Ammattiliitto

’Niinpä, ammattiliitto on ainoa toivomme’, myönnät; ’se tekee meistä vahvoja.’

Todellakin, koskaan ei ole puhuttu todempia sanoja: ammattiliitossa on voimaa. Työväestöltä on kestänyt kauan ymmärtää tämä, eivätkä vielä nykyäänkään kaikki proletaarit tätä täysin ymmärrä.

Oli aika, jolloin työläiset eivät tienneet järjestäytymisestä mitään. Myöhemmin kun he alkoivat kokoontua yhteen parantaakseen olosuhteitaan, sitä vastaan säädettiin lakeja ja työväen yhteenliittymät kiellettiin.

Herrat ovat aina vastustaneet palkollistensa järjestäytymistä, ja hallitukset ovat auttaneet heitä ehkäisemään ja tukahduttamaan liittoja. Jokin aika sitten Englannissa ja muissa maissa oli todella ankaria lakeja estämässä työläisten järjestäytymistä. Yritykset parantaa yhteisiä olosuhteita yhteisvoimin tuomittiin ’salaliitoksi’ ja kiellettiin. Palkansaajilta kesti kauan ennen kuin he saivat taisteltua itselleen oikeuden järjestyä; ja huomaa, että heidän täytyi taistella sen puolesta. Tämä osoittaa sen, etteivät pomot ole koskaan antaneet työläisille mitään, elleivät nämä ole taistelleet sen puolesta ja pakottaneet heitä antamaan periksi. Nykyäänkin monet työnantajat vastustavat työntekijöidensä järjestäytymistä. He estävät sen aina kun vain voivat: he pidätyttävät työläisten organisoijia ja kyyditsevät heitä kaupungin ulkopuolelle, ja laki on aina heidän puolellaan ja apunaan. Tai he voivat turvautua muihin temppuihin, kuten muodostaa työväen valeorganisaatioita, keltaisia ammattiliittoja, joissa määräysvaltaa käyttävät työnantajat.

On helppo ymmärtää, miksi herrat eivät halua sinun järjestäytyvän, miksi he pelkäävät todellista ammattiliittoa. He tietävät varsin hyvin, että vahva, taisteleva liitto voi pakottaa palkankorotuksiin ja parempiin työolosuhteisiin, ja se taas tarkoittaa vähemmän voittoja raharikkaille. Siksi he tekevät kaiken mikä heidän vallassaan vain on estääkseen työväkeä järjestäytymästä. Silloin kun he eivät kykene estämään sitä, he yrittävät parhaansa mukaan heikentää liittoja tai korruptoida niiden johtohenkilöt, niin ettei liitosta olisi vaaraa pomojen intresseille.

Herrat ovat keksineet erittäin tehokkaan tavan halvaannuttaa järjestäytynyt työväki. He ovat vakuuttaneet työläiset siitä, että heillä on samat intressit työnantajiensa kanssa; he ovat saaneet työläiset uskomaan, että pääomalla ja työväellä on ’yhtäläiset intressit’, ja että se mikä on hyvää työnantajalle on sitä myös hänen työläisilleen. He ovat antaneet sille hyvältä kuulostavan nimen ’pääoman ja työn välinen sopusointu’. Jos sinun intressisi ovat samat kuin pomollasi, miksi siis taistella häntä vastaan? Näin he sinulle kertovat. Kapitalistinen lehdistö, hallitus, koulu ja kirkko saarnaavat kaikki samaa asiaa: että sinä elät rauhassa ja yhteisymmärryksessä työnantajasi kanssa. Teollisuuspohatoille on hyvä, että työläiset uskovat heidän olevan ’kumppaneita’ yhteisessä liiketoiminnassa: näin työläiset saadaan työskentelemään kovemmin ja uskollisemmin, koska se on ’heidän omien intressiensä mukaista’; työläiset eivät enää ajattelekaan taistelevansa herroja vastaan olojen parantamiseksi, vaan he odottavat kärsivällisesti, kunnes työnantajalla on varaa ’jakaa voittojaan’ heidän kanssaan. He ajattelevat myös ’oman’ maansa intressejä ja hyvinvointia, eivätkä ’häiritse teollisuutta’ ja ’yhteiskuntarauhaa’ lakoilla ja työnseisauksilla. Kun tottelet riistäjiäsi ja heidän äänitorviaan, olet ’hyvä ihminen’ ja mietit vain pomosi, kaupunkisi ja valtiosi intressejä - kukaan ei tosin välitä sinun, perheesi, liittosi ja työläistovereittesi intresseistä. ’Ei pidä olla itsekäs’, he nuhtelevat sinua, ja samalla pomosi rikastuu sinun hyvyydestäsi ja epäitsekkyydestäsi. Ja he nauravat partaansa ja kiittävät luojaa, että olet sellainen idiootti.

Mutta jos olet pysynyt kärryillä tähän saakka, tiedät, etteivät pääoman ja työväen intressit ole samat. Ei ole koskaan keksitty suurempaa valetta kuin niin sanottu ’intressien yhteneväisyys’. Sinä tiedät, että työväki tuottaa kaiken maailman varallisuuden, ja että pääoma itsessään on vain kasautunutta työtä. Tiedät, ettei voi olla olemassa minkäänlaista pääomaa tai varallisuutta ilman, että se olisi syntynyt työstä. Niinpä oikeutetusti kaikki varallisuus kuuluu työväelle, miehille ja naisille, jotka ovat sen luoneet ja luovat sitä kaiken aikaa aivoillaan ja lihaksillaan; so. maailman teollisuus-, maatalous- ja aivotyöläisille; lyhyesti sanottuna koko työväenluokalle.

Tiedät myös, että herrojen omistama pääoma on varastettua omaisuutta, työväeltä varastettuja tuotteita. Kapitalistinen teollisuus on jatkuva työn tuotteiden haltuunoton prosessi herraluokan hyväksi. Toisin sanoen herrat ovat olemassa ja rikastuvat pidättämällä itselleen sinun raadantasi tuotot. Silti sinua, työläistä, vaaditaan uskomaan, että sinulla on samat intressit riistäjiesi ja rosvoajiesi kanssa! Voiko ketään muuta kuin täydellistä hölmöä vetää noin pahasti höplästä?

On selvää, että työläisenä sinulla on eri intressit kuin kapitalistiherroillasi. Eivätkä vain erilaiset: ne ovat täysin vastakkaiset; itse asiassa ne ovat toistensa vastakohdat, keskenään antagonistiset. Mitä parempaa palkkaa pomosi maksaa sinulle, sitä vähemmän hän itse tekee voittoa. Tämän ymmärtäminen ei vaadi monimutkaista filosofiaa. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, eikä minkäänlainen kiemurtelu ja saivartelu voi muuttaa tätä ilmiselvää totuutta.

Ammattiliittojen olemassaolo on jo itsessään osoitus tästä, vaikka useimmat liitot ja niiden jäsenet eivät sitä ymmärräkään. Jos työväen ja pääoman intressit olisivat samat, mihin liittoja tarvittaisiin? Jos pomosi todellakin uskoo, että se mikä on hyvää hänelle pomona, on myös hyvää sinulle hänen työntekijänään, niin varmastikin hän kohtelee sinua oikein; ja hän maksaa sinulle suurinta mahdollista palkkaa, joten mihin sinä sitä liittoa tarvitset? Mutta sinähän tiedät, että tarvitset liittoa: tarvitset sitä auttamaan taistelussa parempien palkkojen ja parempien työolojen puolesta. Taistelussa ketä vastaan? Tietenkin pomoasi, työnantajaasi, kapitalistia vastaan. Mutta jos sinun täytyy taistella työnantajaasi vastaan, niin ei kyllä näytä siltä, että sinulla ja hänellä olisi samat intressit, eihän? Mistä sitten tulee tämä vaalittu ’intressien yhteneväisyys’? Tai ehkä sinä taistelet pomoasi vastaan saadaksesi parempaa palkkaa, koska hän on niin typerä, ettei hän ymmärrä omaa etuaan? Ehkei hän ymmärrä, että hänelle olisi hyväksi maksaa sinulle enemmän?

Huomannet, millaiseen hölynpölyyn ’intressien yhteneväisyyden’ idea johtaa. Ja silti keskiverto ammattiliitto on perustettu tämän ’intressien yhteneväisyyden’ pohjalle. On tietysti olemassa muutamia poikkeuksia, kuten Industrial Workers of the World (IWW), vallankumoukselliset syndikalistiset ammattiliitot ja muut luokkatietoiset työväen järjestöt. Ne tietävät miten asiat ovat. Mutta tavalliset liitot, kuten ne jotka kuuluvat Amerikan työväenliittoon tai Englannin, Ranskan, Saksan ja muiden maiden konservatiiviset ammattiliitot, julistavat kaikki intressien yhteneväisyyttä työväen ja pääoman välillä. Silti kuten olemme nähneet, jo niiden olemassaolo, niiden lakot ja taistelut kaikki todistavat tuon ’yhteneväisyyden’ olevan harhaa ja valhetta. Kuinka sitten on niin, että nämä liitot teeskentelevät uskovansa intressien yhteneväisyyteen samaan aikaan kun niiden olemassaolo ja toiminta todistaa sitä vastaan?

Näin on siksi, ettei keskivertotyöläinen pysähdy miettimään asiaa itse. Hän luottaa siihen, että liiton johtajat ja sanomalehdet tekevät sen hänen puolestaan, ja ne taas pitävät huolen siitä, ettei hän ajattele lainkaan. Sillä jos työläiset alkaisivat ajatella omilla aivoillaan, he näkisivät piankin koko sen huijaukseen, petokseen ja ryöstöön perustuvan järjestelmän läpi, jota kutsutaan valtioksi ja kapitalismiksi, eivätkä enää tukisi sitä. He tekisivät sen, minkä ihmiset ovat eri aikoina tehneet aiemminkin. Heti kun he ymmärsivät olevansa orjia, he tuhosivat orjuuden. Myöhemmin kun he huomasivat olevansa maaorjia, he poistivat maaorjuuden. Ja kunhan he huomaavat olevansa palkkaorjia, he lakkauttavat myös palkkaorjuuden.

Huomaat siis, että on pääoman intressissä estää työläisiä tajuamasta sitä, että he ovat palkkaorjia. Huijaaminen puheella ’yhtäläisistä intresseistä’ on yksi keino tämän tekemiseksi.

Ei kuitenkaan ole vain kapitalistien intresseissä petkuttaa työläisiä. Kaikille palkkaorjuudesta hyötyville on edullista säilyttää tämä järjestelmä, ja kaikki he luonnollisesti pyrkivät estämään työläisiä ymmärtämästä tilannetta.

Olemme jo aiemmin nähneet keiden etuihin kuuluu säilyttää asiat niin kuin ne ovat: hallitsijoiden ja hallinnon, kirkkojen, keskiluokkien ja kaikkien niiden, jotka elävät työväenluokan raadannasta. Jopa työväestön omilla johtajilla on kiinnostusta palkkaorjuuden säilyttämiseen. Heistä monetkin ovat aivan liian tietämättömiä nähdäkseen huijauksen läpi, ja niinpä he todella uskovat, että kapitalismi on ihan hyvä järjestelmä emmekä voi tulla toimeen ilman sitä. On muitakin, älykkäämpiä, jotka tietävät totuuden varsin hyvin, mutta korkeapalkkaisina ja vaikutusvaltaisina ammattiliiton virkamiehinä he hyötyvät kapitalistisen järjestelmän säilymisestä. He tietävät, että jos työläiset näkisivät koko jutun läpi, he vaatisivat johtajansa vastuuseen heidän harhaanjohtamisestaan ja petkuttamisestaan. Työläiset nousisivat kapinaan orjuuttaan ja harhaanjohtajiaan vastaan - saattaisi syttyä vallankumous, kuten on tapahtunut usein historiassa. Eiväthän työväestön johtajat välitä vallankumouksesta; heistä on parempi antaa asioiden olla niin kuin ne ovat, koska asiat ovat heillä varsin hyvin.

Työväen harhaanjohtajat eivät totta tosiaan kannata vallankumousta; he ovat jopa lakkoja vastaan ja yrittävät estää ne jos vain voivat.

Sitten kun lakko alkaa, he katsovat päältä, ettei siinä ’mennä liian pitkälle’, ja he tekevät parhaansa sovitellakseen erimielisyyksiä työnantajan kanssa ’neuvottelulla’, josta työläiset yleensä saavat huonoimman mahdollisen ratkaisun. He pitävät kokouksia työnantajien kanssa ja anovat heiltä pieniä myönnytyksiä; ja aivan liian usein he tinkivät lakkolaisten vaatimuksista ammattiliiton tappioksi - mutta kaikissa tapauksissa he kehottavat työläisiä ’säilyttämään lain ja järjestyksen’, pysymään vaiti ja olemaan kärsivällisiä. He istuvat samassa pöydässä riistäjien kanssa, juovat viiniä ja syövät heidän laskuunsa, ja vetoavat sitten hallitukseen, jotta se ’tulisi väliin’ ja rauhoittaisi ’levottomuudet’, mutta he varovat visusti koskaan mainitsemasta työväestön levottomuuksien varsinaista lähdettä tai hipaisseeksi palkkaorjuutta sinänsä.

Oletko koskaan nähnyt yhdenkään työväen johtajan, esimerkiksi Amerikan työväenliitosta, nousevan julistamaan, että koko palkkatyöjärjestelmä on silkkaa ryöstöä ja huijausta, ja vaatimaan työläisille työnsä täyttä tulosta? Oletko koskaan kuullut yhdenkään ’tavallisen’ työväen johtajan yhdessäkään maassa tehneen niin? Minä en ainakaan ole eikä ole kyllä kukaan muukaan. Päin vastoin, kun joku kunnollinen ihminen uskaltaa niin tehdä, niin juuri työväen johtajat ovat ensimmäisinä julistamassa hänet rauhanhäiritsijäksi, ’työläisten viholliseksi’, sosialistiksi tai anarkistiksi. He ovat niitä, jotka ensimmäisinä huutavat ’ristiinnaulitkaa!’ ja ajattelemattomat työläiset huutavat valitettavasti siinä kuorossa mukana.

Sellaiset ihmiset ristiinnaulitaan, koska pääoma ja valtio tuntevat olonsa turvallisiksi tehdessään niin, kunhan kansa on teon puolella.

Ymmärrätkö nyt, mitä ajan takaa, ystäväni? Näyttääkö sinusta siltä, että työväen johtajasi haluavat saattaa sinut asioiden ääreen, että he haluaisivat saada sinut ymmärtämään olevasi palkkaorja? Eivätkö he todellisuudessa palvele herrojen etuja?

Ammattiliittojen johtajat ja poliitikot, älykkäämmät heistä, tietävät kyllä millainen valta työväenluokalla olisi maailman kaikkien rikkauksien ainoana tuottajana. Mutta he eivät halua sinun tietävän sitä. He eivät halua sinun tietävän, että asianmukaisesti järjestäytyneet ja valistuneet työläiset voisivat tehdä lopun orjuudestaan ja alamaisuudestaan. Sen sijaan he kertovat sinulle, että ammattiliitto on olemassa siksi, että sen avulla voidaan saada parempia palkkoja, vaikka he varsin hyvin tietävät, etteivät sinun olosi juuri parane kapitalismin alla; ja että sinun täytyy aina pysyä palkkaorjana riippumatta siitä millaista palkkaa pomosi sinulle maksaa. He tietävät varsin hyvin, että silloinkin kun lakkoilulla onnistut saamaan palkankorotuksen, häviät sen taas kohonneina elinkustannuksina, puhumattakaan lakkoaikana menettämästäsi palkasta.

Tilastot osoittavat, että suurin osa merkittävistä lakoista hävitään. Mutta oletetaanpa, että olet onnistunut lakossasi ja että lakko kesti vain muutaman viikon. Tuona aikana menetit kuitenkin enemmän palkkoina kuin voit tienata takaisin kuukausissa uudella korotetulla palkallasi.

Otetaan yksinkertainen esimerkki. Ajatellaan, että tienasit 40 dollaria viikossa ennen lakkoa. Oletetaan paras lopputulos: sanotaan, että lakko kesti vain kolme viikkoa ja että sait viiden dollarin korotuksen. Kolmen viikon lakon aikana menetit 120 dollaria palkkaa. Nyt saat viisi dollaria viikossa enemmän, ja sinulta kestää 24 viikkoa saada tuo menetetty 120 dollaria takaisin. Eli kuuden kuukauden korkeammalla palkalla työskentelyn jälkeen olet omillasi. Mutta miten paljon elinkustannukset ovat nousseet tuona aikana? Sinähän et ole ainoastaan tuottaja, olet myös kuluttaja. Ja kun menet ostamaan tavaroita, huomaat niiden olevan kalliimpia kuin ennen. Korkeammat palkat tarkoittavat kohonneita elinkustannuksia. Koska sen, minkä työnantaja häviää maksamalla sinulle korkeampaa palkkaa, hän saa takaisin nostamalla tuotteidensa hintaa.

Voit siis huomata, miten koko korkeampien palkkojen idea on todellisuudessa harhaanjohtava. Se saa työläisen ajattelemaan, että hänelle on oikeasti hyötyä saada korkeampaa palkkaa, mutta todellisuudessa on niin - jos ajatellaan koko työväenluokkaa - että sen minkä työläinen saa korkeampina palkkoina hän menettää kuluttajana, ja pidemmän päälle tilanne pysyy samana. Vuoden ’palkankorotusten’ jälkeen työläisellä ei ole sen enempää kuin vuoden ’matalapalkkaisuuden’ jälkeen. Joskus tilanne on jopa huonompi, koska elinkustannukset ovat voineet nousta nopeammin kuin palkat.

Tämä on yleinen sääntö. On toki muitakin tekijöitä, jotka vaikuttavat palkkaan elinkustannusten tavoin, kuten materiaali- tai työvoimapula. Meidän ei kuitenkaan tarvitse mennä erikoistapauksiin, sen enempää teollisuus- tai finanssikriisien aikoihin kuin poikkeuksellisen hyviinkään aikoihin. Meitä kiinnostaa tavallinen tilanne, työläisen normaalit olosuhteet. Ja normaaleissa olosuhteissa työläinen pysyy aina työläisenä, palkkaorjana, joka tienaa juuri tarpeeksi säilyäkseen hengissä ja jatkaakseen työntekoaan. Poikkeuksiakin tapahtuu aina silloin tällöin, kuten jos työläinen perii tai saa muuten haltuunsa sen verran rahaa, että hän voi aloittaa oman liiketoimensa tai keksiä jotain, joka voi tuoda hänelle varallisuutta. Tuollaiset tapaukset ovat kuitenkin poikkeuksia eivätkä ne muuta sinun tilannettasi; siis keskivertoraatajan, miljoonien maailman työläisten tilannetta.

Kun ajattelemme noita miljoonia ja kun ajattelemme sinua yhtenä heistä, pysyt palkkaorjana työstäsi ja palkastasi riippumatta, eikä sinulla ole mahdollisuutta olla mitään muuta kapitalistisessa järjestelmässä.

Nyt voit oikeutetusti kysyä: ’Mitä hyötyä ammattiliitoista on? Mitä liiton johtajat tekevät asian hyväksi?’

Totuus on, etteivät liittosi johtajat tee asialle mitään. Päin vastoin he tekevät kaikkensa, että sinä pysytkin palkkaorjana. He tekevät sen saamalla sinut uskomaan kapitalismin hyvyyteen ja tukemaan olemassa olevaa järjestelmää hallituksineen ja ’lakineen ja järjestyksineen’. He huijaavat sinua sanomalla, ettei toisin voi olla, aivan kuten pomot, koulut, kirkot ja valtiotkin tekevät. Tosiasiassa liittosi johtaja tekee samaa työtä kapitalismin hyväksi kuin poliittinen johtajasi tekee hallituksen ja valtion hyväksi: kumpikin tukee ja saa sinutkin tukemaan nykyistä epäoikeudenmukaista riiston järjestelmää.

’Entä ammattiliitto?’ kysyt, ’miksei se muuta asioita?’

Ammattiliittohan voisi muuttaa asioita. Mutta mikä on ammattiliitto? Liitto olet vain sinä, toverisi ja muut toverinne - jäseniä ja toimihenkilöitä. Ymmärtänet nyt, etteivät toimihenkilöt, johtajat, ole kiinnostuneita asioiden muuttamisesta. Se on siis jäsenten tehtävä, eikö vain?

Näin on. Mutta jos jäsenistö - työläiset yleisesti - ei näe, mistä kaikessa on kysymys, ei liitto voi tehdä mitään. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jäsenistö on saatava ymmärtämään todellinen tilanne.

Tämän pitäisi olla ammattiliittojen todellinen tarkoitus. Liittojen pitäisi valistaa jäsenistöään tilanteesta, näyttää heille miksi ja miten heitä ryöstetään ja riistetään sekä löytää tapoja ja keinoja päästä siitä eroon.

Se täyttäisi ammattiliittojen todellisen tarkoituksen työläisten etujen suojelijana. Kapitalistisen järjestelmän ja sen hallinnon ja lakien lakkauttaminen on ainoa todellinen keino puolustaa työläisten intressejä. Ja kun liitto valmistautuu sitä varten, sen pitäisi samalla pitää huoli myös työväenluokan välittömistä tarpeista, parantaa nykyisiä olosuhteita niin pitkälti kuin se kapitalismissa on mahdollista.

Tavallinen, vanhoillinen liitto kannattaa kuitenkin kapitalismia ja kaikkea siihen liittyvää. Se ottaa annettuna sen, että sinä olet työläinen ja pysytkin työläisenä ja että asioiden täytyy pysyä sellaisina kuin ne ovat. Se väittää, ettei liitto voi tehdä muuta kuin auttaa sinua saamaan vähän parempaa palkkaa, lyhentää vähän työpäivää ja parantaa vähän työolosuhteita. Se pitää työnantajaa bisneskumppaninaan, jonka kanssa se voi tehdä sopimuksia. Koskaan se ei kyseenalaista sitä, miksi toinen osapuoli - pomo - rikastuu tuosta sopimuksesta, kun toinen osapuoli, työläinen, pysyy aina köyhänä, työnsä raskauttamana ja palkkaorjana kuollen. Jotenkin tämä ei vaikuta tasavertaiselta kumppanuudelta. Pikemminkin se vaikuttaa joltain silmänkääntötempulta, eikö totta?

Sitähän se onkin. Siinä toinen puoli ottaa ensin kaikki kastanjat tulesta ja sitten toinen osapuoli ottaa ne itselleen. Sangen epätasaveroista kumppanuutta, ja kaiken työläisten lakkoilun tarkoitus on vain kerjätä tai pakottaa kapitalistikumppani antamaan edes muutama kastanja isosta kasastaan. Tämä on silkkaa huijausta, silloinkin kun työläinen onnistuu saamaan muutaman kastanjan lisää.

Ja silti he puhuvat sinulle arvokkuudestasi, ’työn arvokkuudesta’. Voitko ajatella suurempaa loukkausta? Sinä olet herrojen orja koko elämäsi, palvelet heitä, tuotat heille hyvinvointia ja ylellisyyttä, annat heidän määrätä sen sinun tehtäväksesi; ja sydämessään he nauravat sinulle ja halveksivat typeryyttäsi - ja sitten he puhuvat sinun ’arvokkuudestasi’!

Jokainen työväen johtaja ja poliitikko, jokainen riistäjä ja ryöstäjä ylistää ’työn arvokkuutta’ saarnastuoleista ja puhujakorokkeilta, kouluissa ja luentosaleissa, istuen samalla mukavasti selkäsi päällä. Etkö näe, kuinka sinua vedetään nenästä?

Mitä ammattiliitto tekee asialle? Mitä liittosi johtajat tekevät lihavan palkkapussinsa eteen, jota sinäkin maksat? Heillä on kiire ’organisoida’ sinua, heillä on kiire kertoa sinulle kuinka hieno kaveri oletkaan; kuinka suuri ja mahtava sinun liittosi onkaan ja kuinka paljon sen toimihenkilöt tekevätkään sinun hyväksesi. Mutta mitä he tekevät? Heidän aikansa menee kaikenlaisiin pikkuasioihin, nurkkakuntaiseen nahinointiin, hallinnollisiin asioihin, toimihenkilövaaleihin, konferensseihin ja kokouksiin. Sinä tietysti maksat tämän kaiken, ja siitä syystä toimihenkilösi suosivat liiton suurta varallisuutta, mutta mitä sinä siitä saat? Sinä jatkat työtäsi tehtaassa tai kaivoksessa jäsenmaksujasi liitolle maksaen. Liittosi johto ei välitä tuon taivaallista ankarasta raadannastasi tai elinoloistasi, ja sinun täytyy tehdä suuri numero asiastasi liittosi kokouksessa, jotta saisit huomion kääntymään sinun tarpeisiisi ja valituksen aiheisiisi.

Kun aletaan puhua lakosta, huomannet, kuten olen aikaisemmin maininnut, että johtajat ovat yleisesti sitä vastaan, koska he haluavat pomojen ja hallitsijoiden lailla ’rauhaa ja sopua’ taistelun epämukavuuksien sijaan. Liittojohtajat yrittävät saada sinut luopumaan lakkoilusta aina kun vain voivat, ja joskus he suorastaan estävät ja kieltävät sen. He julistavat osastosi laittomaksi, jos menette lakkoon ilman liiton suostumusta. Sen sijaan jos paine on liian suuri heidän vastustettavakseen, he armollisesti ’hyväksyvät’ lakon. Ajattele - sinä teet työtä ja tuet pienistä tuloistasi liittosi toimihenkilöitä, joiden pitäisi olla sinun palveluksessasi, mutta joiden lupaa sinä saat kerjätä parantaaksesi olojasi! Tämä johtuu siitä, että sinä olet tehnyt heistä järjestösi pomoja aivan kuten olet tehnyt hallituksesta herrasi sen sijaan, että se olisi sinun palvelijasi; tai aivan kuten sallit poliisin, joka saa palkkansa sinun veroistasi, käskyttää sinua sen sijaan, että sinä antaisit käskyjä hänelle.

Oletko koskaan ihmetellyt, että miten sattuukin niin olemaan, että kun olet lakossa (ja tämä pätee kaikkiin muihinkin aikoihin), laki ja koko hallintokoneisto on aina pomojen ja herrojen puolella? Vaikka lakkoilijoita olisi tuhansia ja pomoja vain yksi, ja kaikkien oletetaan olevan tasavertaisia kansalaisia – niin kumma kyllä hallitus on aina pomon palveluksessa. Hän saa oikeuslaitoksen tuomitsemaan sen, että sinä ’häiritset’ hänen liiketoimintaansa. Hän saa poliisin pamputtamaan sinua lakkomielenosoituksessa ja hän voi saada sinut pidätetyksi tai tuomituksi vankilaan. Oletko koskaan kuullut pormestarin, poliisipäällikön tai kuvernöörin käskeneen poliisia tai armeijaa puolustamaan sinun etujasi lakossa? Eriskummallista, eikö? Pomosi sen sijaan voi saada poliisin suojelemana paljonkin rikkureita käyttöönsä hajottaakseen lakkosi, koska sinä olet työskennellyt niin pitkää päivää, että työttömien armeija on aina käsillä valmiina ottamaan paikkasi. Yleisesti ottaen häviät lakkosi, koska liittosi johto ei salli sinun järjestäytyä oikealla tavalla.

Olen nähnyt esimerkiksi New Yorkin pilvenpiirtäjien muurareiden heittävän rukkasensa santaan samalla kun rakennuksen kirvesmiehet ja metallimiehet ovat jatkaneet töitään. Heidän liittonsa mukaan lakko ei koskenut heitä, koska he kuuluivat eri ammattikuntiin; tai he eivät voineet liittyä lakkoilijoihin, koska se olisi rikkonut sopimuksen, joka heidän järjestöllään oli työnantajan kanssa. Niinpä he jatkoivat työtään rakennuksella, jossa heidän veljesliittolaisensa olivat lakossa. Näin ollen he tosiasiassa toimivat lakkorikkureina auttaen murtamaan muurareiden lakon. Ja näin siksi, että he kuuluivat eri ammattikuntiin, eri aloille! Ikään kuin pääoman vastaisessa taistelussa olisi kyse ammattikunnista eikä koko työväenluokan yhteisestä asiasta!

Toinen esimerkki: Pennsylvanian hiilikaivostyöläiset ovat lakossa, ja Virginian hiilikaivostyöläiset keräävät keskuudestaan rahaa avustaakseen lakossa olevia. Virginian mainarit pysyvät työssä, koska ’sopimus sitoo’ heitä. He jatkavat hiilen kaivamista, joten hiilipohatat voivat tyydyttää markkinoiden tarpeet eivätkä menetä mitään Pennsylvanian lakkolaisten takia. Joskus pohatat jopa hyötyvät lakosta, koska lakkoa voi käyttää tekosyynä hintojen nostamiseen. Onko sitten ihme, kun Pennsylvanian kaivostyöläiset häviävät lakon työläistovereidensa toimiessa rikkureina? Jos työläiset ymmärtäisivät todelliset intressinsä, jos he eivät järjestäytyisi ammatin tai ammattikunnan mukaan vaan teollisuuden alan mukaan, niin että koko teollisuudenala - ja tarpeen vaatiessa koko työväenluokka - olisi lakossa yhtenäisenä, voisiko yksikään lakko epäonnistua?

Palaamme vielä tähän aiheeseen. Juuri nyt haluan painottaa sinulle, ettei sinun liittosi sellaisena kuin se nykyään on eivätkä sen johtajat kykene taistelemaan tehokkaasti kapitalismia vastaan. Ne eivät pysty edes johtamaan lakkoja menestyksekkäästi. Ne eivät pysty edes parantamaan materiaalisia elinolojasi.

Ne vain pitävät työläiset jaoteltuina erilaisiin ja useinkin vastakkaisiin organisaatioihin. Ne opettavat työläiset uskomaan, että kapitalismi on oikein. Ne halvaannuttavat työläisten aloitekyvyn sekä kyvyn ajatella ja toimia luokkatietoisesti. Siksi työväen johtajat ja vanhoilliset liitot ovat vallassa olevien instituutioiden vankin tukipylväs. Ne ovat kapitalismin ja valtion selkäranka, ’lain ja järjestyksen’ paras mahdollinen pönkittäjä sekä syy siihen, miksi sinä vieläkin elät palkkaorjuudessa.

’Mutta itsehän me valitsemme liiton johdon ja toimihenkilöt’, esität vastalauseen, ’ja jos nykyiset eivät kelpaa, niin voimme äänestää toiset.’

Tokihan voit äänestää uudet johtajat, mutta onko sillä mitään väliä kuka johtajasi on, onko johtajasi tämä henkilö tässä vai tuo seuraava tuossa, onko hän nimeltänsä Gompers vai Green, Ranskassa asuva Jouhaux vai Englannissa asuva Thomas. Mitä väliä sillä on, kuka liittoasi johtaa, niin kauan kuin se pitäytyy samoissa hölmöissä ideoissa ja samoissa väärissä keinoissa, niin kauan kuin se uskoo kapitalismiin ja tukee ’intressien sopusointua’, jakaa työläiset ammattijärjestöihin ja näin vähentää heidän voimaansa, sitoo työläiset sopimuksilla työnantajiinsa ja näin tekee heistä tovereidensa lakkojen rikkureita? Mitä väliä sillä on niin kauan kuin se monin tavoin pitää sinut systeemin kahleissa?

’Siispä ammattiliitto on huono asia?’ tiedustelet.

Liitossa on voimaa, mutta liiton täytyy olla todellinen, aito työväen järjestö, koska työläisillä kaikkialla on samat intressit riippumatta siitä mitä työtä he tekevät tai mihin ammattikuntaan he kuuluvat. Sellainen liitto perustuu työväen yhteisille intresseille ja solidaarisuudelle maailmanlaajuisesti. Sellainen liitto on tietoinen omasta mahtavasta vallastaan varallisuuden luojana.

’Vallasta!’ sinä väität vastaan. ’Olet sanonut, että olemme orjia! Mitä valtaa orjilla voi olla?’

Tarkastelemme tätä seuraavaksi.

Seuraava luku Kirjan sisällysluettelo Etusivu