Kemin tyttölyseo

Oheinen artikkeli on julkaistu Kemin lyseon seniorit ry:n 100-vuotismatrikkelissa 1997

KEMIN LYSEO JA LUKIO 1897 - 1997

KEMIN SUOMALAINEN PORVARIYHTEISKOULU, YHTEISKOULU, YHTEISLYSEO, LYSEO JA LUKIO

Sinikka Hjerppe

Lehtori

Lyhyt historiikki esitetty 26.8.1990

"Sortavalan tyttökoulu Kemin tyttölyseoksi

50 vuotta sitten " -juhlapäivillä

KEMIN TYTTÖLYSEO

1940 - 1972

Olemme jokainen viime päivinä varmasti useammin kuin kerran palanneet muistoissamme omaan kouluaikaamme ja voimme yhtyä V. A. Koskenniemen sanoihin:

Olen unessa useasti

sinun kaduillas, koulutie.

Kotiportilta kouluun asti

minun askeleeni vie.

Käyn tässä historiallisessa katsauksessani läpi etupäässä koulumme perustamisvaiheita ja vaellusvuosia ja lopuksi lyhyesti aikaa, jonka koulu toimi omassa koulutalossa.

I Syntyhistoria

    Kemin tyttöyseo päätti toukokuun 31. p:nä 1972 32.:n ja samalla viimeisen lukuvuotensa. Syksyllä 1972 Lapin lääni ensimmäisenä lääninä maassamme siirtyi peruskoulujärjestelmään. Entiset tyttölyseon oppilaat jäivät jatkamaan koulunkäyntiään omassa koulutalossaan siten, että keskikoulun oppilaat muodostivat Sauvosaaren koulun, joka oli peruskoulun yläaste ja lukion oppilaat Meripuiston lukion. Meripuiston lukio yhdistettiin parin vuoden kuluttua entisen lyseon rakennuksessa toimivaan Kemin lukioon.

   Koulutoiminta Kemissä 1930-luvulle saakka oli ollut vaatimatonta. Kansakoulu oli aloittanut toimintansa ns. vanhan kaupungin alueella eli Sauvosaaressa vuonna 1878 pormestari Matti Niemelän talossa, joka myöhemmin tunnettiin paremmin Aaltosen talona, osoitteessa Isopuistokatu eli Meripuistokatu 29. Kemin ensimmäinen oppikoulu - Kemin Suomalainen Porvari Yhteiskoulu, jota nimeä koulusta alussa käytettiin, aloitti toimintansa Kemissä vuonna 1897 ns. Penttilän talossa, joka nykyisin tunnetaan Huvikumpuna. Vuonna 1901 oli Juurakon saarelle perustettu kaupungin toinen kansakoulu.

   Yleismaailmallisen laman hellitettyä 1930-luvun lopulla, yhteislyseon oppilasmäärä kasvoi voimakkaasti ja oli lukuvuonna 1939 - 40 jo 521, kun se neljä vuotta aiemmin oli ollut parisataa oppilasta vähemmän. Juuri 1 luokalle pyrkivien suuri määrä sotaa edeltävinä vuosina johti Kemin oppikoulukysymyksen uuteen vaiheeseen. Kouluun pyrkijöistä voitiin ottaa vastaan vain noin puolet.

   Yhteislyseon rehtori Toivo Kittelän esityksestä koulun vanhempainneuvosto päätti kesäkuun 15. p:nä 1938 pitämässään kokouksessa tehdä kouluhallitukselle anomuksen, jossa se esitti Kemiin perustettavaksi joko uuden oppikoulun tai Yhteislyseon laajentamista kaksoisoppikouluksi. Anomus esitettiin uudelleen vuoden 1939 maaliskuussa, jolloin kouluhallituksessa asia otettiin käsittelyyn. Tällöin kouluhallitus esitti opetusministeriölle, että Kemiin perustettaisiin lukuvuoden 1940 alusta tyttölyseo, joka aloittaisi toimintansa yksiluokkaisena. Ennen kuin kouluhallitus oli vuoden 1940 menoarvioehdotukseensa ottanut tyttölyseon perustamisen, se oli tiedustellut Kemin kaupungilta, oliko kaupunki halukas antamaan mahdollisesti perustettavan tyttölyseon käytettäväksi tarpeellisen huoneiston vähintään viiden vuoden ajaksi lukuvuoden 1940 - 1941 alusta lähtien sekä oliko kaupunki halukas antamaan valtiolle ilmaiseksi tontin rajalle tarpeelliset vesi- ja viemäriputket sekä antamaan mahdollisesti avustusta koulutaloa rakennettaessa. Kemin kaupunki totesi uuden koulun tarpeelliseksi ja suostui kouluhallituksen esitykseen ja lupasi järjestää lisäksi kahden vuoden ylimenokaudeksi huoneet vuokraa vastaan, jollei uusi koulutalo tähän mennessä ehdi valmistua. Lisäksi kaupunginhallitus esitti yhteislyseon koulutalon muuttamista tyttölyseoksi ja lyseon sijoittamista väliaikaisiin tiloihin, koska tyttöjen määrä pyrkijöistä oli suurempi kuin poikien eli noin kaksinkertainen poikien määrään verrattuna. Sen minkälaisessa muodossa uusi koulu Kemiin perustetaan, kaupunginhallitus jätti kuitenkin valtion viranomaisten päätettäväksi. 

   Kouluhallitus ehdotti tyttölyseon perustamista. Tästä huolimatta Valtion vuoden 1940 menoarvioesitykseen otettiin määräraha toisen yhteislyseon eikä tyttölyseon perustamiseksi. Minkälainen tästä uudesta yhteislyseosta piti tulla? Tätä omalta osaltaan valaisee Pohjolan Sanomain kirjoitus elokuun lopulla 1939. Siinä todettiin mm., että Kemin uudesta yhteislyseosta piti tulla kielivaltainen koulu pääkielenä englanti siten, että sitä olisi opetettu 1 luokalla 6 tuntia ja muilla luokilla 5 tuntia viikossa. Pohjolan Sanomissa kirjoitettiin edelleen, että Kemi oli suuri teollisuuskeskus. Siinä tälläinen englanninkielen voittoinen koulu olisi ollut hyvin paikallaan. Tälläistä englanninkielen voittoista koulua ei maassamme vielä ollut, mutta oli suunniteltu, että myös pääkaupunkiin seuraavana syksynä olisi saatu vastaavanlainen koulu. Näin Pohjolan Sanomat.

    Syksyn 1939 tapahtumat aiheuttivat kuitenkin uuden käänteen Kemin oppikoulukysymyksessäkin. Valtion menoarvioon otettu määräraha poistettiin ja asia näytti jäävän hoitamatta. Tämän vuoksi Kemin kaupunginhallitus kirjoitti toukokuun 16. p:nä 1940 opetusministeriölle ja kouluhallitukselle sekä lähetti opetusministeri Uuno Hannulalle jäljennöksen kirjeestä. Hannulahan oli omalta osaltaan edesauttanut koulukysymyksen ratkaisua myönteiseen suuntaan voimakkaasti. Kirjeessä todettiin, etta Kemissä oli väestömäärään nähden kohtuuttoman vähän oppikouluja. Kirjeessä sanottiin lisäksi: "Kemin oppikoulun oppilasmäärän pääosan muodostavat työllisyysperheiden lapset, jotka vaikeistakin olosuhteistaan huolimatta pyrkivät käymään ainakin keskikoulun. Erikoisen paljon on koulussa täkäläisten teollisuuslaitosten vakinaisten työläisten lapsia. Työläisperheiden pyrkimys antaa lapsilleen ainakin keskikoulusivistys, on tunnustusta ansaitseva ja yhteiskunnan on varattava riittävä tilaisuus siihen. Tallä hetkellä sitä ei ole, ja tilanteen tekee vielä vaikeammaksi se, että Lapin läänin siirtoväestön keskuudessa on paljon oppikoulussa jo olleita ja siis niihin sijoitettavia lapsia sekä varmaan pyrkimissä uusia oppilaitakin." Edelleen samaa kirjettä siteeraten: "Uuden oppikoulun saamisen luonnolliset edellytykset ovat niin ilmeiset, että asia täytyy voida järjestää." Kirjeessä esitetään jonkin luovutetulla alueella jo olleen oppikoulun siirtämistä Kemiin, koska kyseessä olevan alueen koulut olivat menettäneet toimintamahdollisuutensa ja opettajat oli sijoitettava muualle tai ainakin heidän palkkansa oli maksettava. Näin sitten tapahtuikin, sillä Moskovan rauhassa vuonna 1940 Venäjälle luovutetun alueen koulujen sijoittelun yhteydessä siirrettiin Sortavalan tyttökoulu elokuun 1. päivästä 1940 Kemiin, jossa se jatkoi sodan takia keskeytyneen lukuvuotensa loppuun. Uusi lukuvuosi alkoi lokakuun 1. päivänä 1940, jolloin Sortavalan tyttökoulu muutettiin Kemin tyttölyseoksi. Samanaikaisesti Kemin yhteislyseo muuttui Kemin lyseoksi, ja syksystä 1940 lähtien sen 1 luokalle otettiin vain poikia. Kemin tyttölyseon opettajiston muodostivat etupäässä Sortavalan tyttökoulun entiset opettajat. Kemin tyttölyseon aloittaessa toimintansa 1. p:nä lokakuuta 1940 koulussa oli 132 oppilasta, joista siirto-oppilaita oli 20. Näistä oli Sortavalasta 11 oppilasta.

II Vaellusvuodet

A. Sota-aika

     Sortavalan tyttökoulun siirto Kemiin johtui sen hetken tapahtumista. Siirrolla ratkaistiin myös kauan vireillä ollut koulukysymys. Asetuksen mukaan Kemin tyttölyseon pitäisi kahtena ensimmäisenä lukuvuonna toimia kuusiluokkaisena ja lukuvuodesta 1942 - 1943 alkaen laajeta yhdellä luokalla, kunnes se tulisi yhdeksänluokkaiseksi. Koulu toimi kuitenkin neljän vuoden ajan kuusiluokkaisena. Syynä oli lukiossa jatkavien oppilaiden vähyys.

    Perustetun tyttölyseon opetussuunnitelma erosi yhteislyseon vastaavasta siten, etta tytöille tärkeäta kotitaloutta piti opettaa kolme viikkotuntia kahdella ylimmällä luokalla ja käsitöitä kaksi viikkotuntia neljällä alimmalla luokalla. Opetusohjelmaan kuului myös vaihtoehtoisena englanti tai ranska neljännestä luokasta alkaen. Kaikilla luokilla oli myös laulua. Tästä johtui, että tyttölyseoiden keskikoulut olivat kuusivuotisia.

    Kaupunginhallitus oli helpottanut koulukysymyksen ratkaisua merkittävästi sillä, että se oli luvannut uudelle koululle poikien ammattikoululta ylimmän kerroksen viideksi vuodeksi ilman vuokraa ja kahdeksi vuodeksi vuokraa vastaan, jos koulu siihen mennessä ei ole saanut omaa koulurakennusta.

    Näin suunnitelma. Ensimmäinen lukuvuosi sujui ongelmitta. Koulu oli pieni, vain 7 luokkaa käsittävä. Näistä seitsemästä luokasta kolme alinta työskenteli poikien ammattikoululla ja muut luokat Kemin lyseon rakennuksessa. Seuraavat neljä vuotta olivat vaikeita, koska vallitsevan sotatilanteen vuoksi Kemin koulut olivat joko kokonaan tai osin sotilas käytössä. Esimerkiksi syyslukukaudella 1941 tyttölyseo ei ollut lainkaan toiminnassa juuri huoneistopulan vuoksi. Vain pari ylintä luokkaa opiskeli marraskuun 17. päivästä lukukauden loppuun kaupungin kirjastossa, Isopuistokatu eli Meripuistokatu 27:ssä ja osittain myös opettajien kotona. Sotavuosien aikana tyttölyseo saattoi samana lukuvuotena olla hajoitettuna seitsemään eri työpisteeseen. Kun koulu lisäksi vuosittain kasvoi, kävi myös tilan tarve entistä tärkeämmiksi.

    Yleisimpiä Kemin tyttölyseon käyttämiä tiloja sotavuosina olivat: Kaupungin kirjasto, Työväentalo Pohjoispuistokatu eli Keskuspuistokatu 25:ssa, Pappilan seurakuntasali Kaivokatu 17:ssa, Pelastusarmeijan kokoushuoneisto Maantiekatu eli Valtakatu 21:ssa, Poliisilaitoksen yläkerta Yrjönkatu eli Sauvosaarenkatu 25:ssa, Ammattikoulu, silloin kun se oli vapaana sotilaskäytöstä. Näinä vuosina noudatettiin opiskelussa supistettua opetussuunnitelmaa, jossa yleensä oli vähennetty kaikkien aineiden tuntimääriä. Opiskelussa noudatettiin lisäksi vuorolukua. Välillä oli aikoja, jolloin harjoitusaineita ei opiskeltu lainkaan. Kotitalouttakin oli vain 1 tunti viikossa teoriaopiskeluna. Kun tilanne kevättalvella 1944 rauhoittui, voitiin kotitalouden käytännön opetus aloittaa Lotta Svärd Kemin paikallisosaston lottakanttiinin keittiössä Junneliuksen. pikkupuolella. Myöhemmin käytössä oli kansakoulun opetuskeittiö iltapäivisin.

    Minkälaisia opetustilat sota-aikana olivat? Tästä on jokaisella silloin koulussa olleella opettajalla ja oppilaalla muistikuvansa. Me toiset voimme vain kuvitella, mitä on työskennellä komerossa, joka on pahviseinällä erotettu muusta tilasta, varastohuoneessa, kirjastossa ja sanomalehtilukusalissa ilman pulpetteja ja tauluja, tiloissa, jotka samanaikaisesti palvelivat kemiläisiä niiden omassa tarkoituksessaan. Mitä olikaan käydä voimistelemassa joko Pelastusarmeijan kokoushuoneessa tai Kino-Pirtin eteisaulassa?

    Kahden kouluvuoden jälkeen eli syksyllä 1942 opettajakunnassa tapahtui huomattava muutos, koska suurin osa koulun opettajista palasi hoitamaan virkaansa Sortavalan tyttökoulussa. Syksyllä 1944 Sortavalan tyttökoulu siirrettiin lopullisesti Riihimäelle, jossa se jatkoi toimintaansa Riihimäen tyttölyseona.

    Koko sota-ajan oli ollut esillä oman koulutalon saaminen Kemin tyttölyseolle. Vanhempainneuvoston ja kaupunginhallituksen välillä oli käyty neuvotteluja koulun tonttiasiasta.

    Kouluhallituksesta neuvotteluissa oli ollut mukana arkkitehti Toivo Salervo. Ehdolla olleista tonteista hän oli pitänyt sopivimpana vanhempainneuvoston kokouksen kolmas helmikuuta 1941 ehdottamaa Isopuistokadun eli Meripuistokadun ja urheilukentän välistä aluetta. Kaupunginhallitus taas oli kannattanut tonttia, joka sijaitsi rautatieaseman ja Maantiekadun eli Valtakadun välillä, kaupungintalon vierellä. Tonttiasia eteni niin, että kaupunginvaltuusto päätti kesäkuun 20. päivänä 1944 lahjoittaa tyttölyseolle tonttialueen Kemin lyseon tontin vierestä. Tontti oli siis luvattu, mutta rakennuslupaa ei ollut. Vanhempainneuvosto päätti yksimielisesti tehdä opetusministeriölle anomuksen, jossa se pyysi Kemi tyttölyseon rakennuttamisen ottamista yhtenä kiireellisimpä tehtävänä valtion rakentamissuunnitelmiin.

B. Rauhan aika

    Lukuvuosi 1945 - 1946 on ensimmäinen rauhanaikainen ja samalla ensimmäinen normaalinpituinen lukuvuosi koulun historiassa. Tilanahtaus oli edelleen suuri. Mahdollisia koulutiloja jouduttiin vuosittain anomaan, eikä ollut varmaa, saadaanko niitä. Koulun pääosa työskenteli Kemin lyseon tiloissa. Ammattikoulu oli myös käytössä. Lisäksi käytettiin apukoulun rakennusta eli nykyistä Huvikumpua, Rantapörhölän yläkertaa Ruiskuhuoneenkatu eli Sankarikatu 8:ssa. Lukuvuonna 1946 - 1947 koulu oli täysiluokkainen. Keväällä 1947 valmistuivat koulun ensimmäiset viisi ylioppilasta.

    Vihdoin oltiin tilanteessa, jossa Kemin kaupunki oli lahjoittanut valtiolle 20. marraskuuta 1947 päivätyllä luovutuskirjalla tontin Kemin tyttölyseon koulutaloa valten.

    Valtioneuvoston vuoden 1949 menoarvioon oli Kemin tyttölyseon rakennusta varten otettu 70 miljoonaa markkaa, ja rakennushallitus oli ilmoittanut, että koulutalon rakentaminen tulee ajankohtaiseksi heti kun valtion saamalle tonttilahjoitukselle oli hankittu lainhuuto. Ajan kuluessa ja koulun kasvaessa havaittiin selvästi, että se tontti, jonka kaupunki oli luovuttanut, oli liian pieni. Näin lopulta päädyttiin tonttiin, jota jo 1940-luvun alussa vanhempainneuvosto oli esittänyt. Vihdoin koulutaloa, jossa parasta aikaa olemme, päästiin rakentamaan vuonna 1951.

    Syksyllä 1952 oma koulutalo oli jo niin pitkälle valmis, että alimmat luokat pääsivät aloittamaan lukuvuotensa omassa rakennuksessa ylimpien luokkien jäädessä vielä lyseon tiloihin. Kevätlukukaudella 1953 koko koulu toimi jo omassa rakennuksessaan. Koulun suunnitteli arkkitehti Onni I. Ermala ja rakensi Rakennustuote oy, jonka johtajana oli diplomi-insinööri Väinö Pekkala.

III Oman katon alla

    Alkusyksy 1953 oli koulussa vihkiäisjuhlien valmistelun aikaa. Ne pidettiin sunnuntaina lokakuun 18. päivänä 1953. Juhlapuhujana oli kouluhallituksesta osastopäällikkö, filosofian tohtori Niilo Kallio.

    Uuden koulutalon myötä saimme huomattavasti uutta opetusvälineistöä. Suurta huolta aiheutti vielä vaikea opettajapula. Erityisesti oli vaikea saada opettajia vieraisiin kieliin ja toiseen kotimaiseen kieleen eli ruotsiin. Lukuvuoden 1953 - 1954 vuosikertomuksen mukaan syitä sille, etteivät opettajat hakeutuneet mielellään Pohjois-Suomeen olivat: ensinnäkin elinkustannukset täällä pohjoisessa olivat tuntuvasti korkeammat kuin etelässä ja toiseksi matkat opintokeskuksiin olivat pitkät. Näitä edellämainittuja ei huomioitu palkkauksessa lisinä. Lisäksi saksan ja ranskan nuoremman lehtorin virkaan kuului opetusvelvollisuus lukiossa nuoremman lehtorin palkkaeduilla.

    Huomattava parannus koulussamme tapahtui lukuvuoden 1962 - 1963 alusta. Tällöin tyttölyseo muutettiin asetuksella 16. maaliskuuta 1962 seuraavasta syksystä alkaen kaksoistyttölyseoksi. Tämä tarkoitti sitä, että koulussamme oli syyskuun ensimmäisestä päivästä 1962 alkaen kaksi sarjaa vakinaisia luokkia. Toinen merkittävä uudistus oli iltalinjan perustaminen asetuksella kesäkuun 11. p:nä 1971. Se oli ensimmäisenä toimintavuotenaan kaksiluokkainen, yksi keskikoulu- ja yksi lukioluokka. Keväällä 1972 päättyi Kemin tyttölyseon itsenäinen toiminta. Sen kirjoissa olleet oppilaat jatkoivat koulunkäyntinsä loppuun tyttölyseon opetussuunnitelman mukaan.

IV Koulun johto
    Koulussamme on toiminut monia huomattavia persoonallisuuksia opettajana. Ajan niukkuuden vuoksi mainitsen kuitenkin koulun rehtorit. Vuosina 1940 - 1942 kouluamme ohjasi uskonnon ja historian lehtori Gunhild Jalo. Hän siirtyi syksyllä 1942 Sortavalaan. Hänen jälkeensä vuodesta 1942 vuoteen 1946 koulun johdossa oli matematiikan ja luonnonopin lehtori Erkki Hyvärinen. Vuodesta 1946 vuoteen 1950 koulun johto oli saksan ja ranskan lehtori Elsi Pelkosen harteilla. Lukuvuoden 1950-1951 koulua johti historian ja yhteiskuntaopin lehtori Kalervo Kaartinen. Hänen jälkeensä 15 vuoden ajan vuodesta 1951 aina vuoteen 1966 kouluamme luotsasi matematiikan ja fysiikan lehtori Eeva Karinen. Viimeiset vuodet vuodesta 1966 vuoteen 1972 rehtorina oli saksan ja ranskan lehtori Hilja Ruokanen.

V Koulun kasvu
    Lopuksi kuvaan koulun kasvua oppilasmäärin. Kahtena ensimmäisenä kouluvuotena oppilasmäärä koulussamme oli alle kaksi sataa, mutta jo ensimmaisenä rauhan vuotena 1945 se kipusi yli 350 ohittaen samalla lyseon oppilasmäärän parilla kymmenellä oppilaalla. Lukuvuonna 1947 - 1948 oppilasmäärä ylitti ensimmäisen kerran neljänsadan rajan. Vasta ensimmäisenä vuonna omassa koulutalossa oppilasmäärä ylitti reilusti viidensadan. Tulijoita olisi ollut, mutta tilat eivät antaneet myöten ja näin yli puoletkin pyrkijöistä jäi koulun ovien ulkopuolelle. Osittaisen ratkaisun tähän toi vuosina 1957 perustettu yksityinen Kemin yhteiskoulu. Siitä huolimatta 1950-luvun puolivälissä suurten ikäluokkien ollessa oppikouluiässä koulummekin oppilasmäärä ylitti jo seitsemänsadan. Lyseossa näihin aikoihin oli noin pari sataa oppilasta vähemmän. Koko 1960-luvun oppilasmäärä pysyi suunnilleen samana ja oli noin 850, kun vastaava luku Kemin lyseossa oli noin 650. Kahtena viimeisenä vuonna oppilasmäärä ylitti jo yhdeksänsadan. Kemin yhteiskoulussa oppilasmäärä vastaavasti oli ollut kolmena viimeisenä työvuotena yli 900. Vuosikertomusten mukaan 1-luokilla on ollut kaikkiaan noin 3300 oppilasta.

    Haluan mainita muutamia meistä entisistä oppilaista nimeltä. Ensimmäisenä tulee mieleeni kansanedustajana pitkään vaikuttanut Anna-Liisa Korpinen, syntyjään Tiekso. Myös näiden päivien esiintyjät Aili Nenola, Hilja Mörsäri, Ritva Siikala ja Aila Harju lienevät tunnettuja muuallakin kuin Kemissä. Koulumme taidekasvatus on tuottanut joukon maineikkaita taiteilijoita eri puolille Suomea ja vieläpä maamme rajojen ulkopuolellekin.

    Kemin tyttölyseo ja myös nämä päivät säilynevät ajatuksissamme ja mielissämme siellä, missä kulloinkin liikumme.

Edellä kerrotusta Sortavalan tyttökoulusta ja sen siirtymisestä Kemiin ja lopulta Riihimäelle voit lukea lisää täältä

KOULUTIE KEMIN TYTTÖLYSEOSSA 1960-LUVULLA

Tämän artikkelin on kirjoittanut Kemin tyttölyseon 1963-1971 käynyt Maija Rask os. Rimpiläinen, joka on toiminut opetusministerinä Paavo Lipposen toisessa hallituksessa 1999-2003 ja kansanedustajana 1991-2007.

Kemissä, pilkku vilkkaassa tehdaskaupungissa, pilkku on kolme oppikoulua. Selitys pilkuille kolmannen luokan suomen kielen vihkosta: ”Jos substantiiviatribuutti on pääsanansa jäljessä ja sen kanssa samassa sijassa niin se erotetaan määräyksineen molemmin puolin pilkulla muusta lauseyhteydestä.” Tämä oikeinkirjoitusoppia-vihko oli ja on legenda meille tyttölyseolaisille.

Pyrkiminen

Oppikouluun meno 1960-luvulla ei ollut itsestäänselvyys. Sinne piti pyrkiä kansakoulun neljänneltä, viidenneltä tai kuudennelta luokalta. Ensimmäisenä koulupäivänä me tyttölyseoon päässeet Pajusaaren kansakoululaiset, minä ja Sainion Leena, jäimme seisomaan koulun sisäportaikkoon kuin nallit kalliolle. Kaikki muut sisään otetut oli jo kutsuttu asianomaisiin luokkiinsa. Emme vastanneet kutsuun, kun mainittiin Pajusaari. Emme tietenkään, koska mehän olimme Sotisaaresta. Meidät sijoitettiin kaupunkilaisten B-luokkaan, koska siellä oli tilaa. Niin meistä sotisaarelaisista tuli kaupunkilaisia.

Koulumatka

Koulumatka, jonka pituus oli noin 6 kilometriä, sujui Hietalan linja-autolla Kemin kirkolta Keminseutu-kaupan pysäkille Sotisaareen. Kyyti oli maksullinen. Pelkäsin, etten pääsisi istumaan niille penkeille, mistä ylsin soittamaan pysähtymisen merkiksi pirrikelloa. Lapsen mieli on outo. Vanha tuttu bussikuski tiesi varmasti millä pysäkillä jäisin pois. Kerran linja-auto oli niin tupaten täysi, että takalasi lensi kurvissa säpäleinä ulos. Nojasin silloin käsilläni takaosan kaiteeseen. Toisen kerran löysin auton lattialta monta kolikkoa, isojakin. Vein ne kuskille. Myöhemmin pidin tekoani typeränä. Tuskin kukaan niitä myöhemmin tuli kyselemään. Olisi minullakin ollut kolikoille käyttöä mutta eiväthän ne olleet minun rahojani.

Oppimisympäristö

Sortavalasta talvisodan jälkeen vuonna 1940 Kemiin siirretty tyttölyseo oli hyvä koulu. Koulutalo valmistui 1953 ja oli uljas rakennus. Se toimi hyvin ilman hissiäkin. Koulurakennus oli avara, aulat kauniita, luokat valoisia ja katot korkealla.

Koulunkäynti tyttölyseossa oli arkista, turvallista, sallivaa, säännöllistä ja järjestys oli moitteeton. En muista, että luokassa olisi turhia metelöity tai että ketään olisi kiusattu. Opettajat tulivat tunneille ajoissa. Jälkeenpäin olen miettinyt, olivatko opettajat koskaan sairauslomalla. Ei tule mieleen. Luokkakoko lähenteli neljääkymmentä oppilasta. Mahtoikohan naapurikoulussa - poikalyseossa - olla yhtä rauhallinen oppimisympäristö? Ainakin pojat parveilivat Meripuistokadun puolella kouluaidalla aina, kun me tyttäret kuljimme ohi ruokatunnilla Nöhilään, joka sijaitsi vastapäätä nykyistä Leipätehtaan toimintakeskusta, possumunkkien ostoon.

Kuvaamataito

Koulun seinillä olivat esillä kuvaamataidon opettajiemme Nina Vanaksen ja Liisa Rautiaisen Euroopan ostoreissuilta hankkimat taideteokset. Parhaiten mieleen on jäänyt Pablo Picasson Tyttö ruudullisessa puserossa-teos. Muita taiteilijoita olivat mm. Chagall, Colliander, Sarpaneva. Taulujen hankintaan tarvittavat varat kerättiin meidän oppilaiden piirustustunneilla tekemistä töistä, joita myytiin kevätnäyttelyssä. Siis me tyttölyseolaiset olemme kaikki Picasson osaomistajia! Kuvaamataidon opettajamme halusivat luoda meille inspiroivan ja opettavaisen kouluympäristön. Sittemmin nuo taideteokset, joita on yli neljäkymmentä, on lahjoitettu Kemin taidemuseolle.

Voimistelu ja urheilu

Jumppamaikka Hilkka Kankkusella oli muistini mukaan aina yllään sininen puolihame, valkoinen pusero ja kädessä TAMBURIINI: yks, kaks, hyppy, yks, kaks, hyppy jne, oli lämmittelyrytmi. Sain useasti näyttää pyydetyt voimisteluliikkeet. Luulinkin silloin, että minusta tulee voimistelunopettaja. Ei tullut. Hiihtoinnostus sammui useaksi vuodeksi pakollisten Selkäsaareen hiihtojen takia. Tuntui, että aina tuuli tai tuiskusi ja oli pakko sauvoa. Kun uimahallin rakennustyöt naapuritontilla alkoivat, ihmettelimme Pennasen Annelin kanssa, että se on aika pieni. Kyse oli vasta rakennusparakeista.

Kielten opetus

Kielten opetus oli monipuolista. Koulussa saattoi opiskella ruotsin lisäksi saksaa, englantia, ranskaa ja latinaa. Valinnan vapautta ei ollut toisen vieraan kielen osalta. Koska olimme B-luokalla, pitkä saksa lankesi automaattisesti osaksemme. Hilja Ruokasen eloisa olemus ja nenäliinan huiskaus hihansuuhun ovat jääneet mieleeni. Aika kultaa muistot, opettajienkin. Tapasin Hilja Ruokasen joskus kouluvuosien jälkeen kaupungilla ja hän muisteli, kuinka loistava oppilas olin ollut. Hänen muistikuvansa oli todella mairitteleva ja niin väärä kuin olla voi. Ainoan vitosen todistukseen jossakin vaiheessa sain nimenomaan saksasta. Lehtisalon Helena oli hyvä erityisesti kielissä. Häneltä tarkistimme usein omat kotiläksymme. Ruotsin opettaja Heli Pohjola oli hauska: seuraava – seuraava – seuraava, opettaja huuteli, kun oppilas ei heti osannut vastata. Hänen sanomaansa riikinruotsin erilaisuudesta muistelin kauhulla, kun hain myöhemmin sairaanhoitajana työtä sairaalasta Uppsalassa. Tapasin työhönottajan, jonka puhetta hädintuskin ymmärsin. Hän puhui skånskaa, sikäläistä savvoo. Asia selkisi seuraavana päivänä osastolla.

Matematiikan opetus

Matematiikan opetus oli varmasti hyvää sekin, vaikkei aine todellakaan ollut minulle mieluisa. Pöljyyksissäni, jälkeenpäin täysin käsittämättömästi, valitsin pitkän matematiikan oppimäärän. Ei siitä mitään tullut. Muistan Canossan matkan silloisen rehtorin Eeva Karisen kansliaan, jossa kävin pyytämässä siirtoa keskipitkään matematiikkaan. Olisi pitänyt ottaa lyhyt. Oli kuitenkin armollista, että vaihto sallittiin. Kerran onnistuin melkein kympin edestä matikan kokeessa. Ainoa virhe, vieläkin sen hyvin muistan, oli Suomen lipun kankaan menekki. Olin kyllä ajatellut, ettei ristiin keskelle laiteta kaksinkertaista kangasta. Ei laitettu, jätin silti vähentämättä sen pienen toisen neliön pinta-alan.

Luonnontieteet/psykologia

Piti valita toinen. Se oli harmillista, koska molemmat kiinnostivat. Laila Saukkonen oli hyvä opettaja hänkin. Erityisen töisevää oli kasvien keräily kesällä: 30, 30 ja 20 eli yhteensä 80 kasvia kolmena kesänä. Emma-äitini oli innokas auttamaan tässä niinkuin käsitöissäkin, kun opettelimme virkkaamalla koukkausta. Viimeisen kesän jälkeen pidettiin kasvitentti. Siinä piti osata tieteellistä nimeä myöten mikä tahansa keräämistään kasveista. Selvisin hyvin, olin harjoitellut kiinnittämällä kasvipaperit huoneeni takaseinään ja sieltä niitä opettelin. Myöhemmin olen iloinnut kasvitietämykselläni ja opettanut lapsilleni ja lapsenlapsilleni kasvien nimiä. Hyvällä menestyksellä. Ainakin pojanpoika Tuomas tunnistaa hyvin niin kasvit, linnut kuin kalatkin. Yksi tyttäristäni sanoikin joskus, että äiti tietää kasveista ja isä linnuista.

Tyttölyseolla on mittavat täytettyjen lintujen kokoelmat niinkuin myös naapurikoululla lyseossa. Nolottaa, mutta parhaiten tunnistimme kokoelmasta rautiaisen, harmaan vaatimattoman näköisen pikkulinnun. Sillä törrötti rautalanka pyrstön alta.

Kiusaamisesta

Kiusaamisen kohteeksi en koskaan joutunut, en myöskään todistamaan kiusaamista. Me tytöt olimme pääsääntöisesti kilttejä, siivoja, ahkeria ja kunnollisia oppilaita. Yhden opettajan kohdalla kävi kuitenkin toisin. Opettajan tapa suhtautua kokeisiin ylitti oikeudentajumme. Kymppiä ei saanut kukaan, kymppi kuuluu Jumalalle, opettaja totesi. Ysin sai, jos osasi vastata koekysymykseen sanasta sanaan kirjan mukaan ja piti olla oikeat tunnilla tehdyt alleviivaukset koepapereissa, niin ja vielä oikealla värillä tehdyt. Itse kukin meistä ratkaisi ongelman omalla tavallaan. Jotkut kirjoittivat kotona valmiita vastausvaihtoehtoja. Opettajan huomion herpaantuessa pulpetista otettiin oikea vastausvaihtoehto esiin. Minäkin tein omat ratkaisuni. Opettelin koealuetta ulkoa ja kirjoitin sen sitten tunnilla koepaperille. Muistan, että kerran päätin jäädä koepäivänä kotiin. Poissaolovihkoon kirjoitin:”Väsymys”. Äiti allekirjoitti.

Samaa opettajaa kiusasimme iltatuntien hämärän laskeuduttua. Emme sytyttäneet luokkaan valoja. Sanoimme, etteivät ne toimi. Kerran laitoimme Pyhän Maan kartan väärinpäin karttatelineeseen. Opettaja ei tätäkään kommentoinut. Kun kartasta piti osoittaa jotakin kohtaa, niin etupenkin tyttö käänsi kartan yhtä reunaa niin, että etupuolikin voitiin nähdä. Näillä tempuilla ei ollut mitään tekemistä oikeudentajun kanssa, se oli puhdasta kolttostelua.

Uskonnon opetus

En kuulunut kirkkoon ja siksi minulle oli tärkeää saada uskonnosta kymppi. Myöhemmin rippikoulun yhteydessä minut kastettiin. Toinen uskonnon opettajamme oli Niilo Rauhala, sittemmin kuuluisa virsikirjarunoilija. Hän opetti havainnollisesti, kuinka kirkkoherra valitaan. Järjestettiin kirkkoherranvaali. Olin toinen ehdokas Kallan Liisan lisäksi. Piti valita saarnavirsi ja pitää vaalisaarna. Virreksi valitsin 354, ”Rakkaus kun kuvaksesi meidät tänne kerran loit”. Minulle oli yllätys, kun jouduin yksin aloittamaan virrenveisuun. Hetken oli orpo olo. Veisasin ja saarnasin ja voitin ensimmäiset käymäni vaalit.

Aamuhartaudet pidettiin juhlasalissa. Oppilaat marssivat sinne hyvässä luokkajärjestyksessä. Oppilasmäärä lukuvuonna 1965-1966 oli 841. Ilma oli sakeaa, joten silloin tällöin joku pyörtyä kupsahti. Joskus pidin itsekin aamuhartauden vaikken muistakaan, mistä puhuin. Koulun henki oli salliva. Meitä oli ryhmä tyttöjä, jotka saimme kokoontua jumppasalin välinevarastoon ruokatunneilla pitämään rukoushetkiämme. Siihen aikaan vitoslaisuus oli vallallaan.

Käsityö ja kotitalous

Käsityön opettajana oli Leena Tarasuo. Hän oli rauhallinen ja kärsivällinen opettaja. Saimme tarvittavat kankaat koulusta. Paitapuseron ompelu oli haastava homma. Teimme käsitöissä kotitaloustunneille tarvittavan suojaesiliinan ja hiukset peittävän hilkan. Näin varmistettiin, että jokaisella oli asianmukainen varustus, kun kotitalouden opetus alkoi. Minulla on vieläkin tallella ja myös käytössä kotitaloustunnilla kirjoitettu laaja reseptivihko. Opettaja Torvinen, Soppa-Maijaksi kutsuttu, oli hyvä tyyppi.

Historia

Muistelen, että aika monesti historian opetus aloitettiin ”alusta”, kampakeramiikasta. Emme tainneet päästä kunnolla ainakaan lähihistorian sisällissodan syiden läpikäyntiin. Tätä en tuolloin pohtinut, vasta vuosien jälkeen. Liekö suomalaisia koskettaneet sodat ja ristiriitaiset, kipeät tapahtumat olleet liian tuoreita, jotta niitä olisi haluttu lähemmin tarkastella. Selasin Vehvilä-Castrenin Suomen Historia-kirjaa. Sisällysluettelosta olin vapaussota-kansalaissota luvun laittanut sulkuihin.

Äidinkieli

Äidinkieli oli jämptiä ja välillä pelottavaa. Opettaja Vappu Hakoköngäs-Kittelä oli tiukka ja vaativa. Varokaa 6-pisteen virheitä ylioppilaskokeissa. Ei mitään ”timantteja hangella” ilmaisuja! Hän kirjoitutti ns. kolmannen luokan vihkon pilkkusääntöineen. Silloin monesti pelotti, mutta myöhemmin olen useasti kaivanut vihkon esiin tarkistaakseni sanojen tai pilkkujen oikeellisuuden. Kiitos opettaja Vappu ja puolisonsa Toivo! Toivo Kittelä lateli samat säännöt lyseon junnujen päähän. Mieluisana muistan yhden äidinkielen suullisen esityksen, jonka saimme yhdessä ystäväni Pinge Hirvasniemen kanssa pitää. Kerroimme japanilaisesta tanka-runoudesta ja onnistuimme vuoropuhelussa hyvin. 

Kukaties, elän

vielä niin kauan että

alan kaivaten,

leppoisasti muistella

tätä murheeni aikaa.

Kiyosuke

Mitä jäi käteen yhdeksän vuoden uurastuksesta Kemin tyttölyseossa? Ylioppilaslakki, kolmannen luokan vihko, hyvät eväät elämään sekä mukavia ystäviä, joiden kanssa vieläkin voi jakaa menneiden vuosien kokemuksia.

Faktantarkistuksen suorittaneet luokkakaverini:

Anneli Korjonen os. Pennanen

Marja-Liisa Kaikkonen os. Vartiainen