4. Taikoja ja uskomuksia

Sanansaattaja-lehdessä kirjoitettiin vuonna 1891 suomalaisista pakanoista ja heidän jumalistaan seuraavasti: "Nimi Jumala on syntynyt sanasta jumu, ja tarkoittaa ukkosen jyminää. Ukko eli ukkonen oli näet heidän ylijumalansa. Muutoin he uskoivat maailman olevan täynnä kaikenlaisia henkiä eli haltijoita, joita toisinaan myös kutsuttiin jumaliksi. Ei ollut järveä, saarta, nientä ja lahtea, ei metsää, korpea, suota, kangasta, ahoa ja laaksoa, ei mäkeä, vuorta ja kukkulaa, ei lähdettä, puroa, jokea ja koskea, ei puuta, ruohoa ja kukkasta, ei ihmistä eikä muuta elämää, jolla ei olisi ollut erityinen oma hallitsijansa. Vedellä ja raudalla, tulella, tuulella ja pakkasella, vieläpii semmoisillakin olennoilla, kuin uni ja kuolema, oli oma lähimmäinen haltijansa. Muutamien näistä luultiin vaikuttavan hyvää, toisten pahaa. Varsinkin omalla alallansa, mutta myös syrjäisillekin. Edellisiltä pyydettiin apua, jälkimmäisiä rukoiltiin tai uhattiin, että poistuisivat. Tämä tapahtui loitsimisen kautta." Kaikella olevaisella oli siis oma jumalansa tai haltijansa.

Sana "puu" kuuluu tiettävästi suomen kielen vanhimpiin omaperäisiin sanoihin. Vuosituhansien takaa ovat myös sellaiset puulajeja kuvaavat nimitykset kuin "kuusi", "koivu", "tuomi", "pihlaja", "haapa", "saarni", "tammi" ja "vaahtera". Sana "mänty" ei tähän joukkoon kuulu, koska männyt olivat alkujaan "puita" ja muut jotain muita, joita siis kutsuttiin omilla nimillään. Siinä missä kuusi oli Tapion ja pihlaja Raunin, niin mänty oli Ukko Ylijumalan puu. Jotkut puulajeja kuvaavat nimitykset ovat johdannaisia sanan alkuperäisestä tarkoituksesta. Itämerensuomalaisissa kielissä leppä-sana on alkujaan tarkoittanut verta. Jos lepän runkoa vaurioittaa, niin sen haavakohta muuttuu punertavaksi. Tervalepän punainen väri ja sen vereltä näyttävä mahla ovat aiheuttaneet sen, että siihen on muinoin liitetty erilaisia uskomuksia. Leppä vaikuttaisikin olleen vanhassa kansanperinteessä yksi taikavoimaisimmista puulajeista. Esimerkiksi Karjalassa on tunnettu taika, jossa lapsen itkettäjä lähtisi, kun lepästä tehty ihmisen kuva (leppälapsi) asetettiin oven päälle. Ehkä kuitenkin erikoisin leppään liittyvä uskomus on liittynyt kalaonnen taikomiseen. Vuonna 1895 Kuopion tuomiokirkosta löydettiin korjaustöiden yhteydessä pieniä leppäpuisia arkkuja, joiden sisällä oli kuolleita sammakoita. Löytö uutisoitiin tuolloin Uudessa Suomettaressa: "Pakanuus piilee vielä kristityn kuoren alla aivan piispan jalkain juuressa Kuopiossa. Tuomiokirkon lattian alta löydettiin näet kolmattakymmentä pientä leppäistä kuolleen kirstua ja jokaiseen kirstuun oli asetettu sammakko makaamaan ja kolme kappaletta nuotan perästä leikattua palasta pään alle. Yksi vainajista oli vasta tänä kesänä pantu. Vanhat ukot arvelevat tällä tavoin otettavan kalaonni pois naapurilta. Milloinhan hävinnee tuo katala taikausko lopen maastamme? "

Muinoin oli vallalla käsitys, että onnea oli maailmassa vain tietty määrä ja se osuus jonka joku toinen sai oli aina itseltä pois. Tämän vuoksi ihmisen piti jatkuvasti tehdä taikoja oman onnensa turvaamiseksi.

Kati - puiden emuu, tunnetaan kansanperinteessä metsien puiden suojelijana ja puulajeilla saattoi olla myös oma erityinen haltijansa kuten männyllä Hongatar. Eri haltijat ovat mitä ilmeisimmin tehneet myös jonkin verran yhteistyötä keskenään, sillä riistalintujen parvia kaitsevalle Höyheneukolle laitettiin muinoin uhreja onttoon puunrunkoon (holohonkaan), jotta hän antaisi linnustajalle saalista. Uhraamisen yhteyteen kuului tietysti myös loitsujen lukeminen, joita löytää SKVR:n arkistoista.