Suomi Kuntoon

Juha Sipilän hallitus on nimitetty ja talkoot Suomen kuntoon laittamiseksi voivat alkaa. Kaikki ymmärtävät, että nämä talkoot koskettavat jokaista kansalaista. Vapaamatkustajia ei ole.

Viime vuosikymmeninä on Suomen julkinen sektori pöhöttynyt palveluiden parantamisen siivellä, mutta rahaa ei tämän orkesterin pyörittämiseksi ole moniin vuosiin ollut. On syöty enemmän kuin tienattu ja siirretty kiihtyvästi kasvava velkataakka tulevien sukupolvien yhä kapeammille harteille.

Myös edellisellä hallituksella oli tavoite tämän kehityksen pysäyttämiseksi, mutta tahtoa ei ollut. Toivottavasti nykyinen hallitus pystyy myös ohjelmansa toteuttamaan.

Aina löytyy arvostelijoita, joiden mukaan asiat tehdään väärin. Uudenmaan Demarinaisten varapuheenjohtaja Anette Karlsson arvosteli monia hallitusohjelman kohtia Demokraatin kolumnisaan 28.5. Sama artikkeli julkaistiin myös Uusimaa- lehdessä päivää myöhemmin.

Itse pidän hallitusohjelmaa hyvänä, tasapainoisena ja oikeudenmukaisena. Kerrankin näyttää siltä, että on tekemisen meininki, jolla päätöksiä tehdään ja tyhjät puheet jätetään pois. Kaikki ymmärtävät, että seuraavaa neljää vuotta ei ole vara hukata kinasteluun ja poliittisten irtopisteiden keräilyyn.

Karlsson pitää hallitusohjelmaa rikkaita suosivana. Kuitenkin esim. tuloverotusta kevennetään korottamalla eniten nimenomaan pienituloisten työtulovähennystä. Tämä lisää heidän tulojaan ja kannustaa työn vastaanottamiseen. Ilman työtä Suomi ei nouse.

Lisäksi ympäristölinjaukset saavat turpeen osalta kritiikkiä. Edellinen sinipuna-hallitus lisäsi turpeen verotusta, joka johti siihen, että esim. Jyväskylän lämpövoimalaan tuotiin kivihiiltä Puolasta, Turkista tai kauempaakin, lähialueelta saatavan turpeen sijaan. Nyt tämä järjettömyys ja hiilenmusta energiapolitiikka jäävät historiaan.

Koulutuksen ja opiskelijoiden asemasta kannettiin kirjoituksessa niinikään huolta. Opintotukeen turvataan 1100 eur/kk taso, jolla pitäisi säästäväisesti elävän opiskelijan kyllä pärjätä. Moni takuueläkkeen varassa oleva saa tulevasta korotuksesta huolimatta paljon vähemmän.

Opintotukikuukausien määrän rajoittaminen on tervetullut. Valtiolla ei voi olla velvoitetta kustantaa opintotukea kuudeksi vuodeksi jollekin opiskelijalle, jos muut suorittavat saman tutkinnon neljässä vuodessa.

Monet muut hallitusohjelmaan listatut leikkaukset ovat byrokratian kerrosten purkua, joiden tavoitteena on koulutukseen suunnattujen rahojen suuntaaminen koulutukseen, ei edellisten eduskuntavaalien tukimiesten tai -naisten palkintovirkoihin.

Jokaisen yhteiskunnallisessa toiminnassa mukana olevan tulisikin sitoutua tähän hallitusohjelman kappaleeseen: “Julkisessa taloudessa tulot ja menot ovat tasapainossa. Emme elä velaksi. Suomessa palkitaan ahkeruudesta,

työstä ja toimeliaisuudesta. Kasvava talous perustuu hyvään johtamiseen, vahvaan yrittäjyyteen ja omistajuuteen sekä koko Suomen voimavarojen hyödyntämiseen.”

Tuomas Kanervala

Keskustan Porvoon kunnallisjärjestön puheenjohtaja

Kerkkoo