Jounela Antti
Antti Aarne Juhani Jounela, s.18.8.1936 Oulu. 1 lk:lle 1947, yo 1955
Kemin lyseo on Antille hyvin tuttu. Lapsuuden koti sijaitsi Kaivokadulla vain korttelin päässä koulusta, jota myös hänen Aarne -isänsä oli käynyt 1900-luvun alkuvuosina. Perheen yhteinen harrastus oli musiikki, mutta annetaanpa Antin itse kertoa lisää.
Lukion kolmena kesänä (1953-55) olin töissä savotassa, uitossa ja postissa. Seuraavat kolme kuluivat Kemi Oy:n laboratoriossa sellunjalostamisessa tavoitteena kondensaattoreihin sopivan paperin valmistus. Elämä oli siis vielä valintoja täynnä.
Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa kuluivat vv. 1958-64.
Kurssimuotoisessa opiskelussa pääsin kladissa puolivälin paikkeille. Valmistuttuani lisensiaatiksi v. 1964 jatkoin suoraan erikoistumista sisätautilääkäriksi Meilahden sairaalassa. Opettajat olivat loistavia ja lääkärin työsarka alkoi vihdoin kiinnostaa. Jonkinlaisena kutsumustyön esimerkkihenkilönä minulla oli setäni Einari Jounela, joka toimi yksin Simon kunnanlääkärinä 20 vuoden ajan. Rinnakkain erikoistumisaikana tein väitöskirjan HY:n Farmakologian laitoksessa. Aiheena oli kahden lääkkeen fataalin yhteisvaikutuksen mekanismin selvittäminen. Aihe oli vaikea: humaanikokeita ei voinut tehdä ja koe-eläimet -hiiret, rotat ja kaniinit – näyttivät sietävän lääkeyhdistelmää hyvin. Ratkaisu löytyi, samoin tyydytys ilta- ja aamuöinä tehdyistä eläinkokeista, päivät kuluivat sairaalatyössä. Sisätautilääkärin paperit ja väitöskirjan sainvuonna 1970.
Sairaalatyön ehdoton huippuaika – valitettavasti lyhyt – kului Kemin keskussairaalan ylilääkärinä vv.1972-73. Jo ensimmäisenä yönä löytyi sydänpussiin kavalasti kertynyt verimäärä, jonka oululaiset kardiologit punktoivat: 1½ litraa ja hengenahdistus helpotti. Kansallista kuuluisuutta saimme Heikki Pirttiahon kanssa diagnosoimalla ”Suomen ensimmäisen sydänsyövän”, eteismyksooman, josta Oulun throraxkirurgit tekivät monen sivun artikkelin Suomen Kuvalehteen. Keskussairaalan ainoana erikoislääkärinä toimiminen (24/7) oli raskaampaa kuin olin odottanut; takaisin Helsinkiin,nyt arvostetun Marian sairaalan apul. ylilääkäriksi, josta vuonna 1975 eläkevirkaan Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan. Oulussa vastasin päivystysalueesta ja hoidin kahden teho-osaston sisätautipotilaat. Sisätautiopin dosentuurin sain 1975 ja professorin pätevyyden 1988, molemmat Oulun yliopistosta.
Takaisin kouluaikaan: ”Pane piste silloin kun mietit puolipistettä”, ”älä kirjoita liian pitkiä lauseita” tai ”U=RI, P=IU ja E=Mv2/2”. Eihän näillä pitäisi olla mitään yhteyttä lääkärin työn kanssa, mutta kuitenkin oikea asenne oppimiseen välittyi juuri koulussa, Kemin lyseossa. Koulun jälkeen elämä oli tietysti täynnä valintoja. Filosofit sanovat, että elämänviisautta ei voi opettaa ja että kukin oppii yrityksen ja erehdyksen tietä. Oman tieni kulkuun olen melko tyytyväinen, ja koululle olen kiitollinen.