Monet anarkistit luultavasti kavahtavat sitä, että henkilöitä tai ryhmiä ”organisoitaisiin”, ja uskovat itse ajatuksenkin olevan manipulatiivinen. He voivat viitata lukemattomiin yhteisöorganisaatiojohtajiin, jotka ovat päätyneet hallituksen leipiin. He eivät näe, miten liikennevalojen ja leikkikenttien saamisessa olisi kyse muusta kuin järjestelmän tukemisesta, jotta järjestelmä saataisiin näyttämään moniarvoiselta ja tehokkaalta.
Tällaisessa skeptisismissä on järkeä. Yhteisöjen organisointia on aina harjoitettu monin eri tavoin ja pyritty saamaan aikaan monia erilaisia asioita. Tarkastellessaan lähiyhteisöjen organisoimisen historiaa Robert Fisher esitti asiasta seuraavan yhteenvedon:
Vaikka lähiyhteisön organisoiminen onkin poliittinen teko, ei se luonnostaan ole sen enempää taantumuksellista, konservatiivista, liberaalia kuin radikaaliakaan, eikä se myöskään ole luonnostaan sen enempää demokraattista ja kaikkia koskevaa kuin autoritaarista ja nurkkakuntaistakaan. Yhteisön organisoiminen on ennen kaikkea poliittinen menetelmä, monien eri väestönosien käyttämä lähestymistapa, jolla pyritään tiettyihin päämääriin, palvellaan tiettyjä intressejä ja edistetään joko hyvin tai huonosti määriteltyjä poliittisia näköaloja.1
Jos tarkastellaan vain yhteisöorganisoitumisajattelun tiettyjä edistyksellisiä piirteitä, kohdataan edelleen paljon sekaannusta sen suhteen, mistä siinä on kyse ja miten sitä toteutetaan. Saul Alinsky, yhteisöjen organisoimisen kehittämisen avainhahmo, kirjoitti:
Kiinnostavaa on se, miten luoda joukko-organisaatioita ottamaan valta käsiinsä ja luovuttamaan se sitten kansalle; miten toteuttaa demokraattinen unelma tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta, rauhasta, yhteistyöstä, tasavertaisista ja täysistä mahdollisuuksista koulutukseen, täydestä ja hyödyllisestä työllisyydestä, terveydestä ja sellaisten olosuhteiden luomisesta, joissa ihmisellä on mahdollisuus elää elämälle merkitystä antavien arvojen mukaan. Puhe on joukkovallan organisaatiosta, joka tulee muuttamaan maailman.2
Midwest Academyn, entisten kansalaisoikeus- ja SDS-johtajien perustaman yhteisöorganisoijien koulutusinstituutin mukaan:
Yhä useammat ihmiset huomaavat, että tarvitaan pysyvä, ammattitaitoisella henkilökunnalla miehitetty yhteisöjäsenyysorganisaatio, joka ei ainoastaan saavuta todellisia parannuksia jäsenilleen, vaan joka voi tosiasiallisesti muuttaa valtasuhteita kaupunki- ja valtiotasoilla. Nämä ryhmät [kansalaisryhmät] pitävät hallintonsa avoimena ihmisille ja säilyttävät demokraattiset oikeutemme koskemattomina.3
ACORN:in (Association of Communities Organized for Reform Now), joka on enimmäkseen kaupunkiyhteisöorganisaatioiden kansallinen yhdistys, vanhempi jäsen kuvaa organisoitumisen päämääräksi ihmisten kollektiivisten kykyjen vahvistamisen yhteiskunnallisen muutoksen saavuttamiseksi4. ACORN organisoi paikallisia yhteisöjä ja käytti sitten kannattajakuntaansa kansallisella tasolla yrittäen ohjata demokraattista puoluetta vasemmalle.
Lopuksi vielä yksi määritelmä. Monta vuotta sitten järjestämässäni yhteisön organisoinnin työpajassa eräs osallistuja luonnehti yhteisöjen organisoimista ”manipuloinniksi, jolla ihmiset saadaan tekemään merkityksettömiä asioita”.
Tässä artikkelissa keskityn siihen, millä tavoin yhteisöjen organisoiminen voi olla hyödyllistä edistettäessä anarkistista visiota yhteiskunnallisesta muutoksesta. Yhteisöorganisaatiot, jotka rakentuvat anarkistiselle visiolle yhteiskunnallisesta muutoksesta, poikkeavat muista yhteisöorganisaatioista johtuen anarkistien päämääristä, kriteereistä joita heillä on onnistumisen suhteen, kysymyksistä joiden kanssa he työskentelevät, tavoista joilla he toimivat ja taktiikoista joita he käyttävät.
Oma kokemukseni yhteisöjen organisoimisesta käsittää 16 vuoden ajanjakson: neljä vuotta Marylandin Baltimoressa ja 12 vuotta New Jerseyn Camdenissa. Ensisijaisesti olen työskennellyt hyvin pienituloisten ihmisten kanssa mitä moninaisimpien kysymysten parissa. Käytän tässä artikkelissa hyväkseni paljolti omia kokemuksiani. Viittaan ”yhteisöjen organisoimisen” käsitteellä yhteiskunnallisen muutoksen pyrkimyksiin, jotka pohjautuvat paikallisiin, maantieteellisesti määräytyneisiin ihmisten asuttamiin alueisiin. Tässä on pääero yhteisöorganisoitumisen ja muiden yhteiskunnalliseen muutokseen tähtäävien organisoitumisen muotojen välillä, jotka saattavat nousta työpaikoilta tai yliopistoista ja liittyä siihen, missä ihmiset työskentelevät tai opiskelevat, mutta jossa he eivät kuitenkaan asu. Joitakin asiasuuntautuneita organisaatioita pidetään yhteisöorganisaatioina, jos niiden kannattajajoukko on paikallinen.
Anarkistisen organisoitumisen päämäärät
Anarkistisen yhteisöorganisoimisen täytyy omistautua muuttamaan sitä, minkä tänä päivänä voi muuttaa, ja purkamaan sitä sosialisaatioprosessia, joka on tehnyt meistä epäpoliittisia. Voimme organisoitua rakentamaan sellaisen infrastruktuurin, joka kykenee reagoimaan ja edistymään parhaiten silloin, kun poliittinen ja taloudellinen järjestelmämme on kriisissä ja altis muutokselle.
Seuraavat päämäärät kuvaavat tätä konseptia:
1. Rohkaista ihmisiä kokeilemaan hajautettuja, yhteisöllisiä ja yhteistoiminnallisia organisaation muotoja.
Meidän täytyy luoda oma, amerikkalainen yhteiskunnallisen muutoksen mallimme omasta kokemuksestamme; emme voi kokonaisuudessaan lainata vallankumousteoriaa, joka on kehitetty toisessa historiallisessa ja/tai kulttuurisessa kontekstissa. Yhteisöorganisaatiot voivat rohkaista ihmisiä tutkimaan tuota kokemusta ja analysoimaan sitä. Koska kulttuurimme perustuu henkilökohtaisen vapauden ja demokratian puolustamiselle, etujoukon toimeenpanema tai vahvan keskusvaltion hallinnoima yhteiskunnallinen muutos ei toimi täällä.
David Bouchier on oikeilla jäljillä, kun hän sanoo, että "kansalaisradikaaleille evoluutio on parempi kuin revoluutio, koska evoluutio toimii."5 Meidän tulee oppia uusia arvoja ja harjoittaa yhteistoimintaa kilpailun sijasta. Yhteisöorganisaatiot voivat tarjota välineen tälle "uudistamiselle". "Tämä tarkoittaa sitä, että kulttuurivallankumous – ajatusten, arvojen ja ymmärryksen vallankumous – on olennainen alkusoitto mille tahansa radikaalille, modernin yhteiskunnan valtajärjestyksen muutokselle. Radikaalin kansalaisuuden tarkoitus on olla aloitteentekijä tässä prosessissa."6
Mitkä tahansa vaihtoehtoiset instituutiot7, mukaan lukien osuustoimintayritykset, työläisten johtamat yritykset jne., jotka tarjoavat mahdollisuuden oppia ja harjoittaa yhteisön päätäntävaltaa ja työläisten itsehallintoa, ovat tärkeitä. Meidän täytyy saada yhdessä kokea, että instituutiot voivat olla erilaisia ja parempia. Näiden vaihtoehtoisten instituutioiden tulisi olla sellaisia, etteivät ne tavoittele voittoa, että niiden hallinto ja henkilökunta koostuvat palvelemansa yhteisön asukkaista, ja että ne ihmiset, jotka niiden olemassaolosta hyötyvät, kannattavat niitä. Useimmat hyväntekeväisyysjärjestöt ja sosiaalihuollon elimet eivät ole kelpuutettavissa vaihtoehtoisiksi instituutioiksi, koska niiden henkilöstö ja hallinta ovat sellaisten ihmisten käsissä, jotka eivät yleensä ole osa palvelemaansa yhteisöä. Näin ollen ne edistävät riippuvuutta.
Viimeaikainen yhteismaasäätiöiden lisääntyminen tässä maassa on erinomainen esimerkki yhteisöperustaisista, yhteistoiminnallisista ja hajautetuista organisaatioista. Näiden organisaatioiden kautta ihmiset ottavat maata ja asujaimistoja haltuunsa yksityisiltä markkinoilta ja asettavat ne yhteiseen hallintaan.
Olen ollut neuvoston jäsen Pohjois-Camdenin maasäätiössä New Jerseyn Camdenissa aivan sen alusta lähtien vuodesta 1984. Maasäätiö kontrolloi tällä hetkellä suunnilleen kolmeakymmentä tonttia. Kolmenkymmenen pienituloisen talonomistajan ryhmä – jotka aiemmin olivat vuokralaisina vailla suurtakaan toivoa kodin omistajuudesta – tekee nyt yhteisesti tätä omaisuutta koskevat päätökset. Maasäätiön kehityksessä ruumiillistuu monia elementtejä, jotka kuvastavat anarkismin yhteiskuntavisioon perustuvaa yhteisöorganisoitumista.
2. Lisätä ihmisten kontrollia heihin vaikuttavien toimien suhteen sekä kohottaa paikallista itseluottamusta.
Tähän kuuluu tietyt toimenpiteet, joilla kontrolli otetaan pois suurilta instituutioilta kuten hallitukselta, osakeyhtiöiltä ja sosiaalihuollon yrityksiltä, ja luovutetaan se niiden ihmisten haltuun, joihin näiden instituutioiden toimet vaikuttavat eniten. David Bouchier kuvaa tätä toimenpidettä "positiivisten vapauksien" saavuttamiseksi. Positiiviset vapaudet koostuvat itsehallinnoinnin oikeuksista, jotka eivät ole riippuvaisia ylemmistä viranomaisista tai niiden rajoittamia.
Asuinalueella, jossa asun ja työskentelen, asukkaat ovat alkaneet vaatia kontrollia maankäyttöä koskevien päätösten suhteen. He estivät valtion ja paikallishallinnon suunnitelman rakentaa toinen valtion vankila asuinalueensa ranta-alueelle. Asukkaat eivät jättäneet asiaa siihen, vaan he ovat joukkokokouksissa ja asuinalueen yhteenliittymässä kehittäneet "kansalaisten suunnitelman" ranta-aluetta varten. Maankäytön kontrolli on perinteisesti ollut ammattisuunnittelijoiden ja konsulttien opastaman paikallishallinnon käsissä (ja huomattavasti vähäisemmässä määrin valtion ja liittovaltion hallinnon käsissä). Asuinalueen asukkaat ovat sitä mieltä, että heidän itsensä pitäisi kontrolloida lähiseudun maankäyttöä, koska heihin se vaikuttaa kaikkein suorimmin.
Myös David Morrisin8 kuvaama "itseensä luottavien yhteisöjen" käsite auttaa ymmärtämään sitä vallan siirtymää, josta tässä on puhe. "Itseensä luottavat yhteisöt" organisoituvat vaatimaan määräysvaltaa pääomainvestointien, vuokrauksen, pankkilainojen jne. suhteen – kaikki aloja, joissa päätöksenteko on perinteisesti ollut hallituksen tai yksityisten yritysten käsissä.
3. Rakentaa sellaista vastakulttuuria, joka käyttää kaikkia kommunikaation muotoja vastustamaan illegitiimiä auktoriteettia, rasismia, seksismiä ja kapitalismia. Pienituloisten asuinalueilla on myös tärkeää, että tämä vastakulttuuri muodostuu vaihtoehdoksi sosiaalihuollon ja huumeiden tuottamalle vallitsevalle kulttuurille.
Populistinen liike voi opettaa meille paljon vastakulttuurin rakentamisesta. Tuo liike käytti siinä lehdistöä, lähikontakteja mielenosoituksissa ja koulutusluennoilla, maatilaosuuskuntien laajaa verkostoa ja vaihtoehtoista näkemystä maanviljelytaloudesta9.
Jokaisen liikkeen organisaation on käytettävä mediaa edistämään ajatuksiaan ja arvojaan. Koulutustapahtumat, elokuvat, yhteisöperustaiset sanomalehdet jne. ovat kaikki tärkeitä. Paikallisen yhteisön tukiorganisaatio Pohjois-Camdenissa on tehnyt hyvää työtä yhdistämällä varainhankinnan vastakulttuurin kehittämiseen. He ovat sponsoroineet vaihtoehtoteatteria, joka on käsitellyt naisten hakkaamiseen, kodittomuuteen ja seksismiin liittyviä kysymyksiä. Jokaisen esityksen jälkeen teatterilaiset ovat käyneet avoimeen keskusteluun yleisönsä kanssa näistä kysymyksistä. Ne ovat olleet osallistujille vaikuttavia kokemuksia.
Yksi suurimmista haasteista, joita yhteisöjen organisaatiot joutuvat kohtaamaan, on kysymys vallitsevan kulttuurin vastustamisesta erittäin pienituloisten asuinalueilla. Monet näistä perheistä ovat olleet riippuvaisia sosiaalihuollosta jo neljän sukupolven ajan: ilmiö, joka on radikaalisti muuttanut monien ihmisten arvojärjestelmää negatiiviseen suuntaan. Ihmisten on oltava jatkuvasti huolissaan selviytymisestään ja heidän on uskottava, että heillä on oikeus kaikkeen, mistä he selviytymisensä sitten repivätkin, riippumatta siitä, miten se vaikuttaa muihin ihmisiin. Tämä ei ole suosinut yhteistoiminnallisuutta. Pienituloisten ihmisten reaktio pitkäaikaiseen sosiaaliapuriippuvuuteen ei ole irrationaalia, mutta se on kylläkin vakava este toimimiselle hajautetussa ja yhteistoiminnallisessa työn ja palveluiden järjestelmässä.
Yksi kokemus on tässä mielessä kuvaava. Leavenhouseksi kutsuttu soppakeittiö on toiminut Camdenissa kymmenen vuoden ajan, joista yhdeksän se oli avoinna kaikille kävijöille. Vuosi sitten soppakeittiö muuttui arkipäivisin toimivaksi ruokalaosuuskunnaksi. Kävijöiden on nyt joko työskenneltävä muutamia tunteja keittiössä tai ostettava viiden dollarin hintainen kuukausilippu. Keskimääräinen päivittäinen kävijämäärä putosi tämän jälkeen kahdestasadasta noin kahteenkymmeneen. Monenkaan keittiötä aiemmin käyttäneen ihmisen arvojärjestelmään ei kuulu ajatus yhteistoiminnasta, jotta palveluja ylipäätään voitaisiin ylläpitää. Soppakeittiössä ymmärretään nyt, että täytyy pureutua niihin syihin, miksi ihmiset vierastavat osuustoimintaa. Suunnitelmissa on yhteisöön suunnattu kampanja, jonka tarkoituksena on luoda osuustoiminnallisen ruokalan ajatukselle ymmärrystä, luottamusta ja hyväksyntää.
Ne 20 ihmistä, jotka ovat liittyneet osuuskuntaan, ovat reagoineet suotuisasti. He arvostavat rauhallisempaa syömisympäristöä ja viihtyvät roolissaan osuuskunnassa. Osuuskunnan jäsenet tekevät nyt päätökset osuuskuntansa toiminnasta. Ystävyys ja informaation jakaminen (etupäässä töitä koskeva) ovat helpottuneet. Harvempia ihmisiä palvellaan, mutta nyt ne harvat pääsevät toteuttamaan mielekkäitä poliittisia tavoitteitaan.
4. Vahvistaa lähiyhteisön yksiköiden "sosiaalista verkostoa": sitä epävirallisten yhteenliittymien, tukipalvelujen ja kontaktien verkostoa, joka saa ihmiset selviytymään ja pitämään yllä mielenterveyttään pikemminkin huolimatta hallinto- ja sosiaalipalvelubyrokratioiden vaikutuksesta heidän elämäänsä kuin niiden ansiosta.
John McKnight10 on tehnyt hyvää työtä paljastaessaan perinteisten sosiaalipalveluelinten ja hallituksen epäonnistumisen siinä, miten ne kohtaavat ihmisten tarpeet tukiverkossa. Ne toimivat kontrolloidakseen ihmisiä. Sen sijaan epäviralliset yhteenliittymät ("yhteenliittymien yhteisö") toimivat suostumuksen perustalta. Ne mahdollistavat luovat ratkaisut, nopean reagoinnin, ihmisten keskinäisen huolenpidon ja suosivat laajaa perustaa osallistumiselle.
Hyvä esimerkki tämän päämäärän toteuttamisesta on vaihtopiiri, jonka jotkut yhteisöorganisaatiot ovat kehittäneet. Organisaatio yksinkertaisesti tulostaa listan ihmisistä ja heidän tarvitsemistaan palveluista sekä vastaavan listan toisista ihmisistä ja heidän tarjoamistaan palveluista. Tämä vahvistaa asuinalueen sisäistä kommunikaatiota. Köyhillä alueilla tämä on erityisen toimivaa, koska sen avulla ihmiset saavat asioita hoidettua ilman rahaa ja toisaalta he saavat työstään korvauksen, jota ei veroteta.
Concerned Citizens of North Camden (CCNC) on tukenut Camdenin "itsenäisen elämisen keskuksen" kehittämistä. Kyse on organisaatiosta, joka kokoaa kaupungin vammaiset ja työkyvyttömät ihmiset ratkomaan yhdessä ongelmiaan. 12 askeleen ryhmät ovat toinen esimerkki epävirallisista, ammatillistumattomista yhteenliittymistä, jotka toimivat ihmisten hyväksi.
Menestyksen kriteerit
Monet yhteisöorganisaatiot mittaavat menestystä "saavutuksilla". Ainoastaan silminnähtävällä tuloksella on väliä. Itse asiassa monet organisaatiot arvioivat tehtäväkseen ottamiaan kysymyksiä sillä, ovatko ne "saavutettavissa" vai eivät. Sillä, mitä on saavutettu ja miten se on saavutettu, ei ole niinkään väliä.
Sellaisille organisaatioille, jotka perustuvat anarkistiseen näkemykseen, itse prosessi ja aineettomammat tulokset ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin konkreettiset tulokset. Organisaation koon ja vaikutusvallan kasvattaminen ei ole tärkeää; tärkeää on stimuloida monia hajautettuja, poliittisesti aktiivisia ryhmiä. Yhteisöorganisaation menestystä voidaan mitata sillä, miten seuraavat mandaatit ovat toteutuneet:
1. ihmiset oppivat taitoja, joita tarvitaan analysoitaessa ongelmia ja vastustettaessa niitä, jotka kontrolloivat heidän elämäänsä,
2. ihmiset oppivat viestimään, tekemään päätöksiä ja saamaan asioita tehtyä yhteisesti – tehtävien kierrättämistä, taitojen jakamista, rasismin, seksismin ja hierarkian vastustamista,
3. yhteisön asukkaat saavat joitakin suoria etuja tai ratkaisuja omiin ongelmiinsa organisaatiotoiminnan avulla,
4. olemassa olevat instituutiot muuttavat prioriteettejaan ja tapaansa tehdä asioita siten, että hallituksen, yhtiöiden ja suurten instituutioiden määräysvalta korvautuu hajautetun ruohonjuuriauktoriteetin laajentumilla, ja
5. yhteiseen ponnisteluun osallistuminen saa yhteisön asukkaat tuntemaan itsensä vahvemmiksi ja varmemmiksi.
Kysymysten esiinnostaminen
Suuressa osassa yhteisöorganisoitumista käsittelevää kirjallisuutta otaksutaan, että kysymykset pitäisi valita siten, että ne 1) ovat saavutettavissa, 2) liittyvät tukitoimiin, eivät palveluihin ja 3) lisäävät organisaation kannattajakuntaa, voimavaroja sekä resursseja. "Hyvillä asiakampanjoilla pitäisi olla kaksoispäämäärä: saavuttaa voitto ja sen saavuttaessaan tuottaa organisaatiolle hyötyä."11
Nämä ohjenuorat ovat aina vaivanneet minua, ja oman kokemukseni perusteella luulen, että ne osuvat harhaan. Esiinnostettavien kysymysten pitäisi ennen kaikkea olla organisaation jäsenille tärkeitä ja niiden tulisi olla yhtä yhden tai useamman yllä listatun päämäärän kanssa. Esittäisin seuraavassa muutamia hieman toisenlaisia ohjenuoria:
1. Palvelu- ja tukitoiminnan pitäisi kulkea käsi kädessä erityisesti hyvin puutteenalaisissa yhteisöissä.
Ihmiset liittyvät ryhmiin, koska ne tarjoavat heille tilaisuuden saavuttaa jotakin mitä he haluavat. Se saattaa olla näkyvää tai näkymätöntä, mutta liittymisen motivaatio tulee suhteellisen lyhytaikaisen tyydyttymisen odotuksesta. Yhteisöorganisaatioiden tehtävä on helpottaa sitä, että ihmisryhmät, joilla on samanlaisia tarpeita tai ongelmia, työskentelevät yhdessä kaikkien hyödyksi. Tässä prosessissa ihmiset oppivat työskentelemään yhteistoiminnallisesti ja he oppivat, että heidän epävirallinen yhteenliittymänsä pystyy yleensä ratkaisemaan ongelmat tehokkaammin ja nopeammin kuin vakiintuneet organisaatiot.
Annan tätä kuvaavan esimerkin. Kun Concerned Citizens of North Camden (CCNC) organisoi vuonna 1981 talonvaltauskampanjan, ihmiset, jotka osallistuivat valtauksiin ja ottivat kaikki riskit, tekivät sen, koska he halusivat kodin ja koska he uskoivat valtaamisen olevan paras keino sen saamiseksi. Jokainen 13 alkuperäisestä valtaajaperheestä hyötyi, koska he saivat näin oikeuden taloonsa. Tukitoiminnan päämäärää palveltiin, koska valtaamista seuraavan ohjelman avulla 150 muutakin perhettä sai talon ja vähän varoja sen korjaamiseen seuraavan viiden vuoden aikana. Koska CCNC pysyi yhteydessä jokaiseen perheeseen ja muodosti tukiverkoston heidän kanssaan (aina tähän päivään saakka), taloista 142 on yhä pienituloisten perheiden hallussa.
Hallintobyrokratia yritti moneen otteeseen kaataa tätä ohjelmaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Osallistujat kokoontuivat jokaisessa kriisitilanteessa innokkaasti yhteen, koska he hyötyivät tavalla, jota he syvästi arvostivat. Valtausliikkeen avulla he tiesivät pystyvänsä saavuttamaan jotakin, jota he eivät minkään perinteisen kodinomistajuusohjelman avulla koskaan pystyisi realistisesti saavuttamaan. Valtaajat olivat köyhiä, useimmilla ei ollut luottohistoriaa ja useimmat olivat espanjaa puhuvia. Virallinen häpäisy – millä tahansa verukkeella – oli merkityksetöntä, koska ihmiset tiesivät ponnistelujensa onnistuneen.
Omasta puolestani en ole koskaan ollut osallisena jännittävämmässä ja poliittisesti merkityksellisemmässä toiminnassa kuin mitä oli vuoden 1981 CCNC:n valtaushanke. Alkuperäistä 13 perheen suorittamaa valtausta seurasi viiden vuoden ajan hylättyjen talojen haltuunotto. Tämän haltuunoton kaupunki joutui vastahakoisesti hyväksymään liikkeen voimakkuuden ja peräänantamattomuuden vuoksi.
2. Pitäisi välttää kysymyksiä, jotka yllyttävät yhteisön yhden osan toista vastaan – esimerkiksi kysymyksiä, jotka suosivat kodin omistajia vuokraajiin nähden, mustia puertoricolaisiin nähden jne.
Useimmat kysymykset voidaan kohdistaa tavoilla, jotka pikemminkin yhdistävät asuinalueen ihmisiä kuin erottavat heitä.
3. Epävirallista osallistumista laajempiin poliittisiin kysymyksiin tulisi jatkuvasti ylläpitää.
Vaikka uskon hajautettujen yhteenliittymien – jotka muodostavat perustan kaikille anarkistisille näkemyksille yhteiskunnallisesta muutoksesta – olevan helpoimmin muodostettavissa ja ylläpidettävissä paikallisella tasolla (asuinalueen tai kaupungin laajuisesti), ihmisten täytyy jollakin tapaa olla yhteydessä myös laajempiin yhteiskunnallisen muutoksen kysymyksiin. Yhteiskunnallinen muutos ei voi tapahtua vain eristyneissä paikoissa; meidän täytyy rakentaa laaja ja moninainen liike.
Meidän täytyy yhdistää militarismia, imperialismia, ydinvoimaa, rotuerottelua jne. vastaan käytävä toiminta paikallisiin kysymyksiin perustuvan toiminnan kanssa. Usein ne voidaan ja pitäisikin sitoa yhteen. Tämä edellyttää ihmisten saamista aika ajoin mukaan alueellisiin ja kansallisiin poliittisiin tapahtumiin sekä sellaisten paikallisten toimien tukemista, jotka auttavat ihmisiä olemaan yhteydessä näihin laajempiin kysymyksiin.
4. Välttäkää vaalipolitiikan sudenkuopat.
Tämä on yhteisöorganisaatioille hyvin kiistanalainen alue. Organisaatiot, joissa itse olen toiminut Camdenissa, ovat olleet kahden vaiheilla suhteessaan vaalipolitiikkaa kohtaan.
Tälle alueelle sekaantumisessa piilee vakava vaara. Heti, kun ryhmä alkaa saada asioita aikaan ja saa luotua uskottavan maineen yhteisössä, poliitikot yrittävät käyttää organisaatiota tai sen jäseniä omaksi hyödykseen.
En ole vielä koskaan nähnyt ehdokasta, jolla olisi ollut minkäänlaista uskollisuutta asioita kohtaan. Heti päästyään parrasvaloihin he kääntyvät paikallisten intressipiirien puoleen, joilta heruu tarpeellisia resursseja vaalikampanjan rahoittamiseen. He haluavat enemmänkin voittaa kuin edistää mitään erityisiä ohjelmakysymyksiä. Me petämme itseämme, jos uskomme yhdenkään poliitikon tukevan vähemmistö-kannattajajoukon edistyksellistä agendaa, kun heidän poliittinen tulevaisuutensa riippuu sen hylkäämisestä.
Olen osallistunut organisointikampanjoihin, joissa poliitikkoja on käytetty hyväksi heidän haavoittuvuutensa vuoksi ja joissa poliitikot on onnistuneesti asetettu toisiaan vastaan. Yhteisöorganisaation on paljon helpompaa käyttää poliitikkoja edistämään asiaansa, jos organisaatio tai sen jäsenet eivät ole lojaaleja yhdellekään viranhaltijalle. Väitän kokemukseni perusteella, että mikä tahansa järjestäytynyt ja militantti yhteisöperustainen organisaatio voi menestyksekkäästi vastustaa vaaleilla valittuja viranomaisia – olivatpa nämä sitten ystäviä tai vihollisia.
Toiminta
Toimintatapa on pitkäaikaiseen radikaaliin yhteiskunnallisen muutoksen prosessiin omistautuneille organisaatioille tärkeämpää kuin mitkään lyhyen aikavälin voitot, joita voidaan saavuttaa. Jokapäiväisessä organisaation elämässä kehitetyt ja vaalitut menetelmät, tavat ja arvot ovat tärkeä osa vallankumouksellista prosessia. Seuraavassa muutamia ohjenuoria toiminnalle:
1. Tehkää poliittista analyysia ja hankkikaa poliittista koulutusta.
Köyhälistön ja työväenluokan asuinalueiden organisoitumisen täytyy kehittää pitkän tähtäimen päämääriä, jotka osoittavat luokkayhteiskunnan epätasapainon; vaihtoehtoisen vision, jonka puolesta ihmiset taistelevat; kontekstin kaikelle toiminnalle, oli sitten kyse pysähdysmerkin saamisesta tai hakkuiden estämisestä. Muutoin – kuten on toistuvasti tapahtunutkin – voitot, joilla saadaan palveluita tai parannuksia, ainoastaan sabotoivat organisaatiota ”todistaessaan”, että vallitseva järjestelmä vastaa köyhistään ja työläisistään eikä siksi ole perusteellisen muutoksen tarpeessa.12
Organisaation, joka vakavasti tavoittelee yhteiskunnallista muutosta ja tähtää asuinalueiden ja työpaikkojen demokraattiseen kontrolliin, täytyy uhrata huomattavia määriä energiaa itsensä kehittämiselle: yksilöllisten taitojen ja itseluottamuksen rakentamiselle sekä poliittisen peruskoulutuksen hankkimiselle. Valtion rooli epätasa-arvon ylläpitäjänä ja itsearvostuksen tuhoajana täytyy paljastaa.
Tämä on erityisen välttämätöntä pienituloisten ja vähemmistöjen asuinalueilla, joissa ihmiset on johdonmukaisimmin sosiaalistettu uskomaan, että he ovat alempiarvoisia ja että heidän kohtaamansa ongelmat ovat yksilöstä johtuvia pikemminkin kuin järjestelmän syytä, ja joissa puutteellinen koulutus on jättänyt ihmiset vaille perustaitoja, jotka ovat välttämättömiä sen ymmärtämiselle, mitä heidän ympärillään tapahtuu. Omanarvontunto on alhaalla – ja kuitenkin työ yhteiskunnallisen muutoksen hyväksi edellyttää ihmisiä, jotka ovat itsevarmoja ja vakuuttavia.
Tämä ongelma on yksi yhteisöorganisoimisen suurista haasteista. Sosialisaatioprosessia, joka riistää ihmisiltä heidän omanarvontuntonsa, ei voida helposti tai nopeasti kääntää vastakkaiseksi. Tämän ongelman ratkaisu edellyttää sitä, että kaikki tehtävät suoritetaan ryhmissä (tuen ja taitojen jakamiseksi) ja että harjoittelu ja valmistautuminen on läpikotaista kaikissa toimissa.
2. Organisoitukaa yhteisöllisesti ja joustavasti, hajauttakaa niin paljon kuin mahdollista.
Radikaalien organisaatioiden täytyy aina yrittää olla esimerkkinä siitä, että ne ovat parempia kuin kritisoimamme instituutiot. Kaikkien kokousten ja tilipöytäkirjojen tulisi olla avoimia ja johtajuusvastuuta tulisi kierrättää. Aktiivisten miesten ja naisten tulisi työskennellä kaikilla organisaation osa-alueilla: toimistotöissä, varojen keruussa, päätöksenteossa, raha-asioiden hoidossa, ulospäin suuntautumisessa, talousaskareissa jne.
Erilaisiin projekteihin valittujen tiimien tulisi toimia neuvoston koordinoimana. Pitäisi välttää pyramidin muotoista hierarkiaa, jossa komiteat ovat vahvan keskushallituksen alaisia ja sen rajoittamia. Organisaation tulee pysyä joustavana, niin että se voi nopeasti vastata haasteisiin, kun niitä ilmaantuu.
3. Säilyttäkää itsenäisyytenne.
Tämä on äärimmäisen tärkeää ja erittäin vaikeaa. Yksikään radikaalille yhteiskunnalliselle muutokselle omistautunut organisaatio ei voi sallia sitä, että siitä tulisi taloudellisesti riippuvainen valtiosta tai yrityksistä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö valtion tai yksityisyritysten myöntämiä varoja saisi käyttää tarvittaviin projekteihin, vaan sitä, ettemme voi saattaa itseämme asemaan, jossa joudumme olemaan kuuliaisia rahoittajille.
Vuonna 1983 Farm Labor Organizing Committee osallistui marssiin Ohion Toledosta Campbell's Soupin pääkonttorille New Jerseyn Camdeniin. Marssijat vaativat kolmen osapuolen yhteisiä neuvotteluja, joihin osallistuisivat Campbell's, viljelijät joilta se ostaa sekä maatyöläiset jotka korjaavat sadon viljelijöille. Ryhmien yhteenliittymä toimi Camdenissa ja koordinoi marssin viimeisen osuuden Camdenin läpi. Monetkaan Camdenin yhteisöperustaiset organisaatiot eivät kuitenkaan osallistuneet, koska ne olivat riippuvaisia Campbell's Soupin ruoka- tai rahalahjoituksista.
Tämän käytöksen mädännäisyys tuli ilmi viime vuonna, kun Campbell's sulki Camdenin yrityksensä ja sanoi irti tuhat työntekijää. Campbell's ei tehnyt pienintäkään yritystä pehmentääkseen irtisanomisten vaikutusta työläisiin tai yhteisöön.
Kaikilla resursseilla on hintansa – myös lahjoituksilla. Emme yksinkertaisesti voi hyväksyä varoja yksityisiltä tai ryhmiltä, jotka määräävät varojen käyttöä toimintaamme rajoittavasti. Tai sitten meidän täytyy vain unohtaa määräykset ja vastata seurauksista myöhemmin.
Vaihtoehtoiset rahoituslähteet tarjoavat kipeästi kaivattua helpotusta tähän ongelmaan. Philadelphiassa Bread and Roses Community Fund kerää rahaa ja jakaa sitä yhteiskunnallista muutosta ajaville organisaatioille. Vuonna 1983 aloitti toimintansa Delaware Valley Community Reinvestment Fund, vaihtoehtoinen luottoinstituutio, joka myöntää lainoja yhteisöperustaisille asunto- ja yhteisönkehittämisprojekteille. Yhteiskunnallisen muutoksen organisaatiot Philadelphian/Camdenin alueella ovat aidossa kiitollisuudenvelassa näille kahdelle tukiorganisaatiolle. Ne auttavat merkittävällä tavalla organisaatioita säilyttämään itsenäisyytensä.
4. Suuntautukaa ulospäin välttääksenne eristäytymistä, mutta pitäkää polttopiste paikallisena.
Yhteisöperustaisten organisaatioiden tulee säilyttää löyhät siteet muihin ruohonjuuriryhmiin. Edistyksellisten ryhmien pitäisi kyetä liittoutumaan, silloin kun se on mielekästä. Hyödymme aina sellaisten kannustavien ihmisten ideoista ja rakentavasta kritiikistä, jotka eivät ole kiinni oman organisaatiomme päivittäisissä rutiineissa.
Tämä on toinen alue, jossa vasemmiston varojenkeräys- ja avustusryhmillä, kuten philadelphialaisella Bread and Roses Community Fundilla, on merkittävä rooli. Ne tunnistavat ja saattavat yhteen alueen ryhmiä, joilla on samanlainen poliittinen agenda. Bread and Rosesin kautta on yhteisön tukiorganisaatio Pohjois-Camdenissa (CCNC) pitänyt yllä hyvin löyhiä, mutta antoisia suhteita philadelphialaisen Kensington Joint Action Councilin (KJAC) kanssa. KJAC aloitti valtaamisen ensin ja auttoi sitten CCNC:ia suunnittelemaan oman valtauskampanjansa. CCNC taas perusti maasäätiön ensin ja auttoi sitten KJAC:ia kehittämään oman maasäätiönsä Manos Unidasin. He kehittivät maasäätiötään pyrkien rakentamaan toveruutta jäsenten välille, ja nyt samoja ideoita käytetään myös Pohjois-Camdenin maasäätiössä.
Kansalliset ja maanlaajuiset organisaatiot yrittävät erittäin voimallisesti tunkeutua aktiivisiin paikallisiin organisaatioihin ja saada niiden johtajat osallistumaan valtiollisen tason kysymyksiin. Pitäkää varanne sen suhteen, miten tämä voi köyhdyttää paikallista toimintaa. Piven ja Cloward tekevät hienoa työtä kuvaamalla tätä vaaraa teoksessaan Poor People's Movements ja pohtiessaan hyvinvointioikeuksien organisoitumista. Menestys saavutetaan suoralla toiminnalla, ei virallisten organisaatioiden kautta.
5. Älkää suosiko luokkarajat ylittäviä siteitä
Tämä koskee erityisesti yhteisöorganisoitumista pienituloisten alueilla, joiden paikalliset resurssit ovat äärimmäisen niukat. Monet hyvin toimeen tulevat järjestöt ottavat mielellään ”hyväntekeväisyyskohteekseen” jonkin ghettoprojektin. Niin ne voivat tuntea itsensä hyviksi. Yhteisöorganisaatiot eivät kuitenkaan ole olemassa lievittääkseen hallitsevan luokan syyllisyydentunteita. Riippuvuus yläluokan taidoista ja rahoista on ongelma. Köyhien ja työtätekevien on käytävä oma taistelunsa.
Pohjois-Camdenin soppakeittiö tarjoaa tästä esimerkin. Heti kun esikaupungin kirkkokansa oli kuullut Leavenhousesta, he olivat enemmän kuin halukkaita lähettämään joka päivä vapaaehtoisia valmistamaan ja tarjoamaan aterioita. Leavenhousesta sanottiin heille, ettei heidän tarvitse vaivautua, paitsi ehkä silloin tällöin pari kolme henkeä kerrallaan. Näin soppakeittiö voi kehittää paikallista omistustaan ja asuinalueen asukkaat saavat nauttia toisistaan huolehtimisesta. Siten vältetään perinteinen sosiaalihuoltomalli, jossa yksi ryhmä tulee kaupunkiin jakamaan palveluja toiselle ihmisryhmälle, joka asuu siellä ja ottaa palvelut vastaan.
Leavenhouse hyväksyy kyllä raha- ja ruokalahjoitukset asuinalueen ulkopuoleltakin, mutta perustoiminnan kustannukset peitetään Leavenhousessa varsinaisesti asuvilta yhteisön jäseniltä perittävällä vuokralla. Ulkopuoliset tulot ovat ylimääräistä – ilman niitä jäädessäänkään Leavenhouse ei joudu lopettamaan.
6. Pitäkää yllä kulttuurista ja yhteisöllistä ulottuvuutta.
Kulttuuriset ja sosiaaliset tapahtumat eivät ainoastaan edistä vastakulttuurin muodostumista, vaan ne saavat ihmiset viihtymään sellaisina kuin he ovat ja siellä missä he ovat. Tämä on tärkeää dynamiikkaa voimattomuuden kukistamiseksi. Poliittinen musiikki ja elokuva ovat erityisen vaikuttavia rakennettaessa luokkaykseyttä ja -voimaa ja hankittaessa poliittista peruskoulutusta.
7. Muodostakaa organisaation henkilökunta mahdollisimman suuressa määrin paikallisista työntekijöistä ja vapaaehtoisista.
Tämän voisi luulla olevan itsestäänselvyys. Kuitenkin monet yhteisöorganisaatiot tukeutuvat ulkopuolisiin, jotka tekevät pääosan työstä.
Camdenissa voittoa tavoittelemattomat yhteisöorganisaatiot, jotka hankkivat ostokyvyn rajoissa olevia asuntoja, tekevät tätä kolmella eri tavalla. Yksi organisaatioista sopii esikaupungin kirkollisten ryhmien kanssa vapaista taloista. Kirkolliset ryhmät hankkivat sitten materiaalit ja vapaaehtoista työvoimaa tekemään korjaustyöt. Toinen ryhmä luottaa työn tekemisessä urakoitsijoihin, joista vain harvat ovat Camdenista kotoisin. Kolmas ryhmä on palkannut ja opettanut yhteisön asukkaita tekemään kaikki korjaustyöt. Työntekijöille maksetaan kunnollinen palkka tekemästään työstä. Viimeksi mainittu lähestymistapa kehittää asuinalueen väestön taitoja, saa asukkaat nauttimaan yhteisönsä kehittämisestä ja edistää yhteistoiminnallisia työskentelytapoja, jotka rakennustyöporukan jäsenet vievät sitten eteenpäin yhteisön muihin organisaatioihin.
Koska kolmannen organisaation palkkaamalle työporukalle maksetaan kunnon palkka, ensimmäinen yllä mainituista organisaatioista korjaa useampia taloja vähemmällä rahalla. Mutta koska sitoumus on yhteiskunnallisessa muutoksessa, eivät lyhyen aikavälin näkyvät tulokset ole tärkein menestyksen mitta.
Taktiikat
Poliittisen toiminnan ja organisointitoiminnan taktiikoista on kirjoitettu huomattava määrä kirjallisuutta. En halua tässä käydä sitä erityisemmin vatvomaan, vaan esitän vain muutamia ohjenuoria taktiikoista, jotka ovat osoittautuneet käyttökelpoisiksi. Seuraava esittely soveltuu tukikampanjoihin, jotka on suunniteltu haltuunottamaan määräysvalta valtiolta tai yksityisiltä eturyhmiltä ja asettamaan se yhteisön kontrolliin, tai joissa julkisia tai yksityisiä varoja kohdennetaan uudelleen yhteisön hyödyksi.
1. Olkaa hajottavia.
Yhteisöorganisaatioilla on nykyään taipumus olla vähemmän militantteja ja poikkipuolisia. Ne pyrkivät toimimaan halutun muutoksen "insinööreinä" vakiintuneiden kunnallisten ja poliittisten johtajien kautta. Historiallisen aineiston ja oman kokemukseni perusteella väitän, ettei mikään suuntaus voisi olla vaarallisempi yhteisöorganisoitumisen tulevaisuuden kannalta. Meidän täytyy olla hajottavia. Mikään muu ohjenuora ei ole sen tärkeämpi taktiikoita harkittaessa. Me emme voi muuttaa järjestelmää todistamalla oikeudenkäynneissä, neuvottelemalla kokouksissa ja lobbaamalla vaaleilla valittuja viranomaisia.
Meidän tulee uhmata niitä järjestelmän sääntöjä, jotka eivät vastaa meidän tarpeitamme. Meidän on käytettävä sissitaktiikoita, jotka häiritsevät, vastustavat, paljastavat ja saattavat häpeään järjestelmän ja sen virkailijat.
2. Selvät, täsmälliset ja mitattavissa olevat vaatimukset ovat organisoitumiskampanjan kulmakivi.
Ryhmän tulee tietää täsmällisesti, mitä se haluaa, ennen kuin se ryhtyy esittämään vastalauseita.
3. Kehittäkää taktiikoittenne militanttiutta asteittain.
Kampanjan taktiikoiden pitäisi kehittyä militantimpaan suuntaan vähitellen, etteivät ihmiset, joille poliittinen taistelu on uutta, säikähdä. Antakaa taktiikoiden militanttiuden kasvaa samaa tahtia heidän vihansa intensiteetin kanssa.
4. Käsitelkää eri kohteita samanaikaisesti.
Taktiikat pitäisi suunnata samanaikaisesti niihin järjestelmän osiin, jotka ovat vastuussa ratkaisua vaativista epäoikeudenmukaisuuksista ja epäkohdista.
Kampanjoidessaan toista valtion vankilaa vastaan Pohjois-Camdenin asukkaat suuntasivat taktiikkansa vankeinhoidon ylijohtajaan, yksityisiin maanomistajiin, jotka olivat halukkaita myymään rantamaata valtiolle vankilaa varten, paikallisiin poliitikkoihin, kuvernööriin ja kahteen kuvernööriehdokkaaseen.
5. Välttäkää juridisia taktiikoita.
Lainopilliset haasteet ovat vaikeita: ne vievät paljon energiaa ja rahaa. Lakiin harjaantumattomat ihmiset eivät oikein ymmärrä koko prosessia ja oikeudenkäynnit hävitään helposti. En ole vielä koskaan nähnyt onnistunutta oikeusjuttua.
Kun Pohjois-Camdenin asukkaat vastustivat ensimmäisen valtion vankilan rakentamista alueelleen, he haastoivat valtion oikeuteen ympäristönsuojelullisten ja maankäyttöön liittyvien asioiden perusteella, koska valtio suunnitteli käyttävänsä arvokasta rantamaata vankilaa varten. Vuoden valmistautumisen jälkeen tapaus oli hallintolakituomarin käsiteltävänä. Hän hylkäsi kanteen muotoseikkaan vedoten. Hänet oli asettanut virkaan sama kuvernööri, joka oli julkisesti luvannut rakentaa 4 000 vankilapaikkaa lisää virkakautensa aikana.
Lakijärjestelmämme on pystytetty suojelemaan yksityisomistuksen intressejä. Lakijärjestelmän käyttäminen purkamaan yksityisomaisuudelle perustuvia instituutioita on ilmeisen ongelmallista.
6. Käyttäkää suoraa toimintaa.
Suorassa toiminnassa käytetään lyhintä reittiä haluttujen päämäärien toteuttamiseksi välikäsiin tukeutumatta. Yksinkertainen esimerkki voi selventää asiaa. Jos vuokralaisilla on ongelmia vuokraisännän kanssa, koska tämä ei suostu tekemään tarvittavia kunnostustöitä, he voivat reagoida monin eri tavoin. He voivat haastaa vuokraisännän oikeuteen. He voivat hankkia asunto- ja terveystarkastajat tutkimaan rikkomuksia ja painostaa vuokraisännän tekemään korjaukset. Tai he voivat jättää vuokran maksamatta ja käyttää vuokrarahat kunnostustöihin. Samaa linjaa seuraten he voivat saartaa vuokraisännän hienon lähiötalon ja tiedottaa lentolehtisin hänen naapureilleen, kuinka hän ihmisiä kohtelee. Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa siirtää vastuun asioista jonkin hallintoelimen tai lakia valvovan viranomaisen käsiin. Jälkimmäiset toimintatavat taas säilyttävät tapahtumien kontrollin vuokralaisten käsissä.
Suuressa valtion rahoittamassa rakennusprojektissa Camdenissa asukkaat halusivat varmistaa, että kaupungin asukkaat ja vähemmistöt saisivat rakennustöitä. Seuraten muutaman militantin newyorkilaisen rakennustyöläisen esimerkkiä he organisoivat työhaluiset ihmiset ja saartoivat aloittamisajankohtana työpaikan portin. Heidän asenteensa oli yksinkertaisesti seuraava: he poistuisivat heti, kun paikallisia ihmisiä palkattaisiin. Ryhmä saatiin kuitenkin puhuttua neuvottelemaan ja tukemaan sellaista toimintaohjelmaa, jossa urakoitsijan pitäisi palkata paikallisia ihmisiä, jos keskusammattiliitto ei pystyisi tarjoamaan avautuvaa työpaikkaa vähemmistöön kuuluvalle tai kaupungin asukkaalle. Tämän ohjelman noudattaminen oli niin läpikotaisen byrokraattista, että rakennukselle palkattiin ainoastaan muutama paikallinen työntekijä. Ryhmä olisi onnistunut paljon paremmin, jos se olisi pitänyt kiinni alkuperäisestä taktiikastaan: kaikkein suorimmasta.
7. Pitäkää hauskaa.
Käytettyjen taktiikoiden pitäisi olla osallistujille hauskoja. Tämä ei aina ole mahdollista, mutta usein kylläkin. Katuteatteria voidaan käyttää muuttamaan rutiinitoimintoja hauskaksi tekemiseksi. Annan muutaman esimerkin:
Kun Concerned Citizens of North Camden (CCNC) aloitti kodinomistajaohjelmansa (vuoden 1981 valtauksen tuloksena syntynyt ohjelma), kaupunki yritti erinäisin tavoin pilata sen. Eräässäkin tilanteessa, jolloin kaupunki uhkasi ohjelmaan liittyvän julkisen tuen leikkauksella, CCNC järjesti noin sadan ihmisen hautajaismarssin ja kantoi arkun Pohjois-Camdenista kaupungintalolle, jossa oli käynnissä kuuleminen Community Development Block Grantin varoista. Kesken kuulemisen yksi valtaajista tuli esiin arkun sisältä ja kertoi ihmisjoukolle, ettei kansanliikettä voida hiljentää, ja teki naurunalaiseksi koko kuulemistilaisuuden. Vaikutus oli mieletön, aivan kuten oli lehdistön selostuskin seuraavana päivänä.
Yrittäessään pysäyttää toista vankilaa asukkaat kierrättivät yhteisön sanomalehden erikoisnumeroa, jossa tehtiin pilaa maanomistajasta, pormestarista sekä vankeinhoidon ylijohtajasta. Lehden etusivulla oli valokuvat näistä kolmesta ja kuvatekstinä Three Stoogesista (suomeksi ”kolme hölmöä”) lainatut nimet. Yhdennäköisyys oli silmiinpistävä. Etusivun teksti teki pilaa kunkin henkilön roolista projektissa. Kierrätimme lehteä suuressa julkisessa kokouksessa, jossa myös nämä kolme henkilöä olivat läsnä. Tämä valoi ihmisiin rohkeutta ja loi ilmapiirin, jossa he saattoivat puhua vapaasti suunsa puhtaaksi. Vielä nykyäänkin kun ihmiset juttelevat vankilakampanjasta, he nauravat ja muistelevat noita kolmea "hölmöä".
Vielä yksi esimerkki: kun asunnottomuusongelma alkoi laajeta Camdenissa (1983), saimme tietää, että ihmisiä käännytettiin olemassa olevista ensisuojista, koska niissä ei ollut riittävästi tilaa. Paikallinen soppakeittiö Leavenhouse alkoi silloin tarjoilla aterioita kapungintalon rappusilla yhtenä päivänä viikossa. Tämä loi juhlavan ilmapiirin: pari sataa ihmistä kokoontui syömään ja oleskelemaan siellä joka keskiviikko puoliltapäivin. Sään kylmenemisen myötä oleskelusta tuli vähemmän hauskaa, mutta periksiantamattomuus oli tärkeää. Joulukuussa, kolme kuukautta sen jälkeen kun aloitimme, kaupunki suostui tekemään julkisesta rakennuksesta ensisuojan ja mukautumaan siihen päätökseen, ettei keneltäkään kodittomalta henkilöltä kiellettäisi ensisuojaa Camdenissa. Tämän toiminnan hyvä puoli oli siinä, että kodittomat itse kykenivät osallistumaan siihen ja saamaan sen aikaan. Se oli heille konkreettinen keino saada pitää hauskaa ja nauttia siitä, että he pystyivät parantamaan omaa tilannettaan.
Loppukommentteja
Tässä kuvailtu yhteisöorganisoituminen ei ole helppoa tai suoraviivaista. Se voi olla äärimmäisen turhauttavaa monine ansoineen, houkutuksineen ja harhautumisineen, jotka yrittävät saada sitä pois raiteiltaan ja johdattaa sitä enemmän liberalismin mukaisiin asemiin. Tässä artikkelissa on kuvattu joitakin tärkeimpiä haasteita: sosiaalihuolto-/huumekulttuurista eroonpääseminen, riippumattomuuden säilyttäminen sekä työskentely sellaisten ihmisten kanssa, joilla on vain vähän taitoja ja heikko itsetunto. Yksi haaste ansaitsee vielä tulla mainituksi: liikkuvuus.
Yhteiskunnassamme edellytetään liikkuvuutta. Ihmisten täytyy muuttaa saadakseen paremman työpaikan, löytääkseen paremman asunnon jne. On hyväksyttävää häätää ihmisiä uusien moottoriteiden ja yliopistojen rakentamisen tieltä. Keskivertoamerikkalainen muuttaa joka viides vuosi. Tämä liikkuvuus vaikuttaa yhteisöorganisaatioiden pysyvyyteen. Johtajat ja työntekijät saattavat harjaantua tehtäviinsä, päästä mukaan toimintaan ja lähteä sitten pois ennen kuin he ovat ehtineet antaa organisaatiolle paljoakaan. Huumekauppa pahentaa pysyvyysongelmaa monilla pienituloisten asuinalueilla – perheillä on säännöllisesti kriisejä, jotka ajavat yhteisöön osallistumisen edelle.
Yhteisöorganisoitumisen vallankumouksellinen työ lisääntyisi väestön suuremman pysyvyyden myötä. Miksei työpaikkoja luoda sinne missä ihmiset ovat? Miksei kaikissa yhteisöissä ole saatavana erityyppisiä ja -kokoisia asuntoja? Miksei paikaltaan siirtämistä vältetä hinnalla millä hyvänsä? Meidän täytyy ottaa nämä kysymykset esille, jos yhteisöistämme aiotaan tehdä kypsempiä organisoitumaan.
Yhteisöorganisoitumisen anarkistisessa näkökulmassa myönnetään, ettei vallankumous ole mielekäs, elleivät kansalaiset luo uusia arvoja ja käyttäytymismuotoja. Tämä edellyttää toimintahistoriaa yhteistoiminnallisissa, hajautetuissa ja vallankumouksellisissa organisaatioissa – yhteisöissä, työpaikoilla ja kouluissa. Tehtävämme on rakentaa ja ravita näitä organisaatioita aina kun voimme. Oikotietä ei ole.
Seuraava luku Kirjan sisällysluettelo Etusivu
Viitteet
1. Fisher. 1984, 158.
2. Alinsky. 1971, 3.
3. Max. 1977, 2.
4. Staples. 1984, 1.
5. Bouchier. 1987, 139.
6. Ibid., 148.
7. Ks. Ehrlich ym. 1987, 346.
8. Ks. Morris. 1987.
9. Ks. Goodwyn. 1976; 1981.
10. Ks. McKnight. 1987.
11. Staples. 1984, 53.
12. Fisher. 1984, 162.
Kirjallisuus
Alinsky, Saul D. 1971. Rules for Radicals. New York: Random House.
Bouchier, David. 1987. Radical Citizenship. New York: Schocken Books.
Ehrlich, Howard J., Ehrlich, Carol, DeLeon, David & Morris, Glenda (toim.) 1979. Reinventing Anarchy. Boston: Routledge & Kegan Paul.
Fisher, Robert. 1984. Let the People Decide: Neighborhood Organizing in America. Boston: Twayne Publishers.
Goodwyn, Lawrence. 1976. Democratic Promise: The Populist Movement in America. New York: Oxford University Press.
Goodwyn, Lawrence. 1981. The Populist Movement. New York: Oxford University Press.
Max, Steve. 1977. "Why Organize?" Chicago: Steve Max and the Midwest Academy.
McKnight, John. 1987. "Regenerating Community", Social Policy, talvi 1987, 54–58.
Morris, David. 1987. "A Globe of Villages: Self-Reliant Community Development", Building Economic Alternatives, talvi 1987, 7–14.
Piven, Frances Fox & Cloward, Richard A. 1979. Poor People's Movements. New York: Vintage Books.
Staples, Lee. 1984. Roots to Power. New York: Praeger.