Kirjoitukset

Tältä sivulta löytyy muutamia puheita, artikkeleita, kolumneja ja mielipidekirjoituksia joita olen vuosien aikana kirjoittanut. Nämä ovat aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan jokaisen otsikon alla. Puheet ovat Porvoon kaupunginvaltuustosta vuodesta 2017 eteenpäin, keskustan puoluevaltuustosta vuosilta 2016-2020 ja keskustan puoluekokouksista. Uusimaan kirjoitukset ovat tuoreimpia tuotoksia lähinnä vuodesta 2014 eteenpäin. Suomenmaan artikkelit ajoittuvat pääosin Singaporen vuosiin 2010-2012, mutta muutamia vanhempia ja uudempiakin kirjoituksia joukossa on. Warkauden Lehdessä ja Savon Sanomissa julkaistut jutut ovat aktiivisimman poliittisen toiminnan ajoilta vuosien 2002 ja 2004 väliltä. Keskisuomalaisen muutamat artikkelit ovat opiskeluajalta 1998-2000. Muutamia "blogikirjoituksia" vuodesta 2020 eteenpäin.

Vanhoja kirjoituksia lukiessa huomaa asioiden muuttumattomuuden lain. 20 vuotta sitten esillä olivat maakuntaitsehallinto, liikenteen rahoitusmallit, monenlainen elinkeinopolitiikka ja kaavoitus. Itselle tärkeitä asioita ovat olleet koulutuksen ja yrittäjyyden lisäksi oikeudenmukaisuuden toteutuminen. On se sitten ollut Alpo Rusin puolustamista tai toivetta veteraanien aseman parantamiseksi.

Maailma on muuttunut ja elämänkokemusta tullut lisää tämän parinkymmenen vuoden aikana, jonka aikana alla olevat artikkelit ovat syntyneet. Silti seison jokaisen kirjoituksen takana. Jos suuria ristiriitaisuuksia ajattelussa löytyy, laittakaa viestiä.

PUHEET

Vuoden 2021 budjetti

Tavoitteet toimintaa ohjaamassa

Riikka Pakarinen varapuheenjohtajaksi

Liityntäpysäköinnin ja ABC:n kaava takaisin valmisteluun

Talouden tasapainoittaminen

Arviointikertomus 2019

Itäiset koulut

Keskiluokka kunniaan

Porvoon kaupungin budjetti 2020

Kaikkonen johtoon

Kokonniemi ja Kuninkaanportti kaavoituksen kärkeen

Siilipuolustus arviointikertomukseen

Arviointikertomus 2018

Parannusta vanhusten asemaan

Talousarviovaltuusto 2019

Arvioita arviointikertomuksen lausuntoon

Porvoon strategia

Keskustan strategian kärjet

Tietojen saantia

Keskustan viesti

Kaavoituskatsaus 2018

EU-kehityksen suunta

Hukkaputki Helsingistä

Mitä strategia on?

UUSIMAA

Lähikoulu on tonttien myyntivaltti

Kokonniemen liikuntakeskus käyttäjien tarpeisiin

Lumi antaa mahdollisuuksia

24 parkkiruudun tähden

Tuleeko kieltolaki?

Kokonniemi vuosikymmenen kärkihankkeeksi

Pohjois-Porvoossa tulee olla jatkossakin äänestyspaikka

Kuntopyöräily kunniaan

Ensin päätös, sitten rahat

Urheilua koronan jälkeen

Mannerheiminväylän sijaan koululaisille muutakin kuin näkkäriä

Porvoon ei tule investoida miljoonia parkkihalliin

Mitä koronakriisin jälkeen?

EU koronakriisiä hoitamassa

Suomi vs. muut maat

Korona numeroiden valossa

Parantaako parempi tietojärjestelmä?

Onko köyhällä varaa ostaa halpaa?

Tilatehokkuus paranee

Omituinen sivistysjohtajan valinta

Veikkaustappiovarat

Muutamanko euron tähden?

Soutu vs. Triathlon

Yksilöt tekevät joukkueen

Tulevaisuus ennusteiden valossa

Talous on kaiken perusta

Kevytauton puolesta

Talviurheilun alamäki

Kuka takaa?

Valkopesua

Vesitetty sivistysverkko

Pallo pomppii Etelä-Amerikkaan

Koulut strategian kärjeksi

Päiväkotien sulkemisesta

Presidentinvaalit

Äänestyspäätöksen tekoa

Alkoholiprosentteja

Budjetti numeroina

Ilolan päiväkodin sulkeminen

Onko Porvoon kiinteistönhallinnassa rikottu lakia?

Sisäilmakysely Porvoon kouluihin

Vaalit tulevat

Vauhtia elinkeinopolitiikkaan

Ennustettavuutta projekteihin

Tietoa johtamiseen ja päätöksentekoon

Ovatko Porvoon kaupungin kiinteistöjä hallitsevat tahot tehtäviensä tasalla?

Riittääkö Trumpin kiri?

Sivistysverkkoselvitys

Kiekkohuumaa

Rio ohoi!

Imago Kuntoon

Euroviisut: Numeroita ja Politiikkaa

Urheilijan polku

Hypermarketit Kuninkaanporttiin

Oman edun ylistys

Suomi nousee vain leikkauksilla

Suomi Kuntoon

Kaupungin kaksoisstandardit

Veteraanihuonetta ei voida lykätä

Koulujen lakkautusten oikea hinta

Lähidemokratiaa on vahvistettava

Mikä on urheiluseuran tehtävä?

TV- lupamaksut lopetettava

ILTALEHTI

Biden voittaa niukasti

Biden lähtee kärkipaikalta loppusuoralle

Supertiistai ei ratkaise vielä mitään

Clinton edelleen niukasti edellä

Voittaja vie tänään kaiken USA:n esivaaleissa

Republikaanien kisa on kahden kauppa

Onko supertiistai jo lopullisten ratkaisujen päivä?

SUOMENMAA

Rahako ratkaisee?

Tasa-arvo ei ole tasa-arvoa

Kiertoa tarvitaan

Sisäänpäin kääntyvät yhteiskunnat

Työtä vai uraa?

Kovaa peliä kasinoilla

Velkaa ei tarvitse maksaa...

Työpaikka vai ympäristö?

Onko ihmisillä malttia vaurastua?

Vähän satoi

Julkinen Valta

Valinnan pohjaksi

Puolueen perusta on aatteessa

Suomi tulevaisuuden Euroopassa

Hyötyä teikijöille vai haittaa kuluttajille?

Pihviä etsimässä

Konventista kohti liittovaltiota

Jääkö Suomi merikuljetukissa muiden armoille?

WARKAUDEN LEHTI

Harjoituspeli

Linjamies on erimies

Pohjalla

Karhuja ja jäniksiä

Linjakasta toimintaa?

Voiko virheensä myöntää?

Totuus esiin

Hyvinvointivaltion pelastusohjelma

Kevyemmin terveeksi

Terveydenhuollon arkirealismia

Aluepolitiikasta

Uutta aluepolitiikkaa

Mitä muutokseen vaaditaan?

Terveempää huoltoa

Nollatoleranssi nuorisotyöttömyyteen

Eväät vähissä

Onko teiden suolaukselle vaihtoehtoja?

Kohti täydellistä maakuntaitsehallintoa

Osaamisella pohja hyvinvointiyhteiskunnalle

Laajakaista syrjäseuduille

Palvelut yhdelle luukulle

Maanpuolustusta jatkettava kansalliselta pohjalta

Kuljetustuet aluepolitiikan välineinä

Profiilikohotusta kesätapahtumista

Kaavoituksella vauhtia seutuyhteistyöhön

Työryhmistä tekoihin

Suutari pysyköön lestissään

Yhteistyötä Varkauden seudulla

Osaajia työelämän tarpeisiin

Ammattitutkinnot polkuna työelämään

Vihreä aalto

Laista piittaamaton hallitus

Kunnat ahtaalle

Mikä työllisyysbudjetti?

Valinnanvapautta lisättävä

Metallilla oikeaan osunut ohjelma

Hurusväylän tarpeellisuudesta

SAVON SANOMAT

Äänestäjien aliarviointia

Käyttäjä maksaa

Riittääkö energia

Työssäoppiminen polkuna työelämään

Helpompaa äänestämistä

Rajojen siirtelystä niiden madaltamiseen

Kansa päättämään NATO:sta

Harvenevat veteraanit

Hämähäkeiltä mallia maakuntasuunnitelmaan

Käyttämättömät EU- miljoonat

Yritysten kuljetustuesta

Voidaanko katupölyä vähentää?

KESKISUOMALAINEN

Teiden rakentamisessa pidettävä vauhti päällä

Lähetystöjä ennen ja nyt

Miksi ei ydinjätettä Äänekosken Kivettyyn?

Tasapuolisuutta kiitos

Kanavoinnilla nousuvauhtia, mutta minne?

Uusi tutkimus puhdistaa Ahon hallituksen mainetta

BLOGI

Mahdollisuuksia maalla

EU elvytystä vai kansallista kilpailukykyä