On peritty taakka olla tuomittu elämään "Toisen" roolissa. Vikaa ei pitäisi etsiä ensisijaisesti syyllistetyistä yksilöistä, vaan pikemminkin demonisista valtarakenteista, jotka saavat yksilöt sisäistämään vääriä identiteettejä.
Mary Daly
Beyond God the Father
Naisten Vapautusliikkeet ovat oikeassa sanoessaan: me emme ole kastroituja, joten teidät kyllä nussitaan... pitäisi tunnustaa, että Naisten Vapautusliikkeisiin sisältyy enemmän tai vähemmän kunnianhimoisessa muodossa se, mikä kuuluu kaiken vapautumisen vaatimuksiin: tiedostamattoman itsensä voima, sosiaalisen kentän halun käyttöönotto, tukahduttavien rakenteiden hylkääminen.
Gilles Deleuze & Félix Guattari
Anti-Oedipus
* * * * * * * * * *
5
REAKTIIVISEN HALUN FASISTINEN RAKENNE JA SEN SUHDE NAISTEN ALISTAMISEEN
Kahden vuosituhannen ajan filosofi filosofin perään ja psykologi psykologin perään (ja minä pidän Platonia ensimmäisenä psykologina) on kertonut meille, että halu on irrationaali ja pakkomielteinen toive saada jotakin sellaista mitä meiltä puuttuu. Ja hyvinä, tottelevaisina oppilaina sekä filosofian ja psykologian kuluttajina me olemme kyseenalaistamatta omaksuneet tämän halunäkemyksen – näkemyksen jota on tarjottu Platonista alkaen aina postmodernin maailman mainosteknologioihin asti kontrolloimaan ja säätelemään ihmisten elämää sellaiseksi kuin heille sopii. Lyhyesti: tästä halunäkemyksestä on tullut fasistinen työkalu, sorron jakoavain. Itse asiassa se aiemmin tällä vuosisadalla johti Hitlerin "lopulliseen ratkaisuun". Hitlerin tarvitsi ainoastaan saada saksalaiset vakuuttuneeksi siitä, että se mitä he halusivat ja tottakai mitä heiltä puuttui, oli "puhdas" Saksa... "juutalaisesta saastasta" tyhjennetty Saksa.
Implisiittisenä tässä näkemyksessä – ja meille tärkeää – on reaktiivisen halun sortava luonne. Tarkoitusperiemme vuoksi me keskitymme siihen, mikä osa tällä halunäkemyksellä on Freudin "peniskateuden" käsitteessä sekä hyvin tunnetussa "oidipaalisessa kompleksissa" ja sen tukahduttavan-sortavassa luonteessa. Lisäksi otamme käyttöön vaihtoehtoisen haluteorian. Toisin sanoen esitämme halun aktiivisena ja tuottavana – vastakohtana reaktiiviselle ja sortavalle, kuten Freudilla.
Väitämme, että tämä toinen tapa ymmärtää halu on ainoa vallankumouksellinen ja siten rakentava tapa tarkastella halua. Siten, edellyttäen tällaista halunäkemystä – ts. aktiivista halua ja sen feministisiä implikaatioita – esitämme myös vaihtoehtoisen tavan tarkastella ihmisiä. Sillä me kieltäydymme omaksumasta tai hyväksymästä millään tavalla vanhaa personologista subjekti-objekti, itse-toinen -mallia ihmisistä ja heidän suhteistaan toisiinsa. Sen sijaan tarjoamme an(arkkisen) näkemyksen inhimillisistä suhteista, joissa valta ei saa mitään osaa. Deleuzen ja Guattarin käsittein ilmaistuna toivomme kohtelevamme ihmisiä kytkeytyvinä halukoneina, joille suhteet eivät ole vertikaalisia ja hier(arkkisia) vaan horisontaalisia ja an(arkkisia). Tämä näkemys poikkeaa täysin freudilaisesta vertikaalisesta ja hier(arkkisesta) näkemyksestä, jonka artikulaatio ja kuvaava muoto kuuluvat oidipaalisen triangelin tukahduttavan-sortavaan hier(arkiaan).
1
Freudin "peniskateus" -teorian mukaan pikkutytöt "oivaltavat" suunnilleen kolmen ikäisinä, että heiltä "puuttuu" jotakin. Ja he ymmärtävät mitä tämä jokin on silloin, kun he vertaavat sukupuolielimiään vastakkaisen sukupuolen elimiin. Tämän seurauksena pikkutytöt tuntevat tulleensa kastroiduiksi ja he kadehtivat kastroimattomia poikia, koska näillä on penikset jotka heiltä itseltään puuttuvat. Heidän klitoriksensa ovat muistutuksena heille siitä mitä heillä ei ole. Vastaavasti he käsittelevät tätä kompleksia viitekehystä sublimoimalla
"toiveensa saada penis toiveeseen saada lapsi, so. tulla normaaliksi naiseksi; tai kehittämällä neuroosin; tai luonteenmuutoksella, jota on kuvattu miehisyyskompleksiksi*, muuttumalla sellaiseksi luonteeksi, joka haluaa kieltää että mitään puutetta olisi olemassakaan."1 (Perezin kursiv.)
Huomatkaa kuinka normaalisuus ja epänormaalisuus on määritelty. "Normaali" nainen määritellään naiseksi, joka on hyväksynyt "tosiasian", että hän kadehtii penistä ja haluaa sellaisen; "epänormaali" nainen taas määritellään naiseksi, joka kieltää "tosiasian", että häneltä puuttuu penis ja että hän kadehtii ja haluaa sitä.
Siten naisten sorron keskiöstä löydämme reaktiiviseen haluun perustuvan fallosentrisen maailmankuvan. Tämän seurauksena naista, joka kieltäytyy katsomasta maailmaa falloksen ehdoilla, pidetään neuroottisena tai erittäin epärealistisena. Fallosentrismin juuresta löydämme sen, mitä Derrida kutsui "läsnäolon metafysiikaksi".
Naisille tämä merkitsee sitä, että todellisuus määritellään läsnäolo-poissaolo -dikotomian ehdoilla ja että "nainen" tietysti vastaa tämän jaon jälkimmäistä puolta.
Näin ovat asian nähneet filosofit Platonista ja Aristoteleesta aina Freudiin ja Sartreen. Platonille nainen merkitsi sielun himoavaa ja alempaa osaa, joka täytyi alistaa ylemmälle, Rationaaliselle sielun osalle, koska naiselta puuttui Järki. Itseasiassa allegoriassa "timokraattisesta miehestä" (Kirja VIII) Platon syyttää nuoren miehen äitiä siitä, että tällä on ollut huono vaikutus poikaansa. Nuoren miehen isää taas kuvataan Rationaaliseksi mieheksi, joka ei välitä rahasta eikä maineesta.2
Caroline Whitbeck on osoittanut, että Aristoteles määrittelee naisen osittaiseksi mieheksi... jolta puuttuu pnuma tai siemenneste: elämääluova liike ja voima. "Aristoteleen mukaan naisilla, kuten muidenkin lajien naarailla, on vähemmän luontaista, vitaalista tai sielullista lämpöä kuin miehillä tai muiden lajien uroksilla."3 Siten se, mikä on puuttuvaa tai poissaolevaa naisessa, on liike ja prosessi, jotka ovat edustettuina miehen siemennesteessä. Aristoteles itse sanoo seuraavaa:
"Naaras on itse asiassa naaras tietynlaisen kyvyttömyyden johdosta, nimittäin siltä puuttuu kyky valmistaa siemennestettä valmiista ravinnosta..."4 (Perezin kursiv.)
Ja siten nainen määritellään passiiviseksi, kun taas mies määritellään aktiiviseksi. Mutta tästä lisää myöhemmin.
Lähempänä omaa aikaamme Jean-Paul Sartre määrittelee naisen tietynlaisen puutteen tai poissaolon käsitteillä. Sanalla sanoen hän määrittelee naisen reiäksi. Hän huomauttaa:
"Naissukupuolen rivous on kaikessa siinä mikä ammottaa auki. Se on vetoomus olemiselle, kuten kaikki reiät ovat. Itsessään nainen vetoaa vieraaseen lihaan, jonka on muunnettava hänet olemisen täyteydeksi penetroimalla ja purkautumalla. Käänteisesti nainen aistii tilansa vetoomuksena täsmälleen koska hän on reiän muotoinen. Tässä on Adlerin kompleksin todellinen alkuperä. Epäilemättä naisen sukupuoli on suu ja kyltymätön suu, joka imee sisäänsä peniksen – tosiasia joka voi helposti johtaa kastraation ajatukseen."5 (Sartren kursiv.)
Sartren mukaan nainen on siis sellainen olemuksen puute, jonka luonteena on imeä sisäänsä ja ahmia kaikki mikä on sen ulkopuolella. Lyhyesti: nainen on halu, ts. toive omistaa ja imeä sisäänsä se mitä sillä ei luonnostaan ole. Nainen on kuluttava**, reaktiivinen reikä, joka lentohiekan tavoin imee sisäänsä, leikkaa poikki, syö, ostaa, jne.
Nainen, sanoo Sartre, on ammottava suu, joka ahmii maailman, joka kuluttaa maailman, koska tämä on ainoa tapa jolla hän, puute, voi tulla yhtään miksikään. Freudin pikkutyttö syyttää äitiään kastroidusta peniksestään/klitoriksestaan. Kaikenkuluttava, kyltymätön ja sisäänsä imevä äiti on ehkä leikannut sen poikki. Tämä ammottava reikä, jonka Sartre määrittelee naiseksi tällaisin inhon sanankääntein, täytyy tietenkin täyttää. Reikänä pidettyyn naiseen kuuluva olemuksen ja sisällön puute täytyy täyttää peniksellä – tai kuten Sartre käskee meitä teoksessaan "Being and Nothingness": se täytyy tukkia.***
"Ajatus reiästä tarkoittaa siten onkaloa, joka voidaan varovasti muovata minun lihani mukaan siten, että puristautumalla siihen ja ahtamalla itseni tiukasti sen sisään minä myötävaikutan siihen, että olemisen täyteys voi esiintyä maailmassa. Siten reiän tukkiminen tarkoittaa alunperin uhrauksen antamista ruumiistani, jotta olemisen runsaus voi olla olemassa..."6
Yllä olevassa kappaleessa on implisiittisenä idea, että nainen reikänä, puutteena, on olemattomuutta ja että mies runsautena on täyttävä liha (penis) ja sisältö ja olemus, joka täyttää olemattomuuden ammottavan reiän. Sanalla sanoen nainen on olemattomuus, mies on oleminen. Siten jopa naisen ontologia määritellään puutteen käsitteillä.
Sama voidaan sanoa Freudin seksuaalisuuden ontologiasta. Freudin mielestä (kuten useimpien länsimaiseen traditioon kuuluvien mielestä) nainen ei ainoastaan ole penistä vailla ja halua sitä, vaan lisäksi häneltä puuttuu myös liike tai tavoitteellisuus. Toisin sanoen naiset käsitetään passiivisiksi ihmisiksi. He ovat aktiivisten ihmisten – tai miesten – alamaisia (ankarimmassa hobbesilaisessa merkityksessä).
Freudin mukaan "sanoessanne 'naisellinen' tarkoitatte 'passiivinen' ja sanoessanne 'miehinen' tarkoitatte 'aktiivinen'."7 Ja myöhemmin:
"Siittiösoluhan on liikkuva, hakee aktiivisesti kohdettaan, kun taas tämä, munasolu, pysyy liikkumattomana, passiivisesti odottelevana. Niinpä sukusolujen käyttäytyminen onkin yksilöiden sukupuolisen käyttäytymisen perikuva. Uros ajaa naarasta takaa päästäkseen yhtymään siihen, käy naaraan kimppuun ja työntyy siihen."8
Siten miehet kuvataan liikkeen tai tavoitteellisuuden käsittein ja naiset taas pysähdyksen käsittein. Ja suhteutettuna jälkimmäiseen lainaukseen Sartren "Being and Nothingnessiin" voimme helposti nähdä miten nainen rinnastetaan kuolemaan ja miten mies rinnastetaan elämään. Älkäämme unohtako sitä, että Aristoteleelle elämä oli tulosta miehen vitaalisesta spermasta.
Robin Morganin "The Anatomy of Freedom" on yksi kiinnostavimmista haasteista, joita tätä traditiota vastaan on esitetty. Deleuzen ja Guattarin tavoin Morgan kääntyy todellisuuden molekulaariselle tasolle ja löytää sieltä (bergsonilaisen) vitalismin, jota tarvitaan naisen passiiviseksi käsittämistä vastaan. Hänen kääntymisensä kvanttifysiikan puoleen on kääntymistä vitalistiseen maailmankatsomukseen ja siten kääntymistä energian puoleen – naiseen, toimintaan, liikkeeseen, jne. Mustista aukoista ei puutu energiaa. Kuten Morgan huomauttaa, mustat aukot koostuvat "suunnattomista energiatihentymistä kaukana avaruudessa"9 ja niiden imemisvoima voidaan ymmärtää vain suhteessa niiden luovaan energiaan, jota joskus kutsutaan nimellä "valkoiset aukot".
"Fyysikot sanovat: Aukot eivät merkitse osasten puutetta, vaan osasten kulkemista valoa nopeammin. Lentävät peräaukot, nopeat emättimet, niissä ei ole kastraatiota."10 (Perezin kursiv.)
Tämä on oikein: naista ei voi edes reikänä määritellä poissaoloksi tai puutteeksi: nainen on energiaa, alituista liikettä, virtausta ja hänen kielletty klitoriksensa on aivan yhtä aktiivinen kuin penis, päästäen irti halun virrat jotka voivat vavisuttaa vakiintuneita koodeja.
Morgan on Deleuzen ja Guattarin tavoin tietoinen siitä, että halu on aktiivista, että halu on vallankumouksellista ja että feministisen filosofian tulee ottaa tämä huomioon. Lopulta Morgan yhtyy Deleuzen ja Guattarin halun mikropolitiikan tärkeyden painottamiseen. "Vapaus", Morgan kertoo meille, "on yhtä kuin Energia kertaa muutosvauhdin neliö".11
_____
* Tarkempi selvitys "miehisyyskompleksista", ks. Freudin artikkeli "Naisellisuus" teoksessa Johdatus psykoanalyysiin (Jyväskylä, Gummerus 1969).
** Mainostajat tuntevat mainiosti tämän myytin. Tämän vuoksi suurin osa mainoksista suunnataan naisille: "sisäänsä imevälle ja kuluttavalle sukupuolelle".
*** Tämä halu tukkia naisen vagina on paranooikon halua tukkia naisen halun virrat, naisen libido, naisen seksuaalienergia, joka on tietenkin aina aktiivista; tehdä naisesta virtojen säiliö sen sijaan, että hän olisi virtojen aktiivinen tuottaja. Eli tehdä hänet passiiviseksi ja hänen halunsa reaktiivisiksi ja riippuvaiseksi toisesta – nimittäin miehestä. Juuri tämä on taustalla freudilaisessa halussa kieltää klitoriksen merkitys naisen seksuaaliselle identiteetille.
2
"Kaksinapaisten orientaatioiden (aktiivinen ja aloitteellinen versus passiivinen ja vastaanottava) tulisi ilmaantua heteroseksuaalisiin suhteisiin, joiden päämääränä on lisääntyminen (siten genitaalisuus on päämäärä molemmille sukupuolille ja genitaali tarkoittaa naisille vaginaalista)."12
Ylläoleva Nancy Chodorowin kappale kuvaa selvästi ja ytimekkäästi oidipuskompleksin despotismin mahdollistamaa naisten halujen territorialisaatiota. Edellytyksenä oidipaalisen "kehitys"tason* saavuttamiselle pikkutytön täytyy ensiksi läpikäydä "oivallus" siitä, että häneltä "puuttuu" penis ja toiseksi peniskateus joka seuraa tästä "oivalluksesta". Tosiasiallisesti oidipuskompleksista tulee pikkutytön peniskateuden lopputulos. Pikkutyttö kääntyy ensin äitinsä puoleen, mutta koska tämä ei voi varustaa häntä peniksellä, hän nousee pois esioidipaalisesta suhteestaan äitinsä kanssa ja astuu oidipaalisen suhteen kolminaisuuteen (tai paremminkin kuristukseen) Isän kanssa. Pikkutyttö vuorostaan hylkää klitoraalisen masturbaation ja korvaa klitoriksen seksuaali–identiteettinsä kohteena vaginalla, johon hän nyt identifioi itsensä. Kun kastraatiokompleksi johtaa pojilla oidipuskompleksin purkautumiseen, käy tytöillä päinvastoin. Tyttö astuu oidipaaliseen suhteeseen nimenomaan siksi, että häneltä "puuttuu" penis ja kääntyy siten Isän puoleen, jotta tämä voisi varustaa hänet "puuttuvalla" tai "kastroidulla" peniksellä. Hänet siis pakotetaan luopumaan feminiinisyydestään siirtämällä seksuaalisen kiihotuksen alue klitoriksesta vaginaan. Klitoriksen vapauttamat halun virrat – ja siten hänen seksuaalisuutensa aktiivinen ja produktiivinen luonne – korvataan hänen seksuaalisuutensa passiivisella ja reproduktiivisella luonteella.
Psykoanalyysi territorialisoi naisen seksuaalisuuden ja määrää territorion – nimittäin vaginan – rajat hänen puolestaan: viiva vedetään klitoriksen deterritorialisoituneiden virtojen ja vaginan territorialisoitujen virtojen väliin. Lopulta "Läpikulku kielletty" -kyltti pannaan klitoriksen päälle. Ja kuten paranooikkomme Sartre kuvaa asiaa, vaginasta tulee säiliö, kyltymätön suu, varas, reikä joka täytyy täyttää ja territorio joka täytyy kolonisoida. Ja vasta sitten kun reikä on "täytetty" ja territorio kolonisoitu, määritellään Nainen Naisena Miestä varten.
Romaanissaan "Blood and Guts in High School" Kathy Ackerilla on piirroskuva naisesta jalat levällään ja kuvan yläpuolella seuraava kirjoitus: "TYTÖT TEKEVÄT MITÄ TAHANSA RAKKAUDEN VUOKSI", osoittaen näin naisiin passiivisina kokonaisuuksina kohdistetun väkivallan. Tämä muistuttaa meitä Herzogin "Aguirresta" uudelleensuuntaamassa kaikkia niitä virtoja ja raiskaamassa kaikkea sitä maata – ainoa ero on siinä, että meidän "Aguirremme" kutsuu itseään "Oidipukseksi".
Tytöt levittävät jalkansa rakkauden tähden, valittaa Kathy Acker: mutta rakkaus tässä tarkoittaa tarvetta, välttämätöntä olotilaa joka täytyy toteuttaa – tai vielä täsmällisemmin tietynlaista vaihtoa, jonka täytyy tapahtua fallosentrisessä seksuaalisuuden ja suhteiden Pörssimarkkinoilla. Kuten Judith Van Herik huomauttaa: "Normaali feminiinisyys jää aina vanhemman varjoon ja tarvitsemaan sen rakkautta".13 (Perezin kursiv.)
Ja siten Nainen Orjana jää riippuvaiseksi Mestaristaan**... Mestarista joka voi joko antaa rakkautta tai kieltäytyä antamasta sitä.
Kun tiedetään mitä yllä olemme sanoneet, rakkaudesta ja falloksesta tulee naisille yksi ja sama. Ja Isän paikka oidipaalisessa kolmiyhteydessä on huoltajan paikka, aktiivisen toimijan paikka, josta nainen on riippuvainen. "Blood and Gutsin" Janey on täydellisen riippuvainen isästään, joka antaa hänelle hänen identiteettinsä naisena, jopa huolimatta siitä, että hän makaa isänsä kanssa säännöllisesti. "Janey", Kathy Acker kertoo, "piti isäänsä poikaystävänä, veljenä, siskona, rahana, huvituksena ja isänä."14 Siten isästä tulee auktoriteettihahmo, itse Laki ja ikuinen Tarkoite. Emme voi kyllin korostaa tämän näennäisen viattoman sanan merkitystä: "huoltaja". Isä on huoltaja nimenomaan siksi, että nainen määritellään puutteeksi, poissaoloksi ja reiäksi. Lyhyesti sanoen Mies on sitä mitä nainen ei ole. Isä on Pääoma, Isä on Raha, Isä on Järjestelmä, Isä on Sana, Isä on Jumala***, Isä on Luoja, Isä on Naisen Tekijä ja viimeisenä muttei vähäpätöisimpänä Isä on Maailma. Ja tämän seurauksena naisten täytyy luopua klitoriksestaan sukupuolielimenä. Vastustelussa ei tietenkään ole mitään järkeä: joka ikisellä patriarkalla on aina veitsi taskussaan. Primitiivisten heimojen patriarkat ovat aina käyttäneet sitä, mutta älkäämme tietenkään rehellisyyden nimissä unohtako omaa "sivistynyttä" Freudiamme: hänelläkin oli veitsi ja hän käytti sitä... tekniikka vain oli erilainen.
Mies julistaa: on vain Yksi Subjekti ja vain Yksi Itse; nainen on objekti ja nainen on Toinen; lisäksi on olemassa vain Yksi halun virta (tai libido) ja se on tietenkin maskuliininen. Fallosentrismin fasismi vaatii, ettei libidinaalisilla energioilla saa olla kuin Yksi lähde. Kyllä vain, naisten halun virrat "täytyy" territorialisoida, rajoittaa ja pysyttää siten, että ne ovat mahdollisia vain kytkeytymällä Yhden ruumiiseen, paranooikon tai fasistin ruumiiseen. Naisten halun virrat eivät saa tapahtua kuin vertikaalisessa tai hier(arkkisessa) kytkennässä: Mies päällimmäisenä, Miehen tunkeutuessa. Loppujen lopuksi, sanoo Freud, tätähän nainen tahtoo ja tätä juuri nainen puutteena haluaa. Oidipaalinen rakenne ja sen despoottinen ja fasistinen luonne ovat vain tämän halun artikulaatiota.
Ei, me emme edes hyväksy vanhaa kunnon Oidipusta ihmissuhteiden kuvaukseksi – Oidipus on fasisti, riippumatta siitä tarkastelemmeko sitä pelkkänä kuvauksena vai voimakkaammin määräyksenä. Sisäistäminen on jo tapahtunut symbolisen järjestyksen kautta ja hier(arkkiset) rakenteet on jo kirjoitettu naisten ruumiiseen ja psyykeen.
Me haluamme tuhota Freudin neuroositehtaan talouden. Kuten Chaplin Nykyajassa, me aiomme käyttää kädessämme olevaa jakoavainta. Aiomme vapauttaa naisten halun virrat, koska olemme saaneet fasismista tarpeeksemme.
Oidipus on kaikkialla: Oidipus on firman Pomo, joka ahdistelee naisia työpaikalla, Oidipus on se "pikku mulkku" jota kutsutaan "psykoanalyytikoksi", Oidipus on poliittinen despootti, Oidipus on fasistinen Opettaja, Oidipus on Jumala, Oidipus on sortava Pappi, Oidipus on kova Kyttä, Oidipus on... mikä tahansa auktoriteettihahmo. Ja lopulta Oidipus on reaktiivisen halun Tuottaja. Oidipus, kuten Deleuze ja Guattari esittävät, vie puutteen haluun ja "Oidipuksen imperialismi perustuu näin poissaololle"15, kuvitteelliselle poissaololle, symboliselle poissaololle, mytologiselle poissaololle.
_____
* Ei, me emme usko tasoihin (tai olemisen tiloihin). Me uskomme lineaarisiin intensiteetteihin, halun virtoihin, emme ruiskauksiin. Emmekä myöskään usko libidon olevan luonteeltaan maskuliininen sen enempää kuin että se olisi yksinomaan feminiininenkään – libidon seksuaalinen luonne on rajaton; itse asiassa meidän on jopa hyvin vaikea puhua sen luonteesta. Mutta jos se täytyy jotenkin määritellä, me sanomme sitä virraksi; se on prosessi, mutta prosessi ilman päämäärää. Siinä ei ole määränpäätä, vaan ainoastaan nomadisia ja paikantumattomia paon viivoja.
** Pitäkäämme mielessä Pauline Reagen "O:n tarina", de Saden "Justine" ja Jean de Bergin Anne "The Imagessa", jonka virrat territorialisoidaan jopa julkisessa puistossa. Meidän kannaltamme kaikkein tärkeintä siinä on edellisen esimerkkimme käsittein ilmaistuna Annen kolminainen (tai oidipaalinen) suhde kahteen muuhun henkilöhahmoon, Claireen ja Jeaniin. Hänen alistamisensa tapahtuu kolmisuhteessa. Siten Annesta tulee oidipalisoituna naisena passiivisuuden symboli ja kuva kaikille miehille – Annesta tulee Miehen representaatio naisista ja merkitty subjekti ja tämän seurauksena Mies käyttää sekä veistä että ruoskaa.
*** Mielenkiintoinen tarkastelu patriarkaalisten uskontojen harjoittamasta naisten sorrosta, ks. Mary Dalyn klassikko "Beyond God the Father: Toward a Philosophy of Women's Liberation" (Beacon Press, 1973).
3
Tulkaahan piiriin pojat ja tytöt. Kerron teille tarinan. No niin, kuunnelkaapas: Asuipa kerran antiikin Kreikassa näytelmäkirjailija, jonka nimi oli Sofokles. Näytelmäkirjailija kirjoitti kivan pikku näytelmän, jolle hän antoi nimeksi "Kuningas Oidipus". Kaksi tuhatta vuotta myöhemmin kaukaisessa maassa, jonka nimi oli Wien, asui saksalainen psykiatri nimeltä Sigmund Freud. Freud luki tämän kivan pikku näytelmän ja yhtäkkiä hän sai loistavan ajatuksen! – hän päätti keksiä seksuaalisuus- ja psykologisen teorian, joka perustuisi "Kuningas Oidipukseen" – ja näin hän tekikin, vaikka sen tekeminen kesti monta monituista vuotta. Hän nimesi teorian "oidipuskompleksiksi". Ja tiedättekös mitä sitten tapahtui? Hän teki kaikista pikku Oidipuksia! Ja siitä lähtien kaikki elivät sekavina elämänsä loppuun asti.
Ehkä hätkähdyttävintä oidipuskompleksissa on se, ettei sillä ole minkäänlaista koherenttia perustaa ja että se on täysin irrallaan Todellisuudesta. Se on myyttiin ja representaatioon perustuva teoria. Se saa aineistonsa antiikin ennalta harjoitellusta teatterista kaikkine vakiintuneine koodeineen ja johtolankoineen. Mutta kaikkein häiritsevintä on se, että ylipäänsä kukaan uskoo siihen.
"Kuka väittää, että uni, tragedia ja myytti vastaavat alitajuntaisia muodostumia, vaikka transformaatio otettaisiinkin huomioon?"16 Kuinka päästään mukavasta pikku näytelmästä erittäin rakenteistuneeseen teoriaan psyykestä? Missä "Kuningas Oidipuksessa" on kohdat kaikille noille ruuveille ja muttereille, jotka ovat niin niin tiukkaan kiinnittyneet oidipuskompleksin rakenteeseen? Kuinka on mahdollista hypätä esityksen maailmasta psykologisen generatiivisen invarianssin maailmaan? Ja kaikkein tärkeimpänä, kuinka on mahdollista, että me olemme sallineet rakastetun Freudimme ja kumppanien rusentaa ja referentialisoida meidän halumme, so. aktiivisen halumme – tai halutuotantomme? Oidipaalisessa rakenteessa "koko halutuotanto on rusennettu, alistettu representaation vaatimuksiin."17 Oidipus kertoo meille, kuinka meidän tulee elää – kuka tätä uskoo sadan vuoden kuluttua: että joskus oli aika, jolloin ihmiset olivat rakentuneet mukavan pikku näytelmän mukaan? "Anti-Oedipus" jo tulkitsee sitä kuten science fictionia.
Freud ei ollut lainkaan kiinnostunut tuotannosta. Hän halusi ennen kaikkea uudelleen tuottaa saman vanhan käsikirjoituksen samalla vanhalla näyttämöllä. Oidipuksesta hän löysi sellaisen psykologisen generatiivisen invarianssin, joka aiheuttaisi joka ikiseen elämän aspektiin saman rakenteen. Tällä tavoin elämäämme kuuluisi aina Puute ja Isä. "Ikään kuin Freud olisi vetäytynyt pois tämän maailman villistä tuotannosta ja räjähtävästä halusta tahtoen hintaan mihin hyvänsä palauttaa sinne hieman järjestystä – antiikin Kreikan teatterin ansiosta klassiseksi tullutta järjestystä."18 Kuten Foucault huomauttaa teoksessaan "The History of Sexuality":
"Me emme saa unohtaa, että oidipuskompleksin keksiminen tapahtui samanaikaisesti juridisessa organisaatiossa tapahtuneen vanhempien arvovallan menetyksen kanssa (Ranskassa tämä muotoiltiin laeiksi vuosina 1889 ja 1898). Silloin kun Freud paljasteli Doran halun luonnetta ja pani sitä sanalliseen muotoon, oli jo valmisteltu noiden tuomittavien läheisyyksien purkamista muilla sosiaalisilla sektoreilla: toisaalta isä korotettiin pakollisen rakkauden kohteeksi, mutta toisaalta jos hän olikin rakastettu, hän oli samalla lain silmissä kukistettu."19
Kuitenkin on yhä kysyttävä: miksi naisista tehdään tämän paranoian uhreja? Miksi naisten halutuotantoa referentialisoidaan ja tukahdutetaan? Ehkä vastaus on aivan yksinkertainen; ehkä, kuten Guattari on väittänyt, Freud yksinkertaisesti "halveksi naisia". Oli miten oli, on joka tapauksessa tärkeää ymmärtää, ettei Freudista löydy muuta kuin representaatiota ja myyttiä: symbolinen järjestys – eikä hiukkasen kastraatiota, peniskateutta, oidipusta ja fallosta ole mitään muuta kuin symbolinen rakennelma. Mitä muuta fallos esimerkiksi on kuin fiktiota (kuten Jumala), representaatiota, kuvitteellinen luomus, jolle on annettu valta jota sillä ei todellakaan ole. Fallos ei ole penis, vaan symbolinen generatiivinen invariantti, joka uusintaa itsensä jokaisessa elämän osa-alueessa, laulaen samaa vanhaa virttä.
"Freudilaisessa oppijärjestelmässä fallos ei ole fantasiaa, jos sillä tarkoitetaan kuvitteellista vaikutusta. Eikä se ole sellainen objekti (osa sisäistä, hyvä, paha, jne.), sikäli kuin tämä käsite on taipuvainen painottamaan suhteeseen sisältyvää todellisuutta. Vielä vähemmän se on elin, penis tai klitoris, jota se symboloi. Eikä ole sattumaa, että Freud otti merkityksensä siitä kuvasta, jota se esitti antiikin aikana."20
Fallos on despoottinen merkitsijä tai Tarkoite ennen tulemistaan sorron välineeksi. Itse asiassa falloksesta tulee "voimakas" ja hier(arkkinen) sillä hetkellä, kun pelkkä symbolinen rekisteri muunnetaan aktiiviseksi haluksi.
Me kieltäydymme uskomasta Oidipusta, fallosta, peniskateutta, kastraatiota, jne. Meiltä ei puutu mikään niistä – ei miehinä eikä naisina. Me tiedämme erittäin hyvin, mitä on kaikkien noiden symbolisten ja lingvististen konstruktioiden takana. Me yllätimme Freudin heittämässä ankkuria yli laidan. Toisin sanoen territorialisoimassa ja pysyttämässä halutuotantoa. Me kieltäydymme hyväksymästä Oidipusta minkäänlaisena universaalina Tarkoitteena, olipa se sitten kuvaileva tai mitä tahansa muuta.
"Jokainen perhetyyppi on täysin erilainen riippuen sen erityisestä kontekstista. Samaa suhdetta paternaaliseen auktoriteettiin kuin löytyy teollisuuskaupungista Saksasta ei löydy Abidjanin hökkelikylästä. Ei samaa oidipuskompleksia eikä samaa homoseksuaalisuutta. Tuntuu typerältä, että on sanottava jotakin niin ilmeistä, mutta kuitenkin joutuu jatkuvasti kohtaamaan tämänkaltaisia petollisia olettamuksia: ei ole olemassa mitään sellaista asiaa kuin mielen tai libidon universaali rakenne!"21 (Guattarin kursiv.)
Kaikki väitteet mielen universaalista rakenteesta nousevat reaktiivisesta halusta tehdä elämästä matemaattista, laskennallista ja yksinkertaista, kuten tarinaa, jossa on välttämättä oltava alku ja loppu. Ihmisten väliset suhteet ovat kuitenkin paljon rikkaampia. On olemassa yhtä monenlaisia suhteita kuin mitä on yksilöitä. Emme edes kiellä etteikö oidipaalisiakin suhteita olisi. Mutta Oidipus ei ole ensisijaista eikä se ole mikään universaali Tarkoite, joka pätisi kaikkiin suhteisiin.
Nainen ei ole koskaan halunnut Isän penistä, koska häneltä ei ole sitä koskaan puuttunutkaan – naisesta ei puutu yhtään mitään. Nainen on kuitenkin ihmisenä (ei lingvistisenä tai symbolisena kategoriana) aina halunnut, että universaali generatiivinen Tarkoite, joka jähmettää hänen elämänsä fallosentriseen hier(arkiaan), purkautuu.
"Halu ei tukeudu tarpeisiin, vaan pikemminkin päinvastoin, tarpeet johtuvat halusta: ne ovat vastatuotteita siinä todellisuudessa, jonka halu tuottaa."22
Tätä ei suurin osa länsimaisen filosofian traditiosta ole pystynyt tajuamaan ja kuitenkin kapitalismi on tajunnut sen mainiosti.
Mainostajat ovat aina osanneet luoda myyttejä, tietäneet miten tehdä ihmiset riippuvaisiksi niistä ja tietäneet vielä miten saada ihmiset tuntemaan, että heiltä puuttuu – ja että he tietenkin haluavat – jotakin. He ovat oikeastaan aina tienneet, että halu on tuottavaa; tämän vuoksi heidän on ollut niin helppo säädellä ihmisten elämää. Lyhyesti sanottuna mainostajat ovat aina tienneet, että "puute on halun vastavaikutus" ja että "se talletetaan, jaetaan, tyhjennetään siinä tosiolevassa, joka on luonnollinen ja sosiaalinen".23 "Naiset, ei enää vuosirenkaita miestenne kauluksiin" ja "Et ole todella nainen ennen kuin käytät Chanel No. 5 -hajuvettä". Siten reaktiivinen halu "muuttuu säälittäväksi peloksi, että jotakin puuttuu".24 Mutta entä jos ei puutukaan yhtään mitään? Entä jos nainen sanookin terapeutilleen, ettei hän liioin kadehdi, eikä edes tunne, että häneltä puuttuisi penis? Entä sitten? Oidipus romahtaa ja psykoanalyytikon fallos kutistuu kasaan. Herra auttakoon! "Loppujen lopuksi me aina luulimme, että naiset olivat passiivisia."
Lempiesimerkkimme kapinasta tätä näkemystä vastaan on Christine, Bette Gordonin elokuvan "Varietyn" keskushahmo. Christine kääntää pornografisen esittämismaailman takaisin siihen itseensä: hänestä tulee "tungettelija", joka havainnoi miehiä havainnoimassa "naisia". Christine astuu sisään pornokauppaan ja läsnäolonsa kautta hän tuhoaa todellisuudentunnun naisten pornograafisesta esittämisestä. Voi ei, oikea nainen! Ja hitaasti he (miehet) asettavat lehdet takaisin telineisiin.
Christine repii siten rikki vakiintuneen järjestyksen paljolti samalla tavoin kuin se, joka vie nauhurin psykoanalyytikon vastaanotolle.* Christine kieltäytyy olemasta tarkoitteellistettu ja esittämisen pysyttämä: hän ei salli halua tuotettavan hänen puolestaan, vaan sen sijaan tuottaa itse halunsa. Kuten Bette Gordon selittää meille:
"Elokuvassa ei esitetä Christineä harjoittamassa seksiä. Hän harjoittaa seksiä puhumalla siitä ja voieristisesti seuraamalla [yhtä pornoteatterin kanta-asiakasta]. Aluksi hän kuvailee sitä mitä hän näkee valkokankaalla, mutta jatkaa kuvailemalla sitä mitä hän haluaa nähdä, konstruoiden sen omasta halustaan... Hän puhuu fantasioistaan, mikä hiljentää miehet: he eivät pysty käsittelemään hänen puhuttua haluaan."25 (Perezin kursiv.)
Ja varmasti he eivät voi käsitellä hänen halunsa aktiivisuutta. He haluavat puhua naisesta, he haluavat tehdä naisesta diskursiivisten käytäntöjen objektin, mutta eivät halua koskaan naisen puhuvan. Kuitenkin Christine tietää paremmin, hän tietää kuinka ravistella koodeja. Hän tietää miten Oidipus tuhotaan... hän on aktiivinen, tuottava, häneltä ei puutu mitään – hän luo, jos jotakin niin maailman. Christinen poikaystävä on syvästi loukkaantunut hänen fantasioistaan: hänen poikaystävässään piileksii Oidipus. Lopuksi Christine on vallankumouksellinen, kapinallinen vapauttamassa naisten halun virtoja, koska aktiivinen halu on aina vallankumouksellista.
"Halu ei uhkaa yhteiskuntaa siksi, että se olisi halua maata äitinsä kanssa [tai isänsä kanssa], vaan siksi että se on vallankumouksellista. Tämä ei ollenkaan tarkoita sitä, että halu olisi jotakin muuta kuin seksuaalisuus, vaan että seksuaalisuus ja rakkaus eivät asusta Oidipuksen makuuhuoneessa; sen sijaan ne uneksivat avoimista tiloista ja päästävät oudot virrat pyörimään, jotka eivät anna sulkea itseään vakiintuneeseen järjestykseen. Halu ei "tahdo" vallankumousta, se on vallankumouksellinen omalla oikeudellaan ikään kuin tahattomasti tahtomalla sitä mitä se tahtoo."26
Halulla ei ole ennalta määrättyä ohjelmaa: toki se unelmoi avoimista tiloista ja se on vapaa vain avoimissa tiloissa. Vasta kun halu territorialisoidaan ja rajataan, siitä tulee tukahduttavan-sortavaa, kuten on laita Freudilla ja hänen naisten halun territorialisoinnissaan. Fallosentrinen hier(arkkinen) perhe on naisten halun vankila, kun taas naisten vapaus on rihmastollisten ja horisontaalisten suhteiden todellisuudessa, olivat nämä suhteet sitten suhteita muihin naisiin tai miehiin. Naisten vapaudessa on implisiittisenä ihmisyyden vapaus – ilman sitä mahdollisuudet ei–fasistiseen tai an(arkkiseen) elämäntapaan ovat yhtä kuin nolla.
_____
* Jean-Jaques Abrahams suljettiin laitoshoitoon sen vuoksi, että hän otti nauhurin mukaan psykoanalyytikkonsa vastaanotolle. Toisin sanoen sosiaalisen järjestyksen hajalle repimisen vuoksi. Kiinnostava artikkeli hänestä, ks. Semiotext(e), "Schizo-culture" –numero. Artikkeli on otsikoitu "Fuck the Talkies", pp. 178–188.
4
Mutta kuinka meidän tulisi aloittaa? Kuinka me voimme muuntaa fallosentrismin väkivallan an(arkkisten) suhteiden väkivallattomuudeksi? Sillä meitä ei kiinnosta yhden hier(arkkisen) järjestyksen korvaaminen toisella. Tämä tarkoittaa sitä, ettei meitä kiinnosta siirtyä patriarkaatista matriarkaattiin – ei edes väliaikaisesti: muisto Marxin "väliaikaisesta" proletariaatin diktatuurista on tuoreena mielessämme.
"Naisliike on enemmän kuin ryhmä keskittyneen auktoriteetin hallitsemia konfliktissa toisten hierarkkisten ryhmien kanssa. Jos se olisi vain sitä, se olisi vain yksi alaryhmä lisää kaikenkattavassa patriarkaalisessa "perheessä". Meissä on kyse puolen ihmisrodun, joka on suljettu ihmisyyden ulkopuolelle sukupuolimääritelmillä, ihmiseksi tulemisesta."27 (Dalyn kursiv.)
Siten me pyrimme luomaan uusia määritelmiä, mutta emme niinkään sanoilla, vaan toiminnoillamme, an(arkkisilla) asenteillamme. Me kiellämme sen, että olisi mitään merkitsijän a priori todellisuutta: sanat, ja erityisesti tietyt sanat, eivät ole mitään muuta kuin aakkosia vakiintuneella semanttisella kentällä ja siten me monien feministien tavoin toistamme, ettei ole olemassa mitään sellaista asiaa kuin "naisen ikuinen olemus"28. Me kuulumme ensimmäisten antimetafyysikkojen joukkoon.
"Käsitteet "nainen" ja "naisen ruumis" ovat... vapaana virtaavia merkitsijöitä... joilta puuttuvat pysyvät merkitykset."29
Ei, me emme usko olemuksiin, perimmäiseen todellisuuteen, Totuuteen tai kielen jumalallisuuteen (me olemme tietoisia Merkitsijän despoottisesta luonteesta). Derridan tavoin me olemme tietoisia kopulan diktatoorisuudesta: Nainen ei ole... passivisuus, puute, poissaolo, reikä jne. Nainen "on" tuleminen, nainen "on" prosessi, nainen "on" liike jne. Kopula on aina despoottinen ja sen olettamus on pikemminkin olemusten ja tilojen kuin virtausten ja liikkeen. Ihmiset eivät ole yksinomaan "sitä" tai "tätä" ja ihmissuhteet, huolimatta Oidipuksesta tai muista fasistisista rakenteista, eivät ole yksiulotteisia. Elämä, jota eletään hier(arkkisen) rajaviivan jommalla kummalla puolen, on elämää josta puuttuu rikkaus. Ja kuten Mary Daly opastaa meitä, me voimme kapinoida vain luopumalla kolonisaatiosta ja elämällä ihmissuhteiden rajaviivalla.
"Todellinen rajaviivalla eläminen [hän sanoo] on tokenismista ja imeytymisestä kieltäytymistä ja sen vuoksi aidosti vaarallista."30
Valtiota ja muita sortavia instituutioita eivät uhkaa marxilaiset, fanaatikot jne. vaan ihmiset, jotka kieltäytyvät mukautumasta minkäänlaiseen hier(arkiaan). Poliittisesti kaikkein uhkaavin toimi Valtiota ja muita vakiintuneita järjestelmiä vastaan on sellainen, joka kieltäytyy rakentamasta uutta hier(arkkista) rakennetta, toimi joka kieltäytyy tulemasta koodatuksi.
"Sano vain, että haluat kastroida miehet", he sanovat. "Tee mitä haluat, mutta anna meidän nähdä sinut, näytä meille aseesi, me haluamme tietää missä sinä olet."
Mutta entä jos meillä ei olekaan "yhtä" tiettyä positiota... entä jos me emme suostukaan tulemaan paikannetuiksi hier(arkkisen) rajaviivan jommalle kummalle puolelle? Entä sitten? Vakiintunut järjestys alkaa vavista.
Tämän vuoksi me sanoimme tämän tutkielman alussa, että me kieltäydymme hyväksymästä personologista itse-toinen, subjekti-objekti -suhteiden mallia. Edelleen tämän vuoksi me hyökkäsimme Freudia ja hänen tukahduttavan-sortavaa generatiivista konettaan vastaan (Oidipus) niin voimallisesti.
On aika surullista, että joutuu turvautumaan science fictioniin (emmekä sano pahaa sanaa science fictionista) löytääkseen esimerkin yllä esitetyn kaltaisista an(arkkisista) suhteista. Mielessämme on nyt Ursula K. LeGuinin "Osattomien planeetta". Onko tällaisen mahdollisuuden – siis an(arkkisen) maailman, jossa naisia (ja muita yksilöitä) ei sorreta – tulevaisuus niin kovin kaukana? Tai paremminkin, onko sen pakko olla niin kovin kaukana?
Sartrelle helvetti merkitsi muita ihmisiä: näin siksi, että hän tarkasteli kaikkia ihmissuhteita vallan ja hier(arkian) ehdoilla. Ja sama pätee tietenkin Freudiin. Freud halusi säilyttää vanhan sukupuun: kaikki nuo haarat (pojat ja tytöt) riippuvaisina juurestaan (Oidipuksesta, Isästä, Falloksesta).
Vaihtoehdoksi me ehdotamme rihmastoa: horisontaalisia yhteenliittymien ja suhteiden viivoja, joista yksikään ei ole hier(arkkinen). Ei ole mitään syytä uskoa, että ihmisillä voi ainoastaan olla vertikaalisia suhteita tai suhteita yksinomaisesti vallan ehdoin. Tämä on jälleen yksi "keskittävän" länsimaisen tradition myytti. Jos jollakin ei ole keskusta, niin aivan varmasti on kuitenkin aina Oidipus piileskelemässä taustalla – muodossa tai toisessa – valmiina sisällyttämään, oli se sitten mitä tahansa, universaaliin rakenteeseen. "Kaikella täytyy olla paikkansa. Jos se ei sovi siihen omin voimin, me pistämme sen sopimaan." Naisten "täytyy" olla sellaisia ja sellaisia ja miesten "täytyy" olla sellaisia ja sellaisia.
Yhteenvetona: mielenkiintomme tässä on prosessien, tulemisten ja liikkeiden puolella, ei pysähdyksen, rakenteen, koodin tai Olemisen puolella. Kuten olemme nähneet, oidipaalisen rakenteen generatiivinen invarianssi ja halun rakenne, jonka se pakottaa naisille ja muille yksilöille, ovat syynä psykoanalyysin ja psykoanalyytikoiden – Oidipuksen agenttien – harjoittamaan väkivaltaan.
Oidipus, kuten Naomi Goldenberg on asian ilmaissut, on "vankila".31 Ei ole olemassa mitään mielen, suhteiden, seksuaalisuuden tmv. universaalia rakennetta sen enempää kuin on olemassa mitään Naisen – tai Miehen – ikuista olemusta. Lopulta me puhumme yhdessä ja sanomme: me olemme tulossa... Naiseksi... Mieheksi... Eläimeksi... kaikeksi.
Kirjan sisällysluettelo Etusivu
VIITTEET
1. Jean Baker Miller, M.D., ed. Psychoanalysis and woman, "Penis Envy in Women", Clara Thompson, N.Y., Penguin Books, 1973, 51.
2. Platon, Valtio (Platon Teokset 4), Helsinki, Otava, 1981, suom. Marja Itkonen-Kaila.
3. Carol C. Gould and Marx W. Wartofsky, Women and Philosophy: Toward a Theory of Liberation, "Theories of Sex Difference", Caroline Whitbeck, N.Y., G.P.Putnam's Sons, 1976, 55.
4. Aristotle, The Generation of Animals, tr. A.L.Peck, Cambridge, Harvard University Press, 1961, 103.
5. Jean-Paul Sartre, "Doing and Having", Being and Nothingness, tr. Hazel E.Barnes, N.Y., Washington Squere Press, 1956, 782.
6. Ibid., 781.
7. Sigmund Freud, "Naisellisuus", Johdatus psykoanalyysiin, Jyväskylä, Gummerus, 1969, suom. Erkki Puranen, 506.
8. Ibid., 506-507.
9. Robin Morgan, "The New Physics of Meta-politics", The Anatomy of Freedom: Feminism, Physics, and Global Politics, N.Y., Anchor Press/Doubleday, 1982, 289.
10. Sub/Stance #44/45 on Gilles Deleuze, "Woman in Limbo: Deleuze and His Br(others)", Alice Jardine, Wisconsin, University of Wisconsin Press, 1985, 54. Tämä on lainaus Deleuzen ja Guattarin Anti-Oedipuksen jatko-osasta, Mille Plateaux'sta, tr. Alice Jardine. Jälkimmäinen teksti on nyt saatavilla Brian Massumin käännöksenä University of Minnesota Pressiltä.
11. Ibid., 317.
12. Nancy Chodorow, "Freud: Ideology and Evidence", The Reproduction of Mothering: Psychoanalysis and the Sociology of Gender, California, University of California Press, 1978, 156.
13. Judith Van Herik, "Fulfillment and Feminity", Freud on Feminity and Faith, Berkeley, University of California Press, 1982, 134.
14. Kathy Acker, Blood and Guts in High School, Plus Two, London, Pan Books, 1984, 7.
15. Gilles Deleuze and Félix Guattari, Anti-Oedipus: Capitalism and Schizophrenia, op.cit., 58.
16. Ibid., 54.
17. Ibid.
18. Ibid.
19. Michel Foucault, The History of Sexuality Vol I: An Introduction, tr. Robert Hurley, N.Y., Vintage Books, 1980, 130.
20. Jacques Lacan (and the École freudienne), "The Meaning of the Phallus", Feminine Sexuality, ed. Juliet Mitchell and Jacqueline Rose, tr. Jacqueline Rose, N.Y., W.W.Norton, 1985, 79.
21. Félix Guattari, "Molecular Revolution and Class Struggle", Molecular Revolution: Psychiatry and Politics, op.cit., 258.
22. Gilles Deleuze and Félix Guattari, Anti-Oedipus: Capitalism and Schizophrenia, op.cit., 27.
23. Ibid.
24. Ibid.
25. Carole S.Vance, ed., Pleasure and Danger: Exploring Female Sexuality, "Variety: The Pleasure of Looking", Bette Gordon, Boston, Routledge & Kegan Paul, 1985. Tämä on kokoelma esitelmiä, jotka pidettiin kiistellyssä "oppineiden ja feministien IX konferenssissa" Barnard Collegessa vuonna 1982.
26. Gilles Deleuze and Félix Guattari, Anti-Oedipus: Capitalism and Schizophrenia, op.cit., 116.
27. Mary Daly, Beyond God the Father: Toward a Philosophy of Woman's Liberation, Boston, Beacon Press, 1973, 35.
28. Kaja Silverman, "l'Histoire d'O: The Construction of a Female Subject", Pleasure and Danger, 323. Tämä on loistava skitsoanalyyttinen tulkinta O:n tarinasta ja erityisesti territorialisaation kritiikin ja representaation ongelman osiltaan. Erinomainen!
29. Ibid.
30. Mary Daly, Beyond God the Father, op.cit., 55.
31. Naomi Goldenberg, "Oedipal Prisons", Changing of the Gods, Boston, Beacon Press, 1979, 26-36.