Metallilla oikeaan osunut ohjelma

Metallityöväen liitto esitteli noin kuukausi sitten kuusikohtaisen ohjelmansa metalliteollisuuden työllisyyden parantamiseksi tulevana syksynä. Tässä ohjelmassa esitetyt teesit tukevat työllisyyttä myöskin monella muullakin sektorilla ja mahdollistavat työpaikkojen turvaamisen sekä teollisuuden kilpailukyvyn myöskin pitemmällä aikajänteellä.

Ensimmäinen teesi käsittelee koulutusta. Monet Varkaudenkin alueen metallialan yritykset ovat joutuneet turvautumaan lomautuksiin viime aikoina. Näiden tuotannollisista syistä johtuvien lomautusten sijasta voitaisiin henkilöstöä lisäkouluttaa ja osa henkilöstöstä voisi siirtää omaa osaamista muille tai jopa tuleville ammattimiehille.

Esim. toimintaansa käynnistävä Metallin Oppimistehdas tarjoaa Pohjois-Savossa puitteet tämänkaltaiselle toiminnalle, mutta T&E- keskusten on tehtävä koulutusmalli nykyistä houkuttelevammaksi yrityksiin päin omalla vankemmalla osallistumisella tämänkaltaiseen koulutukseen. Tälle pohjalle rakennettua ”rautalankamallia” voidaan käyttää joustavasti muualla sekä alueellisesti että toimialoittain.

Lisäksi lähivuosien aikana eläkkeelle siirtyvien ammattimiesten korvaamatonta ammattitaitoa tulee vaalia. Tarjoamalla näille henkilöille mahdollisuutta oman osaamisensa siirtämiseen tuleville metallin ammattilaisille, voivat metalliteollisuuden yritykset nauttia osaavasta työvoimasta myöskin tulevaisuudessa.

Toinen Metalliliiton painopistealue ovat infrastruktuuriin kohdistuvat parannukset. Sekä maantie- että rautatieverkkojen vahvistaminen, mutta eritoten kaikille alueille, haja-asutusalueet mukaan lukien, ulottuva laajakaistainen tietoverkko on aluepolitiikkaa parhaimmillaan.

Tämä valtion toimesta rakennettava tietoverkko ensiksikin turvaisi yritystoiminnan, kaikilla seuduillamme, koska nopea tietoliikenneyhteys tulee lähivuosina olemaan eräs välttämättömyys menestyvän liiketoiminnan hoitamiselle. Toiseksi tämän verkon investoinnit tulisivat käyttökustannuksina takaisin jo muutamassa vuodessa. Kovassa markkinataloudessa painiskelevat yritykset eivät ole innokkaita rakentamaan em. yhteyksiä haja-asutusalueille, joten valtion on tässä oiva tilaisuus paikkailla viime aikoina retuperälle ajautunutta aluepolitiikkaa.

Varkauden seutua ehkä lähimmin koskettava on listan seuraava teesi, jossa toivotaan Suomen aseman ympäristöteknologian kehityksen kärjessä vankistuvan. Näihin uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämiseen liittyviä ympäristöystävällisiä teknologioita tulee käyttää laajasti myöskin Suomessa, mutta täkäläisten markkinoiden pienuuden takia vientiponnisteluissa ei pidä säästellä.

Tärkeätä on kuitenkin saada myöskin Suomeen kattava uusiutuviin energiamuotoihin pohjautuva energiaratkaisu, jota voidaan näyttää edistyksellisenä referenssinä tuleville teknologioiden ostajille. Varsinkin biovoiman osuutta on nykyiseen energiatuotantoon nähden lisättävä.

Tämä uusiutuvien energialähteiden laajempaan käyttöön pohjautuva energiaratkaisu antaisi työtä monille alueella toimiville yrityksille, suunnitteluun ja projektinhoitoon keskittyneistä aina muutaman henkilön konepajoihin asti. Lisäksi biovoiman tuottamiseen tarvittavan materiaalin keräys ja esivalmistelu työllistävät niin ikään huomattavan määrän henkilöitä Varkauden seutukunnalla.

Vaikka lähitulevaisuudessa ei vielä suuria kasvun merkkejä ole näkyvissä, on tuotekehitykseen ja liiketoimintojen virtaviivaistamiseen panostettava nyt, jotta noususuhdanteen jyrkentyessä yritykset olisivat valmiita vastaamaan kysyntään. Nämä panostukset turvaavat teollisuuden kilpailukyvyn nyt ja jatkossa, sillä ilman tätä veturia niin maamme kuin varsinkin Varkauden alueen talous yskähtelisi entistä raskaammin.