Metsämänty

Metsämänty (Pinus sylvestris) on ainoa Suomessa luonnonvaraisena kasvava mäntylaji ja se on myös Suomen yleisin puulaji. Sen levinneisyysalue Suomessa ulottuu kuusta pohjoisemmaksi aina Pohjois-Lappiin asti. Männyn levinneisyys maapallolla kattaa idässä valtaosan Siperiaaa, lännessä Vähä-Aasian ja osan Keski-Eurooppaa.

Paksuin Suomessa mitattu yksirunkoinen mänty on ollut ympärysmitaltaan noin 5 metriä ja kyseinen puu kasvaa Hämeenlinnassa. Korkein mänty on ollut noin 39 metriä korkea ja se mitattiin Kontiolahdella vuonna 2007. Mänty elää useimmiten noin 250 vuotiaaksi, mutta pohjoisempana Suomessa paljon vanhemmaksikin. Vanhin Lapista tunnettu mänty on ollut noin 800 vuotias.

Avoimella paikalla kasvaessaan mänty jää matalarunkoiseksi ja leveäoksaiseksi puuksi, tiheässä kasvaessaan puu puhdistuu hyvin alaoksista. Pistäväkärkiset, sinivihreät, 4-6 cm pitkät neulaset sijaitsevat oksissa parittain. Sopivalla kasvupaikalla männystä kasvaa pitkä solakkarunkoinen puu jolla on vain pienehkö oksarykelmä latvassaan. Vanhojen puiden kaarna on ylhäältä ohutta, punaruskeaa ja ohuina levyinä hilseilevää, alhaalta kaarna on harmaanruskeaa, paksua ja syväuurteista. Kilpikaarnaksi kutsuttua paksumpaa kaarnaa alkaa muodostua männyn ylittäessä 150 vuoden iän. Paksun kaarnan ansiosta mänty sietää hyvin metsäpaloja.

Mänty kukkii Etelä- ja Keski-Suomessa kesäkuun puolenvälin tienoilla ja tällöin hedekukat muodostavat siitepölyä erittäin runsaasti. Pölyttymisen jälkeen emikukinto sulkeutuu ja kääntyy alaspäin. Niiden väri muuttuu ruskeaksi ja muoto muistuttaa pientä käpyä. Toisena kesänä hedelmöittymisestä kävyt kasvavat täyteen mittaansa (3-6 cm) ja niiden väri muuttuu kirkkaan vihreäksi. Samana syksynä käpysuomut kovettuvat ja käpy tulee uudelleen ruskeaksi. Siemenet kypsyvät loka-marraskuun aikana. Vasta seuraavana keväänä käpysuomut aukenevat ja siivelliset siemenet pääsevät ulos. Ilman kosteus vaikuttaa suomujen avautumiseen, kostealla säällä käpysuomut sulkeutuvat.

Männyn puuaines on rakenteeltaan suorasyistä ja karkeahkoa. Pintapuu ja sydänpuu erottuvat aina selvästi. Sydänpuun osuus on vanhoilla puilla 50-60% rungon poikkileikkauksen pinta-alasta. Vuosilustot erottuvat varsinkin poikkileikkauksessa tumman kesäpuun ansiosta. Männyn puuaines ja varsinkin sydänpuu on melko lahonkestävää. Mäntyä käytetään yleisesti rakennuspuuna sekä ulko- että sisärakenteissa, kuten myös raaka-aineena metsä- ja puusepänteollisuudessa. Mäntyä on perinteisesti pidetty parhaana hirsimateriaalina.

Mänty on ollut Suomalaisessa kansanperinteessä monikäyttöinen ja tärkeä puu. Se oli tärkein raaka-aine tervanpoltossa 1700-1800-luvuilla. Myös valaistukseen käytetyt päreet ja perinteiset kattopäreet on tehty männystä. Pula-aikoina pettuleipäjauhot tehtiin männyn kuoren nilakerroksesta. Neulasista tislattu männynhavuöljy soveltuu terveyskylpyihin ja saippuoihin. Männyn neulasia on käytetty myös rohtojen valmistukseen ja niissä on useita kertoja enemmän C-vitamiinia, kuin esimerkiksi appelsiinissa.

Entisaikaan oli käytössä myös erityisiä uhrimäntyjä, joihin liittyi erilaisia hyvää onnea ja menestystä tuovia riittejä. Suomalaiset ovat antaneet männylle useita nimiä kuten honka ja petäjä. Aihkimännyiksi kutsutaan tasa- ja laajalatvuksisia, vahvarunkoisia, vanhoja mäntyjä, joiden pituuskasvu on pysähtynyt, mutta jotka kuitenkin ovat elinvoimaisia. Kelo on pystyyn kuivanut, kuoreton ja harmaapintainen vanha mänty.