Pihviä etsimässä

Kun äänestäjät vertailevat eri puolueita, tätä työtä helpottaa suunnattomasti mikäli puolueilla on tarjota jonkinlaisia esityksiä tärkeinä pitämistään asioista. Hallituspuolueilla tämä on helppoa, koska hallitusohjelman pohjalta toteutetaan jokapäiväisiä päätöksiä, jotka heijastuvat ihmisten toimiin jatkuvasti. Kansalaiset voivat tämän jälkeen punnita ovatko tapahtuneet olleet hyödyksi vai haitaksi ja mitä on jäänyt tekemättä.

Oppositiossa majailevilla puolueilla sen sijaan onkin huomattavasti haastavampi tehtävä saada kansalaisten ymmärrykseen omat ohjelmansa. Osaltaan uskottavuutta opposition ohjelmissa syö ylenpalttinen lupailu maan ja taivaan välillä ilman vastuuta seuraukista. Toisaalta ohjelman tulee olla nopeasti sisäistettävissä oleva, mutta samalla konkreettinen, jotta kansalaisten vertailujen tekeminen helpottuu.

Suomen Keskustalla oli ennen vuoden 1999 eduskuntavaaleja ohjelma, jolla lähdettiin hakemaan vaalivoittoa. Tämä työreformiksi ristitty, varsinkin työelämän ongelmia ratkaisemaan pyrkinyt ohjelma, ei saavuttanut kansalaisten parissa toivottua menestystä. Tällöin oli kuitenkin ohjelma, joka asetettiin rohkeasti kansalaisten lahjomattoman vertailun kohteeksi.

Nyt työreformia on haudattu kilpaa viimeisien vuosien aikana, mutta mitä on nostettu tilalle? Puolueen silmäätekevät ovat nostaneet esiin hyvin yleisellä tasolla liikkuvia asioita, joista yksittäisen kansalaisen on hyvin hankala saada konkreettisia vaihtoehtoja nykymenolle. Kevään aikana tapahtuneessa puheenjohtajakamppailussa eräät ehdokkaat esittivät ohjelmajulistuksia, joista voidaan hyvinkin sorvata tulevaa ohjelmaa kevään 2003 eduskuntavaaleja silmälläpitäen.

Keskustan ydinjohdon tuleekin mitä pikimmin muodostaa vaaliohjelmaa innovoiva ryhmä, joka koostuisi puolueen kokeneesta aatteellisesta siivestä vahvistettuna nuorilla voimilla. Ryhmän ehdotusta paranneltaisiin sitten sekä puoluehallituksessa että puoluevaltuuskunnassa. Mielestämme tämänkaltainen prosessi sopii hyvin ohjelmatyöhön mikäli kaikissa käsittelyvaiheessa ohjelmaa läpikäydään kiihkottomasti asiapohjalta, tavoitteena kansalaisiin pureutuva, konkreettinen ohjelma, jonka pohjalle tuleva hallitusohjelma voidaan rakentaa.

Tämän ohjelmallisen pihvin tärkeys korostuu nykyisessä poliittisessa tilanteessa. Suomen Keskustan ainoa mahdollisuus päästä hallitukseen on nousta tulevissa vaaleissa suurimmaksi puolueeksi. Vaalivoiton saavuttamiseksi ja nykymenon pysäyttämiseksi tarvitaan selkeä ohjelma, jota kansalaiset voivat verrata hallituksen tekosiin.