Lumi antaa mahdollisuuksia


Myös Porvoossa on viime päivinä pyryttänyt viime talven lumet yhdellä rysäyksellä. Monille se on tarkoittanut hyötyliikuntaa koko rahan edestä. Lumi mahdollistaa monia asioita, joista viime talvena saimme vain haaveilla.

Korona-aikana monet ohjatut liikuntaryhmät ja harjoitukset on laitettu tauolle. Tämä näkyy suurena tarpeena omaehtoiselle liikunnalle. Kokonniemen laskettelukeskuksen kymmenmetriset jonot hisseille, mäen toisella puolella reilun kilometrin tykkilumilatua peräperää kiertävät kymmenet hiihtäjät tai huippusuositut teköjäät kertovat lähiliikuntapaikkojen tärkeydestä.

Kahden tekojään sijaan kymmenet luonnonjäät, tykkilumiladun lisäksi satakunta kilometriä latuja ympäri Porvoota ja muut talviliikuntamahdollisuudet ovat nyt ulottuvillamme. Näitä mahdollisuuksia on hyödynnettävä täysimääräisesti. Päiväkodissa voidaan jo opetella perustaitoja suksilla liikkumiseen, kouluissa kaikki liikuntatunnit tulisi pitää ulkona eri lajeja harjoitellen, ja kesälajien tai sisäpelien harjoitukset voisivat vaihteeksi pitää sisällään hiihtoa tai luistelua.

Nyt on myös urheiluseurojen etsikkoaika uusien harrastajien saamiseksi. Hyppyreitä ja reilejä lähimäkiin rakentelevien lasten kiinnostus isompiin mäkiin kasvaa taitojen karttumisen myötä. Maastohiihdon tulee näyttäytyä lapsille jossakin muussa valossa kuin kymmeniä kilometrejä pitkin metsiä räkä poskella suksivina wannabe- Juha Mietoina. Muutama suksicrossirata herättää varmasti vauhdista ja näyttämisen halusta kiinnostuneita nuoria, jotka ovat pitkästyneet korona-aikana kotinurkissa.

Vanhempia sukupolviakaan ei ole syytä unohtaa. Pelloille ja muille tasaisille reiteille olisi hyvä ajaa latuja rauhallisemmasta menosta kiinnostuneille. Retkeilyreittien laajentaminen ja nuotiopaikkojen lisääminen tulisi olla vuosittainen toimi, joka mahdollistaisi entistä useammalle luonnossa liikkumisen ilman satojen kilometrien automatkaa kansallispuistoon. Retki lähialueelle on erinomainen mahdollisuus lisätä sukupolvien välistä yhteyttä. Samalla nuorille voidaan opettaa vaikka tulenteon niksit.

Liikkumattomuus maksaa Suomessa 10% valtion budjetista. Kun sää antaa mahdollisuuden nauttia talviliikunnasta, yrittäkäämme pienentää tuota maksua, joka meille kaikille veronmaksajille lankeaa.