Rahako ratkaisee?
Lauantaina Uudenmaan piirikokouksessa julkaistiin Timo Laanisen kirjoittama Keskustan Uudenmaan piirin 100-vuotisjuhlajulkaisu, joka ajallisesti kattaa piirin toiminnan vuosina 2007-2017. Kirjassa käsitellään sekä tapahtumia että analysoidaan niiden syitä ja seurauksia.
Monelta osin Laanisen analyysi on oikeaan osunutta, mutta puutteitakin on. Uudenmaan osalta varsinkin kaupungeissa keskustan tulos kuntavaaleissa on eduskuntavaaleja heikompi kerta toisensa jälkeen. Laaninen nostaa syyksi heikon ehdokashankinnan ja tähtiehdokkaiden puuttumisen, jotka yhä enemmän henkilöityvässä vaalitaistelussa ratkaisevat vaalivoitot.
Vähemmälle huomiolle jää politiikka ja sen asiasisältö. Jos verrataan kyseisenä ajankohtana perussuomalaisten kuntavaalimenestystä, jonka ei Espoota lukuunottamatta voi millään syyllä sanoa pohjautuvan tähtiehdokkaisiin, on kansalaisia puhutteleva sanoma ollut tärkein tekijä äänestäjien hankkimiseksi.
Monet äänestäjät tekevät valintansa yhden tärkeimmän asian pohjalta. Olkoon se maahannmuutto, sotilaallinen liittoutumattomuus, alkoholipolitiikka tai koulujen sisäilma. Yhden asian puolesta näkyvästi toimivat ehdokkaat löytävät kuntatasolla riittävästi kaikupohjaa omalle viestilleen ja menestyvät vaaleissa.
Eräs mielenkiintoinen huomio kirjassa liittyy piirin talouteen. Se pohjautuu nykyisin lähes kokonaan puoluetukeen. Puoluetuen määrä onkin noussut suhteessa enemmän Uudellamalla verrattuna muihin piireihin. Kun piireille jaettava puoluetuki on vuodesta 2012 vuoteen 2017 noussut kokonaisuudessaan 33%, on kasvu ollut Uudellamaalla 54%.
Piirin “varainhankinta” on käytännössä kokonaan kannatusmaksuja ja aiemmin yhdistysten, nykyisin jäsenten jäsenmaksuja. Vaalilehtiä, arpajaisia tai muita muissa piireissä laajasti käytettyjä varainhankinnan muotoja ei Uudellamaalla ole nähty. Täällä paikalliselta tasolta kerätään rahaa piirin toiminnan tukemiseen paikallisyhdistysten ja kunnallisjärjestöjen kustannuksella.
Tämän pienten purojen varainhankinnan tulos on 30 vuoden aikana romahtanut vajaaseen kolmasosaan 1980-luvun numeroista. Siis samana aikana kun muualla maailmassa ja myös Suomessa muutamissa muissa puolueissa monet isot kampanjat rahoitetaan pienistä lahjoituksista kerätyillä tukisummilla yhä enenevässä määrin.
Keskustan menestyksen Helsingissä ja Uudellamaalla on sanottu kulminoituvan rahan puutteeseen. Enemmän rahaa, enemmän ääniä. Taas voidaan tarkastella perussuomalaisia, jotka hyvin pienillä budjeteilla nousivat prosettipuolueesta nykyiselle tasolleen. Eivät Jussi Halla-ahon blogikirjoitukset suosioita saavuttaneet huimien markkinointikampanjoiden avulla vaan sisällön, jota hän blogeihinsa kirjoitti. Markkinoinnissa tulisikin myös puoluetoiminnassa siirtyä työnnöstä vetoon, jossa tuputtamisen sijaan äänestäjät kiinnostuvat asioista, mielipiteistä tai henkilöistä, ja haluavat näistä lisää tietoa.
Jotta Laanisen kirjan lopussa esittämä kasvun tai edes nollatuloksen vaihtoehto toteutuisi Uudellamaalla, tarvitaan ensisijassa ihmisiä puhuttelevia teemoja. Nämä houkuttelevat aktiivisia toimijoita, mikä mahdollistaa kehittyvän järjestötoiminnan ja luo perustan laajapohjaiselle kasvulle koko maakunnassa. Tyhjänä kumiseva viesti vieraannuttaa nykyisetkin kannattajat, vaikka sitä viestiä rahan voimalla toistettaisiin vaaleista toiseen.