SISÄILMAOIREISTA TERVEYSKYSELY

/ SISÄILMAKYSELY PORVOON KOULUIHIN 2017

Tarvitsemme kattavaa tietoa koulujen sisäilmaongelmista korjaavien toimenpiteiden suunnittelemiseksi. Kuinka laajasta ongelmasta on kyse? Kuinka moni lapsi oireilee?

Porvoon kouluissa on toteutettava sisäilmakysely.

Kyselyn voi tilata Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Vastaajina ovat oppilaiden vanhemmat sekä myös 3-6 luokkalaiset oppilaat. Koululaisten mukanaolo on tärkeää jo siitäkin syystä, että oppilaiden vastausprosentit ovat olleet huomattavasti vanhempien prosentteja korkeammat.

Vanhemmat vastaavat kyselyyn Wilman kautta. Oppilaat osallistuvat puolestaan kyselyyn koulupäivän aikana. Kyselyn käytännön toteutuksesta vastaavat koulut.

THL on raportoinut tähän asti pääosin ainoastaan vanhempien vastaukset, koska vertailuaineistoa ei ole kertynyt vielä riittävästi. Aineiston koko on kuitenkin kasvanut sen verran, että myös oppilaiden vastausten raportointi on mahdollista.

Kyselyä ei ole suositeltavaa tehdä siitepöly- tai influenssakaudella. Kuluvan vuoden osalta kysely on mahdollista toteuttaa vielä maaliskuun lopulla. Seuraava mahdollinen ajankohta on loka-marraskuu.

THL:n kyselyssä kaupungin on oltava tilaajana.

Kyselyn hinta on sitä edullisempi, mitä useampi koulu siinä on mukana. Perushinta yhdelle koululle on 2700 euroa. THL tukee kuitenkin toimintatapaa, jossa kysely tehdään samanaikaisesti kaupungin kaikissa kouluissa. Tällöin yksikköhinta on huomattavasti edullisempi - esimerkiksi 10 koulun osalta suuntaa antavasti alle puolet perushinnasta saatujen tietojen mukaan. Tarkemmat hintatiedot saa pyytämällä kyselystä tarjouksen.

Kysely olisi parasta toteuttaa kaikissa Porvoon alakouluissa, jotta tulokset olisivat mahdollisimman kattavat.

Kyselystä on tehty kuntalaisaloite nimellä ”Sisäilmakysely Porvoon kouluihin 2017”. Aloitteen takana on joukko huolestuneita porvoolaisia, keiden nimet voi lukea aloitteesta.

Anna Granfelt

Laura Lappalainen

Laura Karen

Tuomas Kanervala