3. Perinnetietoa puista

Kerpuukki-, kappi- ja kivi-tautiset, niinmyöskin madolta vaivatut saavat huojennuksen, jos juovat 10 taikka 12 lusikallista mahlajaa kahdesti päiväässä. Samoissa taudeissa on hyvä juoda nuorista koivun lehdistä keitettyä teetä. Lehti-keitoksella voideltu kappi sanotaan paranevan ulkopuolelta. Luuvalo- taikka kleini- (gikt) taudissa, niin myöskin juoksia-taudissa eli säilöstäjässä (rheumatism) on hyvä kääriä itsensä alastonna koivunlehteihin hikoilemaan.

Kellasta villasen painetta saadaan nuorista, ennen Johannesta taikka mittumaaria kootuista koivunlehdeistä. Niitä keitetään lipeässä, pannen hiukan alunaa sekaan, ja kastetaan sitte siihen villasia lankoja taikka kankaita; painettavaa sopii myös ensin kastaa aluna-veteen.

Kuoret, keitetyinä väkevässä lipeässä ja hiukan tervaa joukossa, ovat hyviä kalanpyydysten paineiksi. Niistä keitetään myöskin ryssän-öljyä, taikka oikeimmin: koivun-öljyä, josta ryssän nahalla on väkevä haju.

Kuorista keitos antaa pellavalle ja hampulle punasen paineen, mutta sitte keltaläntäsen, jos alunaa pannaan sekaan. Tuohi, pantuna jalan alle kenkään, tuottaa jalka-hien ja vetää kleinin alas. Siittä poltetaan myös mustasta (eli kimröökkiä), tehdään jalustimia, kontteja j.m.s. Koivun kääpä on parasta taulaksi.

Tammi

Tätä julkista ja muhkeata lehti-puuta kasvatetaan varsin wähän Suomessa, ehkä siittäkin syystä ett'ei sen sanota menestyvän kuutta penikulmaa kau'empana meren rannasta, eikä pohjasemmalta, Rauman taikka Porin kaupunkia; mutta sopisi sitä jo silläkin alalla, eritoten etelä-suomessa Turun paikkakunnilla, kasvattaa jotensakkin enemmän kuin sitä vielä kasvatetaan.

Tammi, joka on maamme kovimpia ja kestävimpiä puita, kasvaa 50 kyynärän mittaseksi ja hedelmöitsee 40 vuotiaana, on laivoiksi ja muiksi tarve-kaluiksi paras 150 vuoden ikäsenä, on tuleentunut 200, ja täysi-ikänen 300 ja 500 vuoden paikoilla. Se luonnistuu paraiten kehkeriäisillä ylänkö mailla, pehmosessa viljakkaassa sannan sekasessa savimaassa, mutt'ei vetisessä suon tapasessa; kukostaa kohta lehtien puhjettua Kesä-kuun alussa ja saa tuleentuneen hedelmän Loka-kuun alussa. Suvi-tammi, joka luonnistuu meidän maassa paremmin kuin talvi-tammi, tunnetaan siittä että sen lehti, jossa on lyhy oksa, puhkee aikasemmin ja on enemmiten oksan päässä; terhot ovat pidemmät ja kasvaavat yksitellen taikka parikolme puolentoista tuuman mittasissa oksissa.

Tammia kasvatetaan syksyllä varistetuista hyvin tuleentuneista terhoista. Terho, joka on tammen siemen-hedelmä (ollon), pistetään, joko keväällä taikka syksyllä Mikonpäivän jäljestä loppu kuussa, pehmoseen maahan kataja- taikka pähkinä-pensaan alle parin tuuman syvyyteen, pienipää ylös. Läpi pistettäköön maahan terävällä seipäällä liki pensaan tyveä ja pantakoon terhon ympärille hiukan sammalia ja peitettäköön kuoppaansa hienolla mullalla. Pensas suojaa taimen vilusta ja päivän poltteesta niinmyöskin elukoilta. Syksyllä istutetut terhot tuleevat maalle niinä aikoina kuin vanhojen tammien lehdet ovat puhkeemallansa, mutta keväällä istutetut — kuinka ilmat ovat — 4, 5 viikkoa jälkeen istutuksen. Ensi vuonna sysää tammen taimi 4 taikka 12 tuumaa hyvässä maassa; sittemmin vuosittain parikolme korttelia.

Kovassa vatsa- ja puna-taudissa, niinmyös verenjuoksussa, on keitos tammenlehdistä hyvää. Sitä nautittakoon sitte vasta kuin ruumis kuljettavilla aineilla on hyvin tyhjennetty.

Kaula-taudissa (halsfluss) sekotetaan keitokseen Saksan viinaa ja hunajaa ja koristetaan sitte kurkussa. Nuorista oksista otettu kuoria kourallinen keitetään kannullisessa oluessa taikka vedessä ja juodaan kortteli kahdesti taikka kolmasti päiväässä, puna- ja vilu-taudissa, sitte kuin sisukset kuljettavilla aineilla ovat tyhjennetyt.

Terhot, hyvin kuivattuina ja jauhoiksi pienettyinä, ovat parantaneet vilutaudista; ja lämpösessä oluessa juotuna, jonka perästä sairas on maannut tuokion hioksissa, on ruusu parantunut ja ajettuma sulanut ennen 12 tuntia. Terho-jauhot sanotaan myös yskästä estävän hevosen. Sioille ovat ne hyviä syötettäviä. Tammen kääpää pannan kuivattuna ja pehmoseksi nuijittuna juokseviin veri-haavoin.

Keväällä otetut tammenkuoret, vanhan koivun kuorien seassa, ovat hyviä nahan parkiksi. Suuret ja rososet kuoret ovat hyviä antura nahoille, ja päällisnahoille nuoren tammen taikka oksien kuoret.

Tammi estetään halkeilemasta, jos se kohta kaadettua halastaan, sauhutetaan ja sitte kuivataan. Se kovenee lujemmaksi, jos se kolotaan paria vuotta ennen kaatamista.

Pihlaja

Pihlajanmarjat ovat, vähästä nautitut, terveellisiä sekä ihmiselle että eläimmille. Kivi- ja tippa-taudissa (strangurie) on hyvä syödä niitä muutaman ajan kahdesti päiväässä, kymmenkunta erältä. Siat ja lampaat lihoovat niistä. Kanoille ovat ne hyviä talvisaikana, ja myöskin karjalle lehtinensä annettuina; mutta ensipäivinä älköön annettako elukalle muuta kuin kannullinen, sittemmin vähän runsaammin. Elukka saadaan lihoomaan paljailla oljilla ja pihlajan marjoilla lehtinensä.

Hallanpanneista marjoista sanotaan tulevan enemmän viinaa kuin hallanpanemattomista. Kukan nupit, ennen puhkeemista, viinaan pantuna, sanotaan muuttavan sen koreaksi ja hyvän makuseksi.

Marjat säilyyvät hyvinä kuivattuina kalvessa tuulisessa huoneessa laudoilla taikka lankohin puetettuina. Kuori kelpaa nahan parkiksi.

Tuomi

Tuomi on kauniin ja hauskin kukostuksensa aikana Toukokuussa. Se kasvaa mielellänsä vierumaassa, joen äyräällä ja rannalla muiden puiden joukossa, muttei varsin vetisessä maassa; hyväksyy aukeata ja menestyy laihalännässä maassakin.

Tuomia kasvatetaan kantojen juurilta nousseista vesoista ja myöskin marjoista. Marjat kylvetään syksyllä tuleentuneina puolentuuman syvysiin vakohin, taikka pistetään niitä nuriin käännetyihin turpeisiin tuuman syvyyteen, joista tuleevat taimelle, osittain keväällä osittain myös seuraavana vuonna.

Tuomen-lehdet lihottaavat maan, sekä tuomelle että ruohollekkin hyödyksi. Aittaan viljan alle pannut tuomen lehdet ja oksat estäävät hiiret viljaan tulemasta.

Tuomen-marjoja saa ihminen syödyksi, mutt'ei kaikki elukat. Niitä sanotaan olevan hyvä nauttia punataudissa; viinaksiksi käytetään niitä myöskin. Tuonta kammoovat hevoset, kutut, myyrät ja hiiret. Sen häkin läpitse, jossa puolapuut ovat tuomesta, ei sanota hevosen syövänkään.

Leppä

Suven lyhyyden vuoksi, ei kasva leppä enää pohjanpuolella Vaasaa sen kokoseksi kuin etelä Suomessa. Se hyväksyy mustaa mullasta alanko-maata, märkämäistä ja vetistäkin. Semmoisilla vetisillä paikoilla, joita ei vähillä varoilla saada ojitetuiksi muiksi viljamaiksi, tulisi maan-viljeliän kasvattaa leppää. Jos semmoisen suomaan panisi kahteen-kymmeneen jakoon, ja yksi jako hakataisiin joka vuosi, niin olisi talossa aina 19 vuotisia leppiä poltinpuiksi. Vaikk' ei leppä ole juuri koivun veronen, on se kuitenkin hyvä poltinpuiksi ja kaunis kaikellaisiksi huonekaluiksi. Veden alla pysyy se mätänemätä kauemmin kuin muu puu, jonka tähden onkin paras sillan-arkkujen paanuiksi ja muihin vesissä oleviin rakennuksiin ja teoksiin. Poltin-puiksi on leppä kelvollinen 20 vuotisena, 40 vuoden perästä saadaan siittä kelvollisia siemeniä, 50 ja 60 ajastaikasena on se täysi mittanen, 80 ja 60 vanhana täysi-ikänen.

Leppiä kasvatetaan vesoista ja myöskin siemenistä, joita tarvitaan 13 taikka 16 naulan paikoilla tynnyrin-alalle, jos se kauttaaltansa kylvetään. — Kylvö luonnistuu tasaseksi, jos siemeniin, jotka ovat jotensakkin pieniä, sekotetaan santaa taikka pientä kuivaa multaa. Kylvöävasten ei tarvitse maata kyntää, muutakuin kuokkia niin matalalta, että vaan siemenet tuleevat maahan, jotka sitte rauta-haravalla sekotetaan kahdeksasosan tuuman syvyyteen. Haravoitsemisen verosta sopii myös kylvetyn maan kattaa, joko kuivilla lehdillä taikka sammalilla. Vaivattomampi kylvö on se kuin siemenisiä oksia katkotaan, joissa siemenet ovat tuleentuneet, ja pistellään niitä pystyyn valmistettuun maahan, muutaman kyynärän päähän toisistansa, jossa niistä siemenet itseksensä variseevat, itäävät ja kasvaavat.

Varsin märät sammal-maat pitää vuotta ennen kylvämistä kuokittaman ja turpeet riitattaman (läjittämän); muuton loukkaa halla nuoret lepän-taimet. Kylvö käy melkeen mitättömään, jos kuivan maan lepän-siemeniä kylvetään märkään maahan taikka märän maan kuivaan maahan. — Siemenet tuleentuuvat joko Loka- taikka Marras-kuussa, ja sopii kylvää sekä syksyllä että keväällä. Syyskylvö tehtäköön oitis siemenien koottua, niin tuleevat ne taimelle Touko-kuussa, mutta kevä-kylvö 6:den taikka 7 viikon takaa. Kylväminen ei haita kirsiseen eikä lumiseen maahankaan; mutta jos maa on ylön vetinen syksyllä, niin on paras kylvää keväällä. — Sitte kuin siemen-nupit (kävyt taikka tortoset) rupeevat ruskenemaan ja siemenet niissä ovat jauhokkaita sisältä, ovat ne tuleentuneita ja puusta noukittavia. Ne levitetään ohkoselta kankaalle lämpöseen huoneeseen muutamaksi päivää, jonka perästä niistä piestään kopilla siemenet, taikka hierotaan käsissä ja kylvetään oitis. — Niistä järvistä ja lätäköistä, joiden rannoilla leppiä kasvaa, saadaan keväällä, jäiden lähteissä, helposti kootuksi siemeniä, sillä ne uivat weden pinnalla. Niitä koottakoon taajalla seulalla, kuivattakoon sitte hiukan ja puhdistettakoon sen perästä harvalla seulalla ja kylvettäköön kohta.

Lepän-lehtien sanotaan olevan hyviä vihottuneihin ajettumiin (inflammerade bulnader), jos niitä pehmosiksi nuijituina pannaan kipeälle paikalle. Niiden sanotaan myös estävän lampaat vesitaudista, ja, laattialle varistetuina, hävittävän huoneesta kirput, jos useasti uusia muutetaan. Lehmät rupeevat niistä paremmin lypsämään. Ruumenien taikka akanoiden ja mäskin seassa ovat ne hyviä sioille.

Lepän-kuorilla, keitetyinä vihtrillissä ja priksiljassa, mustastitaan nahkoja. Willasen ja liinasen mustaapainetta saadan lepänkuori-keitoksesta, jos siihen sekotetaan hiukan tahko-ruuhen pohjasta otettua raudan sekasta hietaa, joka siihen on laskeentunut teräkalujen tahkoomisesta, ja keitetään sitte toistamiseen. Hietaa panemata tulee painettava ruskeaksi; mutta sitte tummaksi, jos useasti liotetaan ja kuivataan joka välillä. Kalan-pyydyksiä keitetään myöskin lepän-kuoriliemessä.

Kovan laatusia puita saadaan ebenipuun (ebenholtz) mustusiksi, jos niitä keitetään moneen piihin lepän-kuorikeitoksessa ja kuivataan joka keitoksen välillä; viimmeseksi pannaan sekaan hiukan vihtrilliä ja keitetään taas puolen tunnin paikoilla; sitte kuivataan ne vitkallensa, laahataan taikka hivutetaan ja voidellaan öljyllä taikka värnissalla. Jos puu ennen keittämistä on silotettu taikka petsattu lusikkavedellä (taikka see-vedellä), niin tulee se mustemmaksi.

Nahan parkiksi sanotaan sekä kuorien että lehtien auttavan. Lehtiset lepän-varvut, hajotetuina huonolle kedolle korttelia vahvaan, lihottaavat maan ja mädäntäävät rikkaruohot.

Leppäset kapulat, juomiseen pantuina suvella, pitäävät sen kauan raikkaana ja happanemattomana, ja nuoreen voihin pistetyinnä, estäävät ne sen piakkoisin härskiintymästä.

Nuoret lepänoksat, pantuina kaalin-istukkeiden sekaan, hävittäävät niistä multakirput. Nuoren lepän-juuret auttaavat korkin verosta pullojen suullisiksi.

Lehmus eli Niinipuu

Lehmus on pehmosuutensa vuoksi hyvää kuviksi, joksika sitä kuvan-veistäjät (kuvarit) käyttäävätkin, ja suutarille nahan leikkaus-laudoiksi; mutta vettä pitäväisiksi astioiksi ei siittä ole. Mustaksi petsattuna on se ebenipuun (ebenholtz) muotosta. Lehmuksen hiiliä taikka sysiä käytetään kruutin valmistukseen.

Mesiläiset eli kimalaiset rakastaavat sen kukkasia ja saavat niistä runsaasti elatusta; siittä on Puolalaisen hunajan hyvyys. Lehtiä syövät kuivina lampaat ja kutut; mutta lypsy-lehmille ei ole niitä antamista; sillä niistä tärveltyy maito, ja voi tulee kovaksi. Rampa-taudissa kiedotaan lehmuksen väli-kuorta kipeän paikan ympäri, niinmyöskin kivunvihottumien ja poltinhaavojen; hätätilassa tehdään siittä leipääkin.

Haarojen kuorista saadaan niintä. Ne kuoritaan kesä-kuun alussa, ennen Johanneksen päivää taikka mittumaaria, sidellään kimppuhin ja pannaan järven pohjalle likoomaan syksyyn saakka, jollon ne, niin pehmeinä kuin hamput, ylösotetaan, ruokotaan ja kuivataan. Siittä tehdään köyttä, mattoja j.m.s.

Lehmuksen siemenistä saadaan poltetuina ja pienennetyinä suklaata (chokolad), jotensakkin saman makusta kuin kakao-pavuistakin; ollettikkin jos sokeria ja vaniljaa sekaan pannaan.

Vaahtera

Vahtera on valkosta puuta, varvarin ja nikkarin töiksi hyvin sovelias; vanhana tehdään siittä violin ja muiden soitikkaiden pohjia.

Vahterasta saadaan mahlajaa, niinkuin koivustakin, seuraavalla lailla: puuhun väännetään läpi meren puolelle sydän päivänä pohja tuulella Maalis- ja Huhti-kuussa, ei ylön korkealle maasta. Se väännetään ylöspäin sydämmen läpitse, tuumaa lähelle toisella puolen olevaista pintaa. Siittä mahlajasta saadaan, kokoon keitettynä, siirappia, nimittäin kolmesta kannusta kaksi korttelia. Kohtulännästa puusta juoksee runsaasti kannullinen päiväässa pari viikkoa perä'kanasin. Puu ei huonone siittä, jos läpi tukitaan tyystin pulkalla toiseksi vuotta.

Lehdet kelpaavat lehmille, lampaille ja kutuille, mutta eritoten haluaavat kaninit niitä.

Jalava

Keitos Jalavan-pintaa vastaan olevasta kuoresta, otettu nuorista, vaikka kahden vuotisista haaroista, on hyvää juoda tarttumuksissa, maahittissa, savipuolissa ja vesi-taudissa. Sitä tehdän nain: puolen naulaa kuoria keitetään tuopillisessa vedessä niin kauan että on vähentynyt puoleksi tuoppia, siivilöitään sitte ja pannaan hiukan sekaan puhdistettua saltpietaria, jonka perästä sitä juodaan puoli taikka koko kortteli kahdesti päiväässä.

Kuori on paras keitokseksi 10 taikka kahdentoista vuotisessa Jalavassa, taikka nuorissa syksyllä otetuissa Jalavan-juurissa. Tätä keitosta nautittaissa on ruumis sillon tällön kuljettavilla aineilla tyhjettävä, ja sairaan ruoka olkoon enemmiten kasvinkunnasta. Ensimmälta yltyyvät tästä tarttumukset, mutta katoovat kuitenkin ajalle. Norrjassa on katovuosina jauhettu kuivattuja jalavan-kuoria ja sekotettu vastimeksi jyvänväkiseen juureen (leivin-taikinaan).

Jalavan-lehdet kelpaavat silkkimadoille (silkkimatoja kasvatetaan jo Suomessakin). Ru'aksi, ja kuivattuina ovat ne hyviä hevosille, lehmille ja lampaille. Nuoret ja varsin vähäset jalavan-lehdet kelpaavat penaatiksi, (penaatin keitos opitaan kokki-kirjasta.) Jalavan-siemeniä syövät kanat mielellänsä, jonka tähden ei niitä ole kylvetylle maalle päästämistä. Mesiläisten eli kimalaisten ei sanota pysyvän jalavan lähitteellä.

Saarni eli Sara-puu

Tämän lehtipuun ei sanota kasvavan Suomessa pohjasemmalla Rantasalmea taikka Jämsän ja Ruoveden pitäjiä. Paraiten luonnistuu se höllässä, soran ja mullan sekasessa, vähän lauhkeassa savimaassa; mutta kasvaa se myös kivisellä mäelläkin ja märässä alantomaassakin, vaikka kituen ja hitaasti, samalla lailla myös missä maanlaadussa hyvänsä, jos hän vaan saa juurilleen tarpeeksi tilaa. Saarnia ei ole kasvattamista lähellä peltoja, ryytimaita, humalistoja elikkä muita puita ja kasvuja; sillä sen juuret meneevät syvälle ruokamultaan ja imeevät siittä voiman. Saarni on poltinpuiksi sovelias 30:nen eli 40:nen vuotisena ja täysikasvunen 100 taikka 120 ajastaikasena. Ylön vanhaksi ei ole sitä laskemista; sillä jota vanhemmaksi se pääsee, sitä laustemmaksi se tulee. Se on maltosta, juonteista, kovaa, lujaa ja sitkeää puuta, sen tähen myös hyvää laivoiksi ja kaikenlaisiksi käsialoiksi nikkareille, sorvareille ja vaunumaakareille. Sen sanotaan kovenevan tavallisuuttansa kovemmaksi, jos se kolotaan juurelta kahta kuukautta ennen poikkihakkausta.

Saarnin nuorimmista ja pienimmistä haaroista otettu kuori käytetään, samalla lailla ja samalla tarkkaudella kuin kiinakin, lääkkeeksi vilutautisille; sitä kutsutaankin sentähden Euroopan kiinaksi. Kuori pienennetään jauhoksi, eli pulveriksi. Ennen nauttimista tyhjentää sairas itsensä kuljettavilla aineilla taikka sekottakoon kahteen lusikalliseen kuorijauhoin yhden lusikallisen rabarberia, ja nauttikoon sitä kahdeksasosan luodia joka kolmas tunti.

Kesäkuussa kuorittuja ja pieneksi jauhettuja kuoria annetaan syksyllä sulkusille elikkä täytautisille lampaille 14 päivää peräkkanasin koinruoho-keitoksessa. Kärmeen-pistämä on parannettu sillä, että saarnin-lehdistä puserrettua nestettä on annettu sairaalle hiukassa franskan-viinassa ryypyllinen joka puolen tunnin perästä ja teekupillinen puunöljyä (bomolja) joka ehtoo; pureman ja ajettuman päälle on levitetty mäihäksi sullottuja saarnin-lehtiä. Semmoisia tuoreita sullottuja lehtiä pannaan myös muidenkin ajettumien, loukkausten ja kipujen päälle.

Saarnin-lehtiä syövät hevoset, lehmät, lampaat ja kaninit. Lehdet otettakoot puusta riipimällä, sillä taittamalla tärvellään se kaunis puu.

Saarnin lastuista keitetään Suomessa saarnin tervaa, jota kansa käyttää lääkkeeksensä monissa taudeissa.

Raita

Raita hyväksyy lauhkeata ja märkämäistä savimaata, mutta kasvaa kuivaläntäsellä ylänkö-maallakin. Nuorena on se muita puita rajukasvusempi. Luonnostansa on se pehmonen, mutta kuitenkin sitkeä ja nikkarin käsialoiksi soveljaampi kuin muut pajupuut. Sitä sopii kasvattaa tienvierillä, vainioiden ja niittyjen ympärillä, eritoten niillä paikoilla, joissa kimalaisia eli mesiäisiä elätetään; sillä ne rakastaawat raidan kukkia, jotka oitis kirren lähteissä puhkeevat.

Raitaa kasvatetaan siemenestä, joka tuleentuu Kesäkuussa, niin myöskin vesasta, ja seipään tavalla oksasta taikka haarasta; mutta jos sitä kuivalle paikalle istutetaan, niin pitää kuoppa, johon se istutetaan, täytettämän hyvällä höllällä mullalla ja useasti kasteltaman. Lihavassa maassa jätettäköön 2 taikka puolenkolmatta, mutta laihassa 3 taikka 4 kyynärää kunkin puun väliä. Seipäinä istutettalvia haaroja otettakoon 5:den ajastaikasesta raidasta, jonka lalva pitää oleman katkastu paria viikkoa ennen kirren lähtöä. Haarat valittakoon suoria ja vihriäis-kuorisia; sillä roso- ja harmaa-kuorinen ei kelpaa, jonka vuoksi se paikka on pois hakattava. Ne karsitaan ja katkastaan ylisestä päästä niin paljo, että jäävät 4:jän taikka 5:den kyynäräisiksi; sitte pistetään niiden vahva pää veteen niin pitkältä kuin maahan istuttaa aivotaan, jossa liotkoot niin kauan että oksan nypyt valkeneevat, jollon ne oitis istutettakoon; sillä jos ehtiivät puhjeta ja sitte katkeevat, niin ei puu enää juurru. Samalla lailla käy myöskin, jos istuttaissa kuori halkee taikka lähtee. Vedessä liotus ei ole tarpeellinen, jos istutettavan seipään molemmat päät kastetaan sulattuun pikiin, joka estää sen mätänemästä. — Kuivaan maahan istutettakoon syvemmälle kuin märkään; ei kuitenkaan kumpaankaan kolmea taikka neljää korttelia syvemmälle. Puun pikasemmasti juurtumiseksi katkastakoon puun lalvaan asti joka kuukausi siihen tulleet oksan alut, ainoastansa kymmenkunta jätettäköön lalvaan kasvamaan. Viiden vuoden perästä saadaan vasta lalva katkasta, ja sittemmin joka 3:mas taikka 5:des vuosi. Vikaantuneita oksia ei saa puuhun jäädä; ne katkastakoon vilten. — Oksia istutettakoon puolen kyynärän syvyyteen ja puolenkolmatta kyynärän päähän toinen-toisistansa. Niiden tulee olla yhden taikka kahden vuotisia, kolmen korttelin mittasia, vilten poikki leikattuja ja ylisestä eli lalva-päästä koko pehmonen osa poiskatkastu. Istutuksen aika on aikakin keväällä.

Tällä lailla istutetaan, sekä haaroista että oksista, kaikkia muitakin pajupuita, nimittäin: halapajuja, hanhenpajuja, vironpajuja (piili-puita) j.n. e. Samaa luontoa on paattain (paattama) elikkä pajatsin, pajakka, pajakas, jonka tähden emme myös niistä nyt erittäin mitään puhukkaan.

Raidan-lehtiä syö karja. Kuori kelpaa nahan parkiksi, ja jauhoksi eli pulveriksi pienennettynä käytetään sitä kiinan verosta vilutaudin lääkkeeksi. Sitä nautitaan viluttamattomana aikana kahdeksasosa taikka neljäsosa luodia joka kolmas taikka neljäs tunti.

Weitsi saadaan teräväksi raitaan hiomalla. Raidan-kääpä tulee väkevältä ja sanotaan vaatteisiin pantuna estävän niistä koit.

Mänty elikkä Honka

Mäntyä elikkä petäjää kutsutaan myös hongaksi erilaisesta kasvustansa, vaikka hän on varsin samaa puulaija. Sitä kasvaa kauttaltansa Suomessa ja Lapissakin maan pohjasimpaan päähän Utsujoen korkoselle astikka; niinmuodon 7,8 penikulmaa pohjasemmalla kuusta.

Mänty hyväksyy laihaa sannan sekasta hyvää maanlaatua ja kuivaa paikkaa, mutta kasvaa myöskin kovalla sora-mäellä ja hieta-kankaalla; lihavaa maata ei se kärsi, jonka tähen se kasvaa hitaasti kryytimaan mätänevästä mullasta. Poltinpuiksi ja sysiksi auttaa se 30 ja 40 vuotisena, tapannoiksi 80 ja 90, mutta parempi on se 100 ja 150 vuoden ikäsenä; mastopuuksi taikka suureksi parruksi tarvitaan vähintäkin 200 vuotinen; sen koko kasvun ikä on 400 vuoden paikoilla. Männyn kelvollisuus isoksi tarvepuuksi tunnetaan kuoresta: niinkauas kun kuori on rosonen ja kuottanen on puu tuleentunut, mutt'ei pidemmälle, vaikka hän olisi kuinka iso ja vahva (paksu); vaan on tuleentumaton ja höllä sydämmestä, jos kuori on ohu.

Männyn eli hongan hyöty huoneiksi, tarve'kaluiksi, päreiksi ja poltin-puiksi on kaikilta tietty.

Bäjerin valtakunnassa tehdään männystä kynttilän-sydämmiä. Sydämmet veistellään oljen vahvusiksi, ja, silosiksi raaputetuinna, kiedotaan ympärille pumpulivilloja, jonka perästä ne pistellään valimeen talia ympärille valettavaksi. Semmoiset kynttilät sanotaan tavallisia kynttilöitä kestävimmiksi, ja jota enemmän pumpuli-villoja, sitä paremmin ne lopottamalla palaavat. Eikös semmoisia kynttilöitä sopisi Suomenmaankin pirteissä puhteisin polttaa päreitten verosta?

Männyn nuorista kasvaimista neuvoo Lääkäri A. T. Wistrand keittämään vertapuhdistavaista lääkettä seuraavalla tavalla: 8 luotia nuoria männynkasvaimia, 8 luotia takkiaisen-juurta, 4 luotia raspittua, eli pienennettyä, katajan-juurta ja 4 luotia survottuja katajan-marjoja sekotetaan kaikki yhteen sekasin ja keitetään puolessatoista kannussa vedessä niin kauan että kannu on jäljellä.

Tämä juoksutetaan sitte liinan eli palttinan läpitse pullohin, jotka suullistettuina säilytetään kellarissa. Sitä juodaan, ensin puolen korttelia sittemmin koko kortteli ehtoin aamuin, kappi-taudissa, savipuolissa, ruvissa, äkämissä eli paisumissa ja muissa kuumottamattomissa («feberfria») ihotaudeissa. Paljaista männyn-kasvaimista keitetty tee, sanotaan myös olevan hyvä juoda näissä taudeissa.

Männyn kuotta eli kaarna, se on: ulkopuolinen rosonen kuori, on hyvä jauhoksi pienennettynä varistella syviin poltin-haavoin.

Pettu, elikkä männyn sisälmäinen valkonen kuori, lähtee Toukokuussa, jollon se on hätävaran leiväksiksi puusta otettava. Se nuijitaan ensin ja kuivataan sitte vitkallensa, sen perästä äkkiä uunissa hyvin kuivaksi, jossa tilassa se survotaan ja jauhetaan jauhoiksi. Niiden jauhojen läpitse juoksutetaan ensin lämmintä ja sitte kylmää vettä, jonka perästä ne kuivataan ja säästetään leivän vastimeksi. Semmonen hätätilan "pettu leipä" tulee paljoa maukkaammaksi, jos puoloja taikka mustikoita sekaan pannaan.

Männyn mäihä on aikasin keväällä hyvää syödä kerpuukki-taudissa ja madon vaivoissa.

Tärpättiä ja tervaa poltetaan männystä. Tervaa ja lampaan-talia, sekasin sullottuina, käytetään paisumien, äkämien ja tarttumuksien voiteeksi.

Tervavettä, joka on myös veren puhdistavaista, neuvoovat Lääkärit E. J. Hartman ja A. T. Wistrand tekemään seuraavalla tavalla: puolen tuoppia hyvää tervaa ja kannu vettä sekotetaan puu-astiassa hyvin sekasin puu-aseella; annetaan sitte selitä loukkaamata 12 tuntia, jonka perästä selinnyt vesi juoksutetaan tarkasti pehmosen villamaisen paperin läpitse. Tätä ryypätään, hiukan maitoa sekaan pantuna, ryyppy taikka vähän runsaammin joka aamu ennen suurusta kerpuukissa, tarttumuksissa ja muissa iho-kivuissa, rupulin ja muiden kulkutautien esteeksi, niiden liikkeellä ollessa. Terva ei kelpaa muuta kuin yhden kerran tervavedeksi.

Pikkiä, jota keitetään tervasta, pannaan, liina-rievulle levitettynä, yskäsien ja heikko-rintasien ihmisten hartioiden väliin. Sitä saadaan, usiasti muutettuna, pitää monta aikaa. Warpaan känsiin (Ruotsin kielen liktorn) on piki myös hyvää.

Kuusi

Kuusi ei kasva juuri niin ylähälla pohjasessa kuin mänty taikka honka. Inarin järven paikkakuntia ylempänä sitä ei siis hawata. Kuusen paras maa on kiwinen ja soranen, vähän saven taikka mullan sekava, kalvessa wuoren suojassa, hiukan lauhkea mutt'ei vetinen; lihotetussa, mullakkaassa taikka kalkinsekasessa maassa rupee sydän aikasin mätänemään; kuivalla hietakankaalla se ei kasva. Poltinpuiksi hakataan se jo 30 wuotisena, siemeniä saadaan 70 ajastaikasesta, ja 100 taikka 150 ajastaikanen on kelvollinen tapannoiksi; 200 ikäsenä on se vielä tuorre.

Kuusi kukostaa Touko- taikka Kesä-kuussa, ja siemen on tuleentunut seuraavassa Marraskuussa. Siemen-kävyt eli törtöset kootaan Joulun aikaan taikka ennen Maaliskuuta, kuivataan ja siemen kylvetään samalla lailla kuin männynkin, josta tämän edellisessä numerossa on neuvottu. Käpyjen eli törtösten kuivaamisessa tulee karttaa ylöllistä kuumuutta. Parahultanen kuumuus nähdään, jos käpyjen sekaan pannaan vähänen astia talia; niin pian kuin tali rupee sulaamaan, on lämmintä pois päästettävä niin paljon että tali rupee taas hyytymään. Koskei kuusi kasva siementä muuta kuin joka 4 taikka 5:des vuosi; niin tulee siittä ajasta ottaa vaaria, jona sitä saadaan. Siemen säästyy myös kävyissäkin itävänä, tuulisessa kylmässä huoneessa, 3, 4 vuotta, kuitenkin on nuori siemen paljoa parempi vanhaa. Kevä kylvö on parempi kuin syyskylvö, ja tulee taimelle 4 taikka 6:den viikon takaa; syyskylvö tulee maalle keväällä, sitte vasta kuin ilmat ovat lämminneet. Siemen sekotettakoon maahan neljännenosan tuuman syvyyteen.

Kuusen neulasista tehdään Norrjassa hevosen ja karjan ruokaa seuraavalla lailla: Keskunkertasista kuusista katkotaan haarojen lalvat Helmi-kuussa, jollon kuusen-neste on juoksussa ylähälle, ja hakataan sitte kirveellä niin lyhyiksi, ett'eivät ole yli 3:men tuuman mittasia. Nämät hakatut neulaset pannaan ammeeseen vedessä likoomaan pihasta, yhdeksi taikka kahdeksi vuorokautta, jonka perästä vesi juoksutetaan elikkä kaadetaan pois.

Näitä neulasia karjalle antaissa pannaan puoliksi peluja sekaan, taikka pelujen puutteessa jauhoja elikkä pienennettyjä perunoita. Lihan- taikka kalan-suolavesi (laukka), elikkä paljaat suolatkin, tekeevät tämän silpun maukkaammaksi ja terveellisemmäksikin elukoille.

Neulasia ei lioteta enempää erältä, kuin yhden päivän tarpeet; sillä toiseen päivään säästetyt kadottaavat voimansa ja makunsa. Sen verran kuin elukka yhtenä taikka puolenatoista tuntina jaksaa syödä, annetaan erällä eteen, mutt'ei enempää. – Jos elukka tulee tästä kovalle, niin vähetään neulasia ja lisätään suolasuutta.

Ha'on-neulasista keitos on hyvä juottaa yskäselle elukalle, sitte kuin räkä on ruvennut juoksemaan.

Langat ja liina, elikkä palttina, tuleevat pitävimmiksi ja valkeneevat paremmin valkenemaan pantuna, jos niitä keittäissä on kuusen-hakoa padan pohjalla.

Kävyt elikkä törtöset antaavat ruskean paineen, jos painettansa keitetään rikkisurvottujen käpyjen seassa vedessä, ja sen perästä koivun-tuhasta keitetystä väkevässä lipeässä.

Kuusen pihkaa pureskeleminen lujenta hampaat, puhdistaa ikenet ja estää kerpuukin.

Kuusen juuret auttaavat köyden verosta siteiksi ja vauloiksi; niistä palmikoidaan myöskin koppia.

Saksan-Kuusi

Saksan-kuusesta juoksutetaan keväisin sakeaa ja hyvää tärpättiä, mutta puu tahtoo siittä kuivua. Tästä puusta tehtyyn vuoteeseen eli sänkyyn ei sanota luteen tulevan. Sen kuori kelpaa nahan parkiksi. Se pehmittä nahan, on siis parempi päällis- kuin antura-nahoille.