’Valmistautua vallankumoukseen!’ ystäväsi huudahtaa; ’onko se mahdollista?’
Kyllä. Se ei ole ainoastaan mahdollista vaan täysin välttämätöntä.
’Viittaatko sinä nyt salaisiin valmisteluihin, aseistettuihin joukkioihin ja taistelun johtajiin?’ sinä kysyt.
Ei, ystäväiseni, ei mitään sellaista.
Jos yhteiskunnallinen vallankumous tarkoittaisi vain katutaisteluja ja barrikaadeja, niin silloin nuo valmistelut, jotka olivat mielessäsi, olisivat itse asia. Mutta vallankumous ei tarkoita sitä; ainakin sen taisteluvaihe on sen pienin ja vähämerkityksisin osa.
Totuus on, ettei vallankumous nykyaikana tarkoita enää barrikaadeja. Ne kuuluvat menneisyyteen. Yhteiskunnallinen vallankumous on täysin erilainen ja huomattavasti perustavanlaatuisempi asia, joka sisältää koko yhteiskunnan elämän uudelleenjärjestelyn. Lienet samaa mieltä, ettei tätä taatusti saavuteta pelkällä taistelulla.
Tietenkin yhteiskunnallisen uudelleenrakentamisen tiellä olevat esteet täytyy poistaa. Tämä tarkoittaa sitä, että uudelleenrakennuksen välineiden tulee olla kansanjoukkojen hallussa. Tällä hetkellä nuo välineet ovat hallinnon ja kapitalismin käsissä, ja ne taas tulevat vastustamaan kaikkia yrityksiä valtansa ja omaisuuksiensa viemiseksi. Siksi siihen liittyy taistelua. Muista kuitenkin, ettei taistelu ole pääasia, se ei ole mikään päämäärä eikä se todellakaan ole vielä vallankumous. Se on vain sen esinäytös, se on vallankumouksen valmistelua.
On hyvin tärkeää, että sinä ymmärrät tämän oikein. Useimmilla ihmisillä on hyvin sekavia käsityksiä vallankumouksesta. Heille se tarkoittaa vain taistelua, tavaroiden hajottamista, tuhoamista. Se on sama kuin jos hihojen käärimistä ennen työhön ryhtymistä pidettäisiin varsinaisena työnä. Vallankumouksen taistelupuoli on pelkkää hihojen käärimistä. Todellinen ja varsinainen tehtävä on edessä.
Mikä on se tehtävä?
’Vallitsevien olosuhteiden hävittäminen’, sinä vastaat.
Totta. Mutta ei olosuhteita hävitetä rikkomalla ja hajottamalla asioita. Et voi tuhota palkkaorjuutta rikkomalla laitosten ja tehtaitten koneita, vai voitko? Et voi hävittää hallintoa tuikkaamalla Valkoisen Talon tuleen.
Jos vallankumousta ajatellaan väkivallan ja tuhoamisen käsitteillä, niin silloin väärintulkitaan ja vääristellään koko vallankumouksen idea. Käytännössä sellainen käsitys johtaa väistämättä katastrofaalisiin seurauksiin.
Kun suuri ajattelija, sellainen kuin kuuluisa anarkisti Bakunin, puhuu vallankumouksesta hävittämisenä, hänellä on mielessään ideat auktoriteetista ja kuuliaisuudesta, jotka siis tulee hävittää. Tästä syystä hän sanoi hävittämisen tarkoittavan rakentamista, sillä väärän uskomuksen hävittäminen on tosiaankin mitä rakentavinta työtä.
Keskivertoihminen taas, ja aivan liian usein myös vallankumouksellinen, puhuu huolimattomasti vallankumouksesta tuhoisana pelkästään sanan fyysisessä merkityksessä. Se on väärä ja vaarallinen näkemys. Mitä pikemmin pääsemme siitä eroon, sen parempi.
Vallankumous, ja eritoten yhteiskunnallinen vallankumous, ei ole tuhoamista vaan rakentamista. Tätä ei voi riittävästi painottaa, ja ellemme ymmärrä sitä täysin selvästi, vallankumous jää pelkästään tuhoisaksi ja siten se myös aina epäonnistuu. Luonnollisesti vallankumousta säestää väkivalta, mutta yhtä hyvin voisit sanoa, että uuden talon rakentaminen vanhan tilalle on tuhoavaa, koska vanha täytyy ensin purkaa tieltä pois. Vallankumous on tietyn kehityksellisen prosessin kulminaatiopiste. Se alkaa väkivaltaisella mullistuksella. Se on hihojen käärimistä valmistautuessamme aloittamaan varsinaisen työn.
Tosiaankin kun mietit, mitä yhteiskunnallisen vallankumouksen on määrä tehdä, mitä sen on saavutettava, niin huomaat, ettei se tule tuhoamaan vaan rakentamaan.
Mitä oikeastaan on tuhottava?
Rikkaiden omaisuusko? Ei, sehän on jotain, mistä me haluamme koko yhteiskunnan nauttivan.
Maat, pellot, hiilikaivokset, rautatiet, tehtaat, tuotantolaitokset ja kaupatko? Näitä me emme halua tuhota vaan tehdä niistä hyödyllisiä kaikille ihmisille.
Lennättimet, puhelimet, kommunikaatiovälineet ja jakelun kanavat – nekö me haluamme tuhota? Ei, me haluamme niiden palvelevan kaikkien tarpeita.
Mitä sitten yhteiskunnallisen vallankumouksen on tuhottava? Sen on otettava asiat yleiseen hyötyyn, ei tuhottava niitä. Sen on uudelleenjärjestettävä olosuhteet yhteiseksi hyvinvoinniksi.
Ei tuhoaminen ole vallankumouksen päämäärä, vaan uudelleen suunnittelu ja uudelleen rakentaminen.
Sitä tarkoitusta varten tarvitaan valmistautumista, koska yhteiskunnallisessa vallankumouksessa ei ole kyse mistään raamatullisesta messiaasta, joka suorittaisi lähetystehtävänsä yksinkertaisella julistuksella tai määräyksellä. Vallankumous toimii ihmisten käsien ja aivojen avulla. Ja heidän on ymmärrettävä vallankumouksen päämäärät, jotta he kykenisivät ne toteuttamaan. Heidän on tiedettävä mitä he haluavat ja kuinka ne saavutetaan. Keinot saavuttamiseen ilmenevät saavutettavissa päämäärissä. Sillä lopputulos määrää keinot, aivan kuten sinun täytyy kylvää aivan tietynlainen siemen kasvattaaksesi sen mitä tarvitset.
Millaista yhteiskunnallisen vallankumouksen valmistautumisen sitten täytyy olla?
Jos sinun tavoitteenasi on taata vapaus, sinun täytyy oppia tulemaan toimeen ilman pakottamista ja vallankäyttöä. Jos aikomuksesi on elää rauhassa ja sopusoinnussa kanssaihmistesi kanssa, sinun ja heidän tulisi kehittää veljeyttä ja kunnioitusta toisianne kohtaan. Jos haluat työskennellä heidän kanssaan yhdessä yhteiseksi hyväksenne, on harjoitettava yhteistoimintaa. Yhteiskunnallinen vallankumous tarkoittaa paljon enemmän kuin pelkkää olosuhteiden uudelleenjärjestämistä: se tarkoittaa uusien ihmisarvojen ja sosiaalisten suhteiden muodostumista, asenteen muutosta siinä miten vapaa ja itsenäinen ihminen suhtautuu toiseen vertaisenaan; se tarkoittaa erilaista henkeä niin yksilöllisessä kuin yhteisöllisessäkin elämässä, eikä tuota henkeä synnytetä tuosta vain. Se on henki, jota täytyy jalostaa, jota täytyy ravita ja kasvattaa kuin herkintä kukkaa, sillä todellakin se on uuden ja kauniin olemassaolon kukka.
Älä petä itseäsi sillä typerällä mielikuvalla, että ’asiat kyllä järjestyvät itsekseen’. Mikään ei koskaan järjesty itsekseen, ei ainakaan inhimillisissä suhteissa. Ihmiset sen järjestämisen tekevät, ja he tekevät sen asenteidensa ja ymmärryksensä mukaisesti.
Uudet tilanteet ja muuttuneet olosuhteet saavat meidät tuntemaan, ajattelemaan ja toimimaan eri tavoin. Uudet olosuhteet itsessään ovat kuitenkin vain seurausta uusista tunteista ja ajatuksista. Yhteiskunnallinen vallankumous on sellainen uusi olosuhde. Meidän täytyy ajatella eri tavoin ennen kuin vallankumous voi tulla. Ja vain se voi tuoda vallankumouksen.
Meidän täytyy oppia ajattelemaan eri lailla hallintoa ja auktoriteettia, sillä niin kauan kuin me ajattelemme ja toimimme kuten nykyään, on oleva suvaitsemattomuutta, vainoa ja sortoa, siinäkin tapauksessa että järjestäytynyt hallinto lakkautettaisiin. Meidän täytyy oppia kunnioittamaan kanssaihmisemme ihmisyyttä, ei hyökätä häntä vastaan tai pakottaa häntä, vaan pitää hänen vapauttaan yhtä pyhänä kuin omaamme; kunnioittaa hänen vapauttaan ja persoonallisuuttaan, häätää jo ennakolta kaikenlainen pakottaminen: ymmärtää, että parannuskeino vapauden ongelmiin on lisää vapautta ja että vapaus on järjestyksen äiti.
Lisäksi meidän täytyy oppia, että tasa-arvo tarkoittaa tasa-arvoisia mahdollisuuksia, eivätkä yksinoikeudet sitä mahdollista vaan ihmisten välinen veljeys. Me voimme oppia tämän vain vapauttamalla itsemme kapitalismin ja omaisuuden vääristä ideoista, siitä mikä on minun ja sinun, omistuksen kapeasta käsittämisestä.
Kun me tämän opimme, me kasvamme todellisen vapauden ja solidaarisuuden henkeen, ja tiedämme että vapaa yhdistyminen on jokaisen saavutuksen sielu. Silloin me ymmärrämme, että yhteiskunnallinen vallankumous on yhteistoimintaa, solidaarisia päämääriä ja vastavuoroista ponnistelua.
Ehkä sinä ajattelet, että tämä on liian hidas prosessi, työ joka tulee viemään liian pitkän ajan. Kyllä, minun täytyy myöntää, että se on vaikea tehtävä. Mutta kysy itseltäsi, onko parempi rakentaa uusi talosi kiireellä ja huonosti, niin että se romahtaa niskaasi, kuin tehdä se pätevästi vaikka se vaatisikin enemmän työtä ja aikaa.
Muista, että yhteiskunnallinen vallankumous edustaa koko ihmiskunnan vapautta ja hyvinvointia, ja että siitä riippuu työväen täydellinen ja lopullinen vapautuminen. Ota myös huomioon, että jos työ tehdään huonosti, kaikki siihen liittyneet ponnistelut ja kärsimykset ovat olleet turhia, ja kenties pahempaakin kuin turhia, koska vallankumouksen hutilointi tarkoittaa vain vanhan tyrannian korvaamista uudella, ja uudella tyrannialla on uutuudestaan johtuen uusi elinaikansa. Uusi tyrannia takoo vain uudet ja entistä vahvemmat kahleet.
Ajattele myös sitä, että se yhteiskunnallinen vallankumous, joka meillä on mielessämme, saattaa päätökseen koko sen työn, jonka saavuttamiseksi monet sukupolvet ovat työskennelleet, sillä koko ihmiskunnan historia on ollut kamppailua vapaudesta orjuutta vastaan, kamppailua yhteiskunnallisesta hyvinvoinnista köyhyyttä ja kurjuutta vastaan, kamppailua oikeudesta epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Se, mitä me nimitämme edistykseksi, on ollut tuskallista mutta jatkuvaa kulkua siihen suuntaan, jossa auktoriteettia ja hallintovaltaa vähennetään ja lisätään yksilön ja massojen oikeuksia ja vapauksia. Se kamppailu on vienyt tuhansia vuosia. Syy siihen, että se on kestänyt niin kauan – eikä se ole vieläkään päättynyt – on siinä, etteivät ihmiset ole tienneet, mikä todellinen ongelma on: he ovat taistelleet sitä vastaan ja tätä vastaan, he ovat vaihtaneet kuninkaansa ja muodostaneet uusia hallintoja, he ovat syrjäyttäneet yhden hallitsijan vain pistääkseen tilalle toisen, he ovat ajaneet pois ’vieraan’ sortajan vain kärsiäkseen oman kansansa sortajan ikeestä, he ovat lakkauttaneet yhdenlaisen tyrannian, kuten tsaarinvallan, vain korvatakseen sen puolueen diktatuurilla, ja aina ja ainiaan he ovat vuodattaneet vertaan ja uhranneet sankarillisesti elämänsä toivossaan taata vapaus ja hyvinvointi.
Mutta he ovat taanneet vain uudet herrat, koska sillä ei ole väliä miten jalosti ja uhkarohkeasti he ovat taistelleet, kun he eivät koskaan ole edes hipaisseet ongelman todellista lähdettä, auktoriteetin ja hallinnon periaatetta. He eivät tienneet, että nimenomaan se oli orjuutuksen ja sorron alkulähde, ja tästä syystä he eivät koskaan onnistuneet saavuttamaan vapautta.
Nyt me kuitenkin ymmärrämme, ettei todellisessa vapaudessa ole kyse kuninkaiden tai hallitsijoiden vaihtamisesta. Me tiedämme, että koko herran ja orjan järjestelmän täytyy poistua, että koko yhteiskunnallinen suunnitelma on väärä, että hallinto ja pakkovalta täytyy lakkauttaa, että auktoriteetit ja yksinoikeudet on poistettava juuriaan myöten. Vieläkö ajattelet, että valmistautuminen sellaiseen suureen tehtävään olisi liian vaikeaa?
Ymmärtäkäämme siis täysin, kuinka tärkeää on valmistautua yhteiskunnalliseen vallankumoukseen ja valmistautua siihen oikealla tavalla.
’Mikä se oikea tapa on?’ sinä kysyt. ’Ja kenen siihen on valmistauduttava?’
Kenen on valmistauduttava? Ensinnäkin sinun ja minun – niiden, joita vallankumouksen onnistuminen kiinnostaa; niiden, jotka haluavat saada sen aikaan. Sinä ja minä tarkoittaa jokaista miestä ja naista; ainakin jokaista kunnon miestä ja naista, jokaista joka vihaa sortoa ja rakastaa vapautta, jokaista joka ei voi sietää kurjuutta ja epäoikeudenmukaisuutta, jotka maailmamme tänään täyttävät.
Ja ennen kaikkea niiden, jotka eniten kärsivät vallitsevista olosuhteista, palkkaorjuudesta, alistamisesta ja nöyryyttämisestä.
’Siis tietenkin työläisten’, sinä sanot.
Kyllä, työläisten. Ollen nykyisten instituutioiden suurimpia uhreja on heidän oman etunsa mukaista lakkauttaa ne. On totta, kun on sanottu, että ’työläisten täytyy itse vapauttaa itsensä’, sillä sitä ei mikään toinen luokka voi tehdä heidän puolestaan. Työväen vapautuminen tarkoittaa kuitenkin samalla koko yhteiskunnan pelastusta, ja siksi jotkut puhuvat työväen ’historiallisesta tehtävästä’, joka tuo meille paremman huomispäivän.
’Tehtävä’ on kuitenkin väärä sana. Se viittaa velvollisuuteen tai toimeen, joka on määrätty yksilölle ulkopuolelta, jonkin ulkoisen vallan toimesta. Se on käsitteenä virheellinen ja harhaanjohtava, olemukseltaan uskonnollinen ja metafyysinen. Jos työväen vapautuminen todellakin on ’historiallinen tehtävä’, niin historia toteuttaa sen riippumatta siitä, mitä me siitä ajattelemme tai tunnemme tai mitä me sen suhteen teemme. Sellainen asenne tekee ihmisten ponnisteluista tarpeettomia ja jonninjoutavia; koska ’se tapahtuu minkä täytyy tapahtua’. Tuonkaltainen mielikuvituksellinen käsitys on tuhoisaa ihmisten oma-alotteisuudelle sekä heidän mielensä ja tahtonsa harjoittamiselle.
Se on vaarallinen ja vahingollinen idea. Ei ihmisen ulkopuolella ole mitään voimaa, joka hänet voisi vapauttaa, ei mitään sellaista, joka voisi sälyttää hänelle jonkin ’tehtävän’. Sitä ei voi tehdä sen enempää taivas kuin historiakaan. Historia on kertomusta siitä, mitä on tapahtunut. Se voi opettaa meille asioita, mutta se ei aseta meille tehtäviä. Eikä kyseessä ole proletariaatin ’tehtävä’, vaan intressi vapauttaa itsensä orjuudesta. Ellei työväestö pyri siihen tietoisesti ja aktiivisesti, ei mitään ikinä ’tapahdu’. On välttämätöntä vapauttaa itsemme ’historiallisen tehtävän’ typerästä ja väärästä käsityksestä. Massat voivat saada vapauden vain oppimalla todella ymmärtämään nykytilanteensa, näkemään mahdollisuutensa ja voimansa, opettelemalla yhtenäisyyttä ja yhteistoimintaa ja harjoittamalla sitä. Tämän saavuttaessaan he tulevat samalla vapauttaneeksi muunkin ihmiskunnan.
Tästä syystä proletariaatin taistelu on kaikkien asia, ja kaikkien rehellisten miesten ja naisten tulisi palvella tätä työväen suurta tehtävää. Sillä vaikka vain raatajat voivatkin vapauttaa itsensä, he todellakin tarvitsevat siihen myös muiden yhteiskunnallisten ryhmien apua. Täytyy nimittäin muistaa, että vallankumous joutuu kohtaamaan vaikeita ongelmia, kun se järjestää maailman uudelleen ja rakentaa uuden sivilisaation – ja se tulee vaatimaan mitä suurinta vallankumouksellista rehellisyyttä sekä kaikkien hyvään pyrkivien ja vapautta rakastavien älykästä yhteistyötä. Me jo tiedämme, ettei yhteiskunnallisessa vallankumouksessa ole kyse pelkästä kapitalismin lakkauttamisesta. Mehän voisimme päästä eroon kapitalismista samaan tapaan kuin pääsimme eroon feodalismista ja silti pysyä orjina kuten ennenkin. Sen sijaan, että olisimme yksityisomistuksen orjia, kuten nyt, saattaisimmekin muuttua valtiokapitalismin orjiksi, kuten esimerkiksi Venäjän kansalle on tapahtunut, ja mikä on kehityksen suunta myös Italiassa ja joissakin muissa maissa.
Ei saa koskaan unohtaa, ettei yhteiskunnallisessa vallankumouksessa vaihdeta yhtä alistamisen muotoa toiseen, vaan päästään eroon kaikesta, mikä voi orjuuttaa ja riistää.
Poliittinen vallankumous voidaan saattaa menestyksekkääseen päätökseen vehkeilevän vähemmistön toimesta, vaihtamalla yksi hallitseva ryhmä toisen tilalle. Yhteiskunnallinen vallankumous ei kuitenkaan ole vain poliittinen muutos: se on perustavalla tavalla taloudellinen, eettinen, ja kulttuurinen muutos. Jos sellaiseen työhön ryhtyisi jokin vehkeilevä vähemmistö tai poliittinen puolue, se joutuisi vastatusten suuren enemmistön niin aktiivisen kuin passiivisenkin vastarinnan kanssa, ja muutos ajautuisi siten rappiolle diktatuurin ja terrorin järjestelmäksi.
Vihamielisen enemmistön edessä yhteiskunnallinen vallankumous on tuomittu epäonnistumaan jo alusta alkaen. Siksi vallankumouksen ensimmäinen valmistava työ on saada massat laajassa mitassa hyväksymään vallankumous ja sen päämäärät, voittaa heidät puolelleen ainakin siinä määrin, että he muuttuvat neutraaleiksi, aktiivisista vihollisista passiivisiksi kannattajiksi, niin että he eivät ainakaan taistele vallankumousta vastaan, vaikkeivät taistelisikaan sen puolesta.
Yhteiskunnallisen vallankumouksen varsinaisen positiivisen työn pitää tietysti toteutua raatajien itsensä toimesta, työtätekevien ihmisten toimesta. Ja tässä muistakaamme, ettei työväkeä ole pelkästään ihmiset tehtaissa vaan myös maataloustyöläiset. Jotkut radikaalit ovat taipuvaisia panemaan liikaakin painoa teollisuustyöläisille, niin että lähes unohdetaan maatalouden raatajien olemassaolo. Mutta mitäpä voisi tehdastyöläinen tehdä ilman viljelijää? Maatalous on elämän alkulähde, ja kaupunki näkisi nälkää ellei maaseutua olisi. On aivan turha verrata teollisuustyöläistä maatyöläiseen tai keskustella heidän suhteellisesta arvostaan. Kumpikaan ei tule toimeen ilman toista; molemmat ovat yhtä tärkeitä elämän järjestyksessä ja sitä ne ovat myös vallankumouksessa ja uuden yhteiskunnan rakentamisessa.
On totta, että vallankumous puhkeaa todennäköisesti ensin teollisuusalueella eikä maaseudulla. Tämä on luonnollista, koska teollisuuskeskuksissa on enemmän työläisiä ja siten myös enemmän tyytymättömyyttä. Jos kuitenkin teollisuustyöläiset katsotaan vallankumouksen etujoukoksi, niin maatyöläinen on silloin sen selkäranka. Jos selkäranka on heikko tai murtunut, on etujoukkokin ja myös vallankumous mennyttä kalua.
Siksi yhteiskunnallisen vallankumouksen työ on niin teollisuustyöläisten kuin maatyöläistenkin käsissä. Valitettavasti täytyy myöntää, että näiden kahden välillä on aivan liian vähän yhteisymmärrystä eikä juuri minkäänlaista ystävyyttä tai suoraa yhteistoimintaa. Mikä vielä pahempaa – ja epäilemättä seurausta edellisestä – pellon työläisen ja tehtaan työläisen välillä vallitsee tietty epäluulo ja vastakkainasettelu. Kaupunkilainen ei juuri osaa arvostaa viljelijän kovaa ja kuluttavaa raadantaa. Viljelijä vaistomaisesti pahastuu tästä, ja tietämättömänä tehtaan raskaasta ja usein vaarallisestakin työstä hän helposti pitää kaupunkityöläistä vain joutilaana. Lähempi tuttavuus ja parempi ymmärrys näiden kahden välillä olisi ensiarvoisen tärkeää. Kapitalismi ei hyödy niinkään paljon työnjaosta kuin mitä se hyötyy työläisten jaosta. Se pyrkii yllyttämään rodun toista rotua vastaan, tehdastyöläisen viljelijää vastaan, työläisen ammattilaista vastaan ja yhden maan työläiset toisen maan työläisiä vastaan. Riistävän luokan voima piilee sen kyvyssä hajottaa ja jakaa työväestö. Yhteiskunnallisessa vallankumouksessa tarvitaan kuitenkin raatavien joukkojen yhtenäisyyttä ja ennen kaikkea yhteistyötä tehtaan proletaarin ja hänen pellolla raatavan veljensä välillä.
Läheisempi suhde näiden kahden välillä on tärkeä askel yhteiskunnallisen vallankumouksen valmistelussa. Todellinen kontakti heidän välillään on ensiarvoisen tärkeää. Yhteiset neuvostot, delegaattien vaihdot, osuuskuntajärjestelmä ja muut vastaavat menetelmät voisivat muodostaa läheisemmän siteen ja paremman yhteisymmärryksen työläisen ja maalaisen välille.
Vallankumoukseen ei vielä kuitenkaan riitä pelkkä yhteistyö tehdastyöläisen ja maatyöläisen välillä. Rakentavaan työhön tarvitaan ehdottomasti vielä yksi aines. Se on ammattilaisen koulutettu mieli.
Älä tee sitä virhettä, että luulisit maailman rakennetuksi pelkkien käsien voimin. Siihen on tarvittu myös aivoja. Samoin vallankumous tarvitsee sekä lihasvoimaa että aivovoimaa. Monet ihmiset kuvittelevat, että pelkkä ruumiillisen työn tekijä voisi tehdä kaiken yhteiskunnassa tarvittavan työn. Se on väärä idea ja hyvin vakava virhe, joka voi tuottaa vain loputtomasti harmia. Itse asiassa tällainen käsitys on aikaansaanut suurta vahinkoa aiemmissa tilanteissa, ja on erittäin hyvä syy pelätä sellaisen ajattelutavan saattavan vallankumouksen parhaimmatkin ponnistelut tappioon.
Työväenluokka koostuu teollisista palkansaajista ja maatalouden raatajista. Työläiset tarvitsevat kuitenkin ammattitaitoisten ihmisten palveluksia, he tarvitsevat teollisuuden järjestelijää, sähkö- ja koneinsinööriä, teknistä erityisosaajaa, tieteentekijää, keksijää, kemistiä, kouluttajaa, lääkäriä, kirurgia. Proletariaatti tarvitsee siis aivan ehdottomasti apua tietyiltä ammattilaisilta, joita ilman mikään tuottava työ ei ole mahdollista.
Suurin osa noista ammattilaisista kuuluu todellisuudessa myös proletariaattiin. He ovat älyllistä proletariaattia, aivojen proletariaattia. On selvää, ettei sillä ole mitään väliä, ansaitseeko ihminen elantonsa käsillään vain päällään. Itse asiassa mitään työtä ei tehdä pelkästään käsillä tai pelkästään päällä. Molempia tarvitaan kaikenlaisiin toimiin. Esimerkiksi puusepän täytyy työtään tehdessään arvioida, mitata ja laskea; hänen täytyy käyttää sekä käsiään että aivojaan. Vastaavasti arkkitehdin täytyy ensin ajatella suunnitelmansa, ennen kuin hän voi piirtää sen paperille ja antaa sen tuotannon käyttöön.
’Mutta vain työläiset voivat tuottaa’, ystäväsi vastustaa, ’aivotyö ei ole tuottavaa.’
Väärin, ystäväiseni. Sen enempää ruumiillinen työ kuin aivotyökään eivät voi yksin tuottaa mitään. Jonkin luomiseen tarvitaan molempia, yhteistyössä. Muurari ei voi rakentaa tehdasta ilman arkkitehdin suunnitelmaa eikä arkkitehti voi pystyttää siltaa ilman rautaa ja terästä. Kumpikaan ei voi tuottaa yksin. Mutta molemmat yhdessä voivat saada aikaan ihmeitä.
Älä myöskään tee sitä virhettä, että uskoisit ainoastaan tuottavan työn merkitsevän jotain. On paljon työtä, joka ei sinänsä suoraan ole tuottavaa, mutta joka on hyödyllistä ja jopa täysin välttämätöntä olemassaolomme ja mukavuuksiemme kannalta, ja siten se on aivan yhtä tärkeää kuin tuottavakin työ.
Otetaan esimerkiksi rautatieinsinööri ja junankuljettaja. He eivät ole tuottajia, mutta he ovat olennaisia tekijöitä tuotannon järjestelmässä. Ilman rautateitä ja muita liikkumisen ja kommunikaation välineitä emme pystyisi hoitamaan sen enempää tuotantoa kuin jakeluakaan.
Tuotanto ja jakelu ovat saman elämänkeskuksen kaksi puolta. Ne työläiset, joita tarvitaan yhteen puoleen, ovat aivan yhtä tärkeitä kuin ne, joita tarvitaan toiseen.
Se, mitä olen yllä sanonut, pätee moniin inhimillisen ponnistelun vaiheisiin, joilla on hyvin tärkeä osa taloudellisen ja yhteiskunnallisen elämämme kulussa, vaikkeivät ne itsessään olisikaan suoraan tuottavia. Tiedemies, opettaja, fyysikko ja kirurgi eivät ole tuottavia sanan teollisessa merkityksessä. Heidän työnsä on kuitenkin täysin välttämätöntä elämällemme ja hyvinvoinnillemme. Sivistynyt yhteiskunta ei voi ilman heitä olla olemassa.
Sen takia on itsestään selvää, että hyödyllinen työ on aina yhtä tärkeää riippumatta siitä, onko se aivotyötä vai lihastyötä, ruumiillista vai henkistä. Eikä ole väliä silläkään, saako ihminen kuukausi- vai urakkapalkkaa, maksetaanko hänelle hyvin vai huonosti tai minkälaiset poliittiset ja muut mielipiteet hänellä on.
Kaikkia niitä, jotka voivat antaa hyödyllisen panoksensa yhteiseen hyvinvointiin, tarvitaan rakentamaan uutta elämää vallankumouksessa. Mikään vallankumous ei voi onnistua ilman solidaarista yhteistyötä, ja mitä nopeammin me tämän ymmärrämme, sen parempi. Yhteiskunnan uudelleenrakentamiseen liittyy teollisuuden uudelleenjärjestely, tuotannon kunnollinen toiminta, jakelun hoito ja lukemattomat muut sosiaaliset, kasvatukselliset ja kulttuuriset ponnistelut, joilla nykyinen palkkaorjuuden ja alamaisuuden todellisuus muutetaan vapaudeksi ja hyvinvoinniksi. Aivojen ja lihasten proletariaatti kykenee ratkaisemaan nämä ongelmat vain yhdessä käsi kädessä työskennellen.
On mitä valitettavinta, että ruumiillisen ja henkisen työn tekijöiden välillä vallitsee epäystävällisyyden ja jopa vihamielisyyden henki. Tuolla tunteella on juurensa molempien osapuolten ymmärryksen puutteessa, ennakkoluuloissa ja ahdasmielisyydessä. On surullista joutua myöntämään, että tiettyjen työväenpiirien, ja jopa joidenkin sosialistien ja anarkistien, keskuudessa on pyrkimystä asettaa työläiset henkisen proletariaatin jäseniä vastaan. Sellainen asenne on typerä ja suorastaan rikollinen, koska se voi aiheuttaa vain haittaa yhteiskunnallisen vallankumouksen kasvulle ja kehitykselle. Se juuri oli yksi bolsevikkien pahimmista virheistä Venäjän vallankumouksen ensimmäisessä vaiheessa, että he ehdoin tahdoin pistivät palkkatyöläiset ammattilaisluokkia vastaan siinä määrin, että ystävällismielinen yhteistyö oli todellakin mahdotonta niiden välillä. Tuon politiikan suorana seurauksena oli teollisuuden romahtaminen suunnitelmallisen johtamisen puuttuessa ja lähes täydellinen rautatieliikenteen jumiutuminen ammattitaitoisen henkilökunnan puuttuessa. Kun Lenin näki Venäjän olevan menossa kohti taloudellista vararikkoa, hän päätti, etteivät tehdastyöläinen ja maanviljelijä yksin voineetkaan pyörittää maan teollista ja maataloudellista elämää, vaan että siihen tarvittiin ammattilaisten apua. Hän esitteli uuden järjestelmän, jolla tekniset taitajat saatiin auttamaan jälleenrakennustyössä. Tämä muutos tuli kuitenkin liian myöhään, sillä vuosikausien keskinäinen vaino ja vihanpito olivat luoneet sellaisen kuilun ruumiillisen työntekijän ja hänen älyllisen veljensä välille, että yhteisymmärrys ja yhteistoiminta olivat äärimmäisen vaikeita. Venäjältä on vienyt vuosikausia ponnistella purkaakseen tuon veljessodan vaikutuksia edes jossain määrin.
Opetelkaamme siis tämä arvokas läksy Venäjän kokeilusta.
’Mutta ammattilaiset kuuluvat keskiluokkaan’, sinä vastustat, ’ja he ovat porvarillismielisiä.’
Totta, ammattilaiset suhtautuvat yleisesti hyvin porvarillisella asenteella asioihin; mutta eikö myös suurin osa työläisistä ole porvarillismielisiä? Sehän tarkoittaa vain sitä, että molemmat ovat syvällä autoritaarisissa ja kapitalistisissa ennakkoasenteissa. Ja ne täytyy repiä juuriaan myöten pois valistamalla ja kouluttamalla kansaa, teki se sitten ruumiillista tai henkistä työtä elääkseen. Siinä on ensimmäinen askel valmistautuessamme yhteiskunnalliseen vallankumoukseen.
Eikä sekään ole totta, että ammattitaitoiset ihmiset sinänsä välttämättä kuuluisivat keskiluokkaan.
Niin sanottujen intellektuellien todelliset intressit ovat pikemminkin samoja työläisten kanssa eikä herrojen kanssa. Tietenkään useimmat heistä eivät ymmärrä tätä. Muttei myöskään suhteellisen hyväpalkkainen rautateiden konduktööri tai veturinkuljettaja tunne enää kuuluvansa työväenluokkaan. Niillä tuloilla ja asenteilla myös hän kuuluu porvaristoon. Ihmisen yhteiskuntaluokkaa ei kuitenkaan määritetä hänen tulojensa tai tunteidensa perusteella. Jos kerjäläinen kuvittelisi olevansa miljonääri, olisiko hän sitten miljonääri? Se mitä itsestään kuvittelee ei muuta todellista tilannetta. Ja todellinen tilanne on, että se, jonka täytyy myydä työvoimaansa, on työntekijä, palkastaan riippuvainen palkansaaja, ja sellaisena hänen todelliset intressinsä ovat työntekijöiden intressejä ja hän kuuluu siis työväenluokkaan.
Oikeastaan henkisen työn tekijä on jopa alisteisemmassa asemassa suhteessa kapitalistiherraan kuin hakkua ja lapiota käyttävä työläinen. Jälkimmäinen voi nimittäin helpommin vaihtaa työpaikkaansa. Jos hän ei välitä työskennellä jollekin pomolle, niin hän voi etsiä toisen. Sen sijaan henkisen työn tekijä on paljon riippuvaisempi juuri omasta tietystä työstään. Hänen alansa on paljon rajallisempi. Kouluttamattomana muihin ammatteihin ja fyysisesti kyvyttömänä tekemään päivätöitä hän on (säännönmukaisesti) rajoittunut verraten kapealle alalle arkkitehtuurissa, insinööritaidossa, journalismissa tai muussa vastaavassa. Tämä pistää hänet enemmän työnantajan armoille ja saa hänet myös helposti taipumaan työnantajan puolelle vastustamaan itsenäisempiä työläistovereitaan sorvin ääressä.
Oli palkastaan riippuvaisen intellektuellin asenne sitten mikä tahansa, hän kuuluu joka tapauksessa työväenluokkaan. On sitä paitsi täysin virheellistä väittää, että intellektuellit aina seisoisivat rinta rinnan herrojen kanssa työläisiä vastaan. ’Yleensä he kyllä niin tekevät’, kuulen jonkun radikaalin fanaatikon sanovan tähän väliin. No entä työläiset sitten? Eivätkö he, yleensä ottaen, kannatakin herroja ja koko kapitalistista järjestelmää? Voisiko tämä järjestelmä edes jatkua ilman heidän tukeaan? Tämän perusteella olisi kuitenkin väärin väittää, että työläiset paiskaisivat tietoisesti kättä riistäjiensä kanssa. Eikä sellainen ole totta intellektuellienkaan kohdalla. Jos heidän enemmistönsä seisookin hallitsevan luokan rinnalla, niin se johtuu yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä, siitä että he eivät suuresta ’älyllisyydestään’ huolimatta ymmärrä omia parhaita intressejään. Ja samaan tapaan työväestön suuret massat tajuamatta omia todellisia intressejään auttavat herrojaan työläistovereitaan vastaan, joskus jopa saman alan ja jopa oman tehtaan tovereita vastaan, puhumattakaan siitä että heiltä puuttuu niin kansallinen kuin kansainvälinenkin solidaarisuus. Tämä kaikki osoittaa vain sen, miten paljon he molemmat, yhtä lailla ruumiillisen kuin henkisenkin työn tekijät, tarvitsevat valistusta.
Jotta olisimme oikeudenmukaisia intellektuelleja kohtaan, älkäämme unohtako, että heidän parhaimmat edustajansa ovat aina olleet sorrettujen puolella. He ovat puolustaneet vapauksia ja oikeuksia, ja usein he ovat olleet ensimmäisiä tuomaan julki raatavien massojen syvimpiä tuntemuksia. Taistelussa vapauden puolesta he ovat useinkin taistelleet barrikaadeilla rinta rinnan työläisten kanssa ja kuolleet heidän asiaansa puolustaen.
Todisteita tälle ei tarvitse kaukaa hakea. On tunnettu tosiasia, että jokainen edistyksellinen, radikaali ja vallankumouksellinen liike viimeisen sadan vuoden aikana on saanut innoituksensa, niin sielullisesti kuin henkisestikin, intellektuelliluokan hienoimpien jäsenten ponnisteluista. Esimerkiksi Venäjän vallankumouksellisen liikkeen alullepanijat ja organisoijat viimeisen sadan vuoden ajalta ovat olleet intellektuelleja, alkuperältään ja asemaltaan proletariaatin ulkopuolisia miehiä ja naisia. Eikä heidän vapaudenrakkautensa ole ollut pelkästään teoreettista. Tuhannet heistä ovat pyhittäneet tietonsa ja kokemuksensa sekä omistaneet elämänsä kirjaimellisesti massojen palvelukseen. Sellaista maata ei olekaan, jossa tällaiset jalot miehet ja naiset eivät olisi todistaneet omaa solidaarisuuttaan osattomia kohtaan ja asettaneet itsensä alttiiksi oman luokkansa vihalle ja vainolle, kun he ovat käyneet käsi kädessä sorrettujen kanssa. Lähihistoria siinä missä varhempikin on täynnä tämän kaltaisia esimerkkejä. Keitä olivatkaan Garibaldit, Kossuthit, Liebknechtit, Rosa Luxemburgit, Laundauerit, Leninit ja Trotskit elleivät keskiluokkaisia intellektuelleja, jotka antoivat itsensä proletariaatille? Joka maan ja jokaisen vallankumouksen historia hehkuu heidän epäitsekkäästä omistautumisestaan vapaudelle ja työläisille.
Pitäkäämme nämä tosiasiat mielessämme ja älkäämme sokaistuko fanaattisista ennakkoluuloista ja perusteettomasta vastakkainasettelusta. Älymystö on tehnyt suuria palveluksia työväelle menneisyydessä. Riippuu työläisten asenteesta henkisen työn tekijöitä kohtaan, missä määrin he tulevat antamaan panoksensa yhteiskunnallisen vallankumouksen valmistelulle ja toteuttamiselle.