Uutta aluepolitiikkaa

Suomen liityttyä EU:n jäseneksi 1995 on tapahtunut maamme aluepolitiikassa suuria muutoksia. Siihen asti kansallinen aluepolitiikka näytteli tärkeää roolia maamme tasapuolisessa kehittämisessä. Tämän vuoden jälkeen maassamme ovat valtaa pitäneet sinipunahallitukset, joiden aluepolitiikka on ollut aivan jotain muuta.

Kun EU:n aluepolitiikan periaatteiden mukaan Brysselistä tulevat tukieurot ovat vain kansallisen aluepolitiikan jatketta, on Suomessa asia nähty täysin päinvastoin. Kansalliset aluepoliittiset toimet on ajettu alas ja nyt turvaudutaan hanke-elämään erilaisten projektien parissa.

Aluekeskusohjelmat ovat eräitä esimerkkejä, varsinkin Kokoomuksen rummuttamasta, uudesta aluepolitiikasta. Jo ennestään monin eri tavoin yhteistyötä tekeville seutukunnille muodostetaan yksi lisäorganisaatio, jolle suunnatut rahalliset korvaukset ovat mitäänsanomattomat. Seutukunnallista kehittämistä tulee totta kai edistää, mutta eväät on saatava reppuun mukaan.

Varkauden aluekeskusohjelman rahat kuluvat yhden henkilön henkilöstökuluihin ja puolikkaan hitsauskurssin järjestämiseen. Miksi valtion tarvitsisi käskeä kuntia keskinäiseen yhteistyöhön ilmaan mitään porkkanoita? Kai kunnat sen itsekin osaavat tehdä ilman Helsingin käskyjä?

EU:n laajentuessa itään, Itä-Suomelle syntyy vaikea tilanne nykyisenkaltaisen rakennerahastotuen turvaamiseksi. Silloin, vuonna 2006, arvoon arvaamattomaan nousevat kansalliset tuet, joita ei enää tänä päivänä ole. Mitenkä silloin alueiden samankaltaiset edellytykset yritystoiminnan harjoittamiselle turvataan?

Kuntien talous on eräänä avaintekijänä myöskin aluepolitiikassa. Nythän EU:n rakennerahastojen tukieuroja jää käyttämättä, koska kansallista vastinrahaa ei kunnista ole löytynyt. Valtion sälyttäessä uusia lakisääteisiä palveluita kuntien hoteisiin, ja samalla pitämällä kuntien valtionosuudet ennallaan, muodostuu tilanne jossa rahat ennemmin tai myöhemmin ovat lopussa.

Mikäli maamme halutaan pitää asuttuna, on kansallisiin aluepoliittisiin toimiin ryhdyttävä välittömästi. Muutaman kasvukeskuksen vahvistamisella ei haja-asutusalueiden tilanne paljoa parane. Vetureita tarvitaan kaikissa maakunnissa, se on selvää, mutta tasapainoisen aluepolitiikan lonkeroita tulee levittää mahdollisimman laajasti maakunnan kaikkiin osiin. Vain siten turvataan tasapuoliset asumisen ja yrittämisen edellytykset kaikkialle maahamme.