Kuka on uudistaja ja mitä hän ehdottaa?
Uudistaja haluaa saada aikaan ’uudistuksia ja parannuksia’. Hän ei ole varma siitä, mitä hän varsinaisesti haluaa muuttaa. Toisinaan hän sanoo, että ’ihmiset ovat pahoja’ ja heitä pitää siksi muuttaa; toisinaan hän taas sanoo, että olosuhteita pitää parantaa. Hän ei usko, että pahasta voitaisiin hankkiutua eroon kerralla. Mädännäisyyden poistaminen kokonaan olisi hänelle ’liian radikaalia’. ’Taivaan tähden’, hän varoittaa, ’älkää olko liian hätäisiä!’ Hän haluaa muuttaa asioita vähitellen, vähän kerrallaan. Otetaan esimerkiksi sota. Uudistusmielinen myöntää tietenkin sodan olevan paha asia; se on silkkaa murhaamista ja sivilisaatiomme häpeäpilkku. Mutta ettäkö sotimisesta pitäisi luopua? Ei nyt sentään! Uudistusmielinen haluaa ’uudistaa’ sodan. Hän haluaa esimerkiksi ’aserajoituksia’. Vähemmällä aseistuksella tappaisimme hänen mukaansa vähemmän ihmisiä. Hän haluaa ’inhimillistää’ sodankäynnin, tehdä teurastuksesta niin sanoaksemme kunniallisempaa.
Jos soveltaisit tällaista ajattelua yksityiselämääsi, et antaisi poistaa mätää hammasta suustasi kerralla. Sitä pitäisi vetää irti vähän tänään, vähän lisää ensi viikolla ja niin edelleen kuukausien ja vuosien ajan, ja vasta sitten olisit valmis sen kokonaan poistamiseen, joten ei kai se sitten enää niin paljon sattuisi. Juuri tämä on uudistusmielisen logiikka. Älä ole liian hätäinen, älä vedä mätää hammasta kerralla.
Uudistaja ajattelee, että hän voi lakien avulla tehdä ihmisistä parempia. ’Säädetään uusi laki’, hän sanoo aina kun jokin menee pieleen. ’Pakotetaan ihmiset olemaan hyviä.’
Hän unohtaa kokonaan, että jo satojen ja jopa tuhansien vuosien ajan on säädetty lakeja, joilla on yritetty pakottaa ihmiset olemaan ’hyviä’, eikä ihmisluonto ole muuttunut siitä miksikään. Meillä on niin paljon lakeja, että parhaita yliopistoja käyneet asianajajatkin eksyvät niiden viidakkoon. Tavallinen ihminen ei enää pysty sanomaan, mikä on lain edessä oikein ja mikä väärin, mikä on oikeudenmukaista, mikä totta ja mikä valhetta. Erityinen tuomareiden luokka päättää mikä on rehellistä ja mikä epärehellistä; milloin on oikein varastaa ja millä tavalla; milloin huijaus on laillinen ja milloin ei; milloin murhaaminen on oikein ja milloin se taas on rikos; millainen univormu antaa oikeuden tappaa ja millainen ei. Tämän kaiken määrittämiseen tarvitaan paljon lakeja; ja niitä lainsäätäjät ovat säätäneetkin jo vuosisatoja (hyvällä kuukausipalkalla). Ja silti me tarvitsemme aina vain lisää uusia lakeja, koska mitkään edelliset lait eivät ole vielä onnistuneet tekemään meistä ’hyviä’.
Yhä vain lainsäätäjä yrittää pakottaa ihmiset olemaan hyviä. Jos olemassa olevat lait eivät ole tässä onnistuneet, pitää säätää uusia ja ankarampia lakeja. Kovemmat rangaistukset ehkäisevät ja vähentävät rikollisuutta, sanoo lainsäätäjä. Ja näiden rangaistusten toteuttamiseksi hän on valmis nojaamaan juuri niihin ihmisiin, jotka ovat varastaneet kansalta koko maapallon.
Jos joku on tappanut toisen liike-elämässä tapahtuneiden erimielisyyksien vuoksi, rahaa tai jotakin muuta etuisuutta koskevien, ei uudistusmielinen myönnä, että raha ja rahanhimo nostaisivat ihmisissä esiin näiden pahimmat puolet ajaen ihmisiä rikokseen ja murhaan. Sen sijaan hän väittää, että toisen ihmisen tahallinen tappaminen ansaitsee kuolemanrangaistuksen, ja on samantien valmis auttamaan hallitustaan lähettämään aseistettuja joukkoja johonkin vieraaseen maahan toteuttamaan siellä joukkoteurastuksen.
Uudistaja ei kykene ajattelemaan selkeästi. Hän ei ymmärrä, että jos ihmiset käyttäytyvät huonosti, se johtuu siitä että he uskovat hyötyvänsä siitä jotenkin. Uudistajan mukaan uusi laki muuttaisi kaiken. Hän on synnynnäinen kieltolakiuskovainen: hän haluaa julistaa pahuuden laittomaksi. Jos joku esimerkiksi menettää työpaikkansa, masentuu sen vuoksi ja alkaa ryypätä unohtaakseen ongelmansa, ei uudistusmielisen mieleen juolahda auttaa häntä löytämään työtä. Ei, vaan ryyppääminen pitäisi kieltää, hän väittää. Hän uskoo tehneensä sinusta paremman ihmisen, kun et enää ryyppää avoimesti kapakassa, vaan teet sen salaa kuunvalossa kellarissa. Aivan samalla tavalla hän haluaa tehdä sinusta paremman ihmisen sitä kautta mitä syöt, miten vietät aikaasi, mitä ajattelet ja mitä tunnet.
Hän kieltäytyy tajuamasta, että hänen ’parannuksensa’ luovat pahempia ilmiöitä kuin niiden oletetaan poistavan; että ne aiheuttavat vain petosta, korruptiota ja moraalittomuutta. Hän pistää ihmiset vakoilemaan toisiaan ja uskoo näin parantaneensa ’yleistä moraalia’. Hän uskoo tehneensä sinusta paremman pakotettuaan sinut tekopyhäksi.
En halua pidätellä sinua enää kauempaa tässä uudistajassa. Tapaamme hänet uudelleen poliitikkona. Haluamatta mitenkään olla julma häntä kohtaan, voin suoraan sanoa, että kun uudistaja on rehellinen, hän on hölmö; ja kun hän on poliitikko, hän on roisto. Kummassakaan tapauksessa, kuten tulemme näkemään, hän ei kykene ratkaisemaan ongelmaamme eli kuinka tehdä maailmasta parempi paikka elää.
Poliitikko on uudistajan lähisukulainen. Uudistaja sanoo: ’Säädetään uusi ja laki ja pakotetaan ihmiset olemaan hyviä.’ Poliitikko sanoo: ’Antakaa minun säätää se laki, niin asiat muuttuvat paremmiksi.’
Poliitikon erottaa aina hänen tavastaan puhua. Useimmissa tapauksissa hän on huijari, joka haluaa vain kiivetä sinun kauttasi valtaan. Sinne päästyään hän unohtaa juhlalliset lupauksensa ja ajattelee vain omaa kunnianhimoaan ja omia etujaan.
Ollessaan rehellinen poliitikko johtaa sinua yhtä harhaan kuin kuka tahansa muukin huijari. Ehkä enemmänkin, koska olet asettanut toivosi häneen, ja pettymys on sitä suurempi kun hän ei onnistukaan saamaan aikaan mitään hyvää.
Uudistaja ja poliitikko ovat molemmat väärillä raiteilla. Yritys muuttaa ihmisiä laeilla on kuin yrittäisi muuttaa naamaansa muuttamalla peiliä. Sillä ihmiset tekevät lait eivätkä lait ihmisiä. Laki pelkästään heijastaa ihmisiä sellaisina kuin he ovat, aivan kuten peili heijastaa naaman sellaisena kuin se on.
’Mutta laki estää ihmisiä tulemasta rikollisiksi’, uudistaja ja poliitikko väittävät.
Jos näin olisi, jos laki todellakin estäisi rikoksia, niin mitä enemmän lakeja sen parempi. Lopulta meillä olisi niin paljon lakeja, ettei enää olisi rikoksia lainkaan. No, miksi hymyilet? Koska tiedät, että se on hölynpölyä. Tiedät, että laki voi vain rangaista rikoksista, ei estää niitä.
Jos joskus tulisi aika, jolloin laki pystyisi lukemaan ihmisen mieltä ja löytämään sieltä hänen aikomuksensa tehdä jokin rikos, niin silloin se saattaisi pystyä estämään sen. Sellaisessa tapauksessa lailla ei kuitenkaan olisi poliiseja apunaan toimittamassa tätä estämistä, koska he olisivat itse vankilassa. Ja jos lain toimeenpano olisi rehellistä ja puolueetonta, ei myöskään olisi sen enempää tuomareita kuin lainsäätäjiäkään, koska he olisivat pitämässä seuraa poliiseille.
Mutta vakavasti puhuen, kuinka laki voi nykytilanteessa ehkäistä rikollisuutta? Sen se voi tehdä vain silloin, kun aikomus tehdä rikos on julistettu julki tai se on muutoin tullut tietoon. Sellaiset tapaukset ovat hyvin harvinaisia. Kukaan ei mainosta rikollisia suunnitelmiaan. Siten väite, jonka mukaan laki estäisi rikoksia, on täysin perusteeton.
’Entä rangaistuksen pelko’, esität vastalauseen, ’eikö se estäkin rikoksia?’
Jos niin olisi, rikollisuus olisi kadonnut jo aikoja sitten, koska laki on varmasti rangaissut aivan tarpeeksi. Koko ihmiskunnan kokemus osoittaa epätodeksi ajatuksen, että rangaistus estäisi rikoksia. On sen sijaan huomattu, etteivät kaikkein kovimmatkaan rangaistukset pelota ihmisiä ja estä heitä lähtemästä rikoksen teille.
Englannissa, niin kuin muissakin maissa, oli tapana rangaista paitsi murhasta niin myös monista pienemmistä rikoksista kuolemalla. Se ei silti estänyt muita tekemästä aivan samoja rikoksia. Sitten ihmisiä teloitettiin julkisesti hirttämällä, teräksisellä renkaalla kuristamalla tai giljotiinilla, tarkoituksena herättää suurempaa pelkoa. Silti kaikkein pelätyimmätkään rangaistukset eivät onnistuneet estämään tai vähentämään rikollisuutta. On havaittu, että julkisilla teloituksilla on ihmisiin raaistava vaikutus, ja on kirjallisia merkintöjä tapauksista, joissa teloituksia seuraamassa olleet ovat välittömästi lähteneet itse tekemään saman rikoksen, jonka rangaistusta he ovat juuri olleet todistamassa. Tästä syystä julkiset teloitukset lakkautettiin: niistä oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Tilastojen mukaan rikollisuudessa ei ole tapahtunut kasvua niissä maissa, joissa kuolemanrangaistuksesta on kokonaan luovuttu.
Tietysti voi olla myös tapauksia, joissa rangaistuksen pelko estää rikoksen, mutta yleisesti ottaen se tekee rikollisesta vain varovaisemman, niin että hänen kiinnisaamisensa on vaikeampaa.
Yleisesti ottaen on kahdentyyppisiä rikoksia. Toiset tehdään vihan tai tunnekuohun vallassa, eikä silloin pysähdytä miettimään seurauksia. Näihin rikoksiin ei siis rangaistuksen pelolla ole mitään vaikutusta. Toiset rikokset tehdään kylmän harkitsevasti, usein ammattimaisesti, ja näissä tapauksessa rangaistuksen pelko saa rikollisen vain olemaan jättämättä johtolankoja. On ammattirikollisen tunnettu luonteenpiirre uskoa, että hän on riittävän ovela välttääkseen pidätyksen, riippumatta siitä kuinka usein hän on jäänyt kiinni. Hän syyttää aina erityisiä olosuhteita, jotain sattumanvaraista seikkaa tai ’huonoa onnea’ kiinnijäämisestään. ’Ensi kerralla olen varovaisempi’, hän sanoo; tai ’toista kertaa en luota kaveriini’. Mutta juuri koskaan hänellä ei ole pienintäkään aikomusta jättää rikosta tekemättä hänelle siitä kiinnijäätyään langetettavan rangaistuksen takia. Olen tuntenut tuhansia rikollisia, joista tuskin yksikään on koskaan ottanut huomioon mahdollisesti seuraavaa rangaistusta.
Juuri siksi, ettei rangaistuksen pelolla ole mitään pelottavaa vaikutusta, rikollisuus jatkuu kaikista laeista ja oikeusistuimista, kaikista vankiloista ja teloituksista huolimatta.
Mutta oletetaan, että rangaistus todella toimisi pelotteena. Eikö silloin pitäisi olla erityisen voimakkaita syitä, jotka saisivat ihmiset tekemään rikoksia niistä langetettavista kauheista rangaistuksista huolimatta?
Mitä ovat nuo syyt?
Jokainen vanginvartija osaa kertoa sinulle, että kun on paljon työttömyyttä, kun eletään kovia aikoja, vankilat ovat täynnä. Tämä tosiasia on todettu myös rikosten syitä tutkittaessa. Suurin osa rikoksista johtuu suoraan olosuhteista, tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Siksi vankien ehdoton enemmistö on peräisin köyhistä luokista. On osoitettu, että köyhyys ja työttömyys sekä niiden synnyttämä kurjuus ja epätoivo ovat rikosten pääsyitä. Onko yhtään lakia, joka estäisi köyhyyttä ja työttömyyttä?
Onko olemassa lakia, joka poistaisi näitä rikollisuuden pääsyitä? Eikö kaikki lait olekin suunniteltu pitämään yllä olosuhteita, jotka tuottavat köyhyyttä ja kurjuutta, ja jotka näin ollen tuottavat koko ajan lisää rikollisuutta?
Ajattelepa, jos talosi vesiputki alkaa vuotaa. Pistät vuotokohdan alle ämpärin keräämään tippuvaa vettä. Voit jatkaa ämpäreiden vaihtamista ja asettelua, mutta ellet korjaa rikkoontunutta putkea, vuoto jatkuu, kirositpa sitä sitten miten paljon tahansa.
Täydet vankilamme ovat näitä ämpäreitä. Säädä niin paljon lakeja kuin haluat, rankaise rikollisia kuin vain pystyt, mutta vuoto jatkuu kunnes korjaat rikkoontuneen yhteiskunnan putken.
Haluaako uudistaja tai poliitikko todella korjata tuon putken?
Olen sanonut, että suurin osa rikoksista on taloudesta johtuvia. Ne liittyvät siis rahaan, omistukseen, haluun saada jotakin pienimmin mahdollisin ponnistuksin, turvata toimeentulo tai varallisuus vilpillisin keinoin.
Mutta tämähän juuri on meidän koko elämämme ja koko sivilisaatiomme halu. Niin kauan kuin olemassaolomme perustuu tämän kaltaiselle hengelle, onko edes mahdollista poistaa rikollisuutta? Niin kauan kuin yhteiskuntaa rakennetaan ’ota kaikki minkä irti saat’ -periaatteella, meidän täytyy jatkaa elämäämme siten. Jotkut yrittävät elää siten ’lainmukaisesti’; toiset rohkeammat, häikäilemättömämmät tai epätoivoisemmat elävät siten lain ulkopuolella. Kaikki tekevät kuitenkin lopulta samaa asiaa, ja se asia on se rikos - eikä se tapa, jolla se tehdään.
Ne, jotka pystyvät ryöstämään lakien mukaan, kutsuvat niitä toisia rikollisiksi. Suurin osa laeista on tehty näitä ’laittomia’ rikollisia - ja mahdollisesti tulevia sellaisia - varten.
’Laittomat’ rikolliset saadaan usein kiinni. Heidän tuomionsa ja rangaistuksensa riippuu pääasiassa siitä, kuinka hyvin he ovat menestyneet rikollisella urallaan. Mitä menestyksekkäämpi rikollinen ura on ollut, sitä pienempi on tuomion todennäköisyys ja sitä kevyempi on rangaistus. Tehdyt rikokset eivät viime kädessä määrää heidän kohtaloaan, vaan heidän kykynsä palkata kalliit asianajajat, heidän poliittiset ja sosiaaliset suhteensa, heidän rahansa ja vaikutusvaltansa. Yleensä nimenomaan joku köyhä kaveri, jolla ei ole ystäviä, saa kokea lain koko painon harteillaan; hän saa pikaisen ’oikeuskäsittelyn’ ja raskaimmat rangaistukset. Hänellä ei ole mahdollisuutta niihin lukemattomiin viivytyksiin, joita laki tarjoaa rikkaammille rikollisille, sillä vetoomukset korkeampiin asteisiin ovat kallista ylellisyyttä, jota rahaton rikollinen ei voi itselleen suoda. Tästä syystä rikkaita tapaa vain harvoin telkien takana; joskus heitä tosin ’todetaan syyllisiksi’, mutta harvoin todella rangaistaan. Et myöskään löydä monia ammattirikollisia vankiloista. He tuntevat systeemin; heillä on ystäviä ja suhteita; ja usein heillä on myös rahaa millä voidella oikeita ihmisiä päästäkseen läpi lakien viidakosta. Vankiloistamme ja rangaistuslaitoksistamme löytyvät vain yhteiskuntamme köyhimmät, satunnaiset rikolliset, jotka yleensä ovat työmiehiä tai maalaispoikia, jotka köyhyys, epäonni, lakkoilu, työttömyys ja yleinen avuttomuus ovat ajaneet telkien taakse.
Muuttaako laki ja heidän kärsimänsä rangaistus heitä vähimmässäkään määrin? Tuskin. He tulevat vankiloista ulos heikossa henkisessä ja fyysisessä kunnossa, väärinkohtelun ja vankilassa kärsimänsä tai todistamansa julmuuden kovettamina, kohtalonsa katkeroittamina. Heidän täytyy palata samoihin olosuhteisiin, jotka tekivät heistä lainrikkojia alunperinkin, mutta nyt heidät on lisäksi leimattu ’rikollisiksi’, heitä halveksutaan yleisesti ja jopa heidän entiset ystävänsä ylenkatsovat heitä. Lisäksi poliisi vainoaa ja jahtaa heitä nyt, kun heillä on ’rikosrekisteri’. Eipä mene kauan, kun monet heistä ovat taas telkien takana.
Näin meidän yhteiskunnallinen karusellimme pyörii. Ja kaiken aikaa ne olosuhteet, jotka tekivät noista onnettomista rikollisia, jatkavat uuden sadon tuottamistaan, ja ’laki ja järjestys’ jatkuu kuten ennenkin, ja uudistusmielisellä ja poliitikolla pitää kiirettä, kun heidän täytyy laatia lisää lakeja.
Tuottoisa bisnes tämä lainsäädäntöbisnes. Oletko koskaan pysähtynyt miettimään haluavatko oikeuslaitos, poliisi tai koko niin sanottu oikeuskoneisto todella lakkauttaa rikollisuuden? Onko se poliisin, etsivän, sheriffin, tuomarin, asianajajan, vankilaurakoitsijoiden, vartijoiden, vahtien, apulaissheriffien ja tuhansien muiden, jotka elävät ’oikeuden jakamisesta’, intresseissä, että rikollisuudesta päästäisiin eroon? Jos ajatellaan, ettei olisi rikollisia, olisiko noilla ’oikeuden jakajilla’ töitä? Voitaisiinko sinua verottaa heidän elättämisekseen? Eikö heidän silloin täytyisi tehdä jotain rehellistä työtä?
Mietipä sitä ja pohdi, eikö rikollisuus olekin tuottoisampi tulonlähde näille ’oikeuden käyttäjille’ kuin mitä se on rikollisille itselleen. Voitko perustellusti uskoa, että he todella haluaisivat lakkauttaa rikollisuuden?
Heidän ’bisneksensä’ on vangita ja rangaista rikollisia; sen sijaan ei ole heidän intresseissään päästä eroon rikollisuudesta, sillä se tuo heille leipää ja voita sen päälle. Tästä syystä he eivät tarkastele rikollisuuden syitä. He ovat varsin tyytyväisiä tilanteeseen sellaisena kuin se on. He ovat olemassa olevan ’oikeus ja rangaistus’ -järjestelmän vankkumattomia kannattajia, ’lain ja järjestyksen’ esitaistelijoita. He ottavat ’rikollisia’ kiinni ja rankaisevat heitä, mutta rikollisuuden ja sen syyt he jättävät täysin rauhaan.
’Mitä varten laki sitten on olemassa?’ vaadit vastausta.
Lain tarkoitus on ylläpitää olemassa olevia olosuhteita, säilyttää ’laki ja järjestys’. Uusia lakeja säädetään jatkuvasti ja niiden kaikkien tarkoitus on puolustaa ja säilyttää nykyinen asiaintila. ’Ihmisten kehittämiseksi’, kuten uudistaja sanoo; ’olosuhteiden parantamiseksi’, kuten poliitikko sinulle vakuuttelee.
Uudet lait jättävät kuitenkin ihmiset silleen ja olosuhteetkin säilyvät kokonaisuudessaan samoina. Kapitalismin ja palkkaorjuuden alkuajoista lähtien on säädetty miljoonia lakeja, mutta kapitalismi ja palkkaorjuus ovat yhä olemassa. Totuus on, että lakien tarkoitus on vain tehdä kapitalismista vahvempi ja säilyttää työläisten alamaisuus. Poliitikon asia ja ’politiikan tieteen’ tehtävä on saada sinut uskomaan, että laki suojelisi sinua ja sinun etujasi, kun tosiasiassa sen tarkoitus on vain ylläpitää järjestelmää, joka ryöstää, huiputtaa ja orjuuttaa sinun ruumiisi ja mielesi. Kaikki yhteiskunnan instituutiot ovat olemassa vain tämän yhden syyn takia: juurruttaa sinuun kunnioitus lakia ja hallintoa kohtaan, herättää sinussa pelonsekaista kunnioitusta sen auktoriteettia ja pyhyyttä kohtaan, ja siten tukea yhteiskuntarakennetta, joka lepää sinun tietämättömyytesi ja tottelevaisuutesi varassa. Asian suuri salaisuus on siinä, että herrat haluavat pitää varastamansa omaisuuden. Laki ja hallinto ovat keino, jolla he sen tekevät.
Lakien ja hallintojen asioissa ei ole mitään suurta mysteeriä. Niissä ei myöskään ole mitään pyhää. Lakeja säädetään ja kumotaan; vanhoja lakeja lakkautetaan ja uusia tehdään niiden tilalle. Se on kaikki ihmisten tekemää, inhimillistä, ja siksi erehtyväistä ja väliaikaista. Siinä ei ole mitään ikuista tai pysyvää. Säädettiin sitten mitä tahansa lakeja ja muutettiin niitä miten tahansa, niillä on aina yksi tarkoitus: pakottaa ihmiset tekemään tiettyjä asioita, estää heitä tekemästä toisia asioita tai rangaista niistä. Tämä tarkoittaa sitä, että lakien ja hallinnon ainoa tarkoitus on hallita ihmisiä, estää heitä tekemästä sitä mitä he haluavat ja määrätä heidät tekemään jotakin, mitä jotkut muut haluavat heidän tekevän.
Mutta miksi ihmisiä täytyy estää tekemästä sitä mitä he haluavat tehdä? Ja mitä he oikein haluavat tehdä?
Jos mietit tätä tarkemmin niin huomaat, että ihmiset haluavat elää, tyydyttää tarpeitaan ja nauttia elämästä. Tässä kaikki ihmiset ovat samanlaisia, kuten olen jo aiemmin osoittanut. Mutta jos ihmisiä estetään elämästä ja nauttimasta elämästään, niin joukossamme täytyy olla niitä, joiden intresseissä tällainen on.
Joten tosiasia on tämä: on todellakin olemassa ihmisiä, jotka eivät halua meidän elävän ja nauttivan elämästämme, koska he ovat riistäneet siitä kaiken ilon eivätkä he halua antaa sitä meille takaisin. Kapitalismi on tehnyt tämän ja sen on tehnyt myös hallinto, joka palvelee kapitalismia. Se, että ihmisten annettaisiin nauttia elämästään tarkoittaisi sitä, että heidän riistämisensä ja sortamisensa täytyisi loppua. Siksi kapitalismi tarvitsee hallituksen ja siksi meidät opetetaan kunnioittamaan ’lain pyhyyttä’. Meidät on saatu uskomaan, että lain rikkominen on rikollista, vaikka lain rikkominen ja rikollisuus ovatkin usein täysin eri asioita. Meidät on saatu uskomaan, että jokainen teko lakia vastaan on pahaksi yhteiskunnalle, vaikka se saattaisi olla pahaksi vain herroille ja riistäjille. Meidät on saatu uskomaan, että kaikki mikä uhkaa rikkaiden omaisuutta on ’pahaa’ ja ’väärin’ kuin myös että kaikki mikä heikentäisi kahleitamme ja tuhoaisi orjuuttamme on ’rikollista’.
Lyhyesti ilmaistuna aikojen saatossa on kehittynyt tietty ’moraalisuuden’ muoto, joka hyödyttää vain herroja ja hallitsijoita - luokkamoraali; oikeastaan se on orjamoraalia, koska se pitää meidät orjuudessa. Ja kuka tahansa tätä orjamoraalia vastustaakaan, häntä kutsutaan ’pahaksi’, ’moraalittomaksi’, ’rikolliseksi’, ’anarkistiksi’.
Jos minä ryöstäisin sinulta kaiken mitä sinulla on ja sen jälkeen vakuuttaisin sinulle, että tekoni koituu sinun parhaaksesi ja että sinun tulee tästedes suojella ryöstösaalistani muilta, olisi se todella ovela jekku minulta, eikö vain? Se takaisi minulle varastamani omaisuuden hallinnan. Oletetaan vielä, että saisin sinut vakuuttumaan siitä, että meidän täytyy luoda sääntö, jonka mukaan kukaan ei saa koskea minun varastamaani omaisuuteen, ja jonka mukaan minä saan jatkaa sen keräämistä samaan tapaan, ja että tämä järjestely on oikeudenmukainen ja todellakin sinun etujesi mukainen. Jos me todella toteuttaisimme tuon hullun suunnitelman, niin meillähän olisi sama hallinnon ja kapitalismin ’laki ja järjestys’ kuin mikä meillä nytkin on.
Tietenkään laeilla ei ole mitään voimaa, jos ihmiset eivät usko niihin eivätkä noudata niitä. Niinpä ensin täytyykin saada heidät uskomaan, että lait ovat ’välttämättömiä’ ja hyväksi heille. Vielä parempi, jos heidät saadaan uskomaan, että he itse tekevät nuo lait. Silloin he ovat halukkaita ja innokkaita noudattamaan niitä. Tätä kutsutaan demokratiaksi: ihmiset saadaan uskomaan, että he ovat itse omia herrojaan ja että he ihan itse säätävät maansa lait. Tämä on se suuri etu mikä demokratialla tai tasavallalla on suhteessa monarkiaan. Entisinä aikoina hallinnoinnin ja ihmisten ryöstämisen bisnes oli paljon vaikeampaa ja vaarallisempaa. Kuninkaan tai feodaaliherran täytyi pakottaa ihmiset väkivalloin palvelemaan itseään. Hän palkkasi aseistautuneita joukkoja saadakseen alamaisensa alistumaan ja osoittamaan hänelle kunnioitusta. Tämä kaikki tuli kalliiksi ja oli vaivalloista. Paremmaksi keinoksi havaittiin väestön ’kasvattaminen’ uskomaan siihen, että he olivat kuninkaalle ’velkaa’ uskollisuutensa ja palveluksensa. Hallitseminen tuli näin paljon helpommaksi, mutta vieläkin ihmiset tiesivät, että kuningas heitä hallitsi ja määräsi. Tasavalta sen sijaan on paljon turvallisempi ja mukavampi hallitsijoille, koska siellä ihmiset kuvittelevat itse olevansa valtiaita. Ja täysin riippumatta siitä, kuinka riistettyjä ja sorrettuja ihmiset todellisuudessa ovat, ’demokratiassa’ he luulevat olevansa vapaita ja itsenäisiä.
Siksi esimerkiksi keskivertotyömies Yhdysvalloissa pitää itseään vapaana kansalaisena, vaikkei hänellä ole sen enempää sananvaltaa maansa hallitsemiseen kuin nälkiintyneellä maatyöläisellä oli tsaarinajan Venäjällä. Keskivertotyömiehemme pitää itseään vapaana, vaikka tosiasiassa hän on pelkkä palkkaorja. He uskoo nauttivansa ’vapaudesta tavoitella onnea’ samaan aikaan kun hänen päivänsä, viikkonsa, vuotensa ja koko hänen elämänsä on kiinnitetty kaivoksen tai tehtaan pomolle.
Tyranniassa elävät ihmiset tietävät olevansa orjuutettuja ja kapinoivat toisinaan.. Yhdysvaltain kansa on orjia huomaamatta sitä itse. Siksi Yhdysvalloissa ei ole vallankumouksia.
Moderni kapitalismi on viisas. Se tietää menestyvänsä parhaiten ’demokraattisten’ instituutioiden alla, kun kansa valitsee edustajansa lainsäädäntöelimiin ja pääsee epäsuorasti äänestämään jopa presidentistä. Kapitalistit eivät piittaa siitä ketä tai miten äänestät, republikaaneja vai demokraatteja. Mitä väliä sillä heille on? Äänestit sitten ketä tahansa, hän turvaa varmasti ’lain ja järjestyksen’ ja pitää asiat sellaisina kuin ne ovat. Vallanpitäjille tärkeintä on se, että sinä uskot edelleen vallitsevaan järjestelmään ja ylläpidät sitä. Siksi he käyttävät miljoonia kouluihin, oppilaitoksiin ja yliopistoihin, joissa sinut ’kasvatetaan’ uskomaan valtioon ja kapitalismiin. Politiikka ja poliitikot, kuvernöörit ja lainsäätäjät ovat vain heidän sätkynukkejaan. He pitävät huolen siitä, ettei mitään heidän etujensa vastaisia lakeja säädetä. Aina silloin tällöin he järjestävät kamppailunäytöksen tiettyjä lakeja vastaan ja toisten puolesta, muutoinhan peli menettäisi kiinnostavuutensa sinun silmissäsi. Olivat lait sitten mitä tahansa, herrat pitävät huolen siitä, etteivät ne häiritse heidän bisneksiään. Ja kuten arkikokemukset osoittavat, heidän hyvin palkatut lakimiehensä kyllä tietävät, kuinka mikä tahansa laki saadaan hyödyttämään suurpääomaa.
Silmäänpistävä esimerkki tästä on kuuluisa Shermanin Anti-Trust laki. Järjestäytyneet työläiset käyttivät tuhansia dollareita ja vuosikausien energian tämän lain läpiviemiseen. Se oli suunnattu kohti kasvavaa kapitalistista monopolia, pääoman voimakkaita konserneja vastaan, jotka määräilivät lainsäätäjiä ja oikeuslaitosta halliten työläisiä rautanyrkillä. Pitkällisen ja kalliin kamppailun jälkeen Shermanin laki saatiin viimein läpi, ja työväen johtajat ja poliitikot puhuivat juhlapuheissaan lain myötä alkaneesta ’uudesta aikakaudesta’, kuten he innokkaasti asiaa kuvasivat raatajia vakuutellen.
Mitä se laki on saanut aikaan? Trusteja se ei ole haitannut; ne ovat turvassa ja hyvinvoipia; ne ovat itse asiassa kasvaneet ja moninkertaistuneet. Ne hallitsevat maata ja kohtelevat työläisiään kuin alhaisia orjia. Ne ovat voimakkaampia ja menestyksekkäämpiä kuin koskaan aiemmin.
Mutta yhden tärkeän asian Shermanin laki sai aikaan. Se säädettiin erityisesti ’työväen etujen’ puolustamiseksi, mutta se käännettiin työläisiä ja heidän ammattiliittojaan vastaan. Sitä käytetään nyt hajottamaan työväen organisaatioita, koska ne ovat ’vapaan kilpailun esteitä’. Ammattiliitot kärsivät nyt jatkuvasti Anti-Trust laista, kun taas kapitalistiset trustit jatkavat kulkuaan ilman häiriöitä.
Ystäväni, tarvitseeko minun kertoa lahjonnasta ja irstailusta politiikassa, tuomioistuinten korruptiosta ja kehnosta ’oikeuden’ jakamisesta? Tarvitseeko minun muistuttaa sinua suurista öljyskandaaleista ja tuhansista pienemmistä jokapäiväisistä tapahtumista? Olisi loukkaus sinun älyäsi kohtaan viipyillä liikaa noissa yleisesti tiedetyissä aiheissa, sillä ne ovat olennainen osa politiikkaa kaikissa maissa.
Suurin vääryys ei ole siinä, että poliitikot ovat korruptoituneita ja lainkäyttö on epäoikeudenmukaista. Jos nämä olisivatkin ainoat ongelmat, voisimme uudistusmielisen lailla yrittää ’puhdistaa’ politiikan ja työskennellä ’oikeudenmukaisemman hallinnon’ puolesta. Mutta kun nämä eivät ole varsinainen ongelma. Ongelma ei ole likaisessa politiikassa, vaan siinä että koko poliittinen peli on mätä. Ongelma ei ole lain toteuttamisen epäkohdissa, vaan siinä että laki itsessään on ihmisten alistamisen ja sorron väline.
Koko lain ja hallinnon järjestelmä on koneisto, joka pitää työläiset orjina ja ryöstää heiltä heidän raadantansa hedelmät. Jokainen yhteiskunnallinen ’uudistus’, jonka toteutuminen riippuu laista ja hallinnosta, on jo täten tuomittu epäonnistumaan.
’Entä liitto’, ystäväsi huudahtaa; ’ammattiliittohan on työläisen paras puolustus.’