Sota! Ymmärrätkö, mitä se merkitsee? Onko kielessämme kauhistuttavampaa sanaa kuin sota? Eikö se tuokin mieleesi näkyjä teurastuksesta ja verilöylyistä, murhista, ryöstelyistä ja tuhoamisesta? Etkö kuulekin tykkien paukkeen, kuolevien ja haavoittuneiden huudon ja itkun? Näetkö ruumiiden täyttämän taistelutantereen? Eläviä ihmisiä räjähtelee kappaleiksi, heidän vertaan ja aivojaan roiskuu ympäriinsä, elämää täynnä olevat miehet muuttuvat yhtäkkiä raadoiksi. Ja kotona tuhannet isät ja äidit, vaimot ja tyttöystävät elävät kauhun vallassa ja toivovat, ettei epäonni kohtaisi heidän rakkaitaan, ja odottavat odottamistaan, että he palaisivat – he, jotka eivät enää koskaan palaa.
Sinä kyllä tiedät mitä sota tarkoittaa. Vaikket itse olisikaan ollut rintamalla, tiedät ettei ole suurempaa kirousta kuin sota: miljoonia kuolleita ja raajarikkoisia, suunnattomia ihmistappioita, särkyneitä elämiä, tuhottuja koteja, sanoinkuvaamatonta surua ja kurjuutta.
'Onhan se kamalaa', sinä myönnät, 'mutta kun ei sille voi mitään.' Ajattelet, että sotia täytyy käydä, että on aikoja, jolloin sodalta ei voida välttyä, että sinun täytyy puolustaa isänmaatasi sen ollessa vaarassa.
Mietitäänpä sitten, puolustatko todella maatasi lähtiessäsi sotaan. Mietitään, mitkä ovat sodan syyt ja onko siitä hyötyä maallesi, jonka puolesta sinun käsketään pukeutua univormuun ja osallistua teurastukseen.
Mietitään, ketä ja mitä sinä puolustat sodassa: kuka siitä hyötyy ja kuka kerää voitot.
Palatkaamme tehtailijaamme. Kun hän ei pystynyt myymään kaikkea valmistamaansa voitolla omassa maassaan, hän (muiden tehtailijoiden tavoin) etsii markkinoita ulkomailta. Hän menee Englantiin, Saksaan, Ranskaan tai johonkin muuhun maahan ja yrittää siellä myydä 'ylituotantonsa', oman 'ylijäämänsä'.
Siellä hän joutuu kuitenkin samaan tilanteeseen kuin omassakin maassaan. Sielläkin vallitsee 'ylituotanto'; siis työläiset ovat niin riistettyjä ja alipalkattuja, ettei heillä ole varaa ostaa valmistamiaan tavaroita. Niinpä myös Englannin, Saksan, Ranskan jne tehtailijat etsivät muita markkinoita, aivan kuten amerikkalainenkin tehtailija.
Amerikkalaiset tietyn teollisuusalan johtomiehet yhdistyvät yhdeksi suureksi konserniksi, muiden maiden pohatat tekevät samoin, ja nämä kansalliset konsernit alkavat kilpailla toisiaan vastaan. Kapitalistit kaikissa maissa yrittävät saada parhaat markkinat, erityisesti uusia markkinoita. Sellaisia he löytävät Kiinasta, Japanista, Intiasta ja muista samankaltaisista maista; siis maista, jotka eivät vielä ole teollisesti kehittyneitä. Sitten kun kaikki maat ovat teollistuneita, ei ole enää ulkomaanmarkkinoita, ja silloin jostakin voimakkaasta kapitalistisesta ryhmittymästä voi tulla maailmanlaajuinen ja kansainvälinen konserni, trusti. Mutta siihen saakka teollisuusmaiden kapitalistien intresseissä on taistella vieraista markkinoista ja kilpailla toisiaan vastaan. Ne pakottavat jonkin heikomman maan antamaan niille erikoiskohtelua, suosimaan niitä erioikeuksilla. Tämä herättää kateutta kilpailijoissa, jotka joutuvat vaikeuksiin toimilupiensa ja voittojen saamisen kanssa, ja nämä sitten vuorostaan pyytävät omia hallituksiaan puolustamaan etujaan. Amerikkalainen kapitalisti vetoaa omaan hallitukseensa, jotta tämä suojelisi ’Yhdysvaltain etua’. Ranskan, Saksan ja Englannin kapitalistit toimivat samoin: he pyytävät omia hallituksiaan suojelemaan heidän voittojaan. Sitten nämä eri hallitukset vetoavat kansaan, jotta se ryhtyisi puolustamaan maataan.
Näetkö, miten tätä peliä pelataan? Sinulle ei kerrota, että sinua pyydetään puolustamaan joidenkin kapitalistien etuoikeuksia ja voittoja jossain vieraassa maassa. He tietävät, että jos he sen sinulle kertoisivat, sinä nauraisit heille päin naamaa ja kieltäytyisit tulemasta ammutuksi raharuhtinaiden voittojen takia. Mutta ilman sinua ja muita kaltaisiasi he eivät voi käydä sotaa! Niinpä he kajauttavat ilmoille huudon ’Puolusta maatasi! Lippusi on häpäisty!’ Joskus he jopa palkkaavat roistoja loukkaamaan maasi lippua tuossa vieraassa maassa tai tuhoamaan siellä olevien maanmiestesi omaisuutta, ja tällä he varmistavat, että ihmiset kotimaassa myös hurjistuvat ja liittyvät kiireellä armeijaan ja merivoimiin.
Älä luule, että liioittelen. Amerikkalaisten kapitalistien tiedetään aiheuttaneen jopa vallankumouksia vieraissa maissa (erityisesti Etelä-Amerikassa) saadakseen valtaan ’ystävällismielisemmän’ hallituksen ja turvatakseen näin haluamansa voitot.
Yleensä heidän ei kuitenkaan tarvitse mennä aivan niin pitkälle. Heidän tarvitsee vain vedota ’isänmaallisuuteesi’, imarrella sinua hieman, kertoa sinulle kuinka sankarillinen ja pystyvä sinä oletkaan, ja niin he saavat sinut pukeutumaan univormuun ja tekemään heidän tahtonsa mukaisesti.
Siihen sinun isänmaallisuuttasi, sinun maatasi kohtaan tuntemaasi rakkautta käytetään. Suuri englantilainen ajattelija Carlyle kirjoitti toden sanoja näin:
”Mikä on, aivan epävirallisesti puhuttaessa, sodan merkitys ja lopputulos? Esimerkiksi brittiläisessä Dumdrudgen kylässä asustaa ja työskentelee noin viisisataa henkeä. Ranskan sodan aikana näistä ranskalaisten ’luontaisista vihollisista’ valitaan kenties kolmekymmentä hyväkuntoista miestä. Dumdrudge on omalla kustannuksellaan hoivannut ja kasvattanut heidät; se ei ilman surua ja vaivaa ole ruokkinut heitä aikuisuuteen ja opettanut heille ammattia, niin että yksi heistä osaa ommella, toinen rakentaa, kolmas vasaroida ja heikoinkin heistä pystyy kannattelemaan kahdensadan kilon painoa. Suuren itkun ja kiroamisen keskellä heidät sitten valitaan; heidät puetaan punaiseen ja viedään yhteiskunnan maksamana laivalla pois, muutaman tuhannen kilometrin päähän, sanotaan vaikka Etelä-Espanjaan; siellä heitä ruokitaan kunnes heitä tarvitaan.
Tuolla eteläisen Espanjan mailla on samaan aikaan vastaavasti kolmekymmentä käsityöläistä ranskalaisesta pikkukylästä samaan tapaan varustettuina; kunnes lopulta suunnattomien ponnistelujen tuloksena nämä kaksi osapuolta päätyvät todellakin kohtaamaan toisensa; ja kolmekymmentä miestä seisoo kolmeakymmentä miestä vastaan aseet kädessään.
Ilmoille kaikuu sana ’Tulta!’ ja he pamauttavat toisiltaan hengen, ja niin maailmassa on kuudenkymmenen riskin ja hyödyllisen työläisen sijasta kuusikymmentä kuollutta raatoa, jotka täytyy haudata ja joiden vuoksi pian vuodatetaan kyyneliä. Olivatko nämä miehet riidoissa keskenään? Eivät mitä pienimmässäkään määrin. He elivät kaukana toisistaan ja olivat toisilleen täysin vieraita. Ei, laajassa maailmankaikkeudessa heidän välillään oli jopa tiedostamaton auttamisen suhde vaihdon ja kaupankäynnin kautta. Mitä varten sitten? Tomppeli! Heidän johtajansa riitaantuivat; ja sen sijaan että he olisivat ampuneet toisensa, he kierouksissaan lähettivät nämä köyhät pölkkypäät sijastaan ammuttaviksi.”
Et suinkaan taistele maasi puolesta, kun lähdet sotimaan. Taistelet johtajien, käskynhaltijoiden ja kapitalistiherrojen puolesta.
Ei sinun maasi eikä ihmiskunta, et sinä eikä sinun luokkasi - työläiset - hyödy sodasta mitään. Sodasta hyötyvät vain suursijoittajat ja kapitalistit.
Sota on pahasta sinulle. Se on pahasta työläisille. Heillä on menetettävänään kaikkensa eikä mitään voitettavaa. He eivät saa siitä edes kunniaa, sillä kunnia kuuluu merkittäville kenraaleille ja upseereille.
Mitä sinä saat sodasta? Sinä saat täitä, sinua ammutaan, hengität myrkkykaasuja, menetät raajasi tai kuolet. Siinä on kaikki mitä minkään maan työläiset saavat sodasta.
Sota on pahasta maallesi ja pahasta ihmiskunnalle: se levittää teurastusta ja tuhoa. Kaikki se minkä sota tuhoaa - sillat ja satamat, kaupungit ja laivat, pellot ja tehtaat - täytyy rakentaa uudelleen. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisiä verotetaan, suoraan tai epäsuorasti, jälleenrakentamisen rahoittamiseksi. Loppujen lopuksi kaikki tulee kuitenkin kansan kukkarosta. Sota on heille siis materiaalisestikin huono asia, puhumattakaan sodan julmentavasta vaikutuksesta ihmiskuntaan yleensä. Äläkä unohda, että tuhannesta sodassa kuolleesta, sokeutuneesta tai vammautuneesta 999 kuuluu työväenluokkaan, he ovat työläisten ja viljelijöiden poikia.
Nykyaikaisessa sodankäynnissä ei ole voittajia, koska voittava osapuoli menettää lähes yhtä paljon kuin voitettukin osapuoli. Joskus jopa enemmän, kuten Ranska viimeisimmässä taistelussa: Ranska on nykyään köyhempi kuin Saksa. Molempien maiden työläisiä verotetaan nälkärajoille asti, jotta sodasta aiheutuneet vahingot saataisiin paikattua. Työläisten palkat ja elintaso ovat nyt maailmansotaan osallistuneissa Euroopan maissa paljon alempana kuin mitä ne olivat ennen tätä suurta katastrofia.
’Mutta Yhdysvallathan rikastui sodasta’, esität vastalauseen.
Tarkoitat varmaankin, että muutama mies kääri miljoonia ja että suurkapitalistit tekivät valtavia voittoja. He tosiaankin rikastuivat: suursijoittajat lainaamalla Eurooppaan rahaa korkealla korolla ja myymällä sotatarvikkeita ja ammuksia. Mutta miten sinä tähän asiaan liityt?
Pysähdypä miettimään, miten Eurooppa maksaa velkaansa tai sen korkoja Amerikalle. Se tekee sen teettämällä työläisillä lisää työtä ja kiristämällä työläisistä enemmän voittoja. Maksamalla matalampia palkkoja ja tuottamalla tavaroita halvemmalla eurooppalaiset valmistajat voivat myydä tuotteensa halvemmalla kuin amerikkalaiset kilpailijansa, ja siksi myös amerikkalaisten työnantajien täytyy laskea kustannuksia. Siinä amerikkalaistyönantajan ’talous’ ja ’rationalisointi’ astuu kuvaan, ja sen seurauksena sinä teet pidempiä päiviä tai saat pienempää palkkaa, tai sitten sinut potkitaan kokonaan työstä pois. Huomaatko, miten Euroopan matalat palkat vaikuttavat suoraan sinun omaan tilanteeseesi? Tajuatko että sinä, amerikkalainen työläinen, maksat amerikkalaisille pankeille korkoa heidän Euroopan lainoistaan?
Jotkut ihmiset väittävät, että sota on hyvästä, koska se kehittää fyysistä rohkeutta. Tämä on typerä väite. Sitä käyttävät vain ne, jotka eivät itse ole koskaan olleet sodassa ja joiden sodat toiset hoitelevat. Se on epärehellinen väite, jonka tarkoituksena on houkutella hölmöt ressukat sotimaan rikkaiden etujen puolesta. Sodissa oikeasti taistelleet ihmiset osaavat kertoa, ettei nykyaikaisella sodalla ole mitään tekemistä henkilökohtaisen rohkeuden kanssa: se on joukkotaistelua kaukana vihollisesta. Henkilökohtaiset taistelut - joissa paras mies voittaa - ovat äärimmäisen harvinaisia. Nykyaikaisessa sodassa ei tarvitse nähdä vastapuoltaan: taistelet sokeana, kuin kone. Lähdet sotimaan ja pelkäät kuollaksesi, että hetkenä minä hyvänsä sinut ammutaan kappaleiksi. Lähdet vain, koska et uskalla kieltäytyä.
Todella rohkea on mies, joka pystyy kohtaamaan parjaamisen ja epäsuosion, joka pystyy nousemaan yleistä mielipidettä vastaan - jopa ystäviään ja maataan vastaan - tietäessään olevansa oikeassa; joka pystyy vastustamaan niitä joilla on valta hänen suhteensa, joka pystyy ottamaan rangaistuksen ja vankilan vastaan ja pysymään järkkymättömänä. Se, jota haukutaan ’pinnariksi’, kun hän ei halua ryhtyä murhaajaksi, tarvitsee rohkeutta. Mutta tarvitaanko paljonkin rohkeutta siihen, että tottelee käskyjä, tekee mitä sanotaan ja järjestyy riviin tuhansien muiden kanssa yleisen hyväksynnän ja Tähtilipun tahtiin?
Sota lamaannuttaa rohkeuden ja tappaa ihmisyyden todellisen hengen. Se alentaa ja tyhmentää sinut vastuuttomuuden tunteella, jossa ’ei ole sinun tehtäväsi miettiä ja kysyä miksi, vaan tehdä ja kuolla’, niin kuin ei ole satojentuhansien muidenkaan laillasi tuomittujen. Sota tarkoittaa sokeaa tottelevaisuutta, ajattelematonta typeryyttä, julmaa tunteettomuutta, tarpeetonta tuhoa ja edesvastuutonta murhaamista.
Olen tavannut ihmisiä, jotka sanovat sodan olevan hyvästä, koska siinä kuolee paljon ihmisiä, joten henkiin jääneille riittää enemmän työtä.
Mieti, miten kauhistuttava syyte tämä on nykyjärjestelmää kohtaan. Kuvittelepa asiaintila, jossa yhteisön jäsenille on hyväksi se, että osa heistä tapetaan, jotta muut voisivat elää paremmin! Eikö tämä ole pahimmanlaatuinen ihmistä tuhoava järjestelmä, pahimmanlaatuista kannibalismia?
Sitä juuri on kapitalismi: kannibalistinen järjestelmä, jossa on joko syötävä tai tultava syödyksi. Tämä pätee kapitalismiin niin sodan kuin rauhankin aikana, paitsi että sodan aikana sen todellinen luonne on riisuttu ja selvemmin nähtävillä.
Järkevässä, inhimillisessä yhteiskunnassa näin ei voisi olla. Päinvastoin, mitä suurempi tietyn yhteisön väkimäärä on, sitä parempi se on kaikille, koska jokaisen työmäärä näin kevenee.
Tässä mielessä yhteisö on samanlainen kuin perhe. Jokaisessa perheessä täytyy tehdä tietty määrä työtä tarpeiden tyydyttämiseksi. Mitä enemmän perheessä on jäseniä tekemään näitä välttämättömiä töitä, sitä helpompaa se on jokaiselle, koska sitä vähemmän itse kukin joutuu työskentelemään.
Sama pätee yhteisöön tai maahan, joka on vain perhe suuremmassa mittakaavassa. Mitä enemmän yhteisössä on ihmisiä tarvittavia töitä tekemässä, sitä helpompaa se on jokaisen yksittäisen jäsenen kannalta[i].
Jos nykyisessä yhteiskunnassamme asia on päinvastoin, se todistaa pelkästään sitä, että olosuhteet ovat väärät, barbaariset ja perverssit. Ja enemmänkin: ne ovat täysin rikolliset, jos kapitalistinen järjestelmä voi menestyä jäseniään teurastamalla.
On siten selvää, että työläisille sota merkitsee vain raskaampia taakkoja, lisää veroja, kovempaa raatamista ja elintason laskua.
Mutta on yksi osa kapitalistista yhteiskuntaa, jolle sota tekee hyvää. Se on se osa, joka lyö sodalla rahoiksi ja rikastuu sinun ’isänmaallisuudestasi’ ja itsesi uhraamisesta. Siihen kuuluvat asetehtailijat, ruoalla ja muilla tarvikkeilla keinottelijat, sotalaivojen rakentajat. Lyhykäisyydessään sanottuna sodasta hyötyvät ainoastaan rahamaailman, teollisuuden ja kaupan suurpohatat.
Heille sota on siunaus. Siunaus useammallakin kuin vain yhdellä tavalla. Sota nimittäin on omiaan myös siihen, että se harhauttaa työläismassat pois heidän jokapäiväisistä kärsimyksistään ja kiinnittää heidän huomionsa kohti ’korkeampaa politiikkaa’ ja ihmisteurastusta. Hallitukset ja johtajat ovat usein julistaneet sodan välttääkseen kansannousun tai vallankumouksen. Historia on täynnä näitä esimerkkejä. Sota on tietysti kaksiteräinen miekka. Usein se vuorostaan johtaa kapinaan. Mutta se taas on toinen tarina, johon palaamme, kun pääsemme käsittelemään Venäjän vallankumousta.
Jos olet pysynyt kärryillä tähän asti, ymmärrät, että sota on aivan yhtä suora ja väistämätön kapitalistisen järjestelmän seuraus kuin mitä ovat sen rahamarkkinoiden ja teollisuuden säännölliset kriisitkin.
Kun kriisi tulee, siinä mielessä kuin olen sen työttömyyksineen ja vaikeuksineen kuvannut, sinulle kerrotaan, ettei se ole kenenkään syytä, että ’ajat ovat huonot’, että se on seurausta ’liikatuotannosta’ ja muuta humpuukia. Ja kun kapitalistinen kilpailu voitoista sitten synnyttää sotatilan, kapitalistit käskyläisineen - poliitikot ja lehdistö - kajauttavat ilmoille huudon ’Pelastakaa isänmaanne!’ jotta työläisissä heräisi väärä isänmaallisuus ja heidät saataisiin taistelemaan sotaa kapitalistien puolesta.
Isänmaallisuuden nimissä sinun täytyy lakata olemasta kunnollinen ja rehellinen. Et saa olla oma itsesi, vaan sinun täytyy tukahduttaa oma harkintakykysi ja luovuttaa koko elämäsi. Sinusta täytyy tulla tahdoton osa murhanhimoista koneistoa ja totella sokeasti käskyä tappaa, ryöstää ja tuhota; sinun täytyy jättää isäsi ja äitisi, vaimosi ja lapsesi ja kaikki mikä on sinulle rakasta ja lähteä teurastamaan lähimmäisiäsi, jotka eivät ole koskaan tehneet sinulle mitään pahaa - he ovat vain aivan yhtä epäonnisia ja harhaanjohdettuja johtajiensa uhreja kuin sinäkin.
Carlyle osui aivan oikeaan sanoessaan ’isänmaallisuuden olevan roistojen turva’.
Huomaatko, miten ihmisiä huijataan ja petkutetaan?
Otetaan esimerkiksi suuri maailmansota. Mieti, miten amerikkalaiset juksattiin mukaan. Eivät he halunneet sekaantua Euroopan asioihin. He tiesivät niistä kovin vähän eivätkä välittäneet joutua vedetyksi mukaan murhanhimoiseen rähinään. He äänestivät valtaan Woodrow Wilsonin, jonka vaalilauseena oli ’hän piti meidät erossa sodasta’.
Yhdysvaltain raharikkaat näkivät kuitenkin sodassa mahdollisuuden tienata suunnattomia omaisuuksia. He eivät olleet tyytyväisiä niihin miljooniin, jotka he olivat käärineet myymällä ammuksia ja muita sotatarvikkeita Euroopan taistelijoille. Yhdysvaltain kaltaisen suuren maan - yli satamiljoonaa asukasta - mukaansaaminen tuottaisi mittaamattomasti suuremmat voitot. Presidentti Wilson oli kyvytön vastustamaan tätä painetta. Loppujen lopuksihan hallitus on vain rahavaltain palvelija: se on toteuttamassa vain rahan käskyjä.
Mutta kuinka kummassa saada Yhdysvallat sotaan, kun sen kansalaiset olivat niin selkeästi sitä vastaan? Eivätkö he olleetkin äänestäneet Wilsonin presidentiksi juuri siitä syystä, että tämä oli antanut niin selkeän lupauksen pitää Yhdysvallat sodan ulkopuolella?
Menneinä aikoina, yksinvaltaisten monarkkien vallan alla, alamaiset yksinkertaisesti pakotettiin tottelemaan kuninkaan käskyä. Siihen kylläkin usein liittyi vastarinnan ja kapinoinnin vaara. Nykyaikana on olemassa varmempia ja turvallisempiakin keinoja saada kansa palvelemaan johtajiensa etuja. Riittää, että heidät saadaan uskomaan, että he itse haluavat sitä mitä heidän johtajansa heiltä haluavat; että se on heidän omaksi hyväkseen, maan hyväksi ja ihmiskunnan hyväksi. Tällä tavoin ihmisten jalot ja hienot vaistot valjastetaan tekemään kapitalistisen herraluokan likaiset työt, häpäisemään ja haavoittamaan ihmiskuntaa.
Modernit keksinnöt auttavat tässä pelissä ja tekevät siitä sangen helppoa. Painettu sana, lennätin, puhelin ja radio ovat kaikki takuuvarmoja apukeinoja tässä asiassa. Ihmisen nerokkuus, joka on tuottanut nuo suurenmoiset keksinnöt, joutuu näin riistetyksi ja halvennetuksi rahan ja sodan jumalten vaatimuksesta.
Presidentti Wilson keksi uuden keinon, millä vetää Yhdysvaltain kansa mukaan Ison Bisneksen sotaan. Woodrow Wilson, joka oli entinen yliopistoprofessori, keksi ’sodan demokratian puolesta’, ’sodan joka lopettaa sodan’. Tuon tekopyhän tunnuslauseen voimin aloitettiin maanlaajuinen kampanja, mikä herätti alhaisimmat suvaitsemattomuuden, vainon ja murhanhimon vaistot amerikkalaisten mielissä; täyttäen heidät kostolla ja vihalla kaikkia niitä kohtaan, jotka rohkenivat esittää rehellisen ja riippumattoman mielipiteensä; mukiloiden, vangiten ja karkottaen maasta ne, jotka uskalsivat sanoa kyseessä olevan kapitalistien sota voittojen puolesta. Aseistakieltäytyjiä kohdeltiin julmasti ja brutaalisti ’pinnareina’ ja heitä tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin; miehiä ja naisia, jotka muistuttelivat kristittyjä maanmiehiään Nasaretilaisen käskystä ’Älä tapa’, nimiteltiin pelkureiksi ja suljettiin vankilaan; radikaaleja, jotka julistivat sodan olevan vain kapitalismin etujen mukaista, kohdeltiin ’vihamielisinä muukalaisina’ ja ’vihollisen vakoojina’. Erikoislakeja runnottiin läpi tukahduttamaan kaikki vapaa mielipiteen ilmaisu. Kieltäytyjille langetettiin mitä ankarimpia rangaistuksia. Murhanhimoisen isänmaallisuuden humalluttamat patriootit levittivät kauhua Atlantilta Tyynellemerelle. Kokonainen kansa tuli hulluksi kiihkoisänmaallisesta raivosta. Maanlaajuinen militaristinen propaganda pyyhkäisi Amerikan kansan viimein verilöylyn kentille.
Wilson oli ’liian ylpeä taistelemaan’, muttei liian ylpeä lähettämään toisia taistelemaan taloudellisten tukijoidensa puolesta. Hän oli ’liian ylpeä taistelemaan’, muttei liian ylpeä auttaakseen Yhdysvaltain raharikkaita lyömään rahoiksi niiden seitsemänkymmenentuhannen amerikkalaisen elämillä, jotka jäivät Euroopan taistelukentille.
’Sota demokratian puolesta’, ’sota joka lopettaa sodan’ osoittautui historian suurimmaksi huijaukseksi. Itse asiassa se aloitti kokonaisen ketjun uusia sotia, jotka eivät ole vieläkään loppuneet. Sittemmin on myönnetty, jopa itsensä Wilsonin toimesta, ettei sota palvellut mitään muuta tarkoitusta kuin sitä, että Iso Bisnes kääri mittavat voitot. Sota mutkisti Euroopan asioita enemmän kuin mikään aiemmin. Se saattoi Saksan ja Ranskan puutteeseen ja ajoi ne kansallisen konkurssin partaalle. Se sysäsi Euroopan kansat suunnattomiin velkoihin ja kuormitti niiden työväenluokkia sietämättömillä taakoilla. Jokaisen maan talous oli kireällä. Tieteen kehitys valjastettiin uusien tuhokeinojen kehittelyyn. Kristillistä käskyä noudatettiin moninkertaisella murhaamisella ja sopimukset allekirjoitettiin ihmisverellä.
Maailmansota tuotti valtavia voittoja raharikkaille - ja hautoja työläisille.
Entä tänään? Tänään olemme jälleen uuden sodan kynnyksellä, paljon edellistä verilöylyä suuremman ja kauheamman sodan kynnyksellä. Kaikki hallitukset valmistautuvat siihen ja ottavat itselleen työläisten hiellä ja verellä tuottamat miljoonat sijoittaakseen ne tuleviin ruumiskasoihin.
Mieti tätä, ystäväiseni, ja ymmärrä mitä pääoma ja hallitus tekevät sinun puolestasi, mitä ne tekevät sinulle.
Pian ne taas kutsuvat sinua ’puolustamaan isänmaatasi’.
Rauhan aikana sinä paiskit orjantöitä maalla tai tehtaassa, sodan aikana sinä olet tykin ruokaa - ja kaikki tämä herrojesi suuremman kunnian tähden.
Siltikin sinulle kerrotaan, että ’kaikki on hyvin’, että se on ’Jumalan tahto’ ja että niin ’täytyykin olla’.
Etkö näe, ettei kyse ole lainkaan Jumalan tahdosta, vaan pääoman ja hallituksen tekosista? Etkö näe, että näin on ja näin ’täytyykin olla’ vain siksi, että sinä sallit poliittisten ja teollisten herrojesi huijata itseäsi, niin että he voivat elää yltäkylläisyydessä, joka on sinun raadantasi ja kyyneltesi tulosta, ja samaan aikaan kohdella sinua ’tavallisena’ kansana, ’alempina kansankerroksina’, joka ei muuhun kelpaakaan kuin tekemään heille orjantöitä?
’Näinhän se on aina ollut’, huokaat alistuneesti.
[i] Maapallon liikakansoituksen ei tarvitse koskaan olla mikään uhka. Luonto tarjoaa siihen oman kontrollimekanisminsa. Tarvitsemme kuitenkin järkevämpää väestön jakaantumista, tehokasta maataloutta ja älykkäämpää syntyvyydensäännöstelyä.