Venäjän valtiota johtavat bolsevikit, jotka tunnetaan myös kommunistisena puolueena. He pääsivät valtaan vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen seurauksena[i].
Tuo vallankumous oli tärkein tapahtuma maailmassa sitten Ranskan vallankumouksen 1789 - 1793. Sen merkitys oli sitäkin suurempi, koska se pureutui paljon syvemmälle yhteiskunnan perustuksiin. Ranskan vallankumous haki poliittista vapautta ja tasa-arvoa, uskoen sen myötä takaavansa veljeyden ja hyvinvoinnin kaikille. Se oli mahtava harppaus eteenpäin edistyksen tiellä ja se muutti lopulta koko Euroopan poliittiset kasvot. Se lakkautti monarkian Ranskassa, muodosti tasavallan ja antoi kuoliniskun feodalismille, kirkon ja aateliston absoluuttiselle vallalle. Sen vaikutukset ulottuivat kaikkiin edistyksellisiin Euroopan maihin ja edistivät niiden demokratian henkeä.
Pohjimmiltaan se ei kuitenkaan muuttanut mitään. Se oli poliittinen vallankumous, jonka tarkoituksena oli taata poliittiset vapaudet ja oikeudet. Nepä se tosiaankin takasi. Ranska on nykyään ’demokratia’ ja sen motto ’vapaus, veljeys, tasa-arvo’ on kirjoitettu jopa joka ikisen vankilan seinään. Se ei vapauttanut ihmistä riistosta ja sorrosta; ja sitä kuitenkin loppujen lopuksi eniten tarvittaisiin.
Ranskan vallankumous antoi hallintovallan aristokratian ja aateliston sijaan keskiluokille, porvaristolle. Se antoi tiettyjä perustuslaillisia oikeuksia viljelijöille ja työläisille, jotka siihen asti olivat olleet pelkkiä orjia. Porvariston valta, sen hallinta teollisuudesta, teki kuitenkin viljelijästä sen alhaisen alamaisen ja muutti kaupunkien työläiset palkkaorjiksi.
Toisin ei voisi ollakaan, koska vapaus on pelkkä tyhjä sana niin kauan kuin sinua pidetään taloudellisessa riippuvaisuudessa. Kuten olen jo aiemmin huomauttanut, vapaus tarkoittaa että sinulla on oikeus tehdä tietty asia; mutta jos sinulla ei ole mahdollisuutta tehdä sitä, on tuo oikeus pelkkää pilkantekoa. Mahdollisuus taas riippuu taloudellisesta tilanteestasi, oli poliittinen tilanne sitten mikä hyvänsä. Ihminen, joka on pakotettu elinikäiseen orjuuteen pitääkseen itsensä ja perheensä hengissä, ei hyödy mitään poliittisista oikeuksista.
Niin mahtava kuin Ranskan vallankumous olikin askeleena kohti vapautumista kuninkaan ja aateliston itsevallasta, se ei kyennyt saavuttamaan mitään todellista vapautta koska se ei taannut ihmisen taloudellisia mahdollisuuksia ja itsenäisyyttä.
Tästä syystä Venäjän vallankumous oli paljon merkittävämpi kuin mikään aiempi mullistus. Se ei ainoastaan lakkauttanut tsaarin absoluuttista valtaa; se teki jotakin paljon tärkeämpää: se tuhosi omistavien luokkien, maaherrojen ja teollisuuskapitalistien taloudellisen vallan. Tästä syystä se on koko historian suurin tapahtuma, ensimmäinen ja ainoa kerta kun mitään sellaista on yritetty.
Ranskan vallankumous ei olisi kyennyt tätä tekemään, koska tuohon aikaan ihmiset vielä uskoivat, että poliittinen vapautuminen riittäisi tekemään ihmisistä vapaita ja tasa-arvoisia. He eivät vielä käsittäneet, että kaiken vapauden lähtökohtana on talous. Tämän tarkoituksena ei ole millään muotoa vähätellä Ranskan vallankumousta; aika ei vain vielä ollut kypsä perustavampaan taloudelliseen muutokseen.
Venäjän vallankumous oli tältä osin valistuneempi tapahtuessaan 128 vuotta myöhemmin. Se pureutui ongelmien juuriin. Tiedettiin, ettei mikään poliittinen vapaus hyödyttäisi mitään, elleivät talonpojat saisi maita ja työläiset tehtaita haltuunsa, niin ettei heidän tarvitsisi pysyä maanomistajien ja teollisuuskapitalistien armoilla.
Venäjän vallankumous ei saavuttanut tätä tietenkään yhdessä yössä. Vallankumoukset, kuten kaikki muukin, kasvavat: ne alkavat pienestä, kasvattavat voimaansa, kehittyvät ja leviävät.
Venäjän vallankumous alkoi sodan aikana kansan ollessa tyytymätöntä kotona ja armeijan rintamalla. Maa oli väsynyt taistelemiseen; se oli uupunut nälästä ja kurjuudesta. Sotilaat olivat saaneet tarpeekseen verilöylyistä; he alkoivat kysellä, miksi heidän täytyy tappaa tai tulla tapetuiksi - ja kun sotilaat alkavat esittää kysymyksiä, ei yksikään sota voi jatkua enää pitkään.
Tsaarin hallinnon hirmuvalta ja turmeltuneisuus lisäsivät öljyä tuleen. Hovi oli julkisen skandaalin kourissa Rasputinin irstaillessa keisarinnan kanssa ja hoidellessa valtion asioita tsaaripariin kohdistuvan vaikutusvaltansa kautta. Vehkeily, lahjonta ja kaikenlainen turmelus rehottivat. Armeijan rahoja kavallettiin korkea-arvoisten upseerien toimesta ja sotilaat joutuivat taisteluihin ilman ammuksia ja tarvikkeita. Heidän saappaansa olivat puhki kuluneita eikä monilla ollut jalkineita lainkaan. Osa rykmenteistä kapinoi; osa kieltäytyi taistelemasta. Yhä useammin sotilaat alkoivat veljeillä ’vihollisen’ kanssa – kaltaistensa nuorten miesten kanssa, joilla oli ollut epäonni syntyä eri maahan; ja jotka venäläisten lailla oli määrätty sotaan ilman että he tiesivät, miksi heidän täytyy ampua tai tulla ammutuiksi. Suuret joukot laskivat aseensa ja palasivat koteihinsa. Siellä he kertoivat ihmisille rintaman hirvittävistä olosuhteista, järjettömistä verilöylyistä, kurjuudesta ja surkeudesta. Tämä lisäsi massojen tyytymättömyyttä, ja pian alkoi kuulua ääntä tsaaria ja hänen hallintoaan vastaan.
Tunteet kasvoivat päivä päivältä; veronkorotukset ja valtava pula ruoasta ja elintarvikkeista lietsoivat tätä tyytymättömyyttä ilmiliekkeihin.
Vallankumous puhkesi helmikuussa 1917. Kuten tällaisissa tapauksissa on tavallista, vallanpitäjät olivat tilanteelle täysin sokeita. Yksinvaltias ministereineen ja aristokraatit neuvonantajineen uskoivat kaikki kyseen olevan vain pienistä katulevottomuuksista, lakoista ja leipämellakoista. He kuvittelivat olevansa turvassa ja tilanteen herroja. Levottomuudet vain jatkuivat leviten koko maahan, ja piankin tsaari huomasi olevansa pakotettu luopumaan valtaistuimesta. Ei mennyt kauan, kun tuo kerran niin mahtava monarkki pidätettiin ja karkotettiin Siperiaan, jonne hän itse aiemmin oli lähettänyt tuhansia kuolemaan ja jossa hän perheineen sittemmin kohtasi tuomiopäivänsä[ii]. Venäjän yksinvaltius oli lakkautettu. Helmikuun vallankumous Euroopan vahvinta valtiota vastaan saavutettiin lähes laukauksitta.
’Kuinka se niin helposti tehtiin?’ sinä ihmettelet.
Romanovien hallinto oli rajatonta itsevaltiutta; Venäjä oli tsaarien alaisuudessa Euroopan orjuutetuin maa. Ihmisillä ei käytännössä ollut minkäänlaisia oikeuksia. Itsevaltiaan oikut olivat ylimpänä, poliisin käskyt korkeimpana lakina. Kansa eli köyhyydessä ja kärsi mitä raastavimmasta sorrosta. Ihmiset janosivat vapautta.
Yli sadan vuoden ajan olivat vapauden kannattajat ja vallankumoukselliset työskennelleet Venäjällä heikentääkseen tyrannihallinnon perustuksia, valistaen ihmisiä ja nostattaen heitä kapinaan alamaisuutta vastaan. Tämän liikkeen historia on täynnä mitä hienoimpien ihmisten omistautumista ja antaumusta. Tuhannet, jopa sadattuhannet heistä olivat kulkeneet kärsimysten tietä; he olivat täyttäneet vankilat, joutuneet kidutetuiksi ja heitetyiksi Siperian jäätäville erämaille kuolemaan. Liike alkoi yli sata vuotta sitten dekabristikapinasta perustuslain saamiseksi ja jatkui läpi vuosisadan, jolloin nihilistien ja vallankumouksellisten sankarilliset uhrautumiset pitivät vapauden liekkiä yllä. Tuon suuren marttyyriuden tarinalla ei ole vertaa ihmishistoriassa.
Taistelu vaikutti häviöön tuomitulta, sillä vapauksien täydellinen puuttuminen esti lähes täysin vapauden edelläkävijöiden mahdollisuudet saavuttaa ihmisiä ja sivistää massoja. Tsaarin valta oli hyvin suojattu runsaslukuisen poliisikunnan ja salaisten palveluiden toimesta, samoin kuin virallisen kirkon, lehdistön ja koululaitoksen toimesta, jotka opettivat ihmisiä kuuliaiseen orjamaisuuteen tsaaria kohtaan ja kyseenalaistamattomaan tottelevaisuuteen ’lakia ja järjestystä’ kohtaan. Hirveitä rangaistuksia oli varattu niitä varten, jotka uskalsivat esittää vapaampia ajatuksia; ankarimmat lait rankaisivat jopa yrityksestä opettaa maatyöläisiä lukemaan ja kirjoittamaan. Valtio, aatelisto, papisto ja porvaristo olivat tapansa mukaan yhdessä rintamassa tuhotakseen pienimmätkin yritykset antaa kansalle valistusta. Kun ajatusten levittämiseen käytettävät keinot oli kielletty, liberaalit ainekset pakotettiin käyttämään väkivaltaa barbaarista tyranniaa vastaan; he joutuivat turvautumaan terroritekoihin, millä keinoin he halusivat lieventää hirmuhallintoa edes hieman ja samalla suunnata maansa ja koko maailman huomion sietämättömiin olosuhteisiin. Tämä traaginen välttämättömyys johti Venäjän terroristiseen toimintaan, tehden ihmiselämän pyhyyttä kunnioittavista idealisteista tyrannien teloittajia. Jaloa kansaa he olivat: nuo miehet ja naiset, jotka halukkaasti ja jopa innokkaasti antoivat elämänsä nostaakseen kansan pelon ikeestä. Sorron ja vapauden välisestä loputtoman pitkästä sodasta nousevat tässä synkimmässä Venäjänmaassa taivaan kirkkaimpien tähtien tavoin esiin Sophia Perovskaja, Kibalchich, Grinevitski, Sasonov ja lukemattomat muut marttyyrit, tunnetut ja tuntemattomat.
Se oli mitä epätasaisin kamppailu, ilmeisen toivoton taistelu. Vallankumouksellisia oli vain kourallinen, kun taas vastassa oli lähes rajaton tsaarin valta: mahtava armeija, runsaslukuinen poliisikunta, valtiollisen poliisin erikoisvirastot, sen pahamaineinen kolmas osasto, salainen Ohrana, sen yleinen tapa käyttää talonmiehiä poliisin apuna, ja kaikki ne resurssit, joita valtava yli sadan miljoonan ihmisen maa vain tarjosi.
Häviöön tuomittu taistelu. Ja siltikään Venäjän nuorison - erityisesti opiskelijoiden - loistava idealismi, sammumaton innokkuus ja vapaudelle omistautuminen ei mennyt hukkaan. Kansa voitti, kuten se aina lopulta voittaa valon taistellessa pimeyttä vastaan. Mikä opetus maailmalle, miten rohkaisevaa hengessään heikoille, mitä toivoa se antaakaan ihmiskunnan loputtomalle edistykselle tulevaisuudessakin huolimatta vainosta ja tyranniasta!
Ensimmäinen vallankumous Venäjällä puhkesi vuonna 1905. Itsevaltius oli voimissaan ja kansannousu murskattiin, tosin tsaari oli pakotettu sen seurauksena myöntämään tiettyjä perustuslaillisia oikeuksia. Hallitus kosti nuo vähäisetkin myönnytykset hirvittävällä tavalla. Sadat vallankumoukselliset saivat maksaa niistä hengellään, tuhansia vangittiin ja monet muut tuhannet tuomittiin Siperiaan.
Despotismi veti jälleen uuden henkäyksen ja tunsi olonsa turvatuksi kansaa vastaan. Muttei pitkäksi aikaa. Vapauden nälkä voidaan tukahduttaa hetkeksi; sitä ei koskaan voida tuhota täysin. Ihmisellä on luontainen vapauden kaipuu eikä mikään voima maan päällä voi sitä murskata loputtoman pitkään.
Kaksitoista vuotta myöhemmin - mikä on hyvin lyhyt aika ihmiselämässä - tuli toinen vallankumous, helmikuussa 1917. Se osoitti, ettei vuoden 1905 henki ollut kuollut, ettei ihmisten hengillä maksettu hinta ollut turha. Niin totta on sanat, joiden mukaan marttyyrien veri ruokkii vapauden puuta. Vallankumouksellisten työ ja uhrautuminen kantoivat hedelmää. Venäjä oli oppinut paljon menneistä kokemuksistaan, kuten menestyksekkäät tapahtumat osoittivat.
Ihmiset olivat oppineet. Vuonna 1905 he olivat vaatineet vain vähäistä lievennystä despotismiin, pieniä poliittisia oikeuksia; nyt he vaativat koko tyrannimaisen hallinnon lakkauttamista.
Helmikuun vallankumous soitti kuolinkelloja tsaarin vallalle. Se on ollut historian verettömin vallankumous. Kuten olen aiemmin selittänyt, vahvimmankin hallinnon valta katoaa savuna ilmaan samalla hetkellä, kun ihmiset kieltäytyvät tunnustamasta sen auktoriteettia, kieltäytyvät kumartamasta sitä ja antamasta sille tukeaan. Romanovien hallinto voitettiin lähes taisteluitta - tämä oli toki luonnollista, koska koko kansa oli kyllästynyt sen vallanpitoon ja kansa oli päättänyt, että se oli sekä haitallista että tarpeetonta ja että maa tulisi paremmin toimeen ilman sitä. Vallankumouksellisten ainesten (erinäisiä sosialistien ryhmiä mukaanlukien anarkistit) taukoamaton agitaatio ja kasvatus olivat opettaneet massat ymmärtämään, että tsaarinvallasta oli päästävä eroon. Tämä ajatus oli levinnyt niin laajalle, että jopa armeija - valistumattomin kansanryhmä niin Venäjällä kuin muissakin maissa - oli menettänyt uskonsa vallitseviin olosuhteisiin. Ihmiset olivat kasvaneet pois despotismista, vapauttaneet mielensä ja henkensä siitä, ja näin he olivat keränneet voimia ja mahdollisuuksia vapauttaa itsensä myös tosiasiallisesti, fyysisesti.
Tämä on se syy, miksei kaikkivoipa itsevaltias löytänyt Venäjältä enempää tukea; ei ainuttakaan rykmenttiä itseään suojelemaan. Euroopan mahtavin valtio luhistui kasaan kuin korttitalo.
Tilapäinen väliaikaishallitus otti tsaarin paikan. Venäjä oli vapaa.
[i] Venäjän vanhan kalenterin mukaan. Uuden, länsimaisen kalenterin mukaan vallankumous tapahtui marraskuussa.
[ii] Bolsevikit teloittivat heidät Siperian Jekaterinburgissa vuonna 1918.