestä kiinnostuneille pienen tarinan, jossa on yksityiskohtaisemmin kerrottu erityisesti Kemissä ja sen naapurikunnissa tapahtuneesta toiminnasta.
Koulussamme eli silloisessa Kemin Suomalaisessa Yhteiskoulussa opiskelleet jääkärit:
Autti Pietari Aleksanteri, s. 17.8.1893 Rovaniemellä, k. 23.10. 1959
Tuli 1. luokalle 1906, erosi koulusta 1907, yo Oulun Suomalaisesta Yhteiskoulusta 1915, kenraalimajuri
Pietari Autista on laajempi kertomus kohdassa Mannerheim-ristin ritarit.
Blick Aarne Leopold, s. 3..2.1894 Ulvilassa, k. 15.2.1964
Tuli 1. luokalle 1904, yo 1918. kenraaliluutnantti
Aarne Blickistä on laajempi kertomus kohdassa Mannerheim-ristin ritarit.
Franzen Georg Johannes (Yrjö), s. 4.5.1895 Oulussa, k. 8.11.1950
Tuli 8. luokalle 1915, yo 1918, majuri
Osallistui 1. maailmansotaan Kuninkaallisen Preussin 27 jääkäripataljoonassa sekä vapaus-, talvi- ja jatkosotaan.
Kaiharju, ent. Hilden, Hannu, s. 4.10.1895 Tervolassa, k. 28.3.1953
Tuli 2.luokalle 1897, yo 1904, kapteeni
Opiskeli aluksi lääketiedettä, mutta siirtyi myöhemmin upseeriuralle. Oy Alko Ab:n palveluksessa vuodesta 1934.
Osallistui 1. maailmansotaan Kuninkaallisen Preussin 27 jääkäripataljoonassa sekä vapaus-, talvi- ja jatkosotaan.
Kuronen Edvard, s. 21.6.1896 Kemissä, k. 16.11.1960
Kävi yhden luokan silloista Kemin Suomalaista Yhteiskoulua, kersantti
Kuussaari, ent. Heickell, Eero Vilho, s.16.6.1891 Oulussa, k. 1978
Tuli 6.luokalle 1906, yo 1910, eversti
Eero Kuussaaresta on laajempi kertomus kohdassa Yhteiskunnallisia vaikuttajia.
Lagerstam Valter, s. 13.12.1896 Keuruulla, k. 31.3.1932
Täydensi opintojaan Kemin Suomalaisessa Yhteiskoulussa, vänrikki
Lehto Eino, s. 18.8.1897 Oulussa, k. 31.7. 1953
Tuli 1. luokalle 1907, yo 1918, majuri
HKKK 1.vuosikurssi, O.V. Lehto Oy:n tj 1922 – 33. Teki merkittävän elämäntyön liike-elämän palveluksessa. Lukuisten yritysten ja järjestöjen hallituksen jäsen.
Osallistui 1. maailmansotaan Kuninkaallisen Preussin 27 jääkäripataljoonassa sekä vapaus-, talvi- ja jatkosotaan.
Martti Otto Alfred, s. 23.12.1892 Kemin maalaiskunnassa, k. 30.7.1967
Tuli 1. luokalle 1907, yo 1914, everstiluutnantti
Otto Martti hiihti koulumme viestijoukkueessa, joka voitti oppikoulujen Pohjois-Suomen mestaruuksia.
FK 1924, sotakorkeakoulu 1934, DI 1937. Upseeri 1918-44, Kauppa- ja teollisuusministeriön palveluksessa 1944 –
Osallistui 1. maailmansotaan Kuninkaallisen Preussin 27 jääkäripataljoonassa sekä vapaus-, talvi- ja jatkosotaan.
Mäkiniemi Johan August, s. 24.9.1888 Kemin maalaiskunnassa, k. 9.6.1961
Suoritti yksityisesti 7 luokkaa Kemin Suomalaisessa Yhteiskoulussa, eversti.
Hän kävi Oulun kauppakoulun ja Suomen liikemiesten kauppaopiston vuosina 1909–1912. Mäkiniemi toimi opintojensa jälkeen liikemiehenä Peräpohjolassa ja Saksassa, millä reissulla hänelle tultiin Suomesta kertomaa jääkäriliikkeestä. Mäkiniemi innostui asiasta niin paljon, että värväsi vielä samana päivänä kolme muutakin silloin Saksassa ollutta suomalaista jääkäriliikkeeseen. Ollessaan jääkärikoulutuksessa Saksassa hän käytti peitenimeä Mattson.
Mäkiniemi suoritti Suojeluskuntajärjestön komentajakurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1926. Hän toimi vuodesta 1919 alkaen Pohjolan sk-piirin päällikkönä asemapaikkanaan Rovaniemi. Hän on Suomen pitkäaikaisin suojeluskuntien piiripäällikkö. Eläkkeelle jäätyään Mäkiniemi muutti Kemiin, missä hän osallistui vielä aktiivisesti erilaisiin yhteiskunnallisiin toimiin.
Mäkiniemi osallistui 1. maailmansotaan Saksan itärintamalla ja Suomen vapaussotaan 1918. Talvisotaan hän osallistui JR 27:n komentajana Suomussalmi – Raate - Kuhmo akselilla sekä jatkosotaan Karhumäen suunnalla.
Paasi, ent. Häll, Yrjö, s. 19.2.1885 Torniossa, k. 23.1.1922
Tuli 7.luokalle 1902, ylioppilas 1904, vänrikki, DI
Pasma Alpi Aleksanteri, s. 26.1.1889 Torniossa, k. 19.11.1924
Tuli 7.luokalle 1907, yo 1909, kornetti ja sittemmin luutnantti
Toimi koululla 1906 aloittaneen Suomen Lyseoiden Urheiluseuran paikallisosaston valmentajana.
Opiskeli eläinlääketiedettä Saksassa.
Osallistui 1. maailmansotaan Kuninkaallisen Preussin 27 jääkäripataljoonassa sekä vapaussotaan.
Raappana Erkki Johannes, s. 2.6.1893 Oulujoella, k. 14.9.1962
Tuli 2.luokalle 1907, erosi koulusta 7.luokalta 1913, yo Oulun lyseo 1918, kenraalimajuri
Erkki Raappana hiihti koulumme viestijoukkueessa, joka voitti oppikoulujen Pohjois-Suomen mestaruuksia.
Erkki Raappanasta on laajempi kertomus kohdassa Mannerheim-ristin ritarit.
Savolainen Otto Aukusti, s. 22.4.1894 Alatorniolla, k. 17.10.1935
Tuli 1.luokalle 1907, erosi koulusta 1915.
Jääkärivänrikki, Pohjolan Sk-piirin palveluksessa upseerina.
Jääkäriliikkeen tausta ja synty
Venäjän ja Ruotsin välillä vv. 1808 –09 käydyn Suomen sodan seurauksena Ruotsin itäiset läänit, eli Suomi liitettiin Venäjään. Syntyi Suomen Suuriruhtinaskunta, joka eli 1800-luvulla hyviä aikoja. Suomen sodan jälkeen maalla oli autonomia, Suomen ensimmäinen Suuriruhtinas, tsaari Aleksanteri I antoi hallitsijavakuutuksen, jossa hän lupasi pitää voimassa maan uskonnon, perustuslait sekä säätyjen erioikeudet.
Maalle perustettiin omat hallintoelimet, joista korkein oli Keisarillinen Suomen senaatti. Senaatin talousosastolla oli hallituksen asema. Senaattorit olivat suomalaisia. Venäjän maan muilla asukkailla ei ollut kansalaisoikeuksia Suomen alueella. Suomessa kerätyt verot käytettiin Suomessa. Helsingistä tuli Suomen pääkaupunki. Suomi sai mm. oman rahan, postin ja tullilaitoksen.
Tilanne muuttui 1800-luvun lopussa. Suomea kohtasi Venäjän hallinnon yhtenäistämispolitiikka. Tsaari Nikolai II antoi 15.2.1899 helmikuun manifestina tunnetun Suomen itsemääräämisoikeutta rajoittavan säädöksen. Suomessa koettiin, että Venäjän keisarikunta pyrki Suomen Suuriruhtinaskunnan venäläistämiseen ja sen sisäisen autonomian hävittämiseen. Ensimmäisen vuosiin 1899–1905 ajoittuneen ja vuonna 1908 alkaneen toisen sortokauden jäljiltä maamme tulevaisuus näytti lohduttomalta. Suomessa syntyi voimakas venäläisvastainen mieliala.
Ensimmäinen maailmansodan sytyttyä vuonna 1914 monet suomalaiset toivoivat Venäjän tappiota. Toiveita lisäsivät venäläisten sodan alkuvaiheessa kärsimät raskaat vastoinkäymiset. Helsingin ylioppilaspiireissä heräsi aktivistinen liike, joka oli toiminut jo ensimmäisen sortokauden aikana.
Marraskuussa 1914 julkistettiin laaja venäläistämisohjelma, joka olisi toteutuneena merkinnyt Suomen autonomian rippeidenkin hävittämistä. Uutisen herättämä kiihtymys ajoi toisistaan tietämättä toimineet pienet aktivistiryhmät yhteen.
Helsingin Ostrobotnian kassahuoneessa pidettiin 1914 marraskuun 20. päivän iltana Suomen itsenäisyysliikkeen järjestäytymiskokous. Siinä katsottiin välttämättömäksi irrottaa Suomi Venäjästä. Kun tämä tavoite oli saavutettavissa vain voimakeinoin, päätettiin ryhtyä toimenpiteisiin kansanarmeijan luomiseksi. Se oli lähtölaukaus jääkäriliikkeen synnylle.
Marraskuun 20 päivää 1914 pidetäänkin jääkäriliikkeen perustamispäivänä, ja kassahuone tunnetaan nykyisin Ostrobotnialla arvostettuna Jääkärihuoneena.
Itsenäisyysliikkeen johto koostui aluksi nuorista, enimmäkseen kuitenkin jo akateemisen loppututkinnon suorittaneista kansalaisista. He katsoivat tulevan kansanarmeijan tarvitsevan aseita ja koulutettuja johtajia. Yritykset hankkia koulutusta kotimaassa, Ruotsissa ja Tanskassa eivät johtaneet tuloksiin. Tällöin päätettiin kääntyä Venäjän vihollisen Saksan puoleen.
Saksa suostuikin suomalaisten anomuksiin, koska sen etujen kannalta oli järkevää tukea vallankumouksellista toimintaa Suomessa, joka oli sen vihollisen, Venäjän, vallan alaisuudessa. Tammikuussa 1915 saksalaiset päättivät 200 suomalaisen kouluttamisesta 4-6 viikkoa kestävillä kursseilla Saksassa. Vajaat 200 saksankielentaitoista pfadfinder-tarjokasta (partiolainen) ujutettiin Tukholmaan ja eteenpäin esimerkiksi opintomatkojen varjolla.
Koulutus Saksassa
Kaikkiaan Saksaan Lockstedtin leirille, jossa koulutus tapahtui, saapui venäläisten vastatoimista huolimatta kaikkiaan 1897 miestä. Jääkärien ikäjakauma oli suuri; 15- 50 v. Myös heidän sosiaalinen taustansa oli laaja. Eniten jääkäreitä tuli opiskelijoiden ja työläisten joukosta; noin kaksi kolmasosaa koko määrästä. Lockstedtin kurssia onkin nimitetty ylioppilaiden ja työläisten pataljoonaksi. Maantieteellisesti eniten lähtijöitä oli Pohjanmaalta. Koulutus Lockstedtissa oli monipuolista ja kurssin lopulla joillekin jääkäreille annettiin myös upseeri- ja aliupseerikoulutusta.
Suomalaisille jääkäreille päätettiin antaa myös rintamakokemusta. Joukon liikekannallepanon yhteydessä, toukokuun alussa 1916, suomalaisjääkäreistä muodostettiin Kuninkaallinen Preussin 27. Jääkäripataljoona, jolla nimellä joukko tunnetaan myös Suomessa. Pataljoona osallistui taisteluihin Saksan itärintamalla. Saksan joukoissa sotiminen ei ollut kuitenkaan sitä, minkä vuoksi koulutukseen oli lähdetty eikä se kaikkia koulutettavia miellyttänyt. Tsaarinvallan kaaduttua ja poliittisen tilanteen muututtua pataljoona siirrettiin rintamalta Libauhun 25.3.1917.
Jääkäreiden paluu
Jo kesällä 1917 aktivistit laativat suunnitelman jääkäripataljoonan kuljettamisesta Suomeen. Saksa vaati Suomelta kuitenkin virallisen avunpyynnön, jolla saataisiin hyväksyttävä syy lähettää pataljoona Suomeen. Suomen itsenäistyttyä ja tilanteen muututtua ei nähty kuitenkaan enää perusteita sille, että pataljoonaa pidettäisiin Saksassa pidempään, jolloin myöskään avunpyyntöä ei enää vaadittu. Jääkäripataljoona hajotettiin 5.2.1918. Samana päivänä jääkärit tekivät vähintään 1 vuoden sopimuksen palvella Suomen armeijassa. Sopimisessa määrättiin palkka ja luontaisehdot. Sopimuksen allekirjoitti Suomen hallituksen puolesta everstiluutnantti W Thesleff.
Samana päivänä jääkärit marssivat Libaun Pyhän kolminaisuuden kirkkoon, jossa vihittiin Jääkärilippu, josta tuli itsenäisen Suomen ensimmäinen joukko-osastolippu. Se seuraa vielä nykyäänkin puolustusvoimain valtakunnallisissa paraateissa kunniapaikalla Suomen lippua. Tilaisuudessa jääkärit vannoivat sotilasvalan Suomen hallitukselle. Ne, jotka eivät suostuneet vannomaan uskollisuusvalaa, jätettiin Saksaan. Suomeen jääkärit saapuivat kahtena pääjoukkona, joista jälkimmäinen, eli 1261 miehen pääjoukko saapui 25.2.1918 Vaasaan, missä pidettiin torilla juhlallinen vastaanottoparaati. Siinä jääkärit olivat viimeisen kerran yhdessä ennen eri joukko-osastoihin hajottamista.
Jääkärit osallistuivat vuoden 1918 taisteluihin Suomessa valkoisten puolella. He saivat suomalaiset sotilasarvot ja muodostivat valkoisen armeijan päällystöstä valtaosan. Vaikka jääkäreitä oli useista kansanryhmistä, mitään poliittisia puhdistuksia ei jouduttu suorittamaan, eikä joukko menettänyt kansanarmeijan luonnettaan. Vuoden 1918 taisteluihin Suomessa osallistui 1261 jääkäriä. Heistä kaatui 131 ja haavoittui 238.
Myöhemmin jääkärit olivat merkittävässä osassa luotaessa ja kehitettäessä itsenäisen Suomen puolustusvoimia. Talvi- ja jatkosotaan osallistui 774 jääkäriä, joista kaatui 24 ja haavoittui 19. Mannerheim-risti myönnettiin 20 jääkärille. Heistä peräti kolme on oman koulumme poikia. Viimeinen elossa ollut jääkäri, kenraali Väinö Valve, kuoli 99-vuotiaana maaliskuussa 1995.
Värväys- ja etappitoiminta
Jääkäreiksi koulutettavien saantia varten Suomessa aloitettiin koko maata kattava salainen värväys. Värväystä johti Aktiivinen komitea. Värväystoiminnan organisoinnissa keskeistä oli ylioppilaiden osakuntatoiminta ja pienemmässä määrin myös muut opiskelijayhteisöt. Aktiivisen komitean ja ylioppilaskunnan välisenä yhdyshenkilönä toimi maisteri Kai Donner. Ylioppilasaktiivit värväsivät opiskelutovereitaan ja tekivät matkoja maakuntiin hankkiakseen rekryyttejä sekä tukeakseen ja käynnistääkseen paikallisvärväystä. Jotta jääkäriliike saisi laajan ja monipuolisen osallistuja- ja kannattajajoukon, pyrittiin värvääjiä hankkimaan eri yhteiskuntaryhmistä. Niinpä värvärien joukossa oli työläisiä, työnjohtajia ja käsityöläisiä, maanviljelijöitä, opettajia, pappeja ja lukkareita, jopa joku poliisiviranomainenkin. Mainitsemisen arvoista tässä yhteydessä on, että koko maassa asukaslukuun suhteutettuna eniten jääkäreiksi nuoria miehiä värväytyi Kemistä ja Torniosta.
Värväystä ja kuljetusta varten oli suunniteltava erityyppiset organisaatiot. Rajan laillinen ylitys vaikeutui jo syksyn 1915 kuluessa ja helmikuussa 1916 se sulkeutui täysin jääkäri-ikäisiltä, ts. 19–35-vuotiailta miehiltä, kun passeja ei enää myönnetty. Kuljetusta varten luotiin nk. etappiverkosto.
Jääkärietappi, usein lyhyesti vain etappi, tarkoitti laajassa merkityksessä yhtä jääkäriliikkeen toimintamuotoa, verkostoa, joka auttoi jääkäritarjokkaita ja komennustehtävissä olevia jääkäreitä liikkumaan Suomen eri osien ja Saksan Lockstedter Lagerin koulutuskeskuksen välillä.
Sotilaskoulutukseen Saksaan lähteneet suomalaiset jääkärit poistuivat maasta tavallisesti Suomen ja Ruotsin maarajan kautta. Satoja miehiä lähti maasta Tornion ja Kemin kautta. Jääkäriliikkeen etappireitit kulkivatkin Lapin ja Peräpohjolan läpi Ruotsiin. Tornio, joka oli Itämeren laivastosulun takia tärkeä tavara- ja henkilöliikenteen kauttakulkupaikka toimi myös jääkäreiden etappipaikkana.
Tornion etapin oli perustanut jo vuoden 1915 alussa koulustamme v. 1910 ylioppilaaksi kirjoittanut Eero Heickell, myöh. Kuussaari, ”partiokurssilaisten” rajanylityksen tukemiseksi.
Kemin etappi puolestaan perustettiin syyskuussa 1915, jolloin Heickell neuvotteli asiasta koulustamme ylioppilaaksi kirjoittaneen, insinööri Konstu Pietilän ja maisteri Arvi Hällforsin kanssa. Sekä Pietilästä että Hällforsista tulikin sitten Kemin etapin varsinaiset organisaattorit, jotka olivat toimissaan sekä osaavia että tehokkaita. Etappitoimissa oli mukana eri tehtävissä kymmeniä kemiläisiä. Etapin paikallisopasten järjestöön kuuluivat koulustamme mm. Yrjö Franzen, Eino Lehto ja Niilo Posti. Myös koulumme johtajattarena toiminut lehtori Edit Hällfors osallistui Kemin etapin avustamiseen. Myös monet simolaiset tukivat Kemin etapin toimintaa. Perämeren ylikuljetuksissa avusti erityisen paljon entinen luotsi Konsta Aspegren.
Ehkä erikoisin etappitoiminnan tukihenkilö Kemissä oli poliisilaitoksen päällikkö Karl Viktor Linderoos. Mies, jonka olisi tullut virkansa puolesta estää jääkärikokelaiden pääsy maasta, teki kaikkensa, etteivät nämä jääneet kiinni. Kaiken lisäksi hän taivutti suurimman osan poliisilaitoksen henkilökunnasta jääkäreille myötämielisiksi. Heidän joukossaan oli mm. poliisilaitoksen kanslisti Aarne Blick, josta on jo edellä kerrottu.
Kemin etappikanslia sijaitsi kauppias Hille Halosen talossa Keskuspuistokadun ja Etelärantakadun risteyksessä. Majoituspaikkoina toimivat Matkustajakoti Jokela Meripuistokatu 7:ssä, Matkustajakoti Niemelä Kauppakatu 13:ssa ja valtakunnallisestikin tunnetuksi tullut Matkailijakoti ja Turist Hotell Osula Valtakatu 33:ssa sekä Pietilän talo Keskuspuistokatu 20:ssa. Kemin etappi oli Suomen vilkkaimpia, ja sieltä järjestettiin kuljetuksia sekä Perämeren että Torniojoen yli Ruotsiin.
Kemissä oli tuohon aikaan noin 2500 asukasta, ja kaupungissa asusti runsaan 200 venäläissotilaan rajavartio-osasto. Kemissä sotaväen tehtävänä oli ennen kaikkea merirajan vartioiminen, jota suoritettiin mm. kirkontornista. Vartiopaikkoja oli runsaasti eri puolilla kaupunkia. Sen lisäksi kiertäviä patrulleja liikkui paljon kaupungin laidoilla, meren rannikolla ja maanteillä. Tarkkailua suorittivat vielä mitä erilaisimmat urkkijat. Kun etappitoimintaa piti pyörittää valvovien santarmien ja sotilaiden silmien alla, vaati se paitsi rohkeutta myös kekseliäisyyttä.
Oli selvää, ettei satojen miesten saapuminen etupäässä rautateitse Kemiin ja häviäminen sitten olemattomiin voinut pysyä pitkään salassa. Kemin etappi joutuikin ilmiannon kohteeksi ja sen toiminta lopetettiin 6. tammikuuta 1916 lähettämällä Helsinkiin sähkösanoma "Potilas ei saavu". - Kemin etapin paljastumisen ja katkeamisen jälkeen jääkärit ohjattiin kulkemaan Peräpohjolan sisämaasta mm. Tervolan ja Muurolan etappien kautta Tornionjoelle ja Ruotsiin. Jälkiselvittelyn seurauksena sekä Osulan omistaja Juho Heiskanen että Jokelan omistaja Otto Jokela vangittiin ja toimitettiin Spalernajan vankilaan Pietariin, mistä he vapautuivat vallankumouksen puhjettua keväällä 1917.
Ensimmäinen välikohtaus suomalaisten jääkäreiden ja venäläisten sotilaiden välillä sattui Simossa jo 11.12. 1916. Venäläiset olivat etsineet jo jonkin aikaa suomalaisten jääkärialokkaiden etappireittejä Ruotsiin. He löysivätkin ilmiannon perusteella Maaninkajärven rannalla niittysaunassa oleskelleet kahdeksan jääkärialokasta ja seuranneessa ammuskelussa kuoli yksi ja haavoittui yksi alokas. Muut pääsivät pakenemaan.
Jälkeenpäin laaditussa etappiteiden kartassa on Suomen ja Ruotsin puolella yhteensä 52 etappikohdetta, osan kuvatessa yksittäistä taloa, osan kokonaista paikkakuntaa. Säilyneitten etappitalojen seinissä on tästä kertovia muistolaattoja. Kemin etapin 1915 – 17 muistomerkki on rautatieaseman viereisessä puistikossa. Etappikanslian muistolaatta on entisen Halosen talon seinässä. Valtakadun ja Meripuistokadun risteykseen rakennetun kerrostalon seinässä on puolestaan Matkailijakoti Osulasta kertova laatta.
Valtakunnallisella tasolla jääkäriperinnettä vaalii v.1972 perustettu Jääkäripataljoona 27:n perinneyhdistys, jonka kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.jp27.fi/ Aikaisemmin tehtävää hoiti 1922 perustettu Jääkäriliitto, joka huolehti myös jääkäreiden sosiaalisesta toiminnasta.
Rautatieasemalla oleva Kemin etapin 1915 – 1917 muistopatsas paljastettiin Suomen itsenäisyyden 40 – vuotisjuhlien yhteydessä 06.12.1957. Muistokiven suunnitteli silloinen kaupunginarkkitehti O. Ermala. Sen aikaan saamisesta vastasivat Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistys, Kemin ja Veitsiluodon reserviupseerikerhot, Sotainvalidien Veljesliiton paikallisosasto ja Pohjois-Pohjalainen Osakunta.
Kemin etappitoiminnan muistolaattojen aikaan saamisesta on puolestaan vastannut Jääkäripataljoona 27:n perinneyhdistys ry:n Länsi-Pohjan osasto.
Jääkärimarssin on säveltänyt 1917 Jean Sibelius. Sanat siihen on kirjoittanut jääkäri Heikki Nurmio ollessaan jääkärikoulutuksessa Saksan Libaussa. Jääkärimarssi on Puolustusvoimien monien yksiköiden kunniamarssi. Se on ollut itsenäisyyspäivän vastaanoton ensimmäinen musiikkikappale, jonka aikana Mannerheim-ristin ritarit ovat kätelleet ensimmäisinä vieraina tasavallan presidenttiä.
***********************
Koulumme entinen oppilas, professori Matti Lackman, yo 1969, on tutkinut laajalti jääkäriliikettä ja siihen liittyvää historiaa sekä kirjoittanut aiheesta useita kirjoja ja julkaisuja.
Eräitä vanhimpia jääkäriliikkeen kuvauksia ovat K.A.Wegeliuksen kirjoittamat: Routaa ja Rautaa, osa I Tornion etappi ja osa II Kemin etappi. – Kirjoja on käytetty myös tämän kirjoituksen lähteinä.