Onko teiden suolaukselle vaihtoehtoja?

Talven tullessa pikkuhiljaa näillekin leveysasteille, alkavat autot luistella jäisillä teillä ja jalankulkijat liukastella jalkakäytävillä. Tätä jokatalvista probleemaa osataan odottaa, mutta miten voidaan teiden ja katujen liikenneturvallisuutta lisätä? Hiekoitus ja suolaus ovat olleet lähes ainoita tapoja ongelman poistamiseksi.

Suonenjoella on kehitetty useita vuosia menetelmää, jossa hiekka levitetään kuumana tiehen, johon se muodostaa ”hiekkapaperipinnan”. Menetelmää on testattu aiemmin onnistuneesti Ruotsissa ja nyt myöskin Suomessa ollaan heräämässä menetelmän avulla saataviin hyötyihin. Kun hiekkaa levitetään kuumana, se kestää polanteisessa tiessä tai luistinrataa muistuttavassa kadussa yli 10 kertaa kauemmin kuin kylmänä levitetty hiekka. Tämä johtaa parempaan liikenneturvallisuuteen ja kustannusten vähenemiseen, koska hiekkaa tarvitsee levittää entistä harvemmin.

Käytettäessä kyseistä menetelmää liukkauden estämiseksi niin teillä kuin katuosuuksillakin hiekkaa pyörii kaduilla ja teillä vähemmän, joka huomataan varsinkin keväisin vähäisempänä pölynä ja myöskin pienempänä työmääränä väylien puhdistajille. Kuumaa hiekkaa kaduille levittämällä pölyongelmaa ei voida poistaa, mutta sitä voidaan huomattavasti vähentää.

Mikäli tätä kuuman hiekan levitykseen perustuvaa menetelmää hyödynnettäisiin laajemminkin teiden liukkauden torjunnassa, voitaisiin suolauksen mukana tulevia ympäristöön kohdistuvia haittavaikutuksia niinikään pienentää. Tällä menetelmällä voidaan korvata n. 30% - 40% nykyisin suolattavista teistä, joten liukkaudesta ei tarvitse kärsiä myöskään ympäristöllisesti herkillä alueilla kuten pohjavedenottamoiden lähistöillä.

Nykyisin tiehallinto/tieliikennelaitos joutuvat korvaamaan tuhansia tiesuolauksen johdosta saastuneita kaivoja. Näiden korvattavien kaivojen lisääntymistä voidaan jatkossa vähentää tieliikenneturvallisuudesta tinkimättä, mikäli kuumahiekoitusta otetaan laajempaan käyttöön koko maassa. Näkisinkin mielellään tieliikennelaitoksen edelläkävijänä ympäristöä vähemmän kuormittavien tienhoitomuotojen käyttäjänä esim. tämän menetelmän muodossa.

Lisäksi Leppävirran ja Vehmersalmen kunnat, yksityiset huoltoyhtiöt sekä tiehoitokunnat, jotka vastaavat teiden ja katujen talvikunnossapidosta, voisivat taajamissa ja haja-asutusalueilla poistaa liukkautta uutta menetelmää hyödyntäen. Tiehoitokunnat voivat varmaankin yhteistyöllä saada kyseisiä laitteita suuremmilta toimijoilta edullisesti käyttöönsä.

Kunnille ja huoltoyhtiöille tämä uuteen kalustoon tapahtuva investointi maksaisi itsensä nopeasti pienentyneiden materiaalikustannusten muodossa takaisin. Edellisten hyötynäkökohtien ohella kyseisen menetelmän käyttöönotto tukee myöskin pohjoissavolaista metalliteollisuutta, joka on eräs maakunnan teollisuuden vetureista kaikilla seutukunnilla.