Vuonna 1993 perustettu Zucchini on tiettävästi kaupungin vanhin kasvisravintola, jota jo alusta lähtien ovat pyörittäneet Mika Ylisuvanto ja Tomi Kotiranta samassa osoitteessa Fabianinkadulla. Se on kuulunut kaupungin kasvissyöjien suosikkeihin jo vuosikymmenien ajan ja suosio sen kun jatkuu, jopa pandemian aikana rajoitusten suomissa puitteissa. Nytkin varsinkin lounasajan alussa ravintolan pienehkö sali voi täyttyä, siksi suosittelemme käyntiä rauhallisempaan aikaan iltapäivällä.
Ensimmäisenä ravintolassa viehättää jo ulkona kauniin jugendtalon ikkuna, sisällä talon henkeen sopiva kodikas, vanhahtava sisustus valkoisine seinineen ja tummine, puisine kalusteineen aina vanhaa, nostalgista ruokatiskiä myöten.
Ravintola on alusta alkaen tarjonnut asiakkailleen herkullista itsetehtyä laktovegetaarista lounasruokaa, jota nykyään on aina saatavilla myös vegaanisena. Lounasruoka on gluteenitonta. Ruoka on kotiruokatyyppistä, suomalaista reilua ruokaa, kansainvälisiä vaikutteitakaan unohtamatta.
– Haluamme tarjota “oikeaa ruokaa”, jonka valmistamme alusta lähtien itse, Mika Ylisuvanto kertoo. Tämä on konsepti, joka on toiminut vuosikymmeneltä toiselle, ja lienee ravintolan pitkän iän salaisuus.
Jo Zucchinin sisustus virittää mielen rauhoittumaan hyvään ruokahetkeen.
Zucchinin kasvisruoka on konstailematonta kotiruokaa, joka on vetänyt asiakkaita puoleensa vuosikymmeniä.
Aloitimme pehmeän samettisella pinaatti-kasviskeitolla. Lounasannokseen kuului raikas tomaatti-kurkku-parsakaali-vesimeloni-mungitusalaatti, punajuuri-vuohenjuustopihvi, persiljaperunat, papu-tomaattipaistos ja piparjuuri-kermaviilikastiketta. Annos oli tasapainoinen ja maukas, hyvää, mehevää kotiruokaa ilman liiallista rasvaa.
Keiton ja lounasannoksen hinta on 12,90. Vaihtoehtoisesti voi ottaa keiton salaatilla. Annokset tuodaan pöytiin valmiiksi koottuina ja kaikkea saa halutessaan lisää. Salaattipainoitteisemman annoksen saa pyytämällä tilauksen yhteydessä. Kevyempään nälkään sopii ravintolan raakasalaattilautanen hintaan 7,80.
Vitriinissä on valikoima houkuttelevia kakkuja. Itse “lankesin” maistamaan herkullista tyrnimarja-vadelmakakkua. Raakakakkua on vain satunnaisesti. Liian myöhään huomasimme listalta paikalla raakapuristetun porkkana- ja appelsiinimehun - vieläpä kohtuulliseen hintaan 3,70. Ensi kerralla otamme mehun oivaksi aperitiiviksi. Juomaksi saa myös luomuteetä, luomukahvia ja luomuviinejä.
Ravintolassa on maittava, rakkaudella tehty ruoka, ihastuttava miljöö, jossa mieli lepää, lämmin tunnelma ja ystävällinen palvelu. Aikamoinen paketti siis.