Leinonen Kaarlo Olavi

Rintamakavereilleen hän oli Leinosen Kalle tavatessaan heitä sota-aikana mm. Itä-Karjalassa sekä muutoinkin tutuilleen kotiseudullaan. Hän oli ihmisenä hillitty ja helposti lähestyttävä, vaikka hänessä oli luontaista arvokkuutta ja harkintaa. Hän ei tuonut itseään esiin. Hänestä on todettu, että hän ei milloinkaan juuri pyrkinyt mihinkään edetessään virkaurallaan luontaisen lahjakkuutensa ja luotettavuutensa perusteella. Siksi hänen elämänvaiheensa vaikuttavat kunnioitettavilta. Hän oli syntynyt I maailmansodan aikana 15. 03. 1914, elänyt lapsuutensa vapaussodan/kansalaissodan ja nuoruutensa levottoman 1920-luvun aikana, valmistautunut työelämään sodan uhkan alla 1930-luvulla, käynyt läpi sodat 1940-luvulla ja sitten niitä seuranneet kylmän sodan vaiheet. On aivan ymmärrettävää, että hän oli pohjimmiltaan vakaa rauhan mies, vaikka oli huippuluokan ammattisotilas.

Puolustusvoimien komentajana vv. 1969-74 ansiokkaan uransa päättäneen kenraali Kaarlo Olavi Leinosen vaiherikkaasta elämästä on runsaasti näyttöjä siitä, miten vahvasti koti- ja sukutausta, kasvuympäristö, koulu ja muut ympäristötekijät ovat vaikuttaneet häneen. Hänen sukunsa ei ollut sotilas-, virkamies- tai pappissukua, vaan melko tavallista Kemijokivarren talonpoikaisväkeä. Suvun alkuperäinen, oikea sukunimi on Frantsila ja vanhin tunnettu alkukoti oli Siikajokivarressa nykyisen Rantsilan kylässä. Suvun haarautumia on runsaasti myös Kemijärvellä ja Tervolassa mm. Koivun ja Louen kylissä, missä suvun nimi on lyhentynyt muotoon Frantti. Leinonen on tullut sen talon nimestä, minkä Kaarlon isoisä ja hänen veljensä ostivat v. 1874 ja asettuivat sitä viljelemään. Vanhimmilta lähisukulaisiltaan Kaarlo lapsena ja kouluaikoinaan Louella varmaankin kuuli tarinoita suvun vaiheista.

Suvun historiasta löytyy talollisten ohella mm. taitavia käsityön tekijöitä ja monenlaista yritteliäisyyttä sekä yhteisönsä luottamushenkilöitä. Kaarlo Leinosen isä ja tämän veli olivat keskeisinä tekijöinä perustamassa mylly- ja sahaosuuskuntaa, joka toimi kylässä vv. 1914-48. Merkittävää oli myös kodin koulutusmyönteisyys. Hänen isänsä ja kaikki tämän veljet laitettiin hankkimaan luku-, kirjoitus- ja laskutaito ym. perussivistys pitäjän ensimmäisessä kiertokoulussa. Louen kylän kansakoulu perustettiin v. 1910. Sen kävivät läpi kaikki talon lapset, 7 tytärtä ja 2 poikaa, osa erinomaisin arvosanoin. Samoin kaikille heistä järjestettiin jatkokoulutusta, esim. sisarille talouskoulu tai kansanopisto. Kaarlo ja hänen kaksi vanhempaa sisartaan pantiin Kemiin oppikouluun. Sinne oli matkaa noin 60 km, joten he tietenkin asuivat kouluajan Kemissä ja tutustuivat siten sen aikaiseen kaupunkielämään.

Kaarlo Leinosen äitiä Almaa arvostettiin valistuneena perheen emäntänä ja hänen vaikutuksensa tuntui etenkin koulutuksen suosimisessa. Isä Matti puolestaan oli sitoutunut lestadiolainen uskovainen eli arvoperustaltaan vakava, mutta toisaalta erinomaisen huumorintajuinen ja leikkisä kansanmies. Kaarlon 17 vuotta vanhempi veli Antti kasvoi ajan tavan mukaan talon viljelyn ja karjatalouden jatkamiseen isäntänä. Kuitenkin kaikki talon lapset joutuivat osallistumaan heinän korjuuseen, karjan hoitoon ym. talon töihin. Antti-veli oli kuulunut kylän suojeluskuntaan sen alusta saakka. Kaarlokin luonnollisesti tuli siihen mukaan nuoresta pitäen ja tutustui sen kautta urheiluharrastuksiin ja maanpuolustuksen harjoitteluun. Tällä kehitysvaiheella, mutta myös aikakauden isänmaallisilla aatteilla oli varmaan merkittävä vaikutus Kaarlon valitessa upseerin ammattiuran. Tosin muillakin perusteilla oli merkitystä, sillä uran valinnalla saattoi välttää kotitalon ja oman talouden velkaantumista. Lisäksi kerrotaan, että uran valintaan vaikutti joidenkin koulutovereiden esimerkki.

Kaarlo Leinosen upseerinura kadettikoulun jälkeen jatkui pian Talvisodassa nuorena kenttätykistöupseerina Karjalan Kannaksella lähellä Mainilaa. Hän oli siis tavallaan todistajana lähellä sitä paikkaa, missä tuleva vihollinen itse ampui kuuluisat laukaukset, joista se teki sodan syyn. Jatkosodan aikana hänen sotatiensä vei Laatokan pohjoispuolen ja Itä-Karjalan kautta Äänisjärven rannoille ja Maaselän kannakselle. Perääntymisvaihe päättyi torjuntataisteluiden jälkeen Ilomantsin suunnalle.

Sotien jälkeen uran tärkeimmät vaiheet olivat Sotakorkeakoulun läpikäyminen sekä tykistöaselajiin liittyvä koulutus-, opetus- ja tutkimustyö. 1950-luvun alussa hänen tiedetään harkinneen jopa siviiliammatteihin siirtymistä, mihin tähtäsi lakitieteen loppututkinnon suorittaminen Helsingin yliopistossa. Tämän vaiheen taustalla oli puolustusvoimien vastainen, jopa vihamielinen poliittinen ilmapiiri, joka tuli vastareaktiona sotien ajan kokemuksille. Ura kuitenkin jatkui ja mukaan tuli uusia kansainvälisiä, diplomaattisia tehtäviä sotilasasiamiehenä Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Pian tämän vaiheen jälkeen ura nousi puolustusvoimien ja - hallinnon ylimmän huipun tehtäviin mm. puolustusministeriön kansliapäällikkönä, puolustusministerinä, yleisesikunnan ja pääesikunnan päällikkönä ja lopulta puolustusvoimien komentajana. Ratkaisevan tärkeänä etappina oli tutustuminen ja yhteistyö Tasavallan presidentti Urho Kekkosen kanssa vanhempana adjutanttina 1960-luvun alkupuolella. Maalaistausta ja lakitieteen opinnot varmaankin edesauttoivat yhteisen kielen löytymistä. On arvioitu, että Kaarlo Leinosen ns. välivaiheen ansiosta puolustusvoimien johdon ja presidentin aikaisemmin etäiset suhteet lähentyivät ja hänen seuraajiensa aikana normalisoituivat.

Pekka Leinonen,

Kirjoittaja on Kaarlo Leinosen veljen poika; yo Kemin lyseosta 1957.

URA

Ylioppilas Kemin Yhteislyseosta 1933; Kadettikoulu 1934 - 1936; upseerien viestikurssin 1. jakso 1938; Tykistökoulun peruskurssi 1 1941; Tykistökoulun täydennyskurssi 1 1945; Sotakorkeakoulu 1946; yleisesikuntaupseerin arvo 1948; lainopin kandidaatti Helsingin yliopistosta 1955; totaalisen maanpuolustuksen kurssi 2 Sotakorkeakoulussa 1961; ylimmän päällystön opetustilaisuus 4 Kadettikoulussa 1966.

Kuulunut Tervolan suojeluskuntaan 1930 - 1933; varusmies Rannikkotykistörykmentti 2:ssa, Merisotakoulussa, Reserviupseerikoulussa, Kenttätykistörykmentti 3:ssa, Kadettikoulussa 1933 - 1934; reservivänrikki 1934; vänrikki 1936; nuorempi upseeri Kenttätykistörykmentti 1:ssä 1936 - 1939; luutnantti 1938. Talvisota: Patteristoupseeri Kenttätykistörykmentti 1:n I Patteristossa 1939 - 1940. Välirauhan aika: Patterinpäällikkö 21. Prikaatin Patteristossa 1940 - 1941, 3. Prikaatin Patteristossa 1941. Jatkosota: Patteristoupseeri Kenttätykistörykmentti 5:n I Patteristossa 1941; kapteeni 1941; Kenttätykistörykmentti 5:n II patteriston komentaja 1941; Raskas Patteristo 22:n komentaja 1942 - 1943; Kenttätykistörykmentti 5:n I Patteriston komentaja 1943 - 1944; majuri 1943.

Jatkosodan jälkeen: Yleisesikuntaupseeri, aliupseerikurssin johtaja Kenttätykistörykmentti 2:ssa 1944 - 1947; taktiikan opettaja Tykistökoulussa 1947 - 1952; Suomen sotilas-, laivasto- ja ilmailuasiamiehen apulainen Tukholmassa 1952 - 1953; erikoistehtävissä Sotahistoriallisessa Tutkimuslaitoksessa 1953 - 1954; everstiluutnantti 1953; pääesikunnan ulkomaaosaston toimistopäällikkö 1954 - 1957, tykistötoimiston päällikkö 1957; pääesikunnan ulkomaaosaston päällikkö 1957 - 1958; eversti 1957; Suomen sotilas-, laivasto- ja ilmailuasiamies Washingtonissa ja Ottawassa 1958 - 1961; tasavallan presidentin ensimmäinen adjutantti 1961 - 1965; kenraalimajuri 1963; Panssariprikaatin komentaja 1965 - 1966; puolustusministeriön kansliapäällikkö 1966 - 1968; kenraaliluutnantti 1966; pääesikunnan päällikkö 1968 - 1969; puolustusvoimain komentaja 1969 - 1974; kenraali 1969.

Puolustusministeri Reino R. Lehdon virkamieshallituksessa 18.12.1963 - 12.9.1964.

Vehkalahden kadettipiirin sihteeri 1941; 21. Prikaatin Patteriston kunnianeuvoston puheenjohtaja 1941; Helsingin Sotilasläänin kunnianeuvoston puheenjohtaja 1948 - 1951; puolustuslaitoksen radiotoimikunnan jäsen 1948 - 1952; kenttätykistön ohjesääntötoimikunnan jäsen 1951 - 1952; puolustusministeriön aloitetoimikunnan puheenjohtaja 1966 - 1968; Urlus-Säätiön hallituksen jäsen 1966 - 1968; puolustushallinnon tulo- ja menoarvion uudistamiskomitean puheenjohtaja 1966 - 1968; puolustushallinnon organisaation uudistamistoimikunnan jäsen 1966 - 1968; Maanpuolustuksen Kannatussäätiön hallituksen jäsen 1966 - 1968; Valmet Oy:n hallintoneuvoston jäsen 1966 - 1970; Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan jäsen 1966 - 1974; Puolustusneuvoston jäsen 1966 - 1974; Neste Oy:n hallintoneuvoston jäsen 1966 - 1975; Lentokoneteollisuustoimikunnan jäsen 1967 - 1968; Suomen Ampujainliiton puheenjohtaja 1967 - 1969, hallituksen jäsen 1970 - 1975; Suomen Ilmailuliiton hallituksen jäsen 1968 - 1969, varapuheenjohtaja 1970 - 1971; Finnish Chemicals Oy:n johtokunnan jäsen 1968 - 1975; Suomen Olympiayhdistyksen hallituksen jäsen 1969 - 1975; Korkeimman oikeuden sotilasjäsen 1974.

Kunnianosoitukset:

Vapaudenristi (VR) 4 mk. 1940; Talvisodan mm. msk. 1941; VR 4 mk. 1941; VR 3 tlk. 1941; VR 2 mk. 1942; Jatkosodan mm. 1957; Suomen Leijonan (SL) K 1961; Valtion virka-ansiomerkki XXX 1966; Reserviupseeriliiton kult. am. 1968; SL suurr. 1970; Rajavartiolaitoksen ar. erikoistunnuksen kera 1973; Jugoslavian Kansanarmeijan km. llk. 1963; Norjan Pyhän Olavin suurr. 1972; Puolan Polonia Restituta K rtk. 1970; Ranskan Kunnialegioonan K 1962; Ruotsin Miekka-r. K 1 1962; Ruotsin Miekka-r. suurr. 1972; Tunisian Tasavallan suurups. 1963; Unkarin Punaisen Lipun km. 1971; Yhdysvaltojen Ansiolegioonan ups. 1962. Suomen Ampujainliiton kult. am. 1969; Ruotsin Ampujainliiton kult. am. 1970; Upseeriliiton am. 1 1971.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Kaarlo Olavi Leinosen kantakortti, Sota-arkisto.

Puolustusvoimain komentajat VI: I. Ojala, K. O. Leinonen, luottamuksen palauttaja // Suomen Sotilas 5 - 6/1991.

Urho Myllyniemi

Julkaistu 11.10.2005

Lähde: Kansallisbiografia