’Se saattaisi olla mahdollista’, sinä sanot, ’jos me voisimme selvitä ilman hallintoa. Mutta voimmeko me?’
Kenties paras tapa vastata kysymykseesi on tutkia omaa elämääsi.
Minkälainen rooli hallinnolla on sinun olemassaolossasi? Auttaako se sinua elämään? Ruokkiiko se sinut, vaatettaako se sinut ja antaako se sinulle asunnon? Tarvitsetko sitä avuksesi työhösi tai vapaa-aikaan? Jos olet sairas, soitatko lääkärille vai poliisille? Voiko hallinto antaa sinulle suuremmat kyvyt kuin mitä luonto on sinulle suonut? Voiko se pelastaa sinut sairaudelta, vanhenemiselta tai kuolemalta?
Mieti omaa jokapäiväistä elämääsi, niin huomaat, ettei hallinnolla ole todellisuudessa mitään tekemistä siinä, paitsi silloin, kun se alkaa sekaantua sinun asioihisi, kun se pakottaa sinut tekemään tiettyjä asioita tai estää sinua tekemästä toisia. Se esimerkiksi pakottaa sinut maksamaan veroja ja tukemaan itseään, halusitpa tai et. Se pistää sinut pukemaan päällesi univormun ja liittymään armeijaan. Se tunkeutuu sinun henkilökohtaiseen elämänpiiriisi, määräilee sinua, pakottaa sinua, säätelee sinun käyttäytymistäsi ja kohtelee sinua ylipäänsä niin kuin haluaa. Se käskee sinua jopa siinä, mitä sinun tulee uskoa, ja se rankaisee sinua, jos ajattelet ja toimit toisin. Se ohjailee sitä, mitä sinä syöt ja juot, ja vangitsee tai ampuu sinut tottelemattomuudesta. Se komentelee sinua ja hallitsee elämäsi jokaista askelta. Se kohtelee sinua kuin pahantapaista poikaa tai edesvastuutonta lasta, joka tarvitsee suojakseen holhoajan vahvaa kättä, mutta jos et tottele, se joka tapauksessa pitää sinua vastuullisena.
Käsittelemme myöhemmin elämän yksityiskohtia anarkian vallitessa ja katsomme mitkä olosuhteet ja instituutiot sellaisessa yhteiskuntamuodossa ovat olemassa, miten ne toimivat ja mikä todennäköinen vaikutus niillä on ihmiseen.
Nyt haluamme ensin varmistaa, että sellainen olotila on mahdollinen; että anarkia on toteutettavissa.
Millaista on keskivertoihmisen elämä nykypäivänä? Melkein kaikki käytössä oleva aika menee toimeentulon hankkimiseen. Elinehtojen hankkiminen vaatii niin paljon, ettei elämälle ja elämästä nauttimiselle jää juuri mitään aikaa. Ei ole aikaa eikä rahaa. Sinulla on onnea, jos sinulla on jonkinlainen toimeentulon lähde, jokin työpaikka. Vähän väliä tulee lamakausi: on työttömyyttä ja tuhansia irtisanotaan, joka vuosi ja kaikissa maissa.
Tuo lamakausi tarkoittaa sitä, ettei ole tuloja eikä tule palkkaa. Siitä seuraa murhetta ja puutetta, sairautta, epätoivoa ja itsemurhia. Se tietää köyhyyttä ja rikollisuutta. Tuon köyhyyden helpottamiseksi rakennetaan köyhäintaloja, ilmaisia sairaaloita, kaikkea mitä sinä veroillasi tuet. Sinä maksat myös poliisit, rikosetsivät, erikoisjoukot, tuomarit, asianajajat, vankilat ja vanginvartijat, joiden tehtävänä on estää rikollisuutta ja rangaista rikollisia. Voitko kuvitella mitään mielettömämpää ja mitään epäkäytännöllisempää? Lainsäätäjät tekevät lakeja, tuomarit tulkitsevat niitä ja erinäiset virkamiehet panevat ne täytäntöön, poliisit jahtaavat ja ottavat rikollisen kiinni ja lopulta vanginvartija saa hänet hoivaansa. Lukemattomat ihmiset ja instituutiot puuhaavat kiireissään estäessään työtöntä varastamasta, ja rankaisevat häntä, jos hän sellaista yrittää. Sen jälkeen hänelle tarjotaan ne olemassaolon edellytykset, joiden puutteen vuoksi hän alun perinkin rikkoi lakia. Ennemmin tai myöhemmin hänet päästetään vapaaksi. Ellei hän onnistu saamaan työtä, hän aloittaa uudelleen alusta saman varkauden, pidätyksen, oikeudenkäynnin ja vankeuden kierteen.
Tämä on karkea mutta tyypillinen kuvaus järjestelmämme typerästä luonteesta; typerästä ja tehottomasta. Laki ja hallinto ylläpitävät tätä järjestelmää.
Eikö ole kummallista, että suurin osa ihmisistä kuvittelee, ettemme voi tulla toimeen ilman hallintoa, kun todellisessa elämässä meillä ei itse asiassa ole siihen mitään yhteyttä, eikä tarvettakaan, ja se vaikuttaa elämäämme vain silloin, kun laki ja hallinto itse siihen tunkeutuvat?
’Entäs turvallisuus ja yleinen järjestys’, esität vastalauseen, ’olisiko meillä niitä ilman lakia ja hallintoa? Kuka suojelisi meitä rikollisilta?’
Totuus on, että se mitä kutsutaan ’laiksi ja järjestykseksi’ on todellisuudessa pahinta epäjärjestystä, kuten olemme aiemmista luvuista nähneet. Se vähä rauha ja järjestys, mitä meillä on, on seurausta ihmisten terveestä järjestä ja heidän yhteisistä ponnisteluistaan, jotka toimivat yleensä hallinnosta huolimatta. Tarvitsetko sinä hallitusta käskemään itseäsi olemaan hyppäämättä liikkuvan ajoneuvon eteen? Tarvitsetko sinä hallintoa, ettet hyppäisi Brooklynin sillalta tai Eiffel-tornista?
Ihminen on sosiaalinen olento: hän ei voi elää yksin; hän elää yhteisöissä tai yhteiskunnissa. Keskinäisistä tarpeista ja yhteisistä intresseistä seuraa tiettyjä järjestelyitä, joiden turvin voimme elää rauhassa ja mukavuudessa. Sellainen yhteistyö on kuitenkin vapaata, vapaaehtoista; siihen ei tarvita minkäänlaisen hallinnon pakkokeinoja. Sinä liityt urheiluseuraan tai laulukuoroon, koska sinun taipumuksesi tai mieltymyksesi ohjaavat sinua siihen suuntaan, ja olet yhteistoiminnassa muiden jäsenten kanssa ilman, että sinua siihen pakotetaan. Tieteentekijä, kirjailija, taiteilija ja keksijä hakeutuvat kaltaistensa pariin saadakseen innoitusta ja tehdäkseen yhteistyötä. Heidän mielihalunsa ja tarpeensa riittävät heitä patistamaan: minkäänlaisen hallinnon tai auktoriteetin väliintulo voi ainoastaan haitata heidän pyrkimyksiään.
Kaikilla elämänaloilla huomaat, että ihmisten tarpeet ja taipumukset suuntautuvat kohti yhteenliittymiä, keskinäistä suojelua ja apua. Tämä on ero asioiden hoidon ja ihmisten hallitsemisen välillä; vapaasta tahdosta tekemisen ja pakosta tekemisen välillä. Se on ero vapauden ja pakkokeinojen välillä, anarkismin ja hallinnon välillä, koska anarkismi tarkoittaa vapaaehtoista yhteistyötä pakollisen osallistumisen sijaan. Se tarkoittaa sopusointua ja järjestystä ristiriidan ja epäjärjestyksen sijaan.
’Mutta kuka meitä suojelee rikoksilta ja rikollisilta?’ sinä vaadit yhä vastausta.
Kysy mieluummin itseltäsi, suojeleeko hallinto sinua niiltä todella. Eikö hallinto nimenomaan luo ja ylläpidä olosuhteita, jotka aiheuttavat rikollisuutta? Eikö se tunkeilu ja väkivalta, jolle kaikki hallinto perustuu, levitä suvaitsemattomuuden ja vainon henkeä, vihaa ja vain enemmän väkivaltaa? Eikö rikollisuus lisäänny hallinnon vaaliman köyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden kasvaessa? Eikö hallinto itsessään edusta suurinta epäoikeutta ja rikollisuutta?
Rikollisuus on seurausta taloudellisista olosuhteista, yhteiskunnallisesta epätasa-arvosta ja niistä ongelmista ja vääryyksistä, joita hallinto ja yksinoikeudet synnyttävät. Hallinto ja laki voivat ainoastaan rangaista rikollista. Ne eivät sen enempää poista kuin ehkäisekään rikollisuutta. Ainoa todellinen ratkaisu rikollisuuteen on poistaa sen syyt, ja tätä hallinto ei voi tehdä ikinä, koska se on olemassa nimenomaan säilyttääkseen ne syyt. Rikollisuus saadaan poistettua vain hankkiutumalla eroon niistä olosuhteista, jotka luovat sitä. Hallinto ei voi sitä tehdä.
Anarkismi tarkoittaa noista olosuhteista eroon hankkiutumista. Hallinnosta, sen sorrosta ja epäoikeudenmukaisuudesta, epätasa-arvosta ja köyhyydestä johtuvat rikokset katoavat anarkiassa. Nämä muodostavat ehdottomasti suurimman osan rikollisuudesta.
Tietyt muut rikokset säilyvät jonkin aikaa, kuten ne jotka ovat seurausta mustasukkaisuudesta, intohimosta ja nykymaailmaamme hallitsevasta pakottamisen ja väkivallan hengestä. Kuitenkin jopa nämä, ollen vallan ja omistamisen jälkeläisiä, katoavat vähitellen järkevissä olosuhteissa yhdessä niitä ruokkineen ilmapiirin katoamisen myötä.
Anarkia ei siten koskaan ruoki rikollisuutta eikä tarjoa sille minkäänlaista maaperää. Satunnaisia epäsosiaalisia tekoja pidetään aiempien sairaiden olosuhteiden ja asenteiden jäänteinä ja niitä kohdellaan pikemminkin hengen epäterveenä tilana kuin rikoksena.
Anarkiassa aloitettaisiin ruokkimalla ’rikollinen’ ja takaamalla hänelle työtä, sen sijaan että hänet ensin vahdittaisiin, pidätettäisiin, tuomittaisiin ja vangittaisiin, ja lopulta kuitenkin päädyttäisiin ruokkimaan hänet yhdessä niiden monien muiden kanssa, joiden täytyy rikollistamme valvoa ja ruokkia. Varmastikin jo tämä esimerkki osoittaa, kuinka paljon järkevämpää ja yksinkertaisempaa elämä olisi anarkismissa kuin nyt.
Totuus on, että nykyinen elämä on epäkäytännöllistä, monimutkaista ja sekavaa, eikä se ole tyydyttävää mistään näkökulmasta katsottuna. Siksi on niin paljon kurjuutta ja tyytymättömyyttä. Työläinen ei ole tyytyväinen; eikä myöskään hänen herransa ole onnellinen joutuessaan jatkuvasti murehtimaan ’huonoja aikoja’, peläten omaisuutensa ja valtansa menetystä. Huomispäivään kohdistuvan pelon aave varjostaa niin köyhän kuin rikkaan askelia.
Työläisellä ei taatusti ole mitään hävittävää siinä, että hallinto ja kapitalismi muutetaan hallinnottomuuden tilaan, anarkiaan.
Keskiluokkien olemassaolo on lähes yhtä epävarmaa kuin työläistenkin. He ovat riippuvaisia tehtailijoitten ja tukkumyyjien, koko teollisuuden ja pääoman laajan verkoston hyvästä tahdosta. Konkurssi ja perikato uhkaavat alituiseen.
Jopa suurkapitalisteilla on vain vähän menetettävää siirtymisessä nykyisestä järjestelmästä anarkiaan, koska jälkimmäisessä turvattaisiin kaikkien elämä ja hyvinvointi; kilpailun pelko poistuisi yksityisomaisuuden lakkauttamisen myötä. Jokaisella olisi täydet ja esteettömät mahdollisuudet elää ja nauttia elämästään täydessä mitassaan.
Lisätään tähän tietoisuus rauhasta ja harmoniasta; tunne, joka syntyy siitä, että on vapaa rahallisista ja materiaalisista huolista; sen toteaminen, että sinä elät ystävällisessä maailmassa, jossa ei ole vihollista tai kilpakumppania mieltäsi häiritsemässä; veljeyden maailmassa; vapauden ja yleisen hyvinvoinnin ilmapiirissä.
On lähes mahdotonta kuvitella kaikkia niitä ihmeellisiä mahdollisuuksia, jotka ihmiselle avautuisivat anarkistisessa ja kommunistisessa yhteiskunnassa. Tiedemiehet voisivat omistautua täysin rakkaille pyrkimyksilleen, vailla huolta jokapäiväisestä leivästä. Keksijöillä olisi käytössään kaikki resurssit hyödyttää ihmiskuntaa löydöillään ja keksinnöillään. Kirjailijat, runoilijat ja taiteilijat nousisivat vapauden ja yhteiskunnallisen harmonian siivin mitä korkeimpiin saavutuksiin.
Vain silloin vallitsisi oikeudenmukaisuus ja oikeus. Ei pidä aliarvioida näiden tuntemusten merkitystä ihmisen tai kansakunnan elämässä. Me emme elä pelkästään leivästä. On totta, että olemassaolo on mahdotonta vailla mahdollisuuksia tyydyttää fyysisiä tarpeitamme. Niiden tyydyttäminen ei kuitenkaan millään muotoa muodosta koko elämäämme. Sivilisaation nykyinen järjestelmä on, jättämällä miljoonat osattomiksi, tehnyt niin sanoakseni vatsastamme maailmankaikkeuden keskipisteen. Järkevässä yhteiskunnassa, jossa kaikille on kylliksi, pelkkä olemassaolon kysymys, siis elintarpeiden takaaminen, olisi itsestäänselvyys ja yhtä ilmaista kuin ilma on nyt kaikille. Inhimillisillä myötätunnon ja oikeudenmukaisuuden tunteilla olisi mahdollisuus kehittyä, tulla tyydytetyiksi, laajeta ja kasvaa. Vielä tänäkin päivänä oikeuden ja reilun pelin taju elävät ihmisen sisimmässä, huolimatta vuosisatojen sorrosta ja kierouttamisesta. Ne eivät ole tuhoutuneet eikä niitä voi tuhota, koska ne ovat sisäsyntyisiä, ihmiselle luontaisia, yhtä vahvoja kuin itsesäilytysviettimme ja yhtä elintärkeitä kuin onnellisuutemme. Sillä ei kaikki kokemamme kurjuus tämän päivän maailmassa ole seurausta materiaalisen hyvinvoinnin puutteesta. Ihminen sietää paremmin nälkää kuin tietoisuutta epäoikeudenmukaisuudesta. Tietoisuus siitä, että sinua kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, saa sinut protestoimaan ja kapinoimaan yhtä nopeasti kuin nälkäkin, ehkä jopa nopeammin. Nälkä saattaa olla jokaisen kapinan tai kansannousun välitön syy, mutta sen taustalla on vellova ristiriita ja massojen viha niitä kohtaan, joiden takia he kärsivät epäoikeudenmukaisuutta ja vääryyttä. Totuus nimittäin on, että oikeudenmukaisuudella on elämässämme paljon tärkeämpi rooli kuin monet tajuavatkaan. Jotka tämän kiistävät eivät tunne sen enempää ihmisluontoa kuin sen historiaakaan. Jokapäiväisessä elämässään voi nimittäin jatkuvasti nähdä, kuinka ihmiset suuttuvat sen edessä mitä he pitävät epäoikeudenmukaisena. ’Tuo ei ole oikein’ on ihmisen vaistomainen vastalause, kun hän kokee vääryyttä tehdyn. Tietysti jokaisen käsitys oikeasta ja väärästä riippuu hänen perinteestään, ympäristöstään ja kasvatuksestaan. Kuitenkin oli tuo käsitys sitten mikä tahansa, hänen luonnollinen reaktionsa on paheksua sitä, minkä hän kokee vääräksi ja epäoikeudenmukaiseksi.
Sama pätee historiallisestikin. Oikean ja väärän ideoista on taisteltu, kapinoitu ja sodittu enemmän kuin materiaalisista syistä. Marxilaiset saattavat esittää vastalauseensa, jonka mukaan käsityksemme oikeasta ja väärästä on itsessään muotoutunut taloudellisista olosuhteista, mutta tämä ei mitenkään muuta sitä tosiasiaa, että oikeuden tunto on kaikkina aikoina innoittanut ihmiset sankaruuteen ja itseuhrauksiin ihanteidensa puolesta.
Historian Kristuksia ja Buddhia eivät ole innoittaneet materiaaliset seikat, vaan he ovat omistautuneet oikeudenmukaisuudelle ja sille mikä on oikein. Kaikenlaisen inhimillisen kehityksen edelläkävijät ovat kohdanneet vainoa, panettelua ja jopa kuoleman, eivät siksi että olisivat pyrkineet korottamaan itsensä, vaan koska ovat uskoneet asiansa oikeellisuuteen. John Hussit, Lutherit, Savonarolat, Galileot ja lukemattomat muut uskonnolliset ja yhteiskunnalliset idealistit ovat taistelleet ja kuolleet oikeaksi katsomansa asian puolesta. Samoin monilla tieteen, filosofian, taiteen, runouden ja koulutuksen aloilla ovat ihmiset Sokrateen ajoista nykypäiviin omistaneet elämänsä totuuden ja oikeudenmukaisuuden palvelukseen. Poliittisessa ja yhteiskunnallisessa edistämisessä ovat ihmiskunnan jaloimmat henkilöt aina Mooseksesta ja Spartacuksesta asti pyhittäneet itsensä vapauden ja tasa-arvon ihanteille. Eikä tämä ihanteiden mukaansatempaava voima ole rajoittunut pelkästään poikkeusyksilöihin. Se on aina innoittanut myös massoja. Esimerkiksi Amerikan itsenäisyyssota alkoi siirtomaan asukkaiden yleisestä närkästyksestä joutua epäoikeudenmukaisesti verotetuiksi vailla edustusoikeutta. Ristiretkiä jatkettiin kahden sadan vuoden ajan tavoitteena turvata Pyhä maa kristityille. Tämä uskonnollinen ihanne innoitti kuutta miljoonaa ihmistä, jopa lapsiarmeijoita, kohtaamaan sanoinkuvaamattomia vaikeuksia, ruttoa ja kuolemaa oikean ja oikeudenmukaisuuden nimissä. Jopa äskettäistä maailmansotaa, niin kapitalistinen kuin se olikin syiltään ja seurauksiltaan, taisteltiin miljoonien ihmisten voimin, jotka uskoivat olevansa oikealla asialla, puolustavansa demokratiaa ja lopettavansa kaikki sodat.
Niin on kautta historian oikeuden tunto innoittanut ihmistä niin yksilöllisesti kuin kollektiivisestikin uhrautumiseen ja omistautumiseen ja nostanut hänet jokapäiväisen olemassaolonsa julman yksitoikkoisuuden yläpuolelle. On tietysti traagista, että tämä idealismi on ilmennyt vainona, väkivaltana ja teurastuksena. Nuo ilmenemismuodot ovat kuitenkin määrittyneet kuninkaiden, pappien ja herrojen ilkeydestä ja itsekkyydestä sekä tietämättömyydestä ja fanaattisuudesta. Mutta taistelijat ovat olleet täynnä oikean ja oikeudenmukaisuuden henkeä. Kaikki menneet kokemukset osoittavat, että tuo henki elää yhä ja että se on voimakas ja hallitseva tekijä ihmiselämässä.
Nykyiset olemassaolomme olosuhteet heikentävät ja pyrkivät mitätöimään tämän ihmisen jaloimman piirteen, vääristämään sitä ja muuttamaan sen suvaitsemattomuuden, epäsovun, vainon ja vihan suuntiin. Sitten, kun ihminen vapautuu materiaalisten intressiensä turmelevista vaikutuksista, kun hän nousee tietämättömyydestä ja luokkajaosta, hänen sisäinen oikeudentunnon henkensä löytää uusia ilmenemismuotoja, jotka johtavat kohti suurempaa veljeyttä ja hyvää tahtoa, kohti yksilöllistä rauhaa ja yhteiskunnallista sopusointua.
Tämä henki voi saavuttaa täyden kehityksensä vain anarkian vallitessa. Kun ihmisen sydän ja mieli vapautuu jokapäiväisen leivän hankinnan alentavasta ja raaistavasta taistelusta, kun työn tulokset jaetaan yhteiseksi hyvinvoinniksi, saavat ihmisen parhaimmat ominaisuudet mahdollisuuden kasvaa ja toteutua kaikkia hyödyttävästi. Näin ihmisestä voi todellakin tulla se jalo luontokappale, joksi hän tähän asti on voinut itsensä kuvitella vain unelmissaan.
Näistä syistä anarkia ei ole ihannetila pelkästään jollekin tietylle osalle tai luokalle; se on sitä koko ihmiskunnalle. Se hyödyttäisi paljon laajemmassa mitassa meitä kaikkia. Sillä anarkismissa muotoillaan sanoiksi ihmiskunnan universaalit ja ikiaikaiset toiveet.
Siksi jokaisen naisen ja miehen tulisi osallistua auttamaan anarkian aikaansaamisessa. Varmasti he niin tekisivätkin, jos he vain ymmärtäisivät tuon uudenlaisen elämän kauneuden ja oikeudenmukaisuuden. Jokainen ihmisolento, joka ei ole täysin vailla tunteita ja jolla on vähänkin tervettä järkeä, kallistuu anarkismin suuntaan. Jokainen, joka kärsii nykypäivän vääryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta, pahuudesta, korruptiosta ja saastasta, suhtautuu vaistomaisen myötämielisesti anarkiaan. Jokaisen, jonka sydän ei ole täysin kuollut lempeydelle, myötätunnolle ja myötäelämiselle, on osallistuttava sen edistämiseen. Jokaisen, joka joutuu kärsimään köyhyydestä, kurjuudesta, tyranniasta ja sorrosta, tulisi toivottaa anarkia tervetulleeksi. Jokaisen vapautta ja oikeudenmukaisuutta rakastavan naisen ja miehen tulisi auttaa sen toteuttamisessa.
Ja kaikkein tärkeintä olisi, että kaikki maailman alistetut ja alaspainetut osallistuisivat siihen. Ne, jotka rakentavat palatseja mutta asuvat itse hökkeleissä; ne, jotka kattavat elämän pöydän, mutta joiden ei anneta osallistua sen aterialle; ne, jotka luovat maailman varallisuuden ja jäävät itse osattomiksi; jotka täyttävät elämän ilolla ja päivänpaisteella, mutta saavat osakseen vain halveksuntaa pimeyden syvyyksissä; nuo Simsonit, joiden elämänvoiman pelko ja tietämättömyys ovat vieneet; työväestön avuttomat jättiläiset, aivojen ja lihasten proletariaatti, maatalouden ja teollisuuden massat – näiden tulisi syleillä anarkiaa mitä suurimmalla ilolla.
Juuri heihin anarkismi vetoaa vahvimmin; juuri heidän tulisi ensimmäisinä työskennellä sen uuden päivän hyväksi, joka palauttaa heille heidän perintönsä ja tuo koko ihmiskunnalle vapauden ja hyvinvoinnin, ilon ja auringonpaisteen.
’Mahtava juttu’, sinä huomautat; ’mutta toimiiko se? Ja miten siihen päästään?’