Julkinen Valta

Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio antoi viime viikolla päätöksensä Alpo Rusin kanteluun. Tämä kantelu koski suojelupoliisin toimintaa Rusiin kohdistuneissa ja myöhemmin perättömäksi osoittautuneissa vakoilusyytöksissä. Oikeusaisamies ei löytänyt suoranaisia lain rikkomuksia suojelupoliisin toiminnasta.

Päätös on perusteellisesti kirjoitettu ja tavoittelee Salomonin tuomiota tyydyttäessään kaikkia asian osasia. Moniin tärkeimpiin kysymyksiin päätös ei kuitenkaan vastauksia anna. Ja joidenkin asioiden osalta uusia kysymyksiä nousee esiin.

Suojelupoliisi kertoi tästä salassa pidettävästä tutkinnasta useille henkilöille, joista osa kertoi välittäneensä tietoa eteenpäin. Muutaman viikon kuluttua asiasta tiesi ”puoli kaupunkia”. Tämä tiedon kertominen ja eteenpäin levittäminen tapahtui ennen kuin epäilty oli itse saanut asiasta tietää. Onko poliisijärjestelmämme toimiva, jos epäilty saa tiedon itseensä kohdistuneista epäilyistä tv-toimittajalta? Varsinkin kun asia oli erittäin arkaluontoinen ja koski maamme turvallisuutta.

Lopulta asia tuli julkisuuteen ja Alpo Rusi ”joutui käsitykseni mukaan kärsimään kohtuuttomasti siitä, että tieto rikosepäilystä tuli tapahtuneella tavalla julkisuuteen.”, kuten oikeusasiamies lausunnossaan toteaa. Loppupäätelmässään hän jatkaa käsityksenään:” …,että julkinen valta ei ole onnistunut varjelemaan rikoksesta vasta epäiltyä ja syyttömyysolettaman suojaamaa Alpo Rusia ennenaikaiselta ja leimaavalta julkisuudelta.”

Selvittämättä tässä selvityksessä kuitenkin jäi, miten asia julkisuuteen tuli. Voidaan perustellusti sanoa, että se tuli julkisuuteen joko suojelupoliisin tai sen piirin kautta, jolle asiasta informoitiin. Miksi sitten asia julkisuuteen vuodettiin?

Vaihtoehtoja on lähes yhtä monta kuin informoituja henkilöitä: perinteiset poliitikkojen ja toimittajien tiedonvaihdot, joiden vastapalveluksena tiedonantaja saa yllättävää positiivista julkisuutta toimittajan seuraavassa jutussa. Mukana voi olla myös kostoa kariutuneista uramahdollisuuksista tai pelkoa tulevien vaalien henkilökohtaisesta tuloksesta, olihan Alpo Rusi asettumassa ehdolle Uudenmaan vaalipiirissä seuraavan vuoden eduskuntavaaleissa. Stasi- epäilyllä voitiin myös peitellä omia jälkiä suomettumisen suossa ja tehdä syyttömästä henkilöstä esimerkki, mitä tapahtuu, jos näitä lähimenneisyytemme mustia aukkoja lähdettäisiin valottamaan.

Herää kysymys: tiesikö Alpo Rusi liikaa? Hänen oletettiin saaneen 1990- luvun lopulla tietoonsa ns. Rosenholtz- aineiston ”kovat nimet”. Suojelupoliisin päällikkö, Kalevi Sorsan pitkäaikainen avustaja, Seppo Nevala kertoi Suomenmaassa 12.9.2002, että kymmenen muutakin esitutkintaa on aineiston tiimoilta vireillä. Yllättäen nämä tutkinnat pysyivät salassa, toisin kuin Alpo Rusin kohdalla kävi. Vai laitettiinko nämä tutkinnat listojen kanssa samaan kassakaappiin liian vaarallisina julkiselle vallalle? Tehtiinkö päätökset näiden esitutkintojen lopettamisesta ja Alpo Rusin tutkinnan jatkamisesta mahdollisesti osalla samaa sisäpiiriä, jolle Rusin tutkinta suojelupoliisin mukaan myöhemmin informoitiin?

Tämän oikeusasiamiehen päätöksessä nimetyn julkisen vallan kollektiivisuuden taakse voidaan helposti piiloutua. Samoinhan tekivät jo muinaisessa Roomassa Julius Caesarin murhanneet salaliittolaiset. He saivat seuraavana päivänä senaatilta armahduksen, koska useita valtion johtohenkilöitä ei voitu (keisarin murhasta!) silloinkaan tuomita. Poliittinen järjestelmä olisi joutunut sekasortoon.

Nyt kyseessä oli oikeusmurhatapaus, mutta jälleen vedottiin poliittisen järjestelmän toimivuuteen sisäministerin ja pääministerin kertoessa asia vaitiolovelvollisuuden ulkopuolella olevalle henkilölle. Oli oikein uhrata syyttömän henkilön oikeusturva ja maine sekä saattaa hänet kestämättömään asemaan. Toivottavasti jatkossa yksilö nähdään järjestelmää tärkeämpänä, olemmehan nähneet, miten järjestelmävetoiset valtiot viime vuosikymmeninä ovat kansalaisiaan kohdelleet. Tämä ei ole nykyeurooppalainen toimintamalli.