Maanpuolustusta jatkettava kansalliselta pohjalta

Suomi on turvautunut koko itsenäisyytensä ajan omaan, uskottavaan puolustukseen. Vain jatkosodan pyörteissä ajauduimme tiiviiseen yhteistoimintaan silloisten aseveljien, saksalaisten, kanssa. Maamme harjoittama puolueettomuuteen ja sotilaalliseen liittoutumattomuuteen pohjautunut ulko- ja turvallisuuspolitiikka on ohjannut maamme yli viidenkymmenen vuoden ajan sotilaallisten selkkausten ja kriisipesäkkeiden ulkopuolelle.

Naapurimaallamme Ruotsilla tämä vastaava rauhan aika on kestänyt lähes 200 vuotta. Suurin tekijä näin pitkään jaksoon on epäilemättä Ruotsin tänä aikana harjoittama puolueettomuuspolitiikka. Ruotsi oppi läksynsä 1800- luvun alussa Kaarle XII ollessa maan hallitsijana. Tällöin Kaarle XII teki vuosien sotaretkiä ympäri Eurooppaa ja oman maan asiat ajautuivat retuperälle. Kun sotiminenkaan ei toivottuun lopputulokseen päätynyt, oli edessä Ruotisin suurvalta-ajan loppu ja välttämätön, mutta hyvin tuloksekas ulkopolitiikan muutos.

Presidentti Mauno Koivisto vertasi tässä taannoin Suomen tilannetta Kaarle XXI syndroomaan. Lausunnossaan hän varoitti Suomea panostamasta liikaa kansainvälisiin valmiusjoukkoihin oman maanpuolustuksemme kustannuksella. Tässä lausunnossa piilee todellinen asian ydin: Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkein tehtävä on ja tulee olla myöskin jatkossa uskottava oman alueen puolustaminen. Vasta seuraavina tärkeysjärjestyksessä tulevat sotilaalliset toimet maamme rajojen ulkopuolella.

Tänä päivänä näyttää valmiusprikaatien varustaminen ja maamme satamien yhteensovittaminen NATO:n standardeihin olevan päällimmäinen ja kaikkein tavoiteltavin maanpuolustuksen muoto. Jopa EU:n vielä hyvin kehittymättömässä ulko- ja turvallisuuspolitiikan pilarissa mainitaan ensiarvoisen tärkeänä osana jokaisen jäsenmaan puolustusta olevan oman alueen koskemattomuuden varjeleminen. Suomen kohdalla tämä asiankohta entisestään korostuu. Maamme pinta-alan sekä pitkän EU:n ulkorajan muodostama yhtälö vaatii panostamaan varsinkin oman alueen puolustukseen.

Jotta tämä tehtävä voidaan onnistuneesti suorittaa, on kansallisen maanpuolustusinnon oltava riittävällä tasolla. Tämä maanpuolustusinto on tärkeää myöskin uusien uhkien kuten terrorismin torjunnassa. Mikäli kansalaisilta puuttuu intoa oman maan puolustamiseen ja välinpitämättömyys kyseisissä asioissa kasvaa, saattavat monet mahdollisiin uhkiin liittyvät pienet johtolangat jäädä ilmoittamatta viranomaisille. Vaikka ajatus terrorismista tuntuu hivenen kaukaiselta täällä kotomaassamme, on tärkeätä varautua uhkien torjuntaan ennen kuin on liian myöhäistä. Terrorismin uhka maatamme kohtaan kasvanee huomattavasti, mikäli maamme liittyisi NATO:on.

Maamme puolustus tulee jatkossakin hoitaa mahdollisimman omavaraisesti ja vastakkainasetteluja vältellen. Parhaiten tämä tapahtuu kohdentamalla puolustusvaroja laajaan, kaikkiin kansankerroksiin ulottuvaan maanpuolustustyöhön ja samalla pitämällä puolustusvoimiemme reservit taistelukykyisinä kertausharjoitusten avulla. Vasta tämän tehtävän suorittamisen jälkeen voidaan mahdollisesti jäljelle jäävillä varoilla kehitellä ympäri maailmaa toimivia valmiusjoukkoja.