Kemin Suomalainen yhteiskoulu

Suomen Senaatti hyväksyi 14.5.1901 Kemin kaupunginvaltuuston anomuksen porvariyhteiskoulun muuttamisesta 8-luokkaiseksi oppikouluksi. Kun koulu ei valmistanut enää nk. porvarillisiin ammatteihin, pudotettiin nimestä porvari-sana pois ja koulun uudeksi nimeksi tuli Kemin Suomalainen Yhteiskoulu. Koulusta tuli samalla Lapin ensimmäinen yliopistoon johtava koulu, joka aloitti syksyllä 1901.

Kun tutustuu lähemmin koulumme tähän vaiheeseen, joka ajoittuu vuosiin 1901 – 1925, tulevat siellä vastaan lähinnä seuraavat asiat: koulun tilakysymys, taloudelliset vaikeudet, oppilaiden kotitausta ja terveys, järjestyksen pito, oppimistulosten taso ja yhteiskunnallinen kuohunta.

Oppilasmääristä

Lukuvuonna 1901 – 02 Kemin Suomalaisessa Yhteiskoulussa toimi ensimmäinen lukioluokka, jonka oppilasmäärä oli 12. Koko koulun oppilasmäärä oli tuolloin 91. Lukuvuonna 1903 – 04 koulu toimi ensimmäisen kerran 8-luokkaisena. Koko koulun oppilasmäärä oli tuolloin 122 ja lukioluokkien 29. Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana koulussa oli opiskellut yhteensä 318 oppilasta, joista 120 oli matkan varrella jostakin syystä eronnut.

Helmikuun 23. päivänä 1904 koulu oli saanut oikeuden päästää oppilaita yliopistoon. Saman kevään ylioppilaskirjoituksiin ottivat osaa kaikki VIII luokan yhdeksän oppilasta, joista hyväksyttiin seitsemän. Lisäksi kirjoituksiin osallistui kolme muualta tullutta kokelasta. Vuoteen 1913 saakka lukioon tuli oppilaita myös Tornion alkeiskoulusta. Koulun oppilasmäärä kasvoi sitten tasaisesti ja oli keskimäärin 150. Varsinainen oppilastulva oppikouluihin alkoi Suomen itsenäistymisen jälkeen. Niinpä Kemin yhteiskoulun oppilasmäärä sen viimeisenä yhteiskoululukukautena 1924 – 25 oli jo 254. Ensimmäinen rinnakkaisluokka kouluun perustettiin syksyllä 1919, jolloin koulun aloitti 59 oppilasta. - Opettajia koulussa oli yhteiskouluvaiheen alussa yhdeksän ja lopussa 16.

Koulun tilat ja opetusvälineistö

Koulu oli aloittanut toimintansa kauppias Penttilän talossa, jossa toimi myös kansakoulu. Kun talo oli rakennettu aivan muuhun tarkoitukseen, tilat olivat ahtaat ja epäkäytännölliset. Tilanne helpottui hetkeksi, kun kaupunki rakennutti viereiselle tontille kansakoululle uudet tilat, jotka valmistuivat 1899. Ensimmäinen lukioluokka sijoitettiin uuteen kansakouluun. Kahtena seuraavana vuonna sinne siirtyivät VII ja VIII luokka, mutta VI luokan piti muuttaa takaisin Penttilän taloon, mistä sille raivattiin tilaa varastohuoneesta.

Kun koulutoimen ylihallituksen tarkastaja, professori Paasonen kävi ensimmäistä kertaa koulun historiassa tarkastamassa koulun keväällä 1904, hän piti kouluhuoneistoa ”perin puutteellisena”. Tarkastuskertomuksessa oli pitkä lista puutteellisuuksista. Tarkastuskertomus meni tietenkin valtuustolle, joka päätti antaa koululle kaupungin kirjasto- ja lukuhuonerakennuksen, jota myös kaupungintaloksi kutsuttiin, ei kuitenkaan koko rakennusta heti. Keväällä 1905 koululla jälleen käynyt tarkastaja kirjautti pöytäkirjaan: ”Koulu välttämättä tarvitsee koko rakennuksen, koska koululla ei ole omaa voimisteluhuonetta, veistohuonetta, piirustussalia, kemiallista laboratoriumia eikä luonnontieteen opetushuonetta.” Syksyllä koulu saikin sitten koko rakennuksen käyttöönsä.

Kaikki seuraavina vuosina koululla käyneet tarkastajat pitivät lukuhuoneentaloa kouluksi sopimattomana. Vuonna 1906 opettajakunta esitti kaupungille uuden koulutalon rakentamista. Kun sitä ei saatu, perustivat opettajat rakennusrahaston uuden koulutalon rakentamiseksi. Siihen kerättiin varoja monenlaisin keinoin. Opettajakunta teetti jopa uuden koulun kustannusarvion, ja sen piirustukset tilattiin tamperelaiselta arkkitehti Wiivi Lönniltä. Kuva suunnitellusta koulurakennuksesta on näillä sivuilla kohdassa: Koulurakennukset. Yrityksistä huolimatta koulu joutui toimimaan lukuhuoneen talolla vuoteen 1930 saakka, jolloin sille valmistui nykyinen koulurakennus.

Kun koulu laajeni 8-luokkaiseksi, ruvettiin kouluun hankkimaan opetusvälineistöä sekä kalustoa, ja sitä hankittiin vuosien varrella niin paljon, että varastot eivät sen säilyttämiseen riittäneet. Niinpä opetusvälineistöä oli runsaasti sekä luokissa että koulun käytävillä. Voimistelutunteja varten hankittiin paljon samanlaisia laitteita ja välineitä, mitä vieläkin kouluissa käytetään, mutta myöskin mm. kymmenen florettia. Historiaan, eläin- ja kasvioppiin, luonnonoppiin ja uskontoon hankittiin kymmeniä uusia opetustauluja. Maantieteen opetustaulujen avulla pystyi suorittamaan melkoisen maailmanympärysmatkan. Myös koulun täytettyjen eläinten kokoelmaa kartutettiin. Lahjoituksena saatiin myös ihmisen luuranko, joka tuli tutuksi vuosikymmenten saatossa tuhansille koulussa opiskelleille. Ensimmäisissä viidessä taulussa, jotka koulu hankki, esiintyivät Runeberg, Topelius, Aleksanteri II, Snellman ja Lönnrot.

Oppilaiden kotitausta ja terveys

Koulu piti vuoteen 1940 saakka kirjaa oppilaiden vanhempien säädystä. Vuodesta 1909 lähtien tiedot ovat saman ryhmittelyn mukaisia, joten ne tarjoavat hyvää vertailuaineistoa. Vv. 1909 – 1925 suurin osa vanhemmista (40 – 56 %) oli pikkuliikkeen harjoittajia ja palvelusväkeä. Virkamiesten osuus laski alun 25 %:sta 14 %:iin. Työväen osuus laski ensimmäisen maailmansodan jälkeen 23 %:sta alimmillaan 8 %:iin. Maanviljelijäväestön osuus pysyi jatkuvasti melko alhaisena.

Maailmanpoliittinen tilanne heijastui myös kouluun.

Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana ei oppilaiden terveystarkastuksia suoritettu, koska kaupungissa ei ollut koululääkäriä. Tuhoisaa jälkeä tekeviä tauteja olivat mm. ”tuhkuri”, tulirokko, kurkkumätä, hinkuyskä, espanjantauti, vihurirokko ja keuhkotauti. Ne olivat hyvin usein syynä poissaoloihin ja koulun keskeyttämiseen. Vuonna 1907 koulun johtokunta teki valtuustolle esityksen yhteisen koululääkärin asettamisesta kansakoululle ja yhteiskoululle. Säännölliset terveystarkastukset alkoivat syksyllä 1909. Tiedot merkittiin terveyskirjaan. Kouluterveydenhoito yhdistettiin usein voimistelunopettajan työhön, johon kuului myös terveysoppi.

Järjestyksen pidosta

Dokumenttien valossa näyttäisivät yhteiskouluvaiheen toiminnassa sisäiset ohjeet, kurinpito ja rangaistukset olleen hyvin keskeinen osa koulun jokapäiväistä toimintaa. Koulun ensimmäinen oma ohjesääntö astui voimaan 1.1.1902. Siinä määrättiin yksityiskohtaisesti johtokunnasta, rahavaroista ja palkoista. Siinä määriteltiin myös rehtorin ja opettajien velvollisuudet niin opetuksen, oppilaiden valvonnan kuin heidän oman elämänsä ja siveellisen katsantokantansa osalta.

Vuodesta 1905 alkaen ruvettiin koulussa pitämään nk. Mustaa kirjaa, johon merkittiin 1970- luvulle saakka kaikki rangaistukset. Mustan kirjan tiedoista käy selville, kuka rangaistuksen on saanut, milloin ja mistä syystä, minkälaisen rangaistuksen, kuka sen antoi sekä miten ja milloin rangaistus suoritettiin. Opettajilla oli käytössään yhdeksän eri rangaistusta, eli ”varoitus ja nuhtelu luokan edessä, eroittaminen tovereista, muutto alimmaiseksi luokassa, jälkeenpito koulussa viikon lopulla, nuhtelu ja moite koulun kokoontuneiden opettajain ja nuorison läsnä ollessa, aresti eri huoneessa eli karsseri, kehoitus koulusta lähtemään, karkoitus oppilaitoksesta vissiksi lyhyemmäksi tai pitemmäksi ajaksi ja karkoitus ikuiseksi ajaksi”.

Järjestyksen ja kurinpito ei rajoittunut pelkästään kouluun, vaan se ulottui myös koulun ulkopuolelle. Niinpä oppilailta kiellettiin mm. suosituksi tullut oleskelu rautatieasemalla, elävissä kuvissa käynti ja kuuluminen täysikasvuisten yhdistyksiin. Syksyllä 1909 laaditut käytösohjeet sisälsivät runsaasti tietoa siitä, kuinka sivistyneen nuorison tuli käyttäytyä. Oli esiinnyttävä siivosti ja vaatimattomasti sekä osoitettava koko ajan kohteliaisuutta kaikille. Käynnin tuli olla reipas ja ryhdin aina hyvä. Käsiä ei saanut pitää taskussa. Ohjeissa kerrottiin myös miten ovissa, käytävillä ja kaduilla piti kulkea sekä miten tervehditään, niiataan tai kumarretaan. Seurassa oli myös varottava huomattavaa haukottelemista.

Vuonna 1911 hyväksyttiin ”Kemin Suomalaisen Yhteiskoulun Koulujärjestys”. Sen mukaan ”koulun tarkoitus on kasvattaa oppilaitansa itsenäiseen henkiseen työhön ja heidän luonnonlahjojensa ja kykyjensä kaikinpuolinen kehitys. Joka koulussa istuu tarkkaamattomana ja toimettomana, kuluttaa turhaan aikansa”. Ensi kertaa puhuttiin myös koulun ja kodin yhteistyöstä. Vanhemmat saivat ohjeita oppilaiden nukkumisesta, liiallisesta koulutöihin kuulumattomista harrastuksiin osallistumisesta, liika tiheistä huveissa ja tansseissa käynnistä, raittiin ilman puutteesta yms. Kotien ehdottomaksi velvollisuudeksi katsottiin kieltää tupakan poltto ja väkijuomien nauttiminen sekä estää kortinpeluu ja yleisissä huveissa käyminen ilman lupaa. Pitkämatkalaiset saivat taas myöhästymisistään karsseria. Koulujärjestykseen kirjattiin myös tarkat ohjeet koulun omaisuuden käsittelemisestä, rivissä seisomisesta, rukouksissa olosta, samoin tunnilla käyttäytymisestä ja kellon soitosta.

Koulutoimen ylihallituksessakin oli havaittu kurin höltyminen vuoden 1905 jälkeen. Niinpä siellä kehitettiin oppilaiden itsehallintokokeilu, johon Kemissäkin heti tartuttiin. Itsehallinnon idea oli, että oppilaat valvoisivat itse järjestystä koulussa siitä, kun opettaja lopettaa tunnin, siihen, kun opettaja astuu luokkaan. Jokainen luokka valitsi keskuudestaan valvojan ja tälle apulaisen. Valvojat olivat eri asia kuin järjestäjät, joiden tehtävänä oli tuulettaa luokka, pyyhkiä taulu, pestä taulusieni, avata päiväkirja opettajalle oikeasta kohtaa, avata mustepullo, kastaa kynä ja ilmoittaa poissaolijat. Valvojat puolestaan muodostivat toverineuvoston, joka kokoontui kerran viikossa. Se sai päättää pienemmistä rangaistuksista. Itsehallintoa kokeiltiin vain kolmella ylimmällä luokalla, mutta vain muutaman kuukauden kuluttua todettiin, että itsehallintokokeilu oli epäonnistunut.

Järjestyksen ylläpitoon ja käyttäytymisen kohentamisen paneutumiseen kiinnittivät myös tarkastajat huomiota ja antoivat siitä lausuntonsa. Tarkastajat kehottivat noudattamaan rangaistuksissa yhdenmukaista linjaa. Myöhemmin tarkastajat yrittivät selvästi lieventää opettajakunnan ankaruutta ja varoittelivat käyttämästä liikaa jälki-istuntorangaistuksia.

Ylioppilaskirjoituksista

Ylioppilastutkinnosta oli Suomessa ensimäistä kertaa määrätty vuonna 1858. Tutkinto merkitsi tuolloin ja kauan sen jälkeenkin kirjoittautumista samalla yliopistoon, ei tosin automaattisesti, sillä koululla piti olla virallinen lupa laskea oppilaita sinne. Kokeet pidettiin kaksi kertaa vuodessa, maaliskuussa ja syyskuussa. Ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset olivat Kemissä merkkitapahtuma ja kiinnostivat kaikkia. Helmikuun 23. päivänä 1904 koulu oli saanut oikeuden päästää oppilaita yliopistoon. Saman kevään ylioppilaskirjoituksiin osallistuivat kaikki yhdeksän VIII luokan oppilasta, joista hyväksyttiin seitsemän. Lisäksi keväällä hylätyt kaksi oppilasta hyväksyttiin syksyllä. Koulu oli näin suoriutunut ihan mallikkaasti ensimmäisistä kirjoituksista ja se oli saavuttanut sen koulumuodon, joka sillä oli 1970-luvulla tapahtuneeseen peruskoulun syntymiseen saakka.

Vuonna 1906 ylioppilaskirjoituskäytäntöä muutettiin niin, että kokeissa ei saanut enää käyttää sanakirjaa. Vuonna 1917 tehdyn muutoksen jälkeen kokelaan oli kirjallisena näytteenä laadittava ” lyhyenpuoleinen kirjoitus oppilaan äidinkielellä semmoisessa aineessa, joka on ollut oppilaitoksessa opetuksen esineenä”. Tästä alkoi kehittyä reaalikoe. Vuoden 1921 alusta astui ylioppilaskirjoituksissa voimaan muutos, jonka mukaan kirjallisia kokeita oli viisi. Äidinkielen, toisen kotimaisen kielen, vieraan kielen ja matematiikan kokeen suorittamisen lisäksi piti kirjoittaa reaalikoe, jossa oli neljä eri aineryhmää.

Ensimmäisten ylioppilaskirjoitusten jälkeen tulostaso laski. Tästä oli seurauksena, että kouluhallituksesta oli joku tavan takaa Kemissä tutkimassa koulun edellytyksiä päästää oppilaitaan jatkossakin yliopistoon. Tarkastuskertomuksia tehtailtiin tiuhaan. Koulua painostettiin uhkauksin ja neuvoin parempiin tuloksiin. Ohjeita tuli niin koululle kuin yksittäisille opettajillekin. Eräs tarkastaja suositteli jopa historian opettajan vaihtamista. Näin myös tapahtui, tosin melkoisen riidan jälkeen. Vihdoin vuonna 1917 kirjoitukset menivät paremmin. Peräti kaksi oppilasta sai yleisarvosanan laudatur. 1920-luvulla oli vielä tason heilahteluja, mutta sitten tulokset alkoivat tasaisesti nousta. Alkuajan ongelmat ja vaikeudet oli vihdoin voitettu. Tarkastajienkin mielenkiinto kohdistui lukuisiin uusiin maaseutukouluihin, joilla oli samoja ongelmia kuin Kemin koulussa aiemmin.

Sortokauden kuohuntaa

Ajanjakso 1899 – 1905 tunnetaan Suomen historiassa nimellä ensimmäinen sortokausi. Tavoitteena oli Suomen venäläistäminen ja sitä toteuttamaan lähetettiin tänne kenraalikuvernööriksi Nikolai Bobrikov. Hän valmisteli Suomen venäläistämisohjelman, jonka keisari Nikolai II hyväksyi. Jotta Bobrikovilla olisi paremmat valtuudet toimia, antoi keisari- suuriruhtinas nk. Helmikuun manifestin. Sitä pidettiin valtiokaappauksena, jonka avulla Suomen perustuslait tahdottiin syrjäyttää.

Bobrikovin venäläistämisohjelma oli laaja, mutta käytännössä se koski Kemin Suomalaista Yhteiskoulua vain venäjän kielen osalta. Venäjän kielen viikkotuntimäärä nostettiin 1901 kolmeenkymmeneen ja 1903 aina neljäänkymmeneen tuntiin saakka. Jotta venäjän kieltä oli varmasti 40 viikkotuntia, se sidottiin valtionavun ehdoksi. Venäjän kieli oli niihin saakka ollut oppilaille luonnollinen valinta, mutta sortokauden seurauksena asenteet venäjän kielen opiskeluun muuttuivat täysin negatiivisiksi. Alettiin puhua Bobrikovin kielestä, jota piti vastustaa samalla tavalla kuin muitakin sortajan toimenpiteitä.

Poliittinen jännitys ja Bobrikovin ampuminen kesäkuussa alkoivat aiheuttaa vakavampia selkkauksia. Suomen ja Venäjän suhteet kiristyivät. Aktivistien yhä näkyvämpi toiminta ei ilmennyt kuitenkaan Kemin yhteiskoulussa. Silti täälläkin sekä opettajat että oppilaat jakaantuivat eri ryhmiin. Kuka kannatti myöntyväisyyspolitiikkaa, kuka passiivista vastarintaa ja kuka aktivisteja.

Venäjän levottomuudet ja koko valtakunnan kattava kapinointi keisarivaltaa vastaan aiheutti syksyllä 1905 yleislakon, joka levisi Suomeenkin. Marraskuun 1. päivänä pidetyssä kansalaiskokouksessa valittiin Kemin suuri lakkokomitea, jonka puheenjohtajaksi tuli rehtori Vihtori Friman. Tämä kunnalliskomitea huolehti siitä, että lakko oli täydellinen. Se erotti nimismiehen toimestaan, riisui poliisin aseista ja käski venäläisiä santarmeja, joita Kemiinkin oli ilmestynyt sortokauden aikana, poistumaan paikkakunnalta. Niin nämä myös tekivät.

Ajan suuret mieliä kuohuttavat tapahtumat alkoivat vyöryä voimakkaina myös Kemin yhteiskouluun. Päivittäisiin suuriin joukkokokouksiin osallistui runsaasti ylempien luokkien oppilaita. Marraskuun 1. päivänä myös koulu meni lakkoon, mutta oppilaat halusivat sen lisäksi oman lakkonsa.

Tilanteen selvittämiseksi ja Suomen rauhoittamiseksi suuriruhtinas hyväksyi ns. Marraskuun manifestin, jolla sortokausi ja kaikki sen toimenpiteet kumottiin. Lisäksi manifestissa luvattiin yleisen äänioikeuden pohjalta lähtevä eduskuntauudistus. Marraskuun 7. saapui Kemiin sähke, jossa ilmoitettiin yleislakon päättymisestä. Elämä normalisoitui nopeasti kaupungissa. Jo 8. marraskuuta kouluylihallitus teki päätöksen, jonka mukaan koulujen lukujärjestykset oli palautettava 1896 mukaisiksi. Tämä tarkoitti venäjän tuntimäärän pudottamista takaisin 24 viikkotuntiin. Venäjän tunteja ei kuitenkaan palautettu tarkasti niille aineille, joilta tunteja oli venäjään otettu. Eniten tunteja saivat suomen kieli ja historia, joiden asema vahvistui merkittävällä tavalla.

Suurlakon loppumisen jälkeen alkoi sortokauden jälkipyykin pesu. Kemin yhteiskoulun oppilaskunta otti kokouksessaan 11.12.1905 erittäin rajusti kantaa niitä kouluylihallituksen virkamiehiä vastaan, jotka olivat myöntyväisyydellään saaneet pitää virkansa sortokauden aikana. Heidän erottamistaan vaadittiin, koska he olivat käyttäneet väärin valtaansa ja asemaansa. Vuoden 1906 eduskuntauudistus ja ensimmäiset vaalit eivät näytä juurikaan koskettaneen Kemin yhteiskoulua, mutta ajan suuret tapahtumat olivat muuttaneet jotakin peruuttamattomasti. Koulu ei voinut enää olla entisensä. Tämä näkyi eritoten opettajien ja oppilaiden välisissä suhteissa, koska he olivat olleet sortokauden ajan tavallaan samalla puolen rintamaa ja siten lähentyneet toisiaan.

Ensimmäisen maailmansodan aikaa

Ensimmäinen maailmasota alkoi 1.8.1914. Venäjä kuului ympärysvaltoihin ja oli sodassa, mutta Suomi ei. Venäjän päävihollinen oli Saksan keisarikunta. Sota näkyi heti Kemissä eritoten rautatieasemalla, sillä Tornion kautta alkoi liikkua idän ja lännen välillä melkoinen ihmisvirta. Kemin yhteiskoulun opettajakunnan oli taas kiellettävä ankarasti oppilailta rautatieasemalle meno. Sodan alku tuntui lähinnä opettajien kukkarossa, sillä he joutuivat luovuttamaan 2 % palkastaan Punaiselle ristille, joka hoiti haavoittuneita.

Kovin merkittävästi ei sota-aika koulussa näkynyt, mutta Suomen koululaitoksessa tehtiin joitakin uudistuksia. Syyskuussa 1914 virallistettiin oppikoulujen alempien luokkien nimeksi keskikoulu. Saman kuun aikana nostettiin venäjän kielen tuntimäärä 34 viikkotuntiin. Uudessa opetussuunnitelmassa klassiset lyseot ja reaalikoulut lakkasivat olemasta. Oli vain lyseo tai yhteiskoulu, jossa saattoi valita reaali- tai klassisen linjan. Huomionarvoinen uudistus oli myös ruumiillisen kurituksen kieltäminen valtion kouluissa.

Vuodet 1917 – 1918

Keväästä 1917 alkoi Suomen historiassa kuohuntavaihe, jota kesti pari vuotta. Sen vaikutukset näkyivät ja tuntuivat myös Kemin Suomalaisessa Yhteiskoulussa. Ensinnäkin Venäjällä tapahtui vallankumous, jossa keisari Nikola II menetti kruununsa. Maaliskuun manifestissa kumottiin 1908 alkaneen toisen sortokauden määräykset. Marraskuussa oli Suomessa yleislakko ja joulukuun 6. Suomi itsenäistyi. Kansa oli kuitenkin jakaantunut jyrkästi kahtia, oikeistoon ja vasemmistoon, valkoisiin ja punaisiin. Seurauksena oli 27.1.1918 alkanut kansalaissota. Kemin yhteiskoulussa kevätlukukausi oli alkanut 15.1. mutta koulun käynti jouduttiin lopettamaan jo 2.2. ja se jatkui vasta 15.4. Ylioppilaskirjoitukset kuitenkin pidettiin ja niissä koulu menestyi erinomaisesti.

Kemin yhteiskoulu, kuten muutkin maan vastaavat koulut, samaistui valkoisiin, poliittiseen oikeistoon. Kemin yhteiskoulusta osallistui kansalaissotaan valkoisten puolella voimistelunopettaja Heikki Sammallahden johdolla kaikkiaan 22 poikaa. Jo aiemmin oli yhteensä 14 koulun silloista tai entistä oppilasta liittynyt jääkäreihin ja käynyt kouluttautumassa Saksassa. Jääkäriliikkeestä ja koulumme jääkäreistä on kerrottu tarkemmin toisaalla kohdassa ”Elämäntarinoita”.

1920-luvun alkupuolta

Kansalaissodan jälkeen syyskuussa 1918 koulu aloitti työvuotensa erikoislaatuisessa ilmapiirissä. Kansakunta oli jakaantunut jyrkästi kahtia; toisella puolella olivat voittaneet valkoiset ja toisella hävinneet punaiset. Minkäänlainen sovittelu ei aluksi näyttänyt olevan mahdollista. Niin syvä viha, pelko ja katkeruuskin vallitsi osapuolten välillä.

Osa opettajista ja melkoinen osa etenkin ylempien luokkien pojista oli ainakin jollakin tavalla osallistunut kansalaissotaan valkoisten riveissä ja suojeluskunnan jäseninä. Paluu kouluelämään ja opettajien kurin alle ei aina ollut helppoa. Lukiolaiset katsoivat suorastaan velvollisuudekseen jatkaa osallistumistaan aatteelliseen isänmaalliseen toimintaan. Eri puolilla Suomea kokonaiset luokat kävivät koulua suojeluskuntapuvussa, mutta ei Kemissä, vaikka lähes kaikki ylimpien luokkien pojat kuuluivatkin paikalliseen suojeluskuntaan. Suojeluskunnasta oli hetkeksi tullut jonkinlainen koulun sisällä toimiva myötäkasvattaja, jonka kanssa opettajakunnan oli tultava toimeen. Kemin yhteiskoulussakin alempien luokkien oppilaille perustettiin voimistelu- ja urheiluseura ”Vekarat”, jota ylempien luokkien suojeluskuntapojat vetivät. Tytöille ilmestyi pikkulottaharrastus, joka kuitenkin alkoi voimistua vasta 1930-luvun keskivaiheilla. Ylikorostunut heimoaate näkyi Kemin yhteiskoulussa mm. viron kielen opiskeluna ja siinä että Akateemisen Karjala-Seuran toiminta sai jalansijaa koulussa.

Koulun toimintaa häiritsi vuosina 1918-20 myös espanjantauti, mutta sitäkin enemmän kurin höltyminen, johon koulu yritti puuttua eri tavoin rangaistuksia koventamalla. Rangaistuksia rapisi sopimattomasta ja röyhkeästä käyttäytymisestä, kiroilemisesta, uppiniskaisuudesta, biljardin peluusta, kahviloissa käynneistä ja tytöille venäläisten kanssa seurustelusta. Karsserirangaistusta käytettiin paljon. Tapahtumien seurauksena opettajakunta hyväksyi syksyllä 1919 koululle uuden järjestyssäännön.

Kemin seudun työväestö oli kansalaissodan vaikutuksesta vetänyt lapsensa pois oppikoulusta, joka samaistettiin valkoisten porvareiden opinahoksi. Vasta 1920-luvun lopulla alkoi työväestön osuus oppilaiden vanhemmissa kuitenkin nousta. Tarkastajat ja kouluhallituskin tiedustelivat, miksi Kemin yhteiskoululla oli yläluokilla niin vähän oppilaita. Rehtori Frimanin mukaan syynä olivat sen ajan vaikeat olot. Keskikoulun puolella meni kuitenkin paremmin ja lukuvuodeksi 1919-20 kouluun oli niin paljon pyrkijöitä, että kouluun oli perustettava ensimmäistä kertaa rinnakkaisluokka.

Kansalaissota oli selvästi muuttanut asioita. Nyt tarvittiin kasvattajia, ei kurin ja tiedon pänttääjiä. Nuorison käyttäytymistä tuli ymmärtää ja nuoruuteen kuuluvia ilmiöitä hyväksyä. Keskustelu kävi vilkkaana, mutta sen vaikutukset opetukseen jäivät kuitenkin varsin vähäisiksi.

Raskaaseen ja vaikeaan aikaan toi toivottua virkistystä koulun 25-vuotisjuhla vuonna 1922, jota vietettiin marraskuun 11. päivänä. Kouluhuoneisto oli jo kesällä korjattu ja siistitty kaupungin toimesta. Juhlapäivän vietto alkoi jumalanpalveluksella Kemin kirkossa. Juhlien järjestelytyön ohjelmineen ja somistuksineen olivat opettajat tehneet yhdessä entisten ja silloisten oppilaiden kanssa. Illalla oli vielä juhlapäivälliset ja illanvietto. Juhlista muodostuikin ikimuistoinen hengen nostatustilaisuus.

Valtion kouluksi

1920-luvun alkupuolella koulun kohdalle alkoi kerääntyä niin paljon vaikeita ongelmia, että ainoaksi ratkaisuksi niistä selviämiseen nähtiin koulun siirtäminen valtion omistukseen. Yksi ongelma oli siinä, että koulu menestyi huonosti ylioppilaskirjoituksissa. Niinpä koulussa tehdyn tarkastuksen perusteella koulun oppilailta evättiin 1921 hetkeksi pääsy yliopistoon. Ensisijaisena syynä oppilaiden heikkoon menestykseen ylioppilaskirjoituksissa tarkastajat pitivät opettajakunnan kirjavaa tasoa ja jatkuvaa vaihtumista. Opettajakunnan mielestä suurin syy vaihtuvuuteen oli siinä, että valtion kouluissa työolot olivat vakaammat ja palkkaus parempaa kuin yksityiskouluissa, mistä syystä opettajat kävivät vain kääntymässä Kemin yhteiskoulussa. Merkittävin syy koulun tukalaan tilanteeseen oli Kemin kaupungin talous. Myös koulun saamaa vähäistä valtionapua pidettiin syynä opettajapulaan. Oppilasvirta kouluun oli niin suuri, ettei pienellä kaupungilla ollut enää resursseja ylläpitää suureksi kasvanutta koulua, joka palveli paitsi Kemiä, myös ympäristökuntia. Mm. 1922 oppilaista oli Kemistä 108 ja ympäristökunnista 116.

Kemin koulun opettajakunta käänsi opettajapulan hyväksi perusteeksi siirtää koulu valtiolle. Kun kouluhallitus eväsi 1922 jälleen Kemin yhteiskoulun oppilaiden pääsyn yliopistoon, koulussa tajuttiin, että johonkin oli ryhdyttävä. Siksi ruvettiin ajamaan voimakkaasti koulun pääsyä valtion kouluksi.

Anomus Kemin Suomalaisen Yhteiskoulun ottamisesta valtion haltuun tehtiin 14.7.1922 ja sitä täydennettiin vielä 24.11. Jälkimmäiseen anomukseen allekirjoittajiksi saatiin yhteensä 13 kunnan edustajien nimet tammikuussa 1923 Kemissä pidetyillä Peräpohjolan maakuntapäivillä, joilla alustajana toimi mm. koulun silloinen v.t. rehtori M.E.Huumonen. Kaikki mahdolliset perustelut koulun saamiseksi valtion kouluksi kaivettiin esiin. Vuosina 1922 – 24 anomuksen tueksi järjestettiin myös laaja sanomalehti- kampanja. Opetusministeri vieraili asian tiimoilta koulussa ja Kemistä kävi arvovaltainen lähetystö Helsingissä. Kun kouluhallitus esitti, että Kemin yhteiskoulu otettaisiin ainoastaan keskikouluna valtion haltuun, otettiin käyttöön suora eduskuntatie. Peräpohjalaiset kansanedustajat tekivät kovasti töitä asian eteen. Lopulta eduskunta hyväksyi 10.12.1924 edustajien O.H.Jussila, A.A. Neitiniemi ja J.A.Mannermaa aloitteen, jonka mukaan Kemin Suomalainen Yhteiskoulu otetaan valtion haltuun täysiluokkaisena yhteislyseona. Syyskuun 1. päivänä 1925 koulu aloittikin sitten toimintansa valtion kouluna nimellä Kemin yhteislyseo. Valtion kouluksi muuttuminen näkyi koululla monella tapaa heti.

Nimikirjan mukaan koulussa oli tuohon mennessä ollut 1.058 oppilasta, joista ylioppilastutkinnon oli suorittanut 164. Koulun johtajana oli toiminut koko ajan, lukuvuotta 1923 – 24 lukuunottamatta, Vihtori Friman, joka oli tuon lukuvuoden Oulun lyseon ruotsinkielen vanhempana lehtorina. Koulun johtajattarina olivat toimineet Iida Dahlström, Sohvi Reijonen, Edith Hällfors ja Anna Huumonen.

Ahti Salmela

yo 1960

Lähteet:

- Kemin Suomalainen Yhteiskoulu, Yhteislyseo ja Lyseo 1897 – 1947, Laaja toimituskunta

- Kemin lyseon ja lukion sekä niiden edeltäjien historia, Kauko Kemppinen

- Kemin kaupungin historia, Osat 1 ja 2, Ossi Hedman