Saksanjalopähkinä

Saksanjalopähkinä eli saksanpähkinä (Juglans regia) elää luonnonvaraisena Balkanilta aina Aasiaan asti. Se kasvaa noin 20 m korkeaksi, ja lehvästöstä tulee avoimella paikalla 20 m leveä.

Saksanpähkinän pähkinä on iso ja aivojen muotoinen. Biologisesti pähkinä on hedelmän kivi (verrattavissa kirsikankiveen). Hedelmässä on ohut raakana mehevä osa, joka pähkinän kypsyessä kuivuu pois. Sen kuorikalvosta saadaan väriainetta, ja tuoreet saksanpähkinät värjäävätkin helposti poimijoiden kädet, elleivät nämä käytä suojakäsineitä. Saksanpähkinöissä on paljon rasvaa, myös terveellisiä omega-rasvahappoja. Niitä syödään sellaisenaan, mutta käytetään myös ruoanlaitossa, etenkin itämaisissa ruoissa. Saksanpähkinöistä valmistetaan myös öljyä, jota käytetään oliiviöljyn tapaan. Rasvainen saksanpähkinä ei säilykään kovin pitkään pilaantumatta, vaan se härskiintyy helposti.

Saksanpähkinäöljy oli yksi tärkeimmistä öljyistä renessanssin maalareille. Se kuivuu nopeasti eikä kellastu yhtä paljon kuin muut öljyt (esim. pellavaöljy). Soveltuu hienosti öljymaalaamiseen ja pensseleiden puhdistukseen tärpätin tilalle. Härskiytymisen estämiseksi säilytetään valolta suojattuna viileässä.

Saksanpähkinän puuaines on vaalean- tai harmaanruskeaa. Puuaineksen huokoset ovat tasaiset ja hienot. Sen kuivapaino on noin 660kg/m3, joten se on verrattain raskasta. Saksanpähkinäpuuta käytetään muun muassa viiluina tai kokopuuna hienoihin koriste-esineisiin, soittimiin, ampuma-aseiden periin, huonekaluihin ja sisustustöihin.

Puistopuuna saksanpähkinä on suosittu isojen lehtiensä vuoksi, koska se luo tropiikinomaista tunnelmaa. Saksanpähkinä ei menesty Suomessa yhtä hyvin kuin muut Juglans-suvun puut, joten se on puistoissa hyvin harvinainen.