Sisäänpäin kääntyvät yhteiskunnat

Viime viikolla USA:n välivaaleissa konservatiivinen aalto vyöryi rannikolta rannikolle. Vaikka republikaaneilla ei ollut tarjota mitään vaihtoehtoa nykymenolle, arvostelu ja ulkomaailmalla pelottelu riittivät historialliseen voittoon.

Samanlainen tilanne on ilmeisesti kehittymässä myös Suomessa, jossa erän puolueen kannatus jatkaa nousukiitoaan ohjelmalla: ei nykymenolle, ei ulkomaille ja ei kehitykselle. Kyllä kansa uskoo.

Suurelle valtiolle, kuten USA:lle, Kiinalle tai Indonesialle tällainen kotimarkkinoiden puoleen käpertyminen on mahdollista. Ei heidän itsensä eikä myöskään muun maailman kannalta järkevää, mutta mahdollista. Pienillä valtioilla tällaista mahdollisuutta ei ole.

Suomi on rakentanut nousunsa itsenäisyytemme alkuajoista hakemalla oppia muualta ja myymällä osaamistamme maailmalle. Jos olisimme rakentaneet muurit rajoille ja palanneet omaa peliä omassa päädyssä, voisimme olla Albanian kaltainen kehittyvä talous, jonne turistit tulisivat katsomaan rajoille pystytettyjä bunkkeririvistöjä.

Jo ennen itsenäistymistämme rivakat pohjalaiset lähtivät rapakon taakse paremman elämän toivossa. Sotien jälkeen ja varsinkin 60-luvun lopussa samanlainen liike kohdistui Ruotsiin. Mitä jos nämä maat eivät olisi ottaneet meikäläisiä vastaan? Miten nämä kohtaloonsa pettyneet ihmiset olisivat sitten reagoineet? Olisiko tyytymättömyydestä kehittynyt kansalaislevottomuuksia? Olisiko metallin lakko 70- luvun alussa päättynyt toisella tavalla?

Eräät muurinrakentajien tärkeimmistä kohteista ovat olleet maahanmuuttajat. He vievät tuet, naiset, parhaat paikat bussissa ja jopa työpaikat. Suomessa asiat ovat yleisesti ottaen erittäin hyvin. Olisi varmaan kohtuullista antaa muualta tuleville tasavertainen mahdollisuus tarjota työpanostaan ja osaamistaan yhteiskunnan kehittämiseksi luotien edessä juoksemisen tai nälkää näkemisen sijaan. Jotkut muut maat ovat tarjonneet samaa suomalaisille vain muutamia kymmeniä vuosia sitten.

Toinen lähes jokaisessa keskustelussa esille nouseva teesi on ulkomaille siirtyvien työpaikkojen patoaminen. Sinänsä hyvä ajatus, jonka toteutus käytännössä tulee kansalaisille hyvin kalliiksi.

Otetaan esimerkiksi televisio. Suomessa tehtiin televisioita parikymmentä vuotta sitten. Nyt kaikki TV:t tehdään Kiinassa, Koreassa tai Japanissa. Jos nostaisimme tuontitullit ulkomailta tuleville tuotteille turvataksemme kotimaisen tuotannon, vain varakkaimmilla ihmisillä olisi varaa moniin tuotteisiin. Tuontitullit koskisivat monia materiaaleja ja komponentteja, joita Suomessa ei ole. Työvoimakaan ei ole halvimmasta päästä. Saattaisi kymppitonnin televisio tippua nopeasti korvattavien tuotteiden listalta myös sosiaalitoimiston luukulla.

Ja mitä tekisivät muut maat. Laittaisivat vastaavat tuontitullit suomalaisille tavaroille. Suomen vientivetoinen teollisuus tukehtuisi ja siinä sivussa menisi muutama satatuhatta palvelusektorin työpaikkaa. Ja mistäs sitten verotulot kerätään, jolla rahoitetaan koulutus tai terveydenhuolto?

Suomalaisen yhteiskunnan elinehto ovat vapaat markkinat ja ulkomailta haettu oppi, jota voidaan hyödyntää oman yritystoiminnan kehittämisessä. Kateelliset muistavat Rytsölän tai Uotin veljekset oikeutetuista tai tekaisuista käräjistä, mutta heillä oli kuitenkin yritystoiminnassa yritystä ja visioita, joita nykypäivänä kaipaisi.

Maailman suurimpien yritysten joukkoon kuuluvien Facebookin, Googlen ja eBayn perustajat ja omistajat ovat 20- 30-vuotiaita kavereita, jotka luovat kymmeniätuhansia työpaikkoja ja muuttavat maailmaa ihan oikeasti. Milloin löytyy vastaavia menestystarinoita Suomesta?

Nämä menestystarinat voivat odottaa ainakin niin kauan, kun nykyisenkaltainen kehitys eristäytymisen ja muurien rakentamisen suuntaan jatkuu.