7. Muistopuut

Suomen itsenäisyyden alusta alkaen on ollut tapana istuttaa mm. presidenteille omia nimikkopuitaan ja sitä ennen keisarinkin tiedetään saaneen omansa. Venäjän keisari Aleksanteri II saapui vuonna 1863 Suomeen avaamaan valtiopäiviä. Samalla hän vieraili 16. syyskuuta Träskändan kartanossa ja vierailuun kuului loisteliaiden juhlien lisäksi metsästysretki kartanon mailla. Silloinen kartanon omistaja Aurora Karamzin oli hankkinut Saksasta ja Baltiasta joukoittain mitä erilaisinta eksoottista riistaa, joka päästettiin yhtaikaa irti kartanon puistoalueelle. Kerrotaan, että Aleksanteri II kaatoi saksanhirven ja muistoksi tapahtumasta hän istutti paikalle tammen. Siitä istuttiko hän sen todellakin itse, tai istutettiinko se tapahtuman muistopuuksi jonkun muun toimesta, ei ole varmaa tietoa, mutta tämä tammi kasvaa kuitenkin yhä Träskändan kartanon puistometsässä Espoossa.

Joihinkin puihin liittyy tarinoita myös kuninkaista, mutta niiden todenperäisyyttä ei ole voitu vahvistaa. Tästä esimerkkinä "Kuninkaan tammi", joka sijaitsee Helsingissä, Kuninkaantammenpuistossa lähellä Vantaanjoen Pitkäkoskea. Tammi on rauhoitettu luonnonmuistomerkkinä vuonna 1956 ja se on merkitty peruskarttaan. Tarinan mukaan Ruotsin kuningas Kustaa III istutti tämän tammen 1700-luvun lopulla. Hän vieraili siihen aikaan joitakin kertoja Helsingissä Venäjää vastaan sotiessaan. Vanhojen sotilaskarttojen (Rekognosointikartat 1776-1805) mukaan tammen kasvupaikka on saattanut hyvinkin sijaita sen aikaisen Vantaankoskelta (Suurelta Rantatieltä) Helsinkiin johtaneen tien varrella. Kustaa III oli monessa suhteessa sangen erikoinen persoona ja voi olla mahdollista, että hän on seudulla liikkuessaan pysähtynyt tälle paikalle, mutta se mistä syystä hän olisi silloin tammen istuttanut on täysi arvoitus.

Vanhoihin, varsinkin yksinään kasvaviin tammiin, on toisinaan liitetty jälkikäteen monenlaisia legendoja seuduilla liikkuneista historian merkkihenkilöistä ja tapahtumista. Tosiasssa monet näistä puista ovat alkujaan luontaisesti kylväytyneitä, jotka on jätetty säästöpuuna maisemaa koristamaan. Osasyynä tällaisen puun säilymiseen voi olla myös se, että kaikki Suomen tammet olivat muinoin kruunun suojeluksessa, eikä niitä siitä syystä tohdittu mennä kaatamaan. Monet avoimilla paikoilla kasvaneet puut olivat lisäksi muodoltaan lyhytrunkoisia ja niin oksaisia, ettei niistä olisi kelvollista sahatavaraa edes saanut. Onhan tällainen laajalatvuksinen tammi kuitenkin usein hyvin majesteetillinen näky ja se on saattanut kirvoittaa ihmisten mielikuvituksen liikkeelle. Oli näillä tammenistutustarinoilla sitten totuuspohjaa tai ei, niin niillä on kuitenkin oma sijansa kansanperinteessä.

Suomen kulttuurihistoriallisesti arvokkaimmat ja yhä olemassa olevat muistopuut eivät kuitenkaan liity hallitsijoihin. Näistä esimerkkinä mainittakoon "Kalmin tammi" joka kasvaa Aurajoen rannalla, Turun tuomiokirkon lähellä olevalla tontilla, jonne kuuluisa luonnontutkija ja Turun Akatemian professori Pehr "Pietari" Kalm (1716–1779) perusti Suomen ensimmäisen kasvitieteellisen puutarhan vuonna 1757. Puutarha tuhoutui Turun palossa syyskuussa 1827, mutta tammi selviytyi siitä hengissä. Puu saattaa olla Kalmin itsensä istuttama tai sitten se on istutettu Kalmin kuoltua vuonna 1779 kunnioittamaan hänen työtään.

Muistopuita on istutettu myös valtakunnallisen juhlavuoden kunniaksi. Suomen itsenäistyttyä 1917, kylvettiin Itsenäisyyden kuusi ja se istutettiin Helsingin Kaivopuistoon vuonna 1931. Kuusen vieressä on muistokivi, jossa lukee mm."Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto". Vuonna 1967 istutettiin Suomen 50v juhlavuoden kunniaksi yli 30 000 Itsenäisyyden kuusen siemenistä kasvatettua Kotikuusta ympäri maata. Taimet oli varustettu kuparilaatoin joissa luki: "Kotikuusi istutettu vuonna 1967, jolloin Suomi oli ollut 50 vuotta itsenäisenä valtakuntana". Ensi vuonna (2017) Suomen täyttäessä 100 vuotta käynnistyy "Tulevaisuuden kuusi" kampanja, jolloin näitä muistopuita taas istutetaan.

Muistopuiden istutus ei ole yksin suomalainen tapa, vaan niitä on istutettu lähes kaikkialla maailmassa ja useissa eri kulttuureissa. Vuodelta 1878 olevassa uutisessa kerrottiin, kuinka Ruotsissa koulunsa päättäneille lapsille annettiin lahjaksi muistopuu:

"Muutaman kansakoulutarkastajan kehoituksesta ovat useat kansakoulu-opettajat Skoonessa etelä-Ruotsissa ottaneet tavaksi kullekin kansakoulusta lasketulle lapselle antaa "muistopuun" koulun puutarhasta. Tämä puu istutetaan sitten uudestaan lähelle kotia kauniiksi muistoksi. Tällä tavoin on monta "muistopuuta' istutettu Skoonessa." (Suomalainen Wirallinen Lehti 05.11.1878 )

Joillakin puulajeilla tai niiden erikoismuodoilla voi olla myös aivan erityistä arvoa muistopuuna. Inkoon 675-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Ruotsin Håbon kunta lahjoitti Ornäs-koivun (Betula pendula 'Dalecarlica' ) taimen, joka istutettiin Inkoon liikuntapuistoon 2012. Kyseinen rauduskoivun erikoismuoto löydettiin Ruotsin Taalainmaalta 1767. Tämä Ruotsin Ornäsissä kasvanut puuyksilö kaatui myrskyssä 26 päivä toukokuuta 1890, mutta sitä oli jo siihen mennessä kasvullisesti lisätty. Inkoossa kasvava puu on alkuperäisen Ornäs-koivun klooni. Ornäs- eli taalainkoivu valittiin Ruotsin kansallispuuksi 1985. Siitä lähtien niitä on istutettu Ruotsin kuntiin ja lähetystöihin ympäri maailmaa. Tosin alkuvaiheessa istutettiin runsaasti myös rauduskoivun toista erikoismuotoa (Betula pendula 'Laciniata') Ornäs-koivuina. Vuodesta 2007 eteenpäin on ollut saatavissa mikrolisättyjä aitoja (E-planta) Ornäs-koivun taimia. Nykyisin näiden istutusten avulla seurataan puun vuodenkieroa ja kevään tuloa. Föreningen Sweriges stadsträdgårdsmästare (FSS) kerää ilmoituksia Ornäs-koivun hiirenkorvista.

Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten oli melko yleistä, että vainajan haudalle istutettiin muistoksi puu. Näitä puita näkee yhä silloin tällöin vanhoilla hautausmailla. Sodissa kaatuneita on haudattu pakon sanelemana myös kirkkomaiden ulkopuolelle ja joskus tällainenkin kalmisto on saanut istutettuja puita ympärilleen, kuten Kemiönsaaren Westankärrissä.

Westankärr gård sai alkunsa 1620-luvulla. Kartanon ensimmäinen omistaja oli valtakunnankansleri kreivi Axel Oxenstierna, joka oli tuohon aikaan koko Ruotsi-Suomen vaikutusvaltaisin herra heti kuningas Kustaa II Aadolfin jälkeen. Kartanon lähellä on tie, jota kutsutaan Neljän tammen tieksi (Fyra ekars väg). Tie on saanut nimensä sen varrella kasvavasta neljästä tammesta. Tammet muodostavat toisiinsa nähden säännöllisen neliön ja niiden keskellä kohoaa kivistä ladottu kumpare. Tammien keskellä on kiveen kiinnitetty muistolaatta, jossa on vuonna 1911 otettu valokuva puista sekä pienestä lapsesta. Kuvassa on teksti: "Svensk officiers graf från 1808-1809 års krig". Westankärrin kartanon alueella käytiin taisteluja Suomen sodan aikana 1808-1809. Perimätiedon mukaan tammien keskelle olisi haudattu taisteluissa kaatuneita sotilaita. Kerrotaan myös, että paikkaa olisi aikoinaan kaivettu ja siitä olisi tuolloin löydetty kolme ihmisen luurankoa. Hautapaikkaa ympäröivat tammet ovat mitä ilmeisimmin istutettuja ihmisen toimesta ja se on tapahtunut jossain vaiheessa 1800-luvulla sotilaiden hautaamisen jälkeen. Tämä oman nimikkotiensä saanut tammiryhmä sekä niiden keskellä sijaitseva hautapaikka on rauhoitettu historiallisen ajan muinaisjäännöksenä.