Jalokastanja

Jalokastanja tai kastanja (Castanea sativa) on luultavasti alunperin kotoisin Aasian länsiosista Iranin ja Balkanin väliltä. Sitä on viljelty syötävien pähkinöidensä takia jo yli 3 000 vuoden ajan, ja nykyisin sitä kasvaa villiintyneenä Etelä-Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä.

Jalokastanja kasvaa 20–30 m korkeaksi, ja sen runko voi olla jopa kolme metriä halkaisijaltaan. Puun kuori on ruskeanharmaa ja verkkomaisesti uurteinen, vanhoissa puissa kuori on syväuurteinen. Hammaslaitaiset lehdet ovat noin 20 cm pitkiä ja 5–10 cm leveitä.

Puu kukkii kesä–heinäkuussa ja kellanvihreän ja runsaspiikkisen "cupulan" sisällä on yleensä 1–3 pähkinämäistä siementä eli kastanjaa, jotka kypsyvät lokakuussa. Kastanjat ovat sipulin muotoisia, ja pilaantunut kastanja tuntuu kevyemmältä kuin hyvä, joka on kiinteä ja kiiltävä. Kastanjan sisältämä tärkkelys hajoaa kypsennettäessä sokeriksi. Kastanjoita syödään yleensä paahdettuina. Niitä voi myös keittää, viipaloida muhennokseen tai soseuttaa keitettynä. Englanninkielisissä maissa maustettua kastanjasosetta käytetään usein kalkkunan täytteenä.

Jalokastanja on Suomessa hyvin harvinainen puu, jota tapaa lähinnä vain tieteellisissä kokoelmissa. Yleisesti koristekasvina kasvatettavat hevoskastanjat eivät samankaltaisesta nimestään huolimatta ole sukua jalokastanjalle eivätkä niiden siemenet ole myrkyllisyytensä takia syömäkelpoisia.

Kuvattu Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa syyskuun alussa 2012.