2007
Koulu täyttää 110 vuotta. Senioriyhdistys lahjoittaa koululle valokuvanäyttelyn lukiorakennuksista. Näyttely on pysyvästi koulun 2. kerroksessa. Tiedeluentopäivä, luennoimassa MMT Veli Pohjonen ja FT Reija Satokangas. Itsenäinen iltalukio lakkaa, se muutetaan koulun iltalinjaksi. Maahanmuutto-opetus kasvaa räjähdysmäisesti, sitä varten perustetaan kouluun oma yksikkö. Opettajat pakkolomautetaan.
2008
Oppilasmäärä painuu alle 400:n. Koulu ottaa teemaksi kestävän kehityksen. Etäopetusta ja maahanmuutto-opetusta kehitetään voimakkaasti. Liikunnallinen itsenäisyysjuhla. Liisa Rautiaisen taulu lahjoitetaan koululle. Senioriyhdistyksen laatimia koulun historiasivuja kehitetään.
2009
Oppilasmäärän lasku pysähtyy. Perusteemaksi otetaan toisesta välittäminen. Maahanmuuttajakoulutus lisääntyy, oppilaita on jo lähes 200 ja opettajia 17. Ensimmäiset riemuylioppilaat promovoidaan.
2010
Lukuvuosi sujui rauhallisesti. Uusia tempauksia ja erilaisia toimintatapoja kokeiltiin esim. opiskelijat ja opettajat osallistuivat yhdessä UNICEF- kävelyyn.
Keväällä yo-lakin saivat 92 lukio-opintonsa päättänyttä, syksyllä puolestaan 11 ja keväällä 18 kaksoistutkinnon suorittanutta opiskelijaa. Syksyllä kouluun ilmoittautui 90 oppilasta, hieman vähemmän kuin aikaisemmin.
Järjestyksessä toiseen riemuylioppilastapahtumaan osallistuivat keväällä 2010 myös Kemin tyttölyseosta 1960 ylioppilaaksi kirjoittaneet.
2011
Lukuvuoden opetuksen kehittämisen pääpaino oli tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön monipuolistaminen. Tähän työhön saatiin opetushallitukselta 64 000 euron avustus. Hankkeen ansiosta jokaisessa opetustilassa on nyt hyvä tietotekninen varustus ja nopeat tietoliikenneyhteydet. Avustuksella pystyttiin kouluttamaan myös opettajien verkko-opetustaitoja.
2012
Keväällä suoritettu lukiokysely osoitti, että opiskelijat arvostavat Kemin lyseon lukiossa viihtyisää ja siistiä opiskeluympäristöä sekä kannustavia ja asiansa osaavia opettajia.
Oppilaskunta järjesti lukion bändipäivän 24.10. Jokavuotisessa tapahtumassa soitti viisi lukion opiskelijoiden yhtyettä: Meripojat, Ruutana, M.O.O.P, Typical Error ja Prime.
Huhtikuussa joukko fysiikan ja matematiikanopiskelijoita pääsi tutustumismatkalle Oulun yliopiston prosessi- ja ympäristötekniikan osastoon. Matka oli Teknologiateollisuuden koulullemme tarjoama palkintomatka.
Vuoden aikana henkilökunnasta eläkkeelle jäivät äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Marja Leinonen sekä atk-tukihenkilö Leena Ylävaara.
2013
Keväällä käynnistyi Meri-Lapin kaikkien viiden lukion – opiskelijoita yhteensä n. 900 - yhteinen kehittämishanke, jonka painopiste oli tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edistäminen. Kemin ja Tornion lukiot laativat lukujärjestyksille samat aikataulut, jotta pienet opetusryhmät voitiin yhdistää tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntäen.
Koulu järjesti Kemin kaupungin itsenäisyyspäivän juhlaohjelman. Joulujuhla pidettiin Kemin kirkossa. Opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajana toimi Salla Talus. Hänen mottonsa oli: ”Lukio on elämän parasta aikaa”. Syksyn uuden ylioppilaan puheen piti Pejam Hassanzadeh.
Vuosijulkaisuun saatiin kahden julkkiksen ja entisen kemiläisen eli Esko Valtaojan ja Ville ”Viki” Eerikkilän haastattelut. Julkaisussa oli myös rehtori Margit Kettusen kiitokset senioriyhdistykselle koulun hyväksi tehdystä työstä.
2014
Kemin lyseon lukiossa tutoreina toimivat opiskelijakunnan hallituksen jäsenet. Hallitus järjesti lukuvuoden aikana muun muassa bändipäivän, Youtube-videokilpailun, pikkujoulut ja vappuriehan sekä lukuisia teemapäiviä.
Luma-viikkoa vietettiin marraskuussa. Sen aikana järjestettiin mm. shakkitapahtuma, ratkottiin Päivän Pulmia ja kilpailtiin päässälaskutaidossa.
Koulun joulujuhlaa vietettiin Kemin Pirtillä ja teemana olivat tanssiaiset. Penkkareita vietettiin perinteisin menoin ja Wanhojenpäivästä tuli ikimuistoinen.
Lukiolainen Ville-Markus Kiviharju piti puheen Kemin veteraanijuhlassa. Kevätjuhlassa lakitettiin 96 uutta ylioppilasta.
2015
Vuosi oli historiallinen siinä mielessä, että keväästä 1992 koulun rehtorina toiminut Margit Kettunen jäi eläkkeelle kevätlukukauden päätyttyä.. Margit ehti siis toimia rehtorina kunnioitettavat 23 vuotta. Myös äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina vuodesta 1981 alkaen toiminut Paula Uusitalo jäi eläkkeelle.
Lukuvuoteen sisältyi monia opintomatkoja. Lehtikurssilaiset tekivät opintomatkan Helsinkiin, jossa tutustuttiin useaan mediataloon. EconoErasmus-projektissa mukana olleet pääsivät käymään Saksassa. Cern-projektissa mukana olleet pääsivät tutustumismatkalle Geneveen. Vaihto-oppilaat tekivät puolestaan viikon kestävän vierailun Madridiin. Kemin yhteiskoulusta ylioppilaaksi kirjoittaneet olivat ensi kertaa mukana riemuylioppilaspromootiossa.
2016
Uusi rehtori, Pekka Mäkelä, aloitti elokuussa työt. Samalla koulu aloitti Lapin läänin ainoana lukiona tuntijakokokeilun, joka mahdollistaa suuremman valinnaisuuden reaaliaineissa ja jossa opiskelijat voivat keskittyä enemmän heitä itseään kiinnostaviin oppiaineisiin.
Syksyllä ensimmäiset opiskelijat kirjoittivat filosofian, maantieteen ja saksan ylioppilaskokeet digitaalisesti. Opettajat saivat kannettavat tietokoneet.