Voiko virheensä myöntää?

Keväällä kyselin edellisessä kirjoituksessani tällä palstalla totuutta esiin ns. Stasi- listoista ja mahdollisten DDR:n turvallisuuspoliisin agenttien tasapuolisesta kohtelusta. Totuutta ei ole tullut esiin. Listat ovat yhä piilossa ja salailun politiikka jatkuu nykyisenkin sisäministerin aikana. Ainoa asia mikä kevään jälkeen on selvinnyt, on Alpo Rusin kiistaton syyttömyys epäilyihin koskien yhteistyötä Stasin kanssa.

Kesän aikana muun poliittisen kuohunnan jalkoihin jäänyt Rusin syyttämättäjättämispäätös ja sitä edeltänyt prosessi on vasta nyt aiheuttanut laajempaa keskustelua ja herättänyt kysymyksiä tapahtumien kulusta. Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa tapahtuneet asiat vaatisivat huomattavasti laajempaa ja perusteellisempaa tarkastelua mitä tähän asti on tehty.

Viimeksi entinen työmarkkinajohtaja, varatuomari Timo Laatunen kirjoitti Kanava- lehdessä (Kanava 9/2003) ansiokkaan artikkelin suojelupoliisin (Supon) toiminnasta Rusi- asian kohdalla. Hänen pureva arvostelunsa Supo:n tekemistä virheistä ja selkeästä ajojahdista osuu naulan kantaan. Mitenkään ei voi välttyä kysymykseltä: Onko poliisin toiminta ollut Rusin tapauksessa täysin ammattitaidotonta vai onko kyseessä ollut yläpuolelta johdettu (poliittinen) ajojahti?

Laatunen kirjoittaa mm. seuraavaa:” Pelkistettynähän Rusi-faktat ovat ikävännäköiset Suomen kannalta: …Poliisijohto ei kykene valvomaan Supoa ja sisäasiainministeri puolustaa sitä kritiikittömästi. …Alan ministeri kokee velvollisuudekseen puolustaa käsittämättömiä virheitä eikä kansalaisia.” Analyysi on kaikessa totuudessaankin kova, mutta ennen kaikkea se on oikeusvaltion kannalta valitettava.

Laatusen artikkeli ei jäänyt huomiotta valtiovallan taholta. Poliisiasioista vastaava sisäministeri Kari Rajamäki ehätti antamaan haastattelun (IS 13.12.2003), jossa hän Laatusen esittämän asetelman pohjalta puolustaa Supoa silmät ummessa ja syyttää Rusia tutkimusten vaikeuttamisesta. Rajamäki sanoo esitutkintakynnyksen ylittyneen kirkkaasti.

Jos esitutkintaan lähdetään vain ja ainoastaan yhden henkilökortin pohjalta, ollaan aika hataralla pohjalla. Jokainen meistä voi tarkistaa esitutkinta-aineistosta (jota valitettavasti ei ole kokonaan julkaistu, tutkittavan pyynnöstä huolimatta), mikä oli Alpo Rusin yhteys Stasiin? Vastaus: Se oli vain ja ainoastaan yksi henkilökortti (vielä väärin tiedoin varustettu), jossa todettiin hänen olleen Jukka Rusin veli.

Lisäksi perusteena on käytetty luovutetun materiaalin määrää. Jukka Rusi luovutti Stasille pääosin mitäänsanomatonta ja osin myös julkista materiaalia, joka ei riittänyt törkeän vakoilun kohdalla syytteen nostamiseen. Vakoilussa ei määrä ole tärkeää vaan laatu. Näiden ”laadukkaiden” lähteiden, joita Stasi- listoilta löytyy puolenkymmentä, kohdalla ei esitutkintaa ilmeisestikään ole tehty. Myös politiikassa pätevät vakoilun perusperiaatteet: lausuntoautomaateista ei ole mitään hyötyä läpitunkevan analyysin tekijöihin verrattuna.

Tämän lisäksi Rajamäki pitää väitettä tutkinnan tahallisesta pitkittämisestä sairaana ja piiloutuu ulkomaisen virka-avun hitauden taakse. Miksi Supo ei pyytänyt virka-apua aloittaessaan tutkimukset talvella 2002, vaan vasta joulukuussa 2002? Virka-apu kyllä tuli saksalaisella ripeydellä kuukaudessa, kun sen pyytämistä oli odotettu lähes vuosi. Jos tämä ei ole tahallista pitkittämistä, niin mikä sitten? Vai luuliko Supo pystyvänsä näyttämään mahdollisesti elinkautiseen tuomioon johtavan syyllisyyden pelkästään yhden kortin avulla, ilman henkilötodistajia Saksasta?

Nyt muutkin poliitikot alkavat heräillä sisäministerin kyvyttömyyteen Supon toiminnan selvittämiseksi. Oikeusministeri Johannes Koskinen vaati (Kymmenen uutiset /MTV3 18.12.2003) Supon toiminnan tutkimista ja varsinkin poliisin piiristä tapahtuneiden jatkuvien tietovuotojen selvittämistä. Koskisen linjoilla oli samassa uutislähetyksessä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi. Rajamäki jatkoi entistä linjaansa ja ei nähnyt tarvetta ”hyvin” toimivan poliisin valvonnan muuttamiseksi. Pukki kaalimaan vartijana?

Sekä Supon että sisäministerin uskottavuuden kannalta olisi parasta, jotta Rusi- asia selvitettäisiin perin pohjin. Jos sisäasiainministeri pitää asiaa hyvin hoidettuna ja loppuun käsiteltynä, ei uskottavuus palaa. Aina löytyy meitä, jotka ovat totuudesta kiinnostuneita ja valmiita puolustamaan oikeusvaltio Suomea ”slaavilaista poliisivaltiota” vastaan. Vastaavia soppia on keitetty sekä Ruotsissa että Norjassa ja tuloksena ovat päät putoilleet. Sisäministeri Rajamäen olisi tartuttava mitä pikimmin härkää sarvista ja myöntää virheensä, jotta meillä olisi ministeri Varkaudesta vaalikauden loppuun asti.

Suosittelen kaikille luettavaksi Alpo Rusin ja Olli Rehnin kirjaa Kylmä Tasavalta. Sitä lukiessaan voi jokainen meistä punnita sitä julkisuudessa esitettyä ”oikeaa” totuutta ja yksittäisen kansalaisen kohtaloa ”oikeudenmukaisessa” järjestelmässä.